Sielulla ja sydämellä
Yhä suolahtelaiseksi tunnustautuva Antony Parviainen uskoo, että elämässä pitää olla vähän uhoa.
TEKSTI: MILKA KROGERUS KUVAT: MILKA KROGERUS, ANTONY PARVIAISEN ARKISTO
S
ynnyin kasikytluvun alussa Suolahden keskustaan. Suolahti oli pieni kaupunki, mutta paljon virkeämpi kuin nyt. Silloin keksittiin jatkuvasti tekemistä ja leikittiin vaikka kepillä ja pallolla, jos muuta ei ollut. Kun ei ollut kaiken maailman älypuhelimia, niin urheiluharrastuskin oli melkein itsestään selvää. Mulle annettiin nappikset ja laitettiin pelaamaan, ei se sen mutkikkaampaa ollut. Koko suku oli aktiivisia jalkapallossa, isä pelasi 60-luvulla Suomi-sarjaakin. MUISTAN VIELÄKIN ensimmäiset jalkapalloharkat vuonna 1987. Urhon H-junnujen treenit pidettiin Suolahden urheilukentällä, nurmikentän ja hiekkakentän välissä olevalla nurmialueella. Pallot tuntui valtavilta, eikä niitä uskaltanut oikein vielä potkiakaan, mutta lopulta pelasin jalkapalloa 14 vuotta. Musiikki tuli mun elämään tosi nuorena. Iron Maidenia aloin kuuntelemaan jo viisivuotiaana. Aki-veli on neljä vuotta vanhempi, ja sen kanssa sitten oli C-kasetit kovassa käytössä. Siihen aikaan Dingokin oli kova sana, ei sitä päässyt karkuun mitenkään. Dingo on kovaa kamaa vieläkin. ROKIN SOITTAMINEN alkoi sekin jo ala-asteella. Ekassa bändissä, Smokessa, soitin rumpuja tokaluokalla. Perustettiin Smoke Leppäsen Oton kanssa ja oltiin molemmat rumpaleita, mutta bändissä ei ollut laulajaa. Koska Otto oli rummuissa selvästi parempi, minä otin laulajan paikan, ja sen jälkeen olen kyllä enimmäkseen pitäytynyt mikin takana. En tiedä, olinko aluksi kovin hyvä, mutta kyllä mä sävelessä pysyin jo sillon. Nuorempana meidän bändit soitti enimmäkseen koulun musaluokassa tai kaverin kämpillä. Alkulan treenikämppä oli tuohon aikaan vielä ”isojen poikien”
Ä KS
| 109
· 2015
paikka. Yläasteaikoina me perustettiin bändi, joka soitti Iron Maiden-covereita, mutta aika nopeasti alkoi oman musiikin teko kiinnostaa. Siitä syntyi Machine Men. Jarno (Parantainen) on ihan varmasti napannut sen nimen Bruce Dickinsonin Chemical Wedding-levyltä, vaikkei se sitä suostu tunnustamaankaan.
ENSIN SOITELTIIN Jarnon mummolassa, mutta lopulta uskaltauduttiin myös Alkulaan. Alkula oli paikkana tosi hyvä, siellä oli tilaa ja siellä pystyi olemaan milloin vaan. Aika tiuhaan tahtiin me siellä sitten oltiinkin. Meillä oli aikamoinen nuoruuden uho silloin päällä, mistä oli sitten kyllä hyötyäkin. Yksi päivä mä sitten kävelin nuorisosihteerin luo käsi ojossa, että anna meille rahaa, että me saadaan kunnon PA-kamat Alkulaan. Siihen asti oli vedetty laulutkin kitarakaapeista. Kun pyysin niitä rahoja, niin sanoin, että jos nyt autatte, niin me viedään Suolahden nimeä maailmalle. Me oltiin niin varmoja siitä omasta hommasta, mutta niin pitääkin olla. Kyllä pitää itse uskaltaa pitää ääntä, jos meinaa menestystä saada.
Rahat saatiin ja Jyväskylästä ostettiin PA-vehkeet. Myöhemmin Suolahden kaupunki oli tukemassa meidän Euroopan kiertuettakin. Sellaista tukea pitäisi olla nuorille soittajille nykyäänkin. Jos nuorista löytyy potentiaalia, niin sitä pitää tukea, kun ei vanhemmatkaan aina kaikessa pysty auttamaan. Alkulan treenikämppä oli ilmainen ja siellä oli vapaassa käytössä kaikki kamat. Sellanen on nykyään tosi harvinaista. Taisi olla silloinkin. MACHINE MENIN KANSSA saatu levytyssopimus oli todella iso juttu. Oli oikeasti mahtava huomata, että sillä uholla ja kovalla työllä sai sitten jotain aikaankin. Machine Men kesti yli 10 vuotta. Neljännen levyn tekeminenkin aloitettiin, ja pöydällä oli muutama levytyssopimuskin, mutta homma loppui kuitenkin kuin seinään. Ei löytynyt enää sellaista paloa tekemiseen kuin aiemmin. Multahan se palo oli kateissa pidemmän aikaa. Joulukuussa 2012 sain leukemia-diagnoosin, ja vietin koko talven sairaalassa. Siellä sairaalasängyssä maatessa syttyi sitten taas se palo. Kirjotin tosi paljon biisejä, joista tuli sitten aika synkkiä. Musiikkia pitää kuitenkin tehdä sielulla ja sydämellä, ja siinä tilanteessa siitä sitten tuli vähän synkempää. NIITÄ SAIRAALASSA kirjoitettuja biisejä on nyt tullut työstettyä enemmänkin. Meillä on uusi bändi J-V Hintikan ja Raatikaisen Juuson kanssa. Nekin jätkät on suolahtelaisia. Siltä se näyttää, että vaikka on 10 vuotta asunut jo muualla, niin suolahtelaisten kanssa tulee vieläkin pyörittyä. Ja käyn Suolahdessa vieläkin aika usein. Kyllä mä olen vieläkin suolahtelainen.
FAKTA Antony Parviainen - Syntynyt Suolahdessa 9.11 1981 - Muutti Jyväskylään vuonna 2005 - Lauloi suolahtelaisessa Machine Menissä, joka levytti yhteensä kolme albumia ja sai kansainvälistäkin huomiota - Ammattikoulusta puualan perustutkinto ja Jyväskylän aikuisopistosta visuaalisen viestinnän tutkinto - Esiintyy nykyään Antony Parviainen Trion kanssa - Kehittelee parhaillaan uusia bändikuvioita Juuso Raatikaisen ja J-V Hintikan kanssa
NOPEAT Suolahti vai Jyväskylä? – Suolahti. Suolahdessa on äiti. Iron Maiden vai Dingo? – Maiden. Koska Bruce Dickinson. Viljo’s vai Lutakko? – Lutakko on legendaarisempi. Alkulan vai Lutakon treenikämppä? – Jos on pakko valita niin Alkula. Siellä oli enemmän tilaa ja siellä pystyi treenaamaan milloin vain.
21