Tiimi 4/2016 by A-klinikkasäätiö

TIIMI

P Ä I H D E T YÖ N E R I KOI S L E H T I 4

/2 0 1 6

P E L A AVAT

NAI S E T AUDITOINTI tuo asiakkaat kehittämään hoitoa Työ ja tekijä EERO UNTAMALA VERKOSTO kehittää mielenterveysja päihdetyötä Satakunnassa

2016

TIIMI

PÄ I H D ET YÖN E R I KOI S L E H T I

www.a-klinikka.fi/tiimi 52. vuosikerta Ilmestyy viisi kertaa vuodessa ISSN 0358-6936 JULKAISIJA

A-klinikkasäätiö Maistraatinportti 2 00240 Helsinki www.a-klinikka.fi p. 010 50 650 fax (09) 175 276

12 SISÄLTÖ

PÄÄTOIMITTAJA

Aino Majava aino.majava@a-klinikka.fi TOIMITUSSIHTEERI

Auli Saukkonen auli.saukkonen@a-klinikka.fi ULKOASU

Anna Makkonen TOIMITUSNEUVOSTO

Marja Holmila (pj.) Koko Hubara Kristiina Koskiluoma Satu Lipponen Aino Majava Mikko Salasuo Ilpo Salonen Kaarlo Simojoki Teemu Tiensuu Jouni Tourunen TILAUKSET &

OSOITTEENMUUTOKSET

A-klinikkasäätiön keskustoimisto toimistosihteeri p. 010 50 650 tilaukset@a-klinikka.fi TILAUSHINTA

25 euroa/vuosi ILMOITUKSET

Auli Saukkonen, auli.saukkonen@a-klinikka.fi PAINOPAIKKA

Painotalo Plus Digital KANNEN KUVA

Anna Makkonen

3 PÄÄKIRJOITUS 4 LYHYESTI 6 Liikaa pelaavat naiset 11 KATAINEN

Ihminen on terve, kun se pelaa

12 Auditointi tuo asiakkaat kehittämään hoitoa 16 TYÖ JA TEKIJÄ Eero Untamala 20 TIETEEN KENTILTÄ 21 SALASUO 22

Kun ajasta on pulaa, koulutuksesta on helppo nipistää.

s.23

Klikkijournalismi vääristää todellisuutta

TUTKITTUA Järjestötoiminta lisää osallistujien hyvinvointia laajasti

Verkosto kehittää mielenterveys-ja päihdetyötä Satakunnassa KIRJAT 147 sitkeää päivää Gangsteriyrittäjän kova elämä Yhden miehen karnevaali Rosoisessa tarinassa ei tarjoilla helppoja selityksiä

31 HENKIREIKÄ

Petri Kylmänen

Sisko Salo-Chydenius

sisko.salo-chydenius@a-klinikka.fi

PÄÄKI RJOITUS

ASIAKASLÄHTÖISYYDESTÄ ON TEHTÄVÄ TOTTA

siakaslähtöisyys on kirjattu miltei joka organisaation keskeiseksi arvoksi. Tutkimusten mukaan se ei useinkaan toteudu asiakkaan osallisuutena ja mahdollisuutena päätöksentekoon. Sosiaali- ja potilasasiamiehille tehdyistä valituksista valtaosa liittyy palveluprosessiin ja asiakkaan kohteluun. Yleisesti asiakaslähtöisyys tarkoittaa tasa-arvoista suhdetta asiakkaaseen palvelussa. Asiakaslähtöisyyden puuttumista voivat selittää jäykät toimintatavat, yksilöllisen hoidon puute ja ylikorostunut asiantuntijarooli. Palveluja kehitetään usein luomalla ammattilaisten näkökulmasta parempia ja halvempia käytäntöjä. Kuitenkin asiakkaan kokemus autetuksi tulemisesta edistää hoidon tavoitteita ja säästää ajan mittaan myös kustannuksia. ASIAKASKESKEISTÄ vuorovaikutusta tarvitaan luottamussuhdetta rakennettaessa. Ihmisen kuunteleminen painottuu ja ammattilainen pyrkii aktiivisesti rakentamaan uutta yhteistä ymmärrystä. Valitettavasti useimmilla meistä on kokemusta ammattilaisesta, joka hoitaa tietokonettaan mutta hädin tuskin katsoo asiakasta. Jos vuorovaikutus on täysin asiantuntijakeskeistä, ongelmien tulkinta ja ratkaisu voi olla yksipuolista, jopa leimaavaa tai syyttävää. Tasa-arvoista vuoropuhelua ei synny. Esimerkiksi sosiaalityöntekijä keskittyy vaatimaan päihteiden käytön lopettamista, vaikka asiakas kertoo suurimman huolensa olevan selvitä päivittäisestä elämästä ja kotiaskareista – toivoen siihen apua. KUINKA PALVELUJA kehitetään asiakaslähtöisiksi? Osallistamalla asiakkaat ja potilaat, heidän läheisensä, kokemusasiantuntijat ja vertaiset tasavertaisiksi palvelujen suunnittelijoiksi, tekijöiksi ja arvioijiksi. A-klinikkasäätiön palveluissa koulutetut kokemusAsiakkaan kokemus asiantuntijat auditoivat systemaattisesti toimintaa havainnoimalla ja osallistumalla. He tekevät ammatautetuksi tulemisesta tilaisten kanssa konkreettisia muutosehdotuksia, joita edistää hoidon tavoitteita. arvioidaan ja toteutetaan käytännössä. Käyttökelpoisia menetelmiä ovat myös kokemus-, asiantuntijuus- ja asiakasraadit, neuvostot ja foorumit. Loppujen lopuksi kuka tahansa ammattilainen voi kysyä, onko asiakas tullut kuulluksi ja miten asiakas tahtoo mielipiteensä huomioitavan. Myötätunto, välittäminen ja moninaisuuden sietäminen tulevat todeksi tekemällä.

Sisko Salo-Chydenius työskentelee kehittämiskoordinaattorina A-klinikkasäätiön keskustoimistossa. Kommentoi pääkirjoitusta osoitteessa: www.a-klinikka.fi/tiimi 4/ 2016 TIIMI

Jäi todellakin hyvä fiilis! Tartti neuvoja! Lähdin näyttää mistä löytää Hakaniemen sossun. Oli tapaaminen eka siel. Eikä osannut ite. Sain hyvän mielen, kun sain jotain aikaan.” Näin kertoo Osis II -hankkeessa mukana oleva vertainen. Hanke kehittää vertaistoimintaa keskittyen huumemaailmassa elävien vertaisten toiminnan ja osallisuuden vahvistamiseen. Projektissa ovat mukana A-klinikkasäätiö, Tukikohta ry ja Suomen Lumme ry. Osiksen vertaiset tavoittivat pääkaupunkiseudulla viime vuonna runsaat 400 päihderiippuvaista ihmistä. Vertaisilla on omakohtainen kokemus päihderiippuvuudesta, ja osalla heistä on kokemusta myös toipumisen prosessista. Yleisimpiä vertaisilta saadun tuen muotoja olivat palveluihin ohjaus ja saattaminen sekä mukanaolo asioinnissa, puhtaiden käyttövälineiden vaihtaminen, tiedon tarjoaminen ja palveluissa vaadittavien lomakkeiden täyttäminen yhdessä. Aikaa vievintä on palveluihin saattaminen. Vertainen hakee tuettavan usein kotoa, käyttää rahaa julkisiin kulkuneuvoihin ja odottaa tuettavaa tai on mukana vastaanotolla. Vertaistoiminta antaa ihmisille onnistumisen ja merkityksellisyyden kokemuksia – joskin myös turhautumista ja surua koetaan. Toinen tarina Osiksen vertaiselta: ”Soitimme yhdessä A-klinikalle ja hän varasi ajan sinne katkoa varten. Koin itseni tärkeäksi, sillä sain juttelemalla asiakkaan varaamaan ajan ja tajuamaan, että hän todella katkoa tarvitsee tai juo itsensä hengiltä. Jäi TODELLAKIN HYVÄ FIILIS.” ”TÖRMÄSIN KAIVOPIHALLA.

TIIMI 4/ 2 016

LYHYEST I Velka nousee esiin päihdetyössä ASIAKKAIDEN TALOUS- JA VELKA -

TUPAKKAPAKKAUKSISSA VAROITETAAN MYÖS KUVIN UUSI TUPAKKALAKI TULI VOIMAAN 15.8. Laki toi tupakkapakkauksiin pakolliset kuvavaroitukset tekstivaroitusten rinnalle. Savukkeiden makuaineet kielletään. Taloyhtiöt voivat hakea tupakointikieltoa esimerkiksi parvekkeille. Uudessa laissa ovat mukana myös sähkösavukkeet, ja niitä säännellään samalla tavalla kuin tavallisia savukkeita. Uuden tupakkalain tavoitteena on kaikkien tupakkatuotteiden käytön loppuminen Suomessa.

asiat tulevat usein esille päihdetyössä, katsovat päihdealan ammattilaiset. Kuntoutujat jäävät usein vaille riittävää tukea ja ohjausta talous- ja velkaasioissa. Kehitettävää nähdään päihdekuntoutujien parissa työskentelevien yhteistyössä. Kuntoutuksen tulisi olla riittävää ja sisältää myös talousohjausta. Päihdetyötä tekevien näkemyksiä päihdekuntoutujien velkaongelmien ja taloudenhallintapalveluiden nykytilasta selvitettiin Takuu-Säätiön Talouspolku-hankkeessa.

Me-säätiö tukemaan nuorten mielenterveyttä on saanut Me-säätiöltä lähes 800 000 euron rahoituksen nuorille suunnatun Sekasin-chatin tuottamiseen ja ylläpitämiseen ensi vuoden alusta alkaen. Ylen kampanjaan ja draamasarjaan liittynyt chat oli käynnissä viime toukokuussa lähes ympäri vuorokauden. Chat sai silloin suuren suosion ja jatkoa jäätiin kaipaamaan. SUOMEN MIELENTERVEYSSEURA

KASVUYMPÄRISTÖ VAIKUTTAA MYÖHEMPÄÄN HYVINVOINTIIN THL:n ja Nuorisotutkimusverkoston vuonna 1987 syntyneiden elämänkulkua seuranneen tutkimuksen tuloksissa. Suurin osa nuorista siirtyy aikuisuuteen ilman suuria ongelmia, mutta osalle nuorista kasautuu erilaista pahoinvointia ja huono-osaisuutta. Ikäluokasta lähes kolmannes on joutunut turvautumaan jossakin vaiheessa toimeentulotukeen. Joka kolmas on myös saanut joko psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykenlääkkeitä. Vanhempien koulutusaste ja hauras taloudellinen tilanne vaikuttavat pitkälle nuorten tulevaisuuteen. Aineisto kertoo perheen merkityksestä kasvuympäristönä ja tarpeesta tukea perheen mahdollisuuksia lasten kasvattamisessa. Tutkimusraportti ”Suomi nuorten kasvuympäristönä – 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista” on ladattavissa netistä. YHTEISKUNNAN ERIYTYMINEN NÄKYY

1987 V

SY N T Y N E I S TÄ

O L I K ÄYTTÄ NYT

22,1 P S YYK EN % LÄÄKKEITÄ

Hyvä tuetun asumisen yksikkö tuottaa turvaa tunne on merkki tuetun asumisen laadusta, kertoo Sininauhasäätiön Asukkaan ääni -tutkimus. Siinä selvitettiin asukkaiden kokemuksia tuetun asumisen laadusta. Osa tuetuissa asumisyksiköissä asuvista ihmisistä voi huonosti, koska samaan paikkaan sijoitetaan hyvin erilaisissa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Moni asukas myös kokee asumisen leimaavaksi ja itsensä ulkopuoliseksi. ASUKKAAN TURVALLISUUDEN

4/ 2016 TIIMI

Teksti Maria Heiskanen maria.heiskanen@helsinki.fi

Kuvitus Anna Makkonen, Scanstockfoto

L II K AA wrqewrqewrqew

weP ELAAVAT rq qewrqewrqewrq

NAISET Naisten rahapeliongelmien taustalta nousee esiin yksinäisyyttä ja kasautuneita ongelmia, kertovat Peluuriin tulleet puhelut.

