1 minute read

Porin Yliopistokeskus

Porin yliopistokeskus (University Consortium of Pori - UCPori) on 1 400 opiskelijan, 150 asiantuntijan ja kahden yliopiston verkostomaisesti toimiva monitieteinen tiede- ja taideyhteisö. Se sijaitsee Porin Puuvillan, entisen puuvillatehtaan kiinteistössä Porin keskustassa, Kokemäenjoen Pohjoisrannalla.

Advertisement

Porin yliopistokeskus on kahden emoyliopiston verkostomamaisesti toimiva moni- tieteinen tiede- ja taideyhteisö. Se harjoittaa tieteellistä tutkimusta ja taiteellista toimintaa, antaa niihin perustuvaa opetusta, edistää alueen akateemista yrittäjyyttä ja elinkeinoelämän kansainvälistymistä. Yliopistokeskuksen tehtävänä on kohottaa maakunnan väestön koulutus- ja osaamistasoa. Tehtäväänsä yliopistokeskus toteuttaa tutkimuksen, siihen perustuvan opetuksen sekä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja alueellisen vaikuttavuuden keinoin. Yliopistollinen toiminta Porissa alkoi vuonna 1983, jolloin Tampereen teknillinen korkeakoulu aloitti tutkimus- ja koulutustoiminnan Porin Koulutus- ja tutkimuskeskuksessa.

Porin yliopistokeskuksen toiminta käynnistyi 1.1.2013.Toimintaa on kehitetty yhteistyössä opetusministeriön kanssa nykyiseen muotoonsa, jossa kaksi emoyliopistoa tekee tutkimusta ja tarjoaa siihen perustuvaa opetusta. Porin yliopistokeskuksessa akateemisen tutkinnon voi suorittaa viidellä tieteenalalla, jotka ovat: taide ja media, yhteiskuntatieteet, tekniikka ja talous, kauppatieteet sekä kulttuurituotanto ja maisematutkimus. Yliopistokeskuksessa toimii kolme ainejärjestöä: Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikön ainejärjestö PorKy ry, Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman Kulma ry ja Tampereen teknillisen yliopisto Porin yksikön ainejärjestö PoTka. Porin yliopistokeskuksen opiskelijayhdistys on Pointer ry. Näistä ainejärjestöistä voit lukea seuraavalta sivulta.

This article is from: