Ari Liimatainen
Jazz-ukon oppivuodet A
ri Liimatainen syntyi Pukkimäellä Runeberginkadulla vuonna 1950. Ari oli viidestä lapsesta nuorin, se lellitty. - Sen muistan, että mua hemmoteltiin. Mulle kaikki oli sallittua. Isosisarukset olivat aina kilttejä, mitä nyt vähän tapeltiin. Lapsuuden muistan varsin valoisana, kesät oli pitkiä ja aurinkoisia. Ari aloitti koulunsa Keskuskoululla. Kolmen luokan jälkeen koulumatka siirtyi Hiskinmäelle. - Kouluajat on aina ollut vähän kummallisia mulle. Alaluokilla kaikki oli helppoa ja hienoa, mutta sitten Hiskinmäellä mua ei enää huvittanut tuo koulunkäynti. Tuli sellainen vaikea ikä ja jäin pari kertaa luokalle. Oli kaikkea muuta tekemistä. Muuta tekemistä, eli soittamista. Ensimmäisen bändin nimi oli Rollright, sellainen hauska sana joka bongattiin jostain. - Oltiin niinkuin siinä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -elokuvassa. Kukaan ei ollut soittanut ennenkuin päätettiin, että laitetaan bändi pystyyn. Hankittiin kitarat ja muut, vaikka olihan ne tosi kalliita sillon. Alussa oli hankalaa, mutta pikkuhiljaa siinä kehittyi. Oikean asenteen vaan tarvitsi. Bändi kävi jopa Kemissä saakka soittamassa, mutta paljon soitettiin kotipaikkakunnallakin; nuorisotalolla, työväentalolla, kulttuurikeskuksessa, koululla, kansantalolla ja yhteistalollakin. - Paras keikka oli ammattikoululla, kun siellä oli Suomi-Neuvostoliitto-seuran tilaisuus ja aika jäykkä meininki. Soitettiin "When the saints go marching" ja mietittiin että olikohan toi nyt korrektia, mutta hurjat aplodit saatiin ja hyvä keikkapalkkio, joten kai se ihan hyvin meni. Arin nuoruudessa soittajia oli vähemmän kuin nykyään. Piiri pieni pyöri, ja samat naamat soittivat jokaisessa bändissä. - Nykyäänhän soittajia on hirveesti. Eikä se meidän soitto kuulostanut koskaan siltä mitä nyt kuulee sen ikäisten soittamana, nehän ovat ihan helkkarin hyviä! On tekniikkakin tosin muuttunut. Kun hankkii ensimmäisen soittimen, niin sen pitää olla hyvä. Jos ostaa huonon, niin siinä menee into harjoittelemiseen. Oppikoulun jälkeen Ari meni vuodeksi lukioon mutta se vähän jäi. Ari meni sahalle ja tehtaalle töihin, mutta nekin alkoivat pian kyllästyttää. - Ajattelin lähteä jatkamaan lukemisia. Menin ensin Mikkelin Teknilliseen kouluun, mutta pelotti että sieltä pitää sitten mennä töihin. Ne hommat eivät kiinnostaneet, joten menin Kuopion yliopistoon. Kuopiossa vierähti 12 vuotta. Ensimmäiset neljä ja puoli Ari opiskeli ja jäi sitten töihin yliopistolle ja kansaterveyslaitokselle. Kuopio oli niin kiva paikka, että sinne Ari voisi lähteä vaikka uudestaankin.
8
- Tein ilma- ja vesitutkimuksia. Mittasin syöpää aiheuttavia aineita mutageenilaboratoriossa. Siitä tykkäsin tosi paljon, mutta alkoi ärsyttää kun ajat alkoivat huononemaan. Siellä sen huomasi heti. Kun pyydettiin ensin töihin, oli rahoitus muutamaksi vuodeksi eteenpäin ja kaikki meni kätevästi. Sitten rahoitusta sai enää puodeksi eteenpäin, sitten kuukaudeksi ja viikoksi. Huomattava osa työajasta piti tehdä rahoitushakemuksia ja se kävi niin hankalaksi, että mietin pääsisiskö helpommalla jos lähtis opettajaksi. Opettajan paperit Ari hommasi Jyväskylästä ja muutti takaisin Äänekoskelle. - Keskikoulussa oli ammatinvalinnan ohjausta, jossa kysyttiin mikä olis mielihomma. Sanoin että opettajaksi en ainakaan lähe. Niin vaan siihen joutu, Ari nauraa. Työpaikka löytyi Suolahdesta KeskiSuomen Opistolta. - Työ oli mielenkiintoista. Hoidin siellä kymppiluokkaa, jonne tultiin korjaamaan todistuksia. Joukko oli hyvin valikoitunutta, ne tulivat sinne omasta tahdostaan ja olivat hyvin motivoituneita opiskelemaan. Ari teetti oppilailla hulluja laskuja. Osa oppilaista ymmärsi hyvin perusjutut, osasivat kertoa ja jakaa. - Sellaiset jotka on ymmärtäneet ne asiat niin ne muistaa, osa vaan ei kinä ymmärrä. En tiiä mitä sille sitten voisi tehdä. Oon ihmetellyt, että kun on rahasta kyse, niin kaikki osaa laskea tosi hyvin. Jos vaikka pitää 150 euroa jakaa kymmenelle hengelle niin kaikki tietää heti paljonko siitä saa. Mutta jos kyseessä on aika ja matka niin ei onnistu sitten millään. - Sitten sielläkin alkoi huononemaan, linja meni maksulliseksi ja sinne tuli nuoria, joita ei koulunkäynti kiinnostanut. Niiden vanhemmat olivat vaan pakottaneet ne sinne istumaan. Opetin myös kesälukioissa ja avoimessa yliopistossa. Siinä meni 10 vuotta, mutta sitten työt vähenivät ja ajattelin, että vaihdampa alaa. Ari päätti alkaa taiteilijaksi. Olihan teoksia jo kertynyt ihan hyvin. - Pienestä saakka olen piirrellyt. Äiti oli hirveen hyvä piirtäjä, siinähän sitä kaikki päivät lapsena kuluivat piirrellen. Isä ja sisarukset olivat myös lahjakkaita. - Vuonna 1999 kulttuurisihteeri kysyi että pidetäänkö näyttely, se rohkaisi mua paljon. Sain myytyä siitä näyttelystä paljon töitä ja aattelin, että mustahan tulee rikas. Ja melkein tulikin hyvinä vuosina, kun oli paljon muitakin keikkoja, seinämaalauksia ja muuta pientä. Arin töistä ei voi erehtyä, oma tyyli on kulkenut mukana pienestä saakka eikä Ari edes tiedä, mistä se alunperin kehittyi. - Ihan pienestä saakka olen ollut kiinnostunut taiteen teoriasta. Kerran sisko oli ottanut aikakauslehden keskiaukeaman irti. Siinä oli laivan kuva, jossa
- s. 26.1.1950 Äänekoskella - naimisissa, kolme lasta - taiteilija, KeiteleJazzien visuaalinen ilmehtijä
lehden taittokohdassa oli masto ja sieltä roikkui köysi, joka oli mytyssä laivan kannella. Sisko sanoi että siinä on keskellä taitekohta, mutta mä käsitin että taidekohta. Tuijotin sitä köysimyttyä ja mietin että ai tuo on sitä taidetta. - Taide on ollut aina jotenkin vaikeaselkoista ja käsittämätöntä. Siihen kysymykseen, mitä taide on, ei pysty vastaamaan. Se on sellainen useiden ominaisuuksien perhe, jossa voi olla monenlaisia määritteitä. Kaikissa teoksissa ei välttämättä oo samat määritteet, mutta jos muutama löytyy, niin on taidetta. Taideteoksia ovat ne, jotka taideinstituutio hyväksyy taiteeksi. Ne hiljalleen määrittää sitä, mikä on taidetta. Periaatteessa kuka tahansa voi tehdä sitä, mutta taitelijat ovat aika sisäsiittoinen joukko, eikä ketä tahansa hyväksytä siihen joukkoon. Hyvin tarkkaan tarkkaillaan rajoja. Ei Arillakaan ole koulutusta taiteilijaksi. Kerran paperit melkein lähtivät postiin, ennakkotehtävät olivat tehtynä ja kaikki valmiina. - Sinne kouluun oli niin paljon hakijoita ja niin vähän otettiin sisälle, että se oli ihan järjestön suhde. Ajattelin että jos en pääse, mulla menee luottamus itseeni. En sitten uskaltanut hakea. Sen sijaan hakupaperit lähtivät yliopistoon, koska Ari tiesi, mitä siellä kokeissa kysytään. Tällä hetkellä Arilla on näyttely Virossa tarttolaisen taiteilijan Priit Pajosin kanssa, joka opiskeli Tarton yliopistossa neljä vuotta taidetta, mutta siitä ei ollut paljon apua. Sen jälkeen hän seurasi jonkun aikaa toisen taiteilijan seurassa, ja oppi siellä kaiken mitä osaa. - Niinhän sen pitäis olla, että työn tulos ratkaisee eivätkä paperit. Taitelijana oleminen on ollut mielenkiintoisinta työtä, jota Ari on saanu tehdä. Alanvaihtoa ei siis ole odotettavissa hetkeen. - Lähden aamulla aikaisin verstaalle ja tulen takaisin illalla. En tajua ihmisiä jotka sanovat etteivät keksi aihetta. Maailmahan on aiheita täynnä! - Mietin aina ensin mitä teen. Katson sen kuvan ensin päässä ja sitten vaan teen sen. Muutoksia tulee tietenkin matkalla, joskus ihan teknisistäkin syistä kun jotain ei vaan voi toteuttaa ja välillä ideat ovat liian kunnianhimoisia. Aiheet pysyvät kuitenkin mielessä, tälläkin hetkellä muutama odottee toteuttamista. Tällä hetkellä suurin osa Arin töistä on kynäruiskumaalauksia. Sen Ari löysi ihan sattumalta Ruotsin matkalla. - Pojat pelas siellä jalkapalloa ja torin laidalla oli mies, joka maalasi kynäruiskussa moottoripyörään ACDC:n logoa. Katoin että juuri tuollaista jälkeä haluan, ja siveltimellä se on liian hidasta. Arin töitä on ympäri Äänekoskea. Kotakennääntien ympyrässä oleva veistos toteutettiin KeiteleJazz-paidan kuvasta. - Veistos oli ensin jatseilla, sille saa-
tiin väliaikainen sijoituslupa sinne. Sitten kaupunginjohtaja käveli rannassa ja sai idean, että patsas voisi olla liikenneympyrässä. Patsaan hinnasta nousi Äänekoskella pienimuotoinen kohu, ja kaupunki joutui paljastamaan paljonko siitä oltiin maksettu. Puolet oli maksanut vielä Keskimaa. - Se oli inhottava juttu. Ajattelin että muut taitelijat nauravat mulle. Jos patsas olis tilattu niin sanotulta oikealta taiteilijalta, niin eihän se ois vastannut sillä summalla edes puhelimeen. Kun se patsas tuolla seisoo monta vuotta, niin ei vuosimaksuksi jää lopulta paljoakaan. KeiteleJazz-hommissa Ari on ollut vuodesta 1996, ja siitä lähtien eivät yhdetkään jatsit ole jääneet väliin. Aikaisemmin jazz-kuvat oli otettu vähän mistä milloinkin. - Jazz-ukot napataan tilanteen mukaan. Viime vuonna oli huilunsoittaja, koska Jethro Tull esiintyi. Pari vuotta sitten Colosseumin piti tulla keikalle ja tein saksofoni-ukon sen mukaan. Ne eivät sitten tulleetkaan, ja harmittihan se vähän. Onneksi tulivat viime vuonna. Viimeisen lukuvuoden Ari vietti Ivalossa. - Olin tekemässä syksyllä apurahahakemusta ja kirosin vaimolle ettei sieltä mitään tule kuitenkaan. Vaimo sanoi että Ivalossa olis matikanopettajan paikka vapaana. Ensin aattelin että eikai, ottaiskohan ne mua ees sinne. Keskiviikkona sitten laitoin hakemuksen ja maanantaina olin jo töissä. Ivalossa Ari pääsi taas opettamaan matematiikkaa. Välillä on tullut opetettua taidettakin kuvaamataidon opettejana ja pitämällä kursseja, mutta oppilaiden tulokset ovat helpommin mitattavissa matematiikan tunnilla. - Kun huomaa että joku innostuu, niin silloin on onnistunut. Ja tähän asti kaikki ovat olleet tyytyväisiä. Ivalossa oli kylmä, kovimmillaan 37 astetta, mutta ei paikka kuitenkaan niin kamala ollut, etteikö sinne voisi lähteä uudestaan. Siellä talouskin on plussalla ja kouluissa on pienet luokkakoot. 21:n oppilaan luokkakin jaettiin puoliksi matematiikan tunteja varten. - Sieltä saisi ottaa Äänekoski oppia. Viime viikolla tuli soitto, tarjottiin taas syksyksi töitä. Elokuussa on taas lähtö sinne. Vaikka keväällä siellä Ivalossa tuntui ettei kellokaan liikkunut, mutta nyt taas menee aika nopeasti, kun on Äänekoskelle päässyt. Loppuun vielä ohje hyvään kahviin. - Kun keitetään kahvia, niin laitetaan niin paljon kahvia pannuun että rupeaa hirvittämään. Ja sitten laitetaan vielä yksi lusikallinen, niin tulee hyvää, sanoo Ari, ottaa hörpyn ja irvistää.
35 · 2012
| Ä ks