TIIMI 4/ 2 016

miesten aluetta. Suurempi osa miehistä kuin naisista pelaa rahapelejä ja kokee niiden vuoksi ongelmia. Rahapelaamisen ”naisistumisesta” on kuitenkin puhuttu jo pitkään, ja Suomessakin naisten rahapeliongelmien arvioitiin lisääntyneen viimeisimmässä väestökyselyssä. Rahapeliyhtiöt myös näyttävät suuntaavan pelejä naisille: esimerkiksi RAY:n nettikasinolla voi pelata 20-luvun hengessä Bella-peliä, jonka kuvastoon kuuluu muun muassa kenkiä, kukkia ja hajuvesiä. Monella mielikuviin rahapelejä pelaavista naisista piirtyvät markettien auloissa rahapeliautomaatteja pelaavat eläkeläisnaiset. Ei kuitenkaan ole todennäköistä, että liiallisesta rahapelaamisesta kärsivät naiset typistyisivät vain yhdenlaiseen ryhmään. Millaisia erilaisia naisia siis hakee apua rahapelaamiseen? R AHAPELAAMINEN ON PERINTEISESTI OLLUT

4 / 2016 TIIMI

YKSINÄISYYS

w Mielikuva rahapelejä pelaavasta naisesta tarkoittaa usein marketin aulassa rahapeliautomaatteja pelaavaa eläkeläisnaista.

Tässä artikkelissa tarkastellaan Peluurin auttavan puhelimen puheluista tehtyjä havaintoja naisten pelaamisesta ja pohditaan, mitä naisten rahapeliongelmista voi kertoa niiden perusteella. Peluuriin soittavista pelaajista noin neljäsosa on naisia. Vuoden 2014 puheluista eroteltiin 166 naispelaajan puhelua, ja niistä kerättiin puhelinpäivystäjän merkitsemiä tietoja soittajan taustasta ja elämäntilanteesta, pelaamisen tavoista ja pelaamiseen liittyvistä ongelmista. Puheluista tehdyistä kirjauksista ei voi tehdä suoraan tulkintoja naisten ongelmapelaamisesta Suomessa, sillä kuva on muodostunut toisen käden, päivystäjän, kautta. On mahdoton sanoa, mitkä tiedot soittaja on itse antanut ja mitkä kirjaukset ovat päivystäjän tekemiä arvioita. Päivystäjät tarjoavat soittajalle parhaan mahdollisen avun kussakin tilanteessa, eikä samoja asioita kysytä systemaattisesti kaikilta. Päivystäjillä on työkokemuksen, koulutuksen tai yhteiskunnallisen keskustelun tuomia erilaisia käsityksiä (naisten) rahapeliongelmista, jotka ovat myös saattaneet johdatella puhelun aikana kysyttyjä kysymyksiä tai puhelusta tehtyjä kirjauksia. Seuraavaksi esitetään yksi esimerkki siitä, miten kirjauksia voisi käyttää apua hakevien naisten eroavaisuuksien havainnollistamiseen. Puheluista kirjattuja tietoja verrattiin keskenään, ja niistä etsittiin yhteneväisyyksiä ja eroja. Ensin havaintojen tekemistä ohjasivat naisten ikä ja elämäntilanteet, mutta niitä enemmän apua hakevista naispelaajista voidaan kertoa kirjauksissa toistuneiden teemojen kautta. Teemat ovat yksinäisyys, kasautuneet ongelmat ja ”kulissit kunnossa”.

TIIMI 4 / 2 016

Yksinäisyys lävistää kaikki ikäryhmät, mutta kirjaukset yksinäisyydestä korostuvat etenkin vanhimpien naisten kohdalla. He näyttävät sijoittuvan jatkumolle ongelmien vakavuuden suhteen. Jatkumon toisessa päässä ovat sellaiset iäkkäämmät naiset, joiden kohdalla on merkintä yksinäisyydestä mutta ei muista kovin vakavista ongelmista. Puhelinpäivystäjän tulkinta usein on, että pelaamisen taustalla on lähinnä yksinäisyyttä ja tekemisen puutetta.

”Eläkeläisrouva soittaa: miettii, mitä pitäisi tehdä pelaamiselleen. -- Yksinäinen, lapset asuvat muualla, ei muuta hupia päivässä kuin pelit. Menee kauppaan kokeilemaan ja yhdellä kertaa voi palaa monta sataa euroa.”

Jatkumon toisessa päässä ovat sellaiset yksinäisyydestä kärsivät eläkeläisnaiset, joiden elämään liiallinen rahapelaaminen on tuonut hyvinkin vakavia hyvinvointiin ja elämänlaatuun vaikuttavia ongelmia, kuten raskaan velkaantumisen, vaikeudet asumiskulujen maksamisessa, puutetta ruoasta tai itsetuhoisuuden. Naisten rahapelaamisen stereotypia, kauppojen aulojen eläkeläisnainen, ei siis ole vain yksi monista naispelaajien tyypeistä, vaan heidän keskuudessaan saattaa olla suuriakin eroja siinä, miten kiivasta pelaaminen on ja miten vakavia ongelmia siitä on aiheutunut. Myös nuorten ja keski-ikäisten naisten ikäryhmissä on pelaajia, joiden liiallisen rahapelaamisen taustalta paikantuu yksinäisyyden kokemuksia. Puhelinpäivystäjä tulkitsee rahapelaamisen täyttävän tyhjiön, jonka tekemisen tai ystävien puute tuottaa elämään. Yksinäiselle rahapelaamisen motiivina on esimerkiksi syy poistua kotoa, pelikone ”kaverina” tai pelaamisen yhteydessä syntyneet kontaktit tai jopa ystävyyssuhteet.

q Kirjaukset yksinäisyydestä korostuvat etenkin vanhimpien naisten kohdalla.

KASAUTUNEET ONGELMAT

Toinen kaikkia ikäryhmiä yhdistävä teema ovat kasautuneet ongelmat. Auttavaan puhelimeen soittaa rahapeliongelmaan apua hakevia naisia, joiden kohdalle on merkitty myös muita terveyteen, hyvinvointiin tai toimeentuloon liittyviä ongelmia. Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla tai työttömillä naisilla voi esimerkiksi olla ongelmia päihteidenkäytössä, mielenterveysongelmia tai taustalla jokin trauma, esimerkiksi läheisen kuolema. Myös heistä monet ovat yksinäisiä ja osa pienituloisia.

”Väsynyt 57-v sairauseläkkeellä oleva nainen. Kertoo kamppailleensa jo 10 vuotta peliongelmien kanssa ja nyt uupunut totaalisesti. -- Pelaa ollessaan levoton ja käy kahdeksatta vuotta terapiassa jossa pui lapsuuttaan joka väkivaltainen ja masennustaan. Toiminut lähivuosina kummankin vanhempansa saattohoitajana ja tämä uuvuttanut.”

r Elämän vaikeudet saattavat eri tavoin altistaa rahapelaamiselle.

Osa on mielenterveysongelmien vuoksi hoitosuhteessa tai kuntoutuksessa, mutta useampi on maininnut puhelussa, että ei ole puhunut rahapeliongelmastaan hoitosuhteessa. Nuorimpien naisten kohdalla pelaamisen taustalla on tulkittu olevan perheen perustamiseen liittyviä täyttymättömiä odotuksia. Joidenkin nuorempien naisten kohdalla on myös merkintä ostoriippuvuudesta.

”Nuori nainen, noin kolmen vuoden sisällä pelaaminen on muuttunut huolestuttavammaksi, elämässä ollut paljon muutoksia. Pienituloinen, kuntoutustuella. -- Hoitosuhde terapeuttiin, jolle ei ole vielä kertonut pelaamisesta. -- Hakee pelaamisesta mielihyvää, kun elämässä on hankalampia vaiheita.”

Muut vaikeudet saattavat eri tavoin altistaa rahapelaamiselle: läheisen kuoleman jälkeen pelaaminen saattaa lisääntyä, mielenterveysongelmasta kärsivä saa lohtua ja unohdusta pelaamisesta ja pienituloisella on toiveita toimeentulon paranemisesta. Eri-ikäisillä naisilla saattaa olla myös erilaisia elämäntilanteeseen liittyviä vaikeuksia, jotka mahdollisesti ovat kimmokkeena pelaamiselle, esimerkiksi iäkkäämmillä naisilla puolison kuolema, työikäisillä työttömyys ja nuorilla aikuisilla lapsettomuus.

4 / 2016 TIIMI

”KULISSIT KUNNOSSA”

Kolmantena tyyppinä ovat erityisesti nuoremmat ja keski-ikäiset naiset, joiden kohdalla ei ole kirjattu muita erityisiä vaikeuksia ja jotka ovat kertoneet olevansa parisuhteessa tai perheellisiä ja/tai työssäkäyviä. Pelaamisen taustalla on merkitty olevan esimerkiksi rankka työ, yksinäisyys parisuhteessa, tylsyys arjessa tai turvan tai helpotuksen hakeminen pelaamisesta. Pelaamisesta on saattanut aiheutua esimerkiksi parisuhdeongelmia ja se on heijastunut lapsiin. Osa on perhevapaalla. Tässä joukossa on mainintoja työskentelystä sosiaalialalla. Rahapeliongelmaan liittyvä häpeä on koettu esteeksi hakeutua hoitoon omalla asuinalueella. Joidenkin nuorempien naisten kohdalle oli kirjattu ymmärtämättömyys oman pelaamisen liiallisuudesta.

”Elämä muutoin hyvin, lapsia, perhe ja harrastuksia mutta kokee että siinä missä muut naiset shoppailevat tms., tulee hänen saada pelata.”

