Issuu on Google+

Pielisen Karjala Koli • Lieksa • Nurmes • Valtimo | 2013

Laivaristeilyllä aukenee Pielisen järvenselkä, sivu 5 Kolin kesässä riittää tekemistä, sivu 10 Lähde luontoon, sivut 6, 20, 38 ja 48 Tyrskyihin ja koskien kuohuihin Ruunaalla, sivut 32 Karjalaisia herkkuja Nurmeksessa, sivu 46

Koli.fi ·


Pielisen helmet Mahtavan Pielisen äärellä sijaitsevat Koli, Lieksa, Nurmes ja Valtimo tarjoavat runsain mitoin perisuomalaista nähtävää ja koettavaa. Kolin kansallismaisema ja alueen kansallispuistot, Ruunaan kosket ja koko Pielisen Karjalan puhdas luonto tarjoavat matkailijalle mahdollisuuksia ja palveluja vaikka koko kesäksi. Kansallismaisema Koli tarjoaa runsaasti kesäohjelmaa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Kesään kuuluvat mm. patikointi, ratsastus, melonta ja kalastus. Tarjolla on myös vauhdikkaampaa menoa mönkkärin kyydissä. Laaja Pielinen mahdollistaa vesiretkeilyn ja rannalla lekottelun. Vesitrampoliini ja zorbapallosssa pyöriminen ovat erityisesti lasten mieleen. Kolin palvelutarjonta on parantunut paljon viime aikoina. Ravintolapalvelut ovat lisääntyneet ja kahdessa uudessa kylpylässä voi hemmotella itseään säällä kuin säällä. Kolin kesässä on lukuisia tapahtumia. Vuoden 2013 uutuutena on Kolin ympäristötaidefestivaali. Taiteilijat Norjasta, Tanskasta, Islannista, Grönlannista ja Suomesta tulevat työskentelemään suomalaiseen kulttuurimaisemaan Kolin kylälle ja kansallispuistoon 5.6.–15.6.2013. Lieksa on luontoa ja kulttuuria kukkuroillaan. Kimmeltävä Pielisen pinta, vaahtopäiset Ruunaankosket – matkailukaupungin kiehtovat luontokohteet kutsuvat! Lieksan Vaskiviikko, Pielinen Soi -kamarimusiikkitapahtuma ja monet kesäteatteriesitykset tarjoavat puolestaan sykähdyttäviä kulttuurinautintoja. Eva Ryynäsen ajattomat puuveistokset Paaterissa ja Pielisen museon historialliset rakennukset eivät jätä ketään kylmäksi. Ota opas avuksi, niin saat kierroksesta elävine tarinoineen enemmän irti! Eksoottisempaa elämystä voit kokeilla viileän veden aikaan, nimittäin rentoutuskelluntaa pelastautumispuvuissa. Nurmes on tuttu erityisesti Bomban talosta, karjalaiskylästä, karjalanpiirakoista ja upeasta luonnosta. Karjalaisen elämän menon lisäksi alueelta löytyy mitä parhaimmat luontoaktiviteetit, kylpylähemmottelut, ja perinteiset mökkilomat. Monipuolisessa kesän tapahtumatarjonnassa on jokaiselle jotakin. Tervetuloa tanssimaan lavatansseihin, nauramaan kesäteattereihin, löytämään sen kadoksissa olleen aarteen Rompepäiviltä tai tapaamaan tuttuja iltatorille kesämaanantaisin. Valtimon maisema on ihailtavan kaunis. On vaaroja, vesistöjä, kyläaukeita ja erämaata. Jo Elias Lönnrot ylisti matkakuvauksissaan tämän alueen kauneutta: ”Seudut ovat kauneimpia maassa lampineen, lahtineen, niemineen, kannaksineen ja metsineen. Täällä karjalainen kulttuuriperintö elää vahvasti tätä päivää. Karjalaisuus on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja esim. karjalankielen taitajia löytyy edelleen Valtimolta. Valtimolla voit tutustua näin etelässä harvinaisiin poroihin, maistaa maan mainiota luomuruisleipää ja oppia myös valmistamaan tätä todellista suomalaista ”super-ruokaa.” Tai voit tehdä aikamatkan historiallisesti arvokkaaseen Murtovaaran talomuseoon. Museo on ainutlaatuinen käyntikohde Suomessa.

koli.fi visitkarelia.fi/lieksa visitkarelia.fi/nurmes visitkarelia.fi/valtimo


Sisällys Merkkien selitykset.................................................................................. 4 Laivaristeilyt................................................................................................ 5 KOLI Nähtävyydet ja luontokohteet ........................................................... 6 Ohjelmapalvelut ........................................................................................ 8 Lomaohjelmaa ja tapahtumia ............................................................ 10 Hyvä tietää, ostospaikat, ravintolat ja kahvilat ........................ 12 Majoitus.......................................................................................................... 14 LIEKSA Nähtävyydet................................................................................................. 16 Nähtävyydet, infotaulukko.................................................................. 18 Luonto ja retkeily....................................................................................... 20 Ohjelmapalvelut......................................................................................... 22 Majoitus.......................................................................................................... 24 Ostospaikat................................................................................................... 27 Ravintolat ja kahvilat............................................................................... 28 Hyvä tietää.................................................................................................... 29 Lomaohjelmaa............................................................................................. 30 Koskenlaskuretket.................................................................................... 32 Tapahtumat.................................................................................................. 33 NURMES Nähtävyydet ja käyntikohteet............................................................ 34 Lomaohjelmaa............................................................................................. 35 Tapahtumat.................................................................................................. 36 Luonto ja retkeily....................................................................................... 38 Majoitus.......................................................................................................... 40 Ostospaikat................................................................................................... 44 Hyvä tietää.................................................................................................... 45 Ravintolat ja kahvilat............................................................................... 46 VALTIMO Nähtävyydet, tapahtumat..................................................................... 47 Luonto ja retkeily, lomaohjelmat....................................................... 48 Ohjelmapalvelut......................................................................................... 49 Majoitus.......................................................................................................... 50 Ostoksille ja herkutteluun, hyvä tietää.......................................... 51

Valokuvat: Kolin matkailuyhdistys ry., Pielisen matkailuyhdistys ry., Karelia Expert Matkailupalvelu Oy: Tea Karvinen, Keijo Penttinen, Sami Tirkkonen/Studio Alias, Elina Sirparanta, Kimmo Salminen.

Koli

Lieksa

Nurmes ja Valtimo

Matkailuneuvonta Ylä-Kolintie 2, 83960 Koli Puh. 045 138 7429 info@koli.fi, www.koli.fi

Matkailuneuvonta ja myynti Karelia Expert Matkailupalvelu Oy

Matkailuneuvonta ja myynti Karelia Expert Matkailupalvelu Oy

Pielisentie 22, 81700 Lieksa Puh. 0400 175 323, 0400 311 213 lieksa@visitkarelia.fi

Kauppatori 3, 75500 Nurmes Puh. 050 336 0707 nurmes@visitkarelia.fi

Lomamökki- ja majoitusvaraukset Karelia Expert Matkailupalvelu Oy Puh. 050 408 1051 koli@visitkarelia.fi, www.visitkarelia.fi


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

merkkien selitykset Varustelu

WC eko-WC

asuntovaunu

suihku

telttapaikka

sauna

grillikatos/-kota

pyykkikone

keittomahdollisuus

kuivauskaappi/-rumpu

takka

savuton tila

CD cd-soitin

hiustenkuivaaja

kahvinkeitin

potkukelkkailu

perusastiasto

mönkijä

sähköliesi

pyöräily

lemmikit sallittu

lumikenkäily

lemmikit kielletty

koiravaljakkoajelu

kohteessa ravintola

ratsastus

kylpyamme

kalastus

minikeittiö

kiipeily

minibaari

patikointi

internet/laajakaista

astianpesukone

soveltuu liikuntaesteisille

vene

paistouuni

radio

koskenlasku

luontokatselu

kokoustilat/-varustus

jääkaappi

moottorikelkkailu

Aktiviteetit

marjanpoiminta

maastohiihto

laskettelu

kylmä vesi

TV televisio

maisemahissi

ammunta

sähkö

DVD

DVD

sauvakävely

jousiammunta

WC WC

puhelin

melonta

vene

WC ulko-WC

mikroaaltouuni

veneretket, laivaristeilyt

sauna kylpylä/uimahalli


Laivaristeilyt

Laivaristeilyt Maakunnan kaunein on Pielinen

MF Pielinen

Pielinen on Suomen neljänneksi suurin ja Pohjois-Karjalan maakunnan suurin järvi. Pielisen kanssa tasapintaiset Kuokkastenjärvi ja Lautiainen-Nurmesjärvi Nurmeksessa lasketaan myös kuuluvaksi Pieliseen. Pielisen pinta-ala on lähes 900 km², Pielisen suurin syvyys on 61 metriä keskiosassa Paalasmaan saaren lähellä; keskisyvyys on noin 10 metriä. Pituutta Pielisellä on noin 90 kilometriä, leveyttä enimmillään lähes 30 kilometriä ja kapeimmillaan vain pari kilometriä. Pieliseltä on yhteys Suomenlahdelle saakka.

Suomen sisävesien suurin autolautta MF Pielinen liikennöi kesäisin välillä Lieksa-Koli-Lieksa. Se yhdistää Pielisen matkailupalvelut molemmin puolin järveä ja antaa vesimatkan aikana upeat maisemat Pohjois-Karjalan vaaroille.

Risteilyliput ja -paketit

Lieksa-Koli-Lieksa 10.6–18.8.päivittäin (säävaraus), ja 1.–9.6. ja 19.–31.8. vain ryhmille. Lieksa

Koli

Koli

Lieksa

10:00

11:40

12:00

13:40

15:00

16:40

17:00

18:40

Karelia Expert Matkailupalvelu Oy • Kauppatori 3, Nurmes, puh. 050 336 0707, nurmes@visitkarelia.fi • Pielisentie 22, Lieksa, puh. 0400 175 323, 0400 311 213, lieksa@visitkarelia.fi Ihana kesäpäivä Pielisellä Retkipäivä sisältää autolauttamatkan sekä lounaan autolautalla karjalanpiirakoineen reitillä Lieksa–Koli tai Koli–Lieksa Hinta: 33 €/hlö, 16,50 €/lapset (4–12 v.).

Hinnat • 17 €/henkilö/aikuinen . Edestakaisin 28 € • 10 €/henkilö/lapsi 4-12v. . Edestakaisin 18 € • Henkilöauto 12 € • Pakettiauto 22 € • Matkailuauto 24 € • Caravan-yhdistelmä 32 € • Bussi, yli 30 matkust. vapaa, alle 30 matkust. 60 € • Moottoripyörä 7 € • Polkupyörä 4 € Info ja varaukset Asiakaspalvelu puh. 040 022 8435


Koli

Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Nähtävyydet ja luontokohteet Kolin kansallispuisto ja Luontokeskus Ukko Koli on kulttuurin ja luonnon kansallispuisto. Taiteilijoiden näköalapaikat, valkoiset kvartsiittikalliot, erämainen Pielinen, kaskitulet ja perinnemaisemat sekä laaja polku- ja latuverkosto yhdessä monipuolisten palvelujen kanssa tekevät Kolista päiväretken ja vaelluksen huippukohteen. Kolin kansallispuiston alueella on merkittyjä polkuja noin 80 km. Kansallispuiston polkuverkosto tarjoaa useita eri reittivaihtoehtoja 1,5 km pituisesta Huippujen kierroksesta 3-8 km pituisiin luontopolkuihin ja rengasreitteihin. Läpi kansallispuiston kulkeva Herajärven kierros, 60 km, mahdollistaa useampipäiväisiä vaelluksia. Ajantasaiset retkivinkit Kolin kansallispuistoon noudat Luontokeskus Ukosta. Ukko tarjoaa maksutonta matkailu- ja retkeilyneuvontaa sekä tietoa lähiseudun luontokohteista. Ukossa on myös näyttelyitä, kuvaesityksiä, kahvio, matkamuistomyymälä, kokoustiloja ja vuokratupien varauspalvelu.

He

n ra ine joe arv nk K ahlu a uvaijeri. Kuva: Te

www.luontoon.fi/koli

Kolin Kotiseutumuseo Kolin kotiseutumuseossa esillä paikallishistoriaa ja kolilaisen valokuvaajan Einar A. Saarelaisen kuvakokoelma.

Räsävaaran näköalatorni Rakennettu v. 1998, Kolin kylältä 5 km.

Elontila (Mattilan perinnetila) Elontila tarjoaa asiakkaille iloisia ja syvällisiä kokemuksia luonnossa ja lisää tietoisuutta elämisen ja olemisen ihmeestä. Metsähallituksen ainutlaatuinen Mattilan perinnetila Kolin kansallispuistossa tarjoaa Elontilalle upean toimintaympäristön.

Herajärven Kierros Herajärven Kierros Kolin maastoissa tarjoilee retkeilijälle monipuolisen kattauksen suomalaisen luonnon herkkuja: järviä, kukkaahoja, vaaroja, vanhoja metsiä, kallioita, soita, järvenrantaa, puroja ja hienoja kaukomaisemia. Valtakunnallinen vuoden 2007 retkikohde on kesällä 2011 kasvanut 60 kilometriin. Vaihtoehtoina ovat nyt vanhasta ja uudesta osiosta koostuva täysi kierros 60 km, perinteikäs 40 km tai uusi osa 30 km, kaikki rengasreittejä. Reitti etenee välillä hidaskulkuisina ylä- ja alamäkinä, välillä pitkospuu- ja soratiepätkinä. 60 km reitin kiertämiseen on hyvä varata aikaa kolmesta neljään vuorokautta. Myös lyhyemmät päiväretket ovat mahdollisia. Uusi, Herajärven eteläpään kiertävä reitti vie mm. suuren Pielisen rantaan ja eteläisen Suomen ensimmäiselle kahluuvaijerille Herajoella. Herajärven kierros kulkee Pielisen tuntumassa kauniissa itäsuomalaisissa vaaramaisemissa Kontiolahden, Joensuun ja Lieksan kuntien alueella. Reitin pohjoispäässä retkeilijöitä palvelee Luontokeskus Ukko Kolin kansallispuistossa. Sulan maan aikaan käveltävän reitin varrella ja sen lähistöllä on useita majoitusvaihtoehtoja telttapaikoista vuokratupiin, aittoihin, laavuihin sekä hotelliin ja loma-asuntoihin. www.luontoon.fi/herajarvenkierros

Tulikíven Kivikylä Kivikylä on elävä ja erilainen retkikohde 6-tien varrella. Täällä kivellä on monet kasvot: Geotietokeskus, kivipuisto leikkikenttineen, perinnepolku louhokselle, Tulikiven ja Kermansaven uuninäyttely, kahvila-ravintola, Kivikauppa ja myymälöitä. Tervetuloa kiven ja taiteen maailmaan! Luontokeskus Ukko. Kuva: Metsähallitus/Jari Kostet

6


Nähtävyydet

Kolin huipulla. Kuva: Tea Karvinen

Parhaat reitit retkeilyyn • www.koli.fi | www.visitkarelia.fi | www.vaellus.info | www.luontoon.fi

Kohde

avoinna

pääsymaksut

Kolin kansallispuisto ja Luontokeskus Ukko

-10.2.2013 ma-la 10-17, su 10-15 11.2.-7.4.2013 ma -su 10 -17 8.4.–19.5.2013 ma–la klo 10–17, su klo 10–15 20.5.–23.6.2013 ma–su klo 10–17 24.6.–11.8.2013 ma–su klo 9–19 12.8.–30.9.2013 ma–su klo 10–17 1.10.–31.12.2013 ma–la klo 10–17, su klo 10–15

5 €/aikuiset 2 €/lapset 4 €/ryhmät 12 €/perhe

Luontokeskus Ukko, Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli Puh. 020 564 5654 ukko@metsa.fi www.luontoon.fi/koli

Vieraskielisen opastuksen hinta on 2,50 €/hlö. Opastukset vain tilauksesta.

Poikkeukset: 1.1.2013 klo 12–17, 22.6.2013 klo 12–19 ja 23.6.2013 klo 10–19, 24.12.2013 suljettu, 25.12.2013 klo 12–17 26.12.2013 klo 10–15 Huom! Muutokset aukioloaikoihin mahdollisia.

Kolin Kotiseutumuseo

Ylä-Kolintie 1, 83960 Koli www.kolinkotiseutuyhdistys.fi

Tulikíven Kivikylä Kuhnustantie 10, 83900 Juuka Puh. 020 763 6605 merja.ryynanen@kivikeskus.com www.kivikyla.fi

17.6.–16.8.2013 ma–pe klo 11–17 tilauksesta kevät-myöhäissyksy

21.–31.5. ma–pe klo 9–16 1.6.–31.8. ma–la klo 10–18, su 11–17

2 €/aikuiset 1 €/lapset ryhmät sopimuksen mukaan

Geotietokeskus: 5 €/aikuiset 4 €/koulul., eläkeläiset, opiskelijat, ryhmät Kivikyläpassi 12 € (sis. ruokailun Ravintola Pilkkeessä)

7


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Ohjelmapalvelut Katso merkkien selitykset s. 4.

Kohde Elontila (Mattilan perinnetila)

Elontila toimii Mattilan perinnetilalla Kolin kansallispuistossa. Elontilan tärkeimmät palvelut ovat koulutus- ja ohjelmapalvelut, kurssit ja tapahtumat, kahvila- ja majoituspalvelut ja Mattilan tilan vuokraus kokous-, koulutus- ja juhlatilaisuuksia varten. Saunaa vuokrataan myös erikseen.

palvelut

Yhteystiedot Ylä-Kolintie 12 B, 83960 Koli Puh. 045 879 7999 et@elontila.fi www.elontila.fi

Koli Spa, Purnuniemi

Pikkupurnu8, 83960 Koli

Koli Relax Spa -hemmottelu- ja maisemakylpylä (03/13)

Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli

Zander Port Oy rakennuttaa parhaillaan alueelle kylpylää, jonka liikeideana palvella kaikkia Kolin matkailijoita ja alueen asukkaita painottuen lapsiperheille tarjottaviin palveluihin.

Koli Relax Spa -hemmottelu- ja maisemakylpylä avataan Kolin kansallispuistoon Sokos Hotel Kolille kevättalvella 2013! Tervetuloa uniikkiin kylpylään hemmottelehoitoihin!

Kolin rinteet

Kolin rinteet sijaitsevat Pielisen rannalla, tunnin päässä Joensuusta. Ukko-Kolin rinteet ovat Kolin kansallispuistossa Sokos Hotel Kolin vieressä ja Loma-Kolin rinteet n. 10 km päässä Kolin kylältä. Ukko-Kolilla mm. haastava Ukko-Kolin musta. Loma-Koli Snowpark uusittu 2011-2012 kaudelle! Rinneravintolat.

Puh. 020 1234 662 sales.koli@sok.fi www.kolirelaxspa.fi / www.sokoshotels.fi Rantatie 27 / Häkinniementie 14, 83960 Koli Puh. 010 762 3630 (Ukko-Koli kauden aikana), 010 762 3631 (Loma-Koli kauden aikana), 020 123 4662 (kauden ulkopuolella) rinteet.koli@sok.fi, www.koli.fi/rinteet

Maatilamatkailu Jänisvaara

Niinilahdentie 58, 83960 Koli Puh 050 505 3127 iiris.mustonen@vuokrattavatmokit.fi www.maatilamatkailu.fi

Saga Spirit Oy

Ylä-Kolintie 2, 83960 Koli Puh. 010 830 2552, 050 390 4362 saga1spirit@yahoo.com www.kareliashop.fi

Ruunaan Matkailu

Siikakoskentie 47, 81750 Pankakoski

Maatilamatkailu Jänisvaara tarjoaa lomamajoitusta korkeatasoisissa lomamökeissä Pielisen rannalla ja vaaramaisemassa ympäri vuoden Kolin maisemissa.

Karelia Shop matkamuistomyymälä, Kahvila Kolin Ryynänen, juhla- ja pitopalvelu, aittamajoitus, mökkivuokrausvälitys, irtojäätelökioski, erikoiselintarvikkeita, nettikauppa. Lapsille suunnatut retket ja satutuokiot

Koskenlaskuretket puuveneillä sekä kumilautoilla. Kahvilaravintola sekä kahvila. Mökki-, huone- ja aittamajoitusta. Ranta- ja savusaunat. Kokous- ja ruokailupalvelut. Oppaan palvelut kalastukseen, patikointiin, melontaan ym.

Lieksan Matkakaverit

Koskenlaskuretket (kumilautta, puuvene, koskiuinti), eräruokailu, majoitus ja rantasauna, savusauna. Kalastus- ja patikointiretket sekä leirikoulukoskenlaskut. Esteetön kohde.

Laitalan Lomat

Leirikoulut, kalastusmahdollisuus, kanootteja vuokralla. Ulkoilureittejä, kokoustilat, savusauna, rantasauna, poroajelua, tiimikisailua, mönkijäajelua, hierontapalvelut.

8

Puh. 013 533 130, 0400 352 307 info@ruunaanmatkailu.fi www.ruunaanmatkailu.fi

Ensontie 6 (postiosoite), 81750 Pankakoski Puh. 040 708 5726 rauni@lieksanmatkakaverit.fi www.lieksanmatkakaverit.fi Laitalantie 85, 75710 Karhunpää Puh. 0500 227 011 henna.nevalainen@laitalanlomat.com www.laitalanlomat.com


Ohjelmapalvelut, tapahtumat

Kohde Paimentupa

Majoitusta mökeissä ja huoneistoissa, maasto- ja kenttäratsastusta islanninhevosilla, aamiainen ja ruokailupalvelut ennakkovarauksella.

palvelut

Yhteystiedot Kotaniementie 1, 83960 Koli Puh. 013 672 175, 0400 802 709 info@paimentupa.fi, www.paimentupa.fi

Koli Activ Oy

Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli Puh. 0400 857 557 kolisales@koliactiv.fi, www.koliactiv.fi

Kolihusky

Merilänranta, 83960 Koli Puh. 040 876 6587 kolihusky@racinghusky.com, www.kolihusky.com

Korpisoturi Oy

Mustalahdentie 27, 81160 Romppala Puh. 010 320 6831, 010 320 6832 sales@korpisoturi.fi www.korpisoturi.fi

KoliFit Tarja Saarelainen

Kolintie 66, 83960 Koli

Luonto-, ohjelma-, ravintola-, varustevuokraamopalveluja tarjoava yritys, joka tuottaa myös maastoruokailupalveluja ja järjestää leirikoulutoimintaa. Yritys toimii pääasiassa Kolin kansallispuistossa ja Pohjois-Karjalassa. Kolin satamassa kahvila- ja ravintolapalvelut.

Koiravaljakkoretket ja koiravaljakkoajelut. non stop ajelut ke Loma-Kolin Merilänrannassa vk 5 -12 klo 11-13. Hinta 20/10 €. Ke iltapäivisin pidempi koiravaljakkoretki etukäteistilauksesta 80 /40 €. Tilauksesta myös lounassafarit ja viikonloppuvaellukset

Majoitus, ruoka ja ohjelmapalvelut Kolin kansallismaisemassa ja Joensuussa. Retket, vaellukset, safarit, kalliokiipeilyt ja -laskeutumiset, maastoruokailut, nuotiokahvit, tiimija tykypäivät, kurssit ja koulutukset. Kokoukset ja juhlat. Pieniä ja suurempia seikkailuja turvallisesti toteutettuna.

Hierontahoidot (klassinen- ja urheiluhieronta, kuumakivihieronta). Pilates- ja syvävenyttelytunnit (ryhmät, yksityistunnit).

Puh. 050 341 9001 saaretar@luukku.com

Autolautta MF Pielinen

Pellikanlahdentie 1, 75530 Nurmes

Suomen sisävesien suurin autolautta liikennöi välillä Lieksa-Koli-Lieksa. Katso aikataulut ja hinnat s. 5.

Puh. 0400 889 845, 0400 228 435, 0400 142 819 info@pielis-laivat.fi www.pielis-laivat.fi

9


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Tekemistä loman oheen Tekemistä loman oheen Huippujen kierros Kolille 12 €/aik., 6 €/lapsi ja 27 €/perhe. Opastettu patikkaretki upeille maisemapaikoille Ukko-,Akka- ja Paha- Koli. Kolin historia pähkinänkuoressa. Retki toteutetaan ma-pe 24.6.–26.7. klo 12–13. Hortoillaan ja herkutellaan Retki villivihannesten makoisaan maailmaan ke, pe ja la klo 16.00. Lähtö Mattilan tilalta (Ylä-Kolintie 12 B), kesto 2-3 tuntia, min 6 hlöä, hinta: 20 €/aik., 10 €/lapsi (sis. kahvi/teetarjoilun). Pirunkirkon luolaseikkailu Lohkareluolasto on elämys ja seikkailu, joka sopii kaikille rajojaan hakeville. Matka luolastolle taitetaan omin kulkuneuvoin. Varusteena omat vaatteet, jotka voivat likaantua tai jopa repeentyä. Suositeltava ikäraja n. 11 vuotta. Kesto 1-2 tuntia, min 5 hlöä, hinta alk. 25€/hlö. Patikoiden - meloen – patikoiden Retki alkaa patikoiden Akka - Kolin kautta Herajärven pohjoispäähän, jatkuu melonnalla hienon Herajärven halki Lakkalan tilalle ja patikoiden Heräjärven kierroksen polkua. Lopuksi valloitamme Mäkrän, Paha- ja Ukko – Kolin. Kesto n. 8-10 tuntia (13km), min 6 hlöä, hinta alk. 95€, kielet: suomi ja englanti. Mönkimään! Maastoon! Mönkijäsafareilla ajat Kolin vaihtelevilla metsäreiteillä, oikeassa maastossa oppaan johdolla. Retket suunnitellaan ryhmäkohtaisesti ja niiden yhteyteen voi varata saunan, ruokailuja ja majoitusta. Kesto n. 1-4 tuntia, min. 4 hlöä, hinta alk. 80€ /hlö/1 h Saga-peikon retket Satu- ja tarinatuokioita lapsille ja lapsenmielisille Saga-peikon seurassa Pirun kirkossa, Kolin kylällä tai Luontokeskus Ukossa. Hinta: 1 h/alkaen 50 €/ryhmä. Kielet: suomi/englanti.

Monkey-kiipeilyä Lapsille suunnattua non-stop monkey-kiipeilyä päivittäin Loma-Kolilla, 20€/hlö. Palvelu on saatavilla Koli247-keskusvaraamon aukioloaikoina (klo 9-18). Zorba- palloilua ja Vesitrampolointia Vauhdikkaita vesielämyksiä lapsille ja aikuisille Safaritalo Alamajan rannassa. Palvelu saatavissa ravintola Alamajan aukioloaikoina (klo 10–18). Hinta 10 € / 10 min / henkilö. Omatoiminen kalastusretki Itsenäisen, parituntisen kalastusretken mahdollistaa kalastuspaketti johon kuuluu vene ja moottori, sekä luvat ja välineet. Lähtö Koli247-keskusvaraamo, 2h/alkaen 35€. Tartu hetkeen – läsnäolon voimaa Hiljainen metsäkävely ja tunnelmointia Mattilan tuvassa kitaralla ja soivilla kristallikulhoilla sunnuntaisin klo 18.00. Lähtö Kolin kylältä (Ylä-Kolintie 2), min. 6 henkilöä, hinta 20 € (sis. kahvi/tee -tarjoilun), kesto 2-3 tuntia. Ratsastusretki islanninhevosilla Kolin maastossa Tutustu Kolin maastoihin Islanninhevosen selästä käsin. Retkelle pääsee koko kesän ajan ennakkovarauksesta. Hinta 39 €/hlö/1,5 h. Ruunaan koskenlaskuretket 47 €/aik, 24 €/alle 12 v lapsi. Suositut retket joka päivä klo 11 kumilautalla ja klo 12 puuveneellä. Kesto n 4h. Hinta sis. koskenlasku-retken ja koskilounaan. Ruunaan koskiuinti Tehdään koskenlaskun yhteydessä. Lisähinta puvulle 30€/ hlö koot S- XXL, ei kokoja lapsille.

Neuvonta ja myynti: Kolin matkailuneuvonta Ylä-Kolintie 2, puh. 045 138 7429, info@koli.fi Varaa tuotteet viimeistään edellisenä päivänä klo 14 mennessä.


Lomaohjelmaa ja tapahtumia

Tapahtumia 29.3.–1.4. Kolin Pääsiäinen

Kolin Retkiviikko – näe Kolin monet kasvot

3.–5.5.

Kolin Retkiviikkoa vietetään jälleen 29.6.–7.7.2013. Retkiviikon aikana tehdään opastettuja retkiä muun muassa kansallismaisemissa ja kulttuuriympäristöissä. Patikoinnin ohella aktiviteetteja on monen ikäisille ja moneen makuun ja kulttuurinnälkää voi taltuttaa musiikkiesityksissä ja taidenäyttelyissä.

Pyhä Koli – Hyvä olo

5.6.–15.6. Ympäristötaidefestivaali / Taiteilijat työskentelevät Kolin kylällä ja kansallispuistossa 15.6.–30.10. Ympäristötaidefestivaali /Ympäristötaideteokset ovat nähtävillä Kolin kylällä ja kansallispuistossa 21.–23.6. Kolin Juhannus 29.6.–7.7. Kolin Retkiviikko 5.7.

Kopravaaran kyläilta

6.7.

Kotiseutuyhdistyksen heinätalkoot ja iltamat

26.7.–3.8. Lieksan Vaskiviikko (ks. s. 33) 28.7.–2.8. Karelia-Soutu 10.8.

Kolin kierros -maastopyöräilytapahtuma

13.9.

Kotiseutuyhdistyksen sadonkorjuujuhlat

14.9.

Kolin Ruskavaellus

20.–21.9. Koli Ruska Blues 28.9.

Koli347

5.10.

Vaarojen Maraton

Koli-ympäristötaidefestivaali 2013 Pohjoismaista ympäristötaiteen juhlaa Kolilla, Pohjois-Karjalassa, itäsuomalaisessa kulttuurimaisemassa! Koli-ympäristötaidefestivaali 2013 kokoaa yhteen taiteilijoita ja itäsuomalaisia ihmisiä pohjoismaisen ympäristötaiteen äärelle. Taiteilijat Norjasta, Tanskasta, Islannista, Grönlannista ja Suomesta tulevat työskentelemään suomalaiseen kulttuurimaisemaan Kolin kylälle ja kansallispuistoon 5.6.–15.6.2013. Ympäristötaideteokset ovat nähtävillä Kolin kylällä ja kansallispuistossa 15.6.–30.10.2013. Paikalliset vapaaehtoiset tutustuttavat pohjoismaisia taiteilijoita Kolin ainutlaatuiseen ilmapiiriin ja tarinoihin. Islanninhevosten selässä pääsemme niityille ja metsän siimekseen. Koli-ympäristötaidefestivaali sisältää yhteisöllistä työskentelyä, näyttelyitä, työpajoja ja Kolin Ryynäsen Residenssissä avoimet ovet. Päivittyvä ohjelma ja yhteystiedot: www.koliartfestival.fi

Tänä vuonna Retkiviikon jokaiselle päivälle on valittu oma teemansa, joiden ympärille viikon tapahtumat on jaoteltu. Viikon teemat kuvastavat Kolin monipuolista tarjontaa: Kolin monia kasvoja. Vaarojen Koli -teemapäivänä pääsee tutustumaan Kolin vaaramaisemiin vaeltaen, meloen ja uiden. Makuhermoja kutkutellaan Kulinaristien Koli -päivänä ja Hiljaisuuden Koli -päivä tarjoaa mahdollisuuden Kolin kauneuden ja upean luonnon tutkiskeluun. Rajojaan etsivät ja kokeilevat saavat mieleistänsä puuhaa Seikkailijoiden Koli -teemapäivänä. Lapset ja lapsenmieliset viihtyvät varmasti Koko perheen ja Tarinoiden Koli -päivinä. Yökyöpeleille järjestetään omia yön yli kestäviä retkiä ja Taiteilijat valloittavat Kolin myös. Kolin ympäristötaidefestivaalin väki opastaa ympäristötaiteen maailmaan esimerkiksi ratsain. Perinteitä kunnioitetaan Retkiviikolla myös, kaikki halukkaat pääsevät esimerkiksi osallistumaan perinteisiin heinätalkoisiin ja -iltamiin. Tervetuloa!

Vaarojen Maraton 5.10.2013 Kolin kansallispuistossa juostaan ja pyöräillään lokakuussa. Vaarojen Maraton haastaa sinut Kolin polkuverkoston reiteillä. Sarjojen pituudet 15–86 km. Tapahtuma on kasvanut nopeasti. Vuonna 2006 matkaan lähti 10 juoksijaa ja lokakuussa 2012 osallistujia oli jo 700 henkilöä. Reitit ovat erittäin vaativia korkeuserojen ja pinnan epätasaisuuden takia. Poluilla on mm. kiviä, kallioita, puiden juuria, jotka voivat olla erittäin liukkaita. Polut voivat paikoin olla pehmeässä kunnossa. Vaarojen Maratonin ultramatka valittiin ensimmäisenä suomalaisena tapahtumana Mont Blancilla juostavan UTMB (Ultra Trail du Mont Blanc) -vuorijuoksun karsintakisaksi. Katso kisasivuilta tallenteita viime vuosien tapahtumista! Lisätietoja: www.karsu.fi/vaarojen-maraton


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Hyvä tietää Alko Kirkkotie 4, 83900 Juuka, puh. 020 711 2717, ml2717@alko.fi

Sale Koli Kolintie 94, 83960 Koli, puh. 010 762 3300, sale.koli@sok.fi

Apteekkeja

Liikenne

Juuan apteekki Sairaalantie 2, 83900 Juuka, puh (013) 225 813, www.juuanapteekki.fi

Autolautta MF Pielinen Suomen sisävesien suurin autolautta liikennöi välillä Lieksa-Koli-Lieksa. Puh. 0400 889 845, 0400 228 435, 0400 142 819, info@pielis-laivat.fi, www.pielis-laivat.fi

Sale Koli Lääkekaappi. Kolintie 94, 83960 Koli, puh. 010 7623 300, sale.koli@sok.fi

Caravan-alueita Kolin kurssi- ja leirikeskus Future Freetime 30 sähköpaikkaa, huoltorakennus saunoineen, grillikatos, hyvä uimaranta ja talvella valaistu avanto. Kopravaarantie 27, 83950 Ahmovaara, puh. 010 322 3040, kopravaara@futurefreetime.fi, www.futurefreetime.fi Loma-Kolin rinteiden karavaanarialue 50 vaunupaikkaa. Tiedustelut Sokos Hotel Koli, Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, puh 020 123 4662, fax 010 762 3629, sales.koli@sok.fi, www.sokoshotels.fi Kiviniemen seikkailukeskus -camping 12 sähköpaikkaa Herajärven kierroksen risteyskohdassa. Savusauna, pihasauna, uimapaikka, laavu, keitto- ja pyykinpesumahdollisuus. Mustalahdentie 27, 81160 Romppala, puh. 010 320 6833, sales@korpisoturi.fi, www.kiviniementila.fi

Ensiapu Yleinen hätänumero 112 Juuan terveyskeskus Aimontie 7, 83900 Juuka, puh. 040 104 2000 Pohjois-Karjalan keskussairaala Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu, puh. 013 171 3300.

Huoltamoita Kolinportti Monipuolinen palvelukeskus 6-tien varressa. Tiloissa toimii huoltamo, pankki, matkamuistomyymälä, herkku- ja käsityömyymälä sekä elintarvikeliike. Kolintie 10, 83950 Ahmovaara, puh. 010 3224 720, www.kolinportti.com

12

Kimppataksi Kimppataksilla Joensuusta Kolille, tilausnumero 040 104 46 87, tilaus edellisenä arkipäivänä. Kolin Taksipalvelu Kaksi autoa, 1+4 hlö ja 1+8 hlö. Lisäksi tilausajokäytössä 1+19-hlö bussi. Palvelu 24 h/vrk.Puh. 0400 372 301, 0500 372 301, asiakaspalvelu@kolintaksi.fi, www.kolintaksi.fi Taksikoli Oy Yksi 1+4 hlö taksi ja kaksi 1+8 hlö tilataksia. Lisäksi 36-paikkainen linja-auto tilausajoon. Palvelu 24 h/vrk. Puh. 0400 374 004, tero.maattanen@taksikoli.fi, www.taksikoli.fi Matkahuolto Aikataulut, hinnat, lippu- ja paikkavaraukset puh. 0200 4000 ma–pe klo 8–17. Muina aikoina palvelunumerossa aikataulutiedusteluihin vastaa Eniro Sentraali Oy. Puhelun hinta 1,99 € / min + pvm. VR Puh. 0600 41 900, (1,99 €/vastattu puhelu + pvm), ma–su klo 7–22., www.vr.fi

Matkailuneuvonta Kolin Matkailuyhdistys ry Ylä-Kolintie 2, 83960 Koli, puh. 045 138 7429, info@koli.fi, www.koli.fi

Ostospaikat Koli Shop Retkitupa Myymälä, josta voit ostaa laadukkaita paikallisia tuotteita, retkeilytarvikkeita ja -välineitä, Koli-tekstiilejä ja matkamuistoja. Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, puh. 0400 231 332, ilovoltti@gmail.com

Luontokauppa Vakka, Luontokeskus Ukko Matkamuistomyymälä. Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, puh. 020 564 5654, ukko@metsa.fi Karelia Shop Matkamuisto- ja liikelahjamyymälä, käsitöitä ja uniikkituotteita, Koli-tuotteita ja erikoiselintarvikkeita. Nettikauppa. Pieni suklaapuoti. Ylä-Kolintie 2, 83960 Koli, puh. 010 830 2552, 050 390 4362, saga1spirit@yahoo.com, www.kareliashop.fi Korpishop Buff-päähineet, ulkoiluvaatteet, hanskat, pipot, retkeilyvarusteet, matkamuistoja. Hiekkaniementie 2, 83960 Koli, puh. 010 320 6832, sales@koli247.fi, www.koli247.fi Sale Koli Päivittäistavarakauppa. Kolintie 94, 83960 Koli, puh. 010 762 3300, sale.koli@sok.fi

Pankkeja Juuan Osuuspankki Poikolantie 2 A, 83900 Juuka, puh. 010 257 8703, juuan@op.fi Pankkiautomaatti Kolinportti, Kolintie 10, 83950 Ahmovaara, puh. 010 3224 720, www.kolinportti.com

Poliisi Yleinen hätänumero 112 Lieksan poliisiasema Urheilukatu 3 A, 81700 Lieksa, puh. poliisipäivystys 071 875 6500, lupapalvelut 071 875 5680, www.poliisi.fi

Posti Sale Koli Kolintie 94, 83960 Koli, puh. 010 762 3300, sale.koli@sok.fi

Ruokaa ja juomaa Sokos Hotel Koli Ravintola- ja kokoustilat uusittu 11/2012! Ravintolassa sesonkeina dj/tanssiorkesteri/tapahtumiakokoustiloja 2-200 henkilölle. Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, puh. 020 1234 662, sales.koli@sokoshotels.fi, sokoshotels.fi, koli.fi, kolirelaxspa.fi, grillit.fi, kattaakarjalan.fi


Hyvä tietää

Kahpitsa pizzakahvila Kahpitsa on uusi pizzakahvila Sokos Hotel Kolilla. Kahpitsa avautuu 11/2012. Kahpitsasta saat sekä kahvila- että pizzatuotteet aamusta iltamyöhäiseen. Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, puh. 020 1234 662, sales.koli@sok.fi, www.sokoshotels.fi Grill it! -ravintola Grill it! tarjoaa tasokkaita grilliruokia parhaista raaka-aineista valmistettuna. Ruokamaailman maut ja virtaukset näkyvät Grill it! -ruokalistalla, joka pitää sisällään sekä ennakkoluulottomia yhdistelmiä että huippuunsa viritettyjä klassikkoja. Kolin Grill it! tarjoaa myös paikallisia herkkuja. Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, puh. 020 1234 662, sales.koli@sok.fi, sokoshotels.fi, grillit.fi, Satamaravintola Alamaja Kolin satamassa kahvila- ja ravintolapalvelut. Rantatie 12, 83960 Koli, puh. 0400 857 557, kolisales@koliactiv.fi, www.koliactiv.fi Ravintola Koli Kahvila- ja ravintolapalvelut Loma-Kolilla. Hiekkaniementie 2, 83960 Koli, puh. 010 320 6831, info@lomakoli.fi, www.lomakoli.fi Kahvila Vakka Luontokeskus Ukko, Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, puh. 020 564 5654, ukko@metsa.fi Ukko-Kolin Rinnetupa, Loma-Kolin kahvila Sula Ukko-Kolin Rinnetupa sekä Loma-Kolin kahvila Sula palvelevat rinnekaudella; muuna aikana tilauksesta. Kahvilatuotteita, ruokaa, A-oikeudet. Rantatie 27 /

Häkinniementie 14, 83960 Koli, puh. 010 762 3630 (Ukko-Koli kauden aikana), 010 762 3631 (Loma-Koli kauden aikana), 020 123 4662 (kauden ulkopuolella), rinteet. koli@sok.fi, www.koli.fi/rinteet

Hotel Kolille kevättalvella 2013! Tervetuloa uniikkiin kylpylään hemmottelehoitoihin! Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, puh. 020 1234 662, sales.koli@sok.fi, www.kolirelaxspa.fi, www.sokoshotels.fi

Kolin Pitopalvelu Ruokapalvelut loma-huoneistoon, kokousja juhlapalvelut. Aamiaiset, lounaat, kahvitukset, päivälliset, illalliset ja ilta- ja yöpalat. Retkieväät ja ulkotapahtumat. Voi tilata aterian odottamaan tuloasi lomahuoneistoon kauniin kattauksen myötä Puh. 050 587 6973, tuula.kerkkanen@luukku.com

Koli Spa Purnuniemessä sijaitseva kylpylä soveltuu niin lapsiperheille kuin kuntouimareillekin. Koli Spa avautuu kesäkaudelle 2013.

Kahvila Kolin Ryynänen Juhla- ja pitopalvelua kyläkeskustan idyllikahvilassa. Jäätelökioski. Pieni suklaapuoti. Ylä-Kolintie 2, 83960 Koli, puh. 010 830 2552, 050 390 4362, saga1spirit@yahoo. com, www.kareliashop.fi Elontila (Mattilan perinnetila) Kahvilapalvelut. Ylä-Kolintie 12 B, 83960 Koli, puh. 045 879 7999, et@elontila.fi, www.elontila.fi Pehtoorin tupa - Kiviniemen seikkailukeskus Avoinna tilauksesta ryhmille talviaikana – kesällä avoinna joka päivä. Kahvio- ja kioskipalvelut kesällä, herkulliset talon leivonnaiset, aamupalat, illalliset, retkieväät, ryhmäruokailut. Korpisoturi Oy/Kiviniemi, Mustalahdentie 27, 81160 Romppala, puh. 010 320 6833, sales@korpisoturi.fi, www.kiviniementila.fi.

Kylpylät Koli Relax Spa -hemmottelu- ja maisemakylpylä (03/13) Avataan Kolin kansallispuistoon Sokos

Välinevuokraus Koli Activ Oy Lumikenkiä, kävelysauvoja, päiväreppuja, sadeviittoja ja paljon muuta retkillä tarpeellista. Retkitupa, Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, kolisales@koliactiv.fi Kolin rinteet Laskettelusukset, laudat, murtomaahiihtovälineet ja telemark-välineet. Rantatie 27 / Häkinniementie 14, 83960 Koli, puh. 010 762 3630 (Ukko-Koli kauden aikana), 010 762 3631 (Loma-Koli kauden aikana), 020 1234 662 (kauden ulkopuolella), rinteet.koli@sok.fi, www.koli.fi/rinteet Kolin Alamaja Kanootteja, kajakkeja, kalastusveneitä, polkupyöriä, mönkijöitä, moottorikelkkoja. Rantatie 12, puh. 0400 857 557, www.koliactiv.fi Koli247.fi Keskusvaraamo/Korpishop Retkeilyvälineet, veneet/moottorit, kanootit, mönkijät, kalastusvälineet, polkupyörät, lumikengät, moottorikelkat, hiihtovälineet, pilkkivälineet. Hiekkaniementie 2, 83960 Koli, puh. 010 320 6830, sales@koli24.fi, www.koli247.fi

13


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Majoitus Kohde

Katso merkkien selitykset s. 4.

Varustus

Sokos Hotel Koli

TV

Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli Puh. 020 1234 662 sales.koli@sokoshotels.fi www.sokoshotels.fi / www.koli.fi / www.kolirelaxspa.fi / www.grillit.fi / www.kattaakarjalan.fi

huone/hinta

muuta

73 x 2hh

Sokos Hotel Kolilla on 73 huonetta, mukaan lukien saunalliset junior sviitit sekä sviitit. Jylhän Ukko-Kolin rinteessä majoitusta, osa huoneista upeilla näköaloilla Pieliselle. UUSI Koli Relax Spa -hemmottelu- ja maisemakylpylä avataan kevättalvella 2013!

2 x 1–2hh 3 x 2–4hh 2 x 4–6hh, yksiö (2–4h) kaksio (5-8h)

Liinavaatevuokra 9€/hlö Avoinna 9-22.

WC

Vanhan Koulun Majatalo

TV

Niinilahdentie 47, 83960 Koli Puh. 050 343 7881 info@vanhankoulunmajatalo.fi www.vanhankoulunmajatalo.fi

***

21–36 €/hlö huonetyypistä riippuen

WC

Linta-Mökit, Pitko III Ay

CD

Kolintie 431, 83950 Ahmovaara Puh. 040 545 3148 www.lintamokit.com

3x6h mökki 1x8h mökki

TV

alk. 470 € /viikko alk. 70 €/vrk

***

WC

Maatilamatkailu Jänisvaara

Niinilahdentie 58, 83960 Koli Puh. 050 505 3127 iiris.mustonen@vuokrattavatmokit.fi www.maatilamatkailu.fi

CD TV

DVD

***

1 x 12h mökki 1 x 10h mökki 1 x 8h mökki 1 x 7h mökki 2 x 2h mökki 3 x 4h aitta

Neljä mökkiä, 26 vuodetta, mökit Savijärven rannalla Ahmovaarassa. Kolin kylälle matkaa 7 km. UkkoKolin rinteille 11 km. Loma-Kolin rinteille 15 km. Mökit vuokrattavissa ympäri vuoden. Tilauksesta B&B palvelu 8 €/hlö, ateriapalvelut maatilan tuvassa tai lomamökkeihin, liinavaatteet 6€/hlö, savusauna 100 €/kerta.

alk. 40€/mökki

WC Majoitusta mökeissä ja huoneistoissa, maasto- ja kenttäratsastusta islanninhevosilla, aamiainen ja ruokailupalvelut ennakkovarauksella.

Paimentupa

Kotaniementie 1, 83960 Koli Puh. 013 672 175, 0400 802 709, info@paimentupa.fi, www.paimentupa.fi

Elontila (Mattilan perinnetila)

WC

Huoneistohotelli Loma-Koli

CD

Ylä-Kolintie 12 B, 83960 Koli Puh. 045 879 7999 et@elontila.fi, www.elontila.fi

Merilänrannantie 68, 83960 Koli Puh. 045 270 9100 nfo@lomakoli.fi www.lomakoli.fi

Aittamajoitus 20 €/vrk/hlö Pieni kamari 35 €/vrk/hlö, lisävuode 10 € Iso kamari 50 €/vrk/hlö, lisävuode 10 € DVD

TV

6 x 2-4h rivitalohuoneisto ja 3 x 8h paritalohuoneisto

***

alk. 250 €/vko

Idyllistä majoitusta Kolin kansallispuiston perinnemaisemassa. Majoitus 1800 -luvun luhtiaitassa tai Mattilan tilan hirsitalon kodikkaissa kamareissa. Lisäpalvelut: aamiainen 6 €, sauna majoittautujille 10 €/lämmitys.

WC

Kolin kurssi- ja leirikeskus Future Freetime Kopravaarantie 27, 83950 Ahmovaara Puh. 010 322 3040 kopravaara@futurefreetime.fi www.futurefreetime.fi

14

CD

DVD

WC WC

TV

alk. 25 €/hlö/vrk omilla liinavaatteilla

Hinta ei sisällä aamiaista eikä liinavaatteita. Liinavaatesetti 10 €/hlö, aamiainen tilauksesta ryhmille.


Majoitus

Lomamökkejä ja -huoneistoja Karelia Expert Matkailupalvelu Oy Kolin alueen ja koko Pohjois-Karjalan lomamökkien välitys. Ylä-Kolintie 2, 83960 Koli, puh. 050 408 1051, koli@visitkarelia.fi, www.visitkarelia.fi Saga Spirit Oy Ylä-Kolintie 2, 83960 Koli, puh. 010 830 2552, 050 390 4362, saga1spirit@yahoo.com, www.kareliashop.fi Huoneistohotelli Loma-Koli Merilänrannantie 68, 83960 Koli, puh. 045 270 9100, info@lomakoli.fi, www.lomakoli.fi Kolin Mökki-Kamari Merilänrannantie 60, 83960 Koli, puh. 0400 392 028, kolinmokkikamari@ elisanet.fi, www.kolinmokkikamari.fi KOLI247.fi Keskusvaraamo/Korpishop Kolintie 94, 83960 Koli, Puh. 010 320 6830, sales@koli247.fi, www.koli247.fi Kolintien mökki Kolintie 66, 83960 Koli, puh. 050 341 9001, kolintie66@luukku.com, www.kolintie66.com Herajärven Lomatupa Pohjoispääntie 3, 83960 Koli, puh. 040 723 0170, einari.kuosmanen@elisanet.fi, www.herajarvenlomatupa.net

Hattusaaren rantamajat Hattusaari 42, 83960 Koli, puh. 0400 341 578, hattusaaren.rantamajat@co.inet.fi, www.hattusaarenrantamajat.net

Niinilahden Lomamajat Niinilahdentie 99, 83960 Koli, puh. 040 770 2277, info@niinilahti.fi, www.niinilahti.fi

Hattusaaren loma /T. Vaakanainen Hattusaarentie 44, 83960 Koli, puh. 0400 170 897, www.hattusaarenloma.net

Ukko-Kolin rantamökit Rantatie 64 A, 83960 Koli, puh. 013 672 157, 0400 182 851, rantamokit@rantamokit.fi, www.rantamokit.fi

KoliCarelia Valovuodentie 1, 80170 Joensuu, puh. 0500 177 345, jari.nousiainen@ kolicarelia.fi, www.kolicarelia.fi

Linta-Mökit Eino ja Paula Nuutinen, Kolintie 431, 83950 Ahmovaara, puh. 040 545 3148, www.lintamokit.com

Kolin Kaskilinna Satamatie 6, 83960 Koli, puh. 044 045 9088, info@kaskilinna.fi, www.kaskilinna.fi

Loma-asunnot Kolilla - Hiisiranta Kortellahti 6, 83960 Koli, puh. 0400 818 652, matti.tervo@weikan.fi, www.visitkoli.fi

Kolin Osuma Kärännäntie 7, 83960 Koli, puh. 050 408 1051, www.kolinosuma.fi

Aamuranta Kari Airu, puh. 0500 532 718, www.huvila.net/1236 ja www.huvila.net/1300

Loma-asunto Koivula Pieni Purnuniemi, Savikyläntie 7, 83960 Koli, puh. 045 872 8633, leenajaristo@kolumbus.fi, www.kolumbus.fi/koivulamokit

Aada Kolin mökit ja Kolin Riviloma Merilänrannantie 68, 83960 Koli, varaukset@westwind.fi, www.aadakolinmokit.fi

Merilänrannan Rantamajat Merilänrannantie 53, 83960 Koli, puh. 0400 214 328, www.merilanrannanrantamajat.com Kolin Loma-aitat Merilänrannantie 42, 83960 Koli, puh. 013 672 257, 050 308 8161

Taksi ja lomamökki Määttänen Merilänrannantie 4 A, 83960 Koli, puh. 0500 374 004, urpo.maattanen@ co.inet.fi, www.taksikoli.fi Luontokeskus Ukko Kolin kansallispuiston vuokratupien varauspalvelu. Ylä-Kolintie 39, 83960 Koli, puh. 020 564 5654, ukko@metsa.fi, www.luontoon.fi/koli

Ha vai Spa n n ek uva, Koli Relax

Tutustu tarkemmin majoitustarjontaan • wwwkoli.fi/majoitus

15


LIEKSA

Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Nähtävyydet

Katso aukioloajat ja yhteystiedot s. 18-19 taulukoista

Eva Ryynäsen ateljee ja Paaterin kirkko

Pielisen museo

Paateri, kuvanveistäjä Eva Ryynäsen (1915-2001) taiteilijakoti, kertoo kauniin tarinan Evan ja hänen puolisonsa Paavo Ryynäsen elämästä ja työstä.

Ulkomuseo ja näyttelyhalli sijaitsevat Pappilanniemellä Lieksan keskustan tuntumassa. Pielisen museo on Suomen toiseksi suurin ulkomuseo. Ulkomuseo ja näyttelyhalli ovat avoinna kesäkaudella, talvikaudella avoinna vain näyttelyhalli.

Eva Ryynänen oli kotoisin Pohjois-Savosta. Jo lapsena hän innostui veistelemään puusta erilaisia eläimiä, kuten lintuja, kissoja ja hevosia. 1934 hänet hyväksyttiin Ateneumiin ”Veljekset Hiidenkivellä” -veistoksen ansiosta. Eva avioitui vuonna 1944 maanviljelijä Paavo Ryynäsen kanssa ja he asettuivat asumaan Vuonisjärven Paateriin. Seuraavat 30 vuotta Eva Ryynänen veisteli silloin, kun maatalon töiltään ehti. Näyttelyt tekivät Eva Ryynäsen töitä tunnetuksi, ensin Helsingissä 1974 ja sen jälkeen Turussa ja Jyväskylässä. Vuosien varrella Paaterissa valmistui noin 500 veistosta. Eva Ryynäsen suurin työ, ainutlaatuinen Paaterin kirkko viehättävine yksityiskohtineen, valmistui kesällä 1991. Kaksi vuotta myöhemmin alueelle valmistui galleriakahvila. Eva Ryynänen sai professorin arvonimen vuonna 1998. Vuonna 2004 julkaistiin kirja “Paateri – Eva ja Paavo Ryynäsen taitelijakoti”. Ateljeessa on esillä Ryynästen vaiheista kertova valokuvanäyttely. Kesäsunnuntaisin kirkossa voi kuunnella musiikkituokioita.

Lieksanjoen varrella sijaitsevalla ulkomuseoalueella on 70 rakennusta, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Kolme eri vuosisadoilta olevaa pihapiiriä päärakennuksineen ja aittoineen, metsätyöosasto “Savotaranta” kämppineen sekä maatalous- ja palo-osastot esineistöineen johdattelevat museokävijän menneeseen aikaan. Museoon voi tutustua oppaan johdolla määräaikaisopastuksien aikana tai mobiiliteknologiaa hyödyntäen. LieksaMyst-peli tarjoaa mahdollisuuden tutustua rakennuksiin tarinoiden kautta. Museossa on kesäkaudella kahvila. Heinäkuussa ulkomuseo alueella järjestetään työnäytöksiä ja musiikkiesityksiä.

Lieksan Kulttuurikeskus Kulttuurikeskuksessa järjestetään konsertteja, teatteriesityksiä, taidenäyttelyitä, elokuvia sekä juhlatilaisuuksia. Myös tilojen vuokrausta.

Paaterin kirkko

16


Lieksa • Nähtävyydet

Roswithan muotimuseo Museossa on esillä ja ihasteltavana osa muodin ja kauneuden alalla elämäntyönsä tehneen Roswitha Möhringin pukukokoelmasta. Roswitha Möhring on ollut muotimaailmassa ja julkisuudessa 35 vuotta. Tule kokemaan ja elämään todeksi Roswithan ja hänen äitinsä elämäntarina aidossa miljöössä!

Lieksan Rajaperinnetalo Lieksan Rajaperinnetalo sijaitsee Timitrassa Lieksan rajavartioaseman tontilla, käynti Venetien kautta. Perinnetalon näyttely koostuu esineistä, kuvista ja teksteistä. Rajaperinnetalo on avoinna heinäkuussa etukäteen ilmoitetun aikataulun mukaisesti, muutoin vain tilauksesta. Tilaus puh. 040 186 9119.

Karhunkaatajan koti Kuuluisan karhunkaataja Väinö Heikkisen (1922-2011) kotitalo Jongunjoen Kaksinkantajassa on nykyisin avoinna vain tilauksesta. Heikkinen kaatoi yhteensä 36 karhua vuosina 1948-1988. Hänen karhunkallo- ja täytettyjen eläinten kokoelmansa sekä erätarinansa ovat jääneet monen matkailijan mieleen.

Perinnetalo Isäntärenki Isäntärenki tarjoaa ryhmille rauhaisan kahvittelu- tai ruokailuhetken luomu- ja lammastilalla. Lisäksi paikanpäällä on mahdollisuus tutustua talon kotimuseoon ja taidekäsitöihin. Perinnepäivät heinäkuussa. Talon erikoisuutena ovat lammasruuat ja maalaisruisleipä. Karelia á la carte.

Elämyspiha PikkuKili PikkuKilin eläintarhassa on yli 200 koti- ja luonnonvaraista eläintä mm. alpakka, minipossu, poroja, aaseja, muuleja, villisikoja ym. Näkötornista (22m) avautuu kymmenien kilometrien huikaisevat maisemat.

TalliGalleria Idyllinen näyttelytila Timitranlinnan pihalla entisen hevostallin ylisillä. Myyntinäyttely, vieraileva taiteilija varmistuu myöhemmin. Esillä myös taideyhdistyksen jäsenten töitä. Näyttelyn järjestäjä Lieksan Taideyhdistys.

Rukajärven tie Rukajärven tie on Lieksan alueella rautatieasemalta alkava, Pankajärven ja Nurmijärven kautta Kivivaaraan ulottuva jatkosodan taistelutie. Se on n. 44 km pitkä ja sen varrelle on pystytetty 9 opastetaulua. Rukajärven tien kokonaispituus Venäjän puolella sijaitsevalle Rukajärvelle on n. 230 km.

Mätäsvaara Mätäsvaarassa vuosina 1939-1947 toiminut molybdeenikaivos oli sodan aikana Suomen toiseksi suurin. Toiminnasta jäi jäljelle kylä, sen rakennukset ja lyhyt, mutta mielenkiintoinen historia. Louhoksella on erinomainen akustiikka ja mm. Lieksan Vaskiviikon konsertteja on järjestetty siellä kesäisin.

Kontiovaaran maisematie Noin 16 km pitkä sorapäällysteinen harjutie komeissa maisemissa. Kontiovaaran opaste tieltä nro 522, n. 18 km Lieksan keskustasta. Pienen Ritojärven pysäköintialueelta alkaa n. 5,5 km pitkä retkeilypolku Ritojärven kierto.

Änäkäinen Talvisodan viivytysasema ja Salpalinjan etuasema. Virkistyskalastusalue. Alueella on n. 3,2 km pitkä rengasreitti Saarijärven kierto.

Vornan museotie Noin 2,5 km pitkä soratie luonnonkauniissa järvi- ja harjumaisemassa Lieksan ja Joensuun rajalla Kelvällä, n. 30 km Lieksan keskustasta Joensuun suuntaan. Tien varrella on Suomen sodan aikana v. 1808 käydyn taistelun muistomerkki.

Pappilanluhdan lintukosteikko ja Pokron Pisa -katselutorni Pappilanluhdan lintukosteikko ja lintutorni avattiin 31.5.2012. Alue sijaitsee aivan Lieksan keskustan kupeessa, n. 1 km keskustasta kaakkoon, kantatie 73:n varrella. Pysäköintialueelta on n. 200 m pitkä kävelysilta katselutornille. Kävelysilta sopii myös pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa liikkuville. Alueen rengasreitin pituus pysäköintialueelta on n. 1,1 km.

17


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Nähtävyydet Kohde

avoinna

Profeetta Elian kirkko

Avoinna jumalanpalvelusten yhteydessä. Tiedustelut mahdollisista muista aukioloajoista: puh. 0206 100 465.

Lieksan kirkko

3.6.-4.8. klo 10-16

TalliGalleria

25.6.-18.8. ti-su klo 12-18, maanantaisin suljettu

2 €/aikuiset 2 €/hlö/ryhmät Lapset alle 15 v. maksutta. Samalla lipulla pääsee näyttelyyn koko kesän ajan.

15.5.-15.9. ma-su klo 10-18 hiihtolomaviikoilla 8-10 klo 10-16 juhannusaattona klo 10-16

4 €/aikuiset 2,50 €/lapset 3,50 €/ryhmät yli 20 hlöä Ryhmät ennakkovarauksesta. Ryhmävierailut mahdollisia myös aukiolokauden ulkopuolella lisämaksusta. Kirkko vuokrattavissa yksityistilaisuuksiin ympäri vuoden.

1.5.-30.9. Avoinna sopimuksen mukaan. Vierailuajat mielellään klo 14-18. Varaukset tekstiviestillä numeroon 045 125 6559 tai Karelia Expert Lieksa, puh. 0400 175 323.

5 €/hlö. Opastetut kierrokset kesäkuussa to klo 15 ja heinäkuussa ti ja to klo 15 ja 16, liput Karelia Expertin toimistosta, Pielisentie 22.

kesäkausi 15.5. - 15.9., talvikausi 16.9. - 14.5. kesäkausi ma-su klo 10-18, talvikausi ti-pe klo 10-15 Kesäkaudella juhannusaattona suljettu. Talvikaudella juhlapyhinä suljettu.

kesäkausi 5 €, talvikausi 3 €/aikuiset kesäkausi 1,50 €, talvikausi 1 €/lapset kesäkausi 4 €, talvikausi 2 €/ryhmät

Iljankatu 14, 81700 Lieksa Puh. 0206 100 465 lieksa@ort.fi www.lieksanortodoksit.palvelee.fi

Kirkkokatu 1, 81700 Lieksa Puh. 013 417 7410 (srk-keskus) lieksa@evl.fi www.lieksanseurakunta.fi

Timitrantie 3, 81720 Lieksa www.lieksantaideyhdistys.com

Eva Ryynäsen ateljee ja Paaterin kirkko Paateri 21, 81560 Vuonisjärvi Puh. 0400 175 323/Karelia Expert, 040 104 4055/Paateri lieksa@visitkarelia.fi www.visitkarelia.fi/paateri

Roswithan muotimuseo Korpi-Jaakon katu 27, 81700 Lieksa Puh. 045 125 6559, 0400 175 323 muotimuseo@gmail.com www.muotimuseo.suntuubi.com

Pielisen museo

Pappilantie 2, 81720 Lieksa Puh. 040 104 4151 museo@lieksa.fi www.lieksa.fi/museo

pääsymaksut

Aukioloajan ulkopuolella käynti ulkomuseossa, pääsymaksun lisäksi lisämaksu 28 €/ryhmä, etukäteisvaraus. Aukioloajan ulkopuolella käynti näyttelyhallissa, pääsymaksun lisäksi lisämaksu 15 €/ryhmä, etukäteisvaraus.

Lieksan Rajaperinnetalo

Heinäkuussa avoinna erikseen ilmoitettavan aikataulun mukaan, muuten vain tilauksesta.

3 €/aik., lapset alle 15 v. ja veteraanit maksutta.

Loma-Kitsi

1.1.-31.12. klo 8-18

Koti- ja jätkämuseo

Venetie 1, 81720 Lieksa Puh. 040 186 9119

Kitsintie 86 A, 81650 Hattuvaara Puh. 0400 457 015 ahti.kilpelainen@jippii.fi

18


Lieksa • Nähtävyydet

Kohde

avoinna

pääsymaksut

Ruunaan Luontotalo ja Ruunaan retkeilyalue

1.5.-30.9. klo 10-18 Ruunaantie 129, 81750 Pankakoski Puh. 0400 807 467, 040 708 5726 travel@lieksanmatkakaverit.fi, rauni@lieksanmatkakaverit.fi www.luontoon.fi/ruunaa

Patvinsuon kansallispuisto Suomuntie, 81650 Hattuvaara Puh. 013 548 506, 0400 360 546 ukko@metsa.fi www.luontoon.fi/patvinsuo

Patvinsuon kansallispuiston opastuspiste on Suomun luontotupa, joka on avoinna toukokuulta syyskuulle. Katso aukioloajat: www.luontoon.fi/patvinsuo

Reposuon alue Puh. 0205 64 5654 ukko@metsa.fi www.luontoon.fi/reposuo

Lieksan Kulttuurikeskus

Näyttelyjen aikana ma-pe talvikaudella 12-17, muulloin 11-17 ja kulttuurikeskuksen tilaisuuksien aikana.

Karhunkaatajan koti

Avoinna vain sopimuksen mukaan.

Pielisentie 9-11, 81700 Lieksa Puh. 040 104 4110 www.lieksa.fi

Kivivaarantie 76, 81970 Jongunjoki Puh. 040 717 1088

Perinnetalo Isäntärenki

Avoinna tilauksesta.

Elämyspiha PikkuKili

1.9.2012-14.5.2013 ma-su klo 10-16

Vierailut vain tilauksesta, pääsymaksu ja opastus sopimuksen mukaan.

Vuonisjärventie 2, 81560 Vuonisjärvi Puh. 040 595 4238 perinnetalo@isantarenki.net www.isantarenki.net

Salonkyläntie 90, 81570 Kelvä Puh 040 586 2863, 0400 257 939 pikkukili.elamyspiha@co.inet.fi www.pikkukili.net

15.5.-31.8.2013 ma-pe, su klo 10-20, la klo 10-18

10 €/aikuiset (talviaikana 8 €) 8 €/lapset (talviaikana 6 €) 8 €/ryhmät (talviaikana 7 €)

Pielisen museo

19


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Luonto ja retkeily Ruunaan Luontotalo ja Ruunaan retkeilyalue Ruunaan Luontotalo sijaitsee Naarajoella Venäjän rajan läheisyydessä. Luontotalolla voit mm. suunnitella huikeita koskenlaskuretkiä, tutustua monipuolisiin retkeilyreitteihin ja tutustua Ruunaasta kertovaan näyttelyyn. Retkeilyalueella on n. 50 km merkittyjä retkeilyreittejä palveluvarustuksineen. Ruunaantie 129, 81750 Pankakoski, puh. 0400 807 467, 040 708 5726, travel@lieksanmatkakaverit.fi, www.luontoon.fi/ruunaa

Patvinsuon kansallispuisto Patvinsuon kansallispuisto on rauhaisa retkeilykohde erämaisen luonnon helmassa. Kansallispuisto on kansainvälisestikin merkittävä suoluonnon suojelu- ja tutkimusalue, jossa on lisäksi niin vanhoja aarniometsiä kuin kauniita hiekkarantaisia vesistöjä. Alue soveltuu omatoimiseen päivän tai parin patikkaretkeilyyn: maastoon merkittyjä polkuja on yhteensä n. 80 km. Polut ovat pääosin helppokulkuisia. Retkeä voi laajentaa monien mahdollisuuksien Karjalan Kierros -retkeilyreitistölle. Alue on mitä mainioin erämaisen luonnon tarkkailuun. Patvinsuon tunnuseläin karhu välttelee ihmistä, eikä sitä yleensä näe, mutta sen sijaan majavan patoja ja pesiä on nähtävissä lähes kaikkien purojen varsilla. Joutsenet, kurjet, hanhet ja lukuisat suo-, kana- ja petolinnut kuuluvat puiston linnustoon. Lintuja voit tarkkailla Teretinniemen lintutornista ja Lahna- ja Surkansuon lintulavoilta. Patvinsuon kansallispuiston opastuspiste on Suomun luontotupa, joka on avoinna toukokuulta syyskuulle.

20

Katso aukioloajat: www.luontoon.fi/patvinsuo. Suomuntie, 81650 Hattuvaara, puh. 013 548 506, 0400 360 546, ukko@metsa.fi

Reposuon alue Reposuo on linnustollisesti arvokas soidensuojeluohjelman kohde Pankakosken taajaman kupeessa. Siellä voi helposti seurata lintujen pesimäpuuhia tai muuttolintujen vierailuja. Pohjois-Karjalan suoluonnon monimuotoisuus on hyvin nähtävissä Reposuolla. Reposuon alueella maisemat vaihtelevat yllätyksellisesti avosuosta harjanteisiin ja järvenrantanäkymiin. Päiväretken aikana mielenkiinnon voi suunnata niin erilaisiin lintulajeihin kuin suoluonnon vaihtelevuuteen tai vaikkapa marjanpoimintaan. Soilla ilahduttaa alkukesästä suokukkien kauneus ja loppusyksyllä karpaloiden puna. Luonnontarkkailu onnistuu erinomaisesti luontoa häiritsemättä Ulkkajoen lintutornista ja katselulavalta sekä koko Reposuon kiertävän Ketunlenkin (12 km) varrelta. Puh. 0205 64 5654, ukko@metsa.fi, www.luontoon.fi/reposuo

Pieni Ritojärvi Pieni Ritojärvi on ihastuttava päiväretkikohde. Parasta antia on Ritojärven kierto (5,2 km), joka kokoaa alueen kauneimmat näkymät saman reitin varrelle. Rengasreitti johdattelee kulkijaansa suolla ja metsäisessä harjumaisessa järven ympäri. Pienen Ritojärven laavulla voi nauttia retkieväitä. Alueelle pääsee Kontiovaarantietä, joka on huikeana harjutienä


Lieksa • Luonto ja retkeily

Vesiluontoradat • Nurmijärven vesiluontorata (kartta Erästely Canoe & Outdoorsista) • Ruunaan vesiluontorata (kartta Ruunaan Retkeilykeskuksesta) • Timitran vesiluontorata (kartta Lomakylä Timitraniemestä) • Vuonislahden vesiluontorata (kartta Kestikievari Herranniemestä)

Kalastus Valtion kalastusluvat on mahdollista maksaa matkapuhelimella: Kalastuksenhoitomaksu 2013: puh. 0600 828 221, hinta 25,67 € Kalastuksenhoitomaksu 7 vrk: puh. 0600 828 222, hinta 9,19 € Kalastuksenhoito- ja viehekalastusmaksu Itä-Suomi 7 vrk: puh. 0600 828 235, hinta 16,89 € Pielisen kalastusalue sinällään nähtävyys. Myös Ritosärkän päällä kulkeva vanha tie ja sen varrella sijaitsevat kärryvajat vievät ajatukset entisajan matkantekoon. Lisäksi alueella on muistoja viime sotien tapahtumista. Kontiovaarantie, 81650 Hattuvaara, puh. 0205 64 5654, ukko@metsa.fi, www.luontoon.fi/pieniritojarvi

Karhunpolku Karhunpolku on 133 km pitkä eräretkeilyreitti Patvinsuon kansallispuistosta Ruunaan retkeilyalueen ja Änäkäisen kautta Teljoon. Reitti on merkitty oranssinvärisin täplin ja reitin voi kulkea molempiin suuntiin. Reitin varrella on nuotiopaikkoja, laavuja, autiotupia ja matkailuyrityksiä. Karhunpolku on osa laajaa Karjalan Kierros -reitistöä. Karhunpolku on merkitty Karjalan Kierros 3 -karttaan, jota voi tilata Karelia Expertin Lieksan toimistosta, puh. 0400 175 323, lieksa@visitkarelia. fi. Reitti on nähtävissä myös Lieksan kaupungin karttapalvelussa www.infokartta.fi/lieksa.

Kalastuslupien myyntipaikat Lieksassa Retkiaitta, Pielisentie 33 ja Rkioski, Rantalantie 13. Luvan voi maksaa Pielisen kalastusalueen tilille Pielisen Op 534307-462216. Lisätiedot www.pielisenkalastusalue.net. Lieksanjoki Lieksanjoen viehelupa oikeuttaa kalastamaan vapavälineillä mm. Lieksan (osin), Pankajärven, Ruunaan, Nurmijärven, Pankasaaren ja Polvivaaran kylien yhteisillä vesialueilla. Myyntipaikat Lieksassa Urheiluliike Ropponen, Pielisentie 44, Retkiaitta, Pielisentie 33, R-kioski, Rantalantie 13. Nurmijärvellä Annukan Kahvila, Nurmijärventie 154, Ruunaassa Luontotalo, Ruunaantie 129 ja Ruunaan retkeilykeskus, Neitikoskentie 47. Lisätiedot www.ruunaankalastusalue.fi Vapaa vapakalastusalue

Puh. 0400 175 323, lieksa@visitkarelia.fi

Viehekalastus on maksutonta Lieksanjoella Kissakarin ja Luotsiaseman välisellä alueella (pois lukien Riikolanlampi ja Sokojoki). Maksuton viehekalastus edellyttää henkilökohtaista lupaa, jonka saa Retkiaitasta ja Urheiluliike Ropposesta. Maksuton lupa ei vapauta kuitenkaan 18-64-vuotiaita kalastuksenhoitomaksusta.

Melontareitit

Ruunaan kosket

Jongunjoen melontareitti Jongunjoen melontareitti alkaa Jonkerinjärvestä Kuhmosta ja virtaa luonnonkauniina erämaisena reittinä Lieksan Nurmijärvelle. Noin 70 km pitkällä reitillä on n. 50 koski- ja virtapaikkaa ja putouskorkeutta n. 80 m. Pankasaaren melontareitti Nurmijärven kylältä lähtevä, Pankasaaren kiertävä ja Nurmijärven kylälle päättyvä melontareitti on noin 75 km pitkä. Valtaosa reitistä on järviosuutta ja sopii erinomaisesti esim. perhemelontaan.

Virkistyskalastusalue alkaa Paasikosken niskalta ja päättyy Siikakosken alle. Kattilakoski on varauskoski. Neitijärvellä ja Kattilalammella ovat ns. yleiskalastusoikeudet eli siellä saa onkia ja pilkkiä vapaasti, viehekalastuksessa tarvitaan joko Metsähallituksen viehelupa nro 1401 tai Itä-Suomen läänin viehelupa. Ruunaan virkistyskalastuslupa kattaa myös ko. alueet. Myyntipisteet Ruunaassa Luontotalo, Ruunaantie 129, Ruunaan Retkeilykeskus, Neitikoskentie 47 ja Ruunaan Matkailu Ky, Siikakoskentie 47 ja Ruunaantie 127 sekä Lieksan keskustassa Retkiaitta, Pielisentie 33. Lisätietoja ja verkkokauppa www.eräluvat.fi

Lieksanjoen melontareitti

Änäkäinen

Lieksanjoen melontareitti alkaa itärajan tuntumasta Ruunaanjärven yläpuolelta ja päättyy Nurmijärven kylälle. Reitin kokonaispituus on n. 80 km, mutta lähtö- ja lopetuspaikkoja voi olla useita.

Änäkäisen Saarijärvi Lieksasta pohjoiseen n. 36 km, opastus Lieksa-Kuhmo-tieltä (Nurmijärven kylältä noin 8 km Kivivaaran suuntaan). Alueen muut järvet eli Änäkäinen ja Mäntyjärvi ovat ns. yleiskalastuksen piirissä, eli pilkkiminen ja onkiminen ovat vapaata, viehekalastuksessa tarvitaan joko Änäkäisen virkistyskalastuslupa, Metsähallituksen viehelupa tai läänikohtainen viehelupa.

Melontareittien reittiselostukset löytyvät Erästely Canoe & Outdoorsin sivulla www.erastely.fi. Siellä on tietoa myös välinevuokrauksesta ja opastetuista melontaretkistä. Lisätietoja: puh. 0400 175 323, lieksa@visitkarelia.fi, puh. 0400 271 581, info@erastely.fi, www.erastely.fi

Myyntipisteet Jongunjoella Annukan Kahvila, Nurmijärventie 154 ja Lieksan keskustassa Retkiaitta, Pielisentie 33. Lisätietoja ja verkkokauppa www.eräluvat.fi

21


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Ohjelmapalvelut ja aktiviteetit Katso merkkien selitykset s. 4.

Kohde

palvelut

Yhteystiedot

Erä- ja luonto-opas Penttinen Markku

Opastukset Kolin kansallispuistossa, Vuonislahdessa sekä Paaterissa, kurssit, maastoruokailut. Kuuluu Vuonis-yhteistoimintaverkostoon.

Vuonislahdentie 177 A, 81590 Vuonislahti Puh. 050 357 3100 markku.penttinen@vuonis.net www.vuonis.net

Kuivalan Islanninhevostalli

Vuonislahdentie 172, 81590 Vuonislahti

Ratsastusretket ja -vaellukset islanninhevosilla ympäri vuoden.

Pohjolan Tähti Oy

Alueemme on metsän ympäröimä ja sijaitsee Viekijoen varrella. Kolmen hehtaarin maa-alueemme jaamme hevostemme ja koiriemme kesken, se on ihanteellinen lähtökohta kesäja talviharrastuksille, mutta myös vieraalle, joka etsii rauhaa ja yksinäisyyttä, se tarjoaa ihanteelliset olosuhteet.

Ruunaan Matkailu

Koskenlaskuretket puuveneillä sekä kumilautoilla. Kahvilaravintola sekä kahvila. Mökki-, huone- ja aittamajoitusta. Ranta- ja savusaunat. Kokous- ja ruokailupalvelut. Oppaan palvelut kalastukseen, patikointiin, melontaan ym.

Puh. 0400 579 113 kuivala@kuivala.fi, www.kuivala.fi Uramonkoskentie 3, 81860 Viekijärvi Puh. 040 736 2431, 040 736 2630 info@spiritofnature.eu www.spiritofnature.eu

Siikakoskentie 47, 81750 Pankakoski Puh. 013 533 130, 0400 352 307 info@ruunaanmatkailu.fi www.ruunaanmatkailu.fi

Ruunaan retkeilykeskus, Sabimark Oy

Neitikoskentie 47, 81750 Pankakoski Puh. 013 533 170, 0400 154 524, 040 579 5684 neitikoski@ruunaa.fi www.ruunaa.fi

Lieksan Matkakaverit

Ensontie 6 (postiosoite), 81750 Pankakoski

Vuokrattavana kalastus- ja retkeilytarvikkeita, lumikenkiä, polkupyöriä sekä veneitä (12 kpl) ja kanootteja (12 kpl). Kalastustarvikkeet ja Ruunaan luvat, retkeilytarvikkeet, -asusteet ja -kengät, sekä retkieväät. Kattilakosken varaukset.

Koskenlaskuretket (kumilautta, puuvene, koskiuinti), eräruokailu, majoitus ja rantasauna, savusauna. Kalastus- ja patikointiretket sekä leirikoulukoskenlaskut. Esteetön kohde.

Puh. 040 708 5726 rauni@lieksanmatkakaverit.fi, rauni@ruunaa.eu www.lieksanmatkakaverit.fi, www.ruunaa.eu

Wildlife Caravan Safaris

Kiramontie 4 B 10, 81720 Lieksa Puh. 040 734 5026 esa@caret.fi, www.caret.fi

Eräeero T:mi Eero Kortelainen

Kontiovaarantie 70, 81650 Hattuvaara Puh. 0400 159 452 eero.kortelainen@eraeero.inet.fi www.eraeero.com, www.yhteysluontoon.com

Kestikievari Herranniemi

Vuonislahdentie 185, 81590 Vuonislahti

Henkilökohtaisesti opastetut luontoretket (1-3 hlöä): Villin luonnon tarkkailu ja valokuvaus; linnut, pedot, nisäkkäät, jäljet. Kohteina kansallispuistot ja suojelualueet. Erämaacamping asuntoautossa. Palvelu myös englanniksi.

Retket ja vaellukset räätälintyönä. Illanvietot, perhejuhlat, palaverit, pikkujoulut, kalliolaskeutuminen, kalastus, patikointi, lumikenkäily, jousiammunta, eläinten katselu ja kuvaus, saunaillat, turvehoidot, melonta, metsäretket.

Rantasauna, savusauna, infrapunasauna, turvesauna, hunajasauna, yrttikylpyjä.

Bearhillhusky Carelian Dogsledding and Outdoors

22

Puh. 013 542 110, 0400 482 949 reception@herranniemi.com www.herranniemi.com Uuronvaarantie 1, 81650 Hattuvaara Puh. 040 779 0898 info@bearhillhusky.com, www.bearhillhusky.com


Lieksa • Ohjelmapalvelut ja aktiviteetit

Kohde

palvelut

Yhteystiedot

Lomakylä Timitraniemi Camping

Timitrantie 25, 81720 Lieksa Puh. 045 123 7166 info@timitra.com, www.timitra.com

Koski-Jaakko

Yläviekintie 50, 81700 Lieksa Puh. 0500 366 033, 0400 366 033 jaakko@koski-jaakko.fi www.koski-jaakko.fi

Lieksan Matkailuoppaat ry

Karelia Expert Matkailupalvelu, Pielisentie 22, 81700 Lieksa

Ohjelmapalvelut, kalaretket ja päiväretket Pieliselle. Avoinna 20.5.-10.9., muina aikoina tilauksesta.

Valmismatkat, koskenlasku puuveneellä ja kumilautalla, koskiuinti, kanoottivuokraus, eräruokailu, savusauna, mökkimajoitus, kalastus, retkeily

Opaspalveluita Lieksassa ja Kolilla. Opastetulla kierroksella näet, kuulet ja koet enemmän! Oppaat auktorisoituja matkailuoppaita. Opastukset 55 €/h. Lieksan elämää tarinoiden-kävelykierrokset Pielisentiellä tiistaisin heinäkuussa klo 16-17. Hinta 5 €/hlö.

sihteeri Airi Okkonen, puh 0400 311 213, airi.okkonen@kareliaexpert.fi

Ratsastuskoulu Ahaa

Nurmeksentie 54, 81700 Lieksa Puh. 040 525 7742 ahaa.talli@jippii.fi, www.ahaatalli.fi

Elämyspiha PikkuKili

Salonkyläntie 90, 81570 Kelvä Puh. 040 586 2863, 0400 257 939 pikkukili.elamyspiha@co.inet.fi www.pikkukili.net

Jongunjoen Matkailu

Kivivaarantie 21, 81970 Jongunjoki Puh. 0400 949 215 info@jongunjoenmatkailu.com www.jongunjoenmatkailu.com

Eräkeskus Wilderness Lodge

Alakylä 15, 81970 Jongunjoki Puh. 040 865 4668 kontakt@eraekeskus.com www.eräkeskus.com

Erästely Canoe & Outdoors

Kivivaarantie 1, 81970 Jongunjoki Puh. Arto 0400 271 581, Päivi 0400 916 470 info@erastely.fi www.erastely.fi

Taiga Maja

Hattuvaarantie 277, 81650 Hattuvaara Puh. 045 270 7440 info@taigamaja.fi www.taigamaja.fi

EräVoitto

Puh. 0500 377 480 info@eravoitto.fi, www.eravoitto.fi

Autolautta MF Pielinen

Pellikanlahdentie 1, 75530 Nurmes

SRL:n hyväksymä ratsastuskoulu. Ratsastustunnit 3-7 ratsukon ryhmissä, koulu- ja estevalmennukset, kesäleirit sekä karsinapaikkoja.

PikkuKilin eläintarhassa on yli 200 koti- ja luonnonvaraista eläintä mm. alpakka, minipossu, poroja, aaseja, muuleja, villisikoja ym. Näkötornista (22m) avautuu kymmenien kilometrien huikaisevat maisemat.

Ohjelmapalveluita kaikkina vuodenaikoina. Liikuntarajoitteiset huomioitu.

Eräkeskus & Huskytila, opastettuja luonto-ohjelmapalveluja ympäri vuoden, hotelli- ja ravintolapalvelut, kokous- ja incentive-paketit.

Melonta, pyöräily, patikointi, kalastus, hiihto, potkukelkkailu, lumikenkäily, majoitus, ruokailut, rantasauna, kuljetuspalvelut, sotahistoria - Rukajärventie. Ohjelmapalveluja luonnossa opastettuna ja omatoimisesti ilman opasta.

Retkeily- ja majoituspalvelut. Kesäkaudella vene- ja kalastusretkiä sekä koskenlaskut. Asiakkailla vapaassa käytössä kanootteja sekä soutuvene. Talvisin hiihtolatu, koiravaljakko- ja moottorikelkkasafarit. Patvinsuon kansallispuisto ja Ruunaan kosket vieressä.

Suomen sisävesien suurin autolautta liikennöi välillä Lieksa-Koli-Lieksa. Katso aikataulut s. 5.

Puh. 0400 889 845, 0400 228 435, 0400 142 819 info@pielis-laivat.fi www.pielis-laivat.fi

23


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Majoitus Katso merkkien selitykset s. 4.

Kohde

Varustus

huone/hinta

muuta

Pohjolan Tähti Oy

3 x 2hh

Täysihoito 65 €.

Siikakosken erämajat

2 x 12-20 h mökki 200€/vrk, 800€/viikko

45 €/hlö/vrk

Uramonkoskentie 3, 81860 Viekijärvi Puh. 040 736 2431, 040 736 2630 info@spiritofnature.eu www.spiritofnature.eu

Siikakoskentie, 81750 Pankakoski Puh. 0500 366 033 matka@koski-jaakko.fi www.koski-jaakko.fi

WC

Lomakylä Timitraniemi Camping

TV

Timitrantie 25, 81720 Lieksa Puh. 045 123 7166 info@timitra.com www.timitra.com

alkaen 38-145€/yö, 240-850€/viikko

45 kpl eritasoisia hirsimökkejä Avoinna 20.5.-10.9., muina aikoina tilauksesta.

2 x 2h mökki 2 x 4h mökki 1 x 4h mökki 3 x 6h mökki

Yksi neljän henkilön sekä kolme kuuden henkilön lomamökkiä ovat saunallisia, mukavuuksin varusteltuja, talviasuttavia lomamökkejä.

WC

Ruunaan Matkailu

CD

Siikakoskentie 47, 81750 Pankakoski Puh. 013 533 130, 0400 352 307 info@ruunaanmatkailu.fi www.ruunaanmatkailu.fi

TV ***

40-100€/vrk

WC

Erästely Canoe & Outdoors

CD

Kivivaarantie 1, 81970 Jongunjoki Puh. Arto 0400 271 581, Päivi 0400 916 470, info@erastely.fi www.erastely.fi

2 x 6 hh 1 x 8 hh 1 x 18 hh 1 x 25 hh

TV

WC

20 €/hlö/vrk

1 x 6 h mökki 50 €/vrk 1 x 7 h mökki 67 €/vrk 1 x 12 h mökki 84 €/vrk

Elämyspiha Pikkukili

Salonkyläntie 90, 81570 Kelvä Puh. 040 586 2863, 0400 257 939 pikkukili.elamyspiha@co.inet.fi www.pikkukili.net

Taiga Maja

Hattuvaarantie 277, 81650 Hattuvaara Puh. 045 270 7440 info@taigamaja.fi www.taigamaja.fi

*** WC

CD

TV ***

1 x 1-2hh 1 x 2-8hh 2 x 2-10hh alkaen 15 €/hlö/vrk

WC

24

Aamiainen lisähintaan 8 €/hlö. Petija liinavaatelisä 7 €/hlö.

Isompien huoneiden hinnat alkaen 60 €/vrk, biljardi- ja pingispöytä, aamupalat ja muut ruokailupalvelut tilauksesta. Keittiö, wc:t ja suihkut vapaassa käytössä.


Lieksa • Majoitus

Kohde

Varustus

Wildlife Caravan Safaris

TV

Kiramontie 4 B 10, 81720 Lieksa Puh 040 734 5026 esa@caret.fi www.caret.fi

huone/hinta

muuta

1x5h mökki

Käytössä sopimuksen mukaan pieni rantasauna, moottorivene 7 hp, kanootit 2, kalastusvälineet, mönkijä varusteineen. Oma ranta (Pielinen) 200 m. Rannalle saatavissa myös asuntoauto eri hinnasta sopimuksen mukaan.

25 €/hlö/vrk tai 80 €/vrk koko mökki, 460 €/vko

WC

Timitra Hostel

CD

Timitrantie 3, 81720 Lieksa Puh. 044 333 4044 timitranlinna@gmail.com www.timitra.fi

1-5hh alk. 25 €/hlö/vrk

TV ***

WC

Iljanniemi

DVD

Iljanniementie 52, 81720 LIeksa Puh. 0400 253 613 riikonen.heikki@pp.inet.fi www.iljanniemi.webs.com

TV

2x3 hh 2x2 hh

***

661 € /viikko

Kesällä edullista patjamajoitusta alk. 17,50 €/vrk (ei liinavaatteita). Perhehuone 85 €/vrk. Alennusta SRM/Hi Hostels -jäsenkortilla. 3 vrk tai kauemmin yöpyville edullisemmat hinnat.

WC

Ruunaan retkeilykeskus, Sabimark Oy ***

Neitikoskentie 47, 81750 Pankakoski Puh. 013 533 170, 0400 154 524, 040 579 5684 neitikoski@ruunaa.fi www.ruunaa.fi

CD

WC

Kotamökki (2+2 hlöä) 90 €/vrk

Liinavaatteet 9 €/hlö. Ravintola Akanvirta (50 paikkaa, C-oik.) avoinna tilauksesta. Ruokailut tilauksesta. Savusauna, rantasauna ja lämminvesipalju. Alue ja rakennukset soveltuvat liikuntaesteisille avustajan kanssa.

2 x 15h mökki 200€/vrk, 800€/vko

Saunatupa 2-3 henkilölle 70€/vrk, 350€/vko. Liinavaatteet +9€/henk.

8 x 2hh, voidaan käyttää myös 1 ja 3 hengen huoneina

Kaikkiin hintoihin sisältyy aamiainen. Retkieväät ja päivällinen valinnaiset.

WC

Eräkeskus Wilderness Lodge

WC

Alakylä 15, 81970 Jongunjoki Puh. 040 865 4668 kontakt@eraekeskus.com www.eräkeskus.com

Hovileirinkatu 3, 81700 Lieksa Puh. 013 511 5500 lieksa@puustelliravintolat.fi www.puustelliravintolat.fi/lieksa

Metsänvartijan talo (6 hlöä) 35 €/hlö/vrk Uittomaja (8 hlöä) 140 €/vrk

***

Koski-Jaakko

Puustelliravintolat Oy/Hotelli Puustelli

DVD

Raunin Maja (10 hlöä) 240 €/vrk

TV

Yläviekintie 50, 81700 Lieksa Puh. 0500 366 033, 0400 366 033 jaakko@koski-jaakko.fi www.koski-jaakko.fi

Myös Kattilakosken varaukset.

15.5.-30.9. 100 €/vrk/600 €/ vko, muulloin 95 €/vrk Aitat 35 €/vrk, 210 €/viikko

WC

Lieksan Matkakaverit

Ensontie 6 (postiosoite), 81750 Pankakoski Puh. 040 708 5726 rauni@lieksanmatkakaverit.fi www.lieksanmatkakaverit.fi rauni@ruunaa.eu, www.ruunaa.eu

11 kpl 5-6 hengen mökkejä, 8 aittaa (3-4 henk.)

TV

50-95€/hlö/vrk ajankohdasta riippuen, erityisiä viikkopaketteja

TV

30 kpl 2hh, 2 niistä tilavampaa perhehuonetta.

Olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä hotelliimme. Esteetön liikkuminen ravintolaan. Hotellissamme on invahuoneita.

25


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Katso merkkien selitykset s. 4.

Kohde

Varustus

Lomapirtti Sillankorva

TV

Ruunaantie 124, 81750 Pankakoski Puh. 040 563 5121

huone/hinta

muuta

1 x 10h talo 145€/vrk, 220€/ vkl, 520€/vko

Talon alakerran huoneisto 100€/vrk, 340€/vko, yläkerran huoneisto 80€/vrk, 275€/vko. Siivouslisä 40€. Savusauna 90€.

2 x 4h aitta 40€/vrk

WC

4 tasokasta mökkiä: 1 mökki 2+2, 2 mökkiä 4+2 ja 1 mökki 7+2 vuodepaikkaa

Loma-Pielinen

Kelvänsaari 2, 81590 Vuonislahti Puh. 0400 230 536, 040 579 0228 lauri.turunen2@gmail.com www.lomapielinen.net

Kestikievari Herranniemi

CD

Vuonislahdentie 185, 81590 Vuonislahti Puh. 013 542 110, 0400 482 949 reception@herranniemi.com www.herranniemi.com

TV

2 hh 84 €/vrk

TV

4x2hh, 1x3hh, 1x4hh, 1xmökki

WC

Jongunjoen Matkailu

Kivivaarantie 21, 81970 Jongunjoki Puh. 0400 949 215 info@jongunjoenmatkailu.com www.jongunjoenmatkailu.com

Kaatrahovi

Pielisentie 45, 81700 Lieksa Puh. 040 135 0455 kaatrahovi@gmail.com www.kaatrahovi.fi

TV

WC

8 huonetta

Aamiainen 6 €.

1 hh alk. 44 €/vrk, 2 hh alk. 65 €/vrk 1.6.-15.8. 1 hh 45 €/vrk, 2 hh 70 €/vrk. 3 x 4h mökki, huonemajoitusta 20 hengelle

Kitsintie 86 A, 81650 Hattuvaara Puh. 0400 457 015 ahti.kilpelainen@jippii.fi

Läpikäytäväntie 54, 81590 Vuonislahti Puh. 045 264 0303 myynti@hotellipielinen.com www.hotellipielinen.com

Sis. aamiaisen, liinavaatteet ja sisäsaunavuoron. Mökki, savusauna, kylpytynnyri, ryhmämajoitus ja pitkäaikaismajoitus erillisen hinnaston mukaan.

WC

Loma-Kitsi

Hotelli ja Hostelli Pielinen

Huoneissa alk. 42€/hlö/vrk

Aamiainen 6 €, liinavaatteet 5 €. Mökeistä yksi talviasuttava.

alk. 50 €/mökki/vrk, huonemajoitus 18 €/hlö/vrk

TV

hotelli 11x2hh 88 €/vrk, 6x3hh 108 €/vrk

WC

hostelli 1hh 40 €/vrk, 2hh 64 €/vrk, 3hh 96 €

2hh 25-30 €/hlö

Lieksan kr. opisto

Kylänlahdentie 81, 81820 Kylänlahti Puh. 0400 487 750 (ma-pe klo 8-15) toimisto@lkro.fi www.lkro.fi

Tapion Tupa

Vuonisjärvi Puh. 0400 871 559, 040 833 2333 tapiontupa@luvehniemi.net www.luvehniemi.net/tapiontupa www.huvila.net/627

26

TV *** WC

DVD

Laadukas, v. 2004 valmistunut loma-asunto kauniilla rauhallisella paikalla Vuonisjärven rannalla.


Lieksa • Majoitus, ostospaikat

Kohde

Varustus

SF-Caravan Pielisen Karjala Rekiniemi 4, 81590 Vuonislahti Puh. 040 702 5745 www.pielisenkarjala.fi

huone/hinta

muuta

WC

Vuonislahden Hanhiniemi Oy

2 tasokasta 6+4 hengen mökkiä 1 mökki 2+2 hengelle

Puh. 0400 170 255 reino.kuivalainen@vunas.inet.fi www.huvila.net/296 ja /401

Villi Pohjola

Kämppämajoitusta

Puh. 0306 502 540 www.villipohjola.fi

Yrjölän kotiseututalo

Yrjöläntie 26, 81720 Lieksa Puh. 0400 488 135 www.lieksapielisjarviseura.net

WC

Majoitusta talossa 25 hlöä, aitat 8 hlöä, rantatupa Lieksanjoen äärellä 3-5 hlöä (kamiina, liesi, mikrouuni, jk, kahvinkeitin)

Entinen vanhainkoti, saneerattu 1994-1998 kotiseututaloksi. Sali n. 100 henkilölle, AV-laitteet, äänentoisto, karaoke. Keittiö, sauna/takkahuone. Tiloja vuokrataan.

Ostospaikat Matkamuisto- ja erikoismyymälät TalliGalleria Myyntinäyttely, avoinna 25.6.-18.8.2013 ti-su klo 12-18, ma suljettu. Timitrantie 3, www.lieksantaideyhdistys.com ReinoKauppa-tehtaanmyymälä Myymälässä mm. aamutossuja, suomalaisia saappaita, Palmrothin kenkiä ja renkaita. Paljon oheistuotteita ja vaihtuvia tarjouksia. Järjestämme myös tehdaskierroksia. Tarkista aukiolo ReinoKaupasta! Kerantie 19, puh. 050 441 2833, lieksa@reino.fi, www.reinokauppa.fi Ajanpatinaa Antiikin ja vanhan tavaran kesäkauppa. Meillä voi ostosten ohella myös nostalgiamatkailla. Antiikin varastomyymälä ja kirpputori kesäisin os. Pokrontie 2, Lieksa. Avoinna 3.6.-17.8.2013 ma-to 10-17, pe 10-18, la 10-14. Pielisentie 36, puh. 040 554 0813, tarja.pousar@saunalahti.fi, www.ajanpatinaa.fi Lieksan Retkiaitta Retkeily-, urheilu-, kalastus- ja lahjatavaroita. Avoinna ma-to klo 9-17, pe klo 9-18, la klo 9-14. Pielisentie 33, puh. 0400 172 226, retkiaitta@co.inet.fi, www.retkikauppa.fi Lieksan Taitokeskus Avoinna ma-pe klo 10-17, heinä- ja joulukuu myös la klo 10-14. Pielisentie 17, puh. 050 315 6953, lieksa@taitopohjoiskarjala.fi, www.taitopohjoiskarjala.fi

Leenan Käsityö ja Lahja Pitsikeramiikkaa ym. savitöita, liinoja, norjalaisia villapaitoja, ruskovilla-alusasuja, käsityötarvikkeita. Avoinna ma-pe klo 9-17, la klo 9-13. Pielisentie 5, puh. 040 846 1741 Lieksan Leipomo Ky Kahvila/konditoria. Avoinna ma-pe 6-17, la 9-14. Pielisentie 31, puh. 013 521 777, 040 500 8823, lieksanleipomo@lieksanleipomo.fi, www.lieksanleipomo.fi Loma-Kitsi Käyttö- ja lahjaesineitä. Kitsintie 86 A, Hattuvaara, puh. 0400 457 015, ahti.kilpelainen@jippii.fi Perinnetalo Isäntärenki Taidekäsitöitä. Vuonisjärventie 2, 81560 Vuonisjärvi, puh. 040 595 4238, perinnetalo@isantarenki.net, www.isantarenki.net Sisustus Emilia Sisustus- ja lahjatavaroita, tekstiilejä, huonekaluja. Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14. Puh. 0400 202 571, www.sisustusemilia.fi

Päivittäistavarakaupat S-Market Lieksa Avoinna ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-21. Pielisentie 23-25, puh. 010 762 2614, pko@sok.fi, www.pko.fi

K-Citymarket Lieksa Avoinna ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18. Pielisentie 30, puh. 010 538 9400, www.k-citymarket.fi Lidl Avoinna ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-18. Mönninkatu 2, puh. 0800 05435, www.lidl.fi Valintatalo Avoinna ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18. Pielisentie 10-12, puh. 020 700 6830, www.valintatalo.fi Tokmanni Avoinna ma-pe 9-19, la 9-16, su 12-16. Pielisentie 28-30, puh. 020 728 6100, www.tokmanni.fi K-Market Muskotti Avoinna ma-la 7-21, su 10-20. Rantalantie 13, puh. 013 525 597, www.k-market.com Siwa Avoinna ma-la 8-22, su 9-22. Väinöläntie 4, puh. 020 700 2750, www.siwa.fi Siwa Avoinna ma-pe 8-21, la 8-20, su 9-20. Pankakoskentie 3, puh. 020 700 2745, www.siwa.fi K-Extra Sinisalmi Avoinna ma-pe 8:30-18 (20), la 8:30-16 (18), su 10-16 (18). Viekijärventie 10, puh. 013 542 580, www.k-extra.fi Valjan Valinta Vuonislahdentie 180, Vuonislahti puh. 046 812 2649

27


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Ravintolat ja kahvilat Perinnetalo Isäntärenki Talon erikoisuutena ovat lammasruuat ja maalaisruisleipä. Karelia á la carte. Avoinna tilauksesta. Vuonisjärventie 2, Vuonisjärvi, puh. 040 595 4238, perinnetalo@isantarenki.net, www.isantarenki.net Ruunaan Matkailu Kahvila-ravintola Suvanto sekä Kahvila Ruunaan tupa. Kesäaikaan kahvila avoinna päivittäin, muina aikoina tilauksesta Siikakoskentie 47, Pankakoski, puh. 013 533 130, 0400 352 307, info@ruunaanmatkailu.fi, www.ruunaanmatkailu.fi Ruunaan retkeilykeskus Ravintola A-oikeuksin 80+40 paikkaa. Kota (30 henk.) ja takkatupa (15 henk.) myös anniskelualueita. Ravintola avoinna päivittäin 2.5.-31.10., muulloin tilauksesta. Neitikoskentie 47, Pankakoski, puh. 013 533 170, 0400 154 524, 040 579 5684, neitikoski@ruunaa.fi, www.ruunaa.fi Lieksan Matkakaverit Kaikki toiminta tapahtuu ennakkotilauksen perusteella. Ensontie 6 (postiosoite), Pankakoski, puh. 040 708 5726, rauni@lieksanmatkakaverit.fi, www.lieksanmatkakaverit.fi Peacock´s Pizza Pizzat, burgerit, kebabit. Avoinna ma-la klo 11-21, su klo 12-21. Pielisentie 2-6, puh. 013 524 921 Pizza Master Pizzat, kebabit, salaatit, calzonet. Avoinna ma-la klo 11-21, su klo 12-21. Pielisentie 1012, puh. 0400 288 481, info@pizzamaster.fi, www.pizzamaster.fi Kahvila-lounasravintola Baana Kahvila-, lounas- ja pitopalvelut. Avoinna ma-pe klo 8-16. Pielisentie 82, puh. 040 845 8748 Sininen Kahvila Lounas ma-pe. Avoinna ma-pe klo 7.30-15. Vaskiviikon aikana eri aukioloajat. Pielisentie 20, puh. 040 758 2249, anja.tuononen@suomi24.fi Kaatrahovi Ravintola ja hotelli Lieksan keskustassa. Perjantaisin tansseja. Talvikautena ruokatarjoilu tilauksesta. Pielisentie 45, puh. 040 135 0455, kaatrahovi@gmail.com, www.kaatrahovi.fi Puustelliravintolat Oy/Hotelli Puustelli Avoinna ma-la klo 9-22, su klo 9-16.

28

Hovileirinkatu 3, puh. 013 511 5500, lieksa@ puustelliravintolat.fi, www.puustelliravintolat.fi/lieksa

Aseman kahvila Avoinna ma-pe klo 9 (10) – 17, kesällä päivittäin. Asema-aukio 2, puh. 0400 916 470.

ABC Lieksa ABC-liikennemyymälä. Avoinna klo 6-22. Noutopöytälounas ma-pe klo 10.30-15, la-su klo 11-15. Kalliokatu 8, puh. 010 762 3790, abc.lieksa@sok.fi, www.abcasemat.fi

Hotelli Pielinen Läpikäytäväntie 54, Vuonislahti, puh. 045 264 0303

Lieksan Leipomo Ky Ruoka-ja kahvileivät. Keittolounas ma-pe klo 11.00-14.00 ja aamiainen klo 6.00-9.00. Avoinna ma-pe 6-17, la 9-14. Pielisentie 31, puh. 013 521 777, 040 500 8823, lieksanleipomo@lieksanleipomo.fi, www.lieksanleipomo.fi Lounasravintola Monipuolinen lounas noutopöydästä ma-pe klo 10-13. Pitopalvelu. Pielisentie 26, puh. 013 521 149, 0400 187 449, pitopalvelu.heikkinen@gmail.com Lounaskahvila Hurtanholvi Lounas- ja kahvilapalvelut, pitopalvelu, leivonnaiset. Ateriapalvelu. Avoinna mape klo 8-16. Lounas klo 10.30-14. Simo Hurtan katu 11, puh. 040 756 4024, lounaskahvila@hurtanholvi.fi, www.hurtanholvi.fi Toribistro Pizzeria. Avoinna ma-la klo 11-21, su klo 12-21. Torikatu 3, puh. 013 524 002 Jongunjoen Matkailu Tilausravintola/juhlatila katettavissa noin 100 vieraalle. Majoittujille kotiruokaa joka päivä. Avoinna 1.6.-31.8.joka päivä klo 9-12 ja klo 15-21. Kivivaarantie 21, Jongunjoki, puh. 0400 949 215, info@jongunjoenmatkailu.com, www.jongunjoenmatkailu.com Eräkeskus Wilderness Lodge Ravintolapalvelut vain ennakkotilauksesta. Avoinna klo 8.30-23.00. Alakylä 15, Jongunjoki, puh. 040 865 4668, kontakt@ eraekeskus.com, www.eräkeskus.com Loma-Kitsi Ruokailupalvelut ryhmille tilauksesta, 50 asiakaspaikkaa. Kitsintie 86 A, Hattuvaara, puh. 0400 457 015, ahti.kilpelainen@jippii.fi Kestikievari Herranniemi Aamiaiset, kahvilapalvelut ja ruokailut. Ravintola avoinna 1.6.-30.9. päivittäin klo 12-22. vk 8-10 sekä 6.-9.4. klo 12-20. Muina aikoina ennakkotilauksesta. Vuonislahdentie 185, Vuonislahti, puh. 013 542 110, 0400 482 949, reception@herranniemi. com, www.herranniemi.com

Kahvila Annukka Tammi-toukokuussa ma-pe klo 8-18, la klo 9-18, su klo 11-18, kesä-, elo- ja syyskuussa ma-pe klo 8-19, la klo 9-19, su klo 10-19, (21.6. klo 8-14, 22.6. klo 12-20), heinäkuussa ma-pe klo 8-21, la klo 9-21, su klo 10-21 .Nurmijärventie 154, Jongunjoki, puh. 040 964 1083, kahvilaannukka.nettisivu.org Kotipizza Lieksa – St1 Avoinna ma-la klo 10:30-20, su klo 10:30-18. Mönninkatu 30, puh. 013 522 288 Lounaskahvila Soroppi Avoinna su-to klo 7-17, lounas klo 11:3013:30. Vuonislahdentie 184, Vuonislahti, puh. 040 571 6406 Paaterin galleriakahvila Avoinna 15.5.-15.9. klo 10-18, 21.6. klo 10-16. Muulloin sopimuksen mukaan. Paateri 21, Vuonisjärvi, puh. 040 104 4055, 044 331 4111 Pielisen museon kahvila Avoinna 15.5.-15.9. klo 10-18, juhannusaattona suljettu. Pappilantie 2, puh. 040 104 4151 Pokron Helmi Avoinna ma-pe klo 10.30- 14.00, lounas tarjolla. Suljettu 1.-22.7. Pokrontie 2, Lieksa, puh. 045 887 4239 SEO Lieksa Avoinna ma-pe klo 7-19, la-su klo 9-21. Rantalantie 1, puh. 013 521 733, 045 880 3684 Grilli-Kioski Kipparin Sapuska Lieksan satama, Braheantie 1, Torikatu 1, puh. 013 228 366 Autolautta Pielinen Reittiliikenne 10.6.-18.8., ryhmille myös 1.-9.6. ja 19.-31.8. Puh. 0400 228 435, 0400 889 845. Club Simo Pielisentie 23-25, puh. 010 762 3490 Fanny´s Pub Pielisentie 10-12, puh. 0400 942 571 Pub Icella Pielisentie 19, puh. 013 525 631 Pub Tinatähti Pielisentie 28-30, puh. 013 222 131


Lieksa • Ravintolat ja kahvilat, hyvä tietää

Hyvä tietää Alko • Citymarket, Pielisentie 34, 81700 Lieksa, puh. 020 711 2715. Ma-to, la 9-18, pe 9-20. www.alko.fi Apteekkeja • Lieksan Pielis-apteekki, Pielisentie 29, 81700 Lieksa, puh. 013 229 927, pielisapteekki.lieksa@apteekit.net, www.pielisapteekki.fi • Lieksan Pietari-Apteekki, Pielisentie 30, puh. 013 521 003, pietariapteekki@apteekit.net, www.lieksanapteekki.fi • Lieksan Uusi Apteekki, Pielisentie 18, puh. 013 521 041, lieksanuusiapteekki@ apteekit.net Autohuoltamoita/Huoltoasemia • Abc Lieksa, Kalliokatu 8, 81700 Lieksa, puh. 010 762 3790 • Lieksan Rengas Oy, Timitrantie 1, 81720 Lieksa, puh. 013 523 222, 0400 519 044 • Pielisen Kumi Oy, Mönninkatu 32, 81700 Lieksa, puh. 013 521 444 • St1, Mönninkatu 30, 81700 Lieksa, puh. 013 522 288 • Seo, Rantalantie 1, 81720 Lieksa, puh. 045 880 3684 • Veljekset Laakkonen Oy, Pielisentie 82, 81700 Lieksa, puh. 010 309 7500 Autovuokraus • Avis Autovuokraamo, Pielisentie 82, 81700 Lieksa, puh. 013 122 222 • Toyota Rent, Mönninkatu 32, 81700 Lieksa, puh. 013 521 444 Eläinlääkäri • Kaupungineläinlääkäri Risto Rantanen, Mönninkatu 56, puh. 013 523 354 • Eläinlääkäri Mervi Saviranta, Simo Hurtan katu 13, puh. 0400 229 929 Kaupungintalo • Rantalantie 6, 81720 Lieksa, puh. 040 104 4000 Kimppakyyti kylille • Tilataan edellisenä arkipäivänä 16-18 kuljettajalta. • Matkahinnat/suunta: alle 10 km 5 €, lapsi 3 €, yli 10 km 6 €, lapsi 4 €, yli 20 km 7 €, lapsi 5 € • Viekijärven ja Mätäsvaaran suunta, tilausnumero 040 104 4680. Ajopäivät ma ja pe. Lähtö kylältä klo 9–10, lähtö keskustasta klo 12–13. • Viensuun ja Kylänlahden suunta, tilausnumero 040 104 4681. Ajopäivät ma, ke ja pe. Lähtö kylältä klo 9–10 ja keskus-

tasta klo 12–13. • Jongunjoen ja Pankajärven suunta, tilausnumero 040 104 4682. Ajopäivät ma ja pe. Lähtö kylältä klo 9–10, lähtö keskustasta klo 12–13. • Ruunaan suunta, tilausnumero 040 104 4683. Ajopäivät ma ja pe. Lähtö kylältä klo 9–10, lähtö keskustasta klo 13–14. • Vuonisjärven suunta, tilausnumero 040 104 4684. Ajopäivät ti ja to. Lähtö kylältä klo 9–10, lähtö keskustasta klo 12–13. • Hattuvaaran suunta, tilausnumero 040 104 4685. Ajopäivät ma ja to. Maanantaisin lähtö kylältä klo 11–12 ja keskustasta klo 14–15. Torstaisin lähtö kylältä klo 9–10 ja keskustasta klo 12–13. • Vuonislahden ja Jaakonvaaran suunta, tilausnumero 040 104 4686. Ajopäivät ma ja pe. Lähtö kylältä klo 8–9, lähtö keskustasta klo 12–13. • Koli–Lieksa, tilausnumero 040 104 4687. Ajopäivä ke. Lähtö klo 8.15 Kolilta ja klo 13 Lieksasta. Lipun hinta 18 €/12 €. Jäätien aikaan 7 €/5 €. Kirjasto • Lieksan kaupunginkirjasto, Urheilukatu 4, puh. 040 104 4125, kirjasto@lieksa.fi, www.lieksa.fi/kirjasto Lieksan Elokuvat • Lieksan Kulttuurikeskus, Pielisentie 9-11, puh. 040 510 7172, www.lieksanelokuvat.net Liikuntapaikkoja • Lieksan jäähalli, Urheilupuisto 3, puh. 040 104 4775, 040 104 4110 • Rauhalan kuntosali, Rauhalantie 2, puh. 040 104 4120 • Tennishalli, Pokrontie 2, varaukset puh. 0400 887 827 Matkahuolto/Linja-autoasema • Tmi Matkanne, Mönninkatu 16, 81700 Lieksa, puh. 040 371 3048. Ma-pe 7.3015:30. • Aikataulutiedustelut ma-pe 8-17, puh. 0200 4000 (1,99 € / min + pvm), www. matkahuolto.fi Pankkeja • Nordea, Pielisentie 16, puh. 0200 3000, www.nordea.fi • Pielisen Osuuspankki, Pielisentie 9, 81700 Lieksa, puh. 010 254 3501, pielisen@op.fi, www.op.fi Poliisi • Lieksan poliisiasema, Urheilukatu 3 A, 81700 Lieksa, puh. 071 875 5670, polii-

sipäivystys puh. 071 875 6500, yleinen hätänumero 112, lupapalvelut puh. 071 875 5680 Polkupyörien huolto ja vuokraus • Lieksan Koneasema, Asema-aukio 1, 81700 Lieksa, puh. 044 561 4156 Posti • S-Market Lieksa, Pielisentie 23-25. Avoinna ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18. • R-kioski Rantala, Rantalantie 13. Avoinna ma-la 9-21, su 10-21 • K-Extra Sinisalmi, Viekijärventie 10. Avoinna ma-pe 8:30-18, la 8:30-16, su 10-16 • Siwa Pankakoski, Pankakoskentie 3. Avoinna ma-pe 8-21, la 8-20, su 9-20. Satama • Kaupunginniemi - septitankin tyhjennyspiste - vierasvenepaikkoja • Pienvenelaiturit - Ahvenlahti, Rantala (Lieksanjoki), Pankakoski, Lieksan satama Taksi Itä-Suomi Taksi Itä-Suomi (www.taksiitasuomi.fi) • Lieksan taksitilaukset (ei Koli) puh. 0601 10100 (1,16 €/puh. + 0,99 €/min) • Lieksan keskustan taksiasema, puh. 0601 10106 (1,16 €/puh. + 0,99 €/min) Terveyskeskus • Lieksan terveyskeskus, Korpi-Jaakon katu 21, puh. 040 104 4500, yleinen hätänumero 112, terveyspalvelu@lieksa. fi, www.lieksa.fi Tilausajo- ja linjaliikennettä • Pohjolan Matka, puh. 0201 303 540, bussit.lieksa@pohjolanmatka.fi Uimahalli • Kainuuntie 7, puh. 040 104 4770, www.lieksa.fi/uimahalli Uimarannat • Kaupunginniemi, Timitra, Urheilupuisto, Pankakoski, Hatunkylä, Nurmijärvi VR • VR Asiakaspalvelu, ma-su 7-22, puh. 0600 41 900 (1,99 € /vastattu puhelu + pvm), www.vr.fi

29


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Lomaohjelmaa Lomaohjelmia ja valmiita lomapaketteja Lieksan elämää tarinoiden -kävelykierrokset Pielisentiellä heinäkuussa tiistaisin. Oppaan mukana näet ja kuulet enemmän. 5 €/hlö. Ruunaan koskenlaskuretket puuveneellä alk. 42/21 € Kesto n. 4h. Hinta sis. koskenlaskuretken ja erälounaan. Koskenlaskuretki ja yöpyminen Ruunaalla -puuveneretki alk 60 €/ aik ja kumilauttaretki alk. 64 €/aik. Hinta sis koskenlaskuretken ja erälounaan, huonemajoituksen Ruunaan Matkailussa ja aamiaisen. INNOELMA PALKITTU UUTUUSTUOTE! Rentoutuskelluntaa Ruunaankoskilla alk. 85 €/hlö, vähintään 6 hlön ryhmille. Elämyspaketti miehille ja naisille tai työporukoille. Sis. koskikellunnan varusteineen, saunan ja ruokailun. Toteutettavissa touko-kesäkuussa ja syys-marraskuussa vesiolosuhteiden mukaan. Ratsastusretki koskemattomaan luontoon alk. 30 €/aik/h ja 15 €/ lapsi 6-16 v /h. Nautittava retki luonnon keskelle sopii aloittelijalle ja kokeneemmallekin ratsastajalle. Sis. kypärän, turvaliivit, saappaat ja oppaan. Kesäpäivä PikkuKilissä 10 €/aik., 8 €/4-14 v lapsi. Vierailu koko perheelle PikkuKilin eläintarhassa, yli 200 koti- ja luonnonvaraista eläintä mm. alpakka, minipossu, poroja, aaseja, muuleja, villisikoja. Näkötorni, leikkikenttä, uintipaikka, kioski ja kalastusmahdollisuus. Ruunaan kala-apajat kutsuvat alk. 120 €/hlö/min 2 hlöä. Kalamatka Ruunaalle pienporukalle tai perheelle, n 4h. Sis. paikalliset kuljetukset Ruunaalla, opastetun kalastusretken, kalastusluvat ja kalastusvälineet. Nurmijärven kylän kierto -melontaretki keskiviikkoisin klo 12. Nauti luonnon kauneudesta koko perheen kanssa ohjatulla melontaretkellä Jongunjoella. Harjoittelukierros vesiluontoradalla. Kesto 2-3h. Hinta: 40 €/aik., 20 €/lapsi 7-12 v samassa kanootissa, väh. 6 hlön ryhmille. Sis opastus, kanootti, melontaliivi, varustesäkki ja äyskäri. Häähnijoen melontaretki torstaisin klo 12. Koko perheen luontoretki itärajan mutkittelevalla erämaajoella. Kesto 4-5h. Hinta: 55 €/aik., 30 €/lapsi 7-12 v samassa kanootissa, väh 6 hlöä ryhmässä. Sis opastuksen, kuljetukset Nurmijärveltä, kanootti, melontaliivi, varustetynnyrit ja äyskäri. Itärajan suurpedot -katselu- ja kuvausretki Keljänpurolle. Koe luonnon eläinihmeet keskellä erämaata tarkkailukämpässä ja ota elämäsi luontokuva. Hinta: 175 €/hlö/1-2 hlöä ryhmässä, 160 €/hlö/3 hlöä ja enemmän ryhmässä. Sis. tulokahvin, yritysesittelyn, ilta- ja yöpalan, opastuksen ja diplomin. Kesto 1 pv ja 1 yö. Ihana kesäpäivä Pielisellä. Upea Pielinen ja kunniakas Kolin kansallismaisema! Retkipäivä risteillen laivalla Lieksasta Kolille tai Kolilta Lieksaan sekä lounas karjalanpiirakoineen 17.6.-18.8.2013. Hinta 32/16 €/hlö. Kotilounas Hotelli Puustellissa noutopöydästä juhannuksesta elokuun loppuun päivittäin klo 11-20. Lähituottajien raaka-aineista valmistettuna. Hinta 11,50 €/hlö.

30


Lieksa • Lomaohjelmaa

Katso Pielise n laivaristeilyje n aikataulut sivulta 5!

Ryhmäretkiä KESÄN UUTUUS RYHMILLE: Rukajärventie ja Rajaperinnetalo Sotahistorian ystäville Lieksan Rajaperinnetalo ja Rukajärventie muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden, joka avautuu parhaiten Lieksan Rajakillan asiaan vihkiytyneiden oppaiden johdolla. Päivän retkiohjelmaan kuuluu opastettu kierros Lieksan Rajaperinnetalossa, elokuvaesitys ja munkkikahvit Sotilaskodin salissa, ruokailu sekä opastettu retki Rukajärven tiellä ryhmän bussilla. Hinta 35 €/hlö, vähintään 20 hlön ryhmälle. Reino-kotikenkäpäivä Lieksassa Nostalginen retki Reino-tossujen maailmaan ja Lieksan historiaan. Paikallisoppaan huostassa vietetään päivä Pielisen museossa, ReinoKaupassa ja tehtaassa sekä ruokaillen Ravintola Hurtan Holvissa. 25 €/hlö/väh 20 hlön ryhmille. Kesäretki Lieksaan Ohjelmassa mm. opastettu vierailu Eva Ryynäsen ateljeessa ja Paaterin kirkossa sekä Pielisen museossa, ostoshetki ReinoKaupassa, lounas ravintolassa, laivamatka Lieksasta Kolille läpi satasaarisen Pielisen sekä opastettu kierros Luontokeskus Ukossa Kolin kansallispuistossa. Hinta 49 €/hlö, kun ryhmässä vähintään 30 hlöä.

Kuvanveistäjän jalanjäljillä Paaterissa ja Pielisen museolla Paateri tarjoaa ainutlaatuista puutaidetta, jota kuvanveistäjä Eva Ryynänen valmisti vuosien varrella yli 500 veistosta. Karjalainen lounas Kestikievari Herranniemessä. Pielisen museon kymmenet hirsirakennukset taas kertovat tarinoita Lieksan menneisyydestä, ihmisten arjesta ja elämästä raja-alueella. Hinta 48 €/hlö/16 hlön ryhmälle. Retki Kolin jylhiin kansallismaisemiin Näe ja koe Kolin upeimmat näköalat ja Suomen tunnetuin kansallismaisema. Hinta 44 €/hlö/16 hlön ryhmälle. Hintaan sisältyy opastettu Huippujen kierros Kolin vaaroilla, lounas sekä opastettu kierros Luontokeskus Ukossa.

Neuvonta ja myynti: Karelia Expert Matkailupalvelu Oy Lieksa: Pielisentie 22, puh. 0400 175 323, 0400 311 213, lieksa@visitkarelia.fi, www.visitkarelia.fi/lieksa Varaa tuotteet viimeistään edellisenä päivänä klo 14 mennessä.

31


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Ruunaan koskenlaskuretket Yritys

Lähtöaika

Lähtöpaikka

Hinnat (aik./lapsi)

retki

Koski-Jaakko

12:00

Naarajoen pysäköintialue

45 € / 22,50 €

Puuvene & erälounas

30 € / 15 €

Puuvene ilman ruokailua Perhealennus: 2 aikuisen seurassa, joka toinen alle 12-vuotias lapsi maksutta

Lieksan Matkakaverit

11:00

Koski-Jaakon taukopaikka

45 € / 22,50 €

Kumilautta & erälounas

15:00

Siikakoskentie

30 € / 15 €

Kumilautta ilman ruokailua

12:00

Ruunaan Luontotalo, Ruunaantie 129

47 € / 24 €

Puuvene & koskilounas

1.6.-12.8. joka päivä

11:00

Ruunaan Matkailu

10:00 14:30

Raunin Maja, Siikakoskentie 65

Ruunaan Tupa, Ruunaantie 127

Perhe 2+2 132 € 31 € / 16 €

Puuvene ilman ruokailua

47 € / 24 €

Kumilautta & koskilounas

Perhe 2+2 132 € 31 € / 16 €

Kumilautta ilman ruokailua

42 € / 21 €

Puuvene & erälounas

27 € / 13 €

Puuvene ilman ruokailua Perhealennus: 2 aikuisen seurassa 1 alle 12-vuotias lapsi maksutta

11:00

Ruunaan Tupa, Ruunaantie 127

45 € / 22 €

Kumilautta & erälounas

30 € / 15 €

Kumilautta ilman ruokailua

Koskenlaskuretkille aina ennakkovaraus! Varaukset: Karelia Expert Matkailupalvelu Oy Pielisentie 22, 81700 Lieksa Puh. 0400 175 323, 0400 311 213, lieksa@visitkarelia.fi Voit ostaa koskenlaskuretket myös verkkokaupasta: www.visitkarelia.fi

32


Lieksa • Koskenlaskuretket, tapahtumat

Tapahtumia 7.4.

”Lukkosulaa ja lumpeenkukkia” -komedia Lieksan kulttuurikeskuksen Brahe-salissa

15.5.

Viihdekonsertti Coming Home, solistina jazz-vokalisti Tuija Komi

18.5.

Kansainvälinen museopäivä Pielisen museossa

18.5.

Jongun Hujaus -melontaretki

kesä-elokuu Pielinen Soi -konsertit Paaterissa, Lieksassa ja Kolilla kesäkuussa Kreivin Perjantai Pielisen museossa 8.–9.6

Pielisen Messut Lieksan jäähallissa

18.6.

Lieksan Ravit

heinäkuu Teatteriesityksiä Loukun Kesäteatterissa 7.7.

Isäntärengin perinnepäivä

9.7.

Lieksan Ravit

16.7.

Lieksan Ravit

26.7.–3.8.

Lieksan Vaskiviikko

27.7.

Tanssi-, runo- ja muotishow Lieksan aseman makasiinissa

29.7.–2.8.

Karelia Soutu -retkisoutu Lieksasta Joensuuhun

6.8.

Lieksan Ravit

elokuussa

Jätkän lauantai Pielisen museossa

24.8.

Ruunaan Rysäys -melontaretki

21.9.

Vuonislahden Muikkumarkkinat

27.9.

Hämärän kaupan ilta Pielisentiellä

Lieksan Vaskiviikko 26.7.–3.8.2013 Lieksan Vaskiviikko on Suomen merkittävin ja samalla suurin vaskimusiikkifestivaali joka arvostetaan myös kansainvälisellä tasolla erittäin korkealle. Vaskiviikko järjestää tasokkaan konserttisarjan, jossa kesällä 2013 esiintyjinä ovat mm. norjalainen Tine Thing Helseth & ten Thing, itävaltalainen Sonus Brass ja Joensuun kaupunginorkesteri sekä lukuisat tunnetut vaskimuusikot eri puolilta maailmaa. Lisäksi Vaskiviikon aikana järjestetään opetustoimintaa ja kansainvälinen vaskisoitinkilpailu vuosittain vaihtuvalla teemasoittimella. Vuonna 2013 vuorossa on Lieksan 3. kansainvälinen tuubakilpailu, johon aiempien vuosien tapaan odotetaan runsasta osanottoa sekä kotimaasta että ulkomailta. Vaskiviikon aikana Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistys ry järjestää Lieksassa ja lähiympäristössä runsaasti oheistapahtumia; ilmaiskonsertteja, pihasoittoja, lastentapahtumia jne. Konsertteja järjestetään mm. kulttuurikeskuksen Brahe-salissa ja Lieksan kirkossa. www.lieksabrass.com Kuva: Lieksan Vaskiviikko/Takaaki Koshiba


NURMES

Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Nähtävyydet ja käyntikohteet Puu-Nurmes ja vanha kauppala Historiallinen ja kaunis kauppalan puutaloalue on yksi Suomen parhaiten säilyneistä puutaloalueista. Pääosa rakennuskannasta on 1880-luvun ja 1930-luvun väliseltä ajalta. Alueelta on upeat näkymät Nurmesjärvelle ja Pieliselle. Puu-Nurmeksen asemakaava on suojeltu kohde. Tutustu alueeseen kävellen.

Bomban talo ja karjalaiskylä Bomban talo ja karjalaiskylä vaalii karjalaista rakennusarkkitehtuuria ja kulttuuria. Alueelta löytyvät hotelli- ja ravintolapalvelut, kylpylä, ohjelmapalvelut, matkamuistomyymälä, kesätori, kesäteatteri ja tsasouna. Kesätorin Kouffi-puodista saat karjalaiset herkut myös mukaan. Putiikeista löydät käsitöitä, matkamuistoja ja paikallisia tuotteita. Tutustu myös alueen näyttelyihin ja teemapäiviin.

Ikolan ulkomuseo Kotiniementie 2, 75530 Nurmes, puh. 040 104 5154, www.nurmes.fi/museo, museo@nurmes.fi Ulkomuseo, paikkakunnan historiaa. Kesäisin museon laitumilla laiduntaa lampaita. Avoinna 3.6.–9.8. ma–pe 10–16. Sisäänpääsy 2/1 €

Nurmeksen museo | Kötsin museo Kötsintie 2, 75500 Nurmes

34

Museo sijaitsee arkkitehti Erkki Helasvuon suunnitteleman Nurmestalon alimmassa kerroksessa. Museon perusnäyttely esittelee Nurmeksen historiaa eri näkökulmista: esihistoriaa, metsästystä, kalastusta sekä 1900-luvun alkupuolen elämää Nurmeksen kauppalassa. Vaihtuvien näyttelyiden tilassa esitellään sekä muiden museoiden tuottamia kiertonäyttelyitä että omaa tuotantoa olevia vaihtuvia näyttelyitä. Avoinna ma–pe klo 10–16. Vapaa pääsy.

Tulila – Alma Pääkkösen ateljeekoti Havukantie 15, 75500 Nurmes, Ylikylä, puh. 040 468 7448 Alma Pääkkönen oli nurmekselainen taiteilija, jonka luomisvoima etsi alituisesti uusia ilmaisumuotoja. Niinpä hänestä ei voida puhua yksinomaan kuvataiteilijana tai kuvanveistäjänä: hän oli taiteilija kokosydämisesti. Töissään hän pyrki välittämään todellisuuden sellaisena kuin hän sen näki ja koki: taiteena alusta loppuun. “Taide on ylevähenkistä ja puhdasta. Taiteenluojan tulee pyrkiä samaan puhtauteen.” Avoinna 29.6.-31.7.2013 ti-su klo 12-18.

Nurmes-talo Kulttuuritalon on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Helasvuo & Co.Talon sisätiloista avautuvat upeat järvi- ja harjumaisemat ovat olennainen osa rakennuksen arkkitehtuuria. Nurmes-talossa sijaitsevat mm. kirjasto, museo, Hannikaisen sali, galleria Tyko ja Kino Hannikainen. Taloon liittyy luontevasti talon viereinen Elias Lönnrotin puisto. Galleria Tykossa vaihtuvat taidenäyttelyt.


Nurmes • Nähtävyydet, lomaohjelmat

Apan Korun hopeakorupaja Airi Hietala, puh. 045 7840 4065 www.akoru.net Ihastu koruista. Nurmes -korun tekijän korupaja. Tutustumis- ja ostoskäynnit tilauksesta.

Galleria-taidelainaamo Aamu&Virkku Puh. 040 9643 558, www.aamuvirkku.fi Nurmeksen Vanhalla Asemalla sijaitseva Galleria-taidelainaamo Aamu&Virkku esittelee ja myy Pielisen Karjalan alueen taiteilijoiden töitä. Avoinna ma-to 9-17 ja la 10-13 (pe sop. mukaan)

Kirkot Nurmeksen evankelisluterilainen kirkko Kirkkokatu 17, puh. 050 386 4920, reijo.tuokkola@evl.fi Kirkko edustaa 1800-luvun myöhäisgotiikkaa. Kirkko on Suomen viidenneksi suurin, istuinpaikkoja on n. 2300. Kirkossa on nähtävillä edellisten kirkkojen pienoismallit. Avoinna päivittäin 10.–20.6. ja 24.6.–9.8. www.nurmeksenseurakunta.net Nurmeksen ortodoksinen kirkko Kirkkokatu 31 a, puh. 040 745 8258

Varaa opas mukaan matkalle ja saat retkestäsi enemmän. Opastetut kierrokset, hinta 60 €/tunti: • Puu-Nurmes kierros • Vanhan kauppalan kierros • Kakaramäkikierros Puu-Nurmeksessa lapsille ja perheille • Bomban talon historia ja nykypäivä • Evankelisluterilainen, Ortodoksinen kirkko • Kirkkoharjun kävelykierros • Nurmeksen kaupunkikierros bussilla

Apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko. Avoinna tilauksesta. Kaunis Kirkkoharju Nurmeksen ja Porokylän yhdistävällä kauniilla kirkkoharjulla sijaitsevat sankarihaudat ja sankaripatsas, vanha kellotapuli sekä Nurmeksen historiaan liittyviä muistomerkkejä. Tutustu alueeseen kävellen.

Myynti Karelia Expert Matkailupalvelu Oy . Nurmes | Valtimo Kauppatori 3, 75500 Nurmes puh. 050 336 0707 . nurmes@visitkarelia.fi, www.visitkarelia.fi

35


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Tapahtumia 12.–14.7.

Valtimopäivät

27.–28.7.

Karjalaiset päivät Nurmeksen Bomballa, www.suojarvi.fi

kesä–elokuu, Galleria Tykon vaihtuvat näyttelyt, heinäkuussa Nurmeksen taideyhdistyksen kesänäyttely

9.–11.8.

Nurmeksen Harrastusajoneuvo- ja rompemyyntitapahtuma

10.6.–19.8. Maakunnan kuulut ohjelmalliset iltatorit maanantaisin

11.8.

Tractor Pulling -vetokisat, www.pielisenpulling.com

21.–23.6. Bomban perinteinen juhannusjuhla, www.visitkarelia.fi/Bomba.fi

31.8.

Drive in -ulkoelokuvanäytös Hyvärilän matkailu- ja nuorisokeskuksessa

21.6.

14.9.

Bomban härkäjuhlat

kesä–heinäkuu, kesäteatteriesitykset Bomballa, Höljäkässä, Kynsiniemellä, Valtimolla ja Vuokonjärvellä Bomban kesätori päivittäin klo 10-17

Haikolan talon perinteinen Juhannusjuhla www.haikolantalo.fi

28.6–7.7. Nurmeksen Nuori Musiikki, www.vanhakauppala.fi 23.6–17.8. Kajasteen kesätanssit lauantaisin, www.nurmeksensepot.fi

n Katso Pielise n laivaristeilyje aikataulut sivulta 5!

1.12.–6.1. Nurmeksen Joulumusiikki 20 vuotta 23.12.

Immanuel-jouludraama Nurmeksen kirkkopuistossa


Nurmes • Tapahtumat, lomaohjelmat

Kesälomalle ohjelmaa ja tekemistä Unohtumaton yö erämaassa Voit nähdä, kuulla ja kuvata ahman, karhun, suden, ilveksen, majavan, kanahaukan, maa- ja merikotkan, tai jonkin muun eläimen. Kelohirsisessä kuvaus- ja katselukämpässä 12 kuvauspaikkaa, katselijoita mahtuu 18 hlöä. Retki alkaa klo 14.00 jatkuen seuraavaan aamuun klo 7.00. Hinta: 175 €/hlö, min 1 hlöä. Sis. kuljetukset kämpälle, retkieväät. Kämpässä eläinten kuuntelulaitteet, ota omat kuvausvälineet mukaan.

Päiväretki Bomban kylpylään Sokos Hotel Bomban kylpylä sijaitsee upealla paikalla Pielisen rannassa Nurmeksessa. Tervetuloa nauttimaan kylpylän lämmöstä koko perhe. Pakettiin kuuluu myös lounas Bomban noutopöydästä tai pizza kuin pizza kylpyläravintola Bistrossa.

Ihana kesäpäivä Pielisellä Retkipäivä sisältää autolauttamatkan sekä lounaan autolautalla karjalanpiirakoineen reitillä Lieksa–Koli tai Koli–Lieksa. Hinta: 33 €/hlö, 16,50 €/lapset (4–12 v.).

Hinta: 22 €/aik. 11 € lapset 4-12v., sis. kylpylälipun ja pizzan kylpyläravintola Bistrossa.

Hinta: 30 €/aik. 15 € lapset 4-12v., sis. kylpylälipun ja lounaan Bomban ravintolassa.

Kuohuvat kosket perinteisellä puuveneellä tai kumilautalla Hinnat alkaen: 47 €/hlö sis. koskenlaskun ja koskilounaan. Koleile myös suosittua koskikelluntaa.

Kalastuspäivä Pielisellä 300 € / vene. Opastettu kalastusreissu Pielisen apajille.3-4 h Retki koko päiväksi 6-8 h 600 € / vene. Sis. opastetun kalastusretken, kalastusvälineet ja -luvat, pelastusliivit sekä retkieväät. Ryhmä: 2-5 hlöä. Lähtö Bombalta.

Jousiammunta Robin Hoodin jalanjäljillä! Ammuntaa vastakaarijousilla. Et tarvitse niinkään fyysistä voimaa vaan tarkkaa silmää. Jousiammunta sopii koko perheelle. Ryhmä min. 4 hlöä. Kesto 1-2 h. hinta: 15 €/hlö sis. opastuksen ja jousiammunnan.

Suomalainen sauna on paras! Uimaan, saunaan, saunaan, uimaan. Varaa rantasauna, nauti kesästä ja saunan lempeistä löylyistä. Sähkö-, puulämmitteisen tai savusaunan löylyihin alk. 5 €/ hlö - 50 € /lämmitys. Tilauksesta myös erikoissaunat: turvesauna ja riihisavusauna.

Ratsastusta kentällä ja maastossa Sopii myös aloitt elijoille, hinta alk. 20 € /h.

Retket ryhmille

Neitivirran melontaretki Neitivirran melontareitt i alkaa Valtimon kunnan puolelta Puukarin kylästä ja päättyy Karhunpään kautta Nurmeksen kaupungin Kuokkastenkosken sillalle. Melontamatka koko reitillä on noin 35 km. Reitti soveltuu koko sulan veden aikana melottavaksi. Tämä Laatokalta Ouluun ennen paljon käytetty ns. ”Karjalaisen eräelämän runkotie” on kauneimpia maassamme. Hinta: 340 €/hlö. Sis. 3 vrk majoitus ja täysihoito, kanootit, kanoottien ja melojien kuljetus, liivit, melontasäkit, kartta, sauna joka ilta, retki-info. Ryhmäkoko: min. 6–12 hlöä. Lisäpäivät: 45 €/hlö/vrk, sis. majoituksen aamiaisella, 65 €/hlö/vrk, sis. majoituksen täysihoidolla Kesäteatteripaketit Herkuttelupaketit • Bomban ravintolassa 27 €/hlö. • Hyvärilän matkailu- ja nuorisokeskuksessa 23 €/hlö Sis. ruokailun ja teatterilipun. Majoituspaketit • Sokos Hotel Bomballa Karjalaiskylä 69 €/hlö/vrk/2 hh Kylpylähotelli 79 €/hlö/vrk/2 hh, sis. majoituksen puolihoidolla, kylpylän käytön ja teatterilipun. • Hyvärilän matkailu- ja nuorisokeskus 45 €/hlö/vrk/2 hh Sis. majoituksen aamiaisella ja teatterilipun. Ryhmille min 16 hlö. Joka 16. vapaa. Ryhmä sis. matkanjohtajan ja kuljettajan.

Nurmeksen opastuskierros ja kartanohotellin noutopöytä Bussikierroksella nähdään koko kaunis kaupunki. Kierrokseen kuuluu Kartanohotellin noutopöytälounas. Hinta: 19 €/hlö sis. opastuksen ja lounaan. Kuljetus ryhmän omalla Bussilla. Ryhmä min. 10 hlöä. Ryhmässä joka 16 vapaa Pielisen kierros – Pielisen Karjalan parhaimmat palat. Pielisen kierroksella tehdään kierros melkein Pielisen ympäri. Ihastellaan kansallismaisemaa, herkutellaan karjalaisella ruokaperinteellä ja tutustutaan alueen luontoon, kulttuuriin, ja taiteeseen. Retken majoitus on Sokos Hotel Bomballa. Käyntikohteina ovat Koli: Kolin Ukko, Nurmes: Bomban karjalaiskylä, Valtimo: porotila, Puukarin Pysäkki, Marjapaikka, Lieksa: Pielisen museo, Paateri Eva Ryynäsen taiteilijakoti, Perinnetalo Isäntärenki Hinta 285 € / hlö. Ryhmille min. 16 hlöä. Kulinaristien ruokakurssit Päiväkursseilla opetellaan valmistamaan karjalaisia herkkuja, luomuruisleipää ja lähiruokaa. Karjalanpiirakkakurssi | Luomuruisleipäkurssi | Karjalainen pitopöytä -kurssi | Riista- ja kalakurssi. Hinta 65 € / hlö. Sis. Opetuksen, kurssimateriaalin ja lounaan. Ryhmille min. 10 hlöä.

Neuvonta ja myynti Karelia Expert Matkailupalvelu Oy . Nurmes | Valtimo Kauppatori 3, 75500 Nurmes . puh. 050 336 0707 nurmes@visitkarelia.fi, www.visitkarelia.fi


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Luonto ja retkeily Metsähallituksen ylläpitämät alueet ja reitit

Mujejärven retkeilyalue

Metsähallituksen ylläpitämä retkeily- ja kalastusaluekokonaisuus Peurajärven ja Mujejärven alueella Nurmeksen pohjoisosassa, noin 40 km Kuhmon suuntaan. Alueella on järviä, lampia ja jokia yhteensä 207 ha. Retkeilyyn ja patikointiin merkittyjä polkuja Peurajärven helppokulkuisessa maastossa on n. 15 km. Mujejärvellä merkittyjä reittejä on 25 km. Mujejärven alueen länsiosassa on lähes 4 km:n pituinen ja paikoin jyrkkäseinäinen luonnonnähtävyys Uuronrotko. Reitistöjen varrella on runsaasti huollettuja taukopaikkoja, luppotupia ja kämppiä. Alueilla on hyvät marja- ja sienimaastot. Reitistöltä on polkuyhteys mm. Hiidenportin kansallispuistoon. Opastus alueelle on Nurmes–Kuhmo-tieltä.

Alueella on merkittyjä reittejä yhteensä noin 30 km. Rengasreittejä alueella on kaksi. Mujejärvelle on Nurmeksesta matkaa 40 km. Mujejärven alue on sopiva kohde retkeilijälle, joka haluaa nauttia rauhasta. Alueella voi tehdä useankin päivän ajan pieniä retkiä kallioiden, harjujen ja järvien kirjomassa maisemassa. Salomaisella alueella voi kulkea käen kukunnan saattelemana vanhan metsän siimeksessä tai kokeilla kuntoaan jylhän rotkolaakson rinteillä. Alueella on useita pieniä ja tummavetisiä järviä. Mujejärvellä meloja saattaa kohdata reviiriään tiukasti vartioivan joutsenpariskunnan. Mujejärveä ja Tetrijärveä voi ihailla monelta suunnalta ja järvien rannoilla on useita yöpymispaikkoja. Retkeilijä voi valita yösijakseen laavujen lisäksi joko autiotuvan tai vuokrakämpän. Aluetta hoitaa Metsähallitus. Tutustu lisää: www.luontoon.fi

Saramon jotos. Kuva: Kalervo Karjalainen

38


Nurmes • Luonto ja retkeily

Peurajärven retkeilyalue Peurajärvi on pieni retkeilyalue Nurmeksen ja Sotkamon rajalla. Alueelle tunnusomaista ovat kalaisat, kirkasvetiset järvet ja valoisat harjumetsät. Alue muodostuu useasta kalaisesta järvestä ja niitä yhdistävistä joista. Alueen järvet ovat kirkasvetisiä ja harjumetsät valoisia. Hiekkaharjut ovat kuivaa ja karua kasvualustaa, jossa viihtyvät männyt ja varvut. Mäntykankaita kirjavoivat vaaleat jäkäläsaarekkeet. Alueen metsät ovat talousmetsiä. Puita voidaan hakata, mutta ainoastaan retkeilyn ja maisemanhoidon ehdoilla. Peurajärven kupeessa on Paistinvaaran vanhojen metsien suojelualue. Peurajärvellä on kaksi rengasreittiä, joista toinen kiertää Mäntyjärven ympäri ja toinen Iso-Valkeinen -järven. Merkittyjä reittejä on yhteensä noin 13 km. Peurajärven pohjoisosasta on lyhyt yhdyspolku Hiidenportin kansallispuistoon, jossa on hyvät patikointimahdollisuudet. Alueella on kaksi kotaa, laavu, opastuspiste, viisi tulentekopaikkaa ja keittokatos. Tutustu lisää: www.luontoon.fi Kalastusluvat alueelle: ABC liikenneasema Välitie 2-4, Nurmes, Puh. 010 76 37562. Konesola Ky, Kirkkokatu 16 a, puh. 013 480 180

Raesärkät-retkeilyalue Raesärkät on kaunis päiväretkikohde kumpuilevassa harjumaisemassa. Alueen halki kulkeva retkeilyreitti noudattelee vanhaa kärrytietä ja pyöräuran pohjaa. Taukopaikat ovat reitin varrella lyhyen välimatkan päässä toisistaan. Alue soveltuukin hyvin lapsiperheiden retkeilyyn. Raesärkkien pieni retkeilyalue muodostuu 5,9 km2 suuruisesta suojelumetsästä ja 1,2 km2 suuruisesta virkistysmetsästä. Suojelumetsässä voidaan tehdä ennallistamis- ja luonnonhoitotoimenpiteitä, mutta virkistysmetsässä saa harjoittaa myös metsätaloutta ottaen kuitenkin huomioon luonnon virkistyskäytön tarpeet. Raesärkillä hakkuut ovat olleet pienimuotoisia. Alue on saanut nimensä luode-kaakkosuuntaisen kapean harjujakson mukaan. Raesärkkien maisemaan mahtuu harjujen lisäksi levollisia soita, kirkkaita järviä, joen mutkia ja vanhaa metsää monipuolisine asukkaineen. Raesärkkien maisemia on käyty ihailemassa vuosikymmenten ajan, ja alue onkin suosittu lähivirkistäytymiskohde. Aluetta hoitaa Metsähallitus. Tutustu lisää: www.luontoon.fi

Muut ulkoilureitit • Ellunpolku: Hyvärilän Matkailukeskuksesta lähtevä 12 km pitkä polku Ellunkodalle. Reitin varrella avautuvat Pielisen- ja vaaramaisemat. Reitille pääsee Bomban ja Hyvärilän alueelta. Reitillä laavu ja kota. • Kartanon kierros: Lähtö Hyvärilän matkailu- ja nuorisokeskukselta, yhteyspolku myös Bomban alueelta. • Kotilanvaaran kuntopolku Hiihtokeskuksessa, opastus Akkosalmentieltä • Rantatiet keskustan alueella Pielisen ja Nurmesjärven rannassa.

Kalastus Pielisen on kaunis ja kalaisa Kunnon ottipaikat ovat varjeltuja salaisuuksia mutta apajia riittää kyllä jokaiselle, sillä Pielisen kalakanta on runsas. Pielisellä on onkiminen ja pilkkiminen vapaata. Viehekalastus edellyttää kalastusluvan. Pielisessä on haukea, kuhaa, ahvenia, Pielisen muikkuja, siikoja ja järvikutuista harjusta. Kalojen alamitat Pielisellä ovat Kuha 45 cm, Harjus 35 cm, Järvilohi 60 cm, Järvitaimen 50 cm. www.muikkusuomi.fi Nurmes kalastuslupamyynti: ABC- liikenneasema Välitie 2-4, Nurmes, Puh. 010 763 7562. Konesola Ky, Kirkkokatu 16 a, puh. 013 480 180

Peti ja patikka Patikoi päivä ja nuku hyvin mukavassa majoituksessa. Hinta: 36 € / hlö, sis. majoituksen ja reittikartan Karjalankierros / Nurmes-Valtimo. Majatalosta majataloon pyörävaellus Vaellusreitti kulkee Valtimon Puukarista Nurmekseen Bomban karjalaiskylän kautta Männikkölän Pirtille Pielisen rannalle. Majatalojen leppoisa tunnelma ja kotoisat YläKarjalan maalaismaisemat hemmottelevat matkan varrella. Pyöräilymatkaa kertyy 100-200 km riippuen reittivalinnasta ja päiväretkistä. Majataloissa tarjotaan aitoja makuja Karelia à la carte -ruokapöydästä. Hinta 115 €/hlö/vrk. 460 € /4 vrk. Ryhmä min 6 hlöä.

Neuvonta ja myynti: Karelia Expert Matkailupalvelu Oy . Nurmes/Valtimo Kauppatori 3, puh. 050 336 0707, nurmes@visitkarelia.fi

39


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Ohjelmapalvelut ja aktiviteetit Katso merkkien selitykset s. 4.

Kohde

palvelut

Yhteystiedot

Tmi Ahonlaidan harrastetalli

Huuhdintie 7 A, 75530 Nurmes Puh. 040 5703 437 katja.nissinen@wippies.fi ahonlaidanharrastetalli.com

Pielisen VIP-Risteilyt Oy

Pajatie 6, 57210 Savonlinna

Ohjatut ratsastustunnit kentällä ja maastossa koulutetuilla hevosilla. Terapiaratsastusta. Ratsastuskursseja ja päiväleirejä (alkeis, yleis- ja aikuisryhmät)

Tilausristeilyjä Pielisellä. Ryhmämatkat. Tilausristeilyjä yrityksille ja yksityisille. Vuorokausivuokraus. Hääristeilyt, Lakkiaiset, Polttarit, Luokkakokoukset. Syntymäpäiväristeilyt. Kokousristeilyt. Laivalla on kahvila ja ravintolapalvelut. A-oikeudet. Sauna.

Äksyt Ämmät

Kestävää kehitystä tukevaa majoitusta. Hiihtovaellus majatalosta majataloon ja pyörävellus majatalosta majataloon. Ruokapalvelut, kokous- ja juhlatilat. Oheisohjelmaa mm. savusaunailtoja, loimulohta ja erilaisia ohjelmapalveluja. Ohjelmapalveluihin ja kokouksiin käytettävissä liikuntahalli.

Karelia Expert Matkailupalvelu Oy, Nurmes

Nurmeksen matkailuneuvonta: Esitteitä, karttoja, matkamuistoja, maksuton internet. Matkailupalvelujen myynti: Opasvälitys, mökki- ja majoituspaketit, lomaohjelmat, kokouspaketit, ryhmäpaketit. Lippuja tapahtumiin ja autolautalle Lieksa-Koli-Lieksa

Puh. 044 4400 775 info@pielisenvipristeilyt.fi www.pielisenvipristeilyt.fi

Viemenentie 38/toimisto, 75530 Nurmes Puh. 0400 877 085 (Minna Murtonen), 040 143 6322 (Sirke Katajala) aksyt@aksytammat.fi www.aksytammat.fi

Kauppatori 3, 75500 Nurmes Puh. 050 336 0707 nurmes@visitkarelia.fi www.visitkarelia.fi

Tmi Oleile

Vallitie 13 B 5, 75530 Nurmes Puh. 0500 171 960 toini.leinonen@gmail.com

Nurmeksen kuntoilukeskus

Kauppatori 1, Liikekulma, 75500 Nurmes

Opas- ja ohjelmapalveluita erityisesti eläkeläisille Pielisen karjalassa; Bomban-talo ja karjalaisuus, Vanha Kauppala, Nurmes-kiertoajelut, kohdekäynnit Pielisen karjalassa toiveiden mukaisesti räätälöitynä. Opastuksen hinta ryhmille 60€/h

Kuntosali, jumpat, kuntosaliohjelmat, terveysjalkineet, ravintolisät, Personal Trainer-palvelut, solarium.

Puh. 044 345 6773 kuntoilukeskus@gmail.com www.kuntoilukeskus,com

Nurmeksen urheilusukeltajat ry

Soirotie 5, 75500 Nurmes Puh. 0400 207 875 juha.holopainen@pielisgolf.fi www.nurmeksenurheilusukeltajat.com

Lohikeidas Lokinlampi

Lokinvaarantie 1, 75530 Nurmes Puh. 040 573 5751 jorma.roininen@lokinlampi.fi www.lokinlampi.fi

Okkosten ponitalli

Lieksantie 83, 75500 Nurmes www.ratsastuskouluokkostenponitalli.com

Pinnan alla jo yli 40 - vuotta.

Lohenkalastusta. Ylä- ja Ala-Lokinlampi ovat kirkasvetisiä lampia, joihin istutetaan 1-6 kertaa viikossa lohikalaa. Kalastus on ympärivuotista. Vuokrattavana hirsisiä, sähköistettyjä mökkejä, rantasaunalla ja soutuveneellä varustettuina.

Shetlannin poneja, yksityishevosia, ratsastustunteja ja ratsastuskouluja. Mahdollisuus myös kärryajeluun.

40


Nurmes • Ohjelmapalvelut ja aktiviteetit

Kohde

palvelut

Yhteystiedot

Kinesiocenter

Tuulentie 10, 75500 Nurmes Puh. 013 687 2407, 044 536 0056 info@kinesiocenter.com www.kinesiocenter.com

Aronsalmen lomamökit

Juusolantie 2, 75530 Nurmes Puh. 0400 374 634, 040 748 0537 aronsalmen.lomamokit@co.inet.fi http://personal.inet.fi/yritys/aronsalmen. lomamokit/

Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskus

Lomatie 12, 75500 Nurmes Puh. 0207 466 780 hyvarila@nurmes.fi www.hyvarila.com

Pielis-Golf Oy

Lomatie 10, 75500 Nurmes Puh. 020 7466 785, pielisgolf@pielisgolf.fi www.pielisgolf.fi

Janne Nevalainen Oy

Moottorikelkka safarit / vuokraus, mönkijä ATV safarit / vuokraus, kalastusretket, vesiskootterivuokraus, vetouisteluvene (varusteltu), vuokrausta.

Hernelahdentie 1, 75530 Nurmes Puh. 0400 879 890 info@jannenevalainen.fi www.jannenevalainen.fi

Karjalan Kuntopaja Oy

Pielisenkatu 2, 75500 Nurmes

Autolautta MF Pielinen

Pellikanlahdentie 1, 75530 Nurmes Puh. 0400 889 845, 0400 228 435, 0400 142 819 info@pielis-laivat.fi www.pielis-laivat.fi

Kuntoutus, fysioterapia, hieronnat, kylvyt, LPG Cellu M6 -pehmytkudoskäsittely, Huber Motion Lab -kinesteettinen harjoitteluterapia, LHT-lääkinnällinen harjoitusterapia, Kinesiocenter-kuntosali, suolahuone, luennot, TYKY-toiminta, Personal Training

Kalastusluvat ja -välineet, kanootit, surffilaudat, moottorivene, polkupyörät, savusauna, moottorikelkat, mönkijät

Loma-aikoina viikko-ohjelmat, joissa paljon mukavaa tekemistä. Liikunta-ja monitoimihalli PielisAreena: seinäkiipeily, boulderointi, jousiammunta, Kinball ym. Valaistu latu, hiihtolomaviikoilla jääladut. Lumikenkien, kävelysauvojen vuokraus, pulkat ja potkurit vieraiden käytössä veloituksetta. Hyrlinki, Hyvärilän oma versio curlingista.

Pielis-Golfin 9-reikäinen golfkenttä sijaitsee Pielisen rantamaisemissa Hyvärilän matkailukeskuksessa. Golfkentän palveluihin kuuluvat muun muassa pro shop, mailahuolto, pukuhuoneet, suihkut, saunat (tilauksesta), hotelli ja ravintola A-oikeuksineen. Tasovaatimus: Greencard

Suomen sisävesien suurin autolautta liikennöi välillä Lieksa-Koli-Lieksa.

41


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Majoitus Katso merkkien selitykset s. 4.

Kohde

Varustus

Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskus Lomatie 12, 75500 Nurmes Puh. 0207 466 780 hyvarila@nurmes.fi www.hyvarila.com

huone/hinta

muuta

Lisätietoja www.hyvarila.fi

Matkailukeskus Pielisen rannalla. Kartanohotelli, korkeatasoisia lomahuoneistoja ja retkeilymajatyyppiset Pehtoorin talo ja Rantatupa. Leirintäalue sekä leirintämökkejä.

lomahuoneistot alk. 64 €

36 hyvin varustettua lomahuoneistoa. Nurmeksen keskustaan 2,5 km, golfkentälle 1 km.

WC

LomaSirmakka

TV

Tavintie 6, 75500 Nurmes Puh. 013 480 455, 040 758 4255 info@lomasirmakka.com www.lomasirmakka.com

WC

Hotelli-Ravintola Nurmeshovi

TV

Basic 13x1hh, 10x2hh 2x3hh Tourist 10x2hh

Sisältää aamiaisen, pysäköinnin sekä iltasaunan klo 18-21.

***

39-89 €/vrk

Hotelli, tanssiravintola, yökerho, karaokepub, lounaspöytä, á la Carte -annokset, Catering.

Kirkkokatu 21, 75500 Nurmes Puh. 013 256 2600 info@nurmeshovi.com www.nurmeshovi.com

Osaan huoneistoja voi tuoda lemmikin.

Tourist-luokan huoneissa pelkkä wc, yhteiskäytössä suihku käytävällä

WC

Majatalo Pihlajapuu/ Äksyt Ämmät

Männikkölän Pirtti

Pellikanlahdentie 1, 75530 Nurmes Puh. 013 481 873 0400 889 845, 0400 142 819 info@mannikkolanpirtti.com www.mannikkolanpirtti.com

Eräkartano

Putsontie 6, 75990 Höljäkkä Puh. 0400 498 953 koivurinteenera@gmail.com www.koivurinteenera.com

42

Avoinna tilauksesta ryhmille. Kestävää kehitystä tukevaa majoitusta.

TV

6 x 2 hh, 53 x 4 hh standard alk. 119€/2hh/vrk

Standard -hotellihuoneet sijaitsevat kylpylähotellin laajennusosassa sekä vanhemmalla puolella. Bomban talo ja karjalaiskylä, Bomban ravintola, kylpylä, Café Presso, Bistro, fysikaalinen hoitola, kauneushoitola, parturi-kampaamo.

TV

Majoitus: 30 € / hlö / 2 hh Sis. liinavaatteet.

TV

*** WC

Sokos Hotel Bomba

Tuulentie 10, 75500 Nurmes Puh. 020 1234 908 myynti.bomba@sokoshotels.fi www.sokoshotels.fi/hotellit/nurmes/

5 x 2hh ja 5 x 1hh 45 €/hlö/vrk Täysihoito 65 €/hlö/vrk

CD

Viemenentie 38/toimisto, 75530 Nurmes Puh. 0400 877 085 (Minna Murtonen), 040 143 6322 (Sirke Katajala) aksyt@aksytammat.fi www.aksytammat.fi

WC

WC

1 hh 38 € 8 € Jääkaappiaamiainen.

25 vuodepaikkaa, juhlasali n. 90 hengelle

Majoitusta, karjalaisetherkut -leipomo, juhlapalvelu, ohjelmapalveluja. Talvisin Männikkölän Pirtti Pielisen rannassa palvelee hiihtäjien kahvilana. Kesällä herkkuja saa Bomban kesätorin Kouffi Puodista.

Hyvät puitteet ruokapalveluineen eri tapahtumiin. Metsästysmaiden lähellä Lieksan ja Nurmeksen rajamailla.


Nurmes • Majoitus

Lomamökit ja -huoneistot Aronsalmen lomamökit Hyvin varusteltuja lomamökkejä, alk. 75 € vrk. ja viikko alk.450 €. Juusolantie 2, 75530 Nurmes, puh. 0400 374 634, 040 748 0537, aronsalmen.lomamokit@co.inet.fi, www.aronsalmi.com Kajasteen Lomamökit Viisi korkeatasoista pyöröhirsimökkiä ympärivuotiseen lomailuun. Tiirikkalantie 25, 75500 Nurmes, puh. 050 511 0635 (english), 0400 579 925, 0500 579 925, marko.ruokolainen@filetuote.fi, www.kajaste.com Akin ahven Ympärivuoden asuttava hyvin varusteltu lomamökki (4+2 henkeä) Viekijärven rannalla. Niemukantie 7, 81820 Kylänlahti, puh. 013 440 092, 0500 379 238, info@akinahven.fi, www.akinahven.com Paavolan Loma-Asunnot Talviasuttavia lomamökkejä Pielisen rannalla. Tilauksesta aamiaismajoitusta ja ohjelmapalveluja. Aittamajoitusta kesäisin. Alk. 55 €/vrk, alk. 345 €/viikko. Kylmälahdentie 20, 75970 Nurmes, puh. 013 430 018, 040 506 5718, paavolanlomat@oppivat.net, www.paavolanlomat.com

mahirsinen pirtti ja tarjoilutilat noin 100 hengelle. Pihapiirin aitoissa majoitusta.

lisen rantaan 50 metriä, ei omaa rantaa, yleiseen rantaan n. 150m.

Opistontie 7, 75970 Kohtavaara, puh. 013 430 120, 045 138 1648, haikola@ haikolantalo.fi, www.haikolantalo.fi

Tuulentie 17, 75500 Nurmes, puh. +31 (0)6 1428 3192, lhkuittinen@hotmail.com

Honkanen Merja ja Jukka Talviasuttava lomamökki. Lipinsaarentie 10, 75970 Kohtavaara, puh. 050 367 1075, 050 599 1046, jukka.honkanen@pp9.inet.fi, www.visitkarelia.fi

Lohikeidas Lokinlampi mökit Lokinvaarantie 1, 75530 Nurmes, puh. 040 573 5751, jorma.roininen@lokinlampi.fi, www.lokinlampi.fi

Nurmelan Lomamökki Mökki sijaitsee Paalikkavaaran maisemissa noin 20 km Nurmeksesta Kuhmoon päin. Paalikantie 16, 75500 Nurmes, puh. 045 677 0015, paalikka.@dlc.fi, www.paalikka.net

Paalikan Lomamökit Hyvätasoisia lomamökkejä ympärivuotiseen käyttöön. Paalikantie 1, 75500 Nurmes, puh. 040 719 9625, paalikan.lomamokit@oyk.fi, www.oyk.fi/~paalikan.lomamokit

Tervaniemen lomat Vuokrattavana 4 lomamökkiä Nurmeksessa Lautiaisen järven rannalla. Uimaranta, kalastusmahdollisuus, veneitä vuokrattavana. Avoinna 1.6-30.9.

Jokiniemen mökit Viihtyisät, hyvin varustellut, lomamökit. Alavantie 11, 75500 Nurmes, puh. 050 402 5390, mrehell@gmail.com, personal.inet.fi/yritys/jokiniemi/

Puiroontie 47, 75530 Nurmes, puh. 013 481 263, 040 772 1217, 040 861 8623, r.saarelainen@webinfo.fi, www.tervaniemi-nurmes.com

Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskus Lomahuoneistot. Lomatie 12, 75500 Nurmes, www.visitkarelia.fi

Romppasen lomamökit Mökit kesäkäytössä, alk. 45 €/vrk. Ylikyläntie 14, 75530 Nurmes, puh. 050 409 3113, nurmes@visitkarelia.fi

Pihlajarannan Lomamökki Lomamökki kesäkäytössä. Puiroontie 31, 75500 Nurmes, puh. 013 482 371, 050 344 0379

Ahteelan lomamökki Vain kesäkäytössä. Ketolantie 3, 75500 Nurmes, puh. 0500 377 210, heikki.t.savolainen@gmail.com

Haikolan pitotalo ja aitat Upea entisöity maalaistalo Pielisen rannalla, 9 km Nurmeksen keskustasta. Tum-

Lomahuoneisto Vakantiehuisje Bomban alueella, tupakeittiö, 2 makuuhuonetta, sauna ja oma autokatos. Pie-

Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskus

Lomamökkivälitys Karelia Expert Matkailupalvelu Oy Nurmes | Valtimo Kauppatori 3, 75500 Nurmes puh. 050 336 0707 nurmes@visitkarelia.fi www.visitkarelia.fi

Sokos Hotel Bomba

43


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Ostospaikat Matkamuisto- ja erikoismyymälät Bomban karjalaiskylä Matkamuistomyymälä ja kesätori. Suojärvenkatu 1, puh. 020 1234 908, myynti.bomba@sokoshotels.fi, www.sokoshotels.fi Leipä ja Leivos Kahvila, pitopalvelu, kotileipomo, viihtyisä kahvila Porokylän keskustassa historiallisesti merkittävässä 1860 rakennetussa idyllisessä puutalossa. Porokylänkatu 25, puh. 050 359 6053, posti@leipajaleivos.fi, www.leipajaleivos.fi Nurmeksen Taitokeskus Taitokeskus tarjoaa käsityöalan neuvontaa ja kurssitoimintaa. Taitokeskukseen voit tulla opettelemaan ja toteuttamaan omia käsityötoiveitasi tai ostaa valmiita kädentaitotuotteita kotiin tai lahjaksi. Raatihuoneenkatu 24, puh. 050 315 6955, nurmes@taitopohjoiskarjala.fi, www.taitopohjoiskarjala.fi Kesport Konesola Polkupyörien vuokraus,myynti ja pienkonekorjaamo. Kalastusluvat- ja välineet. Kirkkkokatu 16 A, puh. 013 480 180, konesola@co.inet.fi Lahjatavara- ja edustusliike Marjoka Oy Lahjatavaroita ja kaunista kotiin. Porokylänkatu 13, puh. 0400 150 989, 0400 373 286, riitta.kaukainen@oyk.fi Zappi ky Nurmeksen jokikylässä sijaitseva yritys joka tarjoaa tatuointi- ja lävistyspalveluja sekä valmistaa koruja karhun-, ilveksen- ja hirvenluusta. Avoinna pääsääntöisesti mape klo 10-16. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Soittamalla varmistat aukiolon. Rötsäntie 5, puh. 050 542 1099, www.zappi.fi Silentia /Nurmeksen luontaistuote ja hoitola Luomu-, luontais- ja paikallisia tuotteita. Terapiahoidot, akupunktuuri. Hiljaisuuden matkailu, opastus VoyagerSilentia. Kauppatori 1, puh. 041 4563 597, 040 823 8118, jouko.martiskainen@silentia.com, myynti@silentia.com, www.silentia.com, www.kalastusluvat.com

44

E. Saastamoinen Oy Sastan tehtaanmyymälä. Tarjolla laaja valikoima Sastan laadukkaita erä- ja ulkoiluvaatteita. Lisäksi paljon laadukkaita merkkivaatteita koko perheelle. Verkkokauppa www.e-saastamoinen.com Porokylänkatu 17, puh. 010 279 2400, 0400 570 533, info@e-saastamoinen.com, Marintytär Marimekko-vaatteet, valmistuotteet ja kankaat (+ompelupalvelu), Iittala, Aarikka, puuleluja, kotimaisia tauluja, keramiikkaa, paikallisia tuotteita, käsin valmistetut kortit, kortteja myös tilauksesta (kutsu, kiitos jne.), yrittäjä valmistaa itse tuotteita (koruja, kortteja, sisustus- ja saunatuotteita jne.) Kirkkokatu 20, puh. 050 599 3997, tuula@marintytar.fi, www.marintytar.fi Kolme Sisarta Lahja- ja sisustusliike Nurmeksen Vanhassa Kauppalassa. Kirkkokatu 25, puh. 013 480 501, kolme.sisarta@oyk.fi, www.kolmesisarta.net Asiakaskirpputori Löytökulma Paljon löytöjä ja edullista tavaraa.Raatihuoneenkatu 15 D 22, puh. 050 585 0120 Kristallin kirpputorimyymälä Monipuoliselta kirpputorilta löytöjä pukeutumiseen, kotiin ja mökille! Otamme myös vastaan kaikenlaista käyttökelpoista materiaalia. Kierrätyspiste. Teollisuustie 11, puh. 040 558 2314, kristalli@kristalli.fi, www.kristalli.fi Tekevät kädet Askartelutarvikkeita ja käsitöitä. Porokylänkatu 9, 75530 Nurmes, puh. 040 762 0158, maija.nevalainen@pp1. inet.fi Tesema-neule Oy Laadukkaita sukkia tehtaanmyymälästä. Rauhalantie 7, puh. 013 474 6622, myynti@tesema.fi, www.tesema.fi Pielispakarin leipomomyymälä Uunituoreita leipomotuotteita. Erikoisuutena karjalaiset leivonnaiset, kukot, erilaiset piirakat, sultsinat, vatruskat, mustikkakukot ja muut perinneherkut.

Tilauksesta leipomotuotteita asiakkaan toivomusten mukaan. Porokylänkatu 23, puh. 020 7528 383, leipomo@pielispakari.fi, www.pielispakari.fi Eväs Pailakka Elintarvikekioski Aronsalmen sillan kupeessa on viihtyisä levähdyspaikka keskellä upeaa maisemaan. Kioskista elintarvikkeita, poronlihaa, kioskituotteita, olutta. Kioski on avoinna päivittäin touko-syyskuussa. Joensuustie 85, puh. 040 522 2567, e.pailakka@gmail.com ABC Liikenneasema Nurmes Liikennemyymälä. Välitie 2-4, puh. 010 763 7562, lm.nurmes@sok.fi, www.abcasemat.fi

Päivittäistavarakaupat S-market Jukola Porokylänkatu 18 K-market Evästori Porokylänkatu 8 K-market Koivukuja Kirkkokatu 18, puh. 013 480 646 Siwa Sillantaus Lehtovaarankatu 10, puh. 020 700 5145 Sale Mikonsalmi Lehtovaarankatu 8, puh. 010 763 7581


Nurmes • Ostospaikat, hyvä tietää

Hyvä tietää

Alko • Porokylänkatu 21, puh. 020 711 2711 Apteekit • Nurmeksen Apteekki, Kauppatori 1, puh. 013 480 061, nurmeksen.apteekki@apteekit.net, www.nurmeksenapteekki.fi • Porokylän apteekki, Porokylänkatu 13, puh. 013 462 369 Elokuvateatteri • Kino Hannikainen, Nurmes-talo, Kötsintie 2, puh 050 354 8661 Eläinlääkäri • Porokylänkatu 3, puh. 013 833 400, 0400 271 704, www.nurmes.fi Ensiapu • Yleinen hätänumero on 112 • Terveyskeskus, Porokylänkatu 1, puh. 040 10 40000, nurmesvaltimo.thky@nurmes.fi Huoltamoita • Teboil Nurmes, Lehtovaarankatu 2, puh. 013 482 033, nurmes@huoltoasema. teboil.fi. Palveluhuoltoasema. Kahvilaravintola, lounas. • ABC Liikenneasema Nurmes, Välitie 2-4, puh. 010 763 7562, lm.nurmes@sok.fi Internet-yhteydet • Hyvärilän matkailu- ja nuorisokeskus, Lomatie 12 • Karelia Expert Matkailupalvelu Oy, Kauppatori 3 • Nurmes-talo / kirjasto, Kötsintie 2

Tilausliikenne • Matkahuoltopalvelut / SONIPAL OY. Matkahuollon pakettipalvelut ja bussilippujen myynti. Ei älykorttien latausta. Eteläinen Kauppatori 1, puh. 040 485 7544 • Tilausliikenne J. Meriläinen, 0500 240 057, jari.merilainen@luukku.com • Pentsami Oy / Samimatkat /SSHF, Kauppatori 3, puh. 010 470 2500, 0500 680 019, myynti.toimisto@samimatkat.fi, pentsami@mobiili.net, www.samimatkat.fi. • MOVEBUS, Kapearaitti 4, puh. 0500 614 621, harri.nevalainen@ ranematkat.fi, www. ranematkat.fi. Tilausliikennettä linja-autolla ja taksilla. • Taksi-ja Tilausliikenne J. Rantala, Nurmeksenkatu 4, puh. 0400 677 480, taksi 0400 271 480, jussi.rantala@pp8. inet.fi Kaupunginkirjasto • Kötsintie 2, puh. 040 104 5108, www.nurmes.fi Pankit • Pielisen Osuuspankki, Porokylänkatu 19, puh. 010 254 3501, pankkiautomaatti • Danske Bank, Kauppatori 3, puh. 010 54 60660 • POP Pankki Siilinjärven Osuuspankki Nurmes, Kirkkokatu 22, puh. 013 264 4000, www.siilinjarvenop.fi Nurmeksen kaupunki • Kaupungintalo, Karjalankatu 1, PL 13, puh. 04010 45000, www.nurmes.fi

Poliisi • Yleinen hätänumero on 112 • Nurmeksenkatu 25, puh. 071 875 6500 • Lupapalvelut: Puh. 071 875 5875 Posti • Palvelunumero 0200 71 000 • Posti/Nurmes Porokylä, Porokylänkatu 21 Taksi • Taksi Nurmes, puh. 0100 4144 (0,78€), www.nurmeksentaksit.fi • Asema 1, Keskusta, Torikatu 6, 75500 Nurmes päivystys 24 t • Asema 2, Porokylä, Porokylänkatu 18, päivystys 07.00-20.00 pe-la 07.00-02.00 • Taksitolpat: Hotelliravintola Nurmeshovi päivystys pe-la 02.00-04.00, Rautatieasema päivystys junien tulo-aikaan, Kajasteen tanssilava päivystys tanssiiltoina, Bomba päivystys tarvittaessa, Sotkan kylpylä päivystys tarvittaessa. VR • VR Asiakaspalvelu, ma-su 7-22, • puh. 0600 41 900 (1,99 € /vastattu puhelu + pvm), www.vr.fi Ylä-Karjala paikallislehti • Ylä-Karjala on kolme kertaa viikossa ilmestyvä sitoutumaton paikallislehti, jonka päälevikkialuetta ovat Nurmes ja Valtimo. Lehti ilmestyy tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Pappilansuora 15, puh. 010 230 8600

45


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Nurmes • Ravintolat ja kahvilat

Ravintolat ja kahvilat Hyvärilän matkailu- ja nuorisokeskus/ Kartanohotellin ravintola Kotiruokaa noutopöydästä, kahvia, kuumia ja kylmiä juomia sekä leivonnaisia. Avoinna päivittäin ma-su klo 11-15, kesäkaudella klo 11-19. Lomatie 12, puh. 0207 466 780, hyvarila@nurmes.fi, www.hyvarila.com Bomban ravintolat • Bomban ravintola: uudistetun keittiön maineikas noutopöytä ja uusi a`la carte -lista, puh. 020 1234 908, Suojärvenkatu 1 • Bomban kylypylä: Bistro, pizza-pastaruokaa ja kahvila, puh. 013 687 2408 Tuulentie 10, myynti.bomba@sokoshotels.fi, www.sokoshotels.fi/hotellit/nurmes Hotelli-Ravintola Nurmeshovi • Lounas arkisin klo 11-14.30. Tanssiravintola sekä yökerho. • Pub Remu & Elsa, avoina joka pe-la klo 18-02. Kirkkokatu 21, puh. 013 256 2600, info@nurmeshovi.com, www.nurmeshovi.com

Ruokaravintola Mammastiina Lounaat ja pizzat, juhlapalvelut. Poronkylänkatu 9, puh. 040 704 2083, mammastiina@pp.inet.fi Ravintola Bella Pizza- ja lounasravintola á la Carte, Aoikeudet, pub, kesäterassi. Porokylänkatu 18, puh. 013 461 332, Ravintola.Bella@sok.fi Ibon Kebab ja Pizza Kaarlonkatu 4, puh. 013 480 553 Ravintola Kaneli Lounasravintola ja konditoria-kahvila, pitopalvelu. Lounas arkisin klo 11-14. Raatihuoneenkatu 24, puh. 040 681 1883, ravintolakaneli@gmail.com Männikkölän Pirtti Karelia à la Carte, ryhmille tilauksesta, hiihtokaudella palvelee hiihtäjien kahvilana. Kesällä Bomban kesätorin Kouffi Puoti. Karjalaiset leivonnaiset ja piirakat myös mukaan. Pellikanlahdentie 1, puh. 0400 889 845, info@mannikkolanpirtti.com, www.mannikkolanpirtti.com

ABC Liikenneasema Nurmes Liikennemyymälä. Lounas päivittäin 11-16, á la carte, hampurilaiset, pizzat. Välitie 2-4, puh. 010 763 7562, lm.nurmes@sok.fi, www.abcasemat.fi Haikolan pitotalo Ravintolapalvelut tilauksesta. Opistontie 7, puh. 013 430 120, 045 138 1648, haikola@ haikolantalo.fi, www.haikolantalo.fi Pielispakarin leipomomyymälä Uunituoreita leipomotuotteita. Porokylänkatu 23, puh. 020 752 8383, leipomo@pielispakari.fi, www.pielispakari.fi Eväs Pailakka / Aronsalmen kioski Elintarvikekioski, pitopalvelu, poronlihanvälitys. Joensuustie 85, puh. 040 522 2567, tuijavarrio@luukku. com, e.palaikka@gmail.com Kahvio Marjatassi Nurmes-talo, Kötsintie 2, puh. 040 867 0443, lahja1.ruokolainen@pp.inet.fi Ystävänpysäkki -kahvila Porokylänkatu 5 Leipä ja Leivos Kahvila, pitopalvelu, kotileipomo. Porokylänkatu 25, puh. 050 359 6053, posti@leipajaleivos.fi, www.leipajaleivos.fi Teboil Nurmes Noutopöytä ma-pe 10-14. Lehtovaarankatu 2, puh. 013 482 033, nurmes@huoltoasema.teboil.fi

Pubit Oluttupa Obotta Karjalankatu 4, puh. 013 482 144, 050 353 1059 Penan pub Pub torin laidalla. Karaoke pe-la 21-02. Kauppatori 7, puh. 013 481 771, 050 534 4225 Remu&Elsa Hotelli-ravintola Nurmeshovi, Kirkkokatu 21, puh. 013 256 2600, info@nurmeshovi.com, www.nurmeshovi.com

46


VALTIMO

Valtimo • Nähtävyydet

Nähtävyydet Valtimon Kuntalaisten talo Kunnantie 1. Persoonallinen ja kaunis kuