Issuu on Google+

R I TA VA R O N EN on Budapestin Liszt-Akatemiasta valmistunut diplomikuoronjohtaja, joka on johtanut kuoro- ja orkesterikonsertteja eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Varosen johtamat kuorot ovat tehneet useita levytyksiä ja saaneet palkintoja kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa. Vuonna 2001 hän sai toisen palkinnon Italiassa kansainvälisessä Mariele Ventre -kuoronjohtajakilpailussa. Suomen Kuoronjohtajayhdistys ry. valitsi Rita Varosen Vuoden kuoronjohtajaksi 2004. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin Slovakia Cantat- ja ABB Banska Bystrica -kilpailuissa parhaan kuoronjohtajan palkinto. Rita Varonen on Naiskuoroliiton taiteellinen johtaja. Hän toimii kuoronjohdon lehtorina Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja kouluttaa kuoronjohtajia ympäri maailmaa.

MA I JA H A P UOJ A on palkittu kolmesti vuoden naislaulajana. Hän on laulanut mm. UMO:n solistina sekä kotimaassa että ulkomailla ja Radion kamarikuorossa. Maija Hapuoja on tehnyt uransa aikana yhteensä 16 omaa levyä ja ollut mukana erilaisilla kokoelmalevyillä. Lukuisten kotimaan kiertueiden lisäksi hän on konsertoinut Heikki Sarmannon kanssa ympäri maailmaa. Laulajan uran ohessa Maija Hapuoja on toiminut pop/jazzlaulun lehtorina aluksi Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa ja vuodesta 1999 Jyväskylässä. Nykyisin hän konsertoi jatkuvasti ja vierailee opettamassa eri musiikkioppilaitoksissa ympäri Suomea.

KONSERTTIOHJELMA Joulukonsertti ja levyn julkistaminen

JYVÄSKYLÄN NAISLAULAJAT & MAIJA HAPUOJA JOHTAA RITA VARONEN HILKKA LOUHIVUORI – piano AKI HIETALA – rummut MIKA HIETALA – basso

Lauantaina 10.12.2011 klo 16:00 klo 19:00 Jyväskylän Aalto-salissa (Kauppakatu 30)

YHTEYSTIEDOT www.naislaulajat.net www.maijahapuoja.fi

Ohjelma/lippu 15/10 euroa sisältää väliaikatarjoilun


J Y VÄ SK Y L Ä N N A I S L AUL A J AT

KO NSER T TI OHJELMA

on vuonna 1952 perustettu kuoro, johon kuuluu nelisenkymmentä innokasta laulunharrastajaa. Useissa eri kilpailuissa ja katselmuksissa palkittua kuoroa on vuodesta 1993 johtanut Rita Varonen. Jyväskylän Naislaulajien ohjelmisto koostuu pääosin suomalaisesta nykymusiikista. Monipuoliseen ohjelmistoon kuuluu useita tilausteoksia, joista yksi viimeisimpiä on Mia Makaroffin Jouluinen lumi. Kuoro on järjestänyt myös kaksi sävellyskilpailua. Jyväskylän Naislaulajat konsertoi ahkerasti tehden myös yhteistyötä eri kuorojen ja orkestereiden kanssa. Jyväskylän Naislaulajat toimii Jyväskylän kansalaisopiston ryhmänä.

Tule joulu taas

J Y VÄ SK Y L Ä N N A I S L AUL A J AT J A MA I JA H A P UO JA

Hiutaleet

tutustuivat valmistaessaan yhteistä joulukonserttia syksyllä 2006. Kuorolaiset kokivat kevyen musiikin laulamisen mukavana haasteena, minkä seurauksena yhteistyö Hapuojan kanssa on jatkunut. Maija Hapuoja on kouluttanut kuoroa kevyen musiikin laulamisen saloihin ja tuonut uutta kuoron tulkintaan. Yhteisessä konsertissa yhdistyvät Jyväskylän Naislaulajien, Maija Hapuojan ja Rita Varosen musiikillinen osaaminen.

säv. & san. & sov. Reijo Karvonen

Kuulen joulun säv. Anna-Mari Kähärä, san. Tuula Simola solisti Maija Hapuoja

Lumihiutaleiden joululaulu säv. Anna-Mari Kähärä, san. Vilho Sipilä

Jouluinen lumi säv. Mia Makaroff, san. L. Onerva (kuoron tilausteos) solistit Heli Kangaspunta ja Anna-Liisa Partanen säv. & san. Minna Välimäki

Lumihiutaleitten laulu säv. & san. Martti Hela, sov. Maija Hapuoja ja Tapio Nykänen kust. Fennica Gehrman

VÄL IA IK A Kantakoon kaikkialle hiljaisuus säv. Lenni-Kalle Taipale, san. Jaakko Mäntyärvi

Isoäidin jouluyö säv. Lasse Heikkilä, san. Juha Jokela, sov. Tapio Nykänen

J O ULUI N E N LUM I Konsertin ohjelmisto esittelee Naislaulajien uusimman juuri ilmestyneen Jouluinen lumi -levyn sisällön. Tämä levy on Jyväskylän Naislaulajien neljäs oma äänite. Uunituoretta levyä myydään konsertin väliajalla hintaan 20 €. Myöhemmin sitä voi tilata kuorolaisilta tai kuoron kotisivujen kautta, www.naislaulajat.net.

Hiutaleet maahan leijailee säv. & sov. Esa-Markku Juutilainen, san. Jukka Itkonen solisti Maija Hapuoja

Lumienkeli säv. & san. Pekka Simojoki

Enkelikello säv. Anna-Mari Kähärä, san. Anna-Leena Härkönen solistit Maija Hapuoja ja Inna Lisko

Tulet hiutaleina mun ikkunaan säv. Antti Kleemola, san. Timo Mäkinen, sov. Maikki Autio


Jyväskylän Naiskuoro ry