MONENLAISIA NAISIA

Rahapeliongelmat ilmenevät siihen apua hakevilla naisilla erilaisissa elämäntilanteissa. On vaikea sanoa, mitkä tilanteet ovat johtaneet liialliseen pelaamiseen, mitkä

TIIMI 44// 2 016

ovat seurausta siitä ja mitkä eivät liity pelaamiseen millään tavalla. Nämä havainnot eivät myöskään kerro, liittyvätkö jotkut näistä tilanteista erityisesti sukupuoleen; yhtä lailla myös miehillä voi olla pelaamisen ohella esimerkiksi yksinäisyyttä, puolison menettämiseen liittyviä tunteita tai päihdeongelmia. Voidaan toki pohtia esimerkiksi sitä, että naiset ovat miehiä useammin pienten lasten kanssa kotona tai että naiset muodostavat enemmistön sosiaalialalla työskentelevistä. Siksi pelaaminen vanhempainvapaalla tai oma ammatti avun hakemisen esteenä saattavat ilmetä naisilla miehiä useammin rahapeliongelman yhteydessä. Näiden kirjausten perusteella apua liialliseen rahapelaamiseensa hakevat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevat naiset. Heitä todennäköisesti myös auttavat erilaiset avun muodot: joillekin saattaa riittää ymmärrys siitä, että rahapelaaminen on muodostunut ongelmaksi, kun toiset voivat tarvita moniammatillista tukea pelaamisen ja muiden ongelmien ratkaisemiseksi. Pelaamiseen voitaisiin kiinnittää enemmän huomiota myös muissa näiden soittajien käyttämissä palveluissa, kuten mielenterveyskuntoutuksessa, neuvolassa tai sosiaalitoimessa. Joka tapauksessa stereotypiat naisten rahapeliongelmista ja kolikkopelimummoista tulisi viimeistään nyt heittää romukoppaan. Maria Heiskanen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa ja työskentelee tutkijana Peliklinikalla.

Anu Katainen anu.h.katainen@helsinki.fi

KATAI NEN

IHMINEN ON TERVE, KUN SE PELAA

ukemista pidetään nykyisin arvostettavana harrastuksena. Mutta jos olisit kertonut intohimosta kirjoja kohtaan vaikkapa 1700-luvun lopulla, kuulijat olisivat vähintäänkin kohotelleet kulmakarvojaan ja mahdollisesti ilmaisseet huolensa moisesta ajanviettotavasta. Tuolloin kirjojen lukemisen pelättiin johtavan toden ja sadun sekoittumiseen. Erityisesti nuorten naisten epäiltiin joutuvan romaanien lukemisen myötä tilaan, jossa he alkavat luulla fiktion maailmaa todeksi. Myöhemmin inhimillisen rappion kuvaksi muodostui televisiota tuijottava sohvaperuna. Videopelien yleistyessä alkoi kiistely niiden haitallisuudesta lasten kehitykselle. Erityisesti väkivaltaa sisältävien videopelien nähtiin pitkään aiheuttavan aggressiivista käyttäytymistä. Tietokoneiden yleistyminen johti huoleen omiin huoneisiinsa linnoittautuvista, sosiaalisia kontakteja vaille jäävistä teinipojista. Kun nämä teinipojat olivat osaltaan mullistaneet ihmisten välisen kommunikaation, alettiin keskustella liiallisen internetin käytön haitoista. IHMISET OVAT riemumielin ottaneet vastaan uudet viestintä- ja viihdeteknologian sovellukset, mutta niiden omaksumisen on pelätty johtavan monenlaisiin haittoihin, kuten eristäytymiseen ja todellisen elämän vääristymiseen. Tässä ajattelussa oikea sosiaalisuus ja kommunikaatio on sellaista, joka tapahtuu kasvokkain. Muu on halpaa ja epäaitoa korviketta. KULUNEEN KESÄN kuumimpia puheenaiheita on ollut Pokémonin Pokémon Go -peli, joka on näkynyt katukuvassa niska kyyryssä älypuhelinta tuijottavina ihmisjoukkoina. Peli on nerokas, pöyristelijöitä ja etenkin jos sitä pohtii suhteessa tietokonepeleihin perinteisesti kannattajia erottaa liitettyihin uhkakuviin. Pokémon tuo pelaajat ulos kaduille ja puistoihin. Peli pakottaa kävelemään pitkiä matkoja ja ottamaan todennäköisesti kontaktia toisiin pelaajiin. Jos pelaajien ja vastaavien pelien jonkinlainen määrä lisääntyy, seurausten voisi kuvitella jopa edistävän sukupolvien kuilu. kansanterveyttä. Jostain syystä Pokémon on kuitenkin herättänyt laajaa ärtymystä. Ärsyyntyjien mielestä kyseessä on uusi turha villitys, joka vie aikaa tähdellisemmältä toiminnalta, kuten esimerkiksi marjojen poiminnalta. Filosofian professori Sara Heinämaa on puhunut Pokémon-ilmiöstä ongelmana, joka ilmentää vakavia puutteita varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa ja joka johtuu merkitysten häviämisestä länsimaisen ihmisen elämästä. Pokémonin pöyristelijöitä ja kannattajia erottaa todennäköisesti jonkinlainen sukupolvien kuilu. Jos on jo lapsesta asti tottunut pelaamaan ja pitämään sitä paitsi erinomaisena ajanvietteenä, myös sosiaalisena ja kehittävänä harrastuksena, uusiin pelimuotoihin suhtautuu todennäköisemmin innostuneen avoimesti, kuin moraalista paniikkia lietsoen. Anu Katainen työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa. Kommentoi kolumnia osoitteessa: www.a-klinikka.fi/tiimi 4/ 2016 TIIMI

Teksti & kuva Auli Saukkonen auli.saukkonen@a-klinikka.fi

AUDITOINTI T U O A SI AKKAAT KE H ITTÄMÄÄN HO I TOA

-klinikkasäätiön Kouvolan laitoshoitoyksikössä on otettu kokemusasiantuntijat mukaan kehittämään yksikön toimintaa. Asiakasauditointi A-klinikkasäätiön Kouvolan katkaisuhoitoasemalla ja huumevieroitusyksikkö Piikkisiilissä sai alkunsa useamman asian kohdatessa. Ensiksikin Piikkisiilissä oli jo vanhastaan käynyt silloin tällöin entisiä, jo toipuneita asiakkaita kertomassa kuulumisiaan. Toiseksi Mielen avain -hanke järjesti Kouvolassa kokemusasiantuntijakoulutuksen 2013. Kolmanneksi palvelupäällikkö Antti Immonen oli mukana palvelumuotoilukoulutuksessa.

TIIMI 4/ 2 016

A-klinikkasäätiön Kouvolan laitoshoitoyksikössä on otettu kokemusasiantuntijat mukaan kehittämään yksikön toimintaa.

Kouvolan huumevieroitusyksikkö Piikkisiilin kehittämistyö yhdistää kokemusasiantuntija Hanna-Leena Hurrin (vas.) ja ohjaaja Annika Kososen.

4 / 2016 TIIMI

Palvelumuotoilu tarjoaa valmiin kehyksen palvelujen kehittämiseen, ja sitä on käytetty monella eri alalla. Ydinasia on asiakkaan palvelukokemus. Miltä tietty palvelu asiakkaan mielessä tuntuu? Etenevätkö asiat jouhevasti ja minkälainen fiilis palvelusta jää asiakkaalle? Immonen mietti, eikö palvelumuotoilun menetelmiä voisi käyttää palvelujen parantamiseen myös päihdekuntoutuksessa. Kouvolan laitoshoitoyksikössä toimii kaikkiaan yhdeksän kokemusasiantuntijaa. Auditoinnin lisäksi he ohjaavat vertaisryhmiä. Katkaisuhoitoaseman ja huumevieroitusyksikön asiakkaat voivat saada myös yksilöaikoja kokemusasiantuntijoille. AUDITOIJAN PITÄÄ OLLA NEUTRAALI

Auditointi on prosessi, jossa auditoija havainnoi ja arvioi yksikön ja sen henkilökunnan toimintaa. Hanna-Leena Hurri on koulutettu kokemusasiantuntija ja entinen Piikkisiilin asiakas. Hän on käynyt tekemässä Piikkisiiliin kolme auditointia. Auditointi alkaa suunnittelulla, jossa mietitään, mihin asioihin auditoinnissa keskitytään ja mitkä ovat sen tavoitteet. Sovitaan erilaisista käytännön asioista: missä auditoija asuu? Missä hän voi liikkua? Onko hänellä avaimet? Miten auditoija toimii ja missä kaikissa hoidon vaiheissa hän on mukana? Aloituspalaverissa käydään asiat läpi, jotta kaikilla on samat tiedot.

Auditoija havainnoi ja arvioi yksikön ja sen henkilökunnan toimintaa.

TIIMI 4 / 2 016

Auditoija kulkee asiakkaiden mukana noudattaen yhteistä päiväohjelmaa.

Itse arviointijakso kestää 2–5 vuorokautta. Siinä auditoija tekee havaintoja toiminnasta hoitopaikassa. Hän kulkee asiakkaiden mukana noudattaen yhteistä päiväohjelmaa. Koska arviointijakso on lyhyt, hoitopaikan toimintatapojen ja käytäntöjen pitää olla auditoijalle etukäteen tuttuja, jotta aikaa ei kulu niiden opetteluun. ”Asiakasauditoinnissa auditoijan pitää olla neutraali, ja voi puhua jopa ammatillisuudesta. Auditoija liikkuu rajapinnalla. Ajatus siitä, mitä olet, pitää olla kirkas. Auditoija ei ole hoitopaikan henkilökuntaa mutta ei myöskään asiakas”, Hanna-Leena Hurri miettii. Jos auditoija on entinen asiakas, auditointi voi olla hänelle hyvinkin vaativa henkisesti. Se saattaa tuoda pinnalle tunteita ja muistoja, ja niiden kanssa pitää tulla toimeen. Siksi asiakasauditoijalta vaaditaan, että omiin päihdeongelmiin on saanut jo välimatkaa. Auditoinnin ajankohta sovitaan aina etukäteen, eikä auditoijan läsnäoloa hoitopaikassa peitellä mitenkään asiakkailta eikä henkilöstöltä. Hanna-Leena Hurri kertoo toimineensa auditoijana niin, että hän on kysynyt myös asiakkaiden mielipiteitä siitä, mitä heidän mielestään pitäisi kehittää hoitopaikan toiminnassa. Auditoija toimii hoitopaikassa noudattaen luottamuksellisuutta ja hänellä on vaitiolovelvollisuus tietoonsa tulleista asioista.

Hanna-Leena Hurri pitää oleellisena sitä, että asiakasauditointi on yksi tapa saada hoitopaikan toimintaa oikeasti asiakaslähtöisemmäksi. Pitää muistaa, että palvelu on olemassa ja sitä kehitetään asiakasta varten. ARVIOINNILLE KANNATTAA ALTISTUA

Annika Kosonen työskentelee ohjaajana Piikkisiilissä. Hän näkee asiakasauditoinnin mahdollisuudeksi kehittää hoitopaikan toimintaa, omaa työtä ja omaa ammattitaitoa. Toki asiakasauditointi kysyy työntekijältä myös rohkeutta asettua tarkkailtavaksi ja arvioitavaksi. Kannattaa altistua sille, että toimintaa voidaan myös kyseenalaistaa ja nähdä muutostarpeita, sanoo Annika Kosonen. ”Auditointi on tapa tutkia omaa toimintaa ja tehdä siitä läpinäkyvää. Sitä paitsi yhdessä tekeminen on myös oikeasti kivaa.” Tilanne, että entinen asiakas tulee tarkkailemaan toimintaa hoitoyksikössä, ei ole välttämättä helppo eikä kivuton. Annika Kosonen ja Hanna-Leena Hurri huomauttavat kumpikin, että ennakkokäsityksiä, asenteita ja ennakkoluuloja on molemmin puolin. Niissä tilanteissa ei auta kuin asettua peilin eteen ja vakavalla mielellä tutkia omaa ajatusmaailmaa. Asiakasauditoinnilla on annettavaa niin auditoitavalle hoitopaikalle, auditoijalle kuin asiakkaille. Auditointi osallistaa asiakkaita ja antaa heille mahdollisuuden vaikuttaa hoitopaikan toimintaan. Auditoija avaa asiakkaille näköaloja tulevaisuuteen. HannaLeena Hurri on kuullut asiakkailta, kuinka auditointi on jotain sellaista, jota itsekin haluaisi joskus tehdä. Hurri itse pitää antoisana työtään asiakasauditoijana. Se on tarjonnut oppimisen paikkoja, antanut onnistumisen kokemuksia ja motivoinut kehittämään itseä edelleen.

Kouvolan laitoshoitoyksikössä asiakasauditointi on käynyt läpi ryhmien toimintaa, asiakkaan kohtaamista ja kohtelua sekä hoidon sisältöä. Kun auditoinneissa on nostettu esiin kehitettävää, on myös tehty muutoksia toimintaan. Esimerkiksi katkaisuhoitoasemalla päiväohjelma koettiin monimutkaiseksi ja sitä selkeytettiin. Piikkisiilissä asiakkaille annettuja tehtäviä muokattiin, kun auditoinnissa nousi esiin, että jotkut niistä olivat liian vaikeita suhteutettuna hoidon vaiheeseen. Antti Immonen johtaa A-klinikkasäätiön työryhmää, jossa tuotteistetaan asiakasauditointia paketiksi. Mitä asiakasauditointi edellyttää henkilöstöltä, milloin maaperä sille on valmis? Millaisiin tarpeisiin auditointi voi liittyä? Miten raportti työstetään ja millaisia kehitystehtävät voivat olla? Paketin odotetaan valmistuvan keväällä 2017. Kommentoi osoitteessa: www.a-klinikka.fi/tiimi

Auditointi vaatii työntekijältä rohkeutta asettua tarkkailtavaksi ja arvioitavaksi.

AUDITOINTI TUONUT

MUUTOKSIA TOIMINTAAN

Arviointijakson päätyttyä auditoija työstää raportin, jossa osoitetaan kehittämiskohteita. Niitä käydään läpi palautepalaverissa. Sitten seuraa noin puolen vuoden mittainen aika, jolloin kehittämistyötä tehdään, ja sen jälkeen on vielä seurantajakso.

4 / 2016 TIIMI

TIIMI 4/ 2 016

TYÖ JA TEKIJÄ

Teksti & kuva Auli Saukkonen auli.saukkonen@a-klinikka.fi

TYÖ

Eero Untamala muistuttaa työn merkityksestä ihmisen omanarvontunnolle. Pienikin työtehtävä ja siitä saatava korvaus ovat omiaan työntämään ihmistä jaloilleen.

ARVOONSA

ero Untamala tutustui päihteidenkäytön tuottamaan hätään ja kamppailuun opiskellessaan diakoniksi ja ollessaan kesätöissä Kerimäen seurakunnassa. Silloin häntä pyydettiin seurakunnan päihdepiiriin. Päihdepiiri organisoitui sittemmin A-killaksi ja Untamala oli killan ensimmäinen sihteeri. ”Eniten opin juuri raittiuteen pyrkiviltä ihmisiltä. Olin niissä kuvioissa kiinni joka viikonloppu”, Untamala muistelee. Sittemmin hän työskenteli Lappeenrannan seurakuntayhtymässä käynnistämässä uutena toimintamuotona päihde- ja kriminaalityötä. Sitä seurasi työ sotilasdiakonina rauhaturvajoukoissa Libanonissa. Tuustaipaleen kuntoutumiskeskuksessa vierähti kaikkiaan kuusi vuotta, minä aikana hän opiskeli

myös perheterapeutiksi. Sitten tuli muutto pääkaupunkiseudulle, jossa ensimmäinen työpaikka oli Espoon kaupungilla lastensuojelun työntekijänä. Untamalan tähän saakka pitkäaikaisin työnantaja on kuitenkin ollut Pelastusarmeija. Hän tuli 2007 Pelastusarmeijan siviilityöntekijäksi johtamaan Helsingin Alppikadun asuntolaa, legendaarista Rälläkkää. Toiminta oli aloitettu Alppikadulla 1937, ja tilat olivat päässeet huonoon kuntoon. Matti Salminen kuvaa kirjassaan ”Sadan vuoden inhimillisyys” silloista Rälläkkää ”eräänlaiseksi Helsingin sosiaalitoimen ’kaatopaikaksi’, jonne ohjattiin syrjäytyneet, joille ei ollut tarjota muuta asuin- tai hoitopaikkaa”. Paikkoja oli 240 miehelle. Asuntolat eivät nostaneet ihmisiä jaloilleen vaan veivät heidät erilaisiin alakulttuureihin. Jotain piti tehdä. 4 / 2016 TIIMI

Olen kokenut mielekkään matalan kynnyksen toiminnan tärkeäksi osaksi asunto ensin -periaatetta.”

ASUNTO ENSIN TOI

VALTAVAN MUUTOKSEN

Alppikadun asuntola remontoitiin ajanmukaiseen kuosiin pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman rahoituksella. Valtaosa Alppikadun asuntolan miehistä muutti 2011 väistötiloihin Pitäjänmäelle, jossa Y-Säätiöllä on 115 asunnon talo. Muutto tehtiin kahdessa päivässä. Se oli aikamoinen ruljanssi, muistelee Untamala. ”Maanantaina tulivat työntekijät ja tiistaina alkoi tulla asukkaita. Tiloihin virtasi samaan aikaan asukkaita, työntekijöitä ja kalusteita. Se oli sellainen luova kaaos. Pöytiä ja tuoleja ruuvattiin kokoon yhdessä. Mutta siitä se elämä lähti organisoitumaan.” Muuton yksi sivujuonne olivat Alppikadulle pesiytyneet seinäluteet eli lutikat. Tarkoitus oli, ettei yhtään lutikkaa siirry Pitäjänmäelle. Tavarat puhdistettiin ja jos oli epäily, että jotain oli jäänyt puhdistamatta, se kierrätettiin saunan kautta. Alppikadun asuntolassa päihteiden käyttö oli ehdottoman kiellettyä, mutta Pitäjänmäellä siirryttiin asunto ensin -aikaan. Asunto ensin tarkoittaa periaatetta, jonka mukaan esimerkiksi päihdeongelmat eivät ole asumisen este. Untamala arveli muutoksesta selvittävän kouluttautumalla. Se oli naiivi ajatus, hän sanoo. ”Ei se mennyt niin, vaan se oli valtava keikautus kaikille. Mitä työkaluja jää puuttua päihteiden käyttöön, ellei voinut sanoa, että ellet ole kunnolla, puran sun vuokrasopimuksen?” Pelastusarmeijan asuntolatyöntekijät olivat alkaneet kouluttautua yhteisöhoitoon. Opeteltiin menetelmää ja synnytettiin monenlaisia yhteisöllisiä työmuotoja. Mietittiin, mitä yhteisöllisyys voi olla paikassa, jonne ihmiset muuttavat vain halutessaan asua. Oli myös hyvin puhdasoppista suhtautumista yhteisöhoitoon ja ajatus siitä, kuinka yhteisössä sitoudutaan yhdessä päihteettömyyteen. Yksi kysymys oli, 18

TIIMI 4 / 2 016

voiko asunto ensin -paikka olla samaan aikaan yhteisöhoidollinen. ”Vastaus ei voinut olla joko-tai vaan sekä-että. Siinä pärjäsivät ne ihmiset, jotka ylipäänsä ymmärsivät, että elämä on sekä-että, jotka hyväksyivät keskeneräisyyden ja ymmärsivät, että toipuminen pitkä prosessi”, sanoo Untamala ja muistuttaa asiakaskunnasta. ”Kyse on pitkälle ihmisistä, jotka eivät ole koskaan oppineet luottamaan keneenkään ja joiden perusturvallisuutta vaurioitettu vakavasti. Kykyyn tuntea perusluottamusta kasvetaan vähitellen. Ensimmäiset vuodet olivat melkoista oppimista ja kasvamista tasavertaiseen kumppanuuteen. Pikkuhiljaa siihen kasvettiin. Yhteisöhoidon mukainen avoin dialogi oli hyvä työkalu. Kun ei ollut enää keinoja olla autoritaarinen, oli pakko ryhtyä tasavertaiseksi. Hyvää oli, että konfliktipintakin jäi pois. Se ei enää ollut siinä asuntolan ovella.” ”Asunto ensin -paikoissa vaikeat konfliktitilanteet syntyvät usein siitä, että ihminen ei ole tullut kuulluksi. Ihmiset huutavat sitä, olenko olemassa. Tähän liittyvät myös ratkaisumahdollisuudet. Saadaanko dialogi aikaiseksi?” Untamala sanoo. MIELEKKÄÄN ARJEN JA TYÖNTEON PALUU

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma ja asunto ensin -periaate tekivät mahdolliseksi toteuttaa ajatuksia, jotka olivat olleet merkittäviä 1800-luvulla. Yksi sellainen ajatus on näkemys mielekkään arjen, työnteon ja työstä saatavan korvauksen merkityksestä. Jo vanhastaan Pelastusarmeijassa oli tarjottu asuntoloissa asuville työnteon mahdollisuuksia ja sitä kautta mahdollisuus kunniallisesti ansaita elantonsa ja päästä jaloilleen. Kun Eero Untamalaa haastateltiin lehtijuttuun asumisyksikön johtajana, asukkaat olivat leikanneet jutun ja liimanneet sen lyhtypylvääseen. Korostuskynällä oli merkitty kohta: ei ole väärää motiivia tulla työtoimintaan. Vaikka tähtäimenä olisi pullo viinaa, voi tulla tekemään jotain. Muisto naurattaa Untamalaa vielä vuosien jälkeen. Hän on edelleen samaa mieltä: ei ole väärää motiivia. Oleellista on mekanismi, jonka matalan kynnyksen työtoiminta sysää liikkeelle.

