Page 24

24

Yrittäjäsanomat

Astetta vakavampi yhden illan juttu Kasimir Sandman ryhtyi 17-vuotiaana ex tempore matkailualan yrittäjäksi. Nyt Lasten Kaivoksen yrittäjällä on kiikarissaan jo seuraava projekti. Teksti katri simola Kuvat mikko makkonen

K

asimir Sandmanista piti ensin tulla rekkakuski, sitten opettaja, mutta hänestä tulikin matkailualan yrittäjä. Yhdeksännellä luokalla Sandman sai yhden niistä päähänpistoistaan, jotka ovat johdattaneet hänet nykyhetkeen. Helsingissä syntynyt ja kasvanut Sandman mietti eräänä uudenvuodenaattona, mihin lukioon hakisi kevään yhteishaussa. Hän muisti, että myös Outokummussa on lukio, ja päätti hakea sinne. – Ajattelin vähän repäistä, eikä ole kaduttanut. Olin viettänyt täällä lomia ja aina tykännyt Outokummusta. Äitini on kotoisin täältä. Outokummussa on erilainen ilmapiiri kuin Helsingissä ja pienen kylän viehätys, Sandman kertoo. Uusi koti löytyi isovanhempien luota Törisevän kylästä. Sandman vuokrasi maalaistalon yläkerrasta huoneen, jossa sängystä noustessaan pääsee heti työpöydän ääreen. Pöydällä on tulostin, kannettava tietokone ja siisti rivi mappeja. Ikkunasta näkyy vanha navetta, sen viereen parkkeerattu oma auto, peltoa, naapurin lehmiä ja metsänreunaa, jossa toisinaan jolkottelee hirviä. Myös susia ja karhuja liikkuu alueella. Sandman kertoo hiihtoladuista, joiden päälle ilmestyi viime talvena suden tassunjälkiä. Tämän toukokuisen viikon aikana Sandman aikoo kuitenkin lyhyemmän työmatkan vuoksi muuttaa Outokummun keskustaan. Päätöksen hän on tehnyt edellisenä päivänä ex tempore – miten muutenkaan. Samalla tavalla hän ryhtyi teemapuisto Lasten Kaivoksen yrittäjäksi kaksi vuotta sitten.

Yrittäjäksi alle vuorokaudessa Kun Outokummun kaupunki kaksi ja puoli vuotta sitten etsi kaivosaiheiselle puistolle yrittäjää, ehdotti tuttu kunnallispoliitikko tehtävään Sandmania. Poliitikko oli nähnyt Sandmanin osallistuvan aktiivisesti paikalliseen keskusteluun ja oli vaikuttunut nuorenmiehen näkemyksistä ja tarmosta. Tuolloin 17-vuotias Sandman nauroi ensin, mutta ryhtyi sitten punnitsemaan asiaa tarkemmin. Miettimiseen kului yksi ilta, jonka aikana hän puhui pitkään isänsä kanssa puhelimessa. Isä kannusti Sandmania ryhtymään yrittäjäksi, lupasi olla mentori ja lainasi 30 000 euroa alkupääomaksi. Vielä samana iltana

Sandman lähetti kaupungille sähköpostia, että olisi kiinnostunut pestistä. Vastaus tuli seuraavana aamuna. Kaupunki hyväksyi tarjouksen ja tarkemmat neuvottelut alkoivat. Sandmanista oli tullut teemapuiston yrittäjä alle vuorokaudessa. – Sekin oli sellainen yhden illan juttu, Sandman kertoo nauraen. Lopullinen sopimus allekirjoitettiin tammikuun alussa 2014. Kaupunki oli jo ennättänyt tilata teemapuiston rakennelmat. Sandman ryhtyi tuotteistamaan ja markkinoimaan puistoa. Siinä piti turvautua mielikuviin, sillä puisto valmistui kesän kynnyksellä vasta muutamia päiviä ennen avajaisia. Lukiota käynyt Sandman hoiti yrityksen asioita opiskelun ohessa. – Aika usein piti tunnilta juosta pois puhumaan puhelimeen, mutta koulussa tiedettiin tilanne ja oltiin joustavia, Sandman kiittelee. Kaikki eivät kuitenkaan ottaneet uutta yrittäjää vastaan ilolla. Osa suhtautui epäillen tämän pätevyyteen. – Kävin lukemassa Suomi24-sivuilta kirjoituksia, että onpa epätoivoista toimintaa, kun pitää penskoja laittaa yrittäjäksi. Ensimmäisen kesän jälkeen en ole enää niitä nähnyt, eikä sellaista ole korviin kantautunut muualtakaan. Ehkä se olisi jatkunut, jos olisi mennyt huonosti, mutta nyt ovat joutuneet syömään sanansa. Lasten Kaivoksen toiminta lähti heti hyvin käyntiin, ja Sandman pystyi maksamaan 30 000 euron lainan takaisin isälleen jo ensimmäisen kesän jälkeen.

Osa miljoonahanketta

Kävijämäärissä painetta Lasten Kaivos sijoittuu keskelle museoitua Vanhan kaivoksen aluetta Outokummun keskustan kupeessa. Näin toukokuisena päivänä alueella on hiljaista. Vain kaksi pientä lasta testaa keinua huoltajiensa kanssa. Kiipeilyteline, liukumäet ja polkuautorata odottavat leikkijöitään. Tuuli humisuttaa lehtiin puhjenneita koivuja ja pöllyttää hiekkaa. Leikkivälineet ovat pienoismalleja oikeasta Vanhasta kaivoksesta. On malmia erottelevaa rinnerikastamoa, hiekkaa kuljettavaa maansiirtotraktoria ja kaivostornia, josta näkee myös kummun päällä sijaitsevan oikean kaivostornin. Kun puisto kesäkuussa aukeaa, telmii pihamaalla kymmeniä lapsia. Heinäkuisena hellepäivänä kävijöitä voi olla kolmisensataa. Viime vuonna puistossa kävi joitakin

Lasten Kaivos avattiin kaksi vuotta sitten Outokummun Vanhan kaivoksen alueelle Pohjois-Karjalassa. Kaivosaiheinen teemapuisto on osa kaupungin matkailun kehittämisohjelmaa, johon on investoitu yhteensä noin viisi miljoonaa euroa. Rahoituksesta noin 70 prosenttia on peräisin Euroopan unionilta. Outokummun kaupunki omistaa Lasten Kaivoksen kiinteistöt ja laitteet, yrittäjä Kasimir Sandmanin vastatessa puiston pyörittämisestä. Lasten Kaivoksen liikevaihto on noin 80 000 euroa ja yritys työllistää neljä sesonkityöntekijää. Puisto on auki kesäkuusta elokuuhun sekä touko- ja syyskuussa päiväkoti- ja kouluryhmille. Noin 2 000 neliömetrin kokoisessa teemapuistossa on sekä ulko- että sisätiloja. Kohderyhmää ovat erityisesti 2–12-vuotiaat lapset. – Kesäkuussa lapset tulevat isovanhempiensa ja heinäkuussa vanhempiensa kanssa, Sandman kertoo. – Tyypillinen kävijä on lomaileva lapsiperhe 200 kilometrin säteeltä. Osa saattaa olla kotoisin kauempaakin, mutta on joka tapauksessa viettämässä lomaansa Itä-Suomessa. Outokummusta kävijöitä on vain viisi prosenttia, mikä selittyy Sandmanin mukaan sen pienellä asukasluvulla. Outokummussa asuu noin 7 200 ihmistä.

Yrittäjäsanomat 5/2016  

Yrittäjäsanomat 5/2016