1 minute read

PESTI OPETTAA

Partiopestien valinnassa voi miettiä myös sitä, mitä itse haluaa oppia niissä. Kesäleirin eräohjelman suunnittelu kokeneen eräilijän kanssa vie sinua aimo matkan eräpolulla eteenpäin. Vai kutsuuko kirjoittaminen tai toimittaminen? Olisiko lippukunnan tai partiopiirin lehdessä mielenkiintoista tehtävää sinulle? Et tarvitse aiempaa kokemusta, vaan kiinnostus ja halu oppia riittävät monissa pesteissä. Sopiva tuki auttaa pestissä onnistumisessa. Lippukunnan kokeneemmat johtajat voivat kertoa, mitä kaikkea he ovat oppineet partiossa tekemällä jotain pestiä. He varmaankin kertovat myös, että opeista on ollut hyötyä töissä, opinnoissa ja muutenkin elämässä.

Oppia Kaverilta

Advertisement

Katsotko ihaillen vierestä, kun joku kokkaa, veistää, suunnistaa, keksii parhaat ohjelmat tai saa lapsen kuin lapsen mukaan leikkiin? Tällaista henkilöä voi rohkeasti pyytää opettamaan osaamistaan muillekin. Opetus voidaan järjestää monella tavalla.

Osaaja voi tulla vierailevaksi tähdeksi ryhmääsi. Voitte toimia työparina seuraavan tapahtuman valmistelussa. Voit pyytää myös yksityisopetusta tai koota kiinnostuneista isomman porukan koulutukseen, esimerkiksi samoajakokoukseen.

Koulutuksesta Uutta Oppia

Ryhmänohjaajakoulutus eli ROK on johtamisen peruspaketti. Kun sen opit on kokeiltu käytännössä, moni alkaa hiljalleen kaivata lisää tietoa ja vinkkejä.

Partiopiirien Ja Suomen Partiolaisten Koulutukset

Jatko-ROK, erätaitokurssit, ensiapukurssit, leikkikurssit, vihjarit, ohjelmakoulutukset, Young Spokespeople -kurssit… Partiopiirit ja Suomen Partiolaiset tarjoavat laajan valikoiman eri aiheisia kursseja, joilta saa tietoa ja käytännön työkaluja omiin kokouksiin ja jopa valmiita ohjelmia kotiin vietäväksi. Lisäksi kursseilta saa uusia partiokavereita. Kurssikaverien kokemuksista ja erilaisista toimintatavoista saattaa saada yhtä paljon uutta tietoa ja ajateltavaa kuin kurssin sisällöstä. ”Hei, tuo teidän tarpojaretki kuulosti upealta! Voinko saada materiaalit?” ”Meidän vartio haluaisi tutustua toisen lippukunnan vartioon. Haluatteko tulla kokoukseen vierailulle?” Samoajaluotsi ja pestijohtaja osaavat kertoa lisää kurssivalikoimasta ja lippukunnan ilmoittautumis- ja maksukäytännöistä. Kannattaa tarkistaa, mille ikäkausille kurssi on tarkoitettu.

Muiden Tahojen J Rjest M Koulutus

ensisammutuskurssi villiyrttikurssi oman puukon takomiskurssi retkiruokakurssi valokuvauskurssi melontakurssi luontoohjelman vetäminen lapsille parhaat satuklassikot -ilta jousiammuntakurssi

Monet muut tahot järjestävät kaikille avoimia koulutuksia, jotka on joko tarkoitettu omaksi iloksi tai järjestön omien ohjaajien koulutustoiminnaksi. Kurssille voi myös lähteä koko oman ryhmän voimin.

Kursseja Ja Koulutusta Tarjoavia

TAHOJA

Ovat Esimerkiksi

• työväen- ja kansalaisopistot

• kirjastot

• vapaapalokunnat

• luonto- ja ympäristöjärjestöt (Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto)

• luonnossa liikkumisen järjestö Suomen Latu

• paikalliset suunnistus-, melonta- ja muut liikuntaseurat

• liikuntapalveluita tarjoavat yritykset

• ruoanlaittoa, käsitöitä ym. harrastavat Martat

• keskiaikaseurat

• Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL

• seurakunnat (isoskoulutus ja Nuisku-kurssit)

• koulut (tukioppilaskoulutus).

Haastatelkaa vaeltajia ja aikuisia johtajia siitä, mitä hyötyä heillä on ollut partiossa saadusta osaamisesta ja kokemuksesta työelämässä.