TYÖ JA TEKIJÄ

”Kun on rahaa, ei tarvitse ottaa juoksukaljoja kaupasta. Se kasvattaa omanarvontuntoa. Sitten työtoimintaan tullaan selkä ehkä vähän suorempana ja nähdään taas vähän eri asioita. Saattaa tulla ajatus, että voisi tehdä jotain päihteidenkäytölle. On kuultu ehkä korvaushoidosta. Tällaisia tarinoita alkoi tulla, ja se oli hauska havaita. Mutta tätä ei tapahtuisi, jos vaadittaisiin, että valitse raittius, ja raittiuden tukemiseksi mulla on tässä tarjolla työtoiminta.” Vaikka Untamala kannattaa asunto ensin -periaatetta ja on sitoutunut siihen, hän haluaa puhua myös päihteettömyyden ja raittiuden puolesta. Palveluketjun pitää olla sellainen, että se arvostaa ja antaa mahdollisuuden tavoitella raittiutta. Kuitenkin myös haittoja vähentävälle työotteelle on sijansa. Molempia tarvitaan eivätkä ne sulje toisiaan pois. SINNE MISSÄ HÄTÄ ON SUURIN

Eero Untamala on sukkuloinut tähänastisella työurallaan työsuhteesta toiseen. Hän miettii, että osaltaan kyse on ehkä diakoniatyön eetoksesta: on oltava siellä, missä hätä on suurin. Toisaalta hän viihtyy käynnistäjän roolissa. Kun toiminta on vakiintunut, hän on kysynyt itseltään, onko hän enää oikealla paikalla. Viime vuonna Eero Untamala sai 30 vuotta täyttäneeltä Y-Säätiöltä tunnustuspalkinnon panoksestaan työkulttuurin muuttamisessa Pelastusarmeijan asuntolatyössä. Alppikadun asuntola oli korjattu moderniksi 80 asunnon asumispalveluyksiköksi ja avannut ovensa 2013. Untamala itse oli katsonut työnsä tehdyksi Pelastusarmeijassa ja vaihtanut työpaikkaa. Hän oli halunnut takaisin terapeuttisempaan työhön ja toimi sosiaaliterapeuttina Hyvinkään mielenterveysja päihdepalveluissa. Työrupeama Hyvinkäällä jäi kuitenkin lyhyeksi, kun uudet haasteet kutsuivat Y-Säätiössä. Hänet rekrytoitiin vuoden 2016 alusta lukien kehittämiskoordinaattoriksi tehtävänään kehittää toimintaa, jolla työllistettäisiin mahdollisimman moni Y-Säätiön asukas. ”Se oli houkutteleva ajatus. Olen kokenut mielekkään matalan kynnyksen toiminnan tärkeäksi osaksi asunto ensin -periaatetta. Kun ihminen kokee olevansa tarpeellinen ja tulee kuulluksi ja nähdyksi, sitä kautta hän tulee näkyväksi. Näin ihminen muuttuu toimijaksi, jonka kanssa voidaan neuvotella. Siinä se on”, hän miettii.

Eero Untamala

Kehittämiskoordinaattori Y-Säätiössä. Paras ominaisuutesi työssä? Olen sosiaalinen innostaja. Haluan herättää toivoa ja pyrkiä yhteiskehittämiseen. Huonoin ominaisuutesi työssä? Järjestelmällisyyttä olen joutunut opettelemaan. Rakkain työkalusi? Se on pieni ja vanha kannettava tietokone. Nyttemmin sen rinnalle ovat tulleet myös ruutuvihko, isoisältä peritty mustekynä, lyijykynä ja punakynä. Hahmottaminen ruutuviholle toimii ensi vaiheessa paremmin. Mitä työ on sinulle opettanut? Sen, että asioilla on alku, keskikohta ja loppu. Tai ainakin tulisi olla. Mistä saat vastapainoa työlle? Perhe on se toinen maailma, joka irrottaa työstä. Sitten myös soitan selloa ja kontrabassoa. Ellet olisi kehittämistyössä Y-Säätiössä, mitä voisit olla? Ellen olisi muuttanut pääkaupunkiseudulle, voisin olla edelleen työssä Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymässä.

Y-Säätiöllä on noin 16 300 asuntoa. Ensi vaiheessa mietitään, mitä omien kiinteistöjen siivousja huoltotöitä voitaisiin teettää palkkatyönä omilla asukkailla. Vantaalla on aloittanut työnsä Y-Säätiön ensimmäinen työtalkkari, joka on kehittämässä uutta asumisen ja työn yhdistävää toimintamallia ja tukemassa yhteisöllisyyttä. Tarkoitus on rakentaa työpankki, joka yhdistää asukkaiden osaamiset ja intressit ja Y-Säätiön työtarjoukset. Eero Untamala sanoo olleensa työurallaan onnekas. ”Olen voinut tehdä työkseni lähes pelkästään niitä asioita, joista olen ollut innostunut.” 4 / 2016 TIIMI

TI ETEEN KENTILTÄ

Palstalla seurataan päihdealan tieteellistä tutkimusta.

Lyhytinterventio farmaseutilta? lyhytinterventiosta hyötyä? Tätä tutkittiin Lontoossa tehdyssä tutkimuksessa, johon osallistui 407 alkoholin haitallisen käytön kriteerit täyttänyttä apteekkiasiakasta. Osallistujat satunnaistettiin lyhytintervention saaneeseen koeryhmään ja kontrolliryhmään, joka sai esitteen alkoholin perustiedoista. Lyhytinterventio koostui noin 10 minuutin motivoivasta keskustelusta, jonka tarkoituksena oli saada asiakas pohtimaan alkoholinkäyttöään ja sitä, haluaako hän muutoksen juomiseensa. Lyhytinterventiolla ei todettu olevan vaikutusta asiakkaiden alkoholin haitalliseen käyttöön kolmen kuukauden seurantajaksolla. Lyhytinterventiota toteutti 17 farmaseuttia, jotka olivat saaneet tehtävään 3,5 tunnin koulutuksen. Tutkijat arvioivat, että koulutus saattoi olla liian lyhyt. ONKO FARMASEUTIN APTEEKISSA TEKEMÄSTÄ

Ranjita Dhital et al.: The effectiveness of brief alcohol interventions delivered by community pharmacists: randomized controlled trial. Addiction 10/2015.

Korva-akupunktio auttoi – mutta ei rentoutusta enemmän RUOTSALAISESSA TUTKIMUKSESSA SELVITETTIIN ,

helpottaako korva-akupunktio ahdistusta ja univaikeuksia. Tutkimukseen osallistui 280 samanaikaisista päihde- ja psykiatrisista ongelmista kärsivää päihdehoitoyksikön asiakasta. Heistä osa sai korvaakupunktiota ja osa rauhoittavan musiikin kuunteluun perustuvaa rentoutusta. Ahdistus- ja unettomuusoireet vähenivät huomattavasti hoidon myötä sekä korva-akupunktio- että rentoutusryhmässä. Ryhmien välillä ei kuitenkaan havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja ahdistuneisuuden tai univaikeuksien määrässä, päihteidenkäytössä eikä päihdepalvelujen käytössä. Rickard Ahlberg et al.: Auricular acupuncture for substance use: a randomized controlled trial of effects on anxiety, sleep, drug use and use of addiction treatment services. Substance Abuse Treatment, Prevention, and Policy. Julkaistu verkossa 25.7.2016.

TIIMI 4 / 2 016

SALASUO

Mikko Salasuo mikko.salasuo@nuorisotutkimus.fi

KLIKKIJOURNALISMI VÄÄRISTÄÄ TODELLISUUTTA

ähköisen median läpimurto vuosituhannen alussa toi mukanaan klikkausjournalismin. Monet toimittajat ja mediatalot alkoivat kilpailla, kuka ehtii ensin ja kenen otsikko herättää eniten kiinnostusta. Mediaseksikkyyttä etsittiin myös päihdekysymyksistä. Klikkausjournalismi edistää spektaakkelin kulttuuria, kun vetävien otsikoiden täytyy päivä päivältä olla edeltäjiään repäisevämpiä. Pienen maan rajallisessa uutistarjonnassa käyttökelpoista informaatiota pitää lähteä etsimään epätavallisista lähteistä. Hahmottelen seuraavassa päihdekysymyksiin liittyvien spektaakkelien rakentumista omien tutkimusintressieni pohjalta. VUOSITUHANNEN ALUSSA elettiin moraaliurakoitsijoiden kulta-aikaa. Tutkimustiedon rinnalle uutisoinnissa nousivat erilaiset selvitykset ja raportit, jotka edistivät julkaisijoidensa intressejä. Pääosassa olivat kansalaisjärjestöt, jotka hakivat näkyvyyttä ideologisille kamppailuilleen. Klikkausten takaa löytyi verkkokyselyiden tuloksia ”tutkimuksina” ja esimerkiksi kuvauksia laajentuneesta huumeongelmasta yksittäisten kenttätyöntekijöiden havaintojen pohjalta. Vetäviä otsikoita ja paljon väärää tietoa. Dopingkeskustelu sai koomisia piirteitä klikkijournalismissa. Järjestösektorilta työnnettiin vuosina 2007–2011 otsikoihin fiilikseen, omiin intresseihin ja yksittäisiin verkkokyselyihin nojaten arvioita, joiden mukaan Suomessa on 20 000–70 000 aktiivista dopingaineiden käyttäjää. Keskustelu epidemiasta sai bensiiniä liekkeihin. THL:n päihdekyselystä 2011 kävi ilmi, että joskus kokeilleita on noin 35 000 ja aktiivisia käyttäjiä jokunen tuhat. Spektaakkeli tyhjeni. Vuosituhannen alussa alkoholiteollisuus alkoi aktivoitua. Se näkyi etenkin keskustelussa alkoholin mielikuvamainonKlikkausjournalismi nasta. Klikkausten takaa löytyi jos jonkinlaisten kotikutoisten edistää spektaakkelin asiantuntijoiden arvioita, tilattuja – mutta ikuisesti julkaisekulttuuria. mattomia – artikkeleita ja aivan kummallisiin kohderyhmiin tehtyjä kyselyitä. Raha alkoi olla entistä suuremmassa roolissa spektaakkelien taustalla. IHMISET EIVÄT kuitenkaan ole tyhmiä. Klikkijournalismin epäluotettava luonne uskottavan informaation lähteenä tunnistettiin. Toimittajat herkistyivät ja myös tutkimuspuolelta kuului äänekästä älämölöä lähdekritiikin puuttumisesta. Nyt on eletty muutama hiljaisempi vuosi. Repivät päihdeuutiset ovat hetkeksi tauonneet. Klikkijournalismi elää silti vahvana. Se etsii juuri nyt hyväuskoisia lukijoita päihdekysymysten ulkopuolelta. On vain ajan kysymys, milloin ja missä muodossa uusi klikkausaalto vyöryy taas kohti päihdekenttää. Olkaa hereillä! Mikko Salasuo on Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian dosentti ja työskentelee vastaavana tutkijana Nuorisotutkimusverkostossa. Kommentoi kolumnia osoitteessa: www.a-klinikka.fi/tiimi

4/ 2016 TIIMI

TUTKI TTUA

Tuuli Pitkänen & Jouni Tourunen etunimi.sukunimi@a-klinikka.fi

JÄRJESTÖTOIMINTA

LISÄÄ OSALLISTUJIEN HYVINVOINTIA LAA JASTI

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen jäsenet ja muut toimijat sekä palvelujen käyttäjät arvioivat järjestöjen toimintaa varsin myönteisesti. He myös katsovat, että järjestötoiminta on parantanut omaa hyvinvointia.

sana Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelmaa eli MIPA-hanketta järjestöjen toimintaan osallistuneilta henkilöiltä (n=1085) kysyttiin heidän näkemystään siitä, miten järjestötoiminta oli vaikuttanut heidän hyvinvointiinsa. Puolet vastanneista (51 %) koki toiminnan parantaneen ja 39 % ylläpitäneen omaa hyvinvointiaan. Vain yksi sadasta vastaajasta arvioi hyvinvointinsa heikentyneen. Kahdeksan prosenttia ei kokenut toiminnalla olleen vaikutusta omaan hyvinvointiinsa. Muutama esimerkki niiden ihmisten vastauksista, jotka kokivat järjestötoiminnan ylläpitävän hyvinvointiaan: ”Tullessani tänne sain taas päivärytmistä kiinni ja sain vertaistukea. Olen ollut yksinäinen.” Nainen, 46-55 v, vapaaehtoinen ja vertainen

”Auttanut tuntemaan kuuluvansa johonkin ryh-

TIIMI 4 / 2 016

mään, ei ole tilanteessaan täysin yksin.” Nainen, 26-35 v, palvelujen käyttäjä

”Ruuan saaminen, verensokerin ylläpito, puhekavereita, infoa eri palveluista.” Mies 36-45 v, palvelujen

käyttäjä

”Jos vain saan joka päivä vertaistukea, se auttaa päihteettömyyteen.” Mies, 36-45 v, kokemusasiantuntija Kaikkiaan 958 henkilöä arvioi omaa tilannettaan kouluarvosanoja käyttäen sekä kyselyyn vastaamisen aikaan että takautuvasti silloin, kun oli tullut mukaan järjestön toimintaan. Arvio hyvinvoinnista kyselyyn vastaamisen aikaan sai keskiarvon 7,7. Järjestön toimintaan mukaan tulon aikaan arvio oli 7,1. Suurimmat muutokset parempaan suuntaan oli koettu arjen sujumisessa, elämänlaadun kokonaisarviossa, mielenterveydessä ja päihteiden käytössä (kuvio). Talouskysymykset, harrastukset, muu osallistuminen sekä työhön tai opiskeluun liittyvät arviot olivat alusta alkaen matalimpia ja muutos niissä oli vähäistä. JÄSENILTÄ JA TOIMIJOILTA PALVELUJEN KÄYTTÄJIÄ PAREMMAT ARVIOT

Kyselyyn vastanneista 55 % oli järjestöjen palveluiden käyttäjiä ja 45 % toimintoihin osallistuvia, kuten jäseniä, vapaaehtoistyöntekijöitä ja/tai vertaisia. Palvelujen käyttäjien ja muiden osallistujien välillä ei ollut eroa siinä, kuinka suuri osuus oli kokenut hyvinvointinsa parantuneen tai heikentyneen toiminnan aikana. Eroja oli sen sijaan siinä, millä kouluarvosanalla

hyvinvointia arvioitiin. Palvelujen käyttäjien antamat kouluarvosanat olivat järjestelmällisesti heikompia kuin muiden osallistujien. Palvelujen käyttäjien arviot paranivat toiminnan myötä keskimäärin 6,9:stä 7,4:ään, kun muiden osallistujien arviot nousivat 7,4:stä 8,1:een. Sukupuolen ja iän kohdalla esiintyivät vastaavat erot kuin palvelun käyttäjien ja muiden osallistujien välillä. Miehillä kouluarvosanojen keskiarvo nousi 6,7:stä 7,5:een mutta naisilla 7,4:stä 7,8:aan. Alle 55-vuotiaiden kouluarvosanat nousivat 6,9:stä 7,5:een, kun yli 55-vuotiaiden antamat arvosanat nousivat 7,4:stä 8,0:aan. Myös järjestöjen välillä oli eroja. A-klinikkasäätiön palveluihin osallistuneilla kouluarvosanojen keskiarvo nousi 6,3:sta 6,9:ään. A-kiltatoimintaan osallistuvilla ei yleensä ole akuuttia päihteidenkäyttöä ja vertaistuki on keskeisessä asemassa. A-kiltatoiminnan aikana elämäntilanteen oli koettu parantuneen 6,7:stä 7,9:ään. A-kiltatoiminta onkin aikanaan syntynyt tukemaan A-klinikkasäätiön asiakkaita hoidon jälkeen tai sen rinnalla. Osa vastaajista oli kirjoittanut omin sanoin kokemuksiaan toiminnan vaikutuksista omaan hyvinvointiinsa. Vastauksissa korostuivat päivärytmi, hyväksytyksi tuleminen ja vertaisten kohtaaminen. ”Voin valita osallistumiseni tarpeitteni mukaan,

kaikki tieto ja tuki lisää ymmärrystä ihmisen mielen herkkyydestä – myöskin omasta jaksamisesta.” Nainen, 66-75 v, vapaaehtoinen ja vertainen

”Alkuaikoina oli tärkeää, että oli sovittu paikka, minne lähteä aamuisin. Ei tarvinnut lähteä baariin.” Mies, 56-65 v, hallituksen jäsen

”Erittäin paljon antaa voimia ja jaksamista, kun vaan osaa välillä sanoa ei ja ei luule aina jaksavansa auttaa muita eikä itseään. Oppinut uusia asioita esim. ryhmänohjausta, tukihenkilönä ym. koulutusta.” Mies, 56-65 v, kokemusasiantuntija

”Olen saanut tietoa ja tukea poikani sairauden ymmärtämiseksi ja tämä on vaikuttanut omaan hyvinvointiin.” Nainen, 76-85 v, jäsen ”Ajatusmaailma muuttunut. Arvomaailma muuttunut. Olen huomannut, että elämässä on muutakin kuin surua, huumeita ja väkivaltaa. Ellen olisi tullut tänne hoitoon, en olisi tätä joulua nähnyt.” Mies, 26-35 v,

palvelun käyttäjä

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman eli MIPA-hankkeen hyvinvointikyselyyn vastasi talvella 2015–2016 yhteensä 1 085 hankkeen järjestöjen tai Havu- ja Myyrastin asiakasta. Lisätietoja: www.a-klinikka.fi/mipa Tuuli Pitkänen työskentelee vanhempana tutkijana ja Jouni Tourunen tutkimuspäällikkönä A-klinikkasäätiössä.

Vastaajien arvio elämäntilanteestaan kyselyyn vastatessa ja takautuvasti ajankohtana, jolloin vastaaja hakeutui päihde- tai mielenterveysjärjestöjen palveluiden tai toimintojen piiriin.

7,9

Asuminen

7,7

Päihteiden käyttö

7,4

Perhesuhteet

7,8 7,2

Fyysinen terveys

7,0

Vapaa-ajan vietto

6,9

Toimeentulo ja talous

6,7

Harrastukset Työ tai opiskelu

7,7

7,0

Psyykkinen (mielen)terveys

Elämänlaatu kokonaisuudessaan

7,9

7,2

Muut ihmissuhteet

Muu osallistuminen

7,9

7,1

Arjen sujuminen

7,6 7,5

7,2 7,2

6,7 6,3

8,5 8,4

7,3 6,8 7,0

7,8

4,0 5,0 6,0 7,0 8,0 9,0 10,0

(Kouluarvosana-asteikko: 4 = tilanne erittäin huono, 10 = tilanne erinomainen tai asia erinomaisesti hallinnassa) Toimintaan/palveluun tullessa Nyt 4 / 2016 TIIMI

Teksti Ani Vuokko Nietolakokovartalofiilis@gmail.com & Kristiina Siirto-Honkanen Teksti Kellomäki vuokko.nietola@diak.fi, kristiina.siirto-honkanen@a-klinikka.fi Kuva Ia Samoil Kuvat Outi Aaltonen

Käytännön tarpeet synnyttivät Satakuntaan mielenterveysja päihdetyön yhteistyöverkoston, jossa ylitetään virallisia organisaatiorajoja.

VERKOSTO KEHITTÄÄ

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖTÄ SATAKUNNASSA

atakunnassa toimii alueellinen mielenterveysja päihdetyön toimijoiden yhteistyöverkosto, jossa on mukana työntekijöitä sosiaalitoimesta, perusterveydenhuollosta, erikoissairaanhoidosta, oppilaitoksista ja kolmannelta sektorilta. Työskentelyn veturina on Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassos, jonka yhtenä tavoitteena on kehittää alueellista mielenterveysja päihdetyötä yhdessä kuntien kanssa. Yhteistyössä on kyse dialogisesta monitoimijuudesta: osapuolet rakentavat tasavertaisessa dialogissa uutta yhteistä tietoa ja luovat uusia innovaatioita. MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄ

TARVITAAN MONIAMMATILLISUUTTA

Idea mielenterveysja päihdetyön osaajien yhteistyöstä lähti liikkeelle käytännön tarpeista. Mielenterveysja päihdepalvelujen tarjonta vaihtelee Satakunnan eri alueilla, ja työtä tehdään hyvin erilaisissa toimintaympäristöissä. Haasteita ovat ongelmien varhainen tunnistaminen, työntekijöiden krooninen ajanpuute ja kuntien pirstaleisesta hallintojärjestelmästä johtuva yhteisten toimintamallien ja hoitoketjujen puute. 24

TIIMI 4 / 2 016

Yhteistyöverkoston keskeisenä tavoitteena on ollut luoda viralliset organisaatiorakenteet ylittävä mielenterveysja päihdetoimijoiden yhteisö, jossa jäsenet voivat jakaa ammatillisia kokemuksia ja kysymyksiä, pohtia yhdessä ajankohtaisia haasteita, kasvattaa omaa osaamistaan alalta sekä saada toisilta osallistujilta vertaistukea ja kumppanuutta. Työntekijät kaipaavat yhteistyötä, joka nousee kunkin työyhteisön arkisista käytännöistä. Virallisempien verkostojen ohella tarvitaan toimintamalleja, joissa yhteydenpito on epävirallista ja kynnys siihen matala. Mielenterveys- ja päihdetyössä asiakkaiden auttamisen edellytyksenä on moniammatillinen yhteistyöverkosto. Yhteistyö on hedelmällisintä, kun osapuolet tuntevat toisensa. Alueelliset kokoontumiset tarjoavat tilaisuuden tutustua keskeisiin yhteistyökumppaneihin. KUN AJASTA ON PULAA, KOULUTUKSESTA ON HELPPO NIPISTÄÄ

Mielenterveys- ja päihdetyöhön liittyvää koulutusta on valtakunnallisesti paljon saatavilla ja mahdollisuudet osallistua niihin myös virtuaalisesti ovat lisäänty-

Satakunnan tämän vuoden mielenterveysja päihdefoorumissa A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki (kuvassa vas.) alusti päihdekäytön nykytilanteesta, palveluiden haasteista ja erityisesti kannabiksen käytöstä. Kuvassa myös Porin kaupungin psykososiaalisten palvelujen päällikkö Matti Järvinen.

neet. Siitä huolimatta haasteet oman osaamisen vahvistamiseksi ovat kasvaneet yksittäisten työntekijöiden näkökulmasta. Resurssit ovat niukentuneet ja työ on hektistä. Kun mietitään, mihin rajallista työaikaa käytetään, koulutuksista on helppo nipistää. Satakunnan alueellisen yhteistyön yksi keskeinen teema on järjestää täydennyskoulutusta paikallisille mielenterveysja päihdetyöntekijöille. Alueellisen osaamisen, asiantuntijuuden ja innovaatioiden esille nostaminen on nähty erityisen tärkeäksi. Mottona on ollut, ettei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, vaan on tärkeä tunnistaa oma alueellinen osaaminen ja jakaa sitä yhteiseen käyttöön. Ammatillisen täydennyskoulutuksen merkitys on suurempaa, kun koulutuksen teemoja voi jakaa ja analysoida toisten kanssa. Samalla on mahdollisuus tutustua alueella työskenteleviin kollegoihin ja jatkaa yhteistyötä muissakin merkeissä. Pienemmissä kunnissa työntekijöillä ei useinkaan ole työparia. Yhteydenpito alueen muihin työntekijöihin korvaa

Tavoitteena on ollut luoda viralliset organisaatiorakenteet ylittävä yhteisö.

puutetta ja tarjoaa mahdollisuuden vertaistukeen ja omaan työhön liittyvien haasteiden ja ajatusten peilaamiseen kollegojen kanssa. Tapaamiset kollegojen kanssa ovat ensiarvoisen tärkeitä erityisesti uusille työntekijöille. Yhteistyön yhtenä sisältönä on ollut kehittää työntekijöiden ammatillista koulutusta vastaamaan mielenterveysja päihdepalvelujen tämän hetken ja tulevaisuuden tarpeita. On pohdittu, mitä keskeisiä teemoja mielenterveysja päihdetyön koulutuk4 / 2016 TIIMI

siin ainakin pitäisi sisällyttää, jotta mielenterveysja päihdetyön toimintamuodot tulisivat tutuiksi myös niille opiskelijoille, jotka työskentelevät valmistuttuaan muualla sosiaalija terveysalalla kuin mielenterveysja päihdetyössä. Kaikkien sosiaalija terveysalalla työskentelevien tulisi osata tunnistaa mielenterveysja päihdeongelmia, kohdata asiakkaita ja ohjata heitä hoitoon. VUOSITTAINEN FOORUMI KERÄÄ

Kynnys osallistua mielenterveysja päihdetyön foorumiin on haluttu pitää matalana.

SATAKUNTA OSALLISTUJAA

Verkoston koulutustehtävä on toteutunut vuosittain pidettävänä mielenterveysja päihdetyön foorumina, jota on järjestetty vaihdellen eri paikkakunnilla. Tapahtuma on maksuton, sillä osallistumiskynnys on haluttu pitää matalana. Päihdefoorumi on kerännyt keskimäärin sata osallistujaa jo neljänä vuonna peräkkäin. Päihdefoorumin suunnittelussa ja toteutuksessa on pyritty nostamaan esille alan ajankohtaisia asioita. Foorumin sisältöjä ovat olleet muiden muassa varhaisen puuttumisen käytännöt, kotiin saatava tuki, mielenterveysja päihdekuntoutujien asumispalvelut sekä asiakasosallisuus. Kokemusasiantuntijat ovat olleet mukana alustajina ja osallistumassa keskusteluihin.

Mielenterveys- ja päihdefoorumi on kerännyt noin sata osallistujaa vuosittain. Tapahtuma on alan työntekijöille tärkeä kouluttautumisja verkostoitumistapahtuma.

TIIMI 4 / 2 016

Mielenterveys- ja päihdefoorumista ja muusta yhteistyöstä on saatu pääsääntöisesti myönteistä palautetta. Tämäntyyppisille työntekijöistä itsestään lähteville toimintamuodoille on entistä suurempi tilaus nykyisessä tilanteessa, kun mielenterveysja päihdepalvelujen työntekijät tekevät työtään haastavassa ja tiukoin reunaehdoin säännellyssä toimintaympäristössä. VTL Vuokko Nietola toimii sosiaalialan lehtorina Diakoniaammattikorkeakoulun Porin toimipisteessä. TtM Kristiina Siirto-Honkanen toimii Kokemäen perhe- ja päihdeklinikan palveluesimiehenä.

Auli Saukkonen auli.saukkonen@a-klinikka.fi

KI RJAT

147 sitkeää päivää LASIINSYLKIJÄ SEURAA RAITISTUMISEN ALKUVAIHET-

Juomiseen kyllästynyt ja epämääräisen ahdistuksen vaivaama stand up -koomikko Risto Koo Järvinen päättää pysyä raittiina niin monta päivää kuin saa Facebookissa tykkääjiä asian taakse. Päivien määräksi tulee 147. Risto Koo pitää päivien kulumisesta blogia, johon kirja perustuu. Teksti soljuu nopeina episodeina vähän samaan malliin kuin stand up -koomikon esitys. Risto Koo kärsii vieroitusoireista hermot kireällä. Kaikki ärsyttää, kuten se, että kirjastovirkailija ei hymyile tai että pakastin on liian täynnä. Risto Koo yrittää kärvistellä ilman viinaa ja odottaa, että selvänä oleminen olisi jonakin päivänä mukavaa. Perheriitojen jälkeen hän kamppailee tosissaan, tarttuako pulloon vai ei. Huumoria kirjaan louhitaan vanhoja kännitoilailuja muistelemalla. Kyllähän se suomalaisia naurattaa, sen tietää jokainen kesäteatterissa joskus käynyt. Kirjaa lukiessaan tulee miettineeksi suomalaista ”miehistä” alkoholinkäytön tapaa. Viinaa pitää osata juoda ja paljonkin. Deeku on rento ja hyvä jätkä. Risto Koo pelkää muuttuvansa itserakkaaksi ja pilkuntarkaksi pyhimykseksi, sanalla sanoen sietämättömäksi kusipääksi, jos hän ryhtyy 147 päivän jälkeen täysraittiiksi. Kännissä on koettu jälkeen päin hauskoilta tuntuvia seikkailuja. Jos viina poistuu elämästä, tulee pelko, että elämä muuttuu ja itse muuttuu tylsäksi ja tavalliseksi. Tosin kun Risto Koo kirjan lopussa juhlii 50-vuotispäiviään selvin päin, koomikkokollegat tunnustavat, etteivät he kaipaa deeku-Ristoa. Ammattitermillä määritellen Risto Koo Järvinen on spontaanitoipuja. Hän sinnittelee viinasta TA.

Risto Koo Järvinen: Lasiinsylkijä. Savukeidas 2016.

eroon itsekseen etsien tukea lähinnä Googlen avulla internetistä. Näin löytyy sosiaalisairaalan nettisivuilta Retkahduksen estämisen käsikirja, josta tuntuu olevan oikeasti hyötyä. Jää miettimään, missä määrin 147 päivää olisivat olleet erilaisia, jos raittiuden ylläpitoon olisi hankittu ulkopuolista apua. Kaikkea ei aina tarvitsisi pähkäillä yksin omassa päässään. Jos yksi hoitoideologia ei innosta, vaihtoehtoja on. Lasiinsylkijässä parasta on siekailematon rehellisyys. On vaikea olla tuntematta sympatiaa tätä surullisen hahmon ritaria kohtaan. Kertomastaan päätellen Risto Koo on pohjimmiltaan sympaattinen ja hyväntahtoinen, vähän ujo mies ja hyvä isä, jota vaivaa huono suhde omaan isäänsä. Siis aika tavallinen suomalainen mies. Kirja sopii parhaiten ihmisille, jotka seuraavat sivusta lähimmäisensä taistelua alkoholin kanssa. Risto Koo Järvisen tarina auttaa avaamaan sitä kaikkea tunne- ja ajatusmyrskyä, jota ihminen siinä tilanteessa käy läpi. Kirja toimii varmasti myös vertaistuen lähteenä. 4 / 2016 TIIMI

KI RJAT

Pekka Pakarinen pjpakarinen@hotmail.com

Gangsteriyrittäjän kova arki

TIIMI 4 / 2 016

Jengikuvauksen peruspiirteitä ovat hierarkian, sosiaalisten suhteiden ja ryhmän ja yksilön suhteen kuvaus. Ryhmäkuri ja yksilöllisyys törmäävät jotenkin paradoksaalisesti: on oltava lojaali porukalle mutta samalla myös yksilö. Ehkä Lönnqvistin kriittinen suhtautuminen Cannonballeihin johtuu melko myöhäisestä, vähän alle 30-vuotiaana tehdystä liittymisestä jengiin? Erityismaininta vielä kirjan alun sanastosta: kapeudessaankin se on hyvä ja synnytti ajatuksen, että alan sanaston klassikko, Leo Lipsosen Vankilaslangin sanakirja vuodelta 1991 olisi jo aika päivittää. Kuten Lönnqvist toteaa: terminologia muuttuu jatkuvasti tilanteen mukaan. FM Pekka Pakarinen on kulttuurintutkija ja toimittaja.

Marko Lönnqvist (Jarkko Sipilä toim.): Elämäni gangsterina. Crime Time 2016.

Elämäni gangsterina lienee ensimmäinen suomalainen kuvaus elämästä ja toiminnasta rikolliseksi tulkitun jengin jäsenenä. Jo esipuheessa tekijä korostaa, että kirjan kuvaus on verhottu esitys, jossa ei kerrota kaikkea. Riisuttukin versio antaa ilmeisesti suht todentuntuisen kuvan gangsteriyrittäjän arjesta. Lönnqvistin kirja voi yllättää liikaa Kummisetää katsoneen lukijan, sillä gangsteriyrittäjä joutuu tekemään paljon työtä. Arki on arkea, ja rakennusalalla, johon Lönnqvist päätyy, arki on myös kilpailua esimerkiksi urakoista ja palkoista. Yleisesti ottaen rakennusalasta urakkaketjutuksineen saa kurjan kuvan: raha ratkaisee, ja jos siihen yhdistää luotettavuuden ja edullisuuden, on vahvoilla. Kirjoittajan arjen douppina on pitkälti voimailu, kamppailulajit ym. fyysiset lajit, joista saatu endorfiininousu palkitsee. Kirjassa vilahtavat käyttöaineet – alkoholi, amfetamiini ja kokaiini – ovat tietyllä tavalla samaa maata kuin liikuntaharrastus: tärkeää on teho, tunteen voimakkuus ja elon ja kokemuksen intensiivisyys. Lönnqvist puhuu huumausaineista yllättävänkin vastuullisesti korostaen, ettei huumeita kannata kokeilla, ennen kuin siihen ”on kypsä”. Sama vähän karummin: ”Älä vedä mitään, jos et ole saavuttanut elämässä, mitä haluat. Huumeiden kanssa et saavuta mitään...” Karua kommentointia, jonka todisteena ovat kertojan havainnot vanhoista kavereista. Kirjan ehkä mediaseksikkäin osa on kuvaus moottoripyöräjengi MC Cannonballista. Alkusanoissa korostettu kuvauksen yleisluontoisuus pitää kutinsa. Mika Mölsän Prosenttijengit-kirjasta löytyvät lähes samat perusjutut kuin Lönnqvistin kirjasta. Tunnustuskirja ei ole helppo laji: jos ja kun kertoo, muttei kuitenkaan kerro. Asianomaiset osannevat lukea juonen oikein. MARKO LÖNNQVISTIN VANKILASSA KIRJOITTAMA

Pekka Pakarinen pjpakarinen@hotmail.com

KI RJAT

Yhden miehen karnevaali KALLE LÄHTEEN HAPPOTESTIN KANSILIEVE KERTOO

”kirjailijan aina tienneen kirjoittavansa kirjan”. Kohta viisikymppinen esikoiskirjailija on valinnut aiheekseen (vai voiko aihe valita kirjoittajan?) alkoholismin, joka on estänyt aiemmat teokset. Mutta jostainhan sitä on lähdettävä. Happotestin alussa lähdetään oluelle ja samoissa merkeissä kirja lopetetaan. Jouduin ikään kuin vaihtamaan lukuasentoa, ennen kuin päätin Happotestin olevan karnevalistista komediaa ja traagista räpellystä viinan pauloissa. Esikoiskirjailijalle Happotestin tyyli ja ote on erinomainen: jos kirja haukutaan, sen voi sanoa olleen vain läppä tai vaikkapa pitkän kankkusen tuote. Rento, valmiiksi itseivallinen kerronta on kuin jemmapullo alkoholistille. Tai sitten Lähde on kirjoittanut kirjan sataan kertaan hioen. Silloin voidaan jo puhua tragediasta. Kirjan karnevalistista puolta edustavat toistuvat kommellukset ulosteiden kanssa. Nämä camphenkiset tutustumiset omaan ruumiiseen ja sen sakkaan kommelluksineen pulppuavat iloisen anarkistista koprofiliaa. Se ei ole aivan helppo laji, koska ns. maku ja mauttomuus ovat siinä aiheessa kovin lähellä toisiaan. Uloste toimii muutenkin kirjassa kuvattavan alkoholiputken kulkua heijastavana tekijänä, olotilamittarina. Alkoholismin – joka ei tässä kirjassa ratkea – lisäksi Happotestin teemoista kiinnostava on päähenkilön suhtautuminen naapureihin, kanssaihmisiin ja varsinkin tuntemattomiin tai puolituttuihin. Kertoja pohtii, ”mitä nuokin ajattelevat

Kalle Lähde: Happotesti. Otava 2015.

minusta”, kuvittelee itsensä muiden yläpuolelle mutta on samalla huolissaan heidän ajattelustaan. Happotestin sankari on yllättävän huoleton suhteessa alkoholisminsa seurauksiin. Ei tässä vielä pohjalla olla, kun ajatellaan naapureitakin, voin kuvitella happotestailijan sanovan. Kirjan kertoja on muutenkin luova selittäjä; arkkityyppi puolioppineesta juoposta, joka ’klaaraa’ tilanteen. Ensin kertojan kömpelö esitelmöiminen ärsytti, mutta kokonaiskuvana se on sujuva vertauskuva selviäjädokusta: kerronta ja kertoja pysyvät pinnalla, mutta kovin hauraasti, niin hauraasti, että uutta selviämisvalhetta täytyy työstää lähes koko ajan. Aikamoinen amok. Happotesti on mielestäni hyvä huono kirja; vähän kuin B-luokan elokuva, jossa on hauskoja hetkiä mutta myös noloa banaliteettia. Yksi asia ei muutu: alkoholismi on ikävä sairaus ikävän monille, muun muassa Happotestin kertojan vaimolle, jonka lempinimi tarinan kertojalle on itse asiassa vallattoman koominen: ”Vitun mikkihiiri!” FM Pekka Pakarinen on kulttuurintutkija ja toimittaja. 4 / 2016 TIIMI

KI RJAT

Rosoisessa tarinassa ei tarjoilla helppoja selityksiä SOILI POHJALAISEN ESIKOISROMAANI KÄYTTÖVEHKEITÄ kulkee kuin muisti. Nykyhetki ja lapsuuden menneet kokemukset vuorottelevat luvuissa ilman turhia selityksiä. Kokonaisuus etenee kannesta kanteen eteen ja taakse kelaillen, kun Saana kasvaa lapsesta itsenäiseen aikuisuuteen ja etsii omaa paikkaansa. Saanan perheessä on äiti, isä ja Veli, joka katoaa. Kokonaisuus kiertyy väkevän isän ympärille. Isiä on sivuilla monenlaisia. On se, joka on Vuoden Yrittäjä tammipöytänsä äärellä tohkeissaan, ja sitten se, joka huutaa sarpanevojen lennellessä tuusannuuskaksi, miten vittumainen mies voi olla, ja ettei “tämmöinen ole normaali koti. Saatana!” Sellainenkin isä on, joka kehaisee sivulauseessa ja pitää tosi hyvänä, ja se, joka häviää Velille nyrkkinujakassa yllättävän helposti. Samoissa nahoissa on monta eri miestä. Roolitus vaihtelee humalatilan mukana. Aluksi äidillä on taito saada asiat sopimaan nätisti huonoihin väleihin. Vuosien kuluessa etäisyys perheessä kasvaa. Äiti pelkää, varoo ja varautuu. Se ottaa kirjan henkilöitä päähän, mutta lukija ymmärtää pian, mihin tarpeeseen äiti hermoilee. Sitten äiti irtoaa kokonaan. Asiat eivät enää sovi väleihinkään. Jonnekin vanhempien irtiottojen väliin jää Saana, joka alkaa uskoa, että hänestä tarttuu muihin ihmisiin jotakin vaarallista. Pohjalainen puhuu napakalla lauseella ja murteellisilla muodoilla. Sanoissa kaikuu isän uhmakkuus ja lempeys ja äidin patoutuva turhautuminen. Lapsen elämän asiat piirtyvät arkisina puuhina, väliin nallipaukkuina ja ufokarkkeina, toisinaan melkoiseksi metakaksi äityvinä selkkauksina. Lapsille ei turhaan selitellä ympärillä tapahtuvia pelottaviakaan käänteitä. Saana onkin lapsi, joka

TIIMI 4 / 2 016

Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä. Atena 2016.

Ani Kellomäki kokovartalofiilis@gmail.com

leikkii lääkkeiden yliannostusta ja liikkuu suvereenisti automaailmassa. Hyvä jätkä ja kauppamies. Ja se, joka sanoo niin suoraan, että tuntuu. Käyttövehkeitä on realistinen ja rosoinen kudelma täynnä vastaamatta jääviä kysymyksiä. Tapahtumahetkellä mitään ei kyseenalaisteta eikä avata. Suurta kuvaa on mahdollista hahmotella vasta jälkikäteen, ja silloinkin paljon jää pakosta puuttumaan. Lukukokemuksesta jää päällimmäiseksi mieleen täyttymättömän odotuksen ja haikean kaipauksen tunne. Saanasta piti tulla monenlaista. Piti tulla Osuuskaupan Tuulan tapainen hurmaava pärjääjä ja lentoemännän oloinen kaunis maailmannainen. Kaikkein tärkeintä olisi kuitenkin ollut, että tulisi jotakin ja että isä näkisi sen. Kirjassa todetaan ihmisen menevän tiukan paikan tullen mielessään suoraan menneisyyden kaapille, ottavan siellä käytöksen ja pukevansa sen ylleen. Niinpä Saanasta tulee lopulta aika paljon isän oloinen. Kuitenkin jokaisen täytyy kasvaa lopulta omaksi itseksi. Kirja jättää Saanan etsimään omia askelmerkkejään. Ani Kellomäki on toimittaja-käsikirjoittaja ja pitää Kokovartalofiilis-blogia.

HENKIREIKÄ

Petri Kylmänen petri.kylmanen@moodhouse.fi

HENKIREIKÄ: 1 HH

inulle henkireikä ei edusta työn vastakohtaa tai siitä irtaantumista vaan enemmänkin asennoitumisen, tekemisen ja tekemättömyyden summaa. Toki realiteeteissani on nöyryys elämän yllätyksellisyyttä kohtaan, ovat yllätykset sitten hyviä tai pahoja. Monipuolisen työelämän lisäksi kuvioissani on tänä syksynä mukana ainakin opiskelua, yhdistystoimintaa, matkustelua, mökkeilyä, kirjoitustöitä, lukemista, erilaisia kulttuuripläjäyksiä sekä… nautiskelua. Toisinaan on mukava rasittaa itseään fyysisesti vaikkapa kössiä pelaamalla tai metsätöillä, toisinaan taas tekemättömyys ja totaalinen laiskottelu on mainio, joskin aliarvostettu vaihtoehto. Esimerkiksi mökkeily ei tarkoita minulle työleiriä vaan olemista fiiliksen mukaan. En pidä itseäni mitenkään erityisen näppäränä nikkaroijana, mutta toisinaan on mukava nöyryyttää itseään vaihtelevilla lopputuloksilla. Ne eivät ehkä kestä ulkopuolisen katsetta mutta ihan varmasti oman katseeni, ovathan ne omia luomuksiani. Itseironia ja huumori keventävät mukavasti oloa. Nautin erityisesti brittihuumorista tai Fingerporin väläyksistä. Tosin en ole aina itse onnistunut “läpissäni” läheisten kanssa, ja töissä huumorini on pehmeämpää. Suhtautumiseni työpaineisiin on muuttunut vuosien varrella. Siihen on vaikuttanut eri ihmisten ja tilanteiden tuoma opetus Suomessa ja ulkomailla. Jätin kiiresanan sanavarastostani pois vuosia sitten. Psyykkinen kuormitus keveni välittömästi. Väitän, että ratkaisu lisäsi myös jaksamistani. Onhan noita hoidettavia hommia, mutta kiire-mantraa hokemalla työkuormitus ei vähene. Olen myös kehittänyt taidon ottaa omaa aikaa työn keskellä. Muutama minuutti riittää totaaliseen “humautukseen” ja sitä kautta rentoutumiseen. Saan tuosta lyhyestä hetkestä voimaa ja keskittymiskykyä. Kaikkein tarkin olen yksityisyydestäni, jos se nykypäivänä enää edes on mahdollista. Yksityisyydellä tässä en tarkoita lainsäädännön määritelmiä vaan sitä, etten juurikaan vatvo privaattiasioitani työyhteisöissä. Liekö tuossa taustalla motto “mitä enemmän kerrot itsestäsi, sitä enemmän annat joillekin mahdollisuuksia loukata itseäsi”. Tästä päästään takaisin otsikkoon: 1 hh eli yhden hengen huone. Joskus tietoisesti erakoidun, sillä viihdyn mainiosti itsekseni ja arvostan omaa rauhaa. Outoa tai ei, tuo yhden hengen huone on minulle tärkeä henkireikä.

Sairaanhoitaja (YAMK) Petri Kylmänen työskentelee päätyönään päihdehoidon koordinaattorina Helsingin kaupungin psykiatrian ja päihdehuollon erityispalveluissa, sivutoimiluvalla myös työnohjaaja, ammatillinen opettaja ja tietokirjailija. Hän haastaa seuraavaksi kirjoittajaksi Lapin päihdeklinikan johtajan Matti Virtasen. 4 / 2016 TIIMI

V A L T A K U N N A L L I N E N

T E RV EY S-

N E U VO NTA28.10.2016 PÄ I VÄ Tampereen Finnkino Plevna

J Ajankohtaista tietoa huumehaittoja vähentävästä työstä

ja tartuntataudeista haittojen vähentämisen asiantuntijoille, alan työntekijöille ja vertaistoimijoille. J Terveysneuvontapäivän järjestää sosiaalija terveysministeriön rahoittama Huumehaitta II -hanke yhteistyössä Tampereen terveysja sosiaalineuvontapiste Nervin kanssa.

Ilmoittaudu 14.10. mennessä.

J Osallistumismaksu 90 € sisältäen aamu- ja iltapäiväkahvit ja lounaan. Tapahtuma on vertaistoimijoille maksuton.

Terveysneuvontapäivän ohjelma ja ilmoittautumiset: http://toimipaikka.a-klinikka.fi/vinkki/terveysneuvontapaivat