1 minute read

VÄSYMYKSEN YLLÄTTÄESSÄ

Välillä partiossa väsyttää. Jos väsymi nen ja kiire ovat satunnaisia, ei tarvitse huolestua, mutta jos kiire aiheuttaa pidempään ahdistusta tai syö innon kokonaan, ovat asiat pielessä

Muista, että tätäkään ongelmaa sinun ei tarvitse ratkaista yksin. Voit pyytää apua luotsilta, muilta johta jilta tai kavereilta. Erityisesti luotsin tehtävä on olla tukenasi myös väsy myksen yllättäessä. Toisen näkökul man ja neuvojen lisäksi asia saattaa aueta itsellesikin toisella tavalla, kun kuvaat sitä jollekulle muulle.

Advertisement

Joskus täytyy luopua kokonaisista suunnitelluista ohjelmista tai tapah tumista, jotta voimia jää seuraavalle kerralle. Parempi niin, kuin polttaa itsensä loppuun. Mieti, mitä toimintasuunnitelmasta jätetään pois ja siirretään ehkä tulevaisuuteen. Tarvittaessa neuvottele muiden johtajien kanssa.

Kaikki johtajat arvioivat joskus väärin omaa jaksamistaan, tai heille tulee yllättäviä tilanteita. Sellaista sattuu. Silloin ei pidä piilotella asiaa, vaan kertoa mahdollisimman aikaisin muille, jotta heille jää enemmän aikaa hoitaa tarpeelliset asiat. Jos kahta päivää ennen retkeä ilmenee, ettei bussia ole tilattu tai ruokalistaa suunniteltu, on paljon vaikeampaa pelastaa tilanne kuin kahta viikkoa ennen.