1 minute read

RETKIKIRJE KERTOO TÄRKEIMMÄT

Tapahtumakirje on erittäin tärkeä osa tapahtuman järjestämistä. Se on tehokas tapa välittää tieto koteihin. Hyvässä kirjeessä on tapahtuman nimi ja tiedot, ajankohta ja paikka, lähdön ja paluun aika ja paikka, varusteluettelo, ilmoittautumisohjeet, retkimaksu, maksuohjeet, kohta huoltajan luvalle sekä johtajien yhteystiedot. Kirje on hyvä jakaa tai lähettää koteihin niin aikaisin kuin mahdollista. Myös suullinen viestintä kertomalla tapahtumasta kokouksissa ja esimerkiksi kokouksen päätyttyä hakemaan tulleille huoltajille on järkevää. Lisäksi sosiaalisen median käyttäminen on enemmän kuin suotavaa.

On tärkeää ymmärtää, että ryhmäläisten huoltajille partioretken olot saattavat olla aivan vieraat. He eivät tiedä, millaisissa oloissa partiolaiset retkeilevät tai mitä varusteita retkellä tarvitaan. Kotiin kannattaa siis kertoa yksityiskohtaisella retkikirjeellä siitä, millainen tapahtuma on tulossa. Monelle huoltajalle saattaa tulla yllätyksenä esimerkiksi kämpän alkeelliset olosuhteet. Samoin retken nuoret johtajat voivat olla yllätys. Huoltajia voi tiedottaa esimerkiksi pitämällä vanhempainillan tai juttelemalla kokouksen jälkeen hakemaan tulevien kanssa. Aikuinen luotsi on tässä hyvä apu – varsinkin kertomaan, kuinka hän ohjaa nuoria johtajia ja luottaa heihin.

Advertisement

Luonnonsuojelualueilla liikkuessa tulee luonto ottaa erityisen tarkasti huomioon. Aina on hyvä käyttää jo valmiiksi tallattuja polkuja sen sijaan, että jokainen kävijä tallaa itselleen oman polun. Luonnonsuojelualueilla suojeltua kohdetta vahingoittava toiminta on kiellettyä. Tietyillä alueilla liikkuminen voi olla rajoitettua esimerkiksi lintujen pesintäaikaan tai maastosta ei saa kerätä kasveja lukuun ottamatta marjoja. Useimmilla alueilla retkeily on kuitenkin mahdollista. Hienoja retkikohteita ovat kansallispuistot ja retkeilyalueet. Kansallispuistoja on perustettu paikkoihin, joissa on arvokkaita luontokohteita. Niissä on myös palveluita retkeilijöille: joukkoliikennettä, vesipisteitä, nuotiopaikkoja, vessoja ja luontokeskuksia. Leiriytyminen niissä voi olla sallittua vain tietyillä telttailualueilla, joilta löytyy monesti nuotiopaikka ja huussi.

Mikä on ollut paras paikka, jossa sinä olet käynyt retkellä? Miksi juuri kyseinen paikka teki sinuun vaikutuksen?

Kuovi-vartion yöretki

Kuovi-vartiomme on harjoitellut kevään mittaan retkeilytaitoja ja lähtee nyt testaamaan niitä tositoimissa yöretkelle Metsälään.

Lähtö: kololta (Neulastie 1) lauantaina 23.4. klo 9.00

Paluu: samaan paikkaan sunnuntaina 24.4. noin klo 15

Retken hinta: 10 euroa + menopaluu linja-autolla 8 euroa.

Retkimaksu tuodaan seuraavan viikon kokoukseen 11.4.

Majoitus: Nukumme retken ajan kiintolaavussa nuotion lämmössä.

Mukaan tarvitset:

• sään mukainen vaatetus

• vaihtovaatteita (myös lämmintä)

• sadevaatteet ja saappaat

• puukko, kompassi (jos löytyy), lamppu, tulitikut

• muistiinpanovälineet

• hammasharja ja -tahna

• ruokailuvälineet

• partiohuivi

• pipo, hanskat ja villasukat

• nenäliinoja ja mahdolliset henkilökohtaiset lääkkeet

• makuupussi ja -alusta

Kaikki tavarat tulee pakata vesitiiviisti rinkkaan tai reppuun. Kävelymatkaa yöpymispaikkaan on noin kaksi kilometriä. Ilmoittaudu mukaan partiorekisteri Kuksan kautta viimeistään 11.4. linkin kautta. Jos retkestä on jotain kysyttävää tai varusteita puuttuu, olkaa rohkeasti yhteydessä. Johtajat voivat auttaa lainavarusteiden hankkimisessa.

Mikä tekee retkikirjeestä kiinnostavan? Vetävä nimi? Kuva? Vauhdikkaat alkusanat? Jokin muu? Onko alla oleva esimerkkikirje houkutteleva? Tee paranneltu versio!

Terveisin retkenjohtajat

Matti Mainio, p. 050 1234567, (matti.mainio@sähköposti.fi) Päivi Pätevä, p. 040 7654321 (paivi.pateva@sähköposti.fi)