Johdanto: Halavasepikän aika

“The chthonic ones are not confined to a vanished past. They are a buzzing, stinging, sucking swarm now, and human beings are not in a separate compost pile. We are humus, not Homo, not anthropos; we are compost, not posthuman.” Donna Haraway

Taiteilija Henrik Håkanssonin IHME-teos 2018 on elokuva nimeltään THE BEETLE. Festivaalin päätuotanto antaa äänen uhanalaiselle kovakuoriaislajille, halavasepikälle, kuvaamalla sen elinpiiriä ja toimintaa. Elokuvakokemusta jatkoivat sen teemoihin räätälöity keskustelu-, elokuva-, työpaja- ja musiikkiohjelma. Elokuvan päähenkilövalinnan myötä keskusteluun nousevia kysymyksiä olivat eläinten kulttuurinen esineellistäminen, lajienvälinen epätasa-arvo, kuudes sukupuuttoaalto ja ilmaston lämpeneminen. Elokuvan teemat kiteytyvät paljon keskusteltuun antroposeeniin eli ihmisen aikakauteen, jonka ilmentymiä kaikki nämä kysymykset ovat.

Halavasepikkä (Hylochares cruentatus). Tuotantokuva Henrik Håkanssonin elokuvasta THE BEETLE.

Henrik Håkansson / IHME

Antroposeenilla tarkoitetaan geologisiin aikakausiin vertautuvaa ajanjaksoa, jona ihmisen toiminta on muuttanut maapallomme elinolosuhteet lopullisesti, kaikkien lajien osalta ja enemmän kuin viimeiset jääkaudet. Yhdysvaltalainen feminismin teoreetikko, professori Donna Haraway on kuitenkin arvostellut antroposeeni-sanavalintaa, koska se ei lopulta auta meitä pääsemään käsitystemme ihmiskeskeisyydestä: jatkuvasta edistysajattelusta, modernisaatiosta ja individualismista. Sen sijaan Haraway etsii uudenlaista ajattelua, jota nykyisessä maailmantilassa tarvitaan, ja käyttää muita nimiä, ”kertomuksia, jotka kaikki ovat yhtä aikaa liian isoja, mutta eivät kuitenkaan riittävän isoja” kuten kapitaloseeni (Capitalocene), plantaasioseeni (Plantationocene) ja chthuluseeni (Chthulucene).

Jos pyrimme käyttämään vain yhtä nimitystä tästä ajasta, oikean kertomuksen kertoisi Harawayn mukaan kapitaloseeni, joka viittaa kapitalismiin. Se kuvaa kaikkia prosesseja, joista Maan nykytila johtuu: luonnonvarojen suurimittainen hyväksikäyttö, työvoiman järjestäminen, teknologian kehittyminen, markkinoiden muodostuminen ja hyvinvoinnin kasaantuminen. Mitä ilmastonmuutos merkitseekään globaalille kapitaloseenille, kun jäätiköt sulavat ja suurimmat energiavarannot sijaitsevat arktisilla alueilla?

Pysäytyskuva Henrik Håkanssonin elokuvasta THE BEETLE, yksityiskohta.

Henrik Håkansson / IHME.

Plantaasioseenia kuvaa puolestaan ihmisen aiheuttama ympäristön muuttuminen maa- ja metsätalouden, kaivostoiminnan, tieverkostojen ja kaupunkien rakentamisen myötä. Nämä muutokset pakottavat lajit liikkeelle ja estävät niitä liikkumasta uusille alueille. Plantaasioseeni on aikakausi, jota leimaavat ihmisten perustamat ja usein orjatyövoimalla ylläpidetyt tiiviit ja suljetut maatilat, metsät ja plantaasit, jotka pirstovat laajat luonnonympäristöt kuten sademetsät pieniksi laikuiksi vaikuttaen alueen kasvi- ja eläinlajien elinmahdollisuuksiin.

Harawayn mukaan tarina antroposeenistä päättyy huonosti, mutta tarina chthuluseenistä sen sijaan kertoo tarinan ajasta ja paikasta, jossa on toivoa elinmahdollisuuksista, jatkuvuutta, yhteistyötä ja yhdessä ajattelua. Biologian termein voidaan puhua yhdessä luomisesta, sympoiesiksestä, symbioosista ja symbiogeneesistä, verkostoituneista ekosysteemeistä ja mikrobeista. Chthuluseeni on jatkuvaa ajallisuutta, jota ei voi ilmaista numeroilla, ja se vaatii lukemattomia nimiä tullakseen ymmärretyksi. Chthuluseenin tunnus voisi Harawayn mukaan olla hämähäkki tai mikä tahansa muu selkärangaton laji. Tämä on sikäli perusteltua, että selkärangattomien eläinten ryhmä muodostaa yli 97% planeettamme elävistä olennoista. Chthuluseeni kertoo siis kokonaisvaltaisemman tarinan siitä, mitä tapahtuu ilmassa, kallioissa, valtamerissä ja ilmakehässä. Harawayn mukaan chthuluseeni on elämää ”yhteisessä kompostikasassa”.

IHME 2018 tarkasteli tätä hedelmällistä ja kosteaa kompostikasaa, Maa-planeettaamme, chthuluseenin näkökulmasta ja esitteli ktoonisen (chthonic), maakuoren sopukoissa elävän IHME-teoksen päähenkilön, uhanalaisen kovakuoriaisen. Ruotsalainen taiteilija Henrik Håkansson valitsi festivaalin tilausteoksen aiheeksi uhanalaisen kovakuoriaislajin halavasepikän (Hylochares cruentatus) ja sen elinympäristön Vantaan Myyrmäessä. Hyönteistutkija, professori Jyrki Muonan mukaan kyseinen laji on kotoperäinen eli se on elänyt nykyisen Suomen maantieteellisellä alueella noin 5000 vuotta. Jään vetäydyttyä pohjoiseen jääkauden lopussa, ensimmäiset kasvit olivat selviytymiskykyisiä, helposti keskenään risteytyviä pajuja. Halava- ja mustuvapajut tarjoavat myös halavasepiköille ravinnon ja paikan lisääntymiseen. Myyrmäen Mätäojan viidakkomainen pajuluhta on nykyään noin 30 hehtaarin kapealta kaistaleelta suojeltu. Pajut tarvitsevat tulvivan joenuoman ja Vantaan kaupunki hulevesialueen, minne johtaa alueen sadevedet – tämän lajienvälisen win-win-tilanteen myötä suojelupäätös syntyi. Jyrki Muona kertoi festivaalilla halavasepikän tarinan. Puheenvuoro on katsottavissa IHMEen YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/watch?v=wmIwSULMU7c

Henrik Håkansson on käsitellyt teoksissaan ihmisen ja muiden lajien välistä suhdetta 1990-luvulta lähtien. Teosten pääosassa ovat usein olleet elävät kasvit ja eläimet, erityisesti linnut ja hyönteiset. Håkanssonia kiinnostaa myös teknologia ja sen mahdollisuudet välittää tietoa ja kokemusta toisista lajeista, suhteestamme niihin ja niiden merkityksestä ympäristöllemme. Vuoden 2018 IHME-teos THE BEETLE on meditatiivinen, unenomainen matka pajuviidakon vihreydestä visuaalisesti vaikuttaviin lähikuviin uhanalaisesta eläimestä, jonka toiseus, luoksepääsemättömyys on konkreettista. THE BEETLE kertoo myös Håkanssonin viimeaikaisten teosten tavoin siitä, miten väkivaltainen suhde ihmislajin ja muiden lajien välillä vallitsee. Hitaat kohtaukset kovakuoriaisen hypystä, jonka katsoja odottaa saattavan eläimen jälleen jaloilleen, eivät välttämättä tuokaan välitöntä tyydytystä vaan piinallisen toiston synnyttämän jännityksen, joka on tuttu myös Håkanssonin THE END -lyhytelokuva vuodelta 2011. THE END -teoksen lisäksi festivaaliohjelmassa nähtiin Håkanssonin aikaisemmasta tuotannosta esitystaltiointi Lintukonsertti lokak. 23, 2005 (Carduelis carduelis) Osa 1 vuodelta 2006. Edellisen videoteoksen päähenkilö on kärpänen, jälkimmäisen tikli.

Henrik Håkansson: Lintukonsertti (Carduelis carduelis), esityskuva, 2005.

Kuva: Polly Braden. Courtesy of the Artist.

Harawayhin viitaten, jos chthuluseenin aikakausi on selkärangattomien olentojen, voisimme antroposeenin eli ihmisen aikakauden sijaan puhua vaikkapa halavasepikän aikakaudesta. THE BEETLEn teemoja ovatkin halavasepikän myötä päivänpolttavat kysymykset kuten ilmaston lämpeneminen ja kuudes sukupuuttoaalto, erityisesti lentävien hyönteisten massakatoaminen. Keskeinen kysymys onkin kasvien ja eläinten monimuotoisuuden radikaali vähentyminen. Mitä monimuotoisuus tarkoittaa ja mikä on ihmisen rooli monimuotoisuuden vähenemisessä?

Kuudes sukupuutto -kirjan kirjoittanut toimittaja Elizabeth Kolbert tarjoaa esimerkkitapauksen. Monimuotoisessa ympäristössä, jossa lajien määrä on suuri, myös lajien erikoistuminen ja yhteistoiminta on suurta. Kolbertin esimerkkieläin on Brasilian Amazonasin osavaltion alueella esiintyvä vaeltajamuurahainen, jonka kanssa yhteistoiminnassa elää yli kolmesataa muuta lajia. Mitä monimuotoisempaa ja erikoistuneempaa luonto on, sitä enemmän se on riippuvainen muuttumattomuudesta. Ihmisen aiheuttamat nopeat muutokset ympäristöissä esimerkiksi tehomaanviljelyn myötä tekevät monille lajeille mahdottomaksi sopeutua, muuntautua tai muuttaa, jolloin ainoa vaihtoehto on sukupuutto. Festivaaliohjelmassa hyönteisten monimuotoisuuden tärkeydestä puhui akatemiatutkija Marjo Saastamoinen. Hän jatkaa arvostetun luonnon monimuotoisuutta tutkineen evoluutiobiologi Ilkka Hanskin (1953–2016) tutkimusta ahvenanmaalaisen täpläverkkoperhosen parissa. Saastamoisen puheenvuoro on katsottavissa IHMEen YouTube-kanavalla: https://www.youtube. com/watch?v=FRqClLg-zRI

THE BEETLEn lisäksi IHME esitti kolme pitkää taide-elokuvaa, jotka jatkoivat festivaaliteemojen pohdintaa. Keskiössä olivat ihmisen ja ympäristön suhde, maailmantila ja tulevaisuus, muiden lajien esittäminen taiteessa. Saksalaisen käsitetaiteilija Lothar Baumgartenin Der Ursprung der Nacht -elokuva vuodelta 1973–77 yhdistää tarinan Brasilian tupi-alkuperäiskansan myytin yön synnystä värikkääseen kuvaan trooppiselta näyttävän metsän kasveista, eläimistä ja sen voimakkaasta äänimaailmasta. Baumgartenin 1970-luvulla kohtaama sademetsä muuttuu nykykatsojan silmissä pieniksi laikuiksi laajojen metsäalueiden sijaan. Elokuvan lopun urbaani maisema Reininlaaksosta voisi hyvinkin olla näkymä nyky-Brasilian pilkotulta sademetsäalueelta. Sveitsiläisen Marie José Burkin elokuva A Film (2017) tarjoaa ajankuvan kahden ihmisen välisen dialogin ja arkisen meditatiivisen kuvamateriaalin kautta. Keskustelussa sivutaan ajankohtaisia uutisaiheita niin maailmantilasta, dialogin osapuolten välisestä suhteesta kuin pianisti Glenn Gouldin tulkinnoistakin. Ohjelman kolmas elokuva Jan Švankmajerin Insects (2018) hylkää edellisten elokuvien realistiset lähtökohdat ja sukeltaa estottomasti surrealismin mahdollisuuksiin tutkia ihmisen ja hyönteisten suhdetta. Alitajunnan epäjohdonmukaiset juonenkäänteet ja kaikkia tämän vuoden elokuvia yhdistävä painotus korostettuun äänimaailmaan tekee katsomiskokemuksesta monitasoisen irtioton todellisuudesta.

Festivaalin keskusteluohjelmien tauoilla esitettiin Antti Laitisen, Tuula Närhisen, Kati Rooverin ja Jenna Sutelan videoteoksia. Laitisen videoteoksiksi dokumentoitujen performanssien pääosassa on ihminen ja hänen pyrkimyksensä järjestää ympäröivää luontoa uudelleen: siirtää järvi, liikuttaa puun oksia tuulen tavoin tai koota pilkottu puu uudelleen yhteen. Tämä kaikki yhden miehen voimin. Närhisen videoissa tarkastellaan luonnonilmiöitä visuaalisen, esteettisen materiaalin tuottajana: veden jäätymistä kuuraksi, kasvivärien haihtumista tai sitä, miten meren aallot saavat muoviroskan loputtomaan liikkeeseen. Keskellä planeettamme ekologista kriisiä Närhisen teokset ovat monitasoisia kommentteja ilmastonmuutokseen ja kapitaloseeniin. Nämä teemat viedään astetta pidemmälle Rooverin teoksissa, joissa pohditaan planeettamme tilaa paikoissa, joissa ilmastonmuutos näkyy selvimmin: sademetsissä ja vuoristoissa. Sutela puolestaan vie taiteilija-tutkijan katseensa mikrobeihin ja limasieniin meditatiivisissa teoksissaan, joiden joukossa nähtiin myös aivan uusi teos Holobiont. Teoksen pääosassa esiintyvät organismit, jotka edellyttävät ääriolosuhteita säilyäkseen hengissä. Samalla ne herättävät kysymyksen siitä, onko ilmastonmuutoksen etenemistahti liian nopea lajeille muuntua sopeutuakseen vai onko toivomme näissä edelläkävijöissä.

Henrik Håkansson, Jussi Parikka, Jörg Heiser ja Filipa Ramos keskustelivat THE BEETLE -teoksesta Korjaamolla.

Kuva: Veikko Somerpuro

Perinteiseen tapaan vuoden IHME-teos avattiin festivaaliohjelmassa yhteiselle keskustelulle. Henrik Håkansson keskusteli THE BEETLE -elokuvasta yleisön ja kolmen asiantuntijan kanssa. Professori Jussi Parikka on julkaissut laajasti niin digitaalisesta kulttuurista, media-arkeologiasta ja mediateoriasta. Hän on samalla analysoinut ihmisenä olemista tässä ajassa ja sitä, mitä meidän aikakautemme tämän planeetan historiaan jättää. Kokeelliseen elokuvaan erikoistunut Filipa Ramos on puolestaan toimittanut kirjan Animals, joka käsittelee nykytaideteoksia, joiden keskiössä ovat eläimet. Viime vuosina lajien väliset suhteet, eläinten käyttäytyminen ja tietoisuus ovat yhä useammin olleet osa taidekokemuksiamme esimerkiksi Pierre Huyghen, Allora & Calzadillan tai Francis Alÿsin teoksissa. Klassikkoesimerkkeinä voidaan pitää joitakin teoksia Joseph Beuysin (1921–1986), Carolee Schneemanin ja Marcel Broothaersin (1924–1976) tuotannossa. Kolmannella keskustelijalla, professori Jörg Heiserilla, on puolestaan pitkä ura takanaan Frieze-lehden toimittajana ja kriitikkona, mutta sittemmin myös kuraattorina ja nykyisin taiteen teoriaa ja filosofiaa opettavana professorina Berliinin Taideakatemiassa. Heiser on myös Henrik Håkanssonin pitkäaikainen ystävä, joka on kirjoittanut tämän tuotannosta kattavasti. Voit lukea keskustelun tämän kirjan sivuilla 34-59 tai katsoa tallenteen IHMEen YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/watch?v=wsr83HmjdmE

IHME-nykytaidefestivaalin asiantuntijatyöryhmä: Tuula Arkio, Leevi Haapala, Hanna Johansson, Paula Toppila ja Timo Valjakka