1 minute read

KONFLIKTIN KOHTAAMINEN

Jokainen meistä kohtaa partiotaipaleellaan konflikteja eli ristiriitoja. Ne voivat olla pieniä, kuten ”Kani veti leikin, vaikka oli minun vuoroni”, tai suuria, kuten ”Kani julkaisi minusta ikävästi muokatun kuvan, ja koko koulu on nähnyt sen.” Kun tapahtuu konflikti, on ensimmäinen askel kohti ratkaisua asiasta puhuminen. Ongelman lakaisu maton alle ei auta pidemmän päälle. On tärkeää pitää mielessä, että vaikka ihmisen mielipiteestä ei pitäisi, se ei tarkoita sitä, ettei pitäisi ihmisestä. Jos asiaan ei löydy kahden kesken ratkaisua tai ongelma on suuri, on hyvä pyytää apuun kolmas osapuoli. Ulkopuolelta ongelman näkee paremmin.

Johtajan tehtävä on jo ennalta pyrkiä estämään ongelmatilanteet esimerkiksi monipuolisella, kaikki ryhmäläiset huomioivalla toiminnalla. Myös yhdessä koetut muut elämykset helpottavat erimielisyyksien ratkaisemista.

Advertisement

Ongelmat on otettava esille rauhallisesti keskustellen ilman syyttelyä. Älä arvaile syitä, vaan selvitä ongelman koko tausta, ennen kuin ryhdytte miettimään ratkaisua. Jos tunnet, että et selviä tilanteesta itsenäisesti, pyydä apua luotsilta tai lähijohtajaltasi.

Mikäli joudut ratkomaan ongelmaa aikuisen kanssa, älä näsäviisastele tai intä vastaan. Jos kyseessä on esimerkiksi ryhmäläisen huoltaja, kuuntele hänen huolensa ja pyri selvittämään, mitä huoltajan huolen takana on. Yritä sitten löytää ratkaisu, joka poistaisi huolen. Joskus saattaa olla parempi, että luotsi tai lippukunnanjohtaja keskustelee vanhemman kanssa suoraan.

Usein ongelma on saattanut saada alkunsa partion ulkopuolella, esimerkiksi koulussa. Silloin ryhmäläisiä voi tukea hakemaan apua koulun aikuisilta tai vanhemmilta. Ongelmaa voidaan yrittää ratkaista partiossakin, mutta ellei se onnistu, yritetään ryhmä saada toimimaan muuten.

P Ihteet N Partio

Terveet elämäntavat ja niihin kasvattaminen ovat yksi partion kasvatustavoitteista. Niitä painottamalla ennaltaehkäistään myös päihteiden kokeilua ja käyttöä. Johtajan esimerkki on ratkaisevan tärkeä, sillä hän on – tahtomattaankin – esikuva ja aikuisen malli. Johtaja opettaa omalla käytöksellään nuorille monenlaisia asioita, myös suhtautumista päihteisiin. Hän niin ikään edustaa johdettaville ja heidän perheilleen koko partioliikettä.

Partiotoiminnassa noudatetaan tarkasti päihteitä koskevaa lainsäädäntöä. Säännöt ovat selkeät: päihteet eivät kuulu partiotoimintaan. Vaikka laki ei kiellä yli 18-vuotiaita nauttimasta alkoholia tai tupakoimasta, partiojohtajan edellytetään kuitenkin lasten ja nuorten kanssa toimiessaan pitäytyvän kaikista päihteistä. Partiossa olemme vastuussa nuoremmistamme ja muun muassa käytössä olevista tiloista. Jos johtaja kohtaa päihteiden käyttöä, tulee siitä olla yhteydessä alaikäisen huoltajaan. Lippukunnan turva-aikuinen voi toimia tässä apuna.