Issuu on Google+

Noora Laak SYL:n hallitukseen

2013


Kuka Noora? Olen opiskelijavaikuttaja ja tuleva arkkitehti Aalto-yliopistosta. Aloitin opintoni vuonna 2006, jolloin yliopistoni nimi oli vielä Teknillinen korkeakoulu ja uusi kaksiportainen tutkinto oli vasta pääsemässä jaloilleen. Arkkitehtiopiskelijoiden ylimitoitettu tutkinto ja hyvinvointiongelmat vetivät minut mukaan edunvalvontatyöhön ainejärjestössäni Arkkitehtikillassa, jossa vaikutin useamman vuoden. Killasta alkunsa saanut polku on jatkunut arkkitehtien ammattiliitossa SAFAssa sekä ylioppilaskunnassa - ensin edustajistossa ja nyt hallituksessa. Vaikuttamistyö vaatii kärsivällisyyttä ja toisten kuuntelua, toisinaan myös aikamoista kekseliäisyyttä. Samoja taitoja olen onneksi treenannut toimiessani usean vuoden ajan partionjohtajana kotikaupungissani Vantaalla. Kuluvana vuonna olen hoitanut AYY:n hallituksessa varapuheenjohtajan tehtäviä. Käytännössä vastuullani on ollut kaksi projektia: AYY:n ensimmäinen strategia sekä taloudensopeuttamissuunnitelma, joka laajuutensa vuoksi poiki vuoden aikana useita alaprojekteja. Olen valtavan utelias luonne: haluan ymmärtää mekanismeja ja syitä ilmiöiden takana. Tämä johtaa, paitsi kuluttamaan penkkiä arkkitehtuurin historian parissa, myös siihen että neuvottelen, ennemmin kuin vaadin ja kysyn, ennemmin kuin oletan. Neuvottelupöydässä opiskelijoiden parhaat ja ainoat aseet ovat uudet, luovat ratkaisut tukenaan painavat argumentit. SYL saisi minusta yhteistyökykyisen ja ennakkoluulottoman lisän riveihinsä!

Miksi SYL? Kuusi vuotta opintojen aloittamisen jälkeen kaksiportainen tutkinto tuottaa edelleen päänvaivaa useille yliopistoille ja opiskelijan asemaa on heikennetty monin rajoituksin ja uudistuksin. On selvää, ettei ongelmien juuri ole korkeakoulutasolla ja että huoli tulevaisuudesta on kaikkien opiskelijoiden yhteinen. Tämän vuoksi haluan toimia SYL:ssä ja vaikuttaa niihin päättäjiin ja rakenteisiin, joilla on väliä koko sukupolvemme - ja tulevien opiskelijasukupolvien - kannalta. SYL:n toimintakentän ja -filosofian tulee jatkossakin olla juuri tämä: hoitaa niitä mahdollisimman suuria - tehtäviä, joihin yksittäisillä ylioppilaskunnilla ei ole resursseja ja vaikuttaa niissä pöydissä, joihin ylioppilaskuntien edustajia ei kutsuta. Tulevaisuudessakin SYL:n paikallisen vaikuttamisen tulee olla enintäänkin koordinoivaa, kuten kampanjoissa tai tukea ja asiantuntemusta tarjoava. Paikallisen toiminnan parhaita asiantuntijoita ovat ylioppilaskunnat itse.

Tulevana vuonna päätetään useista opiskeljioiden asemaan ja toimeentuloon liittyvistä uudistuksista, joihin SYL:n tulee olla vaikuttamassa jo valmisteluvaiheessa. Työryhmäsuman ja lausuntokiireen keskelläkin SYL:n on oltava, ei pelkästään reaktiivinen, vaan proaktiivinen avausten tekijä, joka nostaa uusia näkökulmia debatin keskiöön. Mielestäni juuri tästä on kyse esimerkiksi toimintasuunnitelman eläkejärjestelmäkirjauksessa - nostetaan pöydälle suuri kissa, johon muiden hartiavoimat tai pokka eivät riitä ja otetaan aloitteentekijän etu keskustelussa taas SYL:n puolelle kenttää. Olen valitettavasti oman opiskeluaikani varrella todistanut, kuinka vahingollisia nopeat, huonosti toteutetut uudistukset voivat olla ja kuinka vahingon viimekädessä maksavat opiskelijat - pahimmassa tapauksessa omalla hyvinvoinnillaan. Tämän vuoksi haluan vaikuttaa SYL:ssa: jotta opiskelijalla on tulevaisuudessakin mahdollisuus laadukkaaseen, maksuttomaan koulutukseen sekä mahdollisuus niin löytää oma alansa kuin vaihtaakin sitä - varallisuuteen katsomatta. Minusta SYL saa hallituksen jäsenen, joka tekee sinnikkäästi töitä opiskelijoiden ja nuoren sukupolven reilun tulevaisuuden eteen.


Arkkitehtiylioppilas Noora Laak on toiminut aktiivisesti opiskelijoiden edustajana Suomen Arkkitehtiliito SAFAn eri luottamuselimissä usean vuoden ajan. Hän on osallistunut pitkäjänteisesti ammattikuntaa koskevien asioiden käsittelyyn varmistaen, että opiskelijoita ja heidän näkökulmaansa ei ole unohdettu”

Pia Selroos, koulutusvastaava Suomen Arkkitehtiliitto SAFA

Noorassa tulee ilmi kaikki kopon parhaat puolet. Hän on välittävä ja ystävällinen ihminen, joka uskoo siihen, että jokaisen teoilla on merkitystä. Toimiessani Nooran kanssa tiedekuntamme kehittämiseksi opin ihailemaan ja arvostamaan Nooran eri oppialoja ymmärtävää tapaa toimia. Uskon, että Noora on SYL:lle ja kaikille opiskelijoille todellakin parhaaksi”

Markus Ylänen, Insinööritieteiden korkeakoulun halloped-vastaava 2009

Noora Laak on ollut mukana uuden taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun rakennustyössä jo alkumetreiltä lähtien. Hän on asiantunteva ja rakentavia ideoita pursuava yhteistyökumppani, jonka kanssa on ollut ilo työskennellä. Opiskelijajärjestötoiminnassa hän on toiminut ansiokkaasti korkeakoulun opiskelijajärjestöjen lähentämiseksi ja yhteistyön tiivistämiseksi. Arkkitehtikillan ja TOKYO ry:n yhteistyön rakentamisessa Nooran kyky toimia sillanrakentajana tuli hyvin esille. SYL:n hallitus tarvitsee luovien alojen asiantuntemusta ja saa Noorasta mainion positiivista energiaa säteilevän naisen riveihinsä”

Helena Hyvönen, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani, Aalto-yliopisto

Noora on ylioppilaskunnan hallituksessa varapuheenjohtajana vastatessaan ylioppilaskunnan ensimmäisestä strategiasta ja 0,5 miljoonan talouden sopeuttamissuunnitelmasta toistuvasti hypännyt mukavuusalueensa ulkopuolelle edunvalvontakentältä. Todellinen moniottelija ja rauhallinen ihmistuntija!”

Voitto Kangas, Hallituksen puheenjohtaja, Aalto-Yliopiston Ylioppilaskunta

Olen alunperin tutustunut Nooraan arkkitehtikiltojen välisen yhteistyön merkeissä ja jo ensivaikutelmani Noorasta oli iloinen, asiantunteva ja kuunteleva ihminen, joka ei pelkää tarttua vaikeisiinkaan haasteisiin. Paitsi että Noora on osoittanut olevansa loistava opiskelijoiden edunvalvoja omassa ylioppilaskunnassaan, hän on vienyt ansiokkaasti myös kaikkien kolmen yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden asiaa eteenpäin valtakunnallisella tasolla. Yhteistyökyky ja tarmokkuus yhdistettynä Nooran tapaan hoitaa asiat tarvittavalla vakavuudella, mutta silti rennolla otteella tekevät hänestä henkilön, jota voin lämpimästi suositella SYL:n hallitukseen vuodelle 2013.”

Katri Suontausta, ark.yo, TamArk-aktiivi, edustajiston puheenjohtaja, Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta


Curriculum Vitae KOULUTUS

Suomen Arkkitehtiliitto, SAFA ry

• 8/2006 - Arkkitehtiylioppilas, Aalto-yliopisto (192/300 op) • 8/2002 - 6/2006 Ylioppilas, Helsingin kuvataidelukio • 9/2003 - 7/2004 Vaihto-oppilas, Lycée du Bois d’amour, Poitiers, Ranska

• 2012 Opiskelijaedustaja, Liittokokous • 2010 – 2011 Opiskelijajäsen, Ammattipoliittinen jaos • 2010 – 2011 Opiskelijajäsen, Ammattiasioiden toimikunta

European Youth Parliament Finland ry • 2007 Hallituksen jäsen, koulutusvastaava Lisäksi vastuutehtäviä istunnoissa Suomessa ja ulkomailla

LUOTTAMUSTEHTÄVÄT Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

Partiolippukunta Tikkurilan Siniset ry

• 2012 Hallituksen varapuheenjohtaja • 9/2011 – 12/2011 Edustajiston varapuheenjohtaja • 8/2009 - Edustajiston jäsen, Luova liitto

• 2009 - 2010 Lippukunnanjohtaja • 2005 - 2010 Hallituksen jäsen Lisäksi ryhmänjohtajatehtäviä vuodesta 2000 sekä useiden kesäleirien vastuutehtäviä

Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry • 2011 Sihteeri, raadin jäsen • 2010 Puheenjohtaja • 2008 - 2009 Opintovastaava, raadin jäsen (2009 vpj)

Teknillinen korkeakoulu / Aalto-yliopisto • 2008 – 2010 Opiskelijajäsen, Arkkitehtuurin laitoksen koulutusneuvosto (2011 vara) • 2009 Opiskelijajäsen, Insinööritieteiden korkeakoulun koulutuksen johtoryhmä • 2008 – 2009 Opiskelijajäsen, TKK Opintotoimikunta

KIELITAITO suomi äidinkieli

englanti kiitettävä

Vantaan Partiokannus ry • 2005-2006 Hallituksen jäsen, kv-asiat ja koulutus • 2004 -2010 Koulutusryhmän jäsen

TYÖKOKEMUS • 9/2011- 12/2011 Nuorempi suunnittelija, Arkkitehdit Hanhirova • 5/2009 – 12/2011 Opintoneuvoja, Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto • 6/2011 Harjoittelija, Vaari-rakennusinventointiprojekti, Vantaan kaupunki • 5/2004-12/2008 Myymälänhoitaja, Vihreä vyyhti Oy • 5-10/2007 Rakennusapumies, Hyvicon Oy

ranska kiitettävä

ruotsi hyvä


Noora Laak SYL:n Hallitukseen