www.merikarvia.fi
MERIKARVIA Matkailupalvelut 201 3
Merikarvia ei nuku L
ähestyvä kesää näyttää hyvältä. Takana on kunnon talvi. Rysän takana oleva hiihtostadion hyvin hoidettuine latuineen on suonut monta mukavaa hiihtoretkeä. Myös merenjäällä on voitu hiihtää Ouraan. Helmikuussa toisen kerran onnistuneet Monoviikot alkaa jo muodostua paikkakunnan kevätperinteeksi. Merikarvian palvelutaso ja tarjonta paranee. Uusi K-Market aloitti maaliskuun puolivälissä ja osuuskaupan S-Marketin laajennus valmistuu kesällä. Tuorilaan on valmistunut kunnan liikerakennus, jossa on veneitä ja moottoreita myyvä liike. Merikievari toimii uusien yrittäjien voimin.
M
erikarvia on yrittäjäkunta. Kunta palkittiin Satakunnan yrittäjäaktiivisimpana kuntana ja Merikarvian yrittäjät ry. maakunnan ja maan parhaana yrittäjäyhdis-
2
tyksenä. Yhteistyö on voimaa ja menestystä. Kunta on jatkanut meren ja matkailun sekä Merikarvianjoen kehittämishankkeita, joiden tuloksena on jo voitu rakentaa Ouran uusi sauna, Krookan huoltorakennus ja Kasalan lintutorni. Kalastuspaikoille, joen varrelle on rakennettu lukuisa määrä uusia laavuja ja tehty muita parannuksia.
M
erikarvialla on vankat juuret ja perinteet. Kunta päätti kunnanvaltuuston 100-vuotiskokouksessa käynnistää hankkeen Merikarvian historian kirjoittamiseksi. Yhteistyökumppanina on Porin korkeakoulussa toimiva Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos. Hanke on mittava ja teos valmistuu 2017, mutta makupaloja saamme jo parin vuoden kuluessa.
Sisällysluettelo Kunnanjohtajan palsta . . . . . . . . . . . . . . . . . .2
K
irkonkylän miljöö on muuttunut viime kesästä. Entisen kynttiläkylän, aikoinaan opettajien käytössä olleiden asuntojen, paikalle on kohonnut komea keltainen rakennus. Jäähalli sopii hyvin koulukeskuksen rakennusten kokonaisuuteen. Innokas ja onnistunut osakemerkintä sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön avustus siivittivät rakennushankkeen hankkeen käytännön toimiksi. Jäähalli valmistuu elokuun lopulla ja antaa uuden harrastus- ja käyttömahdollisuuden sekä tukee myös asumista, viihtyvyyttä ja paikkakunnan tulevaisuutta.
T
uulivoiman rakentaminen on mielenkiintoinen, uusi asia koko maassa. Merikarviallakin on hankkeita vireillä; rakentamista ja puhdasta energiaa, työtä ja tuloja maanomistajille sekä kiinteistöveroja kunnalle. Uudet maamerkit muuttavat maisemaa ja ympäristöä jonkin verran. Hyvä suunnittelu turvaa luonnon moninaiskäytön ja viihtyisyyden.
M
ielenkiinnolla voimme odottaa kesän Krookan tapahtumia: Merijazz, Kaljaasi Ihana, Wanhan Savun näyttelyt, Meripäivä, Ouraooppera ry:n esitykset, joitakin todetakseni. Elokuu päättyy venetsialaisilotulitukseen. Merikarvialla on elinvoimaa, elämisen iloa ja riemua!
VIIHDY MERIKARVIALLA Tervetuloa Merikarvialle . . . . . . . . . . . . . . . . . . .5 Kulttuurikunta palvelee . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6-7 Vapaa-aikakeskus Rysä . . . . . . . . . . . . . . . . . .10 Matkailuinfo . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .12 Veneilijälle. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .16 Karunkaunis Oura, meriretket. . . . . . . . . . . 17-19 Kartat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 39-41 Merikarvian jäähalli. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .72 Merikarviaa oppaaf fölis? . . . . . . . . . . . . . . . . .73 Luonnollisia käyntipaikkoja. . . . . . . . . . . . . . . .74 Merikarvian kulttuuriympäristö . . . . . . . . . . . . .75 Jätteenkäsittely. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .76 Laatupalveluja ja vireää yritystoimintaa . . . . . .77 Koti Merikarvialle, vapaita tontteja . . . . . . . 78-79
TAPAHTUMAT, PALVELUT, MAJOITUS Tapahtumat. . . . . . . . . 4, 9, 11, 21, 36-37, 71-72 Sotaveteraanien Korsutupa . . . . . . . . . . . . . . . .8 Tilausveneet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14-15 Kirkot, seurakunnat. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .20 Kahvi- ja ruokapaikat / Juhlatalot . . . . . . . . 21-26 Kaupat ja palvelut. . . . . . . . . . . . . . 12-13, 33-37, 44-45, 57-65, 68-70 Veneet, veneretket ja kalastus . . . . . . . . . . 27-31 Savukala. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .31 Kalastusluvat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .30 Ratsastustallit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .32 Linja-autot, taksit ja tilausajot . . . . . . . . . . . 42-43 Majoitus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38, 46-56 Kädentaidot ja palvelut . . . . . . . . . . . . . . . . 66-67
Tervetuloa Merikarvian kesään! Pentti Ala-Luopa kunnanjohtaja MERIKARVIAN MATKAILUPALVELUT 2013 Merikarvian kunta, Kauppatie 40, 29900 Merikarvia 044 7246 333, www.merikarvia.fi Toimitus: Seija Väre/Merikarvian kunta Taitto: Maj-Lis Krouvi/Maisan paja Paino: Eura Print Oy
3
Tapahtumat
Meripäivä 6.7.2013 M kesätapahtuma Merikarvialla k
Kesätori avoinna klo 8-15
Tiedustelut: Merikarvian Yrittäjänaiset ry, Taina Koskimäki, puh. 0400 448 969
4
Tervetuloa Merikarvialle Rannikkokunta Merikarvian suosittuja kohteita ovat meri, kalaisa joki ja eksoottinen Ouran saaristo. Upeat saaristomaisemat houkuttelevat viivähtämään meren äärellä. Valtatie E8 luo hyvät yhteydet etelästä ja pohjoisesta tuleville. Valtakunnallisen matkailutiestatuksen saanut Pohjanlahden Rantatie (www.rantatie.com) kulkee lähellä merta, idyllisten rantakylien ja Merikarvian kirkonkylän läpi.
Mökkiloma rantamaisemissa Merikarvialla on tarjolla lukuisia eritasoisia vuokrattavia loma-asuntoja meren ja joen rannalla. Neljän tähden lomakylä Mericamping ottaa vieraita vastaan ympäri vuoden. Miksipä ei lähdettäisi vaikka pilkille merenrantamaisemiin?
Nautit kulttuurista Krookassa – ja kalastuksesta Merikarvianjoella Krookka on monien kesätapahtumien pitopaikka, sillä siellä sijaitsevat muun muassa Galleria Vanha Savu ja Merenrantanäyttämö. Taidegalleriassa järjestetään konsertteja ja näyttelyjä. Krookka on myös suosittu veneilijöiden käynti- ja kotisatama. Merikarvianjoki on runsaskoskinen ja luonnonkaunis vapakalastajan haaveet – ja usein myös haavit täyttävä joki. Meritaimenella, lohella ja vaellussiialla on vapaa nousu merestä 24 kilometriä pitkälle kalastusalueelle. Pitelet kädessäsi Merikarvian kunnan ja Matkailu ry:n yhteistyössä tekemää Matkailupalvelut 2013 -opasta.
Tule, näe ja koe Merikarvia!
5
Kalastusmuseo, kalastajan mĂśkki
Pyttymakasiini
Matilda Roslin-Kalliolan kirjailijakoti
Krookka on kesän keskus
6
Merikarvian kirkko
Kulttuurikunta palvelee Merikarvian kirkko Suomen toiseksi suurin puukirkko toimii kesäisin opastettuna tiekirkkona. Sinne mahtuu jopa 2400 henkeä.
Galleria Vanha Savu Entisestä kalasavustamosta kunnostettu taidegalleria on auki kesällä, juhannusta lukuunottamatta, joka päivä.
Krookan merenrantanäyttämö Krookan satamassa, Ravintola Rantahuoneen vieressä, on upea merellinen näyttämö, jota vuokrataan erilaisia tilaisuuksia varten. Näyttämöllä järjestetään kesäisin erilaisia tapahtumia, muun muassa konsertteja. Meren tuoksuissa toimii myös kesäteatteri, jossa esitetään Ouraooppera-yhdistyksen tuottamia musiikkinäytelmiä. Laulu on voimaa Merikarvialla! Katsomoon mahtuu noin 500 henkeä.
Museot Matilda Roslin-Kalliolan kirjailijakoti. Aikanaan tunnetun ja arvostetun kansankirjailija Matilda Roslin-Kalliolan (1837-1923) tuotantoa elävöitti voimakas isänmaanrakkaus. Se johti hänet panemaan alulle suurta addressia helmikuun manifestin jälkeen vuonna 1899. Kirjailijan mökki on säilytetty yhtenä harvoista suomaisista kirjailijakodeista. Kalastusmuseoalueella Palosaarentiellä on kalastus- ja hylkeenpyyntiesineistöä, kalastajamökki, savusauna ja alkuperäinen rääkipaatti.
Kotiseutumuseo on entisen Kuvaskankaan lasitehtaan konttorirakennus. Museossa on esillä neljä teemaa: sekatavarakauppa, sahatyöläisen huone, elinkeinoja kuvaava näyttely sekä Ines Tommilan (1875-1959) elämästä kertova näyttely. Pyttymakasiini päiväkodin ja koulukeskuksen välissä on omistettu puusta valmistetuilla kala-astioille sekä niiden valmistusvälineille. 1900-luvun alusta sotavuosiin saakka Merikarvia oli Suomen kalastuskeskus. Lisätietoja antaa Merikarvia-seura ry:n puheenjohtaja Jorma Rinne, p. 040 5529 149.
MUSEOT PALVELEVAT KESÄAIKAAN 24.6.-19.7.2013 Kotiseutumuseo, Kauppatie 42, ti-pe klo 12.30-14 Matilda Roslin-Kalliolan kirjailijakoti, Papintie 1 ti-pe klo 12.30-14 (opas kotiseutumuseolta) Kalastusmuseo, Palosaarentie 46, ti-pe klo 14.30-16 Museoiden esittely ryhmille myös sopimuksesta, p. 044 7246 333 tai 044 7246 310.
Lisätietoja:
Merikarvian kunta, p. 044 7246 333 www.merikarvia.fi
7
Korsutupa
SOTAVETERAANIEN KORSUTUPA
Korsutupa sijaitsee Koskipuistossa Merikarvianjoen rannalla. Korsumuseossa on esillä sodan aikaista esineistöä. Osittain maan alle rakennettu talo välittää koruttomasti sota-ajan tunnelmaa. Korsussa voi järjestää erilaisia tilaisuuksia ja perhejuhlia. Sitä esitellään sopimuksen mukaan.
Korsuun on esteetön pääsy, eikä pääsymaksua. Tiedustelut: Heikki Moilanen, p. 040 5365 905, Tied Hannu Salo, p. 040 5960 475 tai kunnan matkailuneuvonta, p. 044 7246 333.
8
Tapahtumat Merikarvia Krookka, Varvintie 15. Ohjelmatiedustelut: jouko.ilvonen@merikarvia.fi. p. 044 7246 365. Ohjelman muutokset mahdollisia
Vanha Savu – 10 vuotta! Koko kesä on nyt yhtä juhlaa! pe 14.6. klo 19
JazzSea-konsertissa Pentti Lasanen Big Swing; yhdeksän miestä ja solisti. ”Sointivärien herkku, suvereenisti yhteenniitattu swengi, etevät sovitukset. Tässä Pentti Lasasen BIG SWING- orkesterin taattu menu.”
17.6. – 7.7.
Näyttelyssä Olavi Juutilainen ja Pasi Vainionpää. Meren monet kasvot ja ilkikuriset veistokset tuovat iloa koko perheelle.
17.6. – 7.7.
Kolmessa Uunissa Veijo Setälä, Assi Huhtanen ja ankat.
ma 8.7. klo 19
Erkki Saarelan Mysteerio Buffo. Kesän hauskinta Merikarvialla on taas gallerian monologi
11.7. klo 11-18
Kesään kuuluu myös … yllätys tai kaksi, jossa
juu juu.
Avoinna joka päivä 17.6.–25.8. klo 11–18. Poikkeuksena juhannus; suljettu 21.-22.6. ja näyttelyn vaihto 8.-10.7. Vapaa pääsy.
Lapsille oma Galleria 3 uunia
ITE-Piknik -päivä. Avaamme ITE-Ilolla näyttelyn, piknikillä tarjolla herkkuja, työpajoja, nukketetatteria Englannista, Camera Obscura… Tervetuloa tekemään ja nauttimaan, vapaa pääsy.
11.7. – 25.8.
ITE-Ilolla näyttely. Näyttelyssä mm. Väinö Ylén, Tauno Vuorenniemi, Antero Ronkainen, Ulla-Kaisa Kaarlela, Alpo Koivumäki ja muita ITE-taiteen mestareita.
11.7. – 25.8.
Uuneissa myös Anu Sukasen Sienimaailma ja tuunattu auto.
Koko kesän tehdään pinsseja ja piirrellään.
9
MERIKARVIAN URHEILUTALO
Vapaa-aikakeskus Rysä Onnentie 1, 29900 MERIKARVIA 044 7246 328 044 7246 329 / uinninvalvojat Uimahallissa on kolme allasta: 25-metrinen aikuisille, lapsille oma sekä poreallas hierovine suihkuineen
Ohjattua toimintaa uimahallissa: vesijumppaa ja -juoksua, uimakoulu, vauvauinti
Lämmin vesi joka päivä: isossa altaassa 27-28°C lasten- ja porealtaissa 32°C
Vapaa-aikakeskuksen tiloissa on iso liikuntasali, kuntosali, ampumarata ilma-aseille sekä viihtyisä, uimahallin aukioloaikoina palveleva kahvio. Lähistöllä sijaitsee kolme kilometriä pitkä kuntorata, joka toimii talvisin hiihtolatuna.
Yksitysvuoroja ryhmille tiistaina ja perjantaina aamupäivällä. Vuorot on varattava etukäteen.
Aukioloajat: ma, ti, to 15-21, ke, pe 6-9, 15-21 ja su 12-18 Aukioloajat saattavat vaihdella kauden aikana. Uimahalli on suljettu kesällä juhannuksesta elokuun puoleenväliin.
10
Tapahtumat
11
Kaupat ja palvelut
i Merikarvian Matkailuinfo palvelee Krookassa 17.6.-31.7. ma-pe klo 11-17 p. 044 7246 333 ja 044 7246 310
S-market Merikarvia palvelee ark. klo 8-21 la klo 8-18 su 12-18
Merikarvia, Kauppatie 51, puh. 625 1830
12
Kaupat ja palvelut
13
Tilausveneet
Risteilyt Tilausajot Kalastusmatkat jne. Soita ja kysy tarjous matkallesi! Lisätiedot: 044 212 0108 www.norrgrund.net norrgrund.info@gmail.com
max 10 hengen ryhmät myös majoitusta saaristossa
Rauhallista
menoa jokisuulla tai
Vauhdikasta koskenlaskua.
Järjestää Juho Mäkipuro, Purolomat
www.purolomat.net 14
Tilausveneet
Tilausveneellä saaristoon Veneretket Ouran saaristoon Tutustu kauniiseen ja karuun Ouran saaristoon ja siellä sijaitseviin Ouraluodon ja Hamskerin saariin. Matkoille lähtö ja paluu Merikarvian Krookan satamasta. Tapio Ristimäki, p. 0500 862 190.
Kuljetukset ja päiväretket muun muassa Ouraluodolle Raimo Stenroos, p. 0400 830 789.
Linja-autolla Ouraan? Veneisiimme mahtuu linjaautollinen väkeä, jopa enemmänkin. Soita ja kysy lisää ryhmäkuljetuksista! Tapio Ristimäki, p. 0500 862 190
15
Veneilijälle Merikarvialla on erinomaiset veneilymahdollisuudet Ouran retkisatamiin ja kunnan etelä- ja pohjoisrannikon saaristoon sekä Poriin pääsee hyvin merkittyjä reittejä pitkin. ► Vuokrattavat venepaikat Krookassa, Tapion laiturissa, Kasalan kalasatamassa ja Köörtilässä ► Retkisatamat Ouraluodon ja Hamskerin saarissa ► Vierasvenesatama Mericampingillä ► Käyntisatama Krookassa (Kesällä 2012 valmistuneessa huoltorakennuksessa on suihku ja wc) ► Veneenlaskuluiskat Friikoolissa (viitoitus Varvintieltä), Köörtilän ja Kasalan kalasatamissa Hajulan saaren saunaa Ourassa voi vuokrata p. 044 7246 384 (päivystävä talonmies)
16
Venereitit Venereitit ja valtion väylät on merkitty kunnan julkaisemaan venereittikartastoon. Sitä on myynnissä kunnanviraston neuvonnassa. Veneilytietoja Satakunnasta: www.selkameri.fi
Karunkaunis Oura Pohjoinen portti Selkämeren kansallispuistoon Meriretket vanhalle luotsiasemalle
Tilausristeilyt ryhmille
Ouran luodolla, saaristoluodon syleilyssä, aistii meren tuoksun ja kuulee sen kohinan. Avomeren äärellä sijaitsevaan saaristoon kuuluu yli 300 saarta ja luotoa. Maisema kivikko- ja kalliorantoineen on karunkaunista. Saariston kasvillisuus vaihtaa väripalettiaan alkukesän vaaleanpunaisesta kurttulehtiruususta ja horsmasta loppukesän keltaiseen pietaryrttiin. Ruska-aikaan, tyrnien kypsyttyä, saaristo muuttuu oranssiksi. Saaristossa voi nähdä merikotkia tai riskilöitä, varmasti ainakin lokkeja, joutsenia ja merimetsoja.
Ryhmät voivat tilata ennakkoon opastetun Suvilystin tai Virkistävän meriretkipaketin. Merikarvian paikallisoppaat ovat Suomen Opasliitto ry:n auktorisoimia matkailuoppaita. Lisätietoja Merikarvian kunnasta, p. 044 7246 333.
Leppoisasti paatitellen saaristoon Saaristoon pääsee leppoisasti paatitellen tilausveneen kyydissä heinä-elokuussa, muulloin tilauksesta. Retkille lähdetään Merikarvian Krookan satamasta, rantaravintolan vierestä. Vene kulkee Mericampingin vierasvenelaiturin kautta. joten sieltäkin pääsee kyytiin. Matkan aikana ehtii tiirailla saariston elämää, sillä reitti kulkee saarien ja luotojen sivuitse. Niiden karuihin rantoihin liittyy monenlaisia tarinoita ja muistoja. Kolme ja puoli tuntia kestävän retken hinta on 15 € (7 €, alle 12-v) Ota omat eväät mukaan.
Meriretket Ouraluodon vanhalle luotsiasemalle Retkille ilmoittautumiset ennakkoon veneen kuljettajalle. pe 28.6.2013 klo 17.00-20.30 la 29.6.2013 klo 13.00-16.30 Tapio Ristimäki, p. 0500 862 190 pe 5.7.2013 klo 17.00-20.30 la 6.7.2013 klo 13.00-16.30 Raimo Stenroos, p. 0400 830 789 pe 12.7.2013 klo 17.00-20.30 la 13.7.2013 klo 13.00-16.30 Raimo Stenroos, p. 0400 830 789 pe 19.7.2013 klo 17.00-20.30 la 20.7.2013 klo 13.00-16.30 Tapio Ristimäki, p. 0500 862 190 pe 26.7.2013 klo 17.00-20.30 la 27.7.2013 klo 13.00-16.30 Tapio Ristimäki, p. 0500 862 190 pe 2.8.2013 klo 17.00-20.30 la 3.8.2013 klo 13.00-16.30 Raimo Stenroos, p. 0400 830 789 pe 9.8.2013 klo 17.00-20.30 la 10.8.2013 klo 13.00-16.30 Raimo Stenroos, p. 0400 830 789 la 17.8.2013 klo 13.00-16.30 Tapio Ristimäki, p. 0500 862 190 la 24.8.2013 klo 13.00-16.30 Tapio Ristimäki, p. 0500 862 190
17
Lapsille Ouraluoto sopii myös lapsille. Pitkospuut helpottavat pienten askelten kulkua. Saaren erikoinen luonto kiinnostaa kaikenikäisiä, joten mukaan kannattaa varata kiikarit ja kamera. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä matkallaan kohtaa.
Historiaa Ouraluodolla toimi luotsilaitos toista sataa vuotta. Toiminta päättyi vuonna 1968. Nykyisin kolmekerroksinen luotsitupa ja kaksihuoneinen Ryssänkasarmi on kunnostettu majoitus- ja kokoustiloiksi. Saaren omistaa Merikarvian kunta ja se on yleisessä käytössä oleva suosittu virkistysalue. Luotsituvan kolmannen kerroksen näköalahuoneessa on saaren historiasta kertova valokuvanäyttely. Aurinkoisella säällä sieltä näkyy Tahkoluoto ja Meri-Porin tuulipuisto.
18
Pohjoinen portti kansallispuistoon
Selkämeren kansallispuisto ulottuu Kustavista Merikarvialle. Kunnan vesialueesta kansallispuistoon kuuluu lähinnä valtion omistamia saaria ja vesialueita. Kansallispuiston opasteet sijaitsevat Krookan satamassa, Mericampingilla ja Kasalan kalasatamassa.
a t s i .. o k n i r u Spa..aivtaa.. a..aenemman! Listätietoa: www.selkameri.fi ja www.luontoon.fi/selkämeri
.. .. - ja yokin .. Ourassa Koko paiva Kivikarvian luonto Retkeilemään, rentoutumaan, kokoustamaan
• Luotsituvan kolmas kerros toimii näköalahuo-
• • •
•
• • •
neena. Sitä voi vuokrata myös kokouskäyttöön. Huoneessa on istumapaikkoja 17:lle. Alakerran ruokailutilassa on pöytiä jopa 20:lle Luotsituvassa on vuodepaikat 8:lle ja Ryssänkasarmissa 6:lle. Huoneita voi vuokrata erikseenkin Pohjakerroksessa sekä ulkoilualueella on pöytiä ja penkkejä ruokailijoita varten Saarella on käytössä viime kesänä valmistunut, tilava sauna, jota vuokrataan. Isolla terassilla on hyvä vilvoitella. Saunomisen jälkeen illanviettoa voi jatkaa takkahuoneessa Saarella on iso grillitupa avomeren äärellä, useita grillipaikkoja, hiekkaranta, uimalaituri sekä pukukoppi Juomavesi on kuljetettava maista Venevajaa eli retkisuulia voi käyttää vapaasti kokoontumiseen, yöpymiseen tai sateensuojana Saaren eteläpäässä on kaksi puista teltta-alustaa
Merikarvian merialue rajoittuu Selkämeren ulapalle. Saaria on noin 1200. Rannikon ja saariston vesialue herättää huomiota kivikkoisuudellaan. Ulkomeren äärellä sijaitseva saaristo on valtakunnallisesti merkittävä luontokohde. Maisemaa hallitsevat monin paikoin valtavat kivenlohkareet, joten turhaan ei Merikarviaa kivikarviaksi kutsuta. Saarilla kasvaa matalaa katajaa, pihlajaa ja mäntyä sekä rantojen läheisyydessä tyrnipensaita. Kasvillisuuteen kuuluu monia erikoisuuksia, kuten rantaputki, morsinko, suolaleinikki, suikea- ja ahonoidanlukko sekä suolasolmukki. Monilta pikkusaarilta voi poimia makeaa ahomansikkaa ja mansikkamatkalla saattaa kiven koloon pujahtaa vaikka lapinmyyrä. Oranssina hohtavat tyrnimarjat kypsyvät poimittaviksi myöhään syksyllä.
19
Kirkot
Merikarvian opastettu tiekirkko avoinna 17.6.-31.7.2013 ma-pe klo 11-16 Muina aikoina tiedustelut kirkkoherranvirastosta. Leirikeskus Nuortenniemi sijaitsee meren rannalla, noin 8 kilometriä keskustasta. Tiloja vuokrataan yksityistilaisuuksiin.
Merikarvian seurakunta, p. (02) 5512 300 www.merikarvianseurakunta.fi
MERIKARVIAN HELLUNTAISEURAKUNTA SAALEM Puusepäntie 4 www.merikarvia.helluntaiseurakunta.fi SEURAKUNNAN SÄÄNNÖLLISET TILAISUUDET: su klo 11, ti klo 14 (ei kesäaikaan), to klo 19. Kirjapiste.
YHTEYDENOTOT: Veikko Huhtala p. 050 305 6942 ja Juhani Rikalainen p. 050 407 4334
20
SYDÄMELLISESTI TERVETULOA!
Kahvi- ja ruokapaikat / Juhlatalot / Tapahtumat
MERIKARVIA-SEURAN TAPAHTUMIA MERIKARVIA-VIIKOLLA
► Kalaa, kulttuuria ja musiikkia ma 1.7. klo 17 kunnanvirastolla ► Kyläretki ke 3.7. suuntana on Trolssi-Riispyy-Kasala t ajat ► 20-vuotisjuhla su 7.7. klo 13 Tarkemma an ta e it ilmo Mieslaulajaintalolla (lohikeittotarjoilu alkaa klo 12) -lehdessä Merikarvia www.merikarvia-seura.fi M Merikarvia-seura ry kopioi Merikarviaaaiheisia, vanhoja valokuvia. JJos Sinulta löytyy kuvia, o ottaisitko yhteyttä Anja Luusaloon, p 040 762 7639. p. p posti @merikarvia-seura.fi w www.merikarvia-seura.fi
7XQQHOPDD +LUYLNRVNHQ WLODOOD Tilauksesta juhlat, palaverit, saunaillat, virkistyspäivät ja tilausruokailut. Hirvikosken tila Anne ja Harri Hirvikoski Harvalantie 34 29790 TUORILA
Anne 0400 594 658 Harri 0500 594 658 matkailu@hirvikoskentila.com www.hirvikoskentila.com
21
Kahvi- ja ruokapaikat
LOUNASKAHVILA SeaBaarista Lounaat arkisin klo 10.30-14.30 Scanburgerit ja -ateriat myös mukaan C-oikeudet Arkisin klo 6.30-18 (1.6.-31.8.2013 klo 6.30-19) La klo 10-18, su 10-18
Puhelin 045 851 5566, Antintie 2, 29900 Merikarvia TUORILAN SEO-PALVELU OY Merikarviantie 2 A, 29790 Tuorila, (02) 631 1900
-
Kahvila Lounas- ja listaruokia (myös mukaan) Herkulliset kotileivonnaiset Posti ja veikkauspiste Edullinen tankkauspaikka Kalastusluvat joelle
Tar
un Grill i
MERIKARVIAN TORILLA
pizzaa hampurilaisia ruoka-annoksia kahvia virvokkeita grilliherkkuja
p. 041 434 2874
22
Kahvi- ja ruokapaikat / Juhlatalot
LA N K O S K E L LA LANKOSKELLA Kahvila Ravintola
KÖFFI avoinna joka päivä
klo 8-23
Joka päivä lounas, salissa juhlat ja kokoukset tilauksesi mukaan.
Juhlatarjoilut toiveittesi mukaan.
Itseleivotut kahviherkut ja ihana lahjapuoti.
eksi s i l l ä ä p Kaupan n ajan Lankosken vanha aa! Lankosken Köffi K öffi Ky Ky tunnelm Katariina Tuominen ja Karoliina Hakala p. (02) 551 4191 (klo 8-23)
K AHVIMYLLY KAHVIMYLLY
www.lankoski.com
avoinna kesäisin klo 9-19 23
Juhlatalot
T.K. HUHTASEN JUHLATILA & KOTILEIPOMO Lepiköntie 4 29750 Merikarvia via Puh. 050 355 2034 034
En Lammtinen e koulu lan
www.tkhuhtasenjuhlatila.fi info@tkhuhtasenjuhlatila.fi
Vietä ikimuistoiset juhlat vuokraamalla
upea maamiesseurantalo Riispyyssä Meillä on tilaa jopa
200 hengelle!
S Seura vuokraa kahvi- ja ruokailuk kalustoa sekä grilliä. k
Li äti t j http://maamiesseura.nettisivu.org Lisätietoja: htt // i sekä Riina Grönroos, p. 050 539 8452 ja Anne Heikintalo, p. 040 525 9425
24
Kahvi- ja ruokapaikat / Juhlatalot Länsirannikon Pelimannit ja Harmonikat ystävineen esiintyvät torilla juhannusaattona 21.6. klo 10-12.
”Tul treffamaa tuttujas, juamaa kaffeeta, ihimettelemää mailman menoo ja praataamaa!” MERIKARVIAN TORI perijantaisin
aamuseittemästä kahtee ehtoopäivällä
Merikarvian mieslaulajat vuokraa arvokasta, yli satavuotiasta taloaan juhlien, kokousten ja muiden tilaisuuksien pitopaikaksi. Käytössä on 200 hengen juhlasali sekä nykyaikainen keittiö. Tiedustelut: Pertti Vähätalo, p. 0400 532 564
www.merikarvianmieslaulajat.com
KUKKAKAHVILA
MERIHEINÄ
- KUKKAKAUPPA - HAUTAUSPALVELU - KAHVILA - PITOPALVELU -
WWW.MERIHEINA.FI 25
Kahvi- ja ruokapaikat / Juhlatalot
Ravintola Rantahuone
Uuteen kauteen uusin tuulin! Lounas päivittäin klo 11-14 Á la carte, kahvila A-oikeudet Juhlatilaisuudet Pitopalvelu
Avoinna 1.6.–20.6. joka päivä klo 10–22 21.6.–11.8. su-to klo 10–24 pe-la klo 10–02 12.8.–
(tarkista kotisivuiltamme)
Tervetuloa nauttimaan herkullisesta ruoasta, kahvilan antimista tai pitkästä huurteisesta. Varvintie 5, Krookan satama p. 044 273 5300 info@rantahuone.fi www.rantahuone.fi
26
Tarkemmat koordinaatit:
N 61° 51,1´ E 21° 28,8’
Veneet, veneretket ja kalastus
- Veneet Maahantuonti - Myynti Ilmainen kuljetus 50 km etäisyydellä!
Koeajo mahdollisuus!
- Kapu-soutuveneet - Suomiveneet.fi - Pelican kanootit - Tohatsu-kumiveneet - Marine alumiiniveneet
Classic 510
Marine 340
560 MC CLASSIC
- Venetrailerit - Lavakärryt
-venetrailerit
MIKSI EVINRUDE -s(UOLTOVËLI V TAI H Huoltoväli 3 v. tai 300 h s!UTOMAATTINENTALVISUOJAUS s9MPËRISTÚYSTËVËLLINEN - Automaattinen s4ALOUDELLINEN talvisuojaus s4EHOKAS - YmpäristÜystä vällinen - Taloudellinen - Tehokas
Edullinen venerahoitus!
Suomi 465 CC
Uusi osoitteemme 18.4.2013 alkaen!
Repolantie 12 29790 Tuorila gsm: 0400 469902 kapumarine@ dnainternet.net www.kapumarine.fi
27
Veneet, veneretket ja kalastus
EUMER Fishing Center Kalastajan paratiisi!
Kaikki kalastukseen! -Tehtaanmyymälästä tarvikkeet ja luvat -Opastetut kalareissut merelle ja joelle -Meillä nukut, syöt ja saunot -Kurssit ja kokoukset -Yrityksille ja yksityisille
Tervetuloa! www.eumerfishing.com 28
044-5603120
Veneet, veneretket ja kalastus
Niin lähellä, mutta niin kaukana arjesta! www.merikarvianjoki.fi
VAASA SEINÄJOKI JYVÄSKYLÄ PORI TAMPERE LAHTI TURKU HELSINKI
MERIKARVIA
29
Veneet, veneretket ja kalastus / Kalastusluvat
Venerannan kala- ja tyrniherkut perjantaisin torilta - aina kun Ahti suo antejaan. Kalastajat Reijo ja Merja Veneranta p. 0400 389 473 merjaveneranta@hotmail.com KALASTUSLUVAT JOELLE Lankosken Köffi, p. (02) 551 4191, Merikarvian R-kioski, p. (02) 551 2011, Eumer Fishing Center, p. 044 560 3120 ja Tuorilan Seo Palvelu, (02) 631 1900. www.merikarvianjoki.fi
KALASTUSLUVAT MERELLE YLIKYLÄSSÄ 15 € JA ALAKYLÄSSÄ 12 € / VUOSI POHJARANNAN KALASTAJAINSEURA Pankkiyhteys: POP Merikarvia, FI23 57026540001556 Tiedustelut: Ari Uusimäki, p. 0400 598 558, ari.uusimaki@pp.inet.fi Pohjarannan kalastusluvan maksaminen oikeuttaa kalastamaan koko Ylikylän kalastusosakaskunnan alueella. ALAKYLÄN KALASTAJAINSEURA Alakylän merialueen pankkiyhteys: POP Merikarvia FI18 57026540001549 VETOUISTELULUVAT: seurojen yhteinen lupa 25 €/vuosi tai 10 €/viikko Pankkiyhteys POP Merikarvia FI44 57026520008217 Tiedustelut: Tapio Ristimäki, p. 0500 862 190, ristimaki.tapio@luukku.com
30
Veneet, veneretket ja kalastus
SAVUSTAMO SANTA Kalasatama, Varvintie 19, 29900 MERIKARVIA, p. (02) 551 1221
Kala-alan perheyritys savustaa pyyntituoretta kalaa perinteisissä tiiliuuneissa. Maukas matkakohde jokaiselle Merikarvialla poikkeavalle. » myynnissä tuoretta ja savustettua kalaa » muista tehdä ryhmävaraus kolmisen päivää etukäteen
Veneveistämö J. Kumpuselkä ky - puiset soutu- ja moottoriveneet - veneiden huollot, korjaukset ja talvisäilytykset - Kubota- ja Yanmar -moottoreiden myynti ja asennus
Katavakaupungintie 5, 29900 Merikarvia p. 0400 934 254 tai 0400 125 938 j.kumpuselka.veneveistamo@ j.kumpuselka.veneveistamo @ gmail.com 31
Ratsastustallit • ratsastustunteja pienryhmissä (max 4 ratsukkoa)
- herkillä ja mukavilla hevosilla - sateen sattuessa maneesissa - opettajana Srl:n hyväksymä harrasteohjaaja Elina Reiman - istunta-, entistennuorten aloittelu-, klassisen-, este-, projektitunteja
• leireilyjä ja viikonloppukursseja monenlaiseen makuun • tarjolla täyshoitopaikkoja ja kengityspalveluja
etuloa Terv aan! m tutustu
Pikkuhelmi Lisää tietoja kysymällä:
Ellu-opettaja, p. 0400 830 009, elina.reiman@wippies.fi tai kurkistamalla:
http://tallipikkuhelmi.webs.com/etusivu.htm Facebookissa Talli Pikkuhelmi
Pihassa sopii poiketa!
os. Kirinnevantie 1, Kuvaskangas
VIIKILÄN HEVOSTILA Ratsastustunteja kentällä ja maastossa Kärry - ja rekiajeluja juhlatilaisuuksiin sekä ryhmille Kesäleirejä este- yleis- ja alkeisleirit Astutuspalvelua Ori Fabritsio
Viikilän Hevostila, Peipunkorventie 4, 29900 Merikarvia Henna Viikilä p. 040 563 5555, Ville Viikilä p. 040 8277 657 www.viikilanhevostila.com
32
Kaupat ja palvelut
PALVELUA Puhelin (02) 551 1444 A L L A N N U Kauppatie 35 B, Merikarvia PAIKKAK
JO YLI Meiltä löydät: 50 VUOTTA • Kodinkoneet • Valaisimet
• Sähkötarvikkeet • Lahjatavarat • Korut, kellot ym.
Muista: Meiltä saat myös passikuvat heti mukaan!
TERVETULOA Sähköasennus Toivola Oy puh. 0400 767 961, fax (02) 551 1444 Sähköasennukset ja antennityöt, suunnittelu urakka- tai laskutyönä
www.sahkoasennustoivola.net 33
Kaupat ja palvelut
MITSUBISHI ELECTRIC
-LÄMPÖPUMPUT ASENNETTUNA
SÄHKÖASENNUS RISTO LOUNASVAARA
040 767 6206 Maahantuojan ja Tukesin hyväksymä lämpöpumppuasentaja
Aurinkosähkö
– mukavaa mökillä
Kaikki sähköasennuspalvelut maalla ja merellä
www.sahkolounasvaara.fi
34
Kaupat ja palvelut SÄHKÖASENNUS PEKKA KRÖPI
p. 0400 767 962
Sähköasennukset yksityisille ja yrityksille aarteen etsintÄÄ metallinpaljastimilla Kysele lisää: Purolomat Juho Mäkipuro, p. 041 4666 774
Monomies & Co menossa
mukana www.monoviikot.com
.. jalleen hiihtolomaviikoilla 2014
35
Kaupat ja palvelut / Tapahtumat
Monipuolinen Merikievari *Ravintola *Lounas *Kahvila *Juhlat *Kokoukset *Tanssit *Karaoke *Tapahtumat *Mökkejä *Caravan *Leirintä *Hotelli *Sauna *Uimaranta *Ulkoilu *Kesäiltatoritorstait
Juhannus 2013 To 20.6. Souvarit & Tomi Markkola Pe 21.6. Agents & Unelmavävyt La 22.6. FBI-Beat & Jim Beat Joka päivä karaoke & Pelimiehet, sekä pe – la Disko Hinnat netissä! Varaukset- ja tiedustelut:
02-5292929 / merikievari@merikievari.fi
36
Kaupat ja palvelut / Tapahtumat
Lauantaisin klo 21-04
TANSSIT
Tiistaisin klo 20-02.30
Pe 3.5. Cheek 8.5. Martti Metsäkedon 4.5. Varjokuva tanssiorkesteri 11.5. Janne Tulkki & Tulinen Sydän 4.6. Pekkaniskan Pojat 18.5. Pelimiehet 11.6. Finlanders 25.5. Henkka & Kulkurit , Helminauha 18.6. Hurma 1.6. Jukka Hallikainen & Jackpot 25.6 . Kulkukoirat & Kaaja 8.6. Sinitaivas 2.7. Markku Aro & Diesel 15.6. Helmenkalastajat ´ 9.7. Myrskytuuli 29.6. Teijo Suomi & Orcestra 16.7. Taikakuu 6.7. Väriloiste 23.7. Varjokuva 13.7. Unelmavävyt 30.7. Tarja Lunnas & Rosso 20.7. Jari Grek 6.8. FBI-Beat 27.7. Teemu Harjukari ja A.Aallon Ohjelmattomina perjantaina Rytmiorkesteri karaoke & baari -VAPAAPÄÄSY 3.8. Ässät
37
Majoitus
Mericamping Viihtyisä keidas meren rannalla
0400 719 589 ta Aurinkois a! tunnelma Viihtyisä ympäristö ! Parasta palvelua! Meillä vo it mökkeillä ympäri vuoden!
38
www.mericamping.fi
Palosaarentie 67, Merikarvia Info@mericamping.fi ► Kahvila/vastaanottorakennus ► 22 mökkiä, joista 8 ympäri-
vuotisessa käytössä palvelun huoltorakennus ► Telttapaikkoja ► Wlan-yhteys ► Kolme tilaussaunaa ja mahtava uimaranta ► Vierasvenelaituri ► Monipuoliset harrastusmahdollisuudet sekä aikuisillee että lapsille (mm. minigolf) ► Täyden
34 20
18 11 33 32
28
17
4 3 27 7
21 22
23
15
8 30 5 2 1 35
4
12
14 6
10 9
29 31
19 16
13
28
1. Merikievari, Satu´s Place 2. Matkakoti Salminen, Konetuorila 3. Niittyniemen lomamökit, Eläinhoitola Pikuliina 4. Lohimökit 5. Tuorilan Seo-Palvelu 6. Koivuniemen Herra 7. Ouraluoto, luotsitupa, Purolomat 8. Hopa Rauta 9. Lankosken Köffi ja Mylly 10. Lankosken Onnela 11. Nuortenniemen leirikeskus 12. Tuulensuun vuokramökki 13. Hirvikosken tila, Harvalan saha 14. Merinikko 15. Vuokramökit: Purolomat ja Penttilä 16. Salttöön laavu 17. Tyrnimaa 18. Kasalan kalasatama 19. Venerannan kala 20. Jari Viikilän huvila 21. Mericamping 22. Merijukola 23. Rantaravintolat, Krookan näyttämö, Galleria Vanha Savu ja kalansavustamot 24. Köörtilän venesatama 25. T.K.Huhtasen juhlatalo 26. Vesterbackan mökki 27. Norrgrund 28. Veneveistämöt 29. Pajapuoti Eriita (keramiikkaa) 30. Onnelan Ranta 31. Viikilän hevostila 32. Mäkeläntupa 33. Talli Pikkuhelmi 34. Riispyyn maamiesseurantalo 35. Kapun Lohi
24 25
© Karttakeskus Oy, Helsinki
39
40
41
Linja-autoliikenne / Taksit ja tilausajot MERIKARVIALLA LIIKENNÖI AARO E. MÄKELÄN LINJA-AUTOT JA VALTATIE 8:LLA VAASA-PORI PIKAVUOROT. Linja-autopysäkki Merikarvialla: Kauppatie 48 (kebab Pizzerian edessä) Pikavuoropysäkki Tuorilassa
Puinnintie 8, 28360 PORI p. 010 8206 200
64810 Vanhakylä, ISOJOKI p. (06) 263 5159, 0500 562 681
Yliknuussi Ulla 0400 327 815
Keskusta 1 + 6 hengen taksi, paarivarustus
Honkajärvi
Tuorila
Tommila Hannu 0400 790 186
- myös pyörätuoliasiakkaat
Kotiranta Anu 0400 163 374
Ruohomäki Heikki 0500 327 402 Mukavasti myös 16 hengen pikkubussilla
42
Taksit ja tilausajot
TAKSI, 9 henkilöä ANTTILA ISMO
0400 321 280 - 2 pyörätuolipaikkaa hissillä - paarivarustus
43
Kaupat ja palvelut
Suvilystikaffeet luados T
iädäks, mikä oh hianointa, mitä asumattomas luados veo tehedä housut jalaas? Juada suvilystikaffeeta rannas. Jolses tiä, millai sitä keitetää, täs on sulle ohojet. Kattele estis tuulensuajanen kivenkolo. Töyttää sitte pari kol kivee ”hellanpesän” seinille ja takapualelle, ettei valakee pääs karkaamaa. Kokoile rannalta puumpalasia, kuivaa heinää ja sävee ja pan ne tekemääs pesää Haje kakshaaranen karahka ja lykkää se tyrneesti kivenkoloo haarapuali pesäm päälle. Kaada fölisäs tuomaa prunnivettä kaffeepannuu mutta älä ihan kantta painain. Pist pannu roikkumaa karahkaa ja sytytä valakee. Istu
itte tuulen yläpualelle, ettes saa savuu silimiis, ko vahtaat pannuu. Nost tikulla kantta ja katto, koska vesi on kirpuh hyppelevää. Sillon on passeli aikaa pistää jauhetut kaffeempöönyt joukkoo. An kiehahtaa muutaman kerran ylöös, mutta pidä varas, ettei pannu sylykäse sisältöös pesää. Jos tykkäät, voit pudottaa pannuu pari kirpilää krovvii sualaa niättä veden kaula katkee. Nosta pannu valakeelta. Klaaraa nokka kaatamalla kaffeeta mukii ja takasi pari kol kertaa. An sitten seliitä kaikes rauhas. Ot sillä aikaa framille voileivät, nisuset ja muut kaffeereidat. Kaada seliinny kaffee mukii ja haje sopeva kivi puas alle. Kast pullanskiivuja kaffeesee taikka nauti
juama sokerimpalan läpitte. Kään naamas päi aurinkoo ja kuuntele lintuil lauluu ja nauti elämästäs. Ko pannu on tyhyjä, viruta sakat meree ja kölijää pari pannullista vettä pesää. Ennenko lykkäät paattis uls luadolta, katto viä takapuolees, ettei kaffeeplassiltas vaa nous savuu. Eikä sinne jäänyt voipaperimpaloja, paffiloodia taikka muuta topeskaa. Suvilystikaffee maistuu takuulla paremmalta ko köökis tiputettu. Siinä maistuu koko olevaisen ainekset: maa, ilama, vesi ja valakee. Kerttu Pollari
Nuohouspalvelu Nygård, p. 040 753 5009 Kaikki nuohousalan työt Aurinkosähkö ja -lämpö järjestelmät - myynti ja asennus IV-Huollot & suodattimet www.nuohouspalvelu.fi – sami@nuohouspalvelu.fi
Energiataloudellisesti eteenpäin!
– Aina vähän enemmän –
Näsintie 12 B 20, 29900 Merikarvia ● Puh. 040 773 0579 www.myrskymatkat.f i www.myrskymatkat. Merikarvia – 040 773 0579 – www.myrskymatkat.fi
44
Kaupat ja palvelut
45
Majoitus
46
Majoitus
47
Majoitus
Koe aito luonnonrauha ulkomeren äärellä Vuokrattavana wanha kalastajatila saaressa. Myös ohjelmaa ja risteilyjä saaristossa ryhmille!
Lisätiedot: 044 212 0108 www.norrgrund.net norrgrund.info@gmail.com
48
Majoitus
Mäkeläntupa YMPÄRI VUODEN LAADUKASTA LOMAILUA MERIKARVIALLA!
80 neliötä kesä- ja talvikäyttöön yhdessä kerroksessa 2 makuuh. 6 makuupaikkaa, puulämmitteinen sauna, kaikki mukavuudet. Sopii myös liikuntaesteisille. Satoisat marja- ja sienimaastot, mainiot kalavedet niin kesällä kuin talvellakin. Rauhallinen lapsiystävällinen ranta. Vene mökkiläisten käytössa. TIEDUSTELUT JA VARAUKSET
Raija Ylinen puh. 0445671200 raija.ylinen@gmail.com
VIIKILÄN HUVILA MÖKKIELÄMÄÄ ULKOMEREN RANNALLA
Vuokraukset: Jari Viikilä Puh. 040 415 0768
Lisätietoja osoitteesta:
- Rak.vuosi 2000 - 85 m2, vuodepaikat 4+2 - Puulämmitteinen ulkosauna - Soutuvene rannassa - Grilli - Loistavat metsästys- ja kalastusmahdollisuudet
www.viikilanhuvila.nettisivu.org
49
Majoitus
TILAVA JA VIIHTYISÄ LOMAMÖKKI
MEREN RANNASSA MERICAMPINGILLÄ • olohuone • 3 makuuhuonetta
+ parvi
• 10 vuodepaikkaa • tilava sauna ja iso terassi • vene- ja grillitupa
Tiedustelut ja varaukset Markus ja Taru Malmi p. 040 759 7946
lla Kaiki silla! vuuk a k u m
2QQHODQ 5DQWD
KO| WDOR NDLNLOOD YDUXVWHLOOD
KO| VDXQDWXSD MRHQ UDQQDOOD
/DQNRVNHQ 2QQHOD
SHWLSDLNNDD /DQNRVNHQ
NXRKXMHQ NXSHHVVD
KO| NDKGHQ KXRQHHQ DLWWD
3LKDVDXQD $LWR NLXNDDOOD
MRHQUDQWDWRQWWL RPDD UDXKDD QLLQ
NDNVL SDOMXD NXXPD MD N\OPl
,VR NXXPDYHVLSDOMX VDDUL LVR
SDULVNXQQDOOH NXLQ LVRPPDOOHNNLQ
JULOOLNDWRV SXX² MD NDDVXJULOOLOOl
SRUXNDOOH <KWHHQVl SHWLSDLNNDD sŝŝŚƚLJŝƐćć ŵĂũŽŝƚƵƐƚĂ ŵĂĂůůĂ͕ ƐƵŽƐŝƩƵũĞŶ ŬĂůĂƉĂŝŬŬŽũĞŶ ůćŚĞŝƐLJLJĚĞƐƐć͘ ^ŽŝƚĂ ũĂ ŬLJƐLJ ůŝƐćć͊
W͘ ϬϰϬ ϱϱϲ ϭϴϭϵ ǁǁǁ͘ĂƌŽŚŝĞŬƵ͘Į ŽŶŶĞůĂΛĂƌŽŚŝĞŬƵ͘Į
50
Majoitus
Kortteeri Oiva
Kortteeri Oivan kammareissa majoitut mukavasti.
Kerttu-Mökki
Oivan sauna kätkee sisäänsä pehmeänsamettiset löylyt.
Kerttu-mökki kutsuu lomailemaan Mericampingille. Meiltä kaikenkattavat kalareissut Merikarvianjoelle.
Tarkemmat esittelyt ja varauskalenteri:
www.lankoski.com/majoitus
Lankosken Köffi Ky Katariina Tuominen ja Karoliina Hakala p. (02) 551 4191 (8-23), www.lankoski.com 51
Majoitus ti 25.6. - su 4.8 välillä
LOM
AA
Rantatie 116 (02) 551 1663 040 533 8057
www.koivuniemenherra.fi Äitikin lomailee: Puolihoito ja aamiaismajoitus - Paljon maalaishauskaa tekemistä MuuMaa - Perheloma tai yhden yön äkkilähtö
Talviasuttava mökki joen rannalla Strikassa tupakeittiö, makuuhuone (2+2 vuodepaikkaa), sähkösauna - kota ja autotalli Ulla ja Pekka Tuulensuu
puh. 044 076 7574
JOKIMÖKKI PURUPAKASSA Marja Vesterbacka, p. 040 561 4580
www.vesterbacka.nettisivu.org 52
Majoitus
Kalaisan ja luonnonkauniin Merikarvianjoen rannalla p. 02 551 3182 Pekka ja Marleena Heikkil채
53
Majoitus
HOLMANKOSKEN PERHOTUPA 2-7 henkilölle, sauna, ilmastointi Itäkylä 040 517 9111 pirjoita@hotmail.com
54
Majoitus Tilava ja viihtyisä lomamökki Mericampingillä olohuone, 3 makuuhuonetta + parvi (12 vuodepaikkaa) sauna, iso terassi, grillitupa, laituri Tiedustelut ja varaukset:
Mericamping
p. 0400 719 589
VIIHTYISÄ MÖKKI KROOKASSA - tupakeittiö - vuodepaikat kolmelle - sähkösauna - hyvin varusteltu keittiö - merenrantaan 200 metriä - ei kotieläimiä
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET: Sinikka ja Raimo Ranta, p. 050 597 3590
Tarjoamme
- aamiaismajoitusta - juhlatilat 70-100 hengelle - kahvi- ja ateriapalvelut - sauna- ja mökkivuokraus - satakuntalaiset säilöntäaineettomat perinneleivät
(saaristolais-, silakka- ja 100% ruisleipä sekä kakko ja prötti. Säilöntäaineettomia)
Ryhmille:
- oman leivän leipominen - vietä erilainen päivä Merikarvialla - plossausretket
Aino Itäkylä Kaasmannintie 14, Merikarvia puh. 050 533 7836 majataloon@luukku.com ZZZ YDQKDKHLNNLODQPDMDWDOR SDOYHOHH ¿
55
Majoitus PUROLOMAT – MÖKKEJÄ JOEN VARRELLA JA OURASSA –
Isollekin porukalle Isoll
Ouran mökk
i
Koe meritunnelmaa K it l Pihlajalinskerin saaressa • vuodepaikat viidelle
Kysele lisää: Juho Mäkipuro p. 041 4666 774 www.purolomat.net
Kuninkaan maja
Jokimökki
perinnemaisemassa Kuninkaantiellä • uudenkarhea hirsirakenteinen saunamökki • vuodepaikat viidelle • rantaan kivenheiton matka, rannassa laavu • uimaranta
Jokimökeiltä on matkaa kylän keskustaan kolmisen kilometriä. Kalastajan unelma. • vuodepaikkoja 3+6 • sulkapallokenttä • uimaranta
Rantatie 116 Merikarvia 040 533 8057
www.koivuniemenherra.fi MuuMaa-päivä : ti - su klo 11-18 Avoinna : 8.6.-11.8, juhannusaatto ja -päivä suljettu. Klo 11 -kanalakierros, eläimiä ulos Klo 12 -lehmän lypsy, possut maidolle Klo 13 -ponikärryajelu, eläinvauvalan hetki Klo 14 -pihapiirin tempaus (vaihtelee päivittäin) Klo 15 -talutusratsastus, ulkolaisen eläinkaverin ruokinta Klo 16 -iltalypsy, ison sian ruokinta Klo 17 -kanaloiden ja kaniloiden kierros
Äkkilähtö maalle - aamiaismajoitus alk. 50€/aik. Kaikki tekeminen ja ohjelma sis. päivän rannekkeeseen.
MuuMaan kahviosta koko perheelle ”päivän sopat” tai retkievästä.
MuuMaa - eläintila elämyksillä - lasten kanssa ja lapsiperheen iloksi
56
Kaupat ja palvelut
PAULA RANTA Puh. (02) 551 2011 Avoinna: ark 9-21, su 10-21
» Veikkaus » Totopiste » Kalastusluvat » Lippupalvelu » Elintarvikkeet » Lahjakortit
57
Kaupat ja palvelut Fysioterapeutti
MAARIT VIIKILĂ&#x201E;
â&#x20AC;˘ neurologiseen
fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti â&#x20AC;˘ tyĂśfysioterapeutti â&#x20AC;˘ fysioterapia, ohjaus ja neuvonta â&#x20AC;˘ kotikäynnit, ryhmät, lahjakortit
p. 040 517 4656
Kauppatie 45 B, 29900 Merikarvia
www.maarit.palvelee.fi
MyĂśs rtit! lahjako
Bio Sculpture geelikynnet
Varaukset ja tiedustelut:
Kampaamo Hiusnuotan tiloissa
Geelipidennys tarjous: - ranskalainen manikyyri........60,- Nyt myÜs ripsipidennykset....70,- glitteri- tai muu koristelu.......70,- (huollot 30,- 50,- riippuen - oman kynnen geelaus alk....50,- huoltovälistä)
Johanna Lemmenranta
0400 423 559, johanna.lemmenranta@gmail.com
DURPDWHUDSLDKLHURQWD
WXUYHVDXQD
NXXPDNLYLKLHURQWD
NDXQHXVVDXQD
NDVYR MD MDONDKRLWR
O\PIDWHUDSLD NRUYDN\QWWLOlKRLWR
YRLFH PDVVDJH llQLKLHURQWD :HOODPRQ XQL KRLWR
NXXPDYHVLSDOMX N\OPlYHVLSDOMX
$LWR NLXDV
KRLWRODKMDNRUWLW
ƾŜĹ? <Ä&#x17E;ƊƾŜÄ&#x17E;Ĺś ĹŻÇ&#x2021;žĨÄ&#x201A;Ć&#x161;Ä&#x17E;Ć&#x152;Ä&#x201A;Ć&#x2030;Ä&#x17E;ƾƍÍ&#x2022; Ć&#x152;Ä&#x17E;ĹŹÍ&#x2DC;Ĺ&#x161;Ĺ?Ä&#x17E;Ć&#x152;ŽŊÄ&#x201A;Í&#x2022; Ć&#x161;Ä&#x17E;Ć&#x152;Ç&#x20AC;Ä&#x17E;Ç&#x2021;Ä&#x161;Ä&#x17E;ĹśĹ&#x161;Ĺ˝Ĺ?Ć&#x161;Ä&#x201A;ĹŠÄ&#x201A;Í&#x2022; Ć&#x152;Ä&#x17E;ĹśĆ&#x161;ŽƾĆ&#x161;ĆľĆ?Ĺ˝Ĺ&#x161;ĹŠÄ&#x201A;Ä&#x201A;ĹŠÄ&#x201A;Í&#x2022; Ç&#x20AC;Ĺ˝Ĺ?Ä?Ä&#x17E;ͲžÄ&#x201A;Ć?Ć?Ä&#x201A;Ĺ?Ä&#x17E;ͲĆ&#x161;Ä&#x17E;Ć&#x152;Ä&#x201A;Ć&#x2030;Ä&#x17E;ƾƍ WÍ&#x2DC; ĎŹĎ°ĎŹ ϹϹϲ ĎĎ´ĎĎľ >Ä&#x201A;ŜŏŽĆ?ĹŹÄ&#x17E;ŜŏÇ&#x2021;ĹŻÄ&#x2021;Ć&#x;Ä&#x17E; Ďł Ç Ç Ç Í&#x2DC;Ä&#x201A;Ć&#x152;Ĺ˝Ĺ&#x161;Ĺ?Ä&#x17E;ĹŹĆľÍ&#x2DC;ÄŽ ŽŜŜÄ&#x17E;ĹŻÄ&#x201A;Î&#x203A;Ä&#x201A;Ć&#x152;Ĺ˝Ĺ&#x161;Ĺ?Ä&#x17E;ĹŹĆľÍ&#x2DC;ÄŽ
58
Kaupat ja palvelut • fysioterapia • hieronta • akupunktio • kotikäynnit • lahjakortit • sandaalit
Päivi ja Matti Heinonen Kauppatie 36 p. (02) 551 2003 www.merifysio.net
59
Kaupat ja palvelut
handmade shop
Hyv채n ilman kampaamo
GRAHN HAIR & SOAP Teija Grahn
040 507 4984 PARTURI-KAMPAAMO-KOSMETOLOGI
Johanna Vuori-Salmi Antintie 57, Merikarvia
p. 040 516 0804 Maanantaisin suljettu
Parturi-Kampaamo
Aaltosentie 1, Merikarvia p. 02 551 1718 60
Kaupat p jja ppalvelut Juhlan kruunaa
.. Tyrnikermahyytelo 1 ½ dl tyrnimehua 1 ½ dl sokeria 2 munaa 2 dl kermaa 2-3 kpl liivatelehtiä
Resepti on Satakunnan Martat ry:n kustantamasta kirjasta Martan tyrniherkut. Kirjaa on myynnissä Merikarvian kunnanvirastossa.
1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahdota myös kerma. 2. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5-10 minuuttia. 3. Kuumenna ½ dl tyrnimehua ja sulata siihen liivatelehdet.
4. Yhdistä vaahdot ja liivateseos. Lisää loput tyrnimehusta. Kaada seos kulhoon ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. 5. Jos teet kumottavan hyytelön, käytä silloin 4-5 liivatelehteä.
PARTURI-KAMPAAMO PIRKKO TOIVOLA Pentinnevantie 5, 29790 Tuorila
050 359 3210
Torstain tuttu juttu yli 30 vuotta! Tilaa UUDISTUNUT lehti kotiin postitse tai lue netissä www.merikarvialehti.fi
Kauppatie 36 A Merikarvia, puh. 010 665 5810
toimitus.merikarvialehti@sps.fi asiakaspalvelu.merikarvialehti@sps.fi ilmoitukset.merikarvialehti@sps.fi
61
Kaupat ja palvelut
62
Kaupat ja palvelut
MerikarvianƟe 69A p.(02) 551 1400
• Autovaraosat • Venetarvikkeet • Polkupyörän ja mopon varaosat • PulƟt, muƩerit, ruuvit kilohintaan • Akut joka lähtöön
www.lansivaraosa.net
Hannu Peltomäki Oy H
AUTOHUOLTO
www.hannupeltomaki.fi p 0400 773 989 0 (toimisto) (t
a arkisin 8-14 0400 597 334 0 (Hannu) (H
Merik ka Merikarviantie 66 C 63
Kaupat ja palvelut
KIAPPARA -Second hand-shop Kirppis ja vanhaa tavaraa
• myynnissä muun muassa lahjatavaraa, käsitöitä ja kahvia
• voit vuokrata myyntipaikan tavaroillesi • ostamme jäämistöjä ja vinttitavaroita
Kiappara, Näsintie 4, puh. 050 583 6467
Susanna Viljanen TMI
susanna.viljanen@pp.inet.fi • • • •
saunatekstiilit pyyhkeet tyynyliinat kivat Merikarvia-tuotteet itselle tai lahjaksi!
Pirttijärventie 4, Merikarvia, puh. 040 574 3943 Moottorisahat, ruohonleikkurit, varaosat ja huolto, metsurin turvavarusteet, p. 0500 737 060
www.rautanet.fi p. (02) 551 0050
64
www.konetuorila.fi p. (02) 551 3230
Kaupat ja palvelut MOOTTORIAJONEUVOJEN/ PIENKONEIDEN KORJAUS • OBD- vikatestaukset • nelipyöräsuuntaukset • kotelosuojaus ja massaukset et • maalaukset • työvoimavuokraus • korjaamo Metsälässä p. 041 442 8752 p. 0400 965 389
HOPA RAUDASTA • -lukot • Echo ja Shindaiwa moottorisahat • ruohonleikkurit • -maalit • -voiteluaineet • rakennustarvikkeet • kotiinkuljetus
Kaikkea jokaiseen tarpeeseen
HOPA RAUTA
www.honkajarvenpalvelu.fi
Vaasantie 157, Tuorila p. 041 4428 751
AUTOKORJAAMO KEIJO MÄKITALO
p. 0400 721 422
STIHL- moottori- ja raivaussahojen sekä ruohotrimmerien myynti ja huolto ► varaosat kaikkiin merkkeihin ► metsurin varusteet
Polkupyörien myynti:
Viking ruoholeikkurit
Tunturi, Madison ja Helkama
►Varaosat kaikkiin pienkoneisiin
►Varaosat sekä korjaus ja huolto kaikkiin merkkeihin
(mm. Husqvarna ja Jonsered)
AUTOKORJAAMOPALVELUT PIENKONE- JA VARAOSAMYYNTI Merikarvialla, Kauppatie 71 Lankoskella, Vaasantie 60 65
Kädentaidot ja palvelut
Merikarvian huolto ja saneeraus Oy R k Rakennusurakointi, k i ti kii kiinteistön t i tö kkorjaustyöt, j t öt vesieristykset (sertifioitu) Juha Sumia, p. 0400 814 643, juha.sumia@pp.inet.fi Antintie 78 B, 29900 MERIKARVIA
Lahjaputiikki
PURNUKKA
TERVETULOA! Koulutie 7 Merikarvia (Kirjaston vieressä)
HELJÄ-TUULIA Yksilölliset kudonnaiset ja kankaanpainantatuotteet käsityönä Heljä-Tuuliasta. Tutustu tuotteisiin netissä ja poikkea puodissa. www.helja-tuulia.fi
Heljä Lindgrén Kansakouluntie 7 29900 Merikarvia 040 727 0385 helja@helja-tuulia.fi
66
K채dentaidot ja palvelut
4.6.-25.8.
ERIITA SOPENKIVI puh. 040-539 9198 Rantatien varrella Harvalassa, noin 7 km p채채ss채 keskustasta
67
Kaupat ja palvelut Hautaustoimisto
Rantalan puutarha ky Papintie 12, 29900 MERIKARVIA p. (02) 551 1178, 0400 225 214, 050 572 6676
* leikkokukat * viherkasvit * kesäkukat * sidontatyöt
juhlaan ja arkeen
Kauttamme myös hautakivet * nimikaiverrukset * puhdistukset * tekstien uusinnat * myös kantajapalvelu
HARVALAN SAHA -- Rahtisahausta, rakennuspuutavaraa -- Polttopuuta, kuljetuksia Hirvikoski Harri, p. 0500 594 658 matkailu@hirvikoskentila.com -- www.hirvikoskentila.com
68
Kaupat ja palvelut
SUNTIN TAIMITARHAN NOSTETTA TOWER CRANES, LEADER MARKS • Potain • Liebherr
OLD FINNISH MARKS LIKE • Betox est.
ERECTING, DE ERECTING AND REPAIRING.
Tel. 041 505 7690
OMENOISTA MEHUKSI SYKSYLLÄ &&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&
Suntin pihapalvelu ja TAIMITARHA Ay * Suomen ensimmäiset luomutaimet * * viherrakentaminen * Sähköposti: rikuhuilla@gmail.com
Puhelimet: Pirkko 040 535 6163 Riku
041 505 7690 Osoite:
Omistajat: Pirkko, Riku ja Veli Huilla ly-tunnus 0568629-1 Lauttijärventie 741 Perustettu 1981, Taimistoviljelijät ry:n jäsen Alv-rekisteröity 29810 SIIKAINEN &&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&
69
Kaupat ja palvelut
Ompelu ja korjauspalvelu - vaatteiden ompelu ja korjaukset - mittatilaustyöt - kodintekstiilit
Nordea Pankki Suomi Oyj
Aira, p. 050 358 5674
Tule laatimaan säästämisen kunto-ohjelma Hyvä suunnitelma antaa ryhtiä säästämiseen, olipa tavoitteesi mikä tahansa. Tule tutustumaan kolmiportaiseen kunto-ohjelmaan. 1. Säästä vararahastoon pahan tai hyvän päivän varalle. 2. Tee vaurastumissuunnitelma ja sijoita tai säästä kuukausittain. 3. Varmista eläkepäivien elintaso ja nauti elämästäsi. Varaa aika tapaamiseen konttorille saman tien. Soita 0200 3000 (pvm/mpm) ma–pe 8-20 tai pyydä yhteydenottoa osoitteessa nordea.fi. Kauppatie 45 A Merikarvia nordea.fi
70
Teemme sen mahdolliseksi
Palvelut / Tapahtumat TEATTERIA KROOKAN NÄYTTÄMÖLLÄ ti 16.7. klo 18 ja ke 17.7. klo 18.
Liika viisas Juha Hurmeen ohjaama Maiju Lassilan näytelmä. Esittäjinä Porin Teatterikerho.
KROOKAN NÄYTTÄMÖ ti 23.7. klo 18 Kesän Suuri Viihdekonsertti. Puhallinorkesteri Tuulimyllyn puhaltajat, joht. Marjo Riihimäki, solistina
Johanna Pakonen. Vapaa pääsy.
MERIKARVIAN KIRJASTO Avoinna ma-to 10-18, pe 10-16 13.4.–31.7. Näyttely Väinö Myllyrinteen elämästä
24.6.–3.7. Poistokirjamyynti
5.7.–31.7. Harri Kosken näyttely
71
Tapahtumat
72
Merikarviaa oppaaf fölis?
Suvily - Siinä mastikaffeet luados? is ainekset: mtuu koko olevaisen ja valakee.aa, ilama, vesi (Kerttu P olla ri)
Kaikille sopiva paketti
Virkistävä veneretki Ouraluodolle
Kerää porukka kasaan ja tule tutustumaan Ouran saaristoon, Matildan kirkkotielle tai yleisesti Merikarviaan oppaaf fölis. Valitse omasi seuraavista paketeista. Ne voidaan toteuttaa sellaisenaan tai räätälöidä mieleiseksenne.
Saariston karu luonto lumoaa. Paikallisopas ja kokenut veneen kuljettaja johdattavat ryhmän halki karikkoisen ja lajirikkaan saariston aina kesyttömän ulkomeren äärelle, Ouraluodon entiselle luotsiasemalle. Saaressa paistetaan makkarat ja keitetään nokipannukahvit. Meriretki soveltuu aikuis-, perhe- ja tykyryhmille.
Matildan kirkkotie Matildan kirkkotiellä kohtaa palasen Merikarvian värikästä henkilöhistoriaa. Vierailemme kansankirjailija Matilda Roslin-Kalliolan (18371923) alkuperäisenä säilytetyssä kirjailjakodissa ja kirkossa sekä hautausmaalla.Opas tarinoi monista Merikarvian merkkihenkilöistä, kuten unissasaarnaaja Anna Rogelista, hypnotisoija Olliver Hawkista sekä suurliikemies Antti Ahlströmistä. Tilauksesta voi nauttia vaikka pystykaffeet kirkon porstoos.
Merikarvia oppaaf fölis! Monipuolinen kyläkierros kurkistaa merellisen paikkakunnan menneisyyteen ja vireään nykyhetkeen. Kierroksen lisäksi ryhmä voi valita erillisiä käyntikohteita, kuten Korsutupa, pyttymakasiini, kalastus- ja kotiseutumuseo, kirjailijakoti, Eumer Fishing Center ja kirkko.
Kysele lisätietoja Merikarvian kunnan matkailusta, p. 044 7246 333 tai 044 7246 325.
73
Sata ta aurinkoisä päivä ! n enemmä
Luonnollisia käyntipaikkoja Kasalan lintutorni Selkämeren kansallispuiston pohjoiselle portille, Kasalan kalasatamaan, valmistui Merikarvian kunnan rakennuttama lintutorni lokakuussa 2012. Sen rakentaminen on osa EU-rahoitteista, merellisen matkailun kehittämishanketta. Kasalan kalasatama sijaitsee noin 22 kilometriä Merikarvian keskustasta pohjoiseen. Kalastamaan on viitoitus Rantatieltä. Alueella on pysäköintitilaa, WC ja vesipiste.
Koskikalastusta ja historiaa Lankosken palvelu- ja virkistysalue on Merikarvialla valtatie E8 varrella, 40 kilometriä Porista pohjoiseen. Palvelualue on yksi Merikarvianjoen koskikalastuksen palvelupisteistä. Kylällä on merkittävä teollisuushistoria, sillä suurliikemies Antti Ahlström aloitti täällä liiketoimintansa. Historiaan voi tutustua kesäisin Kahvimyllyssä, tien toisella puolella oleva Lankosken Köffi palvelee ympäri vuoden. Jokirannassa kiemurtelee noin kilometrin mittainen luontopolku.
Luontopolulle tai saunomaan Valaistu kuntorata (3 km) sijaitsee kumpuilevassa metsämaastossa vapaa-aikakeskus Rysän lähistöllä. Talvisin alueella on hoidetut hiihtoladut. Meren rannalla Köörtilässä sijaitsee Salttöön laavu ja nuotiopaikka. Sinne on viitoitus Pooskerintieltä. Fartmyyryn luontopolku (2,7 km) lähtee Kivirannantieltä. Polku kiemurtelee metsässä Merikarvianjoen Piinukosken maisemaa seuraten. Luontopolun varrella on upea uusi kota, josta on näkymä joelle. Lankosken luontopolku (noin 1 km) kulkee osittain Merikarvianjoen vartta pitkin. Polulla voi tutustua lehtojensuojelualueen monipuoliseen kasvistoon ja alueen kulttuurihistoriaan.
74
Merikarvianjoen rannalla olevat kodat palvelevat kalastajaa ja retkeilijää.
Merikarvian kulttuuriympäristö Merikarvialla on 34 kulttuurihistoriallisesti merkittävää rakennusperintökohdetta. Niistä on julkaistu Mervi Lehdon toimittama kirja ”Merikarvian Kulttuuriympäristöohjelma”. Kirjaa myydään Merikarvian kunnanvirastossa. Merikarvian yhdeksää perinnemaisemaa edustavat, muun muassa Kantolan laitumet, Fidiholma ja Lankosken laitumet. Muinaisjäännöksiäkin löytyy ja niitä ovat Hiidenharju Santakankaalla sekä Säynäskorvenmäki Alakylässä. Tonttukivet: Trolssi on valtakunnallisesti merkittävä kyläympäristö, jolle vanhojen rakennusten lisäksi ovat tunnusomaisia pitkät kiviaidat ja niin sanottu pellonhaltijakivi. Uudisasukkaat ovat peltoja raivatessaan vääntäneet valtavan määrän kiviä aidoiksi ja kasoihin hallaa karkottamaan. Kylässä on säilynyt näiltä
ajoin maassamme ainutlaatuiset pellonhaltijakivet eli kivitontut. Kiviä on kaksi ja ne muodostuvat toistensa päälle asetetuista lohkareista. Professori Unto Salo on tutkimuksessaan todennut tällaisilla kivipatsailla olevan vertauskohteita Ruotsissa ja Virossa. Tonttukivet sijaitsevat yksityisellä maalla (Trolssintie 9.) Trolssintieltä käännytään Kirkkotielle, mihin pellolla seisovat kivet näkyvät hyvin. Kiviaidat: Jykevän kauniita kiviaitoja on muun muassa Rantatien varrella Trolssintien risteyksen kohdalla sekä Tuorilassa viihdekeskus Merikievarin läheisyydessä. Sikarounikko on mannerjään tuottama luonnonihme, jonne on viitoitus Friikoskentieltä. Toisiinsa nojaavien kivien väliin jää käytäviä ja lukuisia syviä kallioluolia, joista pisimmät ovat jopa 20-metrisiä. Lisätietoja Sikarounikosta antaa luonto-opas Juho Mäkipuro, p. 041 4666 774.
Kivitonttu. Kuva: Satakunnan museo / Pentti Pere
Kiviaita. Kuva: Satakunnan museo / Pentti Pere
Sikarounikko
75
Jätteenkäsittelyasiat hanskassa Vakituisille ja loma-asukkaille
Ongelma- ja energiajätteet
Tee sopimus jätehuoltoliikkeen kanssa jätteiden kuljetuksesta. Krookan satamassa on saarimökkiläisten käyttöön varattu lukollinen jäteastia. Avaimen siihen saa Merikarvian Jätehuolto Oy:ltä, p. 040 5377 146.
Kotitalouksien ongelma- ja energiajätteitä: muovia, lumppua, sähkö-, elektroniikka- (SER) sekä metalliromua, otetaan maksutta vastaan jätevedenpuhdistamolla (Satamatie 27), ke klo 8-11 ja joka kuukauden ensimmäisenä lauantaina klo 10-12. Jos kuukauden 1. lauantai on pyhäpäivä, vastaanotto siirtyy seuraavaan lauantaihin. Uusiin energiajätteen keräilyastioihin saa viedä muovia, joissa on kierrätysmerkki ja numero 1,2,4,5,6 tai 7 ja/tai kirjainyhdistelmä PET, PE-HD, PE-LD, PE, PP,PS,PA. Astiaan voi tuoda kaikki elintarvikkeiden muovipakkaukset huuhdeltuina ja jopa styrox kelpaa. Energiajätettä ovat kertakäyttöastiat, vaatteet ja muut tekstiilit, CD- ja DVD -levyt koteloineen, narut ja sidontanauhat, käsipyyhkeet ja lautasliinat, likaantuneet paperit ja pahvit sekä olutlaatikoiden pahviset pakkaukset.
Risut ja oksat Risuja, oksia ja haravointijätettä voi vapaasti viedä Tuulikinmäelle, Kauppatien ja Satamatien kulmassa olevalle alueelle, minne on viitoitus Kauppatieltä.
JÄTEPALVELUA - Kiinteistöjen jätehuollot - viemärikaivojen tyhjennykset
MERIKARVIAN JÄTEHUOLTO OY
Molokkiavaimen voi noutaa osoitteesta Aaltosentie 2
p. 040 5377 146, 0400 752 268
76
Laatupalveluja ja vireää yritystoimintaa Yritystoimitiloja ja -palveluja Tontteja myynnissä uudella teollisuusalueella Tuorilassa ► Valmis kunnallistekniikka ► Ota yhteyttä Merikarvian kuntaan, p. 044 7246 333. ►
Peruspalvelut kunnossa Päiväkoti, myös vuorotyössä käyvien lapsille Peruskoulu, iltapäiväkerho ja oma lukio ► Monipuolista vapaa-ajan toimintaa ja vireä kansalaisopisto ► Vuokra-asunnot rivi- ja kerrostaloista Tiedustelut isännöitsijä Marja Mäkelä, p. 044 7246 305 ► Omakotitontit Tiedustelut Merikarvian kunnasta, p. 044 7246 333 ► ►
Porin perusturvakeskus Luoteinen lähipalvelualuee
Sairaanhoidollinen ensiapu ja päivystys
YLEINEN YLE HÄTÄNUMERO
112
Merikarvian terveysasema, Antintie 52, 29900 Merikarvia p. (02) 6214 500. Merikarvian terveysaseman kesäsulun aikana yhteys Noormarkun terveysasemalle p. (02) 621 0700 (Eeva Ahlströmintie 8, 29600 Noormarkku). Muina aikoina päivystys Satakunnan keskussairaalassa, p. (02) 6276 868.
77
Koti Merikarvialle Luotsinmäki Hanki tontti Luotsinmäeltä edullisesti! Alue sijaitsee Krookan sataman kupeessa, kumpuilevan pururadan vieressä. Täällä olet palvelujen lähellä, mutta silti omassa rauhassa.
Holman ja Markuntien joenrantatontit Holman omakotitaloalue sijaitsee kylän keskustassa Merikarvianjoen rannalla. Joen rantaan saakka ulottuvat tontit ovat vastapäätä Korsutupaa. Markuntien tontit sijaitsevat Alakylässä, runsaan kilometrin päässä keskustasta.
Tattuun ja Karumäen tontit Tattuun omakotialue on Tapionviikin etelärannalla vajaan neljän kilometrin päässä kylän keskustasta. Sieltä on upeat merimaisemat Pohjanlahdelle, auringonlaskun suuntaan. Osa tonteista rajoittuu venevalkama-alueeseen. Karumäen tontit sijaitsevat meren tuntumassa Jukolanniemessä, matkaa keskustaan on viisi kilometriä. Alueelle johtaa valaistu asfalttitie. Yksityisten omistamia omakotitontteja on keskustan lisäksi tarjoilla muissa Merikarvian kylissä.
78
Tämä on oikee reida paikka aslulinem u!
Markuntien alue
Tonttien koot n.1600-3200 m2
Holma
Tonttien koot n. 3200-3400 m2 Tontit myydään rantaan saakka Tontin hinta: 1) 10 000 €
4 3 Myyty Tonttien hinnat: 1) 2000 € 2) 2000 € 4) 8000 €
Luotsinmäki
Lähellä keskustaa omassa rauhassa
Tattuu Kortteli 3006: Kortteli 3007: Kortteli 3008: 2) 10 000 € 1-2) 10 000 € 1) 10 000 € 6) 35 000 € 7) 30 000 € Myyty
My
2
yty My
yty
7
2 1
Karumäki
Merellisessä maisemassa, luonnon helmassa
Kortteli 3000AO: 1) 10 000 € 2 ja 3) 5 000 € Kortteli 3003AO: 2-4) 2 000 €
Tonttien hinnat: 500 €
1000 €
Rivitalotontti ty
Myy
Yhteydenotot tonteista
Tonttien koot n. 1150-2100 m2
Merikarvian kunta Kunnanjohtaja Pentti Ala-Luopa, p. 044 7246 300 Kehittämisjohtaja Jorma Huuhtanen, p. 044 7246 302 Tekninenjohtaja Risto Lehtonen, p. 044 7246 341
www.merikarvia.fi
79
www.merikarvia.fi
i
MATKAILUNEUVONTA Kauppatie 40, 29900 Merikarvia (17.6.-31.7. Krookassa, ks. sivu 12) puhelin 044 7246 333, kesällä myös 044 7246 310 fax (02) 5512 074
www.merikarvia.fi