Marraskuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Page 6

6

ajankohtaista

T H E B A LT I C G U I D E ™ M A R R A S K U U 2 0 1 8

TBG suosittelee marraskuussa

RAVINTOLAHERKUTTELUA TALLINNASSA

Tallinnan ravintolaviikolla 1.–7.11. peräti 61 kaupungin ravintolaa tarjoilee viikkoa varten suunniteltuja ateriakokonaisuuksia edullisin hinnoin. Esimerkiksi kolmen ruokalajin illallisen voi saada 20 tai 30 eurolla.

Juha Lehtolan ohjaama Ihmisen osa -elokuva on Tallinnassa maailmanensi-illassa 25. marraskuuta. Elokuvassa näyttelee muun muassa Hannu-Pekka Björkman.

Satavuotiaat valkokankaalla ■ KÄSITÖIDEN HUIPUT MARTIN MARKKINOILLA

Viron monipuolinen käsityöosaaminen löytyy yhden viikonlopun ajan saman katon alta. 8.–10.11. Tallinnan Saku Suurhallissa järjestettävillä Martin markkinoilla esittäytyy maan käsityöläisten parhaimmisto. Joululahjamurheet ratkeavat markkinoilla helposti.

■ HARJAT VIUHUVAT EM-CURLINGISSA

16.–24.11. Tallinnan Tondiraban jäähallissa liu’utetaan ja harjataan tarkasti, kun hallissa ratkotaan curlingin Euroopan mestaruudet. Tämän tason curling-kisoja ei Virossa ole aiemmin ollut. ■

JAZZ-TUNNELMAA NARVASSA

Jazz-musiikin huippuja Virosta ja muualta maailmasta kuullaan loppusyksyn tyylikkäässä IDeeJazz-tapahtumassa 9.–12.11. Narvassa. Konsertit pidetään Tarton yliopiston Narvan collegen nuorekkaassa rakennuksessa.

JOULUTORI AUKEAA 16.11. Se on tällä taas: Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori avataan 16.11. Joulun odotus alkaa mukillisesta hehkuviiniä, selfien ottamisesta kuusen äärellä ja paahtomantelien tuoksusta. Tori on avoinna 7.1.2019 saakka.

Kuva: Kaupo Kalda / Toolbox Estonia

PÖFF eli Pimeiden öiden filmifestivaali nostaa 100 vuotta täyttävien maiden elokuvat parrasvaloihin. TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA PÖFF

PÖFF:in fokuksessa on tällä ker-

taa  maata, jotka täyttävät tänä vuonna  vuotta. Festivaalin ohjelmavastaava Hannes Aava kertoo, että mukana ovat Viron lisäksi Armenia, Azerbaidžan, Tšekki, Georgia, Unkari, Islanti, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Slovakia ja Ukraina. Valkokankaalla nähdään elokuvia erityisesti vuosilta – . ”Pääasiassa ne ovat kapinahenkisiä ja poliittisesti värittyneitä laatuelokuvia, jotka usein eivät synnyinmaassaan päässeet

poliittisista syistä elokuvateattereihin.” Yhdeksi esimerkiksi Aava tuo Kaljo Kiisan elokuvan Hullumeelsus, jotka monet pitävät yhtenä Viron historian parhaimmista elokuvista, mutta joka kiellettiin heti valmistumisensa jälkeen. Suomalaisten elokuvien ystävän

kannattaa Hannes Aavan mukaan käydä katsomassa pääkilpailusarjan ja debyyttielokuvien sarjan elokuvia. ”Erityisen hienoja ovat maailmanensi-illat. Tunnelma on silloin mahtava!”

Hannes Aava nostaa esiin yhden elokuvan, jonka voi katsoa ensimmäisenä juuri Tallinnassa. ”On todella hienoa, että saimme oikeuden näyttää suomalaisen Juha Lehtolan draama-komedian Ihmisen osa, jonka pääosassa näyttelee Suomen lahjakkaimpiin näyttelijöihin kuuluva Hannu-Pekka Björkman.” ■

Mistä löytää? PÖFF, 16.11.–2.12. Tallinna ja Tartto. PÖFF Shorts, lyhyt- ja animaatioelokuvat. Just Film, lasten- ja nuortenelokuvat. www.poff.ee

Itsenäisyyspäivän juhlia Suomen itsenäisyyspäivää ..

juhlitaan myös Virossa. Juhlapäivänä on jumalanpalvelus kello  Tallinnan Pyhän Mikaelin kirkossa (Rüütli ). Jumalanpalveluksen jälkeen on kunniakäynti Suomen-poikien

muistomerkillä Tallinnan Metsakalmistu-hautausmaalta. Käynnille on bussikuljetus kirkosta. Lue The Baltic Guiden nettisivuilta myöhemmin marraskuussa lisää tietoa itsenäisyyspäivän juhlinnasta. ■


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.