1 minute read

Vuosijuhlatiimi 2021

VUJUTIIMI 2021

Pinja on edellisen hallituksen viestintävastaava, joka jatkaa samalla polulla pitäen huolen, ettei vuosijuhlissa satu pilkkuvirheitä. Konjakkikorvien taitteluun kannattaa pyytää Pinjaa apuun, jonka taidonnäytteitä pystyt katsomaan myös PorKyn youtube kanavalta. Vujuilla hän saattaa yllättää pöytäseurueensa esimerkiksi spontaanilla spagaatilla. Pinjan raudanluja vujukunto kestää koko viikon putkeen, mutta palautumiseen hän tarvitsee kolmen kuukauden aikalisän Tsekissä.

Advertisement

Jenna on vujutiimin rautahermo, jota ei viipyvät toimitukset tai humalaiset neuvottelukumppanit hetkauta. Entisenä NESU-aktiivina Jenna tuntee ohjelman sitsilaulut yhtä hyvin kuin omat taskunsa, vaikka hänen tavaransa ovat välillä teillä tietämättömillä. Vujuviikon aikana Jennaan voi törmätä niin viinin maistelussa kuin selvittelemässä shottilasien kohtaloa. Glamourin yltäkylläisyyden jälkeen on hyvä lähteä vaihtoon tutustumaan vastapainoksi saksalaisiin oluttuoppeihin.

This article is from: