Page 25

teihin. Liikuntapapista urheilijat voivat hakea keskustelukumppanin esimerkiksi asioissa, joista on vaikea puhua valmentajien, opettajien tai opiskelukavereiden kanssa. Monet urheilijat kokevat myös hengelliset asiat tärkeinä ja läheisinä. Näistäkin asioista on luonnollisesti kätevä puhua liikuntapapin kanssa.

Tukea urheilijoille ja valmentajille Kuortaneen liikuntapappi Eeva-Liisa Helle toimii koordinaattorina hankkeessa, jossa kehitetään kirkon ja urheiluakatemioiden välistä yhteistyötä. – Kirkon työntekijöinä tunnemme suurta kiitollisuutta siitä, että meidät kutsuttiin tekemään yhteistyötä urheiluakatemioiden kanssa. Kirkko haluaa lähteä työhön innolla mukaan. Liikuntapappi on saanut paljon hyvää palautetta Kuortaneen työstään. – Moni on ihmetellyt, miksei liikuntapappeja ole enemmän. Itsekin olen huomannut, että urheiluseuroissa ja muualla tälle työlle on paljon kysyntää. Akatemiayhteistyössä haluamme mallintaa Kuortaneella löydettyjä hyviä toimintamuotoja ja viedä niitä sellaisenaan tai sovellettuina akatemioihin. – Nuoret urheilijat pohtivat monenlaisia elämänkysymyksiä. Miksi olemme täällä? Mihin olemme menossa? Miten ihminen on hyvä toiselle ihmiselle? Mikä on oikein ja mikä väärin? Valmentaja ei ole kasvattamassa nuorta vain hyväksi urheilijaksi vaan myös hyväksi ihmiseksi. Toivomme, että voimme olla tukemassa ja rohkaisemassa valmentajia ja tuoda heille uusia ideoita. Tähän mennessä hanke on virinnyt pisimmälle Tampereen Urheiluakatemiassa. Toiminnan tarkemmat muodot hahmottuvat vähitellen akatemioiden toiveiden mukaisesti. Helteen mukaan tavoitteena on saada tulevaisuudessa Suomen jokaiseen 19 urheiluakatemiaan yhteistyötä kirkon kanssa.

Kolumni MARKO MALVELA

Metaforan kuolema NARRATIIVISEN TERAPIAN KEHITTÄJÄ Michael White käsitteli eräässä esityksessään aihetta metafora ja sen kuolema. Alustus meni kutakuinkin näin: Meillä jokaisella on psykologisia tarpeita. Mutta onko näin todella? Vai olisiko niin, että käsite ”psykologiset tarpeet” on vain idea ja metafora kuvaamaan niitä prosesseja joita ihmisessä näyttäisi tapahtuvan. Ja että metafora on vertauskuva ihmisen fysiologiasta (fyysisistä tarpeista kuten lämpö, neste, ravinto), joka sopi kuvaamaan myös psyykettä. Kun vertauksen isä (Freud) pisti sen aluille, syntyi tarve tutkia, määrittää ja selvittää metaforaa lisää. Löytää sille tarkempia määrityksiä. Ymmärtää tarvemetaforaa paremmin. KUN AIKAA KULUI joitakin vuosia ja vuosikymmeniä, unohdettiin että kyseessä oli mukiin menevä vertauskuva. Metafora, joka auttoi käsittämään psyyken toimintaa. Metafora kuoli, ja tilalle synty fakta. Nyt psyykkisiä tarpeita pidetään yhtä todellisina kuin kipua, jonka vasaralla sormeen lyöminen aiheuttaa. On syntynyt tiedettä, joka tutkii tarpeita ja tarpeiden hierarkioita. WHITE EI OTTANUT kantaa psyykkisten tarpeiden olemassaoloon tai todenmukaisuutteen. Hän valaisi vain sitä, millä tavalla totuus saattaa muodostua useissa eri konteksteissa eri tavoilla. Minut hän herätti havaitsemaan metaforia, jotka meillä ovat aikojen saatossa muodostuneet tosiksi. Oletko koskaan pohtinut superkompensaation historiaa? Mistä se on syntynyt? Kuka sen on synnyttänyt? Ja kuinka totta se on? Superkompensaatio on selvästi metafora. Se on syntynyt muistaakseni vuonna 1968 Jakolejevin toimesta.

40 vuotta kisapappitoimintaa

KUN TEEMME AIKAMATKAN 1960-luvun lopun Neuvostoliittoon, on helppo ymmärtää sanan ”superkompensaatio” syntyperää. Sanana se aukeaa supervallasta joka kilpailee ydinpelotteella lännen kanssa, tavoittelee avaruuden valloitusta ja teknistä ylivoimaa, laatii viisivuotissuunnitelmia maatalouteen ja ylistää kulttuurissa ja urheilussa neuvostokansalaisen ylivertaisuutta kapitalisteihin verrattuna. Taustalta voi myös löytää henkäyksiä kommunistisesta manifestista, sillä onhan metaforan henki selkeä. Kun teet töitä, saat siitä lisäarvoa, ja tuon lisäarvon saat omaan käyttöösi parantuneena suorituskykynä (kompensaatio tehdystä työstä). Minkälaisissa olosuhteissa Jakolejev teoriansa kehitti? Piirsikö hän sen tupakkiaskin kanteen kaskipellolla? Todennäköisesti ei. Vai istuiko hän tutkijajoukon kanssa laboratoriossa odottaen tuloksia, jotka vahvistivat käyrän olemassa olon? Tuskin näinkään.

Göran Hellberg aloitti osa-aikaisen kisapappityönsä vuoden 1972 kesäolympialaisissa. Hänen tehtäviään on jatkanut Leena Huovinen. Paralympian puolella kisapappitoimintaa on ollut vuodesta 1996, jolloin Mauri Vihko oli mukana kesäparalympialaisissa. Olli-Pekka Silfverhuth on toiminut osa-aikaisena kisapappina vuodesta 2004 lähtien. Kisapapit ovat olleet mukana erityisesti olympialaisissa sekä yleisurheilun ja hiihdon arvokisoissa. He ovat olleet mahdollisuuksien mukaan myös urheilijoiden leireillä. ●

MUTTA YKSI ASIA on varmaa. Jakolejevin kuvailemaa superkompensaatiota esiintyy urheilussa. Jopa niin paljon, että idea on säilyttänyt elinvoimaisuutensa. Ehdottomasti superkompensaation menestystarina vetää vertoja muille neuvostoajan keksinnöille helikopterille ja kalashnikoville. Superkompensaatio saa palstatilaa nykyisissä valmennuskirjoissa yhtälailla kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Kävikö superkompensaatiolle samalla tavalla kuin psyykkisille tarpeille? Tappoiko määrittely ja asian tutkiminen vertauskuvan? Muuttuiko superkompensaatio faktaksi? Michael Whiten tavoin en kiistä etteikö superkompensaatio voisi olla täysin totta. Mutta kysyn, mitä mahdollisuuksia avautuisi, jos palauttaisimme sen metaforana henkiin? Voisiko löytyä rikkaampaa ja täsmällisempää metaforaa kuvaamaan harjoituksissa kehittymistä? ● 4 • 2012

25

Valmentaja_4_2012  

valmentajalehti 4/2012

Valmentaja_4_2012  

valmentajalehti 4/2012

Advertisement