1 minute read

HARJOITUS

Mielipiteen Kertomisesta

Kirjoita ensin kolme virkettä kolmesta itsellesi tärkeästä asiasta paperille ja lue teksti peilin edessä ääneen. Mieti samalla, mitä äänenpainoja kannattaa käyttää ja missä järjestyksessä kertoa asiat. Kokeile sanoa asiat eri sävyillä, esimerkiksi innokkaasti tai vakavasti. Pohdi lopuksi, mikä tapa tuntuu tilanteeseen sopivalta. Seuraavassa vaiheessa kerro samat asiat omalle kaverillesi. Tarkoitus on saada kokemus siitä, miten puhua vakuuttavasti toiselle ihmiselle ja kertoa omia ajatuksia toiselle ääneen. Jos kertominen on helppoa, pohdi, onko olemassa sellaisia tilanteita tai ryhmiä, joissa se onkin vaikeaa. Miksi näin on? Kun tunnistamme etukäteen haasteelliset viestintätilanteet, olomme voi helpottua. Jos esimerkiksi puhuminen vieraille on sinusta vaikeaa, keskity paikalla oleviin tuttuihin ja ajattele puhuvasi vain heille. Valmistaudu siis haasteiden kohtaamiseen etukäteen harjoittelemalla.

Advertisement

Harjoitusta voi tehdä missä vain. Tavalliset keskustelut opiskelukavereiden, myyjän tai kotiväen kanssa ovat hyvää harjoitusta, kun asiaa muistaa myös miettiä keskustelun aikana. Tilanteeseen kannattaa palata myös keskustelun jälkeen: Mikä kommentissani onnistui? Mitä olisin voinut sanoa selkeämmin?

Ryhmätilanteessa hiljainenkin jäsen viestii kehonkielellään. Aktiivista mukanaoloa ryhmän toiminnassa voi osoittaa esimerkiksi nyökyttelemällä ja hymyilemällä. Myös se, että ei osallistu keskusteluun tai katso ketään silmiin, huokailee tai pyörittelee silmiään, kertoo jotain muille ryhmän jäsenille. Sanaton viestintä tiedostetaan yleensä huonommin kuin sanallinen viestintä, mutta se voi vaikuttaa hyvin voimakkaasti vastaanottajaan. Siksi on tärkeää, että eleet ja ilmeet sanoitetaan, eikä niitä jätetä omaksi tulkinnaksi. Johtaja voi sanoa: ”Huomaan, että sinä nyökkäsit. Tarkoitatko, että olet samaa mieltä tässä asiassa?” tai ”Oletko sinä eri mieltä, kertoisitko siitä...”