Ooppera-arvostelu: Innocence

Ensi-iltansa Innocence sai Ranskassa vuonna 2021 ja siitä lähtien oopperasta on voinut törmätä ylistäviin artikkeleihin. Suomessa teos esitettiin ensimmäistä kertaa tänä syksynä Kansallisoopperassa. Kokonaisuutena Innocence on toimiva ja viimeisen päälle hiottu, mutta samalla se on kuitenkin hyytävää ja paikoitellen tuskallista seurattavaa. Oopperan on säveltänyt Kaija Saariaho, libreton on kirjoittanut Sofi Oksanen ja ohjaaja on Aleksi Barrière. Innocencen tarina kertoo kouluampumisesta. Joukkosurma koululla kuvataan takaumien ja uhrien haamujen kertomusten kautta. Nykyhetkessä seurataan häitä, joissa kouluampujan veli sekä erään uhrin äiti kohtaavat toisensa sattumalta.

Saariahon musiikki on vaikeaa. Se on vaikeaa niin kuulijoille kuin soittajillekin. Sävellysten rakenne ei ole tuttu mistään muusta tyylilajista. Melodioita on hyvin vähän, jos lainkaan. Sen sijaan kuulija kohtaa äänimaisemia, jotka koostuvat sieltä täältä hypähtelevistä tai vyöryvistä äänistä, jotka poukkoilevat ja kirskuvat. Kansallisoopperan orkesterille on nostettava hattua harvinaisen korkealle Innocencen virheettömästä tulkinnasta. Mielihyvää tuottavan musiikin perässä ei kannata hakeutua Saariahon oopperan esitykseen. Sävellyksestä ei ole tarkoitus nauttia, kenties jopa päinvastoin. Joillakin hetkillä äänimaisemat suorastaan kiduttavat katsojaa, mikä tukee lavalla nähtävää kauhutarinaa. Sävellyksessä kiusallista ovat monien lauluosuuksien melodiat, sillä osa niistä tuntuu väkisin väännetyiltä. Kävin itse klassisen laulun tunneilla 18-21 vuotiaana. Aivan ensimmäisillä tunneilla sain tehtäväksi tuottaa “modernia oopperaa” arkisista virkkeistä improvisoimalla itse melodiat ja laulamalla ne niin “oopperamaisesti” kuin vain siinä vaiheessa osasin. Lopputulos oli jotakuinkin samanlaista kuin monet laulukohtaukset Saariahon Innocencessa. Laulu seuraa suurimman osan ajasta tavallisen puheen intonaatiota, ikään kuin virkkeen puhuisi jossain määrin laulahtaen. Melodia on ennalta-arvattavaa. Esimerkkinä mainittakoon melko alussa kuultava repliikki “I’m the happiest man in the world!” Virkkeen alku lauletaan keskikorkeudelta monotonisesti, kunnes sana “world” kajautetaan innostuneesti korkeammalta. Jos kuulija on tottunut rikkaisiin ja kauniisiin melodioihin Giuseppe Verdilta tai Richard Wagnerilta, voi Innocencen laulu tuntua lattealta. Asiaa ei missään nimessä voi laulajien piikkiin laittaa, sillä he suoriutuvat osuuksistaan kuitenkin täydellisesti. Ja virkistävä poikkeus laulun suhteen ovat Vilma Jään joikauskohtaukset, jotka tekevät suuren vaikutuksen. Koreografia ja lavasteet ovat Innocencessa tyylikkäitä. Tapahtumat sijoittuvat kouluun sekä hääjuhliin ja nämä miljööt ovat sekoitettu toisiinsa toimivasti. Kaikki kohtaukset toteutuvat kaksikerroksisen talon sisällä, jossa välillä koululuokka esitetään katsojalle yläkerrassa ja häät alakerrassa, välillä taas toisinpäin. Kerrosten välillä vaihtuu sijainnin lisäksi ajanjakso, sillä koulun tapahtumien ja häiden välillä on vuosia aikaa.

Oopperan libreton on kirjoittanut Sofi Oksanen. Tarina on jopa niinkin raskas, että sitä seuratessa saattaa alkaa kyseenalaistamaan tapaa, jolla Oksanen, Saariaho ja ohjaaja Aleksi Barrière ovat sen halunneet kertoa. Esityksessä tuntuu olevan sadistisia piirteitä, kun katsoja laitetaan seuraamaan turhan yksityiskohtaisesti hitaasti verta vuotavia nuoria. Tragediaa koululla ei kovin paljoa taustoiteta ja se jää näin ollen ilman sen kummempaa sanomaa. V

Innocence Säveltänyt Kaija Saariaho Kirjoittanut Sofi Oksanen Ohjannut Aleksi Barrière Kansallisoopperassa 21.10.2022 – 24.11.2022