Page 1


MIKÄ IHMEEN WILD BLOOD MAGAZINE? www.wildblood.fi Wild Blood on suomalainen tatuointi-, moottoripyöräily-, musiikki- ja kulttuurilehti. Wild Blood on laadukasta lifestyleä ihmisille, joiden veressä virtaa kiinnostus vaihtoehtokulttuuriin ja sen muotoihin. Lehti sisältää kiinnostavia henkilöhaastatteluja sekä alan harrastajista, että julkisuuden henkilöistä, extremen esittelyä, tatuointeja mustetta syvemmältä – niin tekijöiden kuin kuvien kantajien kertomana. Wild Blood on myös tarinoita kustomoiduista moottoripyöristä, autoista sekä niiden tekijöistä. Toimitus: Päätoimittaja Aki Häkkinen aki@wildblood.fi Art Director Vesa Rönty vesa@wildblood.fi Graafikko, Internetsivusto Tuomas M. Mäkelä info@tumma.fi Roberto Borsi Toni Korpela Toni Peltola Pena Penttinen Hannu Hämäläinen Jone Matilainen Petri Voutilainen Jukka Sundholm Etukannen kuva: Sami Siilin Takakannen kuva: O.W.Kinnunen

Idea tähän julkaisuun syntyi omasta palavasta kiinnostuksestani erilaisia asioita kohtaan, joita tässä formaatissa käsitellään. Pitkä taustani muusikkona, prätkän rakentajana, extreme-urheilijana, tatuoijana ja yleinen kiinnostus “vaihtoehtokultturiin” ikään kuin kysyi minulta, miksei tällaista julkaisua ole olemassa? On olemassa hyviä spesifejä lehtiä eri aloilta, muttei sellaista julkaisua, jonka kansien välistä löytyisi paljon erilaista mielenkiintoista luettavaa. Lisänä mukavaa grafikkaa ja kuvia silmien iloksi. Silloin tällöin lehtien jutut alkavat hieman toistaa itseään ja selaaminen menee ainakin itselläni helposti pelkkien kuvien katselemiseksi. Nyt olisi vakaa aikomus saada edes hitunen raikasta tuulahdusta juttujen sisältöön uusien erilaisten vinkkeleiden avustuksella. Toivottavasti Wild Blood tuo sinulle hyviä fiiliksiä ja uusia inspiraatioita! Tästä se lähtee ole hyvä ja nauti! Palautetta ja juttuvinkkejä otamme mielellämme vastaan emailitse! Tatuointiartistit ja hienojen leimojen omistajat voivat myös lähettää meille julkaistavaksi hyvälaatuisia kuvia! Varaamme kuitenkin oikeuden valikoida parhaat ja mielenkiintoisimmat kuvat päältä niin ei kannata loukkaantua jos ei juuri sinun kuvasi tärähdä lehteen. Aina kannattaa kuitenkin yrittää! Osoite, jonne matskua voi laittaa tulemaan on info@wildblood.fi


Oulun Red & White Inkin v채rik채st채 kansaa


Sisällys:

Wild Girl

5

Tatuointikulttuuri Taiwanissa

31

Roberto Borsin Blogi

38

Monen ilmeen prätkä

50

Custom Baggerit

Mitä ne Homosohvat oiken on?

57

Minun näköinen kyyti:

58

esittelyssä oululainen alternativemalli Nea Petäsnoro.

Villi Persoona: Nea

Tutkimusmatkailijamme Pena Penttinen maailmalla

Italialainen Roberto Borsi kertoo blogissaan japanilaisesta tatuointikulttuurista.

Jukka Sepponen on ajanut ”evopannullaan” jo pitkään, mutta kuosi on vaihtunut aikojen saatossa jo useaan otteeseen.

Bobos Loco Carneval

Death Dealer

Aki Häkkinen rakensi Bäggerin

Matona koukussa

Minun näköinen kyyti : Death Dealer

Body art tattoon tatuoija Chris Shipley teki sen mikä monelta jää tekemättä. Chris antoi Bobos Locosin jätkien nostaa itsensä ilmaan, lihakoukuista roikkuen.

Black metal ja tatuoinnit

Haastattelussa black metal -yhtye Hornan kitaristi Mynni. Aiheena black metal ja tatuoinnit

Chris Shipley roikkuu matona koukussa

78

88


Wild Girl NEA PETÄSNORO Nea on 21-vuotias oululaislähtöinen alternativemalli, joka on tällä hetkellä asettumassa Helsingin seudulle ja luomassa uraansa ”erillaisena glamour mallina” Wild Blood jututti Neaa glamour mallin töistä ja siitä millaiset on tatuoitujen ja särmikkäiden ihmisten mallien markkinat. www.facebook.com/Neeppu Teksti: Aki Häkkinen, Nea Petäsnoro Kuvat: Mika Ringman, Teemu Rytky, Arsi Koivula (www.arsikoivulaphoto.com), Vesa Rönty & Jussi / Photolies, Sami Siilin, O.W.Kinnunen


Ujosta tytöstä catwalkille Nuorempana minulla oli tosi huono itsetunto, olin kamalan ujo, ihmisten edessä puhuminen ahdisti ja olin muutenkin omasta mielestäni todella ”vähän akward” tapaus ja katselin vain lehdistä ja netistä kuvia kauniista malleista ja toivoin kovasti että olisin itsekin yhtä kaunis ja ”fotogeeninen”. Sitten jossain vaiheessa eksyin vaatemalliksi Morticialle ja se oli ihan sairaan hauskaa ja kun näin kuvat niin ihmettelin että ne olivat itseasiassa ihan älyttömän hyviä! Ajattelin että homma saattaisi nostattaa huonoa itsetuntoa niinhän se teki! Hurahdin hommaan aivan täysin ja tässä sitä nyt ollaan ! Monta vuotta mennyt ja lukuisia kuvauksia ja eri kuvaajia takana ! On ollut erillaisia kuvauksia, promotöitä, musiikkivideoita , muotinäytöksiä, vaatemallihommia , tanssityttönä käynyt pariin otteeseen ja mitähän kaikkea ! Huisin hauskaa on ollut ja tulevia juttuja odotellessa innolla !

Olen tässä vuosien varrella oppinut sitä sun tätä kameran edessä olosta. Tiedän mitkä poseeraukset toimii minulle , ilmeet etc. On ollut mukava kuulla kuvaajilta palautetta niin kuvauksissa kuin jälkeenpäinkin, että ”Sinua ei tarvitse ohjata , vaan painaa vain liipaisinta ja ottaa kuva.” Joten voin kai sanoa että olen hyvä malli ja osaan asiani. Vaikkakin jokaisesta kuvauksesta oppii uutta ja olen kyllä aivan avosylin ottanut vastaan kaikki neuvot jos niitä on ollut. Positiivinen tai negatiivinen palaute on aina hyvästä. Eihän sitä ihminen muuten oppisi ! Eli olen reipas ja oppiva nuori malli tyttö joka mielellään ottaa uusia haasteita vastaan !

Minua ei turhauta jatkuva muuntautuminen kuvauksien eteen. Riippuu aina kuvauksista, kuinka paljon sitä tarvitaan. Jos kuvaajalla on joku tietty tyyli ja idea minkä mukaan mennään niin kyllähän se tottakai vaatii muuntautumiskykyä, mutta mukavia hommiahan nämä

on ! Jos turhauttaisi niin ei olisi ikinä kannattanut lähteä tähän hommaan ! Täytyy olla itsevarma ja rohkea että uskaltautuu kameran eteen tilanteessa kuin tilanteessa. Minussa se näkyy niin että normaalisti olen vähän ujo ihminen ja kun kameran eteen pääsen niin tuo ujous ja kaikki pelot lähtevät kävelemään ja sitten ollaan ihan erillainen ihminen, rohkea ja itsevarma malli. Esimerkiksi joskus alkuaikoina en millään olisi lähtenyt pelkissä bodypainteissa ihmisten sekaan tekemään promotöitä. Tuossa vuonna 2011 sitten olin Kaapelitehtaalla Seikan 20v synttäreillä promoamassa Olvin uutta Leguana lonkeroa pelkissä bodypainteissa ja korkkareissa

”ja rintojen päälle oli laitettu vain teipillä ristit väärinpäin.”


Ja pari kuukautta sitten olin esiintymässä Helsinkiläisen Church of the Deadin mukana Nosturissa jokusen biisin ajan zombimaskeissa ja rintojen päälle oli laitettu vain teipillä ristit väärinpäin. Kauhiastihan se jännitti mutta kun lavalle pääsi niin kaikki pelot lähti kävelemään ja siinähän sitä oltiin ja heiluttiin ja kauhean hauskaa oli ! Erillaiset kuvaukset, maskeeraukset ja vaatteet on kyllä parasta näissä mallin töissä. Kuvaajat ja se että tapaa aina uusia ihmisiä ja muita malleja. joistakin on tullut hyviäkin kavereita jälkeen päin. Epämiellyttäviä asioita näissä töissä ei juuri ole, jos osaa asentoitua hommiin oikealla tavalla! Kunhan hoitaa itse homman kotiin niin ei ole mitään valittamista !

Mustetta ihon alle Pienestä pitäen tykännyt erilaisista bodymodeista ja varsinkin tatuoinneista. Ensimmäinen tatuointi tuli alaikäisenä äitini

luvalla ja muistan kun äitini sanoi että ”Saat luvan tähän ja tiedän että kun yhden otat niin toista et halua kun et kuitenkaan kestä kipua uudelleen! ” Voi äiti rakas kun olit niin väärässä ! Tatuoinnit ovat minun mielestä kaunis tapa koristaa ihoa ja pidän monen tyylisistä tauoinneista. Tykkään koristaa ihoani erillaisilla kuvilla, joillain on merkitys ja joillain ei. Minun mielestäni kaikilla tatuoinneilla ei tarvitse olla raamatun mittaista tarinaa takana. Joihinkin minun omiin kuviini liittyy jokin muisto ja jotkut taas ovat vain sen takia että ne näyttävät kivalta ja olen halunnut ne ihooni !

”Saat luvan tähän ja tiedän että, kun yhden otat niin toista et halua kun et kuitenkaan kestä kipua uudelleen! ” Tatuointejani on tehty Espanjassa, Tampereella,Joensuussa, Helsingissä ja Oulussa. Ja aika monen ta-

tuoijan neulan alla on tullut oltua , suurimmaksi osaksi varmaan Oulun Red & White Inkin Speedon ja Samulin. Pariin otteeseen tatuoinnit on vaikuttanut negatiivisesti työmarkkinoilla, mutta jos en kelpaa tälläisenään niin ne paikat eivät muutenkaan sitten olleet minua varten ! Minun mielestäni tatuointien ei pitäisi vaikuttaa töiden saamiseen, koska nykyjään melkein jokaiselta ihmiseltä löytyy tatuointi. Ihan sama että onko ihmisellä ollenkaan tatuointeja, pari tatuointia jossain paidan alla piilossa tai molemmat kädet niitä täynnä. Ei se vaikuta siihen työntekoon millään tapaa. Ranteissa olevat Mom & Dad ja niskassa olevat kirjaimet ovat rakkaimpia kuviani. Kauheasti on suunnitelmia tuleviksi kuviksi ja pikku hiljaa niitä toteuttelen. Kädet on tarkoitus saada kivan värikkäiksi kokonaan mutta en ihan koko kroppaa kuitenkaan halua peittoon. Mutta saattaahan tuo mielipide asiasta tässä vuosien varrella muuttua !


Wild Blood vieraili Tampereella 27.-28.04.2013 järjestetyssä, järjestyksessään seitsemännessätoista HotRod & Rock Show:ssa suurimmat ruuhkat välttäen sunnuntai-iltapäivästä. Tunnelma oli tässä vaiheessa suhteellisen seesteinen ja autoja, sekä moottoripyöriä pääsi hyvin rauhassa ihmettelemään. Kahteen halliin jaettu tapahtuma tarjosi päähallissa ameriikan herkkuja autojen ja pyörien muodossa, sekä vastaavasti kisa- ja tuning kalustoa toisessa hallissa. Toimitukselle jäi erityisesti mieleen Batman mielleyhtymiä tuova upea kustom Ford ja koneestaan käsin kaiverrettu vanha Panhead Harley, joka söi rautanauloja ja ulosti kettinkiä.


Kennet Jonssonin omistama Batman aiheinen kustom Ford

Lowrider

Chevrolet Fleetline Aerosedan


Helsingissä järjestettävät vuosittaiset tatuointimessut järjestettiin Kaapelitehtaalla 5.-7. huhtikuuta. Muutoksena aiempiin vuosiin tänä vuonna messut pidettiin merikaapelihallissa, Kaapelitehtaan suurimmassa tilassa. Aiempina vuosina ulkomaalaiset tatuoijat työskentelivät eri tilassa kuin kotimaiset ja tällä kertaa kaikki mahtuivat samaan halliin. Mielestäni tämä toi messuilla paremman tunnelman, kuin koskaan aiemmin. Tatuoijien lisäksi alakerrassa oli kaksi erillistä baaria, ruokailumahdollisuus ja esiintymislava, hallin toiseen kerrokseen oltiin sijoitettu kaupantekijät, mm. Freaks Books ja Nordic Tattoo Supplies. Väliaikaviihteestä oltiin myös pidetty huolta. Messulavalla kaikkina päivinä ihastutti edellisvuosien tapaan japanilainen SANAxxx, ja lauantaina kahden esiintymisen verran burleskipariskunta Baron & Baroness Van Romanov. Tatuoijien osalta Helsinki Ink räjäytti taas pään. Kävin messuilla kahtena päivänä, enkä tule vastaisuudessa missaamaan sitä kolmatta, koska tämäntasoisia tekijöitä seuraisi mielellään vaikka toiset messut putkeen. Summa summarum: Helsinki Ink 2013 oli yksi siisteimmistä viikonlopuista Suomessa, enkä suosittele ensi vuonna jättämään kenenkään tapahtumaa väliin. Teksti: Miila Katinka Kuvat: Pete Voutilainen


New album ”We choose to walk this path” In stores now!

Quake the Earth - We choose to walk this path

www.quaketheearth.com


Wild Bloodin tutkimusmatkailija Pena Penttinen tarttui kynäänsä Taiwanin matkallaan ja kirjoitti matkaraportin Taiwanista matkakohteena tatuointioriointuneen matkailijan näkökulmasta. Teksti: Pena Penttinen Kuvat: Pena Penttinen


Suomalaiselle nimi Taiwan on äkkiseltään tuttu lukemattomien eri tuotteiden kylkeen painetusta tekstistä jossa ilmoitetaan alkuperämaa. Kaukoidän elinvoimaisimpiin talousmahteihin lukeutuvalla saarella on värikäs historia, vähintään hämmentävä valtiollis-poliittinen status, sekä kulttuurinsa joka hurmaa parkkiintuneenkin matkailijan perinpohjaisesti. Taiwan kuuluu yhä Manner-Kiinalle, ts. Kiinan Kansantasavallalle, ja tällä on laillinen oikeus estää lopullinen itsenäistymispyrkimys aseellisella väliintulolla. Kiinan Tasavallan, eli itsenäisen Taiwanin tunnustaa vain kourallinen valtioita. Talousmahdin ensi askeleet otettiin dramaattisissa merkeissä, kun vuonna 1949 Kiinan vallankumoussotaa ja kommunistien uutta hallintoa paenneet tasavaltalaiset (n. 2 000 000 ihmistä) pakenivat mantereelta ja asettuivat saarelle. Itse Taiwanin kulttuurillinen historia on tavattoman paljon vanhempaa, ja vaikka se on hetken ollut itsenäinenkin ennen toista maailmansotaa, niin Japani kuin Kiinakin ovat antaneet mausteita sen hyvin persoonalliseen ja viehättävään yhteiskuntaan. Vaikka Kiinan tasavalta ja sen asema kansainvälisessä yhteisössä eivät ole lopullisesti itsenäisiä ja suvereeneja, maa ei ole antanut sen häiritä voittoisaa talouskasvuaan. Osa tätä kasvua on myös tatuointikulttuuri jota tämä artikkeli käsittelee.

”Taiwanilaiset tatuoijat eivät messujen jälkeen lähde porukalla ryyppäämään, vaan syömään. ” Tatuointiharrastajalle jo maa itsessään on inspiraation lähde; kansanperinne, eksoottinen luonto joka kyllä avautuu lopulta suurkaupunkien takaa, temppelit sekä arkkitehtuuri. Studioita löytyy rutkasti jokaisesta suurkaupungista, ja maassa järjestetään vuosittain kahdet tatuointimessut, joista suuremmat pääkaupungissa Taipeissa ja hieman pienemmät Kaohsiungissa saaren eteläkärjessä. Taiwanilainen pitää syömisestä aivan yhtä paljon kuin suomalainenkin, ja lukemattomat katukeittiöt, ilta-aikaan nimensä mukaisesti järjestettävät markkinat, nigth-marketit, ja tunnelmalliset ravintolat pitävät huolen siitä, ettei kohteita bongatessa varsinaisesti laihdu. Erityismaininnan ansaitsevat ns. hot-pot ravintolat, joissa pöydän keskellä on iso kattila alituiseen kiehuvaa maustettua vettä, ja tässä asiakas keittää itse seisovasta pöydästä valitsemansa ”satsin”. Tarjolla on äärettömän hienoksi silputtua nautaa, mereneläviä kuten haita ja äyriäisiä ja paikallisia lihapullia jotka kaikki kertakaikkiaan töräytetään kiehuvaan veteen vihannesten kera, ja kypsennetään porukalla syötäväksi. Sosiaalinen tapahtuma vailla vertaa. Taiwanilaiset tatuoijat eivät messujen jälkeen lähde porukalla ryyppäämään, vaan syömään. Alkoholia toki nautitaan, paikallinen olut on merkiltään varsin yllätyksettömästi ”Taiwan beer”. Katukuvasta puuttuvat tyystin metelöivät humalaiset ja riehuvat nuoret, koska tällainen käyttäytyminen ei yksinkertaisesti kuulu kulttuuriin


Toki rikollisuutta on, ja gangsterit ovat aina olleet osa Taiwanin kansallista perintöä. Nämä jengiläiset tunnistaa yllätys,yllätys, tatuoinneista. Arkisin leimaavat kuvat peitetään kuitenkin vaatetuksella. Matkailijan ei kuitenkaan tarvitse olla ollenkaan varuillaan edes pääkaupungin, Taipein kaduilla. Maa on turvallinen, kurinalainen ja hillitty. Erityismaininnan ansaitsevat paikalliset satumaisen kauniit nuoret naiset, jotka pitävät hyvää huolta ulkonäöstään, ja joiden hymyyn voisi ripustaa aorttansa roikkumaan.Hyviä paikkoja vierailla ovat Taipei 101 (joka nautti vielä jokin aika sitten maailman korkeimman rakennuksen statusta eikä ole koirankoppi vieläkään) ja vaikkapa Jiang Kai Shekin memorial-monumentti, jotka kumpikin tavallaan perehdyttävät sinut termiin ”massiivisuus”. Paikalliset tatuoijat ottavat paikoittaisesta kielimuurista huolimatta

avosylin vastaan... ”Tatuoinnit tulivat Taiwaniin jo 30 vuotta sitten Japanista” toteaa Taipein Conquanissa sijaitsevan Vic-Tattoon keulahahmo Victor ”Mutta alkuun se oli gangsterien juttu ja tavalliset ihmiset katsoivat sitä karsaasti. Kymmenisen vuotta sitten homma saavutti lopulta suuremmat mittasuhteet ja nyt näkee jo kaikenlaisia tyylejä.” Vic-Tattoossa työskentelevät Victorin lisäksi Mark, Giant ja Ale. Asiakkaat ottavat kuvia jo laajassa skaalassa, ja tatuoijan tulee olla Taiwanissakin monipuolinen pärjätäkseen. ”Kyllä me teemme perinteisen itämaisen lisäksi myös perinteistä länsimaista tyyliä ja fotorealismia, mikä on hienoa. Jonkin verran menee moderneja, abstrakteja aiheitakin.On hienoa tehdä kuvia Eurooppalaiseen makuunkin. Frankfurtin messut ovat tuttu tapahtuma, ja olisi mahtavaa päästä vierailemaan muillakin

messuilla siellä päässä.” Mainitsen että itämaiset tatuoinnit ovat suosittuja myös Suomessa, ja full-sleeve ei ole enää harvinainen näky pienemmässäkään kaupungissa. Joskus ongelmaksi nousee tietämättömyys, kun asiakkaat eivät ota selvää aiheiden symboliikasta. ”Karpit, Feenix-linnut, lohikäärmeet, leijona-patsaat ynnä muut ovat hyviä aiheita käyttää, selventää Victor. Isoimmat ongelmat tulevat kirjoitusmerkeistä, ne kun toimivat meillä eri tavalla kuin teidän tavassanne kirjoittaa, ja näen todella usein melkoisia kirjoitusvirheitä. Olkaa tarkkana niiden kanssa!”


”Karpit, Feenix-linnut, lohikäärmeet, leijona-patsaat ynnä muut ovat hyviä aiheita käyttää, selventää Victor. Isoimmat ongelmat tulevat kirjoitusmerkeistä, ne kun toimivat meillä eri tavalla kuin teidän tavassanne kirjoittaa, ja näen todella usein melkoisia kirjoitusvirheitä. Olkaa tarkkana niiden kanssa!”


In the modern times where everything goes faster and where tattooing styles goes even faster - there’s an ancient art which still going on it’s own speed. And there´s no hurry. I am talking about ”TEBORI” - The old technique of IREZUMI , the original japanese tattoo. I had the honor and the pleasure to meet the Japanese living legend SENSEI HORITOSHI I, way back years ago. After years went by we build a solid friendship. I re-started to study the traditional images .I’ve always been fascinated by far east and Japan. Especially from my youth when I was a little student with lots of skills in art and martial arts. The Hokusai’s prints were very attractive, simple, solid and gracefull. Just like martial arts. Living in Italy, in the ”art paradise” gave me some a bit difficult times because my directions were also so far..

Teksti: Roberto Borsi Kuvat: Roberto Borsi

After 15 years of tattooing I understood that my knowledge of japanese culture was pretty low. The continuous art confrontations with western artist build some misunderstanding in my concepts. Sensei Horitoshi I through all this time, patiently teached me some principles and some meanings. It is a never ending job! It’s very hard but nice in a way to erase some knowledge to build new one. The hardest part is to ” find my own way” to build a personal Japanese tattooing style. It is Easier to imitate some already done work but I never like easy ways. So travelling very often to Japan helps a lot. First I look into architecture of ancient temples (pic) then getting closer to the details. It reveals a whole world of unknown (to the west) images. The ones I was not used to ( image Baku e Sishi).


Nykyään kun kaikki menee nopeammin ja tatuointi tyylitkin ovat nopeita - jäljellä on vielä iänikuinen taidemuoto, joka menee omalla tahdillaan. Siinä ei tunneta kiirettä. Puhun ”TEBORISTA” - vanhasta IREZUMI tatuointi tekniikasta. Minulla oli ilo ja kunnia tavata japanilainen elävä lengenda SENSEI HORITOSHI I, muutama vuosi sitten. Vuosien saatossa meidän välille muodostui ystävyys. Aloin opiskelemaan uudelleen perinteisiä kuvia .Olen aina ollut kiinnostunut kaukoidästä ja Japanista.Varsinkin nuorena kun harrastin aktiivisesti kamppailulajeja Hokusain tyyli on erittäin kiinnostavaa, selkeää ja soreaa, aivan kuin kamppailulajitkin Asumiseni ”taideparatiisissa” Italiassa vei minut hieman etäällä siitä, koska suuntauksenikin olivat kaukana 15 vuoden tatuointiuran jälkeen tajusin, että ymmärrykseni japanilaista kulttuuria kohtaan oli suhteellisen vähäinen. Länsimainen taide rakensi väärinkäsityksiä tyyliini. Sensei Horitoshi I opetti minua koko tämän ajan jakson kärsivällisesti. Ja se työ ei tule koskaan loppumaan! On todella vaikeaa poistaa mielestään jotain opittua ja rakentaa tilalle jotain uutta. Toisaalta se on myös hauskaa. Vaikeinta on löytää oma japanilainen tatuointityyli. Aina on helppo matkia jo olemassa olevia tyylejä, mutta minä en pidä oikoteistä. Matkustan usein Japaniin ja se auttaa paljon. Aluksi tarkkailen muinaisten temppelien arkkitehtuuria ja sen jälkeen sen yksityiskohtia. Se paljastaa kokonaan uuden kuvituksen maailman, jota lännessä ei tunneta. Se oli myös minulle täysin uutta.

Roberto Borsin Blogi


In europe most of the artists who loves Japanese culture in the past were submitted by poor taste of clients. Always asking for example koi fish and dragons or samurai and geisha. Now the media culture is growing and spreading fast with internet and more classic way with books. I personally wrote one book and presented it to the world last february. A book about Horitoshi I and his life and irezumi history - all bond and mold together like a katana sword! The book shows his incredible collection of living canvas. This was such an incredible experience that I was back in Tokyo with a young, talented and visionaire director Alessandro Migliore to film a documentary to complete the book. The dvd is a concentration of energy and zen in same time. ( pics) This was a start for a legacy! But tebori it is a slow technique. It’s sort of continuation of building this bond between the artist and the customer. Everything is silent - no machines buzzing (except for the lining part). The color pigments are so solid into skin.( pics) I believe this (irezumi) is the ultimate experience that everyone should try once in their lifetime! The book Horitoshi I is available on www.chopsticksproduction.it


Euroopassa japanilaiseen tyyliin erikoistuneet tattoo-artistit saavat valitettavan usein asiakkaita, joilla on huono maku. Aina halutaan lohikäärmettä, karppia, samuraita tai geishaa. Mutta nykyään mediakulttuuri kasvaa ja leviää nopeasti internetin välityksellä. Ja yhä myös perinteisesti kirjojen avulla. Myös minä kirjoitin kirjan ja julkaisin sen viime helmikuussa (02/2013) Elämänkerran Horitoshi I:stä ja irezumin historiasta.Kaikki nidottuna kansien väliin kuin Katana! Kirja esittelee hänen uskomattoman taidekokoelman. Tämä oli niin uskomaton kokemus, että lensin takaisin Tokioon nuoren visionäärin, ohjaaja Alessandro Miglioren kanssa kuvaamaan dokumenttielokuvan kirjaa varten.Dokumentti on tiivistettyä energiaa ja zeniä samaan aikaan. Tää oli alku perinnölle! Mutta takaisin Teboriin. Tebori on hidas tekniikka. Se on eräänlaista jatkumoa artistin ja asiakkaan välisen siteen rakentamisessa. Kaikki on hiljaista - Ei tatuointikoneiden pärinää (vain rajausvaiheessa) Väripigmentit ovat erittäin vahvoja ihossa. Minusta tämä Irezumi on kokemus, joka kaikkien tulisi kokea vähintään kerran elämässään! Horitoshi I kirjan voi tilata osoitteesta: www.chopsticksproduction.it


Cafetyylistä pyörää ei kauhean montaa ole vielä nähty H-D Dynasta tehtynä. Salon raaserifriikki Sami on rakentajana ensimmäisten joukossa. ”Halusin sekoittaa uutta ja vanhaa, eli vanteet nykyaikaa ja tekniikkakin siltä osin, mitä H-D:llä on nykypäivänä tarjota. Vastakohtana sitten vanha caferacer-tunnelma. Tankkiin ja hallintalaitteisiin en kajonnut, kun halusin kaikkien niiden toimintojen säilyvän, mitä H-D:n uusi tekniikka mahdollistaa. Takavalo on lednauha upotettuna keskelle perää pystyasentoon ja myös vilkut on ledeillä tehty. Etuvilkut tulevat kahvojen alle huomaamattomiksi pienillä suorakaiteenmuotoisilla ledeillä. Taakse upotin samanlaiset pikkuvalot takaiskarien

yläkiinnityspulttien suojien sisään niin, että myös ne ovat mahdollisimman huomaamattomat.” Lasikuituperä rakennettiin ylikuidutetuilla tukikaarilla niin vankaksi, että se ”kestää emännän persuksen jätskikioskille ja vähän kauemmaskin”. ”Thunderbiken funride-pakoputki sopi loistavasti visiooni, vaikka sitäkin piti vähän muokata simppelimmän näköiseksi, ja antaa se potkuakin huomattavasti lisää Dynojetin Power commanderin ja 4” vapaasti hengittävän ilmansuodatinkitin kanssa. Jousitus päivitettiin myös: taakse Hagonin säädettävät kaasuiskarit puoli tuumaa matalampana kuin vakiot. Keulaan tuli sporttisemmat jouset intiminator-venttiileillä ja sopivalla madalluksella.”


”Lähinnä itseä kiinnosti nimen omaan H-D Dynan ajettavuus, joka soveltuu aika passelisti tuollaiseen streetcafe-tyyliseen kurvailuun. Haussa projektissani oli sellainen matala ja rento cruisailuajoasento, johon liittyy hieman sporttisuutta. Ei siis perinteinen korkea maavara ja nojaava ajoasento. Omasta mielestäni onnistuin loistavasti, ainakin ajoasennon osalta, ja ulkonäkökin on tunnistettavissa kahvilakulkineeksi”,


Lasikuituhommat rakentaja jätti kaverilleen tehtäväksi. ”Ostin tarvikkeena cafeperäpalan, joka soveltuu lähinnä vanhoihin Hondiin ja Trumppoihin. Sitä piti levittää ja lisää lasikuitua tarvittiin sivuille, jotta saatiin linjat omaa silmää tyydyttäviksi. Lokasuojia paikallaan pitävät strutsit vedettiin rungosta poikki, mutta jätettiin pienet pätkät, joiden päällä perä istuu nätisti.Runkoon koneen eteen tuli vielä pieni sporttinen tuulenohjain lähinnä lisäämään fiilistä ja samoin ilmansuodattimeen pientä ulkonäköviilausta. Lasikuidusta nekin”, myhäilee Sami. Istuinosa piti tehdä kokonaan uusiksi, jotta se sopisi runkoon. Satula on vielä viimeistelyltään valmistumassa ja verhoilijaa odottamassa. Maalauksesta tuli - totta kai - kahvinruskea. ”Lakkaan sekoitettiin hieman flakea näyttävyyttä lisäämään. Tankin scallop-maalaukset on

tehty niin, että ne huijaavat silmää luulemaan, että tankissa olisi polvisyvennykset.”


Teksti: Aki Häkkinen Kuvat: Vesa RÜnty, Jukka Sepponen

Harley Davidson Evopannu vuosimallia 1950


Jukka Sepponen on oululainen pyöränrakentaja, joka ei vaihtele

matkakumppaniaan kuin likaisia kalsareita. Uskollisena ystävälleen kuitenkin antaa tälle rakkautta aina uusiutuvan ulkoasun muodossa. Aina peli ei vaihtamalla parane mutta muovailemalla ainakin pysyy mielenkiinto. Kauankos pyörä on ollut sinulla ja mikä se oikeastaan onkaan? Sain shovelini kasaan keväällä 2004 ja kaverilla tuli samoihin aikoihin vm. 1950 panhead myyntiin. Jäykkäperäisestä pyörästä oli kauan haaveiltu, joten oma pyörä meni myyntiin. Soittoja ei tullu ku yks, mutta eipä enempää tarvittu. Pannu oli hienosti rakennettu orkkis kuosiin, mutta kone ei ollut paikoillaan ja se olisi vaatinu täydellisen remontin. Ajokausi oli aluillaan ja ajamaan piti päästä äkkiä, joten shovelin koneen aattelin pistää tilalle. Noh, shovelin konetta ei siihen hätään löytyny mistään järkihintaan, joten kallistuin evoon vm. 1992. Eipä se sitten aivan helppo juttu ollukkaan evo koneen istuttaminen siististi pannun runkoon, mutta pyörän entisen omistajan Mannermaan Markon kanssa me saatiin se siihen kuitenki kunnialla taikinoitua. Eli 1950 evopannu siitä sitten syntyi. Moneskos kuosi pelissä on nyt menossa? Paha mennä sanomaan monesko kuosi menossa, ku pienempiä muutoksia tullu joka talvi. Ehkä neljäs selkeästi erilainen kuosi. Tällähetkellä pyörää koristaa karuhko, mutta toimiva, itse luotu ruosteinen ulkoasu ja yksityiskohtaisia pisteosia löytyy ympäri pyörää. Mistä inspiraatio uusiin ideoihin ja luukkeihin? Kyllä ne ideat, hyvät sekä huonot, ihan omasta päästä syntyy. Että ainakaan tietoisesti ei tule otettua mallia mistään, mutta kyllähän vaikutteet jokseenkin väistämättömiä ovat kun muita pyöriä katselee. Inspiraatio voi syntyä esimerkiksi, kun näkee jonku osan joka ei välttämättä liity moottoripyöriin ollenkaan, niin sitä rupeaa miettimään, että mitähän tuosta sais tehtyä. Tyyleistä old school on mieluisin.


Joko on uusia modauksia mielessä? Ens talvena olis tarkoitus tehdä koko pyörä uusiin puihin, jos sais vaikka sen ikuisuusprojekti sivuvaunun paikoilleen. Tämä talvi on menny tallin muutto- ja rakennushommissa. Onko nykyinen peli unelmapyöräsi tai jos saisit valita millainen se olisi? Unelma tilanne varmaan olisi sellainen, että ois bobberi, ruotsikopteri ja cafe racer. Käyttää lompakkoa otsalla nii kuume lähtee - no ehkä joku päivä. Mikä sinulle on parasta motskarihommissa? Parasta mopohommissa on, kun lähtee sunnuntaina hyvin levänneenä ajeleen jostain rallista vesisateeseen ja menee esim. remmi poikki tai muuta sellaista - no ei nyt sentään! Yllättävän vaikea kysymys kun rupeaa tarkemmin miettimään. Oisko rakenteluhommat, kaverit, reissut yms.Tai niinkuin joku joskus sanoi, että rakentaminen on mukavaa, mutta ajaminen on perseestä. (toim huom. miten tuo kuulostaakin niin pirun tutulle lausahdukselle) Mitäs tatuoinnit sinulle merkitsevät, kun niitäkin on selvästi jonkin verran iholle kertynyt? Tatuoinnit kolahti varmaankin Stray Catsin myötä joskus ’81 tai ’82. Olihan ne ekaluokkalaisen mielestä tosi cool. Maltoin kummiski mieleni ja otin eka tatskan vuonna ’95 ja tribali tietenkin. Samalla tyylillä jatkettiin pohkeeseen ja käteen. Itse piirrettyjä jälkimmäiset. Sittemmin on tribalit saanu jäädä ja tullut moottoripyörä aiheisia kuvia ja lasten nimet kun he ekan kerran nimmarinsa kirjoittivat itse. Toiseen käteen mahtuu vielä yks mopojuttu ja sen jälkeen siirrytään musiikkiaiheisiin. Itse olen tykänny ottaa sellasia kuvia jotka kertovat musta jotain. Miten musiikki istuu elämääsi? Musiikki on ollu aina isona osana elämääni. Rumpuja oon soitellu enämpi ja vähempi pikkutytöstä asti ja tällä hetkellä kahdessa keskenään melko erityyppisessä bändissä. Synttärilahjaksi sain avovaimolta 5-kielisen banjon, jota tässä opettelen soittamaan. Musiikkimaku liikkuu rokista hevin kautta mättömusaan.


Alkuasetelmat vuonna 2004

Stage 1 vuonna 2006

Stage 4 vuonna 2010 Ruosteistettu Bobber karun komeilla yksityiskohdilla


Stage 2 vuonna 2008 Peli esiteltiin t채ss채 kuosissa Kopteri-lehdess채


CUSTOM BAGGERIT Mikä ihmeen fät bäggeri?

Oletko törmännyt kyseiseen termiin viime vuosina enenevässä määrin? Ei ihme, sillä matkamallin harrikoista on kasvanut suuri kustomoinnin kohde maailmalla ja törmääpä näihin yhä useammin myös kotimaassamme Suomessa. Termi fat bagger on kehittynyt matkamallien peräpäästä, joka muutetaan leveän takalokarin ja jatkettujen laukkujen avulla yhtenäisen näköiseksi massiiviseksi kokonaisuudeksi. Leveät renkaat, kun olivat jo pitkään muotia muiden rakennettujen pyörien kohdalla, mutta matkamallien laukut eivät oikein anna tätä mahdollisuutta, niin löydettiin toinen lähestymistapa asiaan. Sittemmin fat bagger / custom bagger -kulttuuri on varsinkin rapakon takana räjähtänyt valloilleen ja muutoksia tehdään perän lisäksi läpi pyörän. Baggerit ovat edellä kävijöitä isoihin etupyöriin ja niihin laitetaankin yhä useammin 23”, 26” ja 30” eturenkaita. Laukut ja katteet antavat mahdollisuuden myös kunnon äänentoistolaitteiden asennukselle ja mikä sen mukavempaa kuin kruisailla pitkin katuja rokin pauhaessa. Onpa virkavallallakin muutakin kuunneltavaa kuin pakoputkien pärinä! Maalattavaa pinta-alaakin baggerit tarjoavat perinteisiä prätkiä enemmän ja niihin myös usein satsataan värikästä ja hienoa grafiikkaa tuomaan persoonallisuutta. Moottoripuolikin yleensä on mallia pirteä - kuinkas sillä muuten driftaillaan...


Minun näköinen: Teksti: Aki Häkkinen Kuvat: Saku Lukkarila, Sauli Sassi

Itse olen aiemmin kuulunut siihen custom moottoripyörä harrastajien joukkoon, joka vannoo katteettomuuden ja kevyen lookin nimeen. Matkapyörät ja niiden omistajat saivat yleensä kuulla kevyttä kuittia “busseistaan” ja “sohvistaan”. Mutta mitenkäs siinä sitten kävikään? Oli kevät 2009 ja kaupunkina Sacramento Californian sydämessä. Kävin tutustumassa paikalliseen kohtuu tunnettuun Easyriders-prätkänäyttelyyn. Suureksi yllätyksekseni näyttelyssä oli suurin osa pyöristä mitä makeimmin tuunattuja ja väritettyjä matkamallin harrikoita. Koskaan aiemmin en ollut moista määrää nähnyt näin upeita matkalehmiä! Fat bagger oli nyt se juttu, joka ihmisiä kiinnosti. Screenillä pyöri videoita, missä kaverit keulivat ja driftailivat bäggereillään pitkin katuja ja kieltämättä se näytti hieman erilaiselta matkapyöräkulttuurilta mihin meillä härmässä oli totuttu. Noh, aikaa kului ja ennätin muutaman pyörän rakennella, kunnes minulta vängellä ostettiin käsistä magnachargattu sportti dynani ja jäin hetkeksi ihmettelemään mille sitä alkaisi. Eipä aikaakaan, kun selaili muutamia tuoreita alan julkaisuja ja muistelin pientä kipinää, mikä Sacramenton reissulta jäi. Ehkä nyt olisi aika räväyttää ja rakentaa kunnon bäggeri kaikilla herkuilla! Toki pitkän matkan ajaminen on huomattavasti mukavampaa matkamallin pelillä ja sitä on tullut useampaan otteeseen treenattua mm. tuolla ameriikan mantereella.


The Death Dealer

Death dealer on kunnian osoitus Frank Frazettalle. Baggeri on rakennettu vm.2008 Street Glidest채.


Mitä eväitä tarvitsisin, että bäggeri olisi ehdottoman katu-uskottava ja kylän pähein peli? Kyseessä olisi kuitenkin ensimmäinen oma matkalehmä ja maine ei saisi kärsiä aivan valtavaa kolausta. Tarvitaan vetävä nimi pelille ja roippeet sen mukaan. Olin jo vuosia ihaillut Frank Frazettan taidetta ja miehen jätettyä hyvästit elämälle oli myös ajankohtaista tehdä pientä tribuuttia loistavalle artistille. The Death Dealer kuulostaa hyvälle pyörän nimelle ja myös Frazettan samanniminen hahmo toimii loistavasti myös pyörän kuvitukseen. K.O.Art avuksi suunnittelemaan ja toteuttamaan teosta niin maalaukset tulisivat olemaan taattua huippulaatua! Teema ja nimi, kun oli hallussa niin itse pyörää designaamaan! Sopiva 2008 street glide aihio löytyi Motormanin valikoimista ja eipä montaakaan tuntia myöhemmin, kun peli oli jo osina. Tilaukseen lähtivät muun muassa revtechin 23” etuvanne, sopivat mean machine t-kappaleet, camtechin sivoposki/tankki cover kitti, “fat bagger” peräkitti eli leveä takalokari ja neljä tuumaa stretsatut laukut, etukumia myötäilevä pitkä etuloksu, sopivan härskit apet kaapeleineen, kompressorillinen ilma-alusta jne. - pitkä listallinen “bolt-on” sälää. Fat Baggerit eivät pelkästään näytä hyvältä, vaan niillä on myös hyvä ajaa. Laukut ja katteet mahdollistavat isohkojen kaiuttimien käytön, joten pitihän niitäkin hieman päivittää. Soittimeksi valikoitui Zenec flip screen näytöllinen monitoimityökalu. Sisäänrakennettu gps- ja dvd-systeemi ei pelkästään kerää huomiota mutta on myös käytännöllinen koko euroopan kattavan karttansa avulla. Niinkuin kaikki prätkän rakentelijat tietää nämä “bolton” osat ovat lähes aina sellaisia, että ne vaativat sovittelua ja modauksia. Niin oli asia tälläkin kertaa. Osia piti myös uudelleen muotoilla ja kuiduttaa mieluisaksi jo senkin takia, etteivät muut saisi juuri samanlaisia tietystikin. Uniikkia peliä tässä ollaan kuitenkin aina tekemässä. Pulverimaalilla osia mustaksi niin alkoi sopiva luukki löytymään. Bäggeri ei tänä päivänä ole enää mitään, jos ei siinä ole potkua! Niinpä testiin 103” Screming eagle stage IV, joskin nokiksi valinta kohdistui S&S easy startteihin. Loistavat nokat silloin, kun ei halua käyttää puolipuristimia hieman normaalia kiilatummassa koneessa. Antaa mukavasti startille pidemmän elämän ja käynnistää moottorin todella kepeästi - loisto keksintö siis.


Satula valinnaksi tuli uusi tuttavuus Le Peran mallistosta eli Villain. Muutenhan satula on sellaisenaan aivan loistava, mutta eihän se kuitenkaan tankki covereiden kanssa enää käy sijoilleen. Eipäs siinä muuta kuin verhoilijan viitta päälle ja penkki auki. Pienellä sorvauksella ja muotoilulla siitä sai kuin saikin soppelin ilman suurempia voimasanoja. Loppu olikin sitten osien odottelua maalauksesta ja ahh - mikä uljas kokonaisuus siitä lopulta tulikaan! K.O.Art ylitti jälleen itsensä ja maalattavaa pintaa piisasi varmasti omiksi tarpeiksi! Toisaalta mukavampi varmasti maalatakin isoja pintoja piperrysten sijaan? Pyörä on omaan silmään juuri sellainen, kuin oli tarkoitus toteuttaa ja tien päällä kulkee kuin unelma. Pyörän rakentajana ongelmaksi muodostuu aina liian valmis pyörä. Kun peli on täysin mieluinen, mieli alkaa seikkailemaan kohti seuraavaa projektia. Niin kävi tässäkin tapauksessa ja The Death Dealer löysi uuden kotinsa aika helposti. Sen on voinut nähdä myös muutamissa näyttelyissä tämän jälkeen ja todettakoon, että aika yksinäisenä se edelleen edustaa rakennettuja matkapyöriä Suomen näyttelyissä. En silti aio jäädä ilman bäggeriä minäkään, vaan visiot vielä härskimmin tuunatusta Road Glide mallista siintää mielessä. Se on sitten toinen tarina se...


Death Dealer, Tribute to Frank Frazetta by: Aki H채kkinen & K.O. Art


Tumma Studio


Auto on Maserati BiTurbo Si, sportti versio Marelli-Magnetin IAW tietokone ruiskulla ja sytkällä, sama setti mikä Ferrari F40 on. Erinomainen ecu combo jota on melko helppo modaa, bensalla on oma tietokone ja sytkällä oma. ECU on MAP-pohjainen ilman häiritseviä läppiä tai kuumalankoja, on naku anturia, sähköisesti ohjattua ahtopainetta, tupla puolaa, lambda säätöä ja kaikkea muuta hipi juttua” summailee omistaja muikeasti Kyseistä mallia on valmistettu vain 450kpl ja autot tehtiin Maseratilla käsityönä, joten tuotantomäärät oli pienet. Sisusta, moottori ja koppa on Maseratin omaa suunnittelua (moottori oli DeTomason käsialaa), mutta muuten auto koostuu MB, BMW ja Lancian osista esim. jarrujen, alustan- ja sähkö komponenttien osalta. Alessandro de Tomaso osti Maseratin 1976 ja päätti tehdä ökykalliiden luxusautojen sijaan urheiluauton, jossa olisi hyvä suorituskyky ja hyvä ajettavuus - täysin vastoin mitä Citroen oli tehnyt, kun Maserati oli sen omis-

tuksessa (kaasupullo-alustaa, herkkuja ja huono suorituskyky). Tämä uusi moottori pohjautuu suurinpiirtein Merak:n V6 koneeseen, joka taas pohjautuu Giulio Alfieri Formula One V8 -moottoriin. Alessandro itse oli kovan luokan racing kuski ja hänellä oli hyvä tiimi, jonka avustuksella kyseinen BiTurbo tehtiin Pierangelo Andreanin toimiessa pääinsinöörinä touhussa.

”Kyseistä mallia on valmistettu vain 450kpl ja autot tehtiin Maseratilla käsityönä” Ajatus klassikon pelastamisesta museoinnilta oli jo edellisellä omistajalla joka oli aloittanut koneen tekemistä erittäin hyvin ja kun auto tuli minun ja kaverini omistukseen niin jatkettiin jo hyvin aloitettua rakentamista omaan kieroon tyyliimme. Ilmajousilla tämä yksilö ainoa maailmassa!

Moottori on täysalumiininen 2,5l odd-fire V6, jossa 18 venttiiliä, kahdella IHI ahtimella, kahdella välijäähdyttimellä. Sama konerakenne säilyi pitkälle 90-luvulle, ainoastaan kannet vaihtuivat tuplanukalliseen 24-venttiiliseen 90-luvun vaihteessa ja myöhemmin tuli suorasytkä kakskerros jakajan tilalle. KKD teki Maseratiin uuden putkiston, 2,5” rosteri röörit ahtimilta ja perään tuplavaimentimet (ääntä riittää ja jengi diggaa - Loud pipes saves lives). PLX laajakaista lambdat tuplana ja isommat 500cc ruiskusuuttimet. Öljynvaihtoa helpottamaan Summitin oil filter relocation kit, niin ei tarvitse purkaa koko konetta öljyjä vaihtaessa. Jarruina Special made nibble/ura levyt green stuff paloilla. Coolingmist vesi/ metanoliruiskutus setti. Uutta 2” imuputkea, dumpit molemmille ahtimelle, bensakiskoa yms. Ferrari F40 Ranger perä isommilla rattailla, tuhdimpi Torsen lukko ja ulkopuolinen öljyjäähy. Kone ja sähköt on siis täysin läpikäyty. Autossa on 380hp eli menohaluja on pieneksi autoksi ihan kiitettävästi


Sisusta on vakio eli joka puolella on nahkaa ja alcantaaraa. Maseratissa ei muovisia osia löydy laisinkaan. Alustana toimii Lowtoysin customina tekemä ilmajousitus kahdella kompuralla ja kahdella ilmasäiliöllä. Kaksi säiliötä siitä syystä, ettei ilma lopu kesken, jottei tule pahempaa damagea hidastetöyssyissä.

Onko Maserati nyt sitten valmis, kun näkyy myynti-ilmoitus löytyvän netistä ja onko seuraava projekti jo mielessä? Eihän noi autot koskaan ole valmiita, vanteita vielä metsästetään ja koneeseen on tarkoitus vielä komponentteja vaihtamalla saada reilusti lisää tehoa. Luultavasti seuraava projekti on joko pickuppi tai joku vanha Ferrari tietysti ilmajousilla yms. Mobilistit ei varsinaisesti diggaile meistä mutta ei sillä ole väliä.

Maserati tulee kesällä kiertämään useita tapahtumia ja messuja, jos se ei mene kaupaksi niin Suomen näyttelykausi päättyy Ouluun syksyllä siitä sitten vielä Viroon. Eli kannattaa käydä tsekkaamassa tämä harvinaisuus ja ostaa pois jos haluaa uniikin sportin allensa!

“I love Haters you keep me motivated” -Mr Terror


BOBO´S LOCO CARNEVAL

SIRKUKSEN SERKKUPOIKIA VAARAN KOIVUN TAKAA Teksti: Toni Korpela Kuvat: Vesa Rönty

Kun Sirkus Tapaturma 16 vuotta sitten päätti jäädä pois estradeilta, alkoi Bobo`s Loco Carnevalin karavaanin kulku. Suomen tunnetuin ja kokenein sideshow- ja friikkisirkus. Lavashow sisältää päällimmäisenä erilaisia vaarallisia stuntteja, tulishowta, suspensioita, eri kehonosien lävistelyä, fakiiritemppuja, voimamies vääntöä ja heiluuhan siellä myös sirkuksen pellet mellakka-aseineen. Keho laitetaan äärimmäisyyksiin. On myös paljon muuta ja tarjonta riippuu tapahtumapaikasta sekä yleisöstä. Haastateltavani on koko orkesteri. Olen odotellut Club PRKLeessä tovin friikkilauman saapumista. Odotus palkitaan. Herjan heitto ja loputon irvailu alkaa välittömästi. Porukasta on vaikea saada otetta. Kun viimein asiaan päästään, niin ensimmäisenä ääneen luontevasti heittäytyy sirkuksen alkuperäis- ja perustajajäsen Joni Tapaturma. -Olen toiminut alalla jo 16 vuotta, joten voi sanoa, että minulla on ikää ihan liikaa, järkeä ihan liian vähän ja itsesuojeluvaistoa ei ollenkaan! Olin perustamassa aikoinaan Sirkus Tapaturmaa ja ikään kuin sen tuhkasta nousi fenixlintu, jonka nimi oli Bobo`s Loco Carneval. Carnevalilla on nyt 8 vuotta friikkailua takanaan. Tapaturmaa ryhmä kuvailee ihmispinjataksi, sekä neulatyynyksi. Eikä missään nimessä aiheetta. Lavalla kroppa on kovilla. Klovnia muilutetaan baseball mailalla, lävistysneuloilla, darts-tikoilla, mellakka-aseella ja vain sairas mielikuvitus on rajana.


Tapaturman kanssa pitkään toiminnassa mukana ollut Wolverine esittelee itsensä hyvin vähäsanaisesti. Kyseessä on Suomen, ellei jopa Pohjoismaiden ainoa sirkuksessa toimiva voimamies. -Nimi on Wolverine, ei siinä mitään ihmeempää... -Tuo mies on muuten sitte riskialtis. Se veti mua baseball mailalla ohimoon, eikä ollut ees keikalla! Tapaturma huutaa väliin. Seuraa pitkä naurunremakka ja mies korjaa. –Noh tais se olla keikalla. Sain siitä muistoksi välikorvanmurtuman joka aiheuttaa huimausta lopun elämää. -Niin, minä lyön ja Tapaturma vikisee. Samalla jääkaappipakastimen kokoinen mies nautiskelee toimittajan pään kokoista hampurilaista.

”-Mä nautin siitä kun voin mennä boxerisilleen vittuileen sinne lavalle.” Tämän varsin kirjavia tuntemuksia yleisössään nostattavan shown tirehtöörinä toimii mielenkiintoinen tapaus. Jim Frankenstein Warzone. –Voisin luonnehtia osuuttani tässä ryhmässä idiootiksi, koska jaksan vetää perässäni tätä kivirekeä. Warzone naurahtaa. Miehen lavakarismasta ei ole epäilystäkään. Yleisöään toisessa ja friikkiorkesteriaan toisessa kourassaan pitelevä kaksimetrinen rääväsuu ei armahda eikä kumarra ketään. Warzonen ohjastamassa näytöksessä teatraalisuus on hyvin minimaalista ja pääosaa näyttelee nopeatempoinen ryminä verellä maustettuna sekä yleisön fiilisten vuoristorata höystettynä suoralla vittuilulla. -Mä nautin siitä kun voin mennä boxerisilleen vittuileen sinne lavalle. Sen keski-ikäsen naisen katse kun se halveksuu sua häpeilemättä on mun kiksini tässä hommassa. Ihmisten reaktiot on se juttu. On se sitten sitä jee-osastoa tai sitä oksentamista


Kvartetin toinen klovni Mr. Hell on sirkuksen kattokoriste. Suspensioiden asiantuntija. Pelkkä lihakoukuista puhuminen saa hymyn tämän miehen kasvoille. Lävistysneulat ovat myös kuuluneet selkeästi lelulaatikkoon jo lapsesta lähtien. Mr. Hell ei suostu puhumaan sanaakaan ennen kuin on saanut ruokansa.

RISKIT & KICKSIT Tapaturma on ilmiselvästi jälleen elementissään. - Alotetaanko riskeistä? - Paljonko meillä on tähän haastatteluun aikaa!? Mitäs kaikenlaista hassua sitä onkaan tapahtunut.. Muunmuassa palovammoja. Tatuoinnin poisto on tapahtunut liekillä. Edeltä mainittu aivovamma elikkä välikorvan murtuma, kun Wolverine ystävällisesti latas baseball-mailalla ohimoon. Sitten on ollu tällanen pieni hassunkurinen tapahtuma. Elikkä viikko Viron keikan jälkeen oli vaarassa, että vasen jalka amputoitaisiin. Iski pikku tulehdus polveen ja menin sairaalaan, niin ne meinas tulehdusarvojen olevan vaarallisen koholla. Jos ne ois siittä noussu, niin ne ois joutunu katkaseen koko vitun jalan!

”Edeltä mainittu aivovamma elikkä välikorvan murtuma, kun Wolverine ystävällisesti latas baseball-mailalla ohimoon” Mr. Hell jatkaa Tapaturman hekumoidessaan puujalkafantasioista. -Eli riskejä ovat: Tulehdukset, repeämät, palovammat ja murtumat. Sitten on pakko myöntää, että joissain tempuissa on olemassa ihan välitön kuolemanvaara. Saan tietää myös Tapaturman nenän murtuneen jo viidennen kerran. Wolverine on hengenvaarassa joka näytöksessa kurkunpään murtumisen riskin johdosta. Tapaturma taas mellakka-aseen osumien takia. Meininki on siis brutaalia, joten haluan tietää miten mahdollisiin onnettomuuksiin on varustauduttu. Mr.Hellin selostaessa mitä ensiapu- ja palovarustusta karavaani kantaa mukanaan jään mietiskelemään heidän keikka-autoaan.


Jokin ambulanssin ja paloauton risteytys sen on oltava. Mr. Hell kertoo heidän myös keskustelevan esityksistään ”erään” lääkärin kanssa. Pelkään kyseisen lääkärin istuvan samassa ravintolapöydässä. Näin ei kuulemma kuitenkaan onneksi ole. Kickseistä puhuttaessa juttu karkaa täysin käsistä. Puheenaiheeksi muuttuu alasti olemisen ilo ja muut luontoa lähellä olevat asiat. Niin lavalla kuin hotellihuoneessa. Otetaan välistä happea ja Tapaturma saa kasattua itsensä. -Varmaan kaikille yhteistä on saada kicksejä tosta lavaesiintymisestä ja ihmisten reaktioista. Sitten on tietenkin olemassa nämä tempuista johtuvat helvetilliset adrenaliini- ja endorfiinikicksit. Elikkä, kun satutat itseäsi tarpeeksi niin keho laukaisee puolustusmekanismina endorfiinia ja adrenaliinia vereen. Se on oikeastaan pahempi huume kuin

ykskään muu tässä maailmassa. Sen jälkeen voit ottaa pullon kossua. Juoda sen ykkösellä ja se ei mene päähän ollenkaan. Mutta toisaalta siitä tulee ihan saatanallinen krapulakin! Siis ei kossusta, vaan pelkistä adrenaliinikickseistä. Tai no välillä kossustaki. Se adrenaliinikrapula voi olla pahimmillaan sellanen, että makaat hotellihuoneessa ja mietit mikä lopettas tän kärsimyksen. -Tässä vaiheessa haluankin täsmentää, että me ei juoda ikinä ennen keikkaa. Vain keikan jälkeen.

ROKKISTARAN ELÄMÄNASENNE JA KOLMEVUOTIAAN SOITTOTAIDOT ÄLÄ KYSY MIKSI, KYSY MIKSI EI! Painottaa koko sirkus yhteen ääneen, kun menen edes hieman penäämään syitä toiminnalle.

Esiintymistarve on kova ja ihmisten shokeeraaminen on hintansa väärti. Joten vaihdan puheenaiheeksi kuinka paljon käytetään sirkuksen ja teatterin keinoja. Aihe on selvästi tirehtööri Warzonen heiniä. Tätä juttua voi tehdä niin monella tavalla. Maailmalla ja Suomessakin on paljon sellasia ryhmiä, jotka rakentaa tän shown jonkin tarinan ympärille. Sitten käytetään paljon hienoja asusteita ja muita draamallisia keinoja. Se on yks tapa. Sit voidaan tehdä ihan niinku synkistelemällä. Eli on paljo ahdistavaa musiikkia ja strobovaloja. Tai sit voidaan tehdä niinku me. Eli me vaan periaatteessa ei tarinoida kauheesti. Rymistellään vaan vitusti. Se teatraalisuus muodostuu ihan siitä mitä me tehään, eli siittä ite friikkitouhusta.


Tapaturma keskeyttää ja haluaa täsmentää. -Showssa tehdään selkeää pesäeroa jackassiin ja duudsoneihin. Eli kyseessä ei ole aina yks temppu ja sit räkätetään päälle, vaan tehdään ihan keikkana. Rymistellään taukoamatta. Meininki on sen mukasta, että Pohjanmaalla meidän avustaja pyörty kolme kertaa!

SIRKUKSEN ÄPÄRÄPOIKIA

Sirkusskene ei varsinaisesti ole Suomessa ainakaan pitänyt sideshow-toimintaa juurikaan minään. Tätä muotoa on pidetty ”pelleilynä”. Vaikkakin sana sideshow on tarkoittanut jo 1400luvulta sitä sirkuksen vieressä olevaa telttaa mistä kaikki friikit, kuten parrakkaat naiset ja tatuoidut miehet ovat löytyneet. Carneval joutuu muokkaamaan esiintymisensä esiintymispaikan

ja yleisön mukaan. Esimerkiksi tulta ei voi tehdä kaikkialla ja jotkin paikat kieltävät veren. Bobo`s Loco Carnevalia voi tilata ihan firman pikkujouluista tatuointimessuille ja jopa lastenjuhliin. Lastenjuhlissa on luvassa jongleerausta ja muuta vähemmän shokeeraavaa. Koko ryhmä painottaa että ”TEEKKARIT! EI HELVETISSÄ KANNATA VAIVAUTUA” Heillä on syynsä. ”Seuraavan kerran meidän shown kokonaisuudessaan voi nähdä Oulu International Tattoo Festivaleilla 10-11.5.2013” lisää loppuun Jim Frankenstein Warzone.


MATONA KOUKUSSA: CHRIS SHIPLEY

Teksti: Chris Shipley Kuvat: Vesa Rönty

Chris Shipley, tatuointiartisti joutui yllättävään tilanteeseen Oulun kansainvälisillä tatuointifestivaaleilla 2012. Suuresta suusta saa yleensä kärsiä koko kroppa ja niin oli käynyt tälläkin kertaa. Wild Blood haastatteli Chrisiä kokemuksesta. Mikä sai sinut kokeilemaan suspensionia? Noh, kuinkas aloittaisin kertomisen... Muutama vuosi takaperin yritin pullistella ex-tyttöystävälleni, kun näin erään ystäväni roikkuvan koukuista Oulun tattoo festeillä, joten sanoin: “Ensi vuonna minä teen tuon ja se on lupaus!”. Lisäksi olin niin tyhmä, että sanoin sen vielä parille kaverilleni (tämän jutun kääntäjälle ja eräälle toiselle) niin arvatkaapas mitä - nehän muistivat tämän seuraavana vuonna! V@##u! Seuraavana vuonna olin tekemässä tatuointia asiakkaalleni ja allekirjoittanut käveli luokseni ja sanoi:”Okei Chris - ois aika lunastaa lupaus!”. Ensimmäinen ajatus oli, että voi perhana!!! Mutta koska pidän sanani pidin lupaukseni (pienen painostuksen ja kaverien avustuksen ansiosta). Joten ei muuta kuin takahuoneeseen ja hauskuus alkakoot.


Selkääni alettiin valmistella hieromalla paikkoja koukkuja varten. Tuntui hyvälle... Outoa, että se oli mies, joka aikaansai tämän tunteen. Jännitys tiivistyi. Kun ensimmäinen neula lävisti selkäni ihon, olin ihmeissäni kuinka vähän se sattui. Toista koukkua laitettaessa kipu oli taas helvetinmoinen. Kun koukut olivatkin laitettu paikoilleen niin se ei ollutkaan niin paha kuin olin ajatellut. Fiilis oli rento ja sitä vain odotti tulevaa kokemusta. Sitten kävelin ulos yleisön eteen ja minut kiinnitettiin katosta riippuviin köysiin. Myönnän, että minua pelotti ihan suunnattomasti! Ajattelin, että tästä ei ole muuta tietä ulos kuin ylöspäin ja se, etten halunnut leimautua nynnyksi ympäröivän yleisön edessä... Köysien kiristyessä aloin tuntea kipua...todellista kipua...tunsin oikeastaan pahoinvointia. Tiesin, että minulla on ammattilaiset ympärilläni apuna ja tukena. Sitten tunsin jalkojeni nousevan irti maasta...WOW! Kipu lakkasi saman tien...”it was a mind fuck!”. Olin ilmassa ja se oli uskomattomin tunne koskaan! Se oli kivun arvoista! Minua vedettiin korkeammalle ja korkeammalle minua kiikutettiin puolelta toiselle - minä vain nautiskelin! Oudoin kohta kokemuksessa oli se, kun jalkani koskettivat maata ensimmäisen kerran - tunsin koko ruumiin painoni heti. Tunsin itseni todella raskaaksi “fat bastardiksi”. Sen jälkeen olin koukussa! Haluan tehdä sen uudelleen ja toivottavasti seuraavilla festeillä... mutta Aki, älä ota sitä lupauksena - vielä.


SUSPENSIO pohjautuu vanhoihin aikuistumisriitteihin, mm. Mandan intiaanien O-kee-pa rituaa-

liin, jossa yhdessä vaiheessa rinnan iho lävistettiin kahdesta kohtaa puisella tai luisella tikulla ja henkilö nostettiin niistä roikkumaan. Nykymuodossaan toki suuria muutoksia on tehty, niin koukuissa käytettävien materiaalien ja nostokaluston suhteen kuin jälkihoidon, lävistysmetodien ja aseptiikankin osalta. Syy miksi ihmiset kokeilevat suspensiota vaihtelee. Jotkut hakevat yhteyttä menneen ajan rituaaleihin, toiset kokevat sen henkisenä kokemuksena, osa kokeakseen ”painottomuuden” tunteen ja osa on puhtaasti kokeilunhaluisia adrenaliinipäitä. Useilla roikkujilla suspensio laukaisee kehossa voimakkaan adrenaliini- ja endorfiinierityksen, joka aiheuttaa voimakkaan hyvänolontunteen. Nykyään Oo-kee-pa suspensio (2-point vertical suspension) sivuutetaan ensimmäisillä kerroilla haastavuutensa vuoksi ja aloitetaan yleensä nk. Suicide suspensiolla. Suicide suspensionissa yläselän ihoon laitetaan 2-4 koukkua ja nostetaan henkilö niistä ilmaan. Muita suspensioita on mm.Knee-, Coma-, Superman- ja Resurrection suspension. Bobos Locos Carneval järjestää mahdollisuuden kokeilla suspensiota Oulun tatuointifestivaaleilla ja on myös mukana auttamassa Supersankari Suspensio tiimin ”Suspension Sunday” tapahtumissa joita järjestetään Helsingissä noin kahden kuukauden välein. Mahdollista on järjestää roikkujaisia myös muualla. Jos elämys kiinnostaa, niin rohkeasti yhteys Bobos Locos Carnevaliin . www.facebook.com/BobosLocoCarneval


Flesh Roxon Flesh to the bone Teksti: Toni Peltola Kuvat: Flesh Roxon

Elämä on asia, joka on usein täynnä ylinopeutta ja hämmentäviä tilanteita. Vähän kuin elokuvissa, joissa sankari kohtaa toinen toistaan erikoisempia skenaarioita, jotka johtavat uusille ja poikkeuksellisille reiteille. Tai sitten kyse on vain minun elämästäni, mutta oli miten oli, niin Flesh Roxon muistuttaa minua siitä, elämisen riemusta. Ja leffoista, juuri tietyntyyppisistä sellaisista. Niistä missä naiset ovat huumaavan vaarallisia viettelijöitä ja pukeutuvat kellohameisiin, niihin missä miehet ajavat moottoripyörillään, rasvaa tukassaan ja aiheuttavat yleistä pahennusta.

”Välillä näytetään tissit ja taas mennään kohti pimeää yötä ja eläviä kuolleita.” Flesh Roxonin maailmassa tämä kaikki päättyy moottorisahamurhiin ja zombie-invaasioon. Veri roiskuu ja irstaat hymyt vilkkuvat. Välillä näytetään tissit ja taas mennään kohti pimeää yötä ja eläviä kuolleita. Musiikillisesti Flesh to the Bone tarjoaa rockabilly-pläjäyksen suoraan genrensä oppikirjojen mukaisesti, tehden sen kuitenkin tyylillä ja laatutietoisesti. Näissä bileissä on tempo korkealla ja basso rankaisee kuin Indiana Jonesin ruoska krapulapäivänä.

Kuvittele mielessäsi Cry Baby ja Dawn of the Dead -leffojen yhdistetty juonenkaari, niin pääset lähelle niitä tunnelmia, joita tämä albumi välittää. Erityisinä nostoina täytyy mainita levyn aloittava Running Away, joka ilostuttaa irstaalla poljennollaan, sekä seksuaalista innuendoa johdatteleva Suck My Chainsaw, jonka ääressä on vaikea olla miettimättä erästäkin Leatherface-nimistä kaveria. Näillä sanoilla, näillä tunnelmillta täytyy sanoa, että tämä se on hienoa musiikkia.


Teksti & Kuvat: Toni Peltola Istumme iltaa Mynnin kotona Jyväskylän keskustan laitamilla. Edessäni on lasillinen 15 vuotta vanhaa, erittäin maukasta punaviiniä, jota maistelen tutulla uteliaisuudella. Taustalla pauhaa ranskalaista musiikkia, jota voisi paremman sanan puutteessa kutsua hämmentäväksi. Yhtye on nimeltään Diapsiquir ja se soi vinyyliltä, luonnollisesti. Maistellessani tätä espanjalaista, punaista alkoholijuomaa mieleeni tulee vanha klassinen haastattelunpätkä, jossa tuolloin Gorgorothissa laulanut Gaahl tiivistää dramaattisen eleen kautta yhtyeensä sanoman yhteen sanaan. Tuo sana oli Satan. Saatana on myös aiheenamme tänään, mutta tunnelma on kaikkea muuta kuin jäykkä. Mynni kokkailee keskustelumme lomassa klassikkojen klassikkoa, poronkäristystä ja perunamuusia. Ateriamme tulee sisältämään myös poron sisäfileestä tehtyjä

noisetteja, eli noin 80 grammaisia pihvejä. Pääsemme kuitenkin ruokapornosta pikkuhiljaa itse aiheeseen, tatuointeihin, joita Mynnille on kertynyt vuosien varrella runsaasti. Teemallisesti Mynnin tatuoinnit ovat kaikki samanhenkisiä ja mustaharmaita. Miehen visio oman itsensä kuvittamisen suhteen onkin ollut aina hyvin selkeä. ”Muistan kun pienenä poikana katsoin televisiosta jotain ohjelmaa, en muista nyt mitä, mutta siinä oli roisto, jolla oli kädet täynnä tatuointeja. Siinä vaiheessa päätin, että mä näytän joskus tuommoiselta. Ensimmäinen tatuointi minkä mä otin oli kaaostähti vasempaan olkapäähän kun täytin 18. Porukoiden kanssa sovittiin, että aikaisemmin en ota ja siitä pidettiin kiinni. Mikä on varmasti hyvä vaan, eipä ole nyt missään mitään kavereiden hakaneuloilla hakkaamia tribaalirääkäisyjä.”

”Kaaostähden jälkeen mulla oli ideat hyvinkin selvillä ja lähdettiin täyttämään itseä käsi kerrallaan. Tuli demonia suoraan Gorgorothin Incipit Satan levyn sisäkansista ja pian siihen päälle ratsastajaan Mardukin levyn kannesta, H.R. Gigerin ohella. Kädet on tehty ranteisiin asti Rossin Antin Fireline Tattoolla, kuin myös selässä olevat kädet ja pentagrammi. Mulla oli sellainen periaate, että joka kuukausi laitan rahaa säästöön, joten kuvaakin tuli otettua periaatteessa kerran kuussa. Tärkeetä oli saada kädet täyteen. Porukat ei mulla näitä koskaan rahoittanut, sen ne teki selväksi jo hyvissä ajoin, vaikka isälläkin oli tatuointia. Perus ruusua, ja sellaista”, Mynni naurahtaa. Tatuoinnit ovat yleisesti ottaen jotain, mikä herättää huomiota kuljet sitten missä tahansa. Jokaisella vastaantulijalla on jonkinlainen mielipide asiaan, ja harva on tatuointien suhteen täysin välinpitämätön.


Mynnikin on huomannut ihmisten katseet ja palautteet ja sanoo mielellään myös omansa.

”Sitä mä en ymmärrä, että kun jotkut hyppyritukat ottaa ensimmäisen tribaalin tuohon käsivarteen” ”Onhan se selvää, että kun tässä on tälleen kaulaa, kämmenselkää ja sormia myöten tatuoitu ja kalju, että mitä vanhat ihmiset musta ajattelee. Nuoretkin saattaa ajatella että tuo on varmaan jotain tehnyt ja sen takia sillä on nuo kuvat, mutta ei mua loppupeleissä kiinnosta vittujakaan, että mitä muut näistä mun tatuoinneista ajattelee. Jos välittäisin, niin en mä olisi varmasti ikinä ottanut yhtään kuvaa. Ei nämä tatuoinnit ole muita varten, vaan minua itseä varten.” ”Sitä mä en ymmärrä, että kun jotkut hyppyritukat ottaa ensimmäisen tribaalin tuohon käsivarteen, mikä ei mene edes käden ympäri koska se ei kestä sitä kipua. Sitten se menee tuolla kesällä paidan hihat käännettyinä, että katsokaa kun hänellä on tatuointi. Se on niin naurettavan näköistä”, Mynni manailee.

”esimerkiksi kaulan alueelle, kämmenselkiin tai kasvoihin otettuja tatuointeja enää katsota kieroon samaan tapaan kuin ennen.”

Kauaksi on kuitenkin tultu niistä ajoista, jolloin tatuoinnit olivat yleisen mielipiteen mukaisesti vain roistojen ja merimiesten juttu. Faktaahan tuossa väittämässä on takana hyvin vähän, mutta yleinen mielipide asioista on harvoin se oikea. Nykyään meininki on kuitenkin täysin erilainen, mistä voi kiittää niin yleisen hyväksynnän kasvamista kuin tatuointien saamaa mediahuomiota. Erityisesti erikoislaatuisempien tatuointien määrä tuntuu kasvaneen, eikä esimerkiksi kaulan alueelle, kämmenselkiin tai kasvoihin otettuja tatuointeja enää katsota kieroon samaan tapaan kuin ennen.

”Näitä käsiä kun on Rossin kanssa aikoinaan täytelty, niin mulla on ollut siinä enemmän intoa kuin järkeä” ”Silloin kun mä aloin ottamaan tatuointeja, niin se oli tabu ottaa kuvaa kämmenselkiin tai kaulaan. Sen takia mäkin otin aika myöhäisessä vaiheessa kuvaa näille alueille. Ne kun on noinkin näkyvällä paikalla, niin siinä pitää olla sitten jotain todella osuvaa. Näitä käsiä kun on Rossin kanssa aikoinaan täytelty, niin mulla on ollut siinä enemmän intoa kuin järkeä mukana. Vähän niin kuin, että tee sinne käteen mitä teet, kunhan se tulee täyteen. Onneksi Rossilla on kuitenkin hyvä silmä, ettei siellä ole kädet täynnä jotain satunnaista perseenreikää. Lopputulos näyttää näin ollen hyvältä kuitenkin”, hän kuvailee.


MUSIIKIN EPÄPYHÄ KOLMINAISUUS Black metal on sielunmaisemaltaan hyvinkin pitkälle paljon muutakin kuin vain musiikkia. Se on omanlaisensa ideologia, missä Saatanalla on oleellinen osa kaiken keskipisteenä. Mynni ei kuitenkaan halua lähteä saarnaamaan siitä, että millainen hänen maailmankatsomuksensa on. Se on tärkeää löytää itse itselle, niin ajatuksen tasolla, kuin musiikillisestikin. ”Se ei olo mun homma kertoa jollekulle toiselle, että miten sen pitäisi uskoa. Jos se ei sitä itse tajua, niin sitten se ei ole sen paikka sitä tajuta. Eikä mun tarvitsekaan näistä puhua, sen näkee päällepäin, että kumman käden mä olen valinnut. Olihan sen selkeää mulle kuitenkin alusta asti, että pentagrammit tulee olemaan ja näin. Se ymmärrys mikä mulla on ollut jo monet vuodet on tullut ihan oman pään kautta. Mä en olo tarvinut siihen mitään kirjaa tai muiden mielipiteitä. Musiikkihommista sen ensimmäisen kipinän mäkin olen kuitenkin saanut. Black metallin kautta tajunnut, että tässähän on jotain muutakin kuin vain se musiikki. Tämä on ollut se johdate, mikä on avannut sitten enemmän ovia.”

jotka muhun iski ensimmäisenä. Nämä ei ollut sitä perinteistä Burzum tai Mayhem -osastoa, vaan isoimman vaikutuksen tekivät Dissectionin Storm of the Lights Bane ja Dark Funeralin Secrets of the Black Arts. Näistä molemmat ovat hyvin erilaisia julkaisuja, Dissectionin puoli iski muhun melodisena ja kitaravoittoisena, joka toimi itselle juurikin näin kitaristina. Dark Funeralissa on puolestaan vaan pelkästään sitä mollisointua ja karmeaa vauhtia, eli siinä oli se raakuus mikä toimi. Kolmantena sitten Emperorin Nightside Eclipse, koska siinä on sitä tunnelmaa, joka oli tuolloin aivan uutta. Se oli sykäyttävää ja hienoa huomata kuinka erilaisesti musiikkia voidaan tehdä saman genren sisällä. Sanoituspuolelta nämä kaikki myös edustivat erilaisia näkemyksiä, eikä kaikki ollut aina sitä pelkkää Satan, Satan, Satan -hehkutusta. Emperorissa teki erityisesti vaikutuksen Det Svarta Alvor -dokumentti, jossa Ihsahn esiintyi pelkässä kynttilänvalossa, niin että hänestä näkyi vain varjo. Se oli sellainen mystinen juttu, että tuo jätkä ei näytä kasvojaan ollenkaan ja se musiikki heijastui sitten siihen.”

Black metal oli musiikkina jopa ”Musiikillisesti voisin sanoa kolme pienoisessa hittinosteessa Cradle of Filth ja Dimmu Borgir -yhtyeibändiä ja niiden kolme levyä, den myötä, mikä luonnollisesti

aiheutti ristiriitaisia mielipiteitä asian tarpeellisuudesta niin genren sisällä, kuin sen ulkopuolellakin. Nykyään näidenkin yhtyeiden suosio elää omaa elämäänsä ja ne ovat ottaneet suurtakin pesäeroa nykyisellään toimivaan black metal -skeneen, jonka pää-äänenkantajina toimivat yhtyeet kuten Watain ja Mynnin itsensä edustama Horna. ”Kaukanahan Cradle of Filthit ja muut ovat juuristaan. Hyvin vaikeahan sitä on mieltää black metaliksi. The Principle of Evil Made Flesh ja Vempire ovat hyviä levyä, eihän siinä. Jotain aivain muuta se on kuitenkin kuin mustaa metallia. Nää bändit on hyvää musiikkia ns. tavan jätkille, jotka ei paremmasta tiedä ja joille se black metal on sellainen ”siisti juttu”. Todelliset black metal -yhtyeet on sitten niille, joille tämä genre edustaa paljon muutakin kuin vain pelkkää musiikkia, joille black metal on elämäntapa. Jostainhan tähänkin maailmaan on kuitenkin aloitettava tutustuminen, ja olihan se Cradle of Filthin eka levy itellekin tosi kova juttu ilmestyessään, enkä mä näe sitä huonoksi hommaksi jos joku näiden valtavirtaisempien bändien kautta tutustuu aitoon black metaliin ja siirtyy siitä sitten eteenpäin. Se on kuitenkin aika pieni osa joka sen tekee, koska black metal ei ole musiikkia kaikille”, Mynni pohtii.


Vaikka black metal ei olekaan ehkä enää samalla tavalla muodissa kuin ennen, niin silti Saatana voi musiikin saralla paremmin kuin koskaan. Tästä saamme kiittää aallonharjalla olevaa Occult rock -genreä, jota edustavat yhtyeet kuten vasta lopettanut The Devil’s Blood, Blood Ceremony, popimpi Ghost sekä kotimainen Jess and the Ancient Ones. Nämä yhtyeet ovat osaltaan vaikuttaneet satanismin tunnettuuden kasvattamiseen, mikä ei aina välttämättä ole hyvä asia.

ilmaa ja tutustumaan hienoihin ihmisiin esittämänsä musiikin kautta.

”Kyllähän sen näkee, että paholainen on muodissa. Joskus aikoinaan alkoi näkyä näitä Baphomet-riipuksia vähän joka tyypillä pelkästään sen takia että se on niin siistiä ja se näkyy levyn kansissa ja herättää pelkoa porukoissa. Tarkoituspohjat oli näin olleen suoraan sanottuna perseestä ja kyllähän se vitutti. Kyllähän mä ymmärrän, että se voi kiehtoa nuoria se pahuus. Nämä on vähän kaksipiippuisia juttuja kuitenkin, enkä mä tiedä oikeita vastauksia. Mä tiedän mun omat oikeat vastaukseni, ja se riittää mulle. Eikä meillä Hornankaan kanssa ole kaikilla jätkillä täysin samanlaiset näkemykset asioista, mutta me pystytään kuitenkin yhteisönä pysymään isomman asian takana. Horna edustaa mulle itselle sitä mistä black metalissa on kyse.”

”Impaled Nazarene on black metalina hieman häilyvää, mutta tottahan mä heistä tykkään ja olen ollut heillä lavallakin vierailemassa laulussa. Hienoja miehiä ja muistan kyllä kun Ugra Karmaa kuuli ensimmäisen kerran, niin olihan se aika päräyttävä kokemus. Samaten ku Tol Cormpt Norz Norz Norz -albumi. Onhan se kun nuorena kuuntelee levyä ensimmäisen kerran ja siellä rupeaa vuohet määkimään, niin onhan siinä sitten, että mitä vittua täällä oikein tapahtuu kun sä et olo ennen kuullut mitään sellaista. Onhan se hurja kokemus,” Mynni summaa.

Horna onkin yhtye, joka on selkeästi kotimaisella tasolla yksi tärkeimmistä black metal -genren edustajista Impaled Nazarenen ja Beheritin ohella. Mynni tiedostaakin asemansa ja edustamansa yhtyeen tärkeyden ja sen nauttiman kulttimaineen. Hän on tällä hetkellä Hornan toiseksi vanhin jäsen ja on sanomansa mukaan jo tottunut yhtyeen ympäröivään suosioon ja on kiitollinen siitä, että on päässyt näkemään maa-

”Muistan kyllä kun ostin Hornan Hiidentorni-levyn CD:nä ja olin, että vittu että nyt on niin paha bändi ettei mitään järkeä. Vuosia tuon jälkeen tuli sitten Shatraug pyytämään, että tulenko soittamaan Hornaan bassoa. Mieti miten hämmentävältä se tuntui, ja pitkään. Horna on mahdollistanut mulle asioita, joita en olisi muuten päässyt kokemaan.”

”Suomalaisella black metalilla menee muutenkin ihan helvetin hyvin tällä hetkellä! Todella hyviä bändejä on tullu, ja varmasti tulee jatkossakin. Ja nimenomaan bändejä, jotka on muutakin kuin vain sitä musiikkia. Tärkeitä bändejä on tietenkin Behexen, Baptism, Satanic Warmaster, Goatmoon ja Clandestine Blaze. Arsonist’s Lodge on loistava uudempi bändi, näitä voisi luetella loputtomiin.”


AINOASTAAN SAATANA ON TODELLISTA Iltamme jatkuu ja punaviini on saanut seurakseen viskiä. Ateriat on nautittu hyvällä ruokahalulla ja siirrymme tutustumaan Mynnin kateutta herättävään levyhyllyyn. Käymme läpi yhtyeitä aina Summoningista Mysticumiin ja rauhallisemman kautta Roky Ericksoniin. Puheenaiheet vaihtelevat musiikista kuntoiluun ja tulevien tatuointien suunnitteluun. Ihailen makuuhuoneessa komeilevaa GG Allin -bobbleheadia, joka nyökyttelee minulle hyväksyvästi. Kovin kauaksi emme kuitenkaan aiheesta karkaa, sillä Mynni on myös kovanluokan GGfani. Allin edustaa myös tietyllä tapaa samanlaista kaaosta kuin mitä black metal. ”Kyllä näin on, ykkösfani”, Mynni naurahtaa. ”GG teki aina just niin kuin se itse halusi, ei sitä kiinnostanut vittujakaan mitä muut siitä ajatteli. Siellä on raamattujen päälle paskottu lavalla, mikä on myöskin hyvä juttu. Se on kiehtova kaveri, millään ei ollut sille väliä, se antoi vaan mennä. Taaken edellisellä kokoelmalevyllä oli GG Allin cover-veto kappaleesta Die When You Die, johon Hoest pyysi mua mukaan vetämään yhden säkeistön siihen. Ja minähän lähdin ilomielin mukaan.” Mynniltähän löytyy toki myös GG-aiheista tatuointia jalasta. Life sucks, scum fuck -toteaa mystisessä jyväskyläläisessä Worstcase Tattoossa toteutettu kuva. Kun puhutaan tatuoinneista, niin aina pitää ja kannattaa tavoitella laatua. Joskus on kuitenkin tilaisuuksia, joissa muisto on tatuoinnin taiteellisia arvoja tärkeämpi. ”Worstcase Tattoossa ei ole se

laatu se pointti, vaan se fiilis. Ensin nautitaan illasta ja Lemmy-dokkarista ja siihen päälle nakutetaan jalkaan Venomin Black metal -kuva. Hemmetin siistiä! Siellä oltiin, että ei nyt mene tämä pukinsarvi ihan suoraan, johon mä että anna palaa vain, hyvä siitä tulee. Kyllähän siitä tuli aika hieno. Se näyttää just niin Venom-tatuoinnilta kuin pitää. Se on vain räiskäisty tuohon, likaisena niinkuin Venom on aina ollut. Se heijastaa Venomin henkeä oikein hyvin. Mutta nämä on kuitenkin huumorihommia, eikä niiden ole tarkoituskaan näyttää hyviltä. Siinä mennään sitten vituiksi jos tehdään tosissaan ja se jälki on sitä kurapaskaa. Tatuoijan pitää tietää rajansa.” Itsekin Worstcase Tattoon penkissä istuneena voin hyvin allekirjoittaa tämän, vaikkei asiaa voi suoranaisesti kenellekään suositella. Kukin tekee kuitenkin kuten tahtoo, tässäkin asiassa. Mynni sanookin, että vuosien saatossa tatuointien suhteen on tullut hövelimmäksi, eikä se ole enää niin nuukaa että millaista kuvaa ottaa, kunhan aihepiiri on oikea. ”Hyvä esimerkki on tämä, että mä otin kainaloihin hämähäkinseitit tatuointeina. Jos mulle olisi joku sanonut kymmenen vuotta sitten, että mulla tulee joku päivä olemaan tämmöiset, niin enhän mä olisi sitä uskonut. Mitenkään äärimmäisyyksiin en ole kuitenkaan ajatellut tatuointien suhteen yleensä lähteä, en esimerkiksi lähtisin ihan pienin eväin ottamaan kuvaa kasvoihin. Ohimoille olen miettinyt, mutta sen pitäisi olla jotain todella isoa ja merkityksellistä. Nykyään mulle iskee puupiirrokset ja niitä onkin tullut otettua kämmenselkiin, selkään ja rintaan. Harmi vain kun on tila päässyt loppumaan.”

Iltamme lähestyessä loppuaan on hyvä peilata omaa elämäänsä, saavutuksiaan ja sitä mitä kautta ne ovat tulleet. Moni asia on muuttunut elämässä ja black metalissa viimeisen 20 vuoden aikana, minkä on saanut huomata niin muusikko kuin kuluttajakin. ”Nykypäivänä on helpompaa ja ihmiset on suvaitsevaisempia Saatanan suhteen. Joskus 90luvulla se oli vielä ihan helvetillinen tabu. Muistan vielä kun oltiin yläasteella yhden kaverin kanssa, kun alettiin kuunnella enemmän black metalia, niin hän sanoi mulle että ”älä sinä lähde noihin Saatana-porukoihin, että sulla lähtee noissa hommissa vielä henki.” Voisitko kuvitella, että joku sanoisi sulle tänä päivänä jotain tuollaista? No, mä olen tehnyt tässä vaikka kuinka monta levyä, kiertänyt melkein maailman ympäri pelkästään sen black metalin takia. No mitä tämä kaveri teki? Hyppäsi jokin aika sitten junan alle huumevelkojen takia. Tässä vetää kyllä vaakakuppi mun puolelle, että onko mulle nyt käynyt niin tosi huonosti? Mulla on perhe ja mä tiedostan mikä mä olen ja mihin mä uskon. Mä en yritä olla mitään mitä mä en olisi”, Mynni lopettaa.


Teksti: Sande Parkkonen

JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS VS. JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS KRP on viime aikoina Lapin Kansaa ja Pohjolan Sanomia myöten julistanut yhden jos toisenkin moottoripyöräkerhon järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. Hyvä on, jos KRP pystyy todistamaan, että joku moottoripyöräkerho tosiaan on rikollisjärjestö, että se on olemassa vain rikoksia varten ja että kaikki sen jäsenet osallistuvat tuohon rikolliseen toimintaan, niin mikäpä siinä. Sitten asia tosiaan on niin.

MUTTA jos KRP ei pysty todistamaan, että sen nimeämä moottoripyöräkerho on olemassa rikosten tekoa varten ja kaikki sen jäsenet osallistuvat rikosten tekoon, sen ei pitäisi nimetä sellaista kerhoa rikollisjärjestöksi. Jos KRP tietää, kuten varmasti tietääkin, että jossakin kerhossa on sellaisiakin jäseniä, jotka eivät rikoksia tee, sen ei pitäisi nimetä niitä rikollisjärjestöiksi. Jos KRP kaikesta huolimatta tekee niin, sen pitäisi myös nimetä eduskunta ja muutamat puolueet sellaisiksi samoin perustein.

”Talvivaara vaarantaa tuhansien ihmisten hengen suoraan rikoksillaan, se rikkoo lakeja ja Vaasan oikeuden sille erikseen antamia määräyksiä”

Jos KRP sanoo, että se että kerhot hyväksyvät rikoksiin syyllistyneitä jäsenikseen todistaa, että ne ovat rikollisjärjestöjä, sen pitäisi sanoa samaa myös puolueista ja eduskunnasta. Niissähän ei pelkästään suvaita rikoksista tuomittuja jäseniä, vaan tuetaan heitä kaikin voimin julkisestikin. Kanki-Kaikkosen tapaus on vain viimeisimpiä pitkässä listassa ponkstereita. Jos taas KRP käyttää järjestäytyneen rikollisryhmän määrittelyssä EU:n järjestäytyneen rikollisuuden määritelmää, kuten tekeekin, sen pitäisi myös määritellä kaivosyhtiö Talvivaara sellaiseksi. Talvivaara vaarantaa tuhansien ihmisten hengen suoraan rikoksillaan, se rikkoo lakeja ja Vaasan oikeuden sille erikseen antamia määräyksiä, pyrkii hyötymään rikoksistaan ja on tavoitellut ja saanutkin itselleen valtaa, ja kaikki tämä on tapahtunut aivan avoimesti ja julkisesti.


KRP ei kuitenkaan uskalla nimetä Talvivaaraa järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi, koska Talvivaaran takana ovat suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden kovimmat nimet ja vahvimmat toimijat. He pystyvät vahingoittamaan koko KRP:tä, jokaista yksittäistä poliisimiestä, ja ennen kaikkea viemään KRP:n rahat. Tarvittaessa nuo suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden vahvimmat nimet voivat myös antaa käskyjään KRP:lle. Tästä syystä KRP ei puutu Euroopan Unionin pahimpaan ympäristörikokseen, vaikka sen pitäisi lain mukaan tehdä niin. Samasta syystä yksikään poliisi ei tee samaa. He kaikki pelkäävät isoimpia suomalaisia rikollisia, jotka hallitsevat koko poliisorganisaatiota lain varjolla.

”Vaikuttaakin siltä, että on olemassa ”järjestäytynyttä rikollisuutta”, jonka poliisi uskaltaa sanoa ääneen, ja järjestäytynyttä rikollisuutta, jota se suojelee kaikin tavoin lain vastaisesti.”

”Toiseinlaisia totuuksi ja näkökulmia valtamediasta poiketen” nostaa esiin kirjoituksia järjestäytyneen mediakentän ulkopuoleltaja antaa suunvuoron ihmisille joilla on painavaa asiaa

Samasta syystä yksikään suomalainen poliisi ei edes yritä selvittää, onko Alexander Stubb korruptoitu, kuten julkisuuteen vuodetuista tiedoista päätellen voisi olla. Siksi yksikään poliisi ei uskalla selvittää kokoomuksen saamia vaalirahoja ja niiden yhteyksiä 900 miljoonan euron tulonsiirtoon vaalirahaa maksaneille yrityksille. KRP ja kaikki muutkin poliisit eivät juuri tästä syystä uskalla tutkia poliitikkojen ja politiikan isoja kuvioita. Vaikuttaakin siltä, että on olemassa ”järjestäytynyttä rikollisuutta”, jonka poliisi uskaltaa sanoa ääneen, ja järjestäytynyttä rikollisuutta, jota se suojelee kaikin tavoin lain vastaisesti.

Tälläkertaa vuorossa on Sande Parkkonen, poliittisesti epäkorrekti bloggari joka pitää blogiaan osoitteessa rayhablogi.blogspot.fi Sanden blogissa rähistään ja meuhkataan estottomasti yhteiskunnallisista asioista soveliaisuussääntöjä miettimättä.


Wild Blood jatkuu uusilla numeroilla, jos palaute on hyvää ja julkaisulle on kysyntää. Uutisia tullaan päivittämään blogiin

www.wildblood.fi

Wild Blood 01/2013  

Wild Blood on suomalainen tatuointi-, moottoripyörä- ja lifestylelehti. Niille joiden suonissa virtaa villimpi veri. All Rights Reserved "Wi...

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you