1 minute read

ENEMMÄN IRTI TEHDYSTÄ

Ketut-vartio päätti kokeilla koloillassaan leikkiä, jossa vartion tehtävänä on auttaa toinen toisensa 1,5 metrin korkeudella olevan narun ylitse. Kun tehtävä oli tehty, jokainen sai kertoa, miltä harjoituksen tekeminen tuntui. Liisaa ärsytti olla huono tehtävässä, koska hän oli niin lyhyt. Jennasta tehtävä oli ollut hauska, koska siinä ratkaistiin ongelmaa. Villeä oli jännittänyt putoaminen kovalle asvaltille. Vartionjohtaja kysyi, miten yhteistyö onnistui. Kun jokainen oli kertonut ajatuksistaan, kysyi johtaja, miksi harjoitus osallistujien mielestä tehtiin. Johtaja halusi korostaa yhteistyön merkitystä ja omaa porukkaa. Yksin kukaan ei olisi päässyt narun yli.

Purkukeskustelulla tarkoitetaan aktiviteetin jälkeistä tilannetta, jossa osallistujat käyvät ohjatusti läpi tekemäänsä harjoitusta. Ilman purkukeskustelua harjoitus voi jäädä vain leikiksi. Purku nostaa esille sen, mitä harjoituksella on tarkoitus oppia. Tarkoitus on tarjota osallistujille paikka kertoa ajatuksista ja tunteista, joita aktiviteetti herätti. Lisäksi keskustelun vetäjällä on hyvä tilaisuus ohjata osallistujat huomaamaan harjoituksen tavoitteen mukaiset asiat. Purkukeskustelua pitämään voi myös pyytää kokeneemman johtajan.

Advertisement

Purkuvaiheessa kannattaa antaa tilaa keskustelulle ja odottaa, että kaikki halukkaat uskaltavat avata suunsa. Jos johtaja huomaa, että joku ryhmäläisistä ei uskalla puhua, hän voi rohkaista kysymällä, mitä hänellä on mielessä. Johtajan tehtävänä on olettamuksia tekemättä kuunnella, mitä osallistujat sanovat. Keskustelun vetäjän on hyvä olla mahdollisimman neutraali. Voi kuitenkin olla, että omien ajatusten ja arvojen jakaminen madaltaa osallistujien kynnystä kommentoida. Jos joukossa on vahvoja mielipiteitä, keskustelijaa voi haastaa näkemään asia toisestakin näkökulmasta. On tärkeää, ettei osallistujien kantoja tyrmätä. Jos osallistujat käyttäytyvät epäkunnioittavasti toisiaan kohtaan esimerkiksi haukkumalla toisten mielipiteitä, johtajan tulee puuttua käytökseen jämäkästi.

ALOITUKSIA:

• Miltä harjoitus tuntui?

• Mikä yllätti?

• Oletko aiemmin kohdannut samankaltaisia tilanteita? Millaisia?

• Mitä opit?

• Saitko uusia näkökulmia tai kokemuksia?

• Missä onnistuimme ryhmänä? Mitä teemme ensi kerralla toisella tavalla?

• Millainen olo harjoituksesta tuli?

• Millaisia ajatuksia harjoitus herätti?

Keskustelu on vain yksi tapa toteuttaa harjoituksen purkaminen. Kaikkien ryhmien kanssa purkukeskustelu ei välttämättä toimi. Harjoituksen purkamisen voi toteuttaa myös esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

• Peukku-tunnelmia: Johtaja esittää väitteitä harjoituksesta, ja osallistujat nostavat peukkunsa pystyyn sen mukaan, mitä väitteestä ajattelevat. Väitteitä voivat olla esimerkiksi ”Opin harjoituksesta uutta” tai ”Harjoitus sai minut ajattelemaan asioita uudella tavalla”.

• Jana: Johtaja kertoo erilaisia väitteitä, ja osallistujat asettuvat janalle sen mukaan, ovatko väitteen kanssa täysin samaa mieltä, täysin eri mieltä tai jotakin siltä väliltä. Hyviä väittämiä ovat esimerkiksi ”Vartiomme osasi riittävästi asioita tätä harjoitusta varten” tai ”Yhteistyö auttoi meitä ratkaisemaan haasteet”.

• Fiilisvalokuva: Jokainen ottaa asennon, joka kuvaa fiilistä harjoituksen jälkeen tai fiilistä tulevasta.

• Elävä patsas: Jokainen muodostaa (tai muodostetaan ryhmänä yhdessä) kehostaan patsaan, joka kuvaa harjoituksessa käsiteltyä asiaa tai siitä syntynyttä ajatusta.

• Piirtäminen: Kukin piirtää tai maalaa kokemuksensa tai ajatuksensa esittävänä kuvana tai mielikuvana.