Yhteiset Lapsemme -lehti 01 2018

• Monikulttuuristen lasten asialla jo vuodesta 1988. •

Kevätnumero 2018

Rosamaría Bolom

ja taidetta lapsen oikeuksista s.4 Vierailulla Kolumbian kummikohteessa Murrosikä adoptioperheissä

s.12

s.14

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

TÄSSÄ NUMEROSSA

s.4

Pepe-kerhossa Bogotan köyhien asuinalueiden lapset saavat esiopetusta. s. 12

s.12

s.14

Taidetta

s.7

Yhteiset LAPSEMME -lehden julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry Toimitusneuvosto: Susanna Ba, Pekka Iivonen, Harri Junttila, Kristiina Ikonen, Jaakko Lavonius, Anja Wikstedt, Helena Korpela Päätoimittaja: Tuula Kumpumäki Toimitussihteeri: Irma Marttinen Ulkoasu ja taitto: Pia Lehtinen / Simberg & Partners Oy Kansikuva: Unsplash / Jorge Barahona Painatus: Next Print Oy, Helsinki ISSN: 2343-2152

Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu, poliittisesti, uskonnollisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastensuojelujärjestö.

Missio Yhteiset Lapsemme edistää monikulttuuristen lasten hyvinvointia vaikuttamalla suomalaisessa yhteiskunnassa sekä antaa tuen tarpeessa oleville lapsille mahdollisuuksia hyvään elämään.

Visio Yhteiset Lapsemme on johtava monikulttuuristen lasten hyvinvoinnin edistäjä Suomessa sekä luotettava ja aktiivinen lasten asioiden puolestapuhuja myös kansainvälisesti.

Kummi- ja avustustili FI25 1011 3000 2110 44

Rosamaría Bolom

Sisältö

s. 4

Kevätnumero 2018

Rosamaría Bolom tekee vaikuttavaa taidetta. . . s. 4

Taidetta miehityksen yläpuolella .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 7 Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen . . . . . . . . . . . . s. 10 Kolumni: Onko kotikielellä väliä? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 11 Vierailulla Kolumbian kummikohteessa. . . . . . . . . . . . . . . . s. 12 Murrosikä adoptioperheissä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 14 Lähes 30 vuotta yhteistyötä Boliviassa . . . . . . . . . . s. 16

Suomi-kerho turvapaikanhakijalapsille . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 20 Monikulttuurinen ystävänpäiväjuhla .. . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 21 Ajankohtaista . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 22 Etsimme innostavaa ja osaavaa järjestöjohtajaa! . . . . . . . . . s. 23

•2•

PÄÄKIRJOITUS

Kiitos!

Tämä on 32. ja samalla viimeinen Yhteiset Lapsemme -lehden pääkirjoitukseni. Päätän työni Yhteiset Lapsemme ry:ssä sen 30-vuotisen toiminnan juhlavuoteen ja siirryn maaliskuussa toisiin tehtäviin.

monikulttuurista. Onkin erittäin harmillista, että niin moni edelleen käyttää energiaansa sitä vastaan taistelemiseen.

Toki uutta kohti lähden mielenkiinnolla, innostuneenakin, vaikka onhan lähdössä aina myös haikeutta. Mukaan kuitenkin lähtee iso matkalaukullinen oppia ja kokemusta, jota olen yhdeksän Yhteiset Lapsemme vuoden kuluessa saanut kerätä.

Yhteiset Lapsemme ry:n strategia kiteytyy monikulttuurisen lapsen hyvän elämän mahdollistamiseen. Tämä edellyttää, että lapsi saa elää sellaisessa yhteiskunnassa, joka arvostaa moninaisuutta ja osoittaa ymmärrystä haavoittuvassa asemassa olevaa kohtaan. Se on yhteiskunta, jossa toteutuvat syrjimättömyys, vertaisuus ja osallisuus. Se on kasvuympäristö, jossa lapset ja perheet saavat tarvittaessa apua ja tukea osaavilta ammattilaisilta.

On ollut ilo saada tehdä työtä sellaisten ihmisten kanssa, joille monikulttuurinen Suomi on luonteva, rikastuttava ja merkityksellinen toimintaympäristö.

Iloitsen suuresti Yhteiset Lapsemme ry:n toimintaan vahvasti vakiintuneesta rasisminvastaisesta vaikuttamistyöstä, jonka punaisena lankana on vaikuttaa erityisesti lasten ja nuorten kohtaamaan rasismiin.

Yhdistyksen rooli turvapaikanhakija- ja pakolaislasten, -nuorten sekä -perheiden arjen hyvinvointia lisäävässä kehittämistyössä on uusien hankkeiden myötä vahvistumassa entisestään. Yhteiset Lapsemme ry on vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisiin adoptioihin, monikulttuuriseen lastensuojeluun ja yksintulleisiin alaikäisiin turvapaikanhakijoihin liittyvien kysymysten asiantuntijana. Monimuotoiset taidelähtöiset toiminnat ja työpajat, jotka mahdollistavat lasten ja nuorten oman osallisuuden ja toimijuuden, ovat ison ilon aiheita.

Tämä on visio, jonka puolesta kannattaa toimia ja tehdä työtä. Tässä on Yhteiset Lapsemme ry:n ja sen kumppaneiden paikka.

Suuri kiitos jokaiselle, jonka panos vie tätä tavoitetta eteenpäin - vapaaehtoisille, jäsenille, tukijoille ja yhteistyökumppaneille. Kiitos Yhteiset Lapsemme -tiimille: Eva, Kitte, Pekka, Essi, Merja, Harri, Nina, Kristiina, Merja, Meron, Emilia, Azeb, Osmo, Anja, Irma, Mammu, Helena, Jaakko, Anna-Kaisa, Hanna-Leena, Piia, Heini, Tiina, Linda, Ella, Zanna, Marina, Pirkko, Maarit, Antti, Marjut, Katja, Pasi, Johanna, Gail, Elisa sekä huhtikuussa joukkoon liittyvät Emmi ja Laura.

Monikulttuuristen lapsiperheiden arjessa on tapahtunut paljon positiivista muutosta. Palvelujärjestelmämme tunnistaa ja tunnustaa aiempaa paremmin tämän ryhmän erityisen tuen tarpeen.

Entistä suurempi osa suomalaisista arvostaa yhteiskunnan moninaisuutta. Samalla kuitenkin valitettavan moni on ohittanut sen tosiasian, että Suomi on jo kauan ollut monikulttuurinen. Ja tulee olemaan entistä monikulttuurisempi. Myös suomalaisuus on

Hyvää juhlavuotta 30 -vuotias Yhteiset Lapsemme ry!

Tuula Kumpumäki, päätoimittaja

•3•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

TAIDE

Rosamaría Bolom on meksikolainen taiteilija ja psykologi, joka työskentelee Suomessa. Hän valmistaa parhaillaan lapsen oikeuksista kertovaa nukkeveistosnäyttelyä, joka avautuu marraskuussa 2018 Annantalossa.

Kuva: Ville Rekula 2017

Rosamaría Bolom

haluaa tehdä vaikuttavaa taidetta Alakoulussa istuu pieni tyttö, joka katsoo, kun äidit tuovat lounastunnilla ruokaa lapsille. Yksi lapsi saa hyvää ruokaa ja paljon hellyyttä, toista lasta kohdellaan tylysti, eikä hän saa juuri mitään syödäkseen. Muistikuva on jäänyt vahvasti Rosamaría Bolomin mieleen. »Jo silloin lapsena mietin, miten erilaista ja eriarvoista lasten elämä voi olla», hän sanoo.

•4•

Pidin kovasti siitä kaikesta, mutta jatkoin psykologian opintojani.

Ajattelin, että taide voi olla minulle harrastus

Rosa María Sánchez Hernández’in tie meksikolaisesta luokkahuoneesta Helsingin Kallioon on ollut pitkä ja monivaiheinen. Opinnot hän aloitti agronomin tutkinnosta, minkä jälkeen hän opiskeli lakia Acapulcossa ja vaihtoi sitten psykologiaan.

Taiteilijaksi hän kasvoi siinä ohessa.

Psykologian opintojen toisen vuosikurssin aikana Rosamaría toimi mallina piirustuksen opiskelijoille ja samalla kuunteli, miten heitä opastettiin, ja piirsi itsekin aina odotellessaan omaa vuoroaan. »Kerran maestro sanoin minulle: ’Ahaa, sinähän voisit tulla joskus tälle toisellekin puolelle´. Siitä alkoi heräämiseni taiteilijaksi», Rosamaría kertoo ja jatkaa: »Sain piirtää, maalata ja tehdä seinämaalauksia. Pidin kovasti siitä kaikesta, mutta jatkoin psykologian opintojani. Ajattelin, että taide voi olla minulle harrastus.»

Vuonna 2002 Rosamaría Bolom asui ja työskenteli ns. zapatistien alueella Etelä-Meksikossa. Meksikolaisen zapatistisen kansalaisliikkeen juuret ulottuvat 1980-luvun alkuun, ja vuodesta 1994 lähtien liike on taistellut aktiivisesti alkuperäiskansojen oikeuksien, itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon puolesta Meksikossa sekä Guatemalassa ja Belizessä. »Siellä ollessani lapset huusivat aina minulle: ›Bolom, bolom…›. Niin otin taiteilijanimekseni Bolom, mikä tarkoittaa kissaa.» »Kun palasin zapatistien alueelta Mexico Cityyn tiesin jo, että pidän lasten kanssa työskentelystä ja taiteen tekemisestä. Täydensin kuitenkin vielä opintojani taide- ja kirjoitusterapiaopinnoilla. Pidin päiväkirjaa ja kirjoitin omia ajatuksiani.

Aloin samalla myös lukea enemmän tekstejä», hän jatkaa.

Valmistumisen jälkeen Rosamaría oli töissä valtiolla henkilöstöhallinnon tehtävissä. »En kuitenkaan viihtynyt työssäni, koska en halunnut päättää, kuka saa työpaikan ja kuka ei. Niin jätin vakituisen työn ja säännöllisen palkan. Ryhdyin tekemään taidetta.»

Merimies-isän ja meksikolaisen sirkustaiteilijan pojantytär, akateeminen virkanainen, valitsi elämälleen uuden suunnan.

TAIDETTA JA POLITIIKKAA Taiteilijanuransa alkuvaiheessa Rosamaría liittyi mukaan tunnettuun meksikolaiseen vasemmistolaisten taiteilijoiden Taller de la Grafica Popular (TGP) -ryhmään. Meksikossa kuten muuallakin Latinalaisessa Amerikassa taide on keino ilmaista mielipiteensä ja vaikuttaa.

Taller de la Grafica Popular -ryhmässä taiteilijat tekivät seinämaalauksia, runoja, julisteita, lehtiä ja grafiikkaa. »Se oli vahvasti ideologinen ja vähän anarkistinenkin ryhmä, jonka toimintaa verhosi salamyhkäisyys. Mukana oli hienoja opettajia eli maestroja, joilla oli hyvä sydän ja korkea tavoite siitä, että yhteiskunnan pitää olla kaikille tasa-arvoinen.

Mietimme yhdessä, miten voimme muuttaa yhteiskuntaa. Nuoret haluttiin tähän muutokseen mukaan», Rosamaría muistelee. »Löysin minulle oikeita ihmisiä ja tapasin aatteellisesti vahvoja, filosofisia ja ajattelevia taiteilijoita. Perustimme pienen ryhmän, jonka kanssa järjestimme näyttelyitä ja nukketeatteria. Yliopistolla olin aiemmin tavannut miehen, joka opetti minulle meksikolaisen kartonkitekniikan.

Hän oli upea, luova ihminen, josta tuli poikaystäväni. Pidimme yhdessä lapsille työpajoja kesäleireillä.»

Meksikolaista kartonkitekniikkaa on käytetty perinteisesti myös piñatan valmistamisessa. »Piñata on lähtökohdiltaan uskonnollinen, mutta nykyään samalla tekniikalla tehdään mieluummin alebrijeja eli naamioita, joista kuuluisimpia ovat »catrinat» ja lelut», Rosamaría kertoo.

Jo ennen Suomeen muuttoa Rosamaría edisti meksikolaista kartonkitekniikkaa ja piti työpajoja, joissa tehtiin jättiläisnaamioita.

•5•

ELÄMÄÄ JA TYÖTÄ SUOMESSA Rosamaríaa kuunnellessa miettii, miten joskus elämä kuljettaa paikasta ja ammatista toiseen. Miten kutsumus, ihmissuhteet, opettajat ja ehkä verenperintökin johdattavat eteenpäin. »Suomalaisen mieheni tapasin ihan sattumalta yhtenä yönä kadulla Mexico Cityssä», hän kertoo. »Tulimme Suomeen elokuussa 2009.

Meillä oli alun perin tarkoitus muuttaa yhdessä Argentiinaan, ja olimme jo vuokranneet sieltä asunnonkin, mutta kohtalo puuttui peliin. Kaksi tuntia ennen lähtöä laukkumme, jossa oli kaikki tärkeät paperit, passit ja tietokone, hävisi. Emme tienneet mitä tehdä, ja lopulta päätimme tulla Suomeen.»

Helsingissä Rosamaría aloitti suomen kielen opinnot ja jatkoi taiteen tekemistä. »Ajattelin, että minun pitää tutustua Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin. Opiskelin suomen kieltä ja jatkoin taideprojektejani.»

Ensimmäinen työpaikka löytyi Meksikon Suomen suurlähetystöstä. »Tapasin suurlähettiläs Agustín Gutiérrez Canet’in ja hän pyysi minua töihin lähetystöön.

Sovimme, että voin työskennellä kulttuurin alalla ja järjestää näyttelyitä. Se oli ihana kokemus. Sain tutustua Meksikon lähetystöstä käsin Suomeen. Opin paljon

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

Yhteiset Lapsemme ry:ssä työssä ollessaan Rosamaría järjesti monille lapsiryhmille taidetyöpajoja. Tässä kuvassa askarellaan Maailma kylässä -festivaaleilla 2014.

Kuva: Irma Marttinen

Lapsen pitää tuntea omat oikeutensa, jotta hän osaa sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin.

esimerkiksi siitä, miten CIMO avaa mahdollisuuksia nuorille ja miten yritykset kuten Nokia tarjoavat työtä meksikolaisille insinööreille», Rosamaría kertoo.

Suomessa asuttujen vuosien aikana Rosamaría on verkostoitunut hyvin. »Tutustuin Jaime Potenzeen Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Cinemaíssissa, ja olen ollut mukana Sivuvalo-projektissa ja siellä ystävystyin perulaisen runoilijan Roxana Crisólogo Correan kanssa ja tutustuin moniin muihin meksikolaisiin ja perulaisiin taiteilijoihin.»

Rosamaría on perustajajäsen ja aktiivinen toimija Third Space Kollektiivissa, jossa etsitään tapoja ravistella ennakkokäsityksiä toiseudesta. Hän on työskennellyt myös Kulttuurikeskus Caisassa, Interkult Kassandrassa ja Helinä Rautavaaran museossa. »Caisassa Oge Eneh ehdotti, että ottaisin yhteyttä Yhteiset Lapsemme -yhdistykseen ja ajattelin, että voisin järjestää taidetyöpajoja lapsille ja käyttää samalla psykologista osaamistani ja meksikolaista kartonkitekniikkaa», Rosamaría kertoo.

Siitä alkoivat yhteiset projektimme ja ystävyytemme.

Yhteiset Lapsemme ry:ssä työssä ollessaan Rosamaría järjesti kouluissa, päiväkodeissa ja muissa lapsiryhmissä taidetyöpajoja, joissa tehtiin kartonkitekniikalla naamioita ja veistoksia. Työpajoissa hän kertoi myös lapsen oikeuksista ja lasten elämästä Meksikossa sekä alkuperäiskansojen perinteistä.

Rosamarían taidetyöpajoihin osallistuivat myös Monikulttuurisen Koti Ilolan lapset ja nuoret sekä Itä-Euroopan roma-

nisiirtolaisten lapset. Koti Ilolan lasten kanssa työskentelyä on tarkoitus jatkaa tänä vuonna Suomen lasten ja nuorten säätiön Glow-hankkeen turvin.

Syksyllä 2016 Rosamaría ja nukketaiteilija Anne Lihavainen järjestivät Yhteiset Lapsemme ry:n Vihdin ryhmäkodin yksintulleille turvapaikanhakijanuorille ja heidän koulukavereilleen teatterinaamiotyöpajasarjan. Projektin tuloksena syntyneet teatterinaamiot olivat mukana viime syksynä Helsingissä pidetyssä Yhdessä koettua kiertueen Pihalla!? -näyttelyssä.

LAPSEN OIKEUDET KAIKILLE! -NUKKEVEISTOSNÄYTTELY Parhaillaan Rosamaría Bolom valmistaa Annantalossa marraskuussa 2018 avautuvaa Lapsen oikeudet kaikille! -näyttelyä, jonka tekemiseen hän on saanut Alfred Kordelinin säätiöltä apurahan. »Näyttelyn idea syntyi jo vuonna 2014, kun tapasin lastenkirjailija Jean-Henrik Johanssonin ja hän antoi minulle erikoisen tehtävän. Hän pyysi minua luomaan nuken, jonka tarkoituksena on taistella tyttöjen oikeuksien puolesta ja lapsiavioliittoja vastaan. Valmistin paperiveistosnuken, jonka nimeksi tuli »Father! Don’t sell me to become a bride, I am only 10», Rosamaría kertoo.

Lapsen oikeudet kaikille! -näyttely koostuu kahdeksasta nukkeveistoksesta, jotka kertovat lapsen oikeuksista YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artikloiden mukaan. »Lapsen pitää tuntea omat oikeutensa, jotta hän osaa sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin. Näyttelyn nuket vahvista-

•6•

vat lasten ymmärrystä lapsen oikeuksista.

Lapset saavat oppia myös tekemällä ja kokemalla, eikä vain opettelemalla ulkoa. On tärkeää, että lapset sisäistävät, mitä lapsen oikeudet tarkoittavat», Rosamaría kuvaa näyttelyn perusideaa.

Rosamaría kertoo, että kahdeksan nukkeveistoksen joukossa on myös muutama hyvin vahva nukke. »Yksi nukeista esittää kuollutta lasta ase kädessä. Meksikossa huumekartellit käyttävät 13–16-vuotiaita katupoikia apureina, kun joku vihollisjengin jäsen pitää tappaa. Yleensä nämä lapset tulevat myös itse tapetuiksi. Se on todella surullista», Rosamaría sanoo. »Ajatus tässä nukessa on, että lapsi kuolee sisältäpäin jo tarttuessaan aseeseen. Olen saanut nukesta myös kritiikkiä ja mietin, voinko ottaa sen mukaan näyttelyyn, mutta toisaalta en voi tehdä vain iloisia nukkeja. Joskus me aikuiset haluamme suojella lapsia, mutta pitäisi miettiä, miten voimme auttaa lapsia ymmärtämään.

Lapsille pitää myös kertoa, miten erilaista lasten elämä on eri puolilla maailma», Rosamaría pohtii.

Meksikossa on paljon ongelmia ja lasten oikeudet eivät aina kiinnosta vallanpitäjiä. »On hyvin surullista katsoa, miten kaikilla lapsille ei ole samoja mahdollisuuksia. Nyt aikuisena haluan kantaa vastuuta maailman lapsista ja edistää lasten oikeuksien toteutumista», hän sanoo.

Irma Marttinen

PALESTIINA

Taidetta

miehityksen yläpuolella

Keväällä 2015 neljä Taideyliopiston teatteripedagogiikan ja musiikkikasvatuksen opiskelijaa suorittivat maisteriopintoihinsa kuuluvan syventävän harjoittelun Palestiinan Länsirannalla. Harjoittelun aikana teatteripedagogit Helena Korpela, Annukka Valo ja Petra Haapio sekä musiikkikasvatuksen opiskelija Aili Järvelä opettivat ja ohjasivat soveltavan teatterin ja musiikin työpajoja muun muassa Al Arroubin ja Daheishan pakolaiskylissä Betlehemin ja Hebronin seudulla.

Syksyllä 2017 Al Arroubin lapsia osallistui Nowat Ensemblen ja suomalaisten taiteentekijöiden yhteiseen esitysprojektiin, jossa käsiteltiin muun muassa kodin merkitystä – ohessa osallistujien aiheeseen liittyviä piirroksia.

•7•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

Al Arroubin nuoret Nowat Ensemblen näyttelijät harjoittelemassa esitystä Faces of the Pool. Esityksen ohjasivat Helena Korpela ja Annukka Valo.

Työpajojen kautta on taiteen keinoin työstetty osallistujien itselleen tärkeiksi kokemia teemoja.

Kolmen kuukauden mittainen harjoittelujakso oli ensimmäinen Taideyliopiston järjestämä opiskelijavaihto Palestiinaan ja loi pohjan tiiviille suomalaisten ja palestiinalaisten taiteilijoiden väliselle yhteistyölle. Yhteistyön seurauksena uudet taideyliopistolaiset – Maikki Palm, Elina Sarno ja Georgina Goater – sekä Metropolia AMK:n opiskelijat – Veera Raatikainen, Jarkko Lepistö, Alma-Ruut Karjalainen ja Venla Katila – matkustivat Palestiinaan vuoden 2017 keväällä ja vielä uudelleen saman vuoden syksyllä. Minulla oli onni matkustaa Palestiinaan ensin yhtenä opiskelijoista ja sen jälkeen harjoittelujen koordinoijana.

ESITYKSIÄ JA SOVELTAVAN TAITEEN TYÖPAJOJA Ensimmäisestä opiskelijavaihdosta poikinut yhteistyö on ollut montaa laatua. Viimeisten kolmen vuoden aikana on ohjattu pakolaiskylän lasten, nuorten ja aikuisten kanssa omaelämäkerrallisia esityksiä sekä teatterin, tanssin, musiikin, nukke- ja esineteatterin työpajoja.

Työpajojen kautta on taiteen keinoin työstetty osallistujien itselleen tärkeiksi kokemia teemoja. Esimerkiksi Al Arroubin nuorten poikien teatteriryhmässä valmistimme keväällä 2015 esityksen Faces of the Pool, joka rakentui nuorten itse ideoimille kohtauksille. Esitys sijoittui isoon, vuosia aiemmin vedestä tyhjentyneeseen uima-altaaseen, joka sijaitsi pakolaiskylän laidalla.

Altaalla osallistujat esittivät kohtauksia,

jotka käsittelivät miehitystä, vapautta, väkivaltaa ja unelmia – sitä, millainen elämä miehitetyssä pakolaiskylässä on mahdollista rakentaa ja valita, millainen on yksilön suhde omiin unelmiinsa.

Toisen, vuodelle 2017 sijoittuneen harjoittelujakson aikana uudet opiskelijat järjestivät Al Arroubissa, Daheishassa ja Betlehemin kulttuurikeskusten kanssa lukuisia taidetyöpajoja, joissa opeteltiin muun muassa uusia nukenrakennustekniikoita, tehtiin erilaisia ääni- ja liikeimprovisaation sekä kehorytmiikan harjoitteita, huollettiin omaa kehoa ja syvennettiin omaa tanssitekniikan ymmärrystä. Kaikessa tekemisessä etsittiin yhdessä osallistujien ja paikallisten ohjaajien kanssa dialogista tapaa olla yhdessä, opettaa, ohjata ja tehdä taidetta.

PALESTIINA OPETTAA JOUSTAVUUTTA JA VÄLITTÄMISTÄ Kokemukset taidetyöskentelystä ja opettamisesta Euroopan ja Lähi-idän rajapinnassa ja vieläpä miehitetyssä maassa ovat monella tapaa ihmis- ja maailmakuvaa järisyttäviä. Ajoittain kaikkea sitä, mitä Palestiinassa tapahtuu, on vaikea uskoa todeksi ja todella käsittää.

Haastattelin tanssipedagogiikan maisteriopintojaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa viimeistelevää Maikki Palmia ja Metropolia AMK:n musiikkipedagogiopiskelija Veera Raatikaista ja koitimme yhdessä keriä auki jotakin siitä,

•8•

mitä Palestiina on meille opettanut. Opetuksia voi varmasti löytää lukuisia, mutta kaikki meistä olivat pysähtyneet miettimään joustavuutta.

Miehitys Palestiinassa tarkoittaa monia arkipäiväisiä asioita, jotka pakottavat harjoittamaan kykyä joustaa. Miehitys voi tarkoittaa yhtäkkisiä tiesulkuja matkalla töistä kotiin tai kodista kouluun.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi treenien peruuntumisia, myöhästymisiä ja jatkuvia muutoksia aikatauluihin. Miehitys voi tarkoittaa tuulen ennalta-arvaamatta silmiin kuljettamaa kyynelkaasuvirtaa, joka vie hetkellisesti näön ja tuo polttavan tunteen sieraimiin, jolloin seurauksena on toiminnan – tanssitreenien, suunnittelupalaverin, kahvi- tai leikkihetken – keskeytyminen.

Miehitys voi tarkoittaa oman opetusryhmän kokoonpanon yhtäkkistä muuttumista, kun yksi oppilaista onkin selittämättömästi pidätetty.

On siis opittava joustamaan tarkoista aikatauluista, suunnitelmista ja päästettävä irti tiukoista ennakkovalmisteluista. On opittava improvisoimaan, etsimään ratkaisuja nopeasti ja otettava tämän hetken hyvyydestä kaikki irti.

Toimintaympäristössä ja -kulttuurissa on paljon myös muunlaista kuin pelkästään miehityksen luomaa vierautta. »Kun menee opettamaan itselle täysin vieraaseen ympäristöön, pitää soveltaa kaikkia omia taitoja. Esimerkiksi, kun mennään päiväkotiin, jossa kukaan ei ole koskaan aikaisemmin opettanut tanssia, löytää itsensä tilanteesta, jossa pitää luo-

da ympäristö turvalliseksi täysin tyhjästä, koska aikaisempaa historiaa asialle ei ole.

Tällaiset asiat ovat jotakin, mihin ei voi valmistautua», Maikki kertoo.

Veera nyökkäilee ja jatkaa: »Muistan, kuinka ensimmäinen lasten muskari Al Arroubin päiväkodissa oli järjestetty tosi pieneen huoneeseen ja lapset istuivat pienillä tuoleilla riveissä odottamassa meitä. Muistan ajatelleeni, kuinka tämä lähtötilanne ei vastaa yhtään sitä, mihin olin Suomessa tottunut. Alkuihmettelyn jälkeen otimme tuolit pois ja aloimme toimia piirissä. Yhtäkkiä kesken muskarin joku ihana rouva tuli tarjoamaan teetä ja toiminta tietysti keskeytyi. Koko ajan tapahtui tällaisia pieniä, mutta myös paljon isompia asioita, joita ei voinut yhtään ennakolta odottaa.»

TULIAISIKSI TAATELEITA, LÄMPÖÄ JA TURHAUMAA Pienet ja isot asiat pakottavat harjoittelemaan joustavuutta, mutta nostavat esiin myös voimakasta turhaumaa. Esiin nousee uudenlainen ymmärrys ja havainto turhauman ruumiillisuudesta. Kun kävelee päivittäin sotilaiden välistä pakolaiskylän »portista» treeneihin, sydän alkaa lyödä tiheämmin ja kehon sisätiloja kuumottaa, sotilaiden katse tuntuu lähes polttavan.

Päässä pörrää korostunut tietoisuus siitä, mitä varten aseet ovat, mitä niillä tehdään.

Turhauman kokemukset vahvistuvat rajojen välisillä tarkastuspisteillä. Pulssi kiihtyy ja hiki lisääntyy, kun odottaa tungoksessa toisten kehojen kanssa omaa

vuoroa siirtyä kaupungista toiseen. Kun viimein pääsee vartijan luokse ja hän tarkistaa lupakirjan, se onkin yhtäkkiä katse, joka koskettaa eniten. Katse skannaa ja luo tunteen vähempiarvoisuudesta. Näissä tilanteissa turhauma muuttuu sisällä tykyttäväksi epäoikeudenmukaisuuden kokemukseksi ja vihaksi vallitsevaa tilannetta kohtaan. Juuri näiden kokemusten kautta käy ymmärrettäväksi vihan ja koston kierteen kehittyminen, väkivallan iskujen esiin nouseminen. »Palestiina laittoi aikakäsityksen uusiksi. Aloin ymmärtää uudella tavalla stressin tarpeettomuuden. Stressiä aiheuttavat tilanteet ja niiden mittakaava on Palestiinassa niin eri kuin Suomessa.

Yhtäkkiä ymmärtää, että ei ole mitään väliä, alkaako tanssitunti ajoissa vai ei.

Palestiinassa käsittää, kuinka oma elämä on rakentunut turhan tiukaksi ja armottomaksi. Vahvistuu tunne siitä, että elämme Suomessa monella tapaa suorituksen ympärillä ja niin kaukana ja tietämättöminä siitä, mitä tuolla neljän tunnin lentomatkan päässä tapahtuu», Maikki miettii.

Yllä mainitut ruumiilliset kokemukset vaikuttavat oleellisesti ymmärrykseen taidepedagogiikan merkityksestä, siitä, mitä taidepedagogiikalla on mahdollista tehdä.

Vahvistuu kokemus siitä, että taide voi toimia yhtenä väkivallattomana keinona purkaa turhaumaa, kehittää omaa ajattelu- ja kuvittelukykyä – mahdollisuutena kuvitella maailma toisin ja myös toimia toisin.

Kokemukset lisäävät ymmärrystä ja kiitollisuutta, mutta myös surua.

Al Arroubin lapsia, jotka ovat osallistuneet paikallisen Nowat Ensemblen taidetoimintaan.

Lasten takana toimintaa pyörittävä näyttelijä Hazem Al Sharif.

Palestiinassa käsittää, kuinka oma elämä on rakentunut turhan tiukaksi ja armottomaksi. »Se satuttaa, kun käsittää, miten huonossa jamassa esimerkiksi palestiinalaisten lasten oikeudet ovat. Kuinka vankilalle ei tunnu olevan ikärajaa, kun melkein kuka vaan voi joutua vangituksi pelkästä kiven heitosta», Maikki toteaa. »Yhtäkkiä asiat tulevat lähemmäs. Uutisotsikot ja -kuvat muuttuvat tavallisiksi, tutuiksi ihmisiksi ja heidän arjekseen. Sitä miettii koko ajan, että mitenkähän omat ihmiset siellä pärjäävät. Me käytiin siellä hetki, lähdettiin pois, mutta ne upeat tyypit, joihin tutustui, joutuu edelleen selviämään siinä todellisuudessa», Veera sanoo. »Samalla se on niin ihailtavaa, kuinka paikalliset eivät todellakaan alistu uhreiksi, vaan tekevät asioita, joista nauttivat.

Miten kaiken sen väkivallan keskellä voi saada kokea niin paljon välittämistä, lämpöä ja rakkautta», Maikki ja Veera pohtivat yhdessä.

Juuri tässä yhteisöllisyydessä ja välittämisessä piillee Palestiinan kolmas oppi.

Vieraanvaraisuus ja ystävällisyys vaikuttavat olevan palestiinalaisten leipälaji.

Vieras saa kokea itsensä niin läpeensä tervetulleeksi, että ikävä mantelipuiden alle alkaa usein jo ennen kuin on ehtinyt paluumatkalle lähtevään lentokoneeseen.

Helena Korpela Nowat Ensemble Kirjoittaja on ammatiltaan teatteripedagogi (TeM) ja teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK), toimii tätä nykyä Yhteiset Lapsemme ry:n Ole rohkea ja reilu -työpajatoiminnassa vapaaehtoistoiminnan ohjaajana ja siinä sivussa intohimoisena Palestiinan matkaajana.

LUE LISÄÄ!

Lisää opiskelijoiden kokemuksista Palestiinassa Taideyliopiston Rajalla-blogista www.uniarts.fi/blogi/ rajalla ja muusta suomalaisten ja palestiinalaisten taiteilijoiden välisestä yhteistyöstä osoitteesta www.s-h-a.weebly.com

•9•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

VIERASKIELISET OPPILAAT

Oppilaan oman äidinkielen opetuksen järjestämisestä Oppilaan oman äidinkielen opetusta alettiin antaa 1970 -luvulla pakolaislapsille. 1980-luvun loppupuolella opetuksen piiriin tulivat myös muut maahanmuuttajataustaiset lapset.

Vuonna 1993 oppilaan oman äidinkielen opetusta järjestettiin jo 64 kunnassa yhteensä 2 870 oppilaalle. Opetettuja kieliä oli 35.

Opetuksen järjestäjällä ei ole velvollisuutta järjestää vieraskielisten oppilaiden oman äidinkielen opetusta, mutta mikäli se sitä järjestää, siihen on mahdollista saada valtionavustusta tietyin ehdoin. Opetukseen osallistuminen on oppilaalle vapaaehtoista. Opetusryhmässä voi olla opetettavaa kieltä äidinkielenään tai muutoin tätä kieltä kotonaan puhuvia oppilaita ja ulkomailta muuttaneita suomalaisoppilaita.

Samassa opetusryhmässä voi olla oppilaita eri vuosiluokilta ja eri kouluista sekä myös esiopetusta perusopetuksessa saavia oppilaita. Avustusta suoritetaan kahdesta opetustunnista viikossa jokaista neljän oppilaan laskennallista ryhmää kohti. Opetus tulee sijoittaa oppilaiden työjärjestykseen ja järjestää oppilaan työpäivän aikana.

Oppilaan oman äidinkielen opetuksen järjestämistä tukevat ja ohjaavat perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelman perusteet, joiden liitteissä on määritelty tavoitteet, keskeiset sisältöalueet ja oppilaan/opiskelijan oppimisen arviointi perusopetusta/lukiokoulutusta täydentävän oppilaan/opiskelijan oman äidinkielen opetusta varten. Oman äidinkielen opetuksen tarkoituksena nähdään oppilaan/opiskelijan aktiivisen monikielisyyden kehittymisen tukeminen sekä kiinnostuksen herättäminen kielitaidon elinikäiseen kehittämiseen.

Opetussuunnitelman perusteiden pohjalta opetuksen/koulutuksen järjestäjä laatii paikallisen opetussuunnitelman.

Syyslukukaudella 2008 opetusta antavia opetuksen järjestäjiä oli 80, oppilaita

12 245 ja opetettuja kieliä 54. Opetetuista kieliryhmistä selvästi suurimmat olivat venäjä, somali ja albania, seuraavaksi eniten opetettiin arabiaa, vietnamia, viroa ja kurdia. Hyvinkin pieniä kielten opetusryhmiä syntyi, yksi tällainen oli swahili.

Tuoreimman tilaston mukaan vuoden 2016 syksyllä 18 175 oppilasta sai oman äidinkielen opetusta. Oppilaan omana äidinkielenä opetettiin 55 eri kieltä. Selvästi yleisimmin opetettiin venäjää, seuraavaksi eniten somalia, arabiaa ja viroa. Swahili oli sekin mukana opetettavien kielten joukossa, sitä opiskeli 53 oppilasta. Edellä mainitut tilastot perustuvat opetuksen järjestäjien antamiin tietoihin erillisen valtionavun turvin järjestetystä oman äidinkielen opetuksesta perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Näissä tilastoissa ei ole eritelty perusopetuksen ja lukion oppilaiden lukumääriä, mutta arviolta vajaa puolet äidinkieleltään vieraskielisistä peruskoululaisista osallistuu oman äidinkielen opetukseen.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus toteutti vuosina 2012–2015 Maahanmuuttajien koulutuspalvelujen arvioinnin.

Arviointiin osallistuneista lukiokoulutuksen järjestäjistä (n=68) 24 % ilmoitti järjestävänsä maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille oman äidinkielen opetusta.

Suurimmat kieliryhmät olivat venäjä, viro, arabia, englanti ja vietnam. Arviointiin osallistuneista ammatillisen peruskoulutuksen 64 järjestäjästä vain neljä ilmoitti järjestävänsä oman äidinkielen opetusta. Näiden koulutuksen järjestäjien oppilaitoksissa oli runsaasti maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita. Eniten opetettuja kieliä olivat venäjä, viro, thai, somali, kurdi ja arabia.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille ei ole kovin yleistä kansainvälisesti katsoen. Voidaan siis olla tyytyväisiä, että Suomessa maahanmuuttajataustaisia oppilaita varten on saatavilla oman äidinkielen opetusta. Kaikki oppilaat eivät siihen kuitenkaan osallistu. Syynä voi olla oppilaiden riittämätön mielenkiinto, opetuksen järjestäjän vaikeus saada valtionavustuksen edellyttämää ryhmää kootuksi tai oman äidinkielen opettajaa rekrytoiduksi.

• 10 •

Maahanmuuttajataustaisen lapsen ja nuoren äidinkielen säilyttämisen ja kehittämisen näkökulmasta oman äidinkielen opetus vaatii edelleen panostusta.

Kristiina Ikonen

VIERASKIELISET PERUSOPETUKSESSA JA TOISEN ASTEEN KOULUTUKSESSA 2010-LUVULLA Toimittanut Marianne Portin, 2017 Opetushallituksen julkaisuja Vieraskieliset-raportti antaa kattavan kuvan vieraskielisistä oppilaista perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Raportissa kuvataan vieraskielisiä ja vertaillaan koko maan tietoihin tai suomen-, ruotsin- ja saamenkielisiin. Raportissa on myös tilastoja vieraskielisistä ruotsinkielisessä koulutuksessa, vieraskielisestä väestöstä ja koulutustasosta sekä kansainvälistä vertailua.

LÄHTEET Opetushallitus. Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015.

Opetushallitus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.

Opetusministeriön asetus N:o 1777/2009 vieraskielisten sekä saamenkielisten ja romanikielisten oppilaiden täydentävään opetukseen perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa myönnettävän valtionavustuksen perusteista.

Pirinen, Tuula (toim.) Maahanmuuttajataustaiset oppijat suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 17:2015.

Portin, Marianne (toim.) Vieraskieliset perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa 2010-luvulla. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2017:10. www.oph.fi/tietopalvelut/tilastotiedot/muita_ koulutustilastoja/maahanmuuttajien_koulutus

KOLUMNI

Onko kotikielellä väliä?

Erään Keniasta Aatoksen kanssa samaan aikaan adoptoidun pojan äiti on äidinkielen opettaja. Esitin hänelle teesini siitä, että meidän lapset ovat suomalaisia nassikoita, joille Kenia on tuttu ainoastaan valokuvista ja perheen saagasta. Että koska he eivät ole koskaan oppineet puhumaan mitään muuta kuin suomea, on aivan turhaa pelleilyä yrittää opettaa heitä puhumaan swahilia.

Viime vuoden lopussa meidän adoptioperheiden ryhmässä alettiin käydä keskustelua mahdollisuudesta valita swahilin kieli koulun aloittaville lapsillemme yhdeksi oppiaineeksi.

Kyseessä olisi niin sanottu kotikielen opetus.

Ajatus oli, että Keniasta adoptoidut lapsemme pääsisivät näin kiinni syntymämaassaan oppimaansa ensikieleen.

Aloin pohtia asiaa oman kuusivuotiaan poikamme Aatoksen näkökulmasta. Hän aloittaa koulun ensi syksynä, ja on helsinkiläisenä joka tapauksessa varhennetun kielenopetuksen piirissä. Se ensimmäinen kieli on englanti – Kenian toinen virallinen kieli.

Aatoksen etnisestä taustasta meillä ei ole mitään tietoa.

Emme siis voi esimerkiksi tietää, mitä kieltä hänen biologinen äitinsä on pojallemme puhunut. Ei ole takeita, että swahili on Aatoksen ensimmäinen kieli: pelkästään kikujun, dholuon, kamban ja ekegusiin ensimmäisenä kielenä puhujia on Keniassa 18 miljoonaa. Maassa puhutaan kaikkiaan kymmeniä eri kieliä. Monet aikuiset kenialaiset ovatkin kolmen kielen taitajia: he puhuvat »heimokieltään» ja sen lisäksi swahilia ja englantia.

Vastaus ei varsinaisesti yllättänyt, koska tiesin ajattelevani melko, no, juntisti. Kyllä, suomalaisihan nämä ovat, »mutta toisaalta vieras näkee heissä aina ensin afrikkalaisen, ja ajattelen, että pienetkin palat synnyinmaasta, kuten passi, ruoka, musiikki, kieli, kirjallisuus, voivat jossain vaiheessa esimerkiksi murrosiässä olla todella tärkeitä oman ehjän identiteetin rakentamisessa, varsinkin jos Suomi näyttää vihamieliset kasvonsa.»

Hetkeksi aikaa minulle tuli huono omatunto. Olen huono isä, kun en ponnistele lapseni identiteetin puolesta kaikella mahdollisella tarmolla. En esimerkiksi halua kuskata häntä vastentahtoisesti koulupäivän jälkeen toiselle puolelle kaupunkia opiskelemaan kieltä, josta hän ei välttämättä saa mitään.

Omatuntoani rauhoitti kovin opettajakaverini toteamus, että oppilaita on tosi vaikeaa saada kotikielen tunneille, vaikka se olisi tarpeenkin ja vaikka tunnit olisivat omassa koulussa.

Kotikielen opetus on tarkoitettu tukemaan sellaisen kielen kehitystä, jota jo puhutaan kotona. Esimerkiksi meidän lähikoulussa opetetaan somalia kotikielenä.

Jotta Aatos oppisi swahilia, hänen pitäisi opiskella sitä vähintään kolme tuntia viikossa. Se ei kuitenkaan ole missään tapauksessa mahdollista.

Joka tapauksessa Aatos, samoin muutkin Keniasta adoptoidut, ei muista Keniassa olleensakaan. Ensimmäinen kieli, jolla hän kommunikoi oikeasti, on suomi. Sen hänelle puolestaan opetti kaikkein parhaiten isoveljensä Lenni, jonka äidinkieli ja ensimmäinen kieli on suomi.

»Yhdessä tunnissa voi saada ehkä jonkinlaisen kosketuksen kieleen, mikä sekin siis voi olla tärkeä», äidinkielenopettaja sanoi.

Aatoksella on vahva suomalainen identiteetti. Toki hän suuttuessaan saattaa sanoa, että lähtee Keniaan, koska »siellä on kaikki paremmin» tai siellä »vanhemmat eivät ole ärsyttäviä». Mutta urheilua katsoessaan hän kannustaa Suomea.

Voi olla. Mutta ei välttämättä.

Minusta alkoi tuntua, että tällainen ensimmäisen kielen opetuksen järjestäminen on lähinnä vanhempien henkistä trippailua. Lapsille sillä tuskin on merkitystä.

Keskustelin asiasta joidenkin teini-ikäisten tai jo aikuisten adoptiolasten vanhempien kanssa. Aika selväksi tuli, että esimerkiksi lasten oma motivaatio oli hyvin vähäinen. Tunneille mentiin useimmiten itkun kanssa.

• 11 •

Yhdenkään Keniasta adoptoidun lapsen kotona ei swahilia puhuta. Siksi koko intoilu tuntuu lähinnä julkisten resurssien hukkaamiselta vanhempien omien tarpeiden tyydyttämiseksi.

Vien poikani mieluummin Malmin Palloseuran harjoituksiin. Jalkapallo on todellinen maailmankieli – ja vieläpä sellainen, jota Aatos haluaa oppia koko ajan lisää.

Harri Junttila

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

KOLUMBIA

Por Una Sonrisa -järjestö ylläpitää päivä kerhoa ja läksykerhoa Bogotan köyhien asuinalueiden lapsille. Myös lasten ruokailu on järjestetty.

Kolumbiassa

lasten hymyn vuoksi

Vuonna 2016 Kolumbian hallituksen ja FARC-sissien välillä solmittiin rauha yli 50 vuotta kestäneen konfliktin jälkeen.

Kansanäänestyksen tulos oli ei-rauhansopimukselle, mutta Presidentti Santos jatkoi sopimuksen toimeenpanoa karvaasta pettymyksestään huolimatta. Nyt FARC on laskenut aseensa, rekisteröitynyt puolueeksi ja kampanjoi tuleviin vaaleihin.

Maaliskuun parlamenttivaalien ja toukokuun presidentinvaalien alla kansa on edelleen jakautunut rauhansopimukseen puolustajiin ja niihin, jotka haluavat tiukemmat sopimusehdot FARCille erityisesti sotarikosten rangaistusten osalta. Entisille FARC-taistelijoille luvattuja maapalstoja ja asuntoja ei ole hallituksen lupauksista huolimatta saatu jaettua ja suurkaupunkien köyhille alueille on virrannut runsain mitoin aseista riisuttuja, entisiä taistelijoita siellä jo olevien maan sisäisten pakolaisten lisäksi.

Yhteiskuntarauha ja turvallisuus etenkin köyhissä kaupunginosissa, kuten Bogotan Kennedyssä, jossa Yhteiset Lapsemme -kummihankkeet sijaitsevat, riippuu paljon siitä, miten entiset taistelijat saadaan integroitua yhteiskuntaan.

• 12 •

PÄIVÄKERHO KÖYHIEN ALUEIDEN LAPSILLE Vierailin helmikuussa kumppanimme, Por Una Sonrisa -järjestön (suom. Hymyn vuoksi) päiväkerhossa, kouluruokalassa ja läksykerhossa. Kaikki lapset ja varhaisnuoret on valittu ohjelmaan sosiaalisin perustein.

Kolumbiassa toteutettavan asuinalue- ja tuloluokituksen mukaan nämä lapset tulevat joko alimman tuloluokan tai kokonaan tuloluokkien ulkopuolisista kodeista. Kennedyn kaupunginosa oli alunperin hökkelikylä, jonne vasta viime vuosien aikana on saatu vesi, sähkö ja viemäröinti. Alueella on paljon sosiaalisia ongelmia. Huumeet, työttömyys ja perheväkivalta ovat arkipäivää.

Kolumbia kuuluu ns. alemman keskitulotason maihin ja se on pudotettu pois

Teatteriilta

Kolumbian kummikohteelle!

Arki ja kauhu Q-teatterissa ti 15.5.2018 klo 19 Yhteiset Lapsemme ry:n kevään teatteri on Akse Pettersonin ohjaama näytelmä Arki ja Kauhu tiistaina 15.5.2018 klo 19 Q-teatterissa, os.

Tunturikatu 16, Helsinki. Lipputulojen ja teatteri­etkojen tuotto Kolumbian kummikohteelle!

Liput 35 € tilaukset 27.3. mennessä anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.f i.

Pepe-päiväkerhon lapset opettelevat värejä ja muotoja.

esimerkiksi ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroja saavien maiden joukosta. Täällä on Etelä-Amerikan toiseksi suurimmat tuloerot Guatemalan jälkeen. Myös alueelliset tuloerot maan sisällä ovat valtavat.

Tämä tarkoittaa niin urbaania köyhyyttä, kuten Kennedyssä, kuin maaseudun entisten sotatoimialueiden kehittymättömyyttä.

Tarve tukeen on siis edelleen valtava.

Saavumme Por Una Sonrisan Pepe-päiväkerhoon, kun lapset ovat aamupiirissä kertomassa edellisen päivän kulusta. Opetellaan värejä ja muotoja. Leikitään liikuntaleikkejä.

Päiväkerhossa myös ulkoillaan joka päivä.

Sitä varten on mentävä kauemmas, sillä lähellä ei ole puistoja ja kadut ovat täynnä vaaroja kuten huumeruiskuja ja lasinpaloja.

Kysyn miksi päiväkerhossa ei juuri näy leluja muutamaa pehmolelua lukuun ottamatta.

Pienessä toimistossa on säilössä joitakin pelejä, mutta palapelien ja muiden didaktisten leikkimateriaalien tarve on suuri.

»LÄKSYKERHOSSA SAA HYVÄÄ RUOKAA» Kerhossa on 15 lasta, koska minibussiin mahtuu vain 15 eikä järjestöllä ole varaa kahteen kuljetukseen. Sen sijaan läksykerhossa käy 50 koululaista kahdessa vuorossa. Isommat lapset voivat tulla kerhoon kävellen.

10-vuotias Dana-tyttö kertoo tykkäävänsä läksykerhosta, koska ohjaajat auttavat läksyjen tekemisessä ja heiltä saa aina kysyä neuvoa. Nyt kirjoittaminen sujuu Danalta jo joutuisasti ja satu pienestä merenneidosta kirjautuu isoille paperiliuskoille – ei kirjasta jäljennettynä vaan aivan omin sanoin.

8-vuotias Camilo-poika kertoo, että viime vuonna hänellä oli koulussa ilkeä opettaja, joka löi häntä ja muita lapsia.

Läksykerhoon oli sen sijaan aina kiva tulla.

• 13 •

Camilon mielestä läksykerhossa saa myös hyvää ruokaa. Koulussa ei tarjota minkäänlaista ateriaa.

Kun kerron läksykerholaisille olevani Suomesta, on riemu nousta kattoon! Joku osoittaa seinällä olevaa taulua, johon on askarreltu Kolumbian ja Suomen liput, toinen kysyy, olenko nähnyt revontulia, kolmas ihmettelee, mennäänkö siellä uimaan jäiseen järveen. Pieni poika sanoo selkosuomella kiitos!

Nämä lapset tietävät, että heillä on ystäviä Suomessa.

Nina Keres Kirjoittaja on Yhteiset Lapsemme r.y:n perustajajäsen ja hallituksen jäsen. Hän asuu Kolumbiassa.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

ADOPTIO

Tärkeät vuodet – murrosikä adoptioperheissä Interpedian, Helsingin kaupungin adoptioryhmän ja Yhteiset Lapsemme -yhdistyksen yhteinen tilaisuus Murrosikä adoptioperheissä järjestettiin 7. lokakuuta 2017 Kilta-salissa Helsingissä. Aihe oli houkutellut kuuntelemaan ja osallistumaan lähinnä adoptionuorten vanhempia, mukana oli myös adoptioodottajia sekä aikuisten adoptoitujen vanhempia.

• 14 •

Murrosikä on kehityksen kannalta erittäin merkittävä vaihe, ja mielen rakentumisen kannalta se on yhtä merkittävä kuin lapsuus.

Päivän ensimmäinen puhuja Eeva-Liisa Junnola-Nyström on psykoterapeutti, ja hänellä on 20 vuoden työkokemus Tampereen yliopistollisesta keskussairaalasta. Työn kautta hän on tavannut lukuisia adoptioperheitä. Kokemusta adoptiosta on myös ihan henkilökohtaisesti, hän on teini-ikäisen adoptiopojan äiti. Eeva-Liisa puhui alkuun murrosiän yleisistä piirteistä. Itsenäistyminen ja aikuisen identiteetin rakentuminen on pitkä, koko nuoruuden kestävä prosessi, 12v–24 v. Ihmisen perusturvallisuus rakentuu ensimmäisinä vuosina. Murrosikä on kehityksen kannalta erittäin merkittävä vaihe, ja mielen rakentumisen kannalta se on yhtä merkittävä kuin lapsuus.

Murrosikään liittyvä aivotutkimus on kehittynyt viime vuosina paljon. Murrosiässä aivosolujen väliset yhteydet rikastuvat ja niitä tulee paljon lisää. Tämä tarkoittaa sitä, että nuori tarvitsee paljon vuorovaikutusta aikuisten ja ympäristönsä kanssa. Suhde vanhempiin muuttuu ja ikätovereiden merkitys kasvaa. Ajattelutaito kehittyy ja jäsentyy, arvot ja ideologiat alkavat kiinnostaa. Vanhempien kanssa riidellään ja väitellään. Vanhempien on hyvä tulla kyseenalaistetuiksi – nuori oppii puolustautumista sekä monimutkaisten johtopäätösten tekemistä.

Tyypillisiä piirteitä murrosikäisille ovat mm. itsekkyys, mustavalkoisuus, askeettisuus, älyllistäminen, dramaattisuus, ulkoistaminen, riskien ottaminen. Vanhemmat eivät pysy perässä, missä ihmeessä nyt mennään? Nuori voi vahvasti olla jotain mieltä, ja toisaalta »en mä tiedä, ketä kiinnostaa?» Tytöillä murrosikä alkaa usein poikia nuorempana, eroa voi olla 2–3 vuotta. Varhainen murrosikä voi olla tulevaisuuden kannalta riskitekijä: joutuu liian nopeasti fyysisesti vaiheeseen, johon ei psyykkisesti ole vielä kypsä. Isot erot murrosiän alkamisessa on merkittävä asia, koska siinä iässä samankaltaisuus muiden kanssa on todella tärkeää. Pojilla voi myöhäinen murrosikä olla riskitekijä.

ADOPTOIDUN OMA TARINA ON TÄRKEÄ Adoptioperheissä aletaan rakentaa uusia kiintymyssuhteita, kun lapsi tulee uuteen kotiin. Adoptoiduilla lapsilla on perheiden biologisia lapsia useammin turvaton kiintymyssuhde. Turvattomasti kiintyneen lapsen voi olla vaikea oppia uusia asioita, kun pohja on hauras. Jos adoptoitu nuori kokee olevansa hyvin erilainen kuin muut perheenjäsenet, fyysisesti, temperamentiltaan, älyllisesti, voi seurauksena olla vaikeuksia kehityksen kannalta. Kehitysviivästymät ja -vammat tulevat selkeimmin esiin nuoruusiässä.

Vanhempien haaveet siitä, mitä lapsesta tulee, saattavat murentua, ja nuori kokee mahdollisesti, jälleen kerran, että hän ei kelpaa sellaisena kuin hän on. Myös ympäristöstä voi tulla paineita: et ole suomalainen, et kuulu tänne. Ristiriitojen paineessa nuoruusiän kehitys vaikeutuu ja hidastuu. Eeva-Liisa pitää hyvänä sitä, että lapsi integroituu suomalaiseen perheeseen ja yhteiskuntaan ja samalla pidetään yllä keskustelua adoptioon liittyvistä kysymyksistä. Keskustelut eivät rajoitu adoptioasioihin, asenteet ja ilmapiiri maahanmuuttoa kohtaan koskettaa läheisesti myös adoptoituja. Vanhempien herkkyyttä ja läsnäoloa tarvitaan, kun nuori pohtii omaa asemaansa ja arvojaan.

Adoptiovanhemmille lapsen saaminen adoption kautta on ainutlaatuinen ja erityinen tapahtuma. Vanhemmalla on usein omat vahvat tarinat adoptiosta. Joskus vanhemmat hukkaavat lapsen ja nuoren tarinan. Onkin tärkeää, että nuoren oma ääni tulee kuulluksi ja hän voi luoda oman tärkeän adoptiotarinansa siten, että se kumpuaa hänestä itsestään. Oman adoptiotarinan luominen kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain, kuvien, kirjojen ja tehtävien kautta. Nuoruusiässä adoptiotarinaa saattaa olla vaikea työstää omien vanhempien kanssa, ja ulkopuolinen tuki voi olla tarpeen.

• 15 •

Eeva-Liisa on pitkän työuransa aikana tavannut paljon adoptiolapsia ja havainnut, että usein ei oikein tunnisteta mistä on kysymys. Lasten ja nuorten haasteita ovat olleet mm. itsesäätelyn vaikeus, koulunkäynnin vaikeus, aggressiivisuus. Hän kohdannut lapsia, joille on kyselylomakkeen perusteella tehty ADHD-diagnoosi väärin perustein, kun varhaisen vuorovaikutuksen puutteet ja kiintymyssuhdehäiriöt on jätetty huomioimatta ja hoitamatta. Tavallisia oireita ovat myös vetäytyneisyys, masennus, syömishäiriöt. Oppimisvaikeudet ovat saattaneet olla pimennossa varhaislapsuudessa, ja tulevat ilmi murrosiässä.

Tämä pätee myös joihinkin perinnöllisiin sairauksiin. Varhaisen vuorovaikutuksen puutteet voivat olla syynä, jos nuoren on vaikea asettua toisen asemaan. Eeva-Liisan oma kokemus on, että adoptiovanhemmat hakevat herkästi apua ja tukea lapsilleen, tämä näkyy myös kansainvälisissä tutkimuksissa. On myös hyvä muistaa, että nuoruusiässä on monenlaista epätasaisuutta, kaikki ei ole pulmallista tai patologista.

VANHEMMUUTEEN KUULUU UTELIAISUUS JA JOUSTAVUUS Miten nuorta voi suojata ja tukea? Nuorilla on itsellään paljon voimavaroja ja kykyjä. Vanhempien on tärkeä ymmärtää adoption merkitys lapsen ja nuoren kasvussa ja kehityksessä. Vertaistuki on osoittautunut voimavaraksi niin lapsille kuin vanhemmille. Tärkeää on kyky ja halu ottaa apua vastaan. Nuori tarvitsee muitakin läheisiä aikuisia kuin vanhemmat. Nuoren ja opettajan välinen toimiva vuorovaikutus on nuorta suojaava tekijä. Opettajan on hyvä olla tietoinen traumataustojen ja kiintymyssuhdehäiriöihin vaikutuksesta.

Koulun lisäksi myös harrastuspiireissä ja mahdollisissa hoitotahoissa tulee huomioida nuoren yksilölliset ominaisuudet ja adoptiotaustan tuomat erityispiirteet.

Kaikki vanhemmat hyötyvät hyvästä mentalisaatiokyvystä, eli siitä, että osaa

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

Nuori tarvitsee vanhemman, jonka mielessä hän on, joka on läsnä ja kuuntelee, pystyy kannattelemaan ja ottamaan vastaan mitä nuori käy läpi.

asettua nuoren asemaan, pohtia mitä nuori on kokenut, miltä hänestä tuntuu. Nuori tarvitsee vanhemman, jonka mielessä hän on, joka on läsnä ja kuuntelee, pystyy kannattelemaan ja ottamaan vastaan mitä nuori käy läpi. Kannattaa olla kiinnostunut, kysyä usein mitä kuuluu, miten päivä on mennyt. Jos nuori on kovin joustamaton, vanhemmat näyttävät, että voivat joustaa. Vanhemman tulee myös näyttää, että itse arvostaa omaa kokemustaan, tämä tukee nuoren itsetunnon rakentumista.

Vanhemman kannattaa olla utelias ja vastavuoroinen, sietää epävarmuutta, uskoa muutokseen ja anteeksiantamiseen. Aina on uusi päivä, asiat voivat muuttua. Mielen tiedostamattomat funktiot on hyvä tiedostaa – ei voi tietää ja ymmärtää kaikkea. On myös paljon sellaista potentiaalia, josta ei ole vielä mitään tietoa. Vanhemmuuden riskitekijöitä ovat mm. omaan näkökulmaan jumiutuminen, syviin tunnetiloihin uppoaminen ja nuoren tilanteen ylianalysointi. Vanhemmat eivät ole lastensa terapeutteja, terapeuttisesta vanhemmuudesta on tukea vanhemmuuteen. Siihen kuuluu mm. yhteyden vaaliminen. Yhteys nuoreen säilytetään kaikissa tilanteissa, tapahtui mitä tahansa.

VOITTAA VOI MONELLA ERI TAVALLA Erittäin koskettavan puheenvuoron piti 26-vuotias Jaakko Salo. Jaakko adoptoitiin Suomeen, kun hän oli 2,5-vuotias. Jaakon ollessa 13-vuotias tilanne kotona kärjistyi niin vaikeaksi, että Jaakko huostaanotettiin ja sijoitettiin lastensuojelulaitokseen.

Siellä Jaakko asui aikuisuuteen asti. Tällä hetkellä Jaakko toimii aktiivisesti nuorten kanssa. Luentopäivän aamuna hän oli pa-

lannut kahden päivän nuorisoristeilyltä.

Valvottavana hänellä ja muilla aikuisilla oli 200 nuorta. Jaakko on ollut lapsesta asti lahjakas jalkapallonpelaaja, ja aikuisena käyttänyt paljon aikaa nuorten valmentamiseen.

Jaakko kertoi avoimesti lapsuudestaan, nuoruudestaan ja laitoksessa asumisesta. Hän ei syyttänyt vanhempiaan, mutta kokee, että vanhemmat olisivat tarvinneet paljon apua ja tukea. He olisivat myös tarvinneet kykyä ottaa tukea vastaan.

Laitosajasta Jaakolla on paljon huonoja kokemuksia, ja hän on iloinen siitä, että kyseisen laitoksen toiminta on loppunut.

Jaakko tuntee paljon muita nuoruusvuodet laitoksessa kasvaneita ja tietää myös, että hyviäkin paikkoja on. Riskit syrjäytyä ovat kuitenkin suuret, jos nuorena ei saa turvallisten aikuisten huomiota ja läsnäoloa.

Elämä laitoksessa oli täynnä sääntöjä ja rangaistuksia.

Jaakko oli nuorena aikuisena täynnä vihaa, elämä olisi voinut lähteä väärille raiteille. Jaakon kohdalle osui näihin aikoihin asiallinen ja viisas poliisi. – Kun kerrot tarinaasi, poliisi sanoi, ja että olet jalkapalloilija, sun tarttis tietää mitä voittaminen on. Te olette kaikki hävinneet, sinä ja sun perhe. Menneisyydessä te olette kaikki hävinneet. Mutta mieti mitä tulevaisuudessa? Jaakko alkoi uhota, jolloin poliisi jatkoi: - Haluatko vankilaan? Siis et, haluat olla hyvä ihminen. No haluatko olla hyvä ihminen vankilassa? – En, vastasi Jaakko.

Tämän kohtaamisen jälkeen Jaakko mietti elämää pelinä. Hän oli urheillut paljon, kilpaillut paljon ja voittanut paljon.

Voittaa voi niin monella tavalla. Voi voittaa oman epävarmuuden, voi voittaa ylpeyden.

Meille osallistujille Jaakko antoi miettimisen aihetta. Hän sanoi ymmärtävänsä, että adoptiovanhemmilla on monenlaisia haaveita elämästä siinä vaiheessa kun perheeseen on tulossa lapsi. On paljon kaikenlaisia odotuksia. On tärkeää höllätä, ei niin paljon odotuksia. Antaa haaveita ja odotuksia tulla sitten matkan varrella, kun tuntee oman lapsensa, kun osaa suhtautua omaan vanhemmuuteensa realistisemmin.

Ja pieni luoviminen on aina hyvä juttu.

Risteilyn aikana Jaakon kanssa oli tullut juttelemaan adoptoitu nuori poika.

– Jaakko, mä tiedän sut siitä telkkariohjelmasta (Kadonneen jäljillä), se oli hyvä, mun vanhemmat tykkäs siitä myös. Kuule Jaakko, onko sulla koskaan ollu sellasta fiilistä että sua ei oo olemassa?

• 16 •

Jaakko mietti pojan kanssa käytyä keskustelua jälkeenpäin. Hyvä kysymys. Näin hänkin oli joskus kokenut. Ensin hylkääminen, sitten uusi perhe. Nuorena sellainen fiilis että on tippunut jostakin. Joku on mut synnyttänyt, en tiedä kuka ja millainen…

TOIVOSTA JA LUOTTAMUKSESTA Psykoterapeutti Joona Mikkola on itse Intiasta adoptoitu. Hän puhui toivosta ja epätoivosta. Joona aloitti kertomalla tarinan Toivo-nimisestä veistonopettajasta, turvallinen vakaa ja kova tupakkamies.

Toivolla oli aina aikaa kuunnella, hänellä oli suuret korvat, ei niin paljon sanoja. Toivo oli Joonalle hyvin tärkeä.

Ihmiselle on tärkeää kyky säilyttää myönteinen elämänasenne. Luottaa siihen, että elämä kantaa. Adoptoiduilla on tämän suhteen omat haasteensa. Toivon teema sopii hyvin murrosiän haasteisiin, joka on täynnä monenlaisia muutoksia.

Adoptoiduille on tärkeää, että heidän ympärillään on luotettavia ja turvallisia ihmisiä, jotka pitävät yllä toivoa kertomalla rehellisesti ja totuudenmukaisesti adoptoidun elämästä. Adoptoiduilla on oikeus saada riittävästi relevanttia tietoa siitä, mikä on heidän tarinansa: miksi vanhemmat ovat adoptoineet, mitä on tapahtunut synnyinmaassa ja uudessa maassa.

Näitä kysymyksiä joutuu työstämään yhä uudestaan ja uudestaan myös aikuisiällä.

Joona itse on vasta aikuisena ymmärtänyt esimerkiksi äitinsä surun biologisesta lapsettomuudesta.

Adoptoidut ovat menettäneet biologiset vanhempansa, kaikki varhaiset ihmissuhteet, kielen, kulttuurin, juuret. Tästä syystä myös myöhemmän elämän taitekohtiin kuuluvat menetykset voivat olla adoptoiduille erityisen haastavia. Murrosiässä tapahtuu paljon menettämistä ja muuttumista. Keho muuttuu, ihmissuhteet muuttuvat, suhteet vanhempiin ja kavereihin. Joonalla, kuten monella muullakin adoptoidulla, murrosikä alkoi muita aikaisemmin. Hän muistaa, että mieliala vaihteli tosi paljon. Välillä oli toiveikas ja iloinen siitä, että murrosikä alkoi aikaisemmin, toisaalta olisi halunnut olla samanlainen kuin kaikki muut.

Vanhempaa auttaa se, jos muistaa myllerryksen, jossa itse aikoinaan oli. Joonan mielestä murrosikäiselle sopii hyvin vanhemmat, jotka toimivat kuten lastentar-

Vanhempien viesti murrosikäiselle adoptionuorelle pitää olla, että he eivät hylkää, vaan he sietävät, kestävät ja ovat käytettävissä.

hanopettajat: lempeästi ja jämäkästi. Vanhempien on hyvä olla vahvoja. Viesti on se, että vanhemmat eivät hylkää, sietävät, kestävät, ovat käytettävissä. Nuori voi hylätä, vanhempi ei saa. Vanhemmilla ei ole helppoa, kun nuori käyttäytyy provosoivasti ja haastaa. On tärkeää nähdä ja ymmärtää, mitä taustalla on, jotta ei puutu ainoastaan ulkoiseen käyttäytymiseen.

Adoptiovanhemmilla on, kuten kaikilla vanhemmilla, omia työstämättömiä ongelmia ja menetyksiä. Ne nousevat pintaan, kun nuori lähtee irrottautumaan. Vanhempien tuleekin työstää omat menetyksensä, jotta heillä on vahvuutta kohdata lapsen menetykset. Murrosiän lisäksi vaikeita kohtia adoptoidun elämässä ovat mm. vanhempien sairaudet ja avioerot.

Adoptoiduilla on menetyksen pelkoja, hylätyksi tulemisen pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää. Joona kertoi omakohtaisia kokemuksia häpeän tunteesta ja syyllisyydestä. Joona ymmärsi aikuisena, että hän oli tuntenut lapsena syyllisyyttä mm. siitä, että hänet oli adoptoitu, koska Intiaan oli jäänyt sisaruksia. Ihonväri oli myös raskas taakka kantaa, niin hyvässä kuin pahassa. Ihmiset tulivat tosi nopeasti lähelle, kommentoivat ihonväristä ja kielitaidosta. Armeija-aikoina patterin pääl-

likkö totesi: Mikkola, nimi ja naama eivät täsmää.

Adoptoidut joutuvat kokemaan häpeää ulkonäön vuoksi, viime vuosina asenteet ovat kiristyneet. Rasismi on arkipäiväistynyt, toisaalta myös rasismin vastustaminen on näkyvämpää. Adoptoitu tarvitsee hyväksyviä katseita, jotta tuntee olevansa arvokas.

Joona pitää tärkeänä, että vanhemmat ovat herkkiä kuulemaan mistä on kysymys, jos nuori voi huonosti. Onko syyllisyyttä, häpeää, hylätyksi tulemisen pelkoa? Hylätyksi tulemisen pelko voi ilmetä siten, että pakenee jo etukäteen ettei tule hylätyksi, tai jää etäälle. Se voi aiheuttaa liiallista kiltteyttä, pitää käyttäytyä hyvin, jotta tulee hyväksytyksi. Joona kertoo itsekin joutuneensa opettelemaan sen, että voi kääntyä muiden ihmisten puoleen ja tulla lähelle.

Adoptoitujen, joilla on toisia, riittävän turvallisia ihmisiä lähellään, ei tarvitse pelätä hylätyksi tulemista. Kun muiden ihmisten kanssa voi käsitellä syyllisyyttä, häpeää ja kaikkia muitakin elämänkysymyksiä, voi löytää kiitollisuuden, jonka varassa säilyttää elämässään toivon.

ADOPTIO­ KURAATTORI Adoptiokuraattoriin voi ottaa yhteyttä kaikissa adoptioon liittyvissä mieltä askarruttavissa asioissa.

Adoptiokuraattorilta saa keskusteluapua sekä neuvoja ja tukea pulmien selvittämiseksi. Keskustelut ovat luottamuksellisia.

Adoptiokuraattori vastaa arkisin klo 10–16 aina kun se on mahdollista. Soittoajan voi sopia myös illaksi tai viikonlopuksi. Adoptiokuraattorin voi tavata myös henkilökohtaisesti.

Adoptiokuraattori Anja Wikstedt Tukipuhelin 050 313 5066 anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi

Anja Wikstedt Unsplash

• 17 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

DNI:n tukikodeissa nuoret eivät saaneet vain mahdollisuutta opiskeluun ja itsenäistymiseen, vaan he heille tukikoti oli oikea koti ja sen yhteisö muodosti perheen. Kuvassa keskellä takana DNI:n pitkäaikainen puheenjohtaja Jorge Vila.

BOLIVIA

Lähes kolmekymmentä vuotta tuloksellista yhteistyötä Boliviassa Yhteiset Lapsemme ry viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuotta. Lähes yhtä kauan se on tehnyt kehitysyhteistyötä Boliviassa kumppanijärjestö Defensa de los Niños Internacional – Sección Bolivia (DNI):n kanssa, vuodesta 1989.

VARHAISET VUODET Yhteistyö alkoi tukemalla nuorten tukikotiprojektia ulkoministeriön rahoituksella. Tukikodit oli tarkoitettu jälkihuoltona lastenkotilaitoksissa kasvaneille täysi-ikäistyville nuorille. Aiemmin Boliviassa ei oltu järjestetty minkäänlaista jälkihuoltoa. Cochabamban yliopiston ja lastensuojelujärjestöjen tutkimuksen mukaan siitä johtuen yli 70 prosenttia laitosnuorista ajautui laitosajan päätyttyä rikoksiin, päihteiden väärinkäyttöön ja muuhun epä-

sosiaaliseen käyttäytymiseen. Tukikotien avulla edistettiin nuorten sopeutumista ja integroitumista ympäröivän yhteiskunnan toimintakykyisiksi jäseniksi. Niissä opittiin ottamaan vastuuta omasta elämästä, toimeentulosta ja opinnoista.

Vuonna 1994 aloitettiin yhteistyö DNI ja Amor de Dios -järjestöjen kanssa. Amor de Dios -järjestö ylläpiti perhepalvelukeskusta, johon työtä etsivät ja työssä käyvät vanhemmat, pääosin yksinhuoltajaäidit, saattoivat jättää lapsensa turvallisiin oloihin päivän ajaksi. Lapset saivat keskuksessa

• 18 •

päivittäisen aterian, terveyspalvelut sekä mahdollisuuden koulunkäyntiin. Isommille lapsille ja nuorille opetettiin myös käsitöiden tekoa ja leipomista. Yhteiset Lapsemme ry avusti Nuorten tukikoti -hanketta sekä Perhepalvelukeskusta vuoteen 2000 asti ulkoministeriön myöntämillä hanketuilla. Yhdistyksen omavastuuosuus kerättiin prosenttiliikkeen ja erilaisten hyväntekeväisyystapahtumien avulla.

Ulkoministeriön hanketuen loppuessa tukikodeille niiden taloudellinen avustaminen jatkui kummitoiminnan muodossa aina

tukikodeissa itse nuorten kanssa asuneen DNI:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Jorge Vilan kuolemaan saakka vuonna 2012. Kaiken kaikkiaan tukikodeissa on asunut yli sata nuorta ja nuorta aikuista, joiden elämässä tukikotijakso on ollut erittäin merkityksellinen. He eivät saaneet ainoastaan mahdollisuutta opiskeluun ja itsenäiseen elämään. Heille tukikoti oli todellinen koti ja he kokivat saaneensa perheen. Lukuisat pojat ja nuoret miehet olivat veljiä toinen toisilleen, Jorge heidän isänsä ja myöhemmin, kun pojat perustivat omia perheitä, Jorge oli heidän lapsilleen isoisä.

LASTEN OIKEUDET HUOMIOON Vuosille 2006–2008 haettiin ja saatiin ulkoministeriöltä hanketukea DNI-järjestön työhön bolivialaisten lasten ja nuorten kansalaisoikeuksien parantamiseksi. Plan Marco -suunnitelman mukaisesti kehitettiin ja parannettiin lasten ja nuorten asemaa monin tavoin. Osa-alueita olivat muun muassa oikeus koulunkäyntiin, terveydenhuoltoon, fyysiseen koskemattomuuteen, oikeudenmukaisiin rangaistuksiin ja turvallisiin työskentelyolosuhteisiin.

Vuosina 2009–2011 hankkeella tuettiin niin ikään lasten ja nuorten kansalaisoikeuksien toteutumista. Tiedotustyön sekä päättäjiin kohdistuvan valistustyön kautta edistettiin alaikäisten oikeudellisen ja yhteiskunnallisen aseman paranemista.

DNI pyrki vaikuttamaan myös siihen, että valtio ottaa vastuulleen lakisääteiset velvollisuutensa. DNI on ollut vaikuttamassa Bolivian lapsia koskevan lainsäädännön laadintaan jo sen valmisteluvaiheessa sekä lasten ja nuorten oikeuksien näkökulman sisällyttämiseen maan uuteen perustuslakiin.

LAPSET JA NUORET AKTIIVISINA TOIMIJOINA »Oruron lapset ja nuoret toiminnan keskiössä» -hanke toteutettiin vuosina 2012–2014 sekä jatkohanke vuosina 2015–2017. Niiden kautta kehitettiin lasten ja nuorten omia vaikuttamismahdollisuuksia sekä kansalaisaktivismia Oruron esikaupunkialueilla 3 ja 4.

Näillä alueilla suurin osa asukkaista on parempien toimeentulomahdollisuuksien perässä maalta muuttaneita alkuperäiskansojen jäseniä. He kokevat usein syrjintää ja rasismia. Perheet elävät hyvin vaatimattomissa oloissa. Toiminta kouluissa on

lasten tulevaisuuden kannalta keskeisessä asemassa. Lapset ja nuoret järjestäytyivät kouluissa demokraattisin vaalein valituissa oppilasneuvostoissa ja asuinalueilla toimivissa lapsiryhmissä eli prikaateissa. Näiden ryhmien kautta he ovat päässeet konkreettisesti osallistumaan yhteisöjensä päätöksentekoon. Lapset ja nuoret laativat vuosittaiset toimintasuunnitelmat, jotka he sitten toteuttivat. Heille järjestettiin sosiopoliittisen ja kansalaisvaikuttamisen koulutusta.

JATKOHANKKEEN PÄÄTÖSVUOSI OLI TUOTTELIAS Vuoden 2017 aikana DNI Bolivia työskenteli Oruron hankkeen puitteissa kahdenkymmenen lasten ja nuorten organisaation kanssa. Yhteistyökouluja oli kolmetoista, asuinalueiden prikaateja kuusi. Yhteensä 207 lasta ja nuorta suoritti loppuun asti kolmivuotisen sosiopoliittisen koulutusohjelman ja heidän osanottonsa oli hyvin aktiivista.

Koulut ovat Boliviassa todella suuria.

Oppilasneuvostojen ja prikaatien toiminta koskettaa epäsuorasti tuhansien lasten ja nuorten asioita ja ympäristöä. Lasten ja nuorten organisaatiot toteuttivat laatimansa vuosittaiset toimintasuunnitelmat 92–prosenttisesti, reilusti yli asetettujen tavoitteiden (80 %). He osallistuivat yhteisöjensä päätöksentekoon ja verkostoituivat paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla.

Lapsia ja nuoria koulutettiin mediakasvatuksen alalla ja viestintätaidoissa. He tekivät vaikuttamistyötään tunnetuksi ja saivat näkyvyyttä eri tiedotuskanavien kautta radiossa, TV:ssä, lehdissä, julkaisuissa, dokumenttivideolla ja lehdistötilaisuuksissa.

Lasten ja nuorten lisäksi koulutettiin myös opettajia ja vanhempia (yht. 213 vuonna 2017) teemoista, kuten väkivallan ehkäisy, kiusaaminen, sukupuoli, lapsia ja nuoria koskeva lainsäädäntö sekä yhteisöllinen valokuvaus.

Vaikuttavaa on ollut lapsissa ja nuorissa tapahtuva kehitys ja kuinka he kokevat hyötyneensä DNI:n koulutuksiin ja toimintaan osallistumisesta. Usein hiljaisista ja ujoista lapsista on kasvanut reippaita ja sanavalmiita nuoria. He rohkenevat tuoda asiansa kuuluville vaatien oikeuksiaan ja toimivat vastuuntuntoisesti. Yksilöllisten kehitystarinoiden lisäksi he ovat vahvistuneet ryhminä ja verkostoina vertaistoimijoiden kanssa. Näin he tulevat paremmin kuulluksi ja heidät otetaan huomioon.

• 19 •

Tavoitteena on, että valtio tai kunnalliset toimijat saadaan jatkamaan järjestöjen tekemää työtä.

SUUNTANA TULEVAISUUS Vuosi 2018 on pitkäaikaisen kumppanuuden aikana poikkeuksellinen välivuosi, jolloin Yhteiset Lapsemme ry ei rahallisesti tue DNI:n toimintaa. Ulkoministeriö ei vuoden 2016 hakukierroksella suurten kehitysyhteistyön määrärahojen leikkausten keskellä myöntänyt tukea hakemallemme hankkeelle vuodelle 2018. Olemme kuitenkin saaneet ulkoministeriöstä kannustusta hakea rahoitusta seuraavalla hakukierroksella uudelleen, joten tänä vuonna valmistellemme ja haemme rahoitusta uudelle hankkeelle vuodesta 2019 alkaen.

Tarve on edelleen erittäin suuri. Vaikka Bolivian talous on vahvistunut viime vuosien aikana, eivät varat ole kuitenkaan jakautuneet tasaisesti. Sosiaalinen kehitys on monin paikoin jäänyt taka-alalle. DNI tekee tiiviisti yhteistyötä julkisen hallinnon kanssa. Tavoitteena on, että valtio tai kunnalliset toimijat saadaan jatkamaan järjestöjen tekemää työtä. Näin on käynyt esimerkiksi lasten ja nuorten oikeusasiamiehen tehtävien kanssa, joita DNI aiemmin hoiti. Tosin julkisiin toimijoihin on viime aikoina kohdistunut Boliviassa suuria leikkauksia ja kansalaisyhteiskunnan tila on kaventunut huolestuttavasti.

DNI toimii laajasti eri puolilla Boliviaa ja on ollut erittäin hyvä ja luotettava yhteistyökumppani.

Haluamme kiittää kaikki tukijoita ja kummeja näiden vuosien varrelta! Osallistumisenne on mahdollistanut työn jatkuvuuden. Kohdistamme katseemme tulevaan ja toivomme, että näette työn merkityksellisyyden tärkeänä jatkossakin.

Mikäli koet mahdollisena liittyä pieneen, mutta pitkäjänteiseen kuukausilahjoittajien joukkoon, voit omalta osaltasi vaikuttaa lasten ja nuorten oikeuksien toteutumiseen Boliviassa.

Mukaan voit liittyä osoitteessa: www. yhteisetlapsemme.fi/tule-mukaan/lahjoita/#lahjoita.

Jaakko Lavonius Yhteiset Lapsemme -arkisto

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

PAKOLAISET

Suomi-kerho turvapaikanhakijalapsille Onko alle kouluikäisille turvapaikanhakijalapsille tarjolla tavoitteellista toimintaa? Miten heidän oikeutensa varhaiskasvatukseen toteutuu? Miten voisimme tuottaa iloa ja onnistumisen kokemuksia heille?

Tällaisten kysymysten äärellä tapasimme Yauyn Zhangin kanssa syksyllä 2016, kun kumpikin meistä oli kiinnostunut tekemään sosionomi-tutkinnon opinnäytetyön turvapaikanhakijalasten hyväksi. Kummallakin meistä oli kokemusta työskentelystä monikulttuurisessa ympäristössä ja aloitimme yhteistyön sekä samalla myös ystävyytemme alkoi.

Päätimme kohdentaa opinnäytetyömme aiheen alle kouluikäisiin turvapaikanhakijalapsiin, sillä valitettavasti alle kouluikäiset turvapaikanhakijalapset eivät Suomessa pääse yleisen varhaiskasvatuksen piiriin, vaan heidän tavoitteellinen varhaiskasvatuksensa on sen varassa, mitä toimintaa heille järjestetään vastaanottokeskuksissa. Varhaiskasvatusta voi antaa lapsille myös kerhoissa, joten aloimme suunnittelemaan kerhokokonaisuutta, jonka tarkoituksena on antaa lapsille oppimisen kokemuksia samalla kun he tutustuvat Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin.

Syntyi aihio Suomi-kerhosta.

KERHOTOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ JOUTSENOSSA Kävimme tapaamassa Joutsenon vastaanottokeskuksen ohjaajaa, Satu Vesivaloa, ja kerroimme hänelle ideastamme. Hän piti siitä ja saimme mennä pitämään kerhoa Joutsenon vastaanottokeskukseen. Sovimme kuusi kertaa, jolloin kävimme pitämässä kerhoa lapsille.

Suunnittelimme kerhotapaamiset aina

etukäteen ja kerhotapaamisen kokemusten perusteella kehitimme seuraavan tapaamisen. Kerhojen aiheita olivat esimerkiksi Suomen luonto, suomalaiset lasten leikit ja juhlat. Jokaisella kerhotapaamisella leikimme, rentouduimme sekä teimme toiminnallisia harjoituksia liittyen aiheeseen.

Kerhossa kävi lapsia, joiden kanssa meillä ei ollut yhteistä kieltä. Kun yhdessä leikitään, ei aina kuitenkaan tarvita yhteistä kieltä. Kuvien ja eleiden avulla pystyimme kommunikoimaan paljon. Puhuimme kerhossa suomea, ja lapset alkoivatkin puhua muutamia sanoja ja osallistuivat lauluihin kerhon edetessä. Oli todella palkitsevaa nähdä lasten onnistumisen kokemuksia sekä riemua, jota yhdessä tekeminen ja heidän yksilöllinen huomiointinsa heissä herätti.

LEIKKEJÄ JA SUOMALAISTA KULTTUURIA Halusimme kerhon olevan sellainen, että lapset tuntisivat olevansa osa sitä ja heidän osallisuudellaan olisi merkitystä. Suunnitelmamme olivatkin sellaisia, että kerhossa oli aina aikaa ottaa lasten ideoita vastaan. Leikimme esimerkiksi meille aivan uudenlaista hippaa, jonka yksi lapsi meille opetti.

Kerhotapaamisten aiheet mietimme siltä pohjalta, että mitkä asiat Suomessa ovat meille mielenkiintoisia ja millaisista asioista olemme itse lapsena nauttineet.

Halusimme antaa kerhossa lapsille lisää tietoa Suomesta sekä rennon tilanteen, jossa tutustua Suomeen ja leikkeihin. Kerhosta pyrimme tekemään monipuolisen ja kokeilemaan lasten kanssa erilaisia leikkejä, jotta kerho olisi mielenkiintoinen ja lapsia kiinnostava. Lapset olivat hyvin vastaanottavaisia ja sitoutuneita kaikkiin tekemisiin. Havainnoimme lapsia kerhon aikana ja pyrimme huomaamaan leikit ja toiminnot, joista lapset eniten pitivät ja jatkoimme sitten seuraavilla kerhotapaamisilla samanlaisilla leikeillä.

KAIKILLA LAPSILLA ON OIKEUS LEIKKIÄ JA OPPIA Kerhotapaamisesta esittelen tässä yhden, jossa tutustutaan lasten kanssa

• 20 •

Suomi-kerhon opas on vapaasti kaikkien käytettävissä ja sen voi ladata netistä.

Suomen vuodenaikoihin ja säähän. Kerhotapaaminen aloitetaan menemällä yhdessä piiriin ja laulamalla tutustumislaulu. Sen jälkeen esitellään tapaamisen aihe yksinkertaisin termein ja kuvin.

Sen jälkeen leikitään yhdessä Lammen pisarat-leikkiä, jossa päästään yhdessä liikkumaan ja opetellaan erilaisia sateita. Askarrellaan yhdessä aurinko ja muita säähän liittyviä asioita. Näytellään erilaisia tunteita mitä sääilmiöt aiheuttavat. Tutustutaan paperinukkien avulla pukeutumiseen eri sääoloissa. Lopuksi leikitään sää-leikkiä, jossa liikunnan avulla tutustutaan sääilmiöihin. Aivan viimeiseksi rauhoitutaan loppurentoutukseen, jossa kuunnellaan luonnon ääniä.

Turvapaikanhakijalasten tilanne vastaanottokeskuksissa motivoi meitä suuresti kehittämään Suomi-kerhokokonaisuuden.

Kerhon pidettyämme olemme vakuuttuneita siitä, että suunnitelmallisella toiminnalla turvapaikanhakijalasten tilanne vastaanottokeskuksissa paranee.

Kaikilla lapsilla on lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan oikeus leikkiin, vapaa-aikaan ja oikeus saada tietoa. Näitä lapsen oikeuksia haluamme Suomi-kerhon avulla edistää. Suomi-kerho-opas sopii kaikille, jotka työskentelevät tai ovat vapaaehtoisina vastaanottokeskuksissa turvapaikanhakijalasten tukena. Toivottavasti opas antaa ideoita ja innostusta lähteä toteuttamaan kerhotoimintaa turvapaikanhakijalasten kanssa! Oppaassa on selkeät ohjeet kymmeneen kerhotapaamiseen ja se sisältää myös tulostettavaa materiaalia, esimerkiksi värityskuvia.

Christina Nenonen Suomi-kerhon opas on ilmaiseksi ladattavissa ja käytettävissä: http://www.theseus.fi/ handle/10024/140117

YSTÄVÄNPÄIVÄJUHLA

ä tt y y v tä s y ta is r u tu lt Moniku

juhlimassa!

Miltä kuulostaa klovnit, sirkus, askartelu, Ole rohkea ja reilu -työpajat, disco, ilmapallot ja ihmeelliset sadut maailman eri kolkilta? Sehän kuulostaa ihan huippuhauskoilta pirskeiltä! Jo toista kertaa Annantalolla 11.2. järjestetty Monikulttuurinen ystävänpäiväjuhla tarjosi jälleen lämminhenkistä tunnelmaa ja monipuolista ohjelmaa eri kulttuuritaustoista tuleville lapsiperheille.

Juhla alkoi Dj Jokakelin tanssikarnevaalin tahdissa ja maailman musiikki soi salissa aina loppujameihin asti. Välillä naurettiin vatsat kippuralla, kun mimiikan ja teatterin keinoja hyödyntävä Duo Topos esiintyi. Intiaa ja Meksikoa kiertänyt klovnipari nähtiin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

Sirkus Magentan taiteilijat opastivat esityksensä jälkeen lapsia sirkustemppujen saloihin. Pienemmät katsojat nauttivat vauhdikkaista tempuista ja isommat kokeilivat rohkeasti omia taitojaan.

Monikielisessä satunurkassa kerrottiin satuja eri kielillä mm. venäjäksi, arabiaksi, japaniksi, saksaksi, tsekiksi ja suomeksi. Ystävänpäiväkorttipajassa askarreltiin kort­teja kotiin vietäväksi ja ystäville annettaviksi. Pienet vieraat osallistuivat myös innokkaasti juhlassa järjestettyihin Ole rohkea ja reilu -työpajoihin.

Yhteiset Lapsemme ry:n ja SPR:n vapaaehtoiset pitivät erityisesti huolta juhlaan kutsutuista turvapaikanhakijaperheistä. Lämminhenkinen juhla tarjosikin vastaanottokeskuksissa asuville perheille hyvän mahdollisuuden tutustua muihin lapsiperheiseen ja saada uudenlaisia näkökulmia lastenkulttuuriin Helsingissä.

Ystävänpäiväjuhlassa riitti iloa ja vauhtia!

Nanna Känninen Susanna Ba

• 21 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

AJANKOHTAISTA

Toisenlaisia tarinoita -kampanja etsii ratkaisuja

Ohikuljetut – Erään kerjäläisperheen tarina

64%

ihmiskaupan uhreista Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on lapsia.

FinnWID – Naiset kehitysyhteistyössä ry:n Toisenlaisia tarinoita -kampanjan tarkoituksena on tuoda näkyväksi ja ehkäistä nigerialaisiin naisiin kohdistuvaa ihmiskauppaa. Kampanjalle on antanut kasvot nuori nigerialainen nainen Itohan Okundaye, joka kertoi rohkeasti oman tarinansa Eurooppasalissa 30.1. järjestetyssä kampanjan avausseminaarissa.

Kansainvälisen työjärjestö ILO:n ja Walk Free Foundation -järjestön raportin mukaan maailmassa on noin 25 miljoonaa ihmiskaupan uhria. Arvioiden mukaan noin 70 % ihmiskaupan uhreista on naisia ja tyttöjä. Nigeriasta lähtee vuosittain tuhansia nuoria naisia Eurooppaan etsimään toimeentuloa ja parempaa tulevaisuutta.

Tyttöjä houkutellaan matkaan kertomuksilla hyvistä ansioista ja järjestämällä matkat Eurooppaan. Lähtöhalukkuutta lisäävät myös työttömyys, näköalattomuus ja köyhyys.

Nuoret tytöt uskovat voivansa lähettää rahaa perheelleen, ja tyttären lähettäminen ulkomaille on monelle perheelle myös tietoinen ratkaisu. Suuri osa Eurooppaan lähtevistä naisista päätyy ihmiskauppiaiden mukana velkavankeuteen ja prostituoiduiksi. Ihmiskauppaa pyörittävät henkilöt ovat lähes aina nigerialaisia ja hyvin usein itsekin entisiä ihmiskaupan uhreja.

Vuonna 2016 yksinomaan Välimeren yli Italiaan tuli 11 000 nigerialaista naista yli 3 000 alaikäistä lasta. Lisäksi naisia saapui myös muita reittejä Eurooppaan.

Enemmistä heistä on alle 20-vuotiaita. Viime vuosina tulijat ovat olleet yhä nuorempia, jopa 13-vuotiaita, ja tulijoiden määrät ovat moninkertaistuneet. Nigerialaisia prostituoituja tulee töihin myös Suomeen.

Lisäksi nigerialaisia ihmiskaupan uhreja saapuu Suomeen turvapaikanhakijoina.

Toisenlaisia tarinoita -kampanja kerää varoja ihmiskaupan vastaiseen työhön ja nuorten naisten toimeentulomahdollisuuksien kehittämiseen Nigeriassa.

Irma Marttinen Anna Kuokkanen Lue lisää kampanjasta ja auta lahjoittamalla: https://www.toisenlaisiatarinoita.fi

• 22 •

Helmikuussa avautui Suomen valokuvataiteen museossa monella tavalla tärkeä näyttely.

Valokuvaaja Heidi Piiroinen ja kirjailija, toimittaja Kimmo Oksanen seurasivat 10 vuoden ajan Romanian Transilvaniasta kotoisin olevan romaninaisen Mihaela Stoican ja hänen sukunsa elämää Suomessa, Romaniassa, Kreikassa, Virossa ja Ranskassa. Pitkäjänteisen työn lopputuloksena valmistui valokuvanäyttely ja kirja.

Ohikuljetut – Erään kerjäläisperheen tarina kertoo Mihaela Stoican tarinan kautta Itä-Euroopan romaniväestön elämästä ja kadulla kerjäämisen yhteiskunnallisista taustoista.

Näyttely pureutuu elinoloihin Transilvaniassa, Romanian yhteiskuntaan ja kiertävien romanien kohteluun Euroopassa.

Mihaela Stoica tuli Helsinkiin kerjäämään vuonna 2007 Cetatea de Baltăn kylästä Romaniasta. Hän synnytti esikoisensa Helsingissä helmikuussa 2008, omana 17-vuotissyntymäpäivänään. Nyt hän on kolmen lapsi äiti ja asuu Helsingissä. Mihaela Stoica ei ole käynyt koulua, eikä osaa lukea tai kirjoittaa. Hänen esikoisensa on peruskoulussa Helsingissä.

Onko hänellä toivoa paremmasta elämästä?

Katkeaako köyhyyden kierre?

Heidi Piiroinen: Ohikuljetut – Erään kerjäläisperheen tarina 7.2.–20.5.2018 Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki ti–su 11–18, ke 11–20, ma suljettu Kimmo Oksanen ja Heidi Piiroinen: Ohikuljetut – Erään kerjäläisperheen tarina WSOY, 2018

HAKU PÄÄLLÄ!

Haemme innostavaa ja osaavaa

järjestöjohtajaa!

Yhteiset Lapsemme ry on vuonna 1988 perustettu monikulttuurinen lastensuojelujärjestö. Vaikutamme päättäjiin, viranomaisiin sekä kasvatus- ja sosiaalialan ammattilaisiin monikulttuuristen lasten hyvinvoinnin edistämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Koulutamme vapaaehtoisia ja järjestämme vertaistoimintaa.

Ydintoimintojamme ovat vaikuttamistyö ja kansalaistoiminta, monikulttuuriset lapsi- ja perhepalvelut, kansainväliseen adoptioon liittyvä koulutus ja tuki sekä kansainvälinen toiminta. Olemme parinkymmenen hengen osaava asiantuntijaorganisaatio. Toimistomme sijaitsee Helsingin Töölössä. Lisätietoja: www.yhteisetlapsemme.fi

ETSIMME VAKITUISEEN TYÖSUHTEESEEN TOIMINNANJOHTAJAA, JOLLA ON: • • • •

soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai vastaava osaaminen hyvät johtamis- ja vuorovaikutuskyvyt hyvä suullinen ja kirjallinen osaaminen ymmärrys järjestötyöstä, järjestön taloudesta ja henkilöstöhallinnosta

Eduksi katsomme osaamisen yhdistyksen ydintoiminnoista, monipuolisen kielitaidon, näytön tuloksellisesta vaikuttamistyöstä ja varainhankinnasta sekä kyvyn osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen 22.3.2018 mennessä osoitteeseen: rekry@yhteisetlapsemme.fi. Työsuhteessa on neljän kuukauden koeaika.

Lisätietoja antavat: Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Eva Biaudet ma 5.3. klo 9–10 ja ti 13.3. klo 9–10, puh. 050 512 1846 ja varapuheenjohtaja Kitte Marttinen pe 9.3. klo 16–17 ja ke 14.3. klo 16–17, puh. 044 235 3103.

101858

Kevätnumero 2018 Adoptoidun ääni -podcast Adoptoidun ääni on adoptoitujen oma podcastkanava. Sen lähetyksissä adoptoidut keskustelevat heille itselleen tärkeistä aiheista. Keskusteluihin kutsutaan mukaan myös inspiroivia vieraita. Adoptoidun äänessä käsiteltyjen aiheiden pohjalta järjestämme kaikille avoimia ryhmächattikeskusteluja.

YHTEISET LAPSEMME RY:N

TOIMISTO ETU-TÖÖLÖSSÄ

Tervetuloa kuuntelemaan Adoptoidun ääni -podcastlähetyksiä!

Katso: http://www.yhteisetlapsemme.fi/kansainvalinen-adoptio/adoptoitudun-aani/

Yhteiset Lapsemme ry ja Eva Biaudet palkittiin Global Family Awards -palkinnoilla Joulukuun 15. päivänä Kulttuuritehdas Korjaamolla järjestetty upea Global Family Awards -gaala antoi yhdistyksellemme aihetta suureen juhlaan.

kansanedustaja Eva Biaudet palkittiin Global Family Awards -elämäntyöpalkinnolla. Lämpimät onnittelut Evalle ja kaikille muillekin palkinnonsaajille!

Yhteiset Lapsemme ry:n 30-vuotisjuhlavuoden aattona saimme vastaanottaa yhdistyksellemme myönnetyn Global Family Awards -palkinnon. Palkitsemisperusteina olivat yhdistyksen pitkäjänteinen osallistuminen ja sitoutuminen rasisminvastaiseen työhön sekä hyvä yhteistyö vuosina 2013–2017 Suomen Punaisen Ristin Ei rasismille!

-hankkeen kanssa.

Global Family Awards -palkinnot myönnetään vuosittain yhdenvertaisuuden edistämisessä ja rasisminvastaisessa toiminnassa erityisesti kunnostautuneille henkilöille ja tahoille. Myöntäjinä ovat Liikkukaa - Sports for All ry, SPR:n Ei rasismille -hanke, Kansainvälinen Suomemme ry sekä Rasismin ja muukalaispelon vastainen yhdistys RASMUS ry.

Palkintogaala jatkui hienoissa merkeissä, kun illan huipennuksena Yhteiset Lapsemme ry:n puheenjohtaja,

Lämpimät kiitoksemme huomionosoituksesta työllemme!

Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto sijaitsee Etu-Töölössä osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 6. krs., 00260 Helsinki. Tervetuloa käymään! www.yhteisetlapsemme.fi

TAPAHTUMAKALENTERI SEURAA MEITÄ!

TAPAHTUMAT 19.03.

Adoptioperheiden läheisten tilaisuus, Helsinki

21.03.

Elävä kirjasto -tapahtuma, Rikhardinkadun kirjasto

11.05.

Nuorten konserttitapahtuma Suvilahti, Helsinki

15.05.

Teatteri-ilta Kolumbian kummikohteelle Q-teatteri: Arki ja kauhu

19.05.

Theraplay-leikkeihin perehtymistä adoptiovanhemmille, Helsinki

ADOPTIONUORTEN VANHEMPIEN RYHMÄ, HELSINKI Tapaamiset Yhteiset Lapsemme ry:n toimistolla 21.3., 18.4. ja 16.5. klo 17–20.

NÄYTTELYT 11.2–20.3. Lapsen oikeuksien puolesta Boliviassa -näyttely Annantalo, Helsinki MUKANA MESSUILLA 26.–27.5. Maailma kylässä -festivaali, Helsinki

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.yhteisetlapsemme.fi Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2018

Facebookissa https://www.facebook.com/ Yhteiset-Lapsemme Twitterissä https://twitter.com/YLapsemme Instagramissa @yhteiset_lapsemme

Tilaa lehti!

Yhteiset Lapsemme -lehden saat tilattua liittymällä jäseneksi 25 euron vuosimaksulla. Täytä lomake kotisivuillamme!

Kaikki tapahtumat, uutiset ja Yhteiset Lapsemme -verkkolehti: www.yhteisetlapsemme.fi