2 minute read

Syyrian maanjäristyksen uhrien auttaminen jatkuu

LÄS PÅ SVENSKA: Skanna QR-koden eller gå till adressen: kua.fi/tekoja/jordbavningen-Syrien

12 vuotta sotaa, monivuotinen pandemia ja tuhoisa maanjäristys. Syyria on kokenut humanitaarisen kriisin toisensa jälkeen.

Advertisement

KIRKON ULKOMAANAVUN avustustyö Syyrian maanjäristyksen uhrien auttamiseksi on jatkunut läpi kevään. Helmikuun 6. päivänä 2023 alkanut maanjäristysten sarja aiheutti valtavia tuhoja Turkissa mutta myös Syyriassa, jossa humanitaarinen tilanne on ollut 12 vuotta kestäneen sodan myötä jo ennestään vaikea.

KUA:n toiminta-alueilla Aleppossa, Hamassa, Homsissa ja Latakiassa kymmenet tuhannet perheet asuvat nyt väliaikaissuojissa ja paikallisten perheiden nurkissa.

”Suuri osa ihmisistä on menettänyt toimeentulomahdollisuutensa. Tuemme käteisavustuksin yli 1 000 perhettä Aleppossa ja Latakiassa, joissa tilanne on haastavin. Käteisen avulla perheet voivat ostaa tarvitsemiaan asioita: esimerkiksi ruokaa, vaatteita tai hygieniatarvikkeita”, kertoo KUA:n Syyrian ohjelmapäällikkö Karam Sharouf teksti: Ulriikka Myöhänen kuvat: Kirkon Ulkomaanavun Syyrian-toimisto

Järistykset tappoivat Syyriassa ainakin 7 000 ihmistä. Arvioiden mukaan yli 100 000 syyrialaisperhettä joutui jättämään kotinsa keskellä kylmää talvea. Hätäavun alkuvaiheessa noin 4 000 aikuista ja lasta sai KUA:n tuella lämpimiä talvivaatteita ja hygieniatarvikkeita.

KUA:N OPERAATIO maanjäristyksen uhrien auttamiseksi Aleppon alueella ja läntisessä Syyriassa on tällä hetkellä suuruudeltaan noin 1,7 miljoonaa euroa. Tarvikejakelut jatkuvat edelleen, mutta avustustyön uusi vaihe panostaa myös psykososiaaliseen tukeen ja koulutukseen, joka on jo vuosia ollut KUA:n työn painopiste Syyriassa.

Väliaikaissuojissa elävät lapset osallistuvat psykososiaalisen tuen aktiviteetteihin ja tukiopetukseen. Lisäksi lapsille järjestetään tekemistä, jonka tavoitteena on edistää sosiaalisia ja tunnepuolen taitoja. KUA myös kunnostaa maanjäristyksessä kärsineitä kouluja Aleppossa, Hamassa ja Latakiassa.

”Autamme nyt maanjäristyksen uhreja. Lisäksi yritämme pitää kiinni koulutusaiheisista projekteista, jotka olivat käynnissä jo ennen maanjäristystä”, kertoo Sharouf.

KUA:N TYÖ SYYRIASSA on jo vuosia keskittynyt maan koulutussektorin tukemiseen. Sodan aikana vaurioituneita kouluja on korjattu, opettajat ovat saaneet koulutusta ja lapsille on järjestetty tukiopetusta ja erilaisia aktiviteetteja.

”Maanjäristyksen myötä työtuntimme ovat lisääntyneet, tarpeet ovat valtavia eikä kansainvälistä rahoitusta ole saatavilla tarpeeksi. Katastrofi kuormittaa työntekijöitämme lisäksi henkilökohtaisesti, ja yritämme tarjota heillekin henkistä tukea”, sanoo Sharouf.

Miljoonat syyrialaiset olivat avun tarpeessa jo ennen maanjäristystä. Sharoufin mukaan humanitaarinen katastrofi toisensa jälkeen on tehnyt paikallisten elämästä vaikeaa ja ihmiset alkavat olla todella turhautuneita.

”Nuoret yrittävät nyt matkustaa ulkomaille saadakseen itselleen tulevaisuuden. Sotaan ei ole saatu ratkaisua, taloudellinen tilanne vaikeutuu ja ihmisillä ei ole töitä. Lisäksi terveydenhuolto ja koulujärjestelmä ovat heikoissa kantimissa”, Sharouf listaa kotimaansa haasteita.

1. Maanjäristysten aikaan Syyriassa oli kylmä talvi. Kirkon Ulkomaanapu jakoi kotinsa jättäneille perheille lämpimiä vaatteita, peittoja ja hygieniapaketteja.

2. Lia Mohamad al-Hayek syntyi 6. helmikuuta, samana päivänä, kun maanjäristys ravisteli Syyriaa ja Turkkia. Lia on viettänyt elämänsä ensimmäiset viikot hätämajoituksessa yhdessä äitinsä, isänsä ja kahden sisaruksensa kanssa. Lia on kuvassa Kirkon Ulkomaanavun työntekijän Anadelin sylissä.

Ikali Karvisesta KUA:n varatoiminnanjohtaja

KIRKON ULKOMAANAVUN hallitus on valinnut Ikali Karvisen järjestön varatoiminnanjohtajaksi. Karvinen siirtyi uuteen rooliinsa Somalian maajohtajan tehtävästä toukokuussa.

Karvinen on aiemmin ollut maajohtajana KUA:n toimistoissa Kambodžassa ja Eritreassa sekä koordinoinut KUA:n globaalia tutkimustyötä. Karvinen on koulutukseltaan kansanterveyden tohtori. Hänet on myös koulutettu diakoniatyöhön sekä lähetys- ja kansainväliseen työhön.

”Kirkon Ulkomaanapu on minulle unelmaorganisaatio: järjestöllä on

Pastori Maikki vieraskirjoittajana KUA:n blogissa teksti: Emma Salminen • kuva: Antti Yrjönen globaalisti relevantti visio ja se tekee uskopohjaista ja ihmisoikeuksiin perustuvaa työtä kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien tukemiseksi”, Karvinen sanoo. teksti: Erik Nyström • kuva: Antti Yrjönen

SOSIAALISESSA mediassa mainetta niittänyt Haaga-Helia ammattikorkeakoulun korkeakoulupappi Marjut Mulari toimii kevään ajan vieraskirjoittajana Kirkon Ulkomaanavun blogissa.

Pastori Maikkina tunnetun Mularin tekstit ammentavat KUA:llekin tärkeistä rauhan, toimeentulon ja koulutuksen teemoista. Kaksi ensimmäistä kirjoitusta on luettavissa KUA:n verkkosivujen Ajankohtaista-osiossa.

Karvinen tekee työtä yhteistyössä toiminnanjohtaja Tomi Järvisen kanssa. Varatoiminnanjohtaja vastaa muun muassa KUA:n globaalin ohjelman toteutumisen seurannasta ja johtaa strategian kehittämisen osastoa. KUA sai yhteensä 49 hakemusta varatoiminnanjohtajan tehtävään.

Vastaa ja voita!

PIDÄTKÖ JUTUISTAMME? Jäätkö kaipaamaan jotain? Haluamme kehittää Tekojalehteä ja kuulla juuri sinun mielipiteesi. Vastaa Tekoja-lehden lukijatutkimukseen ja olet mukana eettisen tuotepaketin arvonnassa. Arvomme vastaajien kesken kaksi noin 50 euron arvoista tuotepakettia ja kolme noin 30 euron arvoista tuotepakettia. Jaa ajatuksesi ja ideasi osoitteessa https://response. questback.com/fca/ 5mutumt2xm 31.8.2023 mennessä! Lämmin kiitos!

Ukraina kiinnostaa yhä lukijoita

EDELLISEN Tekoja-lehden 1/2023 parhaaksi jutuksi äänestettiin Ukrainan-reportaasi Vuosi, jota lasten ei pitänyt kokea. Reilun kaupan tuotepaketin (20 €) voitti Liisa Kiuruvedeltä. Onnea!

Päivitä osoitetietosi!

Onko osoitteesi muuttunut tai haluatko Tekoja-lehden jatkossa vain sähköisesti?

Päivitä yhteystietosi: response.questback.com/ fca/xy6rsmbhrv teksti: Anne Ronkainen