1 minute read

OHJAAMINEN ON YKSI JOHTAMISEN

V Line

Partiossa pyritään siihen, että lapset ja nuoret oppivat omatoimisiksi, itsenäisiksi ja luottamaan itseensä. Siksi partiossa ryhmänjohtaja paljolti ohjaa toimintaa. Ohjaaminen on yksi johtamisen välineistä, ja sitä käytetään partiossa tietojen ja taitojen kertaamiseen ja vahvistamiseen. Esimerkiksi tarpojat osaavat jo partion perustaidot, mutta nyt taitoja käytetään ryhmän kanssa.

Advertisement

Ohjaaminen on yksi johtamisen väline. Ohjaamisessa pyritään siihen, että ohjattava itse tekee, oppii, miettii ratkaisuja ja päättää. Ohjaaja antaa ohjattavan tehdä itse ja tukee sen verran kuin on tarpeen.

Ohjaaminen on usein vaikeampaa kuin saman asian tekeminen itse. Esimerkiksi ruoanlaitto retkellä hoituu näppärästi johtajavoimin, mutta kolmen seikkailijan ohjaaminen saman ruoan valmistuksessa onkin työlästä, ja ruoka valmistuu hitaammin. Toisaalta sillä tavalla johtajakin on aikanaan oppinut valmistamaan ruokaa. Älä siis masennu, vaikka ohjaaminen tuntuu toisinaan vaikealta.

Ohjaaja Voi Tukea Esimerkiksi

• esittämällä kysymyksiä

• keskustelemalla

• kuuntelemalla

• opettamalla

• neuvomalla

• valmistelemalla

• huolehtimalla kokonaisuudesta

• rajaamalla vaihtoehtoja

• kertomalla omista kokemuksista

• patistamalla

• kannustamalla

• ideoimalla

• tukemalla itsearviointia.

PARTIO - OHJELMAN TOTEUTTAMISESSA TARVITAAN PALJON

OHJAAMISTA:

• taitojen opettelu (esimerkiksi nuotion sytyttäminen, kädentaidot, hiljentyminen)

• johtamistehtävät (nokkapentu, seikkailijavartion vartionjohtaja, tarpojien johtamis- ja vastuutehtävät)

• toimintasuunnitelman tekemiseen osallistuminen

• tarpojien tarppojen suuntausvaihe ja majakan valmistelu

• aktiviteettien, merkkien tai ryhmän nimen valinta

• retken suunnittelu

• retken huolto: lämmitys, ruoanlaitto, siivoaminen

Ohjaaminen ei ole sitä, että tyrkätään liian iso tehtävä kokemattoman hoidettavaksi ilman riittävää tukea. Tehtävän ja tuen pitää olla sopivan kokoisia, jotta ohjattava voi onnistua. Sopiva taso vaihtelee ikäkausien, ryhmien ja yksilöiden välillä. Kokeile oman ryhmäsi kanssa ensin pieniä asioita ja kasvata niitä rohkeasti onnistumisten myötä. Luotsin pestissä on myös paljon ohjaamista.

Ohjaajaa tarvitaan usein erityisesti tukemaan ohjattavaa kokonaisuuden hallinnassa. Hän herättelee ohjattavaa ajattelemaan aikataulua, pitämään tehtävän osuudet tasapainossa ja keksimään ajoissa hoidettavat asiat. Esimerkiksi kun tarpojavartio on tekemässä johtamistehtävänä lippukuntaretken seikkailijoille jätteen lajitteluun liittyvää ohjelmaa, vartionjohtaja varmistaa, ettei tärkeitä asioita jää tekemättä, ja huolehtii, että ohjelma on valmis retkeen mennessä.