Eläinyksilöt kantavat jalostuksen seuraukset teksti laura uotila kuvat istockphoto
Koira on ihmisen pitkäaikaisin eläinseuralainen. Koiran ja ihmisen yhteiselon voidaan katsoa alkaneen yli 10 000 vuotta sitten. Vuosituhansia koirat kulkivat ihmisten mukana, ja hiljalleen erityyppisiä koiria ryhdyttiin hyödyntämään erilaisissa tehtävissä. Varsinainen suunnitelmallinen koiranjalostus alkoi 1800-luvun lopussa. kansainvälinen kennelliitto FCI on
tunnustanut satoja koirarotuja, joista Suomessa rekisteröidään vuosittain yli
14
4 / 2010
kolmensadan eri rodun yksilöitä. Varsinainen rotujalostus alkoi koiranäyttelyiden myötä: näyttelyitä varten tarvittiin koirille rotumääritelmät, joihin yksilöitä voitiin verrata. Parhaiten rotumääritelmän täyttäneet yksilöt palkittiin ja niillä teetettiin pentuja. Vanhempien ominaisuudet siirtyivät pentuihin, ja rotujen yksilöt alkoivat muistuttaa toisiaan yhä voima k k aa m m i n . Rotumääritelmien seuraaminen
vei kuitenkin lopulta äärimmäisiin piirteisiin: kun määritelmään oli kirjattu, että koiralla on oltava mahdollisimman lyhyt kuono tai mahdollisimman voimakkaat kulmaukset, alkoivat rotujen yksilöt muuttua yhä liioitellummiksi. Kun henki ei kulje Rodunjalostuksen seuraukset ovat jääneet eläinyksilöiden kannettaviksi. Vaikeimpia rotuominaisuuksia voidaan pitää eläinsuojelullisesti kyseenalaisina, sillä ne voivat aiheuttaa eläimelle jatkuvaa kipua, kutinaa tai muita hyvinvointia heikentäviä ongelmia. Ihmisillä tuntuu olevan ikävän kova tarve hankkia ja hoivata kroonisesti sairaita eläimiä. Esimerkiksi lyhytkuonoiset ranskanbulldogit ja mopsit ovat suositumpia kuin koskaan, vaikka ”suloinen” tuhina kertoo ainoastaan vaikeuksista hengityksessä. Ahtautuneet hengitystiet ja niiden aiheuttamat hengitysvaikeudet alentavat niistä kärsivien yksilöiden hyvinvointia huomattavasti. Jalostuksella kuonon pituutta on fyysisesti lyhennetty, mutta samaan aikaan kuonon sisällä olevat kitalaki ja nenätiehyet ovat jääneet ennalleen. Onkin selvää, ettei kasaanpai-