1 minute read

OPINTOPOLULLE

Vauhtia Partiosta

Kun selvität oppilaitosten hakukriteerejä, mieti partiokokemuksiasi tarkasti, sillä niistä saattaa saada työkokemus- tai harrastuspisteitä. Selvitä, voiko niihin lukeutua partiossa hankittu vapaaehtoistyökokemus. Myös partiossa suoritetuista kursseista saattaa olla apua. Partiotaustaa kannattaa tuoda reippaasti esiin myös hakuhaastatteluissa. Muista selittää partiotermit haastattelijalle auki: sana ”sampo” ei kerro hänelle välttämättä osaamisestasi.

Advertisement

Joissakin oppilaitoksista on mahdollista hyväksi lukea partiossa saatu koulutus tai tehty vapaaehtoistyö. Käytännöt vaihtelevat oppilaitoksittain.

Osaamismerkki on todistuksen kaltainen merkki, joka kertoo esimerkiksi partiossa hankitusta osaamisesta. Se auttaa tekemään työnhaussa ja opinnoissa näkyväksi osaamista, joka on hankittu koulu- tai työmaailman ulkopuolella vaikkapa harrastuksissa tai vapaaehtoistyössä. Osaamismerkin hakija täyttää sähköisen hakulomakkeen, johon hän kuvaa omin sanoin partiossa saamaansa osaamista. Merkit myöntää vapaaehtoinen partiolainen, partiotoimiston työntekijä tai joissain aihealueissa Opintokeskus Sivis.

Myös partiokursseista voi saada opintopisteitä, jotka voivat korvata opintojaksoja kokonaan tai osittain. Suomen Partiolaiset on Opintokeskus Siviksen kanssa arvioinut kymmenien partiokurssien vaativuustason ja opintopistemäärän eli validoinut koulutuksen. Näitä ovat muun muassa ROK, Partiojohtajan peruskoulutus ja akela- ja sampokoulutukset.

Valmiiksi tehty validointi antaa opinto-ohjaajalle tietoa siitä, minkä tasoisesta koulutuksesta on ollut kyse, mitä olet oppinut ja kuinka laaja kokonaisuus sillä voidaan korvata. Arvioi, mitkä partiokoulutuksesi tukevat tutkintosi tavoitteita, ja ehdota opinto-ohjaajalle tai vastaavalle opettajalle, mihin opintokokonaisuuteen ne voisi sisällyttää. Perustele ehdotuksesi kuvaamalla koulutuksen sisältöä ja oppimiasi tietoja ja taitoja. Opintoalan kokonaisuuksien lisäksi useisiin tutkintoihin kuuluu vapaavalintaisia opintoja, joihin partiokurssit voivat soveltua.

Kun käyt partiossa jonkin kurssin, kannattaa sen lopussa varmistaa kouluttajalta, että saat käteesi validoidun todistuksen. Lisäksi esimerkiksi lippukunnan johtokolmikolta kannattaa pyytää opintoja tai työnhakua varten työtodistusta tehdystä ryhmänjohtajapestistä.

Partiosta löytyy myös useita työharjoitteluksi ja opinnäytetyöksi sopivia osa-alueita.