1 minute read

HYÖDYNNÄ PARTIOSSA SAATU OSAAMINEN MUUALLA

Partio ei ole irrallaan muusta yhteiskunnasta. Partiossa opituista taidoista on paljon hyötyä myös partion ulkopuolella koulussa, opinnoissa ja työelämässä kesätöistä ihan työuralle asti. Partiossa opituista taidoista tulevat ensimmäisenä mieleen koulutusten aiheena olevat taidot, kuten ensiapu. Merkittävämpiä ovat usein kuitenkin ryhmässä toimimisen taidot, kuten yhteistyö, valmius olla esillä tai lasten ohjaaminen. Partiossa oppii myös oppimisen asennetta. Sen myötä on uskallusta ryhtyä toimeen ja ratkomaan ongelmia, vaikkei olisikaan varma onnistumisesta. Muutoksia täynnä olevassa työelämässä tällainen asenne on arvokas.

”Yliopistossa oli työnhakuklinikka, jossa sai kommentteja cv:stä. Vähäinen työkokemus mielessä menin hakemaan palautetta. Kouluttaja katsoi cv:täni ja kyseli lisää partiopesteistä. Kuvailtuani niitä laajemmin hän kommentoi, että minullahan on paljon kokemusta, ja kehotti tuomaan sitä enemmän esiin. En ollut huomannut vapaaehtoistyökokemukseni määrää osin siksi, että sen runsaus oli ihan tavallista tuntemieni ahkerien partiolaisten joukossa –vaikka opiskelukaverien joukossa se ei ollutkaan.” Johis, 25

Advertisement

Partiossa olet päässyt harvinaisen nuorena tekemään, kokemaan ja oppimaan konkreettisten asioiden tekemistä. Tämä usein hämärtyy meiltä toisten partiolaisten parissa toimiessa. Moniko muista kuin partiokavereistasi on esimerkiksi vastannut viikoittaisista ohjelmallisista, kouluttavista kokouksista tai järjestänyt tapahtumia ohjelmineen, muonituksineen ja varusteineen?