Issuu on Google+

OPEN HELSINKI – FOR BET TER CITIES

Matkailijan designpääkaupunki

Iloista luovuutta kupliva onnellisten ihmisten kaupunki, jota luonnon lisäksi ympäröi arjen design. Sellainen on maailman designpääkaupunki Helsinki.

Helsinki on myös urbaanin kaupunkikulttuurin keskus. Energinen, kodikas ja suvaitseva paikka, joka päivien lisäksi elää myös öisin. Brittiläinen lifestylelehti Monocle valitsi Helsingin taannoin maailman parhaaksi asuinkaupungiksi. Meidän mielestämme Helsinki on myös yksi maailman hienoimmista matkailukohteista. Juuri sopivankokoinen kaupunki, jossa kaikki kiinnostava on lähellä.

Vuonna 2012 Helsinki on maailman designpääkaupunki yhdessä Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Lahden kanssa. Liikkuminen kaupunkien välillä on helppoa ja suositeltavaa. Designpääkaupungin ohjelmaan kuuluu noin 300 tapahtumaa ja hanketta. Niiden tavoite on loppujen lopuksi sama: Etsiä keinoja sille, miten designin avulla kaupungeista voidaan tehdä entistäkin toimivampia ja parempia paikkoja. Niin asukkaille kuin matkailijoillekin.

Meidän maailmassamme design voi olla vanhaa tai uutta. Pientä tai suurta. Kaunista tai kiistanalaista. Näkyvää tai näkymätöntä. Usein design on myös yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä. Esimerkiksi joukkoliikenne tai julkinen terveydenhuolto eivät toimi ilman kunnollista suunnittelua. Mutta design on myös arjen jokapäiväisiä asioita, joista matkailijakin nauttii usein huomaamattaan: Esteettömästi rullaavia polkupyöriä, nokkelasti taitettuja ruokalistoja, käteen sopivia kahvikuppeja, makuuasentoon kääntyviä lentokonepenkkejä, selkeitä metrokarttoja, hyvin aurattuja teitä, informatiivisia opastekylttejä, viihtyisiä laivaterminaaleja sekä säästä huolimatta aikataulussa kulkevia linja-autoja, junia ja raitiovaunuja.

WORLD DESIGN C A P I TA L H E LS I N K I 2 012 CITIES OF HELSINKI, ESPOO, VA N TA A , K AUNI A INE N A ND L A H T I

Designpääkaupungin ohjelmassa on kymmenittäin yleisölle avoimia tilaisuuksia ja näyttelyitä, joista kerrotaan tarkemmin seuraavilla sivuilla. Tässä esitteessä on mainittu silti vain osa vuoden 2012 tapahtumista. Lisätietoa löytyy nettisivuiltamme, missä on myös linkki designpääkaupungin mobiilisovellukseen. Siihenkin kannattaa tutustua. Tervetuloa matkailijan designpääkaupunkiin. Olkaa kuin kotonanne.

W W W.W DCHE L SINK I2 012 .F I


W ORL D DE SIGN C A PI TA L HE L SINK I 2 012

OPEN HELSINKI – FOR BET TER CITIES

TAPAHTUMAT

N ÄY T T E LY T

SENA ATIN TORIN UUSI V UOSI Designpääkaupunkivuoden viralliset avajaiset Helsingin Senaatintorilla uudenvuoden aattona. MILLOIN 31.12.2011 MISSÄ Helsinki LISÄTIEDOT www.wdchelsinki2012.fi DOCPOIN T Hyvän ja huonon designin merkityksiä pohtiva dokumenttielokuvafestivaali. MILLOIN 24.–29.1.2012 MISSÄ Helsingin elokuvateatterit LISÄTIEDOT www.docpoint.info DESIGNPÄ Ä K AUPUNKIV IIKONLOPPU Avoimien ovien periaatteella toimiva tapahtuma esittelee designpääkaupungin ohjelmistoa. MILLOIN 3.–5.2.2012 MISSÄ Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Lahti LISÄTIEDOT www.wdchelsinki2012.fi DESIGN GOES M AT TOL AIT URIT Kaupunkifestivaali yhdistää designin ja perinteiset suomalaiset mattolaiturit. MILLOIN 30.4.–31.12.2012 MISSÄ 13 mattolaituria Helsingissä LISÄTIEDOT www.wdchelsinki2012.fi

DESIGNKOR T TEL IN V IIK KO Tempauksia, tarjouksia ja tapahtumia Helsingin designkorttelialueella. MILLOIN 7.–10.6.2012 MISSÄ Design District Helsinki LISÄTIEDOT www.designdistrict.fi

DESIGNGAL L ERIA 12 Nykymuotoilua laajasti esittelevä näyttelykokonaisuus. MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Designmuseo LISÄTIEDOT www.designmuseum.fi

L ASIPAL AT SI DESIGN M A RK E T Nuorten suunnittelijoiden myyntija tapahtumatori. MILLOIN 1.–4.8.2012 MISSÄ Lasipalatsin aukio, Helsinki LISÄTIEDOT www.wdchelsinki2012.fi

MUOTOIL IJAN POL K U Näyttely havainnollistaa muotoiluprosessin monipolvisia vaiheita. MILLOIN 1.2.–31.12.2012 MISSÄ Tekniikan museo LISÄTIEDOT www.tekniikanmuseo.fi

HEL SINKI DESIGN W EEK 2 012 + HABITA RE Kansainvälinen designyhteisö kohtaa paikalliset tekijät ja suuren yleisön. MILLOIN 6.–16.9.2012 MISSÄ Helsinki LISÄTIEDOT www.helsinkidesignweek.com www.habitare.fi

ENEMM ÄN F UNK IS TA , REINO! Näyttely johdattaa Helsingissä 1930-1960-luvuilla kuvattujen elokuvien maailmaan. MILLOIN 15.2.2012–13.1.2013 MISSÄ Helsingin kaupunginmuseon päärakennus LISÄTIEDOT www.hel.fi

OPENHOUSEHEL SINK I Löydä erilainen Helsinki. Opastettuja kierroksia rakennuksiin ja kaupunginosiin. MILLOIN Syyskuu 2012 MISSÄ Helsinki LISÄTIEDOT www.openhousehelsinki.fi

MOA , M AS TERS OF A! Suomen merkittävimmän taidekoulun Aalto-yliopiston muotoilufestivaali. MILLOIN 9.5.–3.6.2012 MISSÄ Helsinki LISÄTIEDOT www.moa.fi

CITIES OF HELSINKI, ESPOO, VA N TA A , K AUNI A INE N A ND L A H T I

T UL E VAISUUDEN R A K EN TA JAT – SUOM AL AINEN MUOTOILU 19 4 5 –1970 Miten Suomi sotien jälkeen nousi kansainvälisesti merkittäväksi muotoilumaaksi? MILLOIN 24.5.–23.9.2012 MISSÄ Designmuseo LISÄTIEDOT www.designmuseum.fi

T UL E VAN PERINNE Mitä ovat muotoilijan roolit, unelmat ja vastuut vuonna 2012? Teollisuustaiteen Liitto Ornamon 100-vuotisjuhla-näyttely vastaa. MILLOIN 16.6.–5.8.2012 MISSÄ Taidehalli LISÄTIEDOT www.ornamo.fi MUU TOS: KOHTI K ES TÄVÄ Ä T UL E VAISUU T TA Voiko oma koti olla elämäsi tärkein ympäristöteko? MILLOIN 1.8.–30.9.2012 MISSÄ Suomen rakennustaiteen museo LISÄTIEDOT www.mfa.fi A R JEN A A R TEITA – MUOTOILUN MINIM A AIL M ANNÄY T TELY Muotoilukonsepteja parempaan arkeen leikin, muistojen ja tarinoiden kautta kaikkialta maailmasta. MILLOIN 5.9.–15.9.2012 MISSÄ Suvilahti, Helsinki LISÄTIEDOT www.wdchelsinki2012.fi KOTI Näyttely tarkastelee ihannemielikuvaa kodista eri aikakausina. MILLOIN 12.10.2012–13.1.2013 MISSÄ Designmuseo LISÄTIEDOT www.designmuseum.fi

INDE X : AWA RD E XHIBITION -UL KOIL M ANÄY T TELY Konkreettisia esimerkkejä siitä, miten design parantaa arkielämää kaikkialla maailmassa. MILLOIN 10.5.-10.6.2012 MISSÄ Keskuskatu LISÄTIEDOT www.indexaward.dk

W W W.W DCHE L SINK I2 012 .F I


W ORL D DE SIGN C A PI TA L HE L SINK I 2 012

K O H TA A M I S­PA I K AT PAVIL JONKI Designpääkaupungin kohtauspaikka on myös suomalaisen puurakentamisen taidonnäyte. MILLOIN Touko–syyskuu 2012 MISSÄ Designmuseon vieressä LISÄTIEDOT www.wdchelsinki2012.fi K AL ASATA M AN SKEIT TIPUIS TO Skeittareita, urbaania kulttuuria, meren rantaa ja komeita maisemia. MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Kalasatama, Helsinki LISÄTIEDOT www.wdchelsinki2012.fi K A MPIN HIL JENT Y MISK APPEL I Ei uskonnollisia toimituksia vaan rauhoittumista varten. Avoinna kaikille. MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Narinkkatori, Helsinki LISÄTIEDOT www.helsinginseurakunnat.fi K ULT T UURISAUNA Kun design kohtaa saunan syntyy ekoystävällinen Kulttuurisauna. MILLOIN Kesä 2012– MISSÄ Hakaniemenranta, Helsinki LISÄTIEDOT www.kulttuurisauna.fi K EIDAS – EL ÄVÄ OLOHUONE Pihalle (ja vähän sisällekin) sisustettu elävä olohuone. Ole kuin kotonasi. MILLOIN 23.1.–31.12.2012 MISSÄ Annantalon taidekeskus, Helsinki LISÄTIEDOT www.annantalo.fi

RUOKAA JA JUOMAA

OPEN HELSINKI – FOR BET TER CITIES

L A P S I L L E JA LAPSENMIELISILLE

ÄLÄ UNOHDA N Ä I TÄ

T UK K U TORI Ruoka ja design kohtaavat vanhalla teurastamoalueella. Toreja, kauppoja, tapahtumia ja pop-up-ravintoloita. MILLOIN Syys–joulukuu 2012 MISSÄ Kalasatama, Helsinki LISÄTIEDOT www.heltu.fi

L AS TEN K IR JA K AHV IL A Rento, luova ja onnellinen. Sellainen on lasten suunnittelema kirjakahvila. MILLOIN 23.1.–31.12.2012 MISSÄ Annantalon taidekeskus, Helsinki LISÄTIEDOT www.annantalo.fi

FONT TIK ÄVELY Katukilvet ja seinätekstit ovat osa kaupungin designia. Napa Gallerian kartta opastaa fonttien Helsinkiin. MILLOIN 25.4.–31.12.2012 MISSÄ Helsinki LISÄTIEDOT www.napagalleria.wordpress.com

KOL M AS TIL A TÖÖLÖ Kulttuuritehdas Korjaamon design-, toiminta- ja palvelukeskus. Rentoudu tai tee töitä. Kaikki käy. MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Kulttuuritehdas Korjaamo LISÄTIEDOT www.korjaamo.fi

R A K ENNE TA AN K AUPUNK I! Lasten arkkitehtuuri-ooppera. Esiintyjät, lavastajat ja puvustajat lapsia. MILLOIN 3.–17.3.2012 MISS Ä Rakennustaiteen museo LISÄTIEDOT www.rakennetaankaupunki.fi

BUSSIPYSÄ K K IPILOT TI Miltä tuntuu ja näyttää designbussipysäkki? Käy kokeilemassa. MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Kamppi, Helsinki LISÄTIEDOT www.hel.fi

L ELUN LUMO Leikkikalujen historiaa muinaisesta Mesopotamiasta 2000-luvulle. MILLOIN 24.2.–20.5.2012 MISSÄ Helsingin taidemuseo, Tennispalatsi LISÄTIEDOT www.taidemuseo.fi

FOR T UM ENERGIAPENK KI Istahda energiapenkille ja lähetä video-terveiset Youtubeen. Penkkejä ympäri Helsinkiä. MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Helsinki LISÄTIEDOT www.wdchelsinki2012.fi

KOL MEN SEPÄN TER ASSI Designpääkaupunki-terassi aivan Helsingin ydinkeskustassa. MILLOIN Touko-syyskuu 2012 MISSÄ Kolmen sepän aukio LISÄTIEDOT www.hok-elanto.fi K Ä ÄN TÖPÖY TÄ – K AUPUNKIVIL JELYPUU TA RHA Viljely- ja toimintakeidas keskellä Helsinkiä, vanhojen veturitallien rautatieläismiljöössä. MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Pasila, Helsinki LISÄTIEDOT www.kaantopoyta.fi

CITIES OF HELSINKI, ESPOO, VA N TA A , K AUNI A INE N A ND L A H T I

C M Y CIT Y – L AS TEN A RK KITEHT UURIK A R T TA Virtuaalinen kartta, jonka avulla lapset tarkastelevat kaupunkia sanoin, kuvin ja videoin. MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Internet LISÄTIEDOT www.cmycity.net L EIPÄ – HY VÄL L Ä M AUL L A ON MUOTO Designpääkaupunkivuoden kunniaksi uudelleen tuotantoon otettu klassikkoleipä. Kannattaa maistaa. MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Valikoidut kaupat LISÄTIEDOT www.hok-elanto.fi

W W W.W DCHE L SINK I2 012 .F I


W ORL D DE SIGN C A PI TA L HE L SINK I 2 012

OPEN HELSINKI – FOR BET TER CITIES

ESPOO, VANTAA, KAUNIAINEN & LAHTI ESPOO NÄY T TELY KESK US W EEGEE Yksi Suomen merkittävimmistä näyttelykeskuksista, jonka tiloissa toimii muun muassa Espoon modernin taiteen museo EMMA. MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Näyttelykeskus WeeGee LISÄTIEDOT www.weegee.fi KOL ME TA RINA A K AUPUNGIS T UMISES TA Näyttely luo katsauksen Afrikan ja Aasian maihin ja pohtii, voiko designilla parantaa maailmaa. MILLOIN 28.3.–19.8.2012 MISSÄ Helinä Rautavaaran museo, WeeGee LISÄTIEDOT www.helinamuseo.fi

VANTAA 2 0X0 – M AT K A T UL E VAISUU TEEN Millainen on tulevaisuuden kaupunki? MILLOIN Vuosi 2012 MISSÄ Tiedekeskus Heureka LISÄTIEDOT www.heureka.fi K AUNEUS – 6 NÄY TÖS TÄ Muotoilun ja kuvataiteen suhdetta rikkova näyttely Vantaan taidemuseossa. MILLOIN 10.2.–4.8.2012 MISSÄ Vantaan taidemuseo LISÄTIEDOT www.vantaa.fi

KAUNIAINEN S T UDIO K UK K APURO Tunnetun suomalaismuotoilijan Yrjö Kukkapuron ateljee aukeaa yleisölle ensimmäistä kertaa. MILLOIN Elo-lokakuu 2012 MISSÄ Ateljee Kukkapuro, Kauniainen LISÄTIEDOT www.kukkapuro.fi RY T MI Yli 20 000 tulppaanista koostuva yhteisöllinen ympäristöteos. MILLOIN 31.5.2012 saakka MISSÄ Villa Valmogård, Kauniainen LISÄTIEDOT www.kauniainen.fi

LAHTI EKOL ANDIA Suomalaista muotoilua ja kuvataidetta ekologisella näkökulmalla. MILLOIN 3.2.–27.5.2012 MISSÄ Lahden kaupunginmuseo / Lahden taidemuseo LISÄTIEDOT www.lahdenmuseot.fi SUOMEN SUKSI – SUKSISEPÄS TÄ TEOL L ISEEN MUOTOIL IJA AN Suomalainen suksi on maailmankuulu. Miten sellainen muotoillaan? MILLOIN 20.9.–31.12.2012 MISSÄ kaupunginmuseo / Hiihtomuseo LISÄTIEDOT www.lahdenmuseot.fi

CITIES OF HELSINKI, ESPOO, VA N TA A , K AUNI A INE N A ND L A H T I

Lisätietoa designpääkaupungista löytyy nettisivuiltamme, mobiilisovelluksestamme sekä Facebookista ja Twitteristä. Tervetuloa matkailijan designpääkaupunkiin. Olkaa kuin kotonanne. W W W.W D C H E L S IN K I 2 0 12 . F I

W W W.W DCHE L SINK I2 012 .F I


Matkailijan designpääkaupunki