Page 16

16

Vuosaari

Sara Chafak

Osaava vuosaarelaiskaunotar – Vuosaaressa parasta on helppous – hyvät ja toimivat kulkuyhteydet joka paikkaan sekä kaikki tarvittava käden ulottuvissa, monen vuosaarelaisnuoren esikuva listaa. Meryl Streepiä, Jennifer Lawrencea, Stephen Hawkingia ja Aretha Franklinia esikuvinaan pitävä Chafak täyttää likimain 25 vuoden kuluttua 50 vuotta. Missä hän haluaisi olla silloin? – Toivon olevani 50-vuotiaana terve ja onnellinen, televisiosarja Possessa vastikään hurjan stuntin suorittanut Chafak kertoo. Possessa korkealta sillalta palavana veteen hypännyt vuosaarelaismissi omaa rämäpäisyyden lisäksi kovan kilpailuvietin. – Haluan aina olla parempi kuin eilen kaikessa, mitä teen. Ja tykkään antaa kaikkeni intohimoilleni. Mottoni on ”kaikki tai ei mitään”, päättäväinen kaunotar linjaa.

Pohjoinen ostoskeskus valmistui vuonna 1965. Viereinen Kangaslampi näytti tuolloin aika kurjalta.

Ulappasaarentie 2:een valmistui uusi ostari vuonna 1967. Nimekseen se sai Vuokeskus. Siinä palvelivat muun muassa Rake, PYP ja kirjasto. Takana Shellin pääkonttori, joka oli Vuosaaressa vuosina 1969–1992. Shellin lähdettyä talo muutettiin kerrostaloasunnoiksi. Ostari purettiin 2004 ja nyt paikalla on kerrostalo, jossa on Alepan myymälä.

Terveiset lukijoille

Sara Chafak viihtyy Vuosaaressa. Vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak, 25, on asunut koko elämänsä Vuosaaressa. Kallahdessa ja Aurinkolahdessa asuneen Chafakin nuoruus ei ollut helpoimmasta päästä, sillä puoliksi marokkolaista tyttöä kiusattiin rasistisesti eksoottisen ulkonäön vuoksi. Isänsä puolelta marokkolainen Chafak näytti kiusaajilleen pitkää nenää viimeistään, kun hänet valittiin Suomen kauneimmaksi naiseksi vuonna 2012. – Kiusatuille neuvon nykyisin: pysykää lujana. Jokaisen tulee tietää omat arvonsa sekä sen, kuka on. Kun uskoo itseensä, niin kukaan ei pysty horjuttamaan itsetuntoa tai omaa minäkuvaa, Chafak sanoo. Iloisella ja kohteliaskäytöksisellä Chafakilla on myös neuvoja kiusaajille. – Kysykää itseltänne, miksi kiusaatte? Vaivaako teitä jokin asia, jonka vuoksi viha ja kiusaamisenhalu kumpuavat sisältänne? Ottakaa tunteistanne selvää, käykää ne läpi ja koittakaa löytää vapaus sisällänne.

Jalkapallo ja poikaystävä Vuosaaresta

Mustakiven ala-asteen ja Kallahden peruskoulun käynyt Chafak aloitti jalkapallon pelaamisen FC Viikingeissä toisella luokalla. Harrastus sai ajatukset pois kiu-

Kuva: Petteri Peltonen

saamisesta ja Chafakin mukaan ”oli mahtava kasvaa urheilun parissa”. Vasemman laitalinkin paikalla viilettänyt vuosaarelaismissi ehti pelata Viikkareissa kahdeksan vuotta, yhteensä jalkapalloharrastus kesti kymmenen vuotta. Nopeajalkaisen Chafakin tielle osui jalkapallon lisäksi Vuosaaressa myös toinen merkittävä asia: hän tapasi 14-vuotiaana nykyisen miesystävänsä Tuomas Varesvuon, joka oli rinnakkaisluokalla Kallahden koulussa. – Ehkä parhaimpia muistoja Vuosaaresta on, kun tapasin nykyisen mieheni ja hengailimme paljon ympäri Vuosaarta, Chafak muistelee. Chafak paljastaa yli kymmenen vuoden parisuhteen salaisuudeksi ”toisen kuuntelemisen sataprosenttisesti ja toisen tukemisen omien tavoitteiden saavuttamisessa sekä elämässä yleisesti”.

Onnelliselta vaikuttava Chafak on tulevaisuudestaan salaperäinen. – Moniakin projekteja on käynnissä aina pokerinpeluusta mallintöihin ja muihin jännittäviin juttuihin, joita voinen paljastella, kun ne ovat ajankohtaisia. Vuosaari-lehden, joka on tuplasti Chafakia vanhempi, lukijoille missi lähettää aurinkoiset terveisensä. – Hymyillään ulkona, vaikka olisikin harmaata ja huono päivä. Moikataan, kun tavataan, pus ja lovee! Saa nähdä, minkälaisen projektin parissa Sara Chafak työskentelee seuraavaksi. Varmaa on ainakin, että Vuosaaren missillä on tervettä uskoa ja rohkeutta tekemisiinsä! Haastattelu: Antti Honkanen

Vuosaaren Eteläinen ostoskeskus valmistui Vuosaarentien ja Punakiventien risteyksen viereen vuonna 1967. Se tuli tarpeettomaksi kauppakeskus Columbuksen valmistuttua 1996 ja purettiin 2003. Nyt paikalla ovat palvelukeskus Cecilian ja Olivian talot

Kuorotoiminta on Vuosaaressa ollut aina vilkasta. Vuosaaren Mieslaulajat perustettiin 26.1.1967. Kuva vuodelta 1968, eturivissä solistina toiminut Aila Varis. Mieslaulajia ei enää ole, mutta kuoron perinteitä jatkavat Vuo-Veikot ja Helsingin Lauluveljet.

Hurjapäinen monitaituri

Omaa kokkiohjelmaa televisiossa vetänyt Chafak on nähty niin kansainvälisten mallintöiden parissa, JVG:n musiikkivideolla räppäämässä kuin pokerikisoissa ulkomailla. Lokakuun lopussa kosmopoliitti ammattimalli vietti 25-vuotissyntymäpäiviään pokeriturnauksessa Etelä-Afrikassa. Vuosaaressa on silti aina ollut koti, asuvathan täällä yhä muun muassa äiti, veli ja miesystävä.

Chafak vietti 25-vuotissynttäreitään Etelä-Afrikassa. Kuva: Sara Chafak

Telakan rakentaminen Vuosaareen alkoi vuonna 1972. Kuvassa Valmetin telakka jo täydessä toiminnassaan. Idänkaupan romahdus vei laivanrakennusteollisuuden vaikeuksiin ja Valmetin ja Wärtsilän telakoiden yhdistyminen tiesi vuonna 1987 Vuosaaren telakan loppua. Merikorttikujan vesitorni (vasemmalla) toimi Vuosaaren maamerkkinä vuosina 1964–2005.

Vuosaari-lehti 37/2015  

Vuosaari-lehden 50-vuotisjuhlanumero. Vuosaari-lehti on Helsingin Vuosaaressa ilmestyvä ilmainen paikallislehti. Vuonna 1965 perustettu Vuos...

Vuosaari-lehti 37/2015  

Vuosaari-lehden 50-vuotisjuhlanumero. Vuosaari-lehti on Helsingin Vuosaaressa ilmestyvä ilmainen paikallislehti. Vuonna 1965 perustettu Vuos...

Advertisement