Issuu on Google+

WILLI WIIPURILAISEN OSAKUNNAN JÄSENLEHTI

RAKKAUSNUMERO 1/2017


WIIPURILAINEN OSAKUNTA WEB w i i p u r i l a i n e n o s a k u n t a . f i FACEBOOK Wiipurilainen Osakunta INSTAGRAM wiipurilainenosakunta


SISÄLLÄ 4 PÄÄKIRJOITUS Oona Laine 5 KURAATTORILTA Anton Falkenberg 6 OSAKUNNALLA TAPAHTUU Laura Mykkänen 8 ERILAINEN NÄKEMYS SYDÄNSURUUN Samuel Mustonen 9 LEMPEÄ JA TIEDETTÄ Pihla Pietiläinen

LOMAUTETUT 12 Laura Mykkänen ja Oona Laine KREIKKA ANTIIKISTA NYKYPÄIVÄÄN 14 Tuuli Kasso KÄMPPISOSAKUNTAYSTÄVÄNI 17 Niklas Nurminen RAKKAUDESTA LAJIIN 18 Ella Taavitsainen EMÄNNÄN NURKKA 20 Essi Kuukka

10 EMMIN JA ANSSIN TARINA Oona Laine

“KUKKIEN KUNINGATAR” 21 Aleksi Haukka

11 RAAPUSTA RAKKAUDESTA! Linda Sairanen ja Roosa Marttinen

OSAKUNTARAKKAUTTA? 26 Aino Pesonen

WILLI 1/2017 | Päätoimittajat Tuuli Kasso ja Oona Laine | Kirjoittajat Tuuli Kasso, Oona Laine, Anton Falkenberg, Laura Mykkänen, Samuel Mustonen, Pihla Pietiläinen, Linda Sairanen, Roosa Marttinen, Niklas Nurminen, Ella Taavitsainen, Essi Kuukka, Aleksi Haukka ja Aino Pesonen | Valokuvat kuvaajat ja kuvien lähteet merkitty viitteisiin | Taitto ja ulkoasu Oona Laine, Olavi Seppänen ja Ekaterina Virkunen | Kieliasun tarkastus Maiju Laamanen | Painos 120 kpl | Painopaikka Picaset Oy, Helsinki Willi on Wiipurilaisen Osakunnan täysin sitoutumaton julkaisu. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, joiden lisäksi ilmestyy yksi erikoisnumero, FuksiWilli. Willi toimitetaan kaikille halukkaille osakunnan jäsenille kotiin. Mikäli osoitteesi muuttuu, ota yhteyttä päätoimittajiin. Tämä lehti on saanut HYYn järjestölehtitukea.

3


PÄÄKIRJOITUS

A

ika juoksee, minä en (paitsi lenkkikerhossa liikuntasihteerin valvovan silmän alla). Vastahan tässä oltiin panikoivia fuksinappuloita, ja nyt pitäisi muka lakata hättäilemästä. Pitäisi pysäyttää humu hetkeksi, leikkiä kypsää päätoimittajanrenttua, tarkkailla ehkä wiipurilaisia tovereitaan. Tuolla isäntä raahaa sitsipöytiä naama punaisena, ja emäntä sukkuloi keittiössä pääruuan ja jälkkärin väliä samanvärisenä. Kas, taloudenhoitajakin on paikalla, lehtihuoneessa se naputtelee numeroita HTK:n tietokoneella, jonka välilehdelle on jäänyt tiedotusneuvoksen muokkaamia mainosjulisteita. Mikä näitä tyyppejä ajaa pyhittämään vuodet piskuiselle, kellarissa majailevalla järjestölle? Ja miksi omaan laulukirjaanikin jätettiin taannoisessa karonkassa lohduttomat terveiset: ”Siekii annoit nuoruutes osakunnalle”?

Mikä näitä tyyppejä ajaa pyhittämään vuodet piskuiselle, kellarissa majailevalle järjestölle? Sen kaiken on ihan pakko johtua rakkaudesta, joka on muuten ärsyttävän epäjohdonmukainen ja levoton riesa. Suomalaiseen tapaan se pysyy kurissa melkein aina, nöyristellen vähättelee menemään, kuha nyt jotai apparin hommia siel taas tekee nii saa stipparilt rahaa. Sitten, kulkiessa iltaan saakka venyneiltä aamujatkoilta läpi hiljaisen Helsingin, se iskee. Lojuttua lehtihuoneen sohvalla nälkäisenä ja kylmissään ja etsittyä keittiönkaapista syksyllä tukusta raahattuja Mariannejakin se iskee. Iskee vielä silloin, kun eksyy vieraalle maaperälle, ystäviemme kymäläisten juhliin, joissa valkealalainen abiturientti utelee, ootteko te sitten kaikki venäläisiä siellä wiipurilaisessa. Yhtäkkiä ei ole kyynistä arkipäivää, on vain pohjaton ylpeys, kiitollisuus – ja, niin, ööh, rakkaus.

4

Myös lehtemme teema laskeutuu tuon maailmantunteen ylle. Tämä on kaikille niille, joilla on se punainen sisäelin siinä rinnan korkeudella. Luvassa on luonnollisesti sopiva annos siirappia, ripaus tiedettä ja isosti aitoutta. Testaa osakuntafanaattisuutesi, kirjoita kirje (unelmien) heilalle tai vaikka Mäkiksen naapurille, fiilistele ällösöpöä alkuvuotta, katsahda sydänsuruja hieman eri tavalla kuin aiemmin. Ja jos emme sittenkään onnistuneet herättämään sinussa edes vaisua lämpöä, en suostu hetkeen uskomaan koko hiivatin rakkauteen! Onneksi uskoni palaa yleensä nopeasti. Tässä tapauksessa auttanee, jos avaa ilmiömäisesti kasvaneen osakuntien Jodel-kanavan ja päätyy ihastuksia paljastavaan lankaan arvuuttelemaan, kukakohan täällä kuolaa ja kenen perään. Miten riuduttavaa onkaan tämä aika! P.S. En muuten syönyt niitä Marianneja loppuun. TEKSTI OONA LAINE KUVA ELLA TAAVITSAINEN


kuraattorilta

”Rakkaus kannattaa aina.”

O

sakunta on opettanut minulle paljon rakkaudesta. Tavallaanhan koko osakunnan täytyy perustua tuon jalon asian varaan; ei kai mikään muu voi selittää sitä, että järjestömme on selvinnyt kuluneista vuosisadoista ja myllerryksistä näinkin virkeänä ja elinvoimaisena. Ei kai kukaan uhraisi parhaita nuoruutensa vuosia sellaisen asian kanssa puuhasteluun, jota ei aidosti rakastaisi? Suhteen kehittyessä rakkaus muuttaa muotoaan, sopeutuu, kypsyy ja syventyy. Ensimmäisinä civisvuosina osakuntaelämä on huumaavia juhlia, onnistumisen tunteita viranhoidossa, uusia ystäviä ja kokemuksia. Vuosien myötä moni asia alkaa käydä jo tutuksi, miltei arkiseksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että rakkaus osakuntaa kohtaan vähenisi. Ajan myötä oppii arvostamaan yhteisöllisyyttä ja perinteitä, sukupolvien jatkumoa. Perspektiivi muuttuu. Rakkaus vaatii paljon, mutta palkitsee usein tehdyt uhraukset. Näin vuosijuhlan lähestyessä ja

stipendikirjeiden tipahdellessa civisten postiluukuista moni saa varsin konkreettisen palkinnon uhrauksistaan. Paljon tärkeämpiä ovat kuitenkin ne kokemukset, ystävät ja taidot joita matkan varrella kertyy, toisin sanoen osakuntarakkauden hedelmät. Toimeentulohuolet, asuminen ja opintoaikojen rajaukset aiheuttavat ongelmia rakkauden vapaalle harrastamiselle. Moni joutuukin tekemään osakuntasuhteessaan kompromisseja, antamaan periksi elämän raaoille realiteeteille. Valinnat voivat joskus olla vaikeita, varsinkin kun tulevaisuutta on hurjalla vauhdilla muuttuvassa yhteiskunnassa vaikea ennustaa. Kannattaa kuitenkin tällöin muistaa eräs lohdullinen ajasta ja paikasta riippumaton tosiseikka: rakkaus kannattaa aina.

TEKSTI ANTON FALKENBERG KUVA PIIA POHJALAINEN

5


Osakunnalla tapahtuu Sumuista humua ja osakuntarakkautta laineilla Perjantaina 13.1. Itämerellä myrskysi. Klikkiotsikoiden ammattilaiset olivat luonnehtineet edeltävien päivien säätilaa muun muassa adjektiivein erikoisen raju ja hirvittävä. Mielessä kävi, olimmeko astumassa laivaan, josta on tuleva seuraava Titanic tai Estonia. Rohkenimme kuitenkin uhmata luonnonvoimia ja mahdollista meripahoinvointia unohtaen taikauskon. Hii-u-li-hei, merimies ei, pelkoa tunne ei! Seilasimme siis pelottomasti kohti williä länttä. Reissulta poisjääneiden buffetliput olivat vaarassa jäädä käyttämättömiksi, mutta tulivat lopulta huutokaupatuiksi kolikoilla, ennen kuin kaikki seurueestamme ehtivät edes tajuta mistä on kyse. Aika hyvä diili! Muiden vaipuessa buffetin jälkeiseen ruokakoomaan perehtyivät ainakin hyttien 4723 ja 4725 asukkaat tax-freen antimiin. Verovapaan

ostelun lisäksi lauloimme sitsilauluja aamuyöllä tyhjentyneessä baarissa. Kulutimme klubin tanssilattiaa Daniel Craigin kloonin kanssa. Tutkimme Tukholmassa paikallisen marketin ruokatarjontaa. Tutustuimme laskuvarjohyppääjiin, hyttinaapureihin ja ystäviin yli osakuntarajojen. Kuulimme myös juttuja karjalaisesta jäsenkorjaaja-Ossista, joka oli herättänyt pahennusta makaamalla meritähtiasennossa laivan käytävällä. Mikä onkaan totta, mikä tarua? Totuudet tuskin selvisivät edes pelatessamme totuutta ja tehtävää yläkerran käytävällä kummallisella kokoonpanolla. Tukholmasta lähtiessä pari joukosta jäänyttä perämiestä päätti harrastaa omatoimimatkailua ja suunnata Helsinkiin Turun kautta (ts. myöhästyivät lähdöstä). Parin valvotun yön väsyttäminä mutta poskilihakset hymyilystä krampaten saavuimme kaikki lopulta turvallisesti kotisatamaan, joko suorinta tai kiertävää reittiä.

Lämpöni, lempeni annan, kaunis on nuoruutein Hädin tuskin risteilyväsymyksestä vironneina vietimme virkailijanvaihtokaronkkaa lauantaina 21.1. Virat vaihtuivat uusiin ja ilta aamukuuteen silmiä ummistamatta. Osakuntatiloissamme pyöri illan teemaa hauskan luovasti toteuttaneita, eli virkojen mukaisesti pukeutuneita sitsailijoita iloisin, mutta kenties jännittynein mielin. Saimme jälleen kerran iloita erinomaisen tarjoilun ja ruoan ansiosta. Laulunjohtajan miekka vaihtoi omistajiaan heti alkuun, ja laulu sai alkaa uusien virkailijoiden johtamana. Laulamisen ja pikaruokailun (olisi sääli ruokkia biojätettä emännistön rakkaudella valmistamilla herkuilla vain käytettyäni arvokasta syömisaikaa jutusteluun) ohella sitseistä ei puuttunut oheistoimintaa eikä yllätyksiä. Hauskana yksityiskohtana plaseerauksessa olivat kortin sisälle piilotetut nimet, alter egomme. Allekirjoittaneenkin sukupuoli vaihtui toiseen, vaan sukunimi ei, sillä yllätyksekseni kortissa luki serkkupoikani nimi.

6


Uusien henkilöllisyyksien selvittyä valmistimme pienissä ryhmissä pikaisia still-kuvaesityksiä. Saimme nähdä virkojen ja niihin liittyvän oheismateriaalin, kuten muistikirjojen ja -tikkujen, avainten ja salaisten reseptien vaihtavan haltijoitaan. Näimme uusista viroistaan innostuneita sekä viroistaan haikein tai helpottunein mielin luopuvia osakuntalaisia. Saimme hymyillä uuden toiminnanohjaajamme Oonan tekemälle videolle, jossa edellisen vuoden toimijat lähettivät seuraajilleen terveisiä. Keinahtelimme WORO:n tahtiin, lauloimme Nuoruustangoa ja ehkä aamun varhaisina tunteina sekä nauroimme että itkimme toistemme väsyneille katseille ja käheille äänille. Lopuksi haluaisin siteerata arvon kuraattoriamme, joka suuressa viisaudessaan lausui näin: ”Onks naisten kymppi kahdeksan kilometriä?” Pöytäkeskustelumme taisi sivuta myös juoksu-uraansa aloittelevien WiO:n juoksijoiden seuraavan kesän suunnitelmia. Kohti uutta kautta uusin harrastuksin ja viroin siis!

TEKSTI LAURA MYKKÄNEN KUVAT NIKLAS NURMINEN JA TUNTEMATON

7


Erilainen näkemys sydänsuruun

K

un rakkausrintamalla menee huonosti, on vähintäänkin oikeutettu huonoon ruokaan ja sympatiaan. Viime syksynä oli jälleen heikompi hetki ulkomailla, ja menin varsin miehisesti ostamaan lähikaupasta hieman herkkuja, kun kerran suretti. Kassaneiti kysyi tuttuun tapaan, miten menee, johon tottuneesti tokaisin, että hyvin, kiitos. Sitten kuitenkin ajattelin, että helkkari soikoon, suomalainen sanoo mitä ajattelee, kokeillaan sitä. ”Itse asiassa tämä päivä on aika syvältä. Tuli bänät”, jatkoin. Kassaneiti ei ollut ollenkaan vaivaantunut siitä, että rikoin koodin, vaan jutteli kanssani hetken ja toivotti parempaa huomista. Se tuntui mukavalta.

Myöhemmin ajatuksien pyöriessä edelleen samassa naisessa, kirjoitin turhautuneena Youtubeen ”how to get over someone”, ja törmäsin lyhyeen mutta varsin silmiäavaavaan videoon, jonka oman tulkintani seuraavaksi tarjoan. Haihattelusta ja melankoliassa vellominen tarjoaa suuria tunteita, ja on suorastaan helppoa jäädä koukkuun torjutuksi ja/tai jätetyksi tulemiseen. Vaikka väite kuulostanee aluksi hullulta, torjutuksi tuleminen tarjoaa paljon turvaa. Entäpä jos tunteisiin olisi todella vastattu? Entäpä jos entinen kumppani olisikin tullut takaisin? Klassikkokirja ’nuoren Wertherin kärsimykset’ on tästä malliesimerkki. Werther on komea nuorimies jolla vientiä riittäisi mutta joka ei päästä yhtäkään naista elämäänsä, sillä hän on syvästi rakastunut naimissa olevaan naiseen, tähän kiellettyyn hedelmään. Kun hänen tunteisiinsa ei vastata, Werther lopulta sydän murtuneena tappaa itsensä. Kirja sulatti aikansa naisten sydämet, mutta todellisuudessa Werther oli jäätävä luuseri, jonka suhteet olisivat luultavasti epäonnistuneet joka tapauksessa. Vaatii todella paljon itsetietoisuuden harjoittamista, että oppii tunnistamaan omat naiivit ja primitiiviset ajatuksensa sekä toimintatapansa. Ne eivät auta elämässä saati ihmissuhteissa. Eräs epäterveellisimmistä sekä itsetuhoisimmista lienee Wertherin tapa keskittyä tähän kiellettyyn hedelmään ja torjua naiset, jotka todella haluavat häntä ja jotka luultavasti kohtelisivat häntä hyvin. Kun joku kertoo meille tunteistaan, suorastaan luonnollinen reaktio on torjua tämä henkilö. Tämä perustuu muun muassa niinkin karmaisevaan ilmiöön kuin siihen, että suurin osa ihmistä ei todellisuudessa kunnioita tai pidä itsestään (kts. imposter syndrome). Alitajuisesti ajattelemme, että jos hän pitää sellaisesta ihmisestä kuin minä, mitä se sanoo hänestä? Hänen täytyy siis olla vielä huonompi. Epäterveelliset ajatukset voi onneksi estää ja pysäyttää niinkin yksinkertaisesti kuin olemalla tietoinen niistä ja valitsemalla toisenlaisen ajattelutavan. Ongelma lienee tutumpi naisille johtuen siitä, miten paljon enemmän valinnanvaraa heillä tavallisesti on. Monelle naiselle ei ole mitään niin vastenmielistä kuin mies, joka selkeästi haluaa häntä enemmän kuin nainen miestä. Jos Werther olisi saanut kultansa, luultavasti hän olisi asettanut naisensa jalustalle ja muuttunut liian alistuvaksi ja ällöttäväksi. Suhde olisi kariutunut alta aikayksikön. Sitä luulisi, että tällaiset ajatukset kuuluisi jättää vähintään nuoruusvuosiin, vaan ei. Ilmiö seuraa monia pitkälle aikuiselämään, ja jos ei jo omaan nilkkaan osunut, niin ainakin suurin osa meistä tuntee monia aikuisia haihattelijoita, jotka eivät jostain kumman syystä tunnu löytävän pitkäaikaista kumppania. Markkinat ovat huonot, ja vika on ilman muuta muissa ihmisissä. Milleniaalien huonot sosiaaliset taidot, rakkauden ja seksin vähyys ovat nykyään jatkuvasti uutisissa. Omia parhaita vuosiaan ei kannata uhrata turhuuksille. Lyhyesti sanottuna on kannattavaa valita ihminen, jonka kenties tiedät välittävän juuri sinusta. Suhteissa on paljon työtä, ja potentiaalisen kumppanin löytäminen on vasta mahdollisen yhteisen onnen rakentamisen alku.

8

TEKSTI SAMUEL MUSTONEN


LEMPEÄ JA TIEDETTÄ Rakkaus voi välillä tuntua varsin mystiseltä konseptilta, mutta sen merkitys sekä ihmiskunnalle että yksilölle on todistettavasti valtava. Eri tieteenalojen asiantuntijat ovat löytäneet monia syitä, joiden takia rakastuminen ja läheiset ihmissuhteet ovat ihmisille elintärkeitä: • Jo puhtaasti biologisesta näkökulmasta rakastuminen ja pitkäaikaisten kiintymyssuhteiden luominen ovat tärkeitä ihmislajin säilymiselle, sillä ne takaavat seuraavan sukupolven syntymisen ja varttumisen vakaissa oloissa. • Historiallisesti etenkin naisille on ollut tärkeää taata kumppanin sitoutuneisuus perheestä huolehtimiseen, minkä vuoksi tutkijat epäilevät naisten edelleen etsivän pitkäaikaisia suhteita miehiä innokkaammin.

Jos ihmislajin selviytyminen ei ylikansoitetulla planeetalla elävälle enää riitä syyksi pariutua, on syytä perehtyä neurologien ja psykologien löydöksiin rakkauden hyödyistä: • Neurologisissa tutkimuksissa on huomattu, että rakkauden tunne aktivoi samoja aivoalueita kuin esimerkiksi miellyttävän musiikin kuuntelu tai meditointi. Näin ollen sillä voi olla rauhoittavia ja stressiä vähentäviä vaikutuksia. • Psykologit ovat huomanneet, että läheiset ihmissuhteet voivat suojata kuolemanpelolta, kun taas niiden kariutuminen johtaa usein kuolemaan liittyvien ajatusten vyöryyn. Toisaalta kuolemasta muistuttavat ärsykkeet voivat myös aiheuttaa ihmiselle suuremman tarpeen hakeutua parisuhteeseen.

Vaikka läheisten ihmissuhteiden muodostaminen ja ylläpitäminen voikin siis välillä tuntua hankalalta, kannattaa sen eteen ehdottomasti nähdä vaivaa. Rakkaudella ja läheisyydellä nimittäin on todistettavasti monia positiivisia vaikutuksia ihmismieleen ja -kehoon.

Lähteet: Buss, D. M., & Schmitt, D. P. (1993):“Sexual strategies theory – An evolutionary perspective on human mating”Psychological Review, Vol. 100, 204-232. Esch, Tobias & George B Stefano (2005) “The Neurobiology of Love” in Neuroendocrinology Letters Mikulincer, Mario, Victor Florian and Gilad Hirschberger (2003) “The Existential Function of Close Relationships: Introducing Death into the Science of Love” in Personality and Social Psychology Review https://www.quora.com/What-equation-generates-a-beautiful-or-unique-shape-when-we-plot

TEKSTI PIHLA PIETILÄINEN

9


emmin ja anssin tarina Se kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun vuonna 2011 Jukka Kolan inspehtorinpäivällisten – ja legendaarisen liikennemerkkiin kiipeämisen – jälkeen silloinen neuvosto eksyi Marian Helmeen. Joku sai älynväläyksen: ruvetaan lenkkeilemään maratonia varten. Ja myöhän ruvettiin! Sittemmin juoksevista osakuntatuttavista tuli aviopari. Vaikka ei sekään hetkessä käynyt. Juostessa alettiin jotenkin ymmärtää, kuinka yhtäläiset arvot ja katsomukset jaetaan. Siitä se kai lähti, vaikkei ihan samanlaisia oltukaan. Emmi: Anssi oli vähän hitaampi, mie paljon impulsiivisempi. Ei se kuitenkaan haitannut. Oli siinä kaikenlaista. Ennen kuin kunnolla tunnettiin, asetuttiin vastakkain emännänvaalissa. Emmi voitti yhdellä äänellä. Eräänä vuonna toinen perehdytti toisen sihteerin tehtäviin. Pieniä parannusehdotuksia pöytäkirjoihin ilmestyi viestiboksiin sitten jatkuvasti. Anssi: Pitihän niitä päästä kommentoimaan, mutta kyllä Emmin pöytäkirjat tekivät myös vaikutuksen tarkkuudellaan. Kerran mentiin lenkin jälkeen balettiin. Emmi: Anssi anto naiselle varmaan vartin aikaa

10

vaihtaa juoksukamat siistimpiin! Mutta suoriuduin. (nauraa) Anssi: Riitävästi kun tahtoo niin tekee mitä vaan, näköjään. Siitä se sitten, jotenkin. Kevät lämmiteltiin ja katseltiin, miten juttu toimisi. Se toimi, ja kesällä 2012 alettiin ihan tosissaan seurustella. Nyt ollaan oltu kaksi ja puoli vuotta naimisissa, ja mukaan matkaan on hypännyt kolmikuukautinen Nuutti. Aika intensiivistä ja hämmentäväähän kaikki on, mutta kyllä myö pikkuhiljaa jo osataan. Kun touhuaa semmoista, mistä itse tykkää, niin löytää kyllä samanhenkisiä tyyppejä. Onhan osakunnalla monenlaista porukkaa, mutta joku kaikkia vaan yhdistää. Eikä sitä ihan toistensa kopioita kannata ollakaan, eihän myökään olla. Anssi: Tarpeeksi samanlaisia, mutta sopivasti erilaisia, siinä on sopivasti haastetta. Emmi: (Nuutille) Kuule nyt, iskä sai sen kuulostamaan romanttiselta, sopivasti haastetta...

TEKSTI JA KUVA OONA LAINE


RAAPUSTA RAKKAUDESTA! Isovanhempieni talo on täynnä ”aarteita” erikoisista markamuistoista aina vanhaan rukkiin ja valtaviin huonekasveihin. Oma suosikkini on kuitenkin pieni koristeellinen puulaatikko, jonka huomasin vasta jokunen vuosi sitten katseeni sattuessa olohuoneen kirjahyllyn päälle. Laatikko on kaunis, mutta siihen ei saa koskea ja niin kauan kuin isovanhempani ovat hengissä, sitä ei myöskään saa avata. Miksi? Koska se pitää sisällään kaikki kirjeet, jotka he ovat elämänsä aikana toisilleen kirjoittaneet. Kenen kirjeitä sie säilyttäisit? Ja kenelle sie sellaisen kirjoittaisit? Kun tiiät, tartu tuumasta toimeen:

Rakkain ________________________________

Olen jo pitkään halunnut kertoa, _________________________________________________________ _____________________________________. Muistan, kun näin sinut ensi kerran: __________ ____________________________________ ja _________________________________________ ___________________________. Jo silloin tiesin, että _____________________________________ ____________________________________________________________. Tuosta päivästä on kulunut jo ___________________________________________, mutta muistan sen kuin eilisen. En koskaan unohda _________________________________________________________ ___________________________________________________________________________ Tänään haluaisin sanoa sinulle, _________________________________________________________ _______________________________________________________________________________. Näillä sanoilla toivotan sinulle ________________________, oikein ihanaa _______________________ ____________________________. Toivottavasti tapaamme taas pian! Sopisivatko sinulle romanttiset __________________________-treffit __________________________________ ____________?

Suurella sydämellä, sinun ____________________________ TEKSTI LINDA SAIRANEN KIRJE ROOSA MARTTINEN

11


Etelä-Saimaa lomautti, Willi armahti. Meitä yhdistää myös vihreät haalarit, Olavi Uusivirta, murrefanaattisuus, kotiseutusiirappi ja se, että tykätään kysellä. Tällä palstalla myö siis kysellään.

lomautetut Love and other drugs rakkausjuttuja

Mitä on rakkaus? – Siinäpä helppo ja kiva kysymys heti alkuun…vai oliko sittenkään? Lomautetut päätyivät tässä numerossa jäämään tutulle ja turvalliselle Keskustakampukselle (ts. eivät jaksaneet vaivautua merta edemmäs kalaan). Mitä tapahtuikaan, kun opiskelijakollegoja pyydettiin puhumaan rakkaudesta? Päärakennuksen käytävillä tuli vastaan willejä, waarattomia, wapaita ja warattuja tai ”jotain siltä väliltä” –tyyppisiksi itsensä tuntevia rakastajia. Olisiko haastateltavistamme kuitenkaan Amoreiksi, vai mitä mahtaisivatkaan tuumata Trump ja Mads Mikkelsen rakkauden jumalan tekosista?

1. Mitä on rakkaus? 2. Jos saisit toimia Amorina keille tahansa, keille toimisit? 3. Mihin ihastut toisessa ihmisessä? 4. Willi ja wapaa vai waaraton ja warattu?

Anna-Maija, kulttuurituotanto 1. Se on mun mielestä koko elämä, elämäntapa – jos niin vain haluaa. Kaikki ei tietysti ajattele rakkaudesta positiivisesti. Joka tapauksessa olipa kyseessä ihminen tai vaikka lehti, se voi olla lovee. 2. Varmaan itselleni ja Mads Mikkelsenille! 3. Olemukseen, rentouteen ja musikaalisuuteen. 4. Molemmat! Joo. Voi olla hurjan onnellinen yksin, mutta yhtä lailla toisen ihmisen rakastaminen on ihanaa.

12


Matti, tietojenkäsittelytiede 1. Sisäinen luonnontieteilijäni tappelee vähän tätä romanttista ajattelua vastaan. Toisaalta se on ihanaa ja kaunista, toisaalta ei mitään muuta kuin kemiaa. 2. Muutamalle parhaalle ystävälle, pelkään että ne ovat liian ujoja itse. 3. Yleensä iloisuuteen ja aurinkoisuuteen, leikkimielisyyteen. Just siihen, että ottaa elämän pirteästi vastaan, eikä lannistu vastoinkäymisistä. 4. Jotain siltä väliltä ehkä. Tai warattu ja willi.

Saana, suomen kieli 1. Se on sitä, että kokee itse olevansa täysin hyväksytty, että on just tällasena hyvä. 2. Ihan ensin tuli mieleen sisko, se on vähän semmoinen että sillä särkyy sydän niin usein. 3. Ihastuminen voi tarkoittaa muutakin kuin rakkauden esiastetta. Itselle on sanottukin että käytän sitä termiä liian usein! Joka tapauksessa ihastun nauruun, puhetapaan, hymyyn ja ilmeisiin, tavallaan itsevarmaan ja rentoon olemukseen. 4. .”Vai” välissä on ihan turha!

Teemu, suomen kieli 1. Trollaisko tämän? (miettii) Trollataan sitten. Totuuden tavoin se on raukkoja varten. 2. Donald Trumpille, joka rakastuisi palavasti afrikanamerikkalaiseen mieheen. 3. Eräs kaveri aikanaan tokaisi hyvin: ”Se on jännä miten naisissa ihastuu epäoleellisiin asioihin, esimerkiksi rintoihin ja siihen, miten ne puhuu mulle.” 4. Willi ja waaraton!

TEKSTI JA KUVAT LAURA MYKKÄNEN JA OONA LAINE

13


Kreikka antiikista nykypäivään RAKKAAN KULTTUURIPERINNÖN AARTEET JA HAASTEET

A

ntiikintutkimus on imaissut minut mukaansa vähitellen, lopulta antiikin Rooma ja Kreikka ovat lumonneet minut täysin. Olen täysin rakastunut raunioihin, löytöihin ja ennen kaikkea niiden tutkimukseen, joka on hyvin poikkitieteellistä ja haastavaa. Mielikuvat vaaleassa asussa kaivajia käskevästä silmälasipäisestä arkeologista ovat kenties monelle tuttuja, mutta tosiasiassa nykyinen antiikintutkimus ja etenkin klassillinen arkeologia hyödyntävät uusinta tekniikkaa ja menetelmiä. Tätä on etenkin Suomen Ateenan-instituutin Salamis-projekti, jossa kaivamattomia alueita tutkitaan geofyysisillä menetelmillä: maatutkan avulla voidaan paikallistaa maanpinnan alapuolella olevia rakenteita. Jo kaivettuja alueita taas tallennetaan 3D-mallintamalla sekä fotogrammetrialla. Dokumentointia ei voi korostaa tänä päivänä liikaa, sillä jos kohde tuhoutuu, ovat kuvat ja mallit siitä ainoa lähde tuleville sukupolville. Viime vuonna vietin useita kuukausia Kreikassa töissä tai opiskellen. Aika on herättänyt paljon ajatuksia kulttuuriperinnöstä, identiteetistä, näiden yhteisvaikutuksesta ja siitä, kuinka etenkin poliittinen tilanne niihin vaikuttaa. Mietin myös mediaa: kollegoillani on varmasti ennakkoluuloton asenne Kreikkaan, mutta lähipiirissäni vasta kertomukseni Kreikasta ovat tuoneet heille inhimillisemmän kuvan maasta, joka kamppailee talousongelmien kanssa. On helppo tuomita kärjistetyn uutisen perusteella, ja siksi mielestäni mediakasvatusta sekä lähdekriittisyyttä olisi lisättävä tuntuvasti. Etenkin sosiaalisessa mediassa väärä tieto leviää usein vaarallisen nopeasti. Kreikan kulttuuriperinnön sanotaan muodostavan länsimaisen sivistyksen kehdon: se on siis osa jokaisen eurooppalaisen identiteettiä. Kuluneina vuosikymmeninä identiteetin tutkimuksesta on tullut hyvin trendikästä, myös antiikintutkimuksessa. Ottaen huomioon kuinka paljon ihminen muuttuu elämänsä aikana ja kuinka vaikeaa meillä edes nykypäivänä on ymmärtää toisinaan toisiamme, on sinänsä

Kansallisen arkeologisen museon sisäänkäynti. Uusklassinen arkkitehtuuri heijastelee antiikin Kreikan estetiikkaa.

14

American School of Classical Studies at Athens:in pääsisäänkäynti. Rakennukset muistuttavat silmiinpistävän paljon toisiaan. Onko ASCSA:n rakennus tietoinen nyökkäys museolle vai kierrättääkö se vain samoja teemoja ja arvoja?


hyvin kunnianhimoista ja arvostettavaa lähteä tavoittelemaan menneen ihmisen identiteettikäsitystä. Ihminen ei kykene täysin objektiiviseen ajatteluun ollessaan äärimmäinen subjekti, jolloin tulkintamme värittyy aina tiettyjen arvojen, odotusten tai tietämättömyyden kautta. Voimme samaistumalla kenties saavuttaa jotakin, kuten kokeellisen arkeologian tavoitteena on juuri oivaltaminen elämyksen kautta. Tosin jos moni kokee nykypäivänäkin esimerkiksi kulttuurieroista johtuvaa täydellistä ymmärtämättömyyttä toista kohtaan, kuinka todella voimme koskaan ymmärtää täysin mennyttä tai historiallista identiteettiä? Puhuttaessa identiteetistä sen voi jakaa kollektiiviseen ja yksilölliseen. Ryhmäidentiteetti on kuitenkin ongelmallinen juuri edellä mainituista syistä sekä erilaisten kokemusmuotojen kautta: niin sanottu monimuotoinen yläkäsite, kuten uskonto, voi olla ryhmälle yhteinen, mutta jokainen siihen kuuluva kokee sen yksilöllisesti. Kulttuurin vahva merkitys identiteetille on maailmanlaajuisesti tunnustettu, ja on selvää, että kansallisidentiteettiä rakennetaan jatkuvasti kulttuuriperinnön avulla. Muinaisten sivilisaatioiden jälkeensä jättämät arkeologiset kohteet saavat uuden merkityksen kansallisina monumentteina (hyvä esimerkki on Akropoliksen riisuminen myöhemmistä kerroksista antiikinaikaisen glorian ilmentymäksi), joita hyödynnetään ahkerasti turismissa. Näiden kohteiden esineet siirretään kansallismuseoihin ja niin esineitä kuin kohteitakin hyödynnetään valtion symboleina lipuissa, valuutassa, postimerkeissä, aatteiden tunnuksina ja jopa kulutustuotteiden brändin muodostuksessa. Monelle tuttu meanderinauha hyppii silmille Kreikan jokaisessa turistikaupassa, ja tuntuu harmittomalta ajatukselta ostaa teemaa toistava vaate tai koru. Viime vuosien poliittinen kehitys ja meanderinauhan käyttö natsimielisen Kultainen aamunkoitto-puoleen tunnuksena ovat kuitenkin tehneet nauhasta punaisen vaatteen kaikille kreikkalaisille, jotka vastustavat kansallissosialistista äärioikeistolaisuutta. Kreikassa ollessani minua varoitettiinkin, ettei turistinakaan kuvion kanssa kannata liikkua esimerkiksi Ateenan anarkistisessa kaupunkiosassa Exárcheiassa. Symbolien vaikutus on suuri, sillä ihmiset leimaantuvat niihin hyvin nopeasti. Entä kenelle kulttuuriperintö kuuluu ja kuka siitä määrää? Riittääkö maantieteellinen sijainti vai puhutaanko pitkästä kulttuurishistoriallisesta kehityksestä, jolloin kohde voi olla koko maailman yhteinen? Ei voi kieltää sitä tosiasiaa, että esimerkiksi kreikkalaisen kulttuurin perintö (demokratia, tieteet, kirjallisuus…) on ehdottomasti valtioiden rajat ja poliittiset päätökset ylittävää, yhteistä kulttuuriperintöä. Kuka kulttuuriperinnöstä siis määrää ja ketkä sen suojelua valvovat? Sekä Suomessa, Kreikassa että maailmanlaajuisesti on sitouduttu noudattamaan kulttuuriperintöön kohdistuvia lakeja, sopimuksia ja perustettu yhteisöjä. Kun Suomessa valtiollisesti vaikuttaa mm. Museovirasto ja Kreikassa Eforiaatit, ovat maat myös sitoutuneet noudattamaan monia kansainvälisiä sopimuksia, kuten Unescon ja muiden järjestöjen kulttuuriperinnön suojeluun tähtääviä yhteisiä päätöksiä. Kun jokin osapuoli ei suostu noudattamaan näitä sopimuksia ja rikkoo tietoisesti yhteisiä sääntöjä vastaan, on se tuomittavaa. Nykymediassa käsitellään hyvin vahvasti konfliktialueiden kulttuuriperintökysymyksiä ja toisinaan kulttuuriperintöön kohdistetut tuhot herättävät jopa suurempia tunteita kuin ihmisten kuolema. Tavallaan kyse on oltava turtumisesta, mutta loppupeleissä media tukee uutisointivalinnoillaan käsityksiämme siitä, mikä on arvokasta. Mitä se kertoo meistä tai identiteetistämme? Tuomitsemme nämä rikokset heti, sen sijaan monet yhtä suuret ja vakavat kulttuuriperintökysymykset, kuten Elginin marmorien palauttaminen Britanniasta Kreikkaan tai muun esineistön palauttaminen maailman museoista takaisin usein unohdetaan. Näistä kysymyksistä ei myöskään keskustella tarpeeksi kriittisesti, vaikka monissa maissa varastetun kulttuuriperinnön kaipuu koetaan yhä kansallisena traumana. Kansainvälisten taideaarteiden kulkeutuminen Euroopan keskuksiin sai alkunsa 1700-luvulla Napoleonin hyökättyä Egyptiin. Suuret museot, kuten Pariisin Louvre ja Lontoon British Museum täyttyivät keskenään kilpailevien valtioiden ryöstösaaliista. Moni ei välttämättä ajattele museoissa käydessään katsovansa varastettuja kansallisaarteita. Entäs Elginin marmorit? Lordi Elgin vei marmorit lahjomalla ja diplomaattista asemaansa hyväksikäyttäen Ateenasta Parthenonista 1800-luvun alussa. On vain spekulaatiota, mitä marmoreille olisi voinut tapahtua, jos ne olisivat jääneet Kreikkaan, mutta

15


aivan hyvin marmorit olisivat voineet tuhoutua toisen maailmansodan aikaisissa pommituksissa Lontoossa. Kun kohde siirretään, sen konteksti muuttuu. Elginin marmoreiden tapauksessa alkuperäinen konteksti on kiistämättä Parthenon, mutta marmoreiden sinne palauttaminen on tulenarka aihe.

Turistit kuvaavat Akropolis-kukkulalla Erektheionin kuuluisia karyatideja, monet varmasti tietämättä että aidot daamit ovat museossa. Kuinka tärkeää on alkuperäinen materiaali suhteessa kokemukseen? Kumpi on arvokkaampaa? Voidaan toki argumentoida, että Parthenonin marmoreiden siirtäminen on itsenäinen jäänne myös historiasta. Ei voida kuitenkaan kiistää, että tilanne on nykyään toisin. British Museum ei näe järkevänä siirtää marmoreita museosta toiseen, vaikka ne siten palautettaisiinkin Kreikan maaperälle, vaan katsoo maailman hyötyvän niistä eniten nykyisessä kontekstissaan osana muita suuria mestariteoksia. Vaikka itse olen sitä mieltä, että Parthenonin marmorit kuuluisi palauttaa Kreikkaan, ovat veistokset toisaalta British Museumissa helposti saavutettavissa – onhan British Museum yksi maailman vierailluimmista museoista. Lisäksi Kreikan talouden huono tilanne ja maan poliittinen epävakaus tuntuvat herättävän yleisesti mielipiteitä sen puolesta, että marmorit ovat turvassa nykyisellä paikallaan. Syksyllä 2016 käydessäni ajattelin toisin: vielä 2015 British Museumiin sai kävellä suoraan sisään, nyt sinne on mentävä turvatarkastuksen läpi. Terrorismin aikakautena ei voi enää julistaa täyttä turvaa minnekään. Kun kulttuuriperintö voi positiivisesti vaikuttaa lukuisilla myönteisillä tavoilla, eheyttävästi sekä yhdistäen ihmisiä identiteetiltään toisiinsa niin yhteisöllisesti kuin yksilötasolla, on syytä vielä kysyä, kuka kulttuuriperinnöstä sitten loppuen lopuksi hyötyy? Päivänselvä vastaus on: kaikki, niin hyvät kuin pahat. Elginin/Parthenonin marmorien palauttaminen Kreikkaan olisi ainutlaatuinen ele ja luottamuksen osoitus, joka voisi eheyttää yhteistä eurooppalaista identiteettiä. Vuonna 2009 avattuun Akropoliksen museoon on varattu marmoreille tilat, joiden tyhjyys jo kertoo kreikkalaisten kaipuusta marmorien paluuseen.

16

TEKSTI JA KUVAT TUULI KASSO


KÄMPPISOSAKUNTAYSTÄVÄNI Se tapahtuu jälleen - kymäläisten invaasio lehtemme perinteiselle palstalle! Tämä viime numerossa alkanut, kummallinen ilmiö saa nyt jatkoa, kun reportterimme päätyi tenttaamaan naapuriltamme tämän ajatuksia rakkaudesta. 1. Kuka sie oot ja mistäpäi sie tuut? Mitä opiskelet? Mie oon Marjut Päkki, parikymppinen kymäläinen Miehikkälästä, mutta nykyisin vaikutan Patolassa. Opiskelen Helsingin yliopistossa germaanista filologiaa, eli saksan kieltä ja kulttuuria. Sivuaineita mulla on valtiotieteellisestä tiedekunnasta: sosiologia sekä taloustiede. 2. Mitä kaikkea rakastat? Rakastan aika monia asioita, mutta näin tärkeimpinä voisin mainita vanhempani, kissani, poikaystäväni, ystäväni sekä cokiksen. 3. Muistatko ensirakkautesi? Voi muistan kyllä, ensirakkauteni oli mun yläasteaikainen poikaystävä. Nykyään ollaan todella hyviä ystäviä, eli tekemisissä siis edelleen. 4. Onko rakkaudella ja lemmellä mielestäsi jotain eroa? Lempi on ehkä semmoista ohimenevämpää, eli ei niin syvä tunne, kuin mitä rakkaus on. Lempeä voi tuntea vaikka komeaa ohikulkijaa kohtaan, rakkautta taas ei.

Myös vappu - ja saippuakuplat! - ovat lähellä Marjutin sydäntä.

5. Kuinka rakkaus näkyy arjessasi? Pääosin pieninä tekoina. Teen toiselle ruokaa, jos hän ei itse ehdi, tai soitan kotipuoleen ja kyselen kuulumisia. Kerron myös hyvin usein ihan vain sanoin, kuinka paljon välitän läheisistäni. 6. Onko siulla terveisiä Willin lukijoille? Rakkaat Willin lukijat, muistakaa rakastaa läheisiänne ja näyttää se heille. Maailmassa on välillä liian paljon pahuutta ja liian vähän rakkautta. Valoisaa ja rakkaudentäyteistä kevään odotusta kaikille!

TEKSTI NIKLAS NURMINEN KUVA ELLA TORTTILA

17


RAKKAUDESTA LAJIIN

L

ettipäinen tyttö seisoskelee jalkapallokentällä Nalle Puh -trikoissa ottaen välillä muutaman hypähtävän juoksuaskeleen sinne, missä pallo liikkuu innokkaiden poikien toimesta. Olen 7-vuotias. Olen jalkapallokoulussa. Kunpa joku syöttäisi pallon minulle. Vaikka on se ilmainen mäkkäriateriakin viimeisten harjoitusten päätteeksi tosi kiva, ja T-paita myös. Ei tainnut tietää tyttö noihin aikoihin, kuinka haetaan paikkaa tai liikutaan pelattavaksi. Eikä luonnistunut seinäsyöttö, pystysyöttö tai oikeastaan minkäänlainen syöttö sinne, minne olisi tarkoitus. Vaan nytpä luonnistuu.

Ensimmäinen tyttöjoukkue pitkään aikaan perustettiin PePoon, Uus-Lavolan Pelipoikiin, ollessani 8-vuotias. Olimme mielettömän innokas porukka. Hävisimme ensimmäisen ottelumme 18–1. Vastasin siinä ottelussa ainoasta maalistamme, ja hyvä tavaton millä riemulla sitä maalia tuuletimme. Maalin tekeminen tuntuu siltä, että hetken aikaa voi lentää. ”Nauti tunteesta, nosta kädet”, neuvoi usein eräs lahjakas valmentaja. Näihin lukemiin minulle kiteytyy urheilun käsite. Urheiluun kuuluvat keskeisesti palo ja nälkä. Palon kerran sytyttyä se ei yksinkertaisesti sammu. Nälkää yrittää kaiken aikaa taltuttaa, mutta kumma kyllä se kasvaa syödessä. Suurin piirtein kahdentoista vuoden päästä, kesällä 2016, juhlin Fc LaPan naisten edustusjoukkueen seassa Naisten Kolmosen mestaruutta. Maalin tekeminen tuntuu yhä samalta. Loppukesällä sanoin olevani allapäin, koska lähtö Lappeenrannasta opiskelujen pariin Helsinkiin lähestyi. Poikaystävä lohdutti ja sanoi, että tapaamme kyllä toisiamme edelleen eikä meillä ole mitään hätää. Purskahdin itkuun ja sanoin, että jalkapalloa minun tulee niin ikävä. Jos ja kun rakkaudesta tässä puhutaan, jalkapallo on urheiluelämäni suuri rakkaus. Viime vuosina olen kuitenkin tajunnut, että rakkaus urheilua kohtaan ylipäätään on täysin rajaton. Ennen pelasin mieluiten pelejä, joissa koin olevani hyvä ja kutakuinkin mukavuusalueellani. Olen kuullut ihmisten sanovan, että ”en osaa” ei ole mikään käypä syy jättää jotakin tekemättä. Tajusin jossain vaiheessa, että se on mitä merkittävin syy - se on syy ryhtyä tekemään. Nykyään kun ”en osaa”, sitä enemmän haluan oppia. Oppiminen vaatii hyvää asennetta, toistoja, virheitä ja toistoja. Osaamattomuus on saanut minut haluamaan muun muassa pelaamaan koripalloa, jääkiekkoa, suunnistamaan, hiihtämään, uimaan ja vaikkapa pelaamaan kyykkää. Oppiminen vaatii askeleen ottamista, ja mielestäni jokainen askel urheilussa on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ajattelen, että kenelläkään muulla ei ole oikeutta viedä liikunnan iloa minulta tai sinulta sen takia,

18


ettemme vielä osaa jotain. Ihminen, joka harrastaa tai pelaa jotain sellasta, jossa ei ole hyvä, on silmissäni rohkea, fiksu ja päättäväinen ihminen. Hänessä on asennetta, ja se ratkaisee. Kilpailuhenkisyys on hyvästä, mutta urheiluseurojen kilpatoiminnan lisäksi kaikkien saatavilla oleva matalan kynnyksen liikuntatarjonta on ensiarvoisen tärkeää niin yksilölle, yhteisölle kuin yhteiskunnallekin. Kirjoitin vastikään Brahenkentällä otetun jääkiekkoaiheisen Instagram-kuvan yhteyteen näin: ”Pakko taas sanoo. Ei oo urheilukulttuurin kaltaista. Kaupungilla moni ihminen katsoo kummasti jos vastaantulija hymyilee, saati jos yrittää vaihtaa pari sanaa tuntemattoman kanssa. Kuitenkin: joka kerta, tänäänkin, luistelukentällä meitä pyydetään mukaan peleille ja ihmiset ovat lämpimän mukavia, avoimia ja rohkaisevia – nuoret ja vanhat, puoliammattilaiset ja harrastelijat. Vaikka pelissä kuin pelissä on säännöt ja tietyt tavat, parhaimmillaan urheiluympäristö ei silti tunne sääntöjä tai rajoitteita ihmisten välillä. Joko kentillä sitten käy tietynlaisia, erilaisia ihmisiä – tai sitten ihmisistä tulee erilaisia kentällä. Veikkaan jälkimmäistä. Kerran eräs valmentaja sanoi (eri asiayhteydessä tosin), etten voi olla sama tyttö kentällä ja sen ulkopuolella. Tajusin juuri, että sama ilmiö pätee tähän. Urheilu yhdistää ja osallistaa meitä hämmästyttävällä tavalla; ja se kuuluu kaikille. #kiitos” Minulle liikuntasihteerinä ja Ellana on tärkeintä, että kaikilla osakuntalaisilla on sellainen olo, että mihin tahansa liikuntatapahtumaan voi osallistua avoimin mielin turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Tehdään yhdessä: pelataan, juostaan, kävellään, hiihdetään, tanssitaan. Opitaan ja opetellaan rakkaudesta lajiin kuin lajiin.

TEKSTI ELLA TAAVITSAINEN KUVAT ANSSI VAINIO, TEA UIMONEN JA VERTICAL CLUB

19


EMÄNNÄN NURKKA Mistä emäntä kirjoittaa, kun hän kirjoittaa rakkaudesta? Salaisesta heilistään? Onko emännän palsta oikeasti korvattu tässä numerossa Carrie Bradshawn kynäilyllä? Aina voi toivoa, mutta täytyyhän sitä pysyä lestissään. Siksi jos puhutaan rakkaudesta, on tietenkin aiheena rakkaus ruokaan. Mikäpä muukaan. Tätä heiliä ei tarvitse salailla eikä sitä pitäisi joutua häpeämään, sillä hyvästä ruoasta nauttimiseen on oikeus kaikilla. Aivan kaikilla. Emäntä suositteleekin teitä käymään itsensä kanssa kahvilla. UniCafen kahvikortti saattaa olla tuttu juttu, mutta välillä on hyvä myös nauttia ja pysähtyä hetkeksi oleilemaan. Suosittelen Signora Deliziaa Skattalla, Brooklyn Cafea Viiskulmassa tai Espresso Edgeä Liisankadulla. Seura saattaa osoittautua yllättävän mukavaksi. Tällä kertaa ohjeena on hyväksi havaittu klassikko, joka viehätti viime kevään senioripäivällisillä. Vaikka kyseessä on jäädyke, hileisyyttä taitetaan tymäkästi kuohukermalla ja kolmella purkillisella mascarponea. Limoncello raikastaa, rosmariini taas tuo aromaattisuutta sitruunaisuuden rinnalle. Myös muita yrttejä voi käyttää, etenkin basilika on hyvin toimiva vaihtoehto ja toisaalta rohkea laittaisi chilipalon näiden sijaan. Makujen infuusio kermaan on hauska tekniikka, jota voi hyvin kokeilla jo pelkän kermavaahdon muodossa tai suklaamoussessa. Kiehauta kerma mausteiden kanssa, jäähdytä ja vispaa – siinäpä se. Tällä kertaa kuitenkin vaahdosta jalostetaan semifreddo. Ei mikään huono vaihtoehto sekään. Nautitaan rakkaiden seurassa tai itsekseen. Terveisin, kevään emäntä Essi

20

TEKSTI ESSI KUUKKA KUVA OHJEEN TAUSTALLA KOTILIESI.FI


”Kukkien kuningatar” MAURO GIULIANI ”LA ROSE” OP. 46 NO. 9 HERMENEUTTIS-SEMIOOTTINEN MUSIIKKIANALYYSI

K

autta aikakausien ovat ihmiset tunnustaneet musiikin vaikutuksen ja merkityksen. Platonin Sokrates sanoo Valtiossa, että ”rytmi ja melodiahan pystyvät parhaiten tunkeutumaan sielun sisimpään ja valtaavat sen voimakkaimmin” (Platon 2007, 401d). Aristoteles antaa Politiikassaan (VIII kirja, 7. luku), musiikille kasvatuksellisen tehtävän. Filosofi kirjoittaa että ”kasvatuksessa tulee käyttää eniten luonnetta ilmaisevia sävellajeja, mutta kuunneltaessa muiden esityksiä tulevat kysymykseen myös toiminnalliset ja innostavat sävellajit.” Tunnustuksissaan Augustinus toteaa (2003, X kirja, 33. luku), että ”sielunliikkeillämme on erikoisluonteensa mukaisesti oma sävynsä, joka ilmenee sanoista ja sävelistä. Näitten salattu yhteys on minulle tuntematon.” Samassa luvussa Augustinus sanoo, että kirkkolaulussa musiikin sävelten tuottama aistinautinto ja sanojen ymmärtäminen kamppailevat hänen kohdallaan. Barokin aikana vallalla oli käsitys, että musiikki representoi affekteja (Dahlhaus 1982, 18). Kyseesä ei ollut kuitenkaan säveltäjän yksilöllinen tunneilmaisu, vaan pikemminkin toimiva musiikillinen retoriikka, joka siirtyi myös myöhempiin kausiin (Tarasti 2015, 17). Esimerkiksi tansseilla oli oma luonteensa: bourrée tuli esittää hilpeästi ja kevyesti, kun taas chaconne, sarabande ja courante olivat juhlallisia (ks. Veilhan 2008, 72, 74). 1700-luvulla Kirnberger jopa antoi tietyille intervalleille tietyn merkityksen, niin että esimerkiksi nousevava suuri terssi oli iloinen ja laskeutuvana pateettinen tai melankolinen (ks. Ratner 1980, 4). Toisaalta musiikilla voi merkitä ei vain passioita vaan myös substansseja. Usein käytetty esimerkki on Bachin ”Hyvin temperoidun klaveerin” ensimmäisen kokoelman (BWV 846–869) cis-molli-fuugateema, joka merkitsee ristiä eli Kristusta (Tarasti 2002, 6–7).

Tällaisen viittauksen ymmärtämiseksi on tietenkin tunnettava nuottikirjoitusta. Substansseja on tavattu representoida myös yksinkertaisemman äänellisen ikonisen samankaltaisuuteen perusteella kuten Vivaldin Vuodenajoissa ja Haydnin Vuodenajat-oratoriossa, joskin Haydnia libreton vaatimat imitoivat jaksot ärsyttivät – ja erityisesti sammakoiden kurnutus (ks. Landon 1980, 118). Soittimista käyrätorvet voitiin liittää metsästykseen, trumpetit sotilaisiin ja huilut ja oboet pastoraalisiin aihelmiin. Lisäksi tietyt rytmit ja sävelkulut toimivat yhteistyössä soitinnuksen kanssa merkitystä muodostettaessa. (Monelle 2006). Mutta jos voidaan ilmaista metsästystä ja sotaa, niin voidaan myös ilmaista kamppailua yleensä, ja jos voidaan ilmaista paimenelämää, niin voidaan ilmaista myös rauhallista eloa. Näin ollen musiikki musiikin merkitykset eivät rajoitu yksinomaan tunteisiin, vaan myös tapahtumiin ja suhteisiin niiden taustalla. Semioottisesti ajatellen sävellykset Mauro Giulianin opuksessa 46 Choix de mes fleurs chéries ou Le Bouquet Emblématique nostavat esille musiikin merkitykseen liittyviä kysymyksiä, joita ei tavallisesti tapaa. Kukkiin liittyy värin ja ulkomuodon lisäksi voimakkaasti tuoksu. Kukat ovat ruokkineet mielikuvitusta ja synnyttäneet tarinoita kaikkialla maailmassa. Lisäksi kukkien kieli, jossa kukilla on jokin tietty merkitys, on tunnettu melkein kaikkien kansojen keskuudessa. (Martin 1838, 1–3.) Kun kukkaa ilmaistaan musiikillisesti, niin kukka tai mielikuva kukasta ja siihen liittyvä merkitys piirtyvät mielikuvitukseen erityisen musiikillisen merkkivälineen välittämänä. Kun päivän teemana on rakkaus, on

21


nähdäkseni sopivaa, että tarkastelen kokoelman yhdeksättä sävellystä, jonka aiheena on ruusu – kukka, jonka kerrotaan saaneen punaisuutensa Venuksen verestä (emt. 103). Analyysin teoreettiseksi lähtökohdaksi otetaan Eero Tarastin eksistentiaalisemiotiikan zemic-malli, jossa lähestytään subjektia yksilöllisyyden Moi’n (M) ja sosiaalisuuden Soi’n (S) kautta. Zemic-mallin keskiössä yksilö ja yhteisö jatkuva vuorovaikutussuhde. Tässä suhteessa havaitaan zemic-mallissa neljä olemisen moodia: M1 (S4), M2 (S3), S2 (M3) ja S1 (M4). Ensimmäisenä mainittu on ensisijainen näkökulma moodiin kun taas sulkeissa on moodin tarkastelu toissijaisesti. Tiivistettynä eri moodien alat Tarasti on ilmaissut seuraavasti: M1 (S4): primaari kineettinen energia, halu, eleellisyys, khora, ruumis M2 (S3): identiteetti, persoonallisuus, tapa, tasapaino S2 (M3): sosiaaliset roolit, instituutiot, käytännöt S1 (M4): normit, arvot, yleiset koodit. (Tarasti 2014, 25–27.) Kyseessä on yleisteoria, jota voi soveltaa alakohtaisesti. Zemic-mallilla musiikkiteosta voidaan tarkastella sen mukaan, miten nämä osa-alueet ovat, voisi sanoa, musiikillisesti ”muodollisesti objektifioituneet”. Käytettävä zemic-mallin sovellutus musiikkiin toteutetaan seuraavasti: M1: rytmi, äänenväri, säestys. Kaikki nämä ovat asioita, jotka ikään kuin muodostavat ei-aktoriaalisen ”musiikillisen materian”. M2: Muotoutunut musiikillinen identiteetti, musiikilliset aktorit (Tarasti 2012, 155–156). Keskeinen osa on melodisilla elementeillä. M2:ssa rytmiset ja melodiset motiivit, harmoniat ja äänenvärit järjestäytyvät muodostaen musiikkiteokselle oman identiteetin kappaleena. S2: ”Genret ja vakiintuneet musiikilliset muodot.” (Tarasti 2012, 161.) S1: ”Teoksen arvot ja ideat.” (Tarasti 2012, 164.) Toisin sanottuna voidaan nähdä prosessi abstrakteista konsepteista (S1) abstrakteihin musiikillisiin muotoihin (S2), yksilöihin (M2) ja näiden ”musiikilliseen materiaan” (M1). Eri moodien kautta voidaan tarkastella musiikin sisäistä rakennetta sekä sen suhdetta muihin teoksiin. Niinpä tarkasteltaessa M. Giulianin kappaletta La Rose on kysymys toisaalta siitä, että mitä musiikillis-teoreettisia rakenteita kappale pitää sisällään ja miten ne suhtautuvat toisiinsa, ja toisaalta siitä, mihin nämä musiikillis-teoreettiset rakenteet viittaavat eli se, mitä objekteja näillä muodollisilla merkkivälineinä toimivilla rakenteilla on. Yleensäkin teokset, joilla on jokin ulkomusiikillinen nimi, ovat erityisen antoisia semioottisille analyyseille. Tällöin tämä paratekstuaalinen suhde (ks. Genette 1982, 9), joka on otsikon ja musiikillisen tekstin välillä tekee semioottisesta analyysistä vahvemman osoittamalla tarkemmin musiikin ja jonkin konseptin yhteyden kuin tapauksessa, jossa kyseessä on niin sanottu absoluuttinen musiikki, jolla ei ole mitään eksplisiittistä ulkomusiikillista esikuvaa. S1 Aimé Martin (1838, 101) antaa ruusun merkitykseksi hehkeyden tai tuoreuden (fraicheur) ja lempeyden (tendresse), ja, kuten kukkien tapauksessa on tyypillistä, se liitetään ylipäänsä rakkauteen (emt. 101–108). Valkoinen ruusu tekee tähän poikkeuksen, sillä se ilmaisee viattomuutta. Joskin punaisen ja valkoisen yhdistelmä saa merkityksekseen ”sydämen palon”. (emt. 110–111, 114.) Näin ollen voidaan todeta, M. Giulianin La Rosen keskeinen objekti on rakkaus. Esseensä ”Causas del amor” (Teatro crítico universal, tomo VII, discurso XV) alussa espanjalainen valistusmies Benito Jerónimo Feijoo kirjoittaa, että ”rakkaus on tunne, joka on kaikkien ihmistoimintojen ensimmäinen liikuttaja, kaikkien passioiden valtias, monarkki, jonka valtakunnalla maanpäällä ei ole rajoja – –.” Seuraavaksi Feijoo erottelee rakkauden syyt: aikaansaava syy on rakastava subjekti, subjekti on myös materiaalinen syy, päämääräsyy on rakastettavan objektin hyvyys, muodollista syytä ei ole, sillä rakkaushan on itse

22


muoto. Näin asia tulee Feijoon esseessä ilmaistuksi sekä retorisesti että filosofisesti. Rakkaus sinänsä on kuitenkin kovin laaja käsite. Sille voidaan lukea eri lajeja: on isänmaan rakkautta, veljellistä rakkautta ja myös eroottisen rakkauden kohdalla voidaan erotella eri tyyppejä. La Rosen ilmaisema rakkaus ei ole ainakaan samanlaista kuin neilikan ”eloisa ja puhdas rakkaus” (Martin 1838, 82–84), joka sopisi vaikkapa Papagenon ja Papagenan dueton kuvaukseksi Taikahuilun lopusta. Itse näkisin, että teos alkaa jonkinlaisesta orastavasta ja tuoreesta lempeästä rakkaudesta, joka kehittyy sitten palavammaksi tunteen ilmaisuksi, joka tuo mieleen esimerkiksi Wagnerin Tannhäuserin nimihenkilön musiikillisen johtoajatuksen, vaikkakaan yhtä paatoksellinen se ei ole. S2 Muodollisesti La Rose on jonomuotoinen sikermä (A-B-C-Coda). Siinä on kehyssikermän sävyä, sillä A ja C muistuttavat toisiaan harmonialtaan ja harmoniselta rytmiltään. A ja C ovat parimuotoisia lausekkeita (eli aba’b’ ja cdc’d’); tosin variantit c’ ja d’ saavat kaltaisuutensa harmonian eivätkä niinkään temaattisen yhteneväisyyden ansiosta. Tämä runsas variointi antaa teokselle improvisatorista ja fantasiamaista luonnetta, ennen codaa ei esiinny ainuttakaan identtistä kertausta. B on jännitteinen välitaite, jossa suoritetaan äkkimodulointi E-duurin (tahdit 16–28) kuudestoistaosasekstolitekstuuriin. E-duurin sekstoleissa dynamiikka on forte! Seuraavassa taulukossa on La Rosan harmoninen reduktio (toonika = A-duuri):

M2 Päällimmäisenä mieleenpainuvana aineksena klassismin ajan teoksissa ovat tietenkin teemat. Ensimmäinen lauseke perustuu toisaalta kokosävelen herättämään tyyneen ja rauhoittavaan ilmaisuun ja toisaalta korusävelten ryöpsähdyksiin, jotka arvatenkin kuvastavat salatulla tavalla sekä ruusun tuoksua että muotoa. Huomattavaa on, että Krohnin Rytmiopin (1911, 84) mukaan luonnollinen paikka kokosävelille olisi säkeitten lopussa. Nyt kuitenkin sävellys alkaa kokosävelillä, eikä niitä tapaa juuri lainkaan myöhemmin. B-osiossa tekstuuri muuttuu w2-välikkeessä ikään kuin kiihkeästi virtaaviksi kuudestoistaosasekstoleiksi. C-osiossa kuudestoistaosasekstoleista päästään objektifioidun tunteen selkeyttä ja vakautta ilmaiseviksi kuudestoistaosiksi (I. Krohnin rytmiopin mukaisiksi nelisäveliksi). Vaikutelma C-osion vakaudesta syntyy tasaisen rytmin lisäksi siitä, että melodia alkaa kolmisoinnulla.

23


Koko teoksen melodista keksintää leimaavat runsaat pidätykset ja kromaattiset muunnesävelet, joita kaikkia ei yllä olevaan taulukkoon ole merkitty; leimaa antava piirre esiintyy heti teoksen toisella iskulla ylinousevassa kolmisoinnussa. Edellä mainittu Feijoo piti ilmeisesti juuri tämänkaltaista runsaasti kromatiikkaa sisällään pitävää musiikkia sopimattomana kirkkoon sanoen, että siinä on raukeutta ja jotain naisellista hempeyttä (Teatro crítico universal, tomo I, discurso XIV). Raukeus onkin se sana, jolla sävellyksen ensimmäisten tahtien T–T>5–S7 sointuketjua voisi parhaiten kuvata.

M1 Musiikin yksi parametri ylitse muiden on rytmi, joka on Lippsin määritelmän mukaisesti ”aikaa täyttävä ja jäsentelevä sävelten liike” (ks. Krohn 1911, 23). La Rosen tapauksessa on hyödyllistä tarkastella musiikin ’tiheyttä’, millä tarkoitan yksinkertaisesti sitä, kuinka monta peräkkäistä nuottia on tietyssä ajanyksikössä. La Rosen tapauksessa sopivan tarkkuuden saa valitsemalla ajanyksiköksi kahdeksasosan, joka tässä sävellyksessä on puolikas isku. Kuvaaja 1 voidaan nähdä, kuinka rytminen ryöpsähtely tasoittuu dominantissa kulkevan kuudestoistaosasekstolijakson kautta tasaisesti soljuviksi kuudestoistaosiksi. Lopussa rytmi muuttuu liikkuvammaksi tihentyvän basson tähden, joka ei ole näkyvissä diagrammissa. Tämä on tyypillistä ajan codille.

Tiheimmillään musiikki on lopetuksen arpeggioissa, jotka johtavat poco ritardandon ja crescendon jälkeen painaviin toonikan forte-sointuihin. Niinpä La Rosen lopetus on tyynen euforinen.

24


Nyt on siis huomattu, miten musiikillisia muodollisesti objektifioituja konsepteja voidaan tarkastella zemic-mallin neljän moodin kautta. Analyysistä saisi ankaramman suorittamalla tarkastelumoodit rinnakkain ja korvaamalla musiikillis-hermeneuttiset piirteet jollakin tunneteorialla, mutta nähdäkseni tarkastelu tällä tasolla oli riittävä.

Nuottiesimerkit poimittu osoitteesta http://carkiv.musikverk.se/www/boije/Boije_0156.pdf. Vähän kirjallisuutta: Aristoteles. 1991. Politiikka. Käänt. A. M. Anttila. Helsinki: Gaudeamus. Augustinus, Aurelius. 2003. Tunnustukset. Käänt. Otto Lakka. Helsinki: SLEY-kirjat. Dahlhaus, Carl. 1982. Esthetics of Music. Käänt. William W. Austin. Cambridge: Cambridge University Press. Feijoo, Benito Jerónimo. 1726. Teatro Crítico Universal. Tomo Primero. Luettu osoitteessa http://www.filosofia.org/bjf/ bjft000.htm. Tallennettu 2015. Feijoo, Benito Jerónimo. 1736. Teatro Crítico Universal. Tomo Séptimo. Luettu osoitteessa http://www.filosofia.org/bjf/ bjft000.htm. Tallennettu 1.2.2017. Genette, Gérard. 1982. Palimpsestes: la littérature au second degré. Pariisi: Éditions du Seuil. Krohn, Ilmari. 1911. Rytmioppi. Porvoo: WSOY. Landon, H. C. Robbins. 1980. Haydn: Chronicle and Works. Late Years. Lontoo: Thames and Hudson cop. Martin, Aimé. 1838. Langage et emblème des fleurs. Bryssel: Meline, cans et compagnie. Monelle, Raymond. 2006. The Musical Topic. Hunt, Military and Pastoral. Bloomington: Indiana University Press. Platon. 2007. Valtio. Käänt. Marja Itkonen-Kaila. Helsinki: Otava. Ratner, Leonard G. 1980. Classic Music. Expression, Form and Style. New York: Schirmer Books. Tarasti, Eero. 2002. Signs of Music. A Guide to Musical Semiotics. Berliini, New York: Mouton de Guyter. Tarasti, Eero. 2012. Semiotics of Classical Music. How Mozart, Brahms and Wagner Talk to Us. Berlin: De Gruyter. Tarasti, Eero. 2014. Sein Und Schein. Yhdysvallat: De Gruyter Mouton. Tarasti, Eero. 2015. “‘Mystiset Barrikadit’ eli Pariisin Preiöösit Salongit 1600-Luvulla Barokin Ja Klassismin Ytimessä.” Synteesi 34 (1): 3–23. Veilhan, Jean-Claude. 2008. Les Règles de l’Interpretation Musicale À l’Époque Baroque (XVIIe-XVIIe S.) Générales À Tous Les Instruments Selon Bach, Brossard, Couperin, Hotteterre, Montéclair, Quantz, Rameau-d’Alembert, Rousseau Etc. Pariisi: Alphonse Leduc. [1] On myös mahdollista, että tässä kuuluisi olla vähennetyn dominanttiseptimisoinnun sijaan dominanttiseptimisointu tai jopa dominanttinoonisointu, sillä f:n kohdalla ei ole palautusmerkkiä, mikä nähdäkseni on kaivertajan tai säveltäjän huolimattomuusvirhe.

TEKSTI ALEKSI HAUKKA

25


OSAKUNTARAKKAUTTA? Testaa, onko siussa jo osakuntarakkautta, vai onko se vasta nupuillaan.

Lauantai-ilta saapuu, mikä vaihtoehto kuvaa siuta parhaiten? a) Selaat paniikinomaisesti Jodelin @osakunnat-kanavaa löytääksesi menoa iltaasi.

c) Kokous, mikä mahtava tilaisuus ujuttautua istumaan sen kutkuttavan tyypin viereen! Hyvällä tuurilla törmäätte jo DG:n unisex-saniteettitiloissa, ja voit pelastaa hänet yllättävältä Lotus Embon loppumiselta kriittisellä hetkellä.

b) Muistelet kuulleesi osakuntatovereidesi hypettävän jotakin tapahtumaa ja alat muistella, kannattaisiko sinne lähteä tutustumaan.

d) Luennolla kurssikaverisi mainosti Wiipurilaisen osuuskunnan kokousta. Googlaat ja muistat mummosi olleen Viipurin evakkoja. Ottaisiko tästä selvää?

c) Olet bongannut Facebookista sen mukavan klikanneen Osallistuu-painiketta lauantai-illan humun kohdalla. Mielenkiintosi osakuntamenoa kohtaan sinkoaa uusiin sfääreihin.

Ratikan penkille istahdettuasi laitat luurit korviin. Mitä niissä soi?

d) Pitäisiköhän käydä saunassa? Jotain hyvää elokuvaa tai vaikka Putousta voisi töllötellä. Ainejärjestölläkin saattaisi olla jotakin menoa jossakin. Vai pitäisikö liittyä Marttoihin?

b) Ultra Bra, koska kuulit osakuntalaisten hypettävän keltaisten sadetakkien paluuta.

Stressiä pukkaa, hikikarpalot nousevat otsalle. Miksi?

c) Spotifyn Minä sinua vaan -soittolista. Aika kuluu ihanasti unelmoiden hänestä, jota käyt aina kehumassa Jodelissa.

a) Osakunnan vaalikokouksessa hamstasit itsellesi kasan virkoja - vaan opiskellakin pitäisi, jottei Kela lakkauta opintotukea. Priorisoidako viranhoito vai oma toimeentulosi vai jatkaako veitsen kärjellä elämistä?

d) Antti Tuiskun uusi voimabiisi Mä hiihdän. Sen voimin jaksaa taas kavuta Kaisan rappuset ylös ja olla ahkera.

b) Mummo täyttää pyöreitä vuosia kotipaikkakunnalla. Sinusta kuitenkin tuntuu, että juhliin matkustamiseen suttaantuu liikaa opiskeluaikaa. Toisaalta mummo saattaisi kertoa kiinnostavia tarinoita omista osakuntaseikkailuistaan... c) Kohta on vuosijuhla, ja olet päättänyt rohkaistua ja käydä pyytämässä sitä ihanaa osakuntalaista tanssimaan. d) Tuleehan tässä nyt stressiä jo pelkästä olemisesta! Ei siihen tarvita järjestöhommia ja muita kummallisuuksia. Mitä mielessä liikkuu tiistai-iltaisin? a) Puhelimessasi on muistutus jokaikisestä osakunnan kokouksesta. Et missaisi arki-iltojen piristystä mistään hinnasta! b) Liikuntaa pitäisi muistaa harrastaa. Onneksi Töölön Unisportilla tarjotaan Bodypump-tuntia sopivaan aikaan, ja ehdit sieltä vielä DG:n kellariin palauttaville kokousherkuille!

26

a) WORO! Ei, kun, ai niin... Ensilevyä odotellessa aiot ainakin olla paikalla aina, kun lempibändisi keikkailee livenä!

Kylmä, pimeä ja synkeä marraskuu on koittanut. Mistä haet lohtua? a) Pamauskalenterista. Aamukampa laadittuna hihkut: pyhän Andreaan päivä lähestyy päivä päivältä! b) Lähestyvästä joululomasta. Sitten saa lösähtää porukoiden sohvan nurkkaan ja ahmia kinkkua kaksin käsin. c) Mikä kylmä, pimeä ja synkeä marraskuu? Siulla on sydän lämpimänä, silmät loistavat kuin Naantalin aurinko eikä synkeydestä ole tietoakaan. Olet toivonut sitä Tiettyä Pamauksen pöytäseuraksi, etkä malttaisi odottaa hänen viereensä istahtamista! d) Hautaudut peiton alle katsomaan Netflixiä ja tuhahtelet kurssikavereiden vakuutteluille järjestötoiminnan piristävästä vaikutuksesta. Odotat talvipäivänseisausta, jotta päivä alkaisi jälleen pidentyä.


Jos sait eniten a-vastauksia... Olet täysin osakuntarakastunut ja osakuntalaisuudesta humuuntunut. Elämäsi suola ovat lukuisat toisiaan seuraavat häppeningit, ja elät jatkuvasti osakunnassa, osakunnalle ja osakunnasta. Valitsemasi polku opiskelijaelämän kiemuroissa takaa siulle varmasti huikeita kokemuksia ja korvaamattomia eväitä oikeiden aikuisten elämään. Opit asioita, joita ei opeteta yliopistossa. Luot verkostoja, joita ei kudota luentosaleissa eikä edes niiden edustalla. Sie oot löytäny jotai olennaista!

Jos sait eniten b-vastauksia... Elämääsi näyttää olevan hiipimässä orastavava osakuntarakkaus. Anna sille mahdollisuus! Täällä voi ottaa rennosti ja osallistua omien aikataulujen ja elämäntilanteiden mukaan. Voi myös vain nauttia mie- ja sie-pronominien kuulemisesta sekä lämpimästä tunnelmasta. Eniten tästä oudosta järjestöstä taitaa kuitenkin saada irti lähtemällä yksinkertaisesti täysin siemauksin matkaan...Mutta sie päätät...

Jos sait eniten c-vastauksia... Olisikohan niin, että sisälläsi on heräämässä tai jo herännyt ihastus osakuntalaiseen? Hui, aika kutkuttavaa! Voit olla tyytyväinen itseesi: tunteidesi kohde ei voi olla ikävä ihminen, kun on kerran löytänyt osakunnalle. Täällä routaisinkin sydän lämpiää. Siulla täytyy olla kiikarissa aikamoinen huipputyyppi. Nappaa se heti seuraavilla jatkoilla! ;-)

Jos sait eniten d-vastauksia... Niin, siis, mikä WiO? Joku himmeitten, ikuista nuoruutta tavoittelevien setien kaljoitteluklubi? Et taida olla vielä kovin vihkiytynyt tähän hommaan. Ennakkoluuloja on, epäilyäkin. Kotiseutuhörhöjäkö vain.. No ei! Tuu nyt ihmeessä edes kokeilemaan! Täällä voi urakoida tai sluibailla, kehittää meininkiä siihen suuntaan, johon sen siusta kuuluukin mennä. OSAKUNTA ON JUST SITÄ, MITÄ SIE HALUAT SEN OLEVAN. <3

TEKSTI AINO PESONEN KUVAT NIKLAS NURMINEN JA JUHO MYYRYLÄINEN



Willi 1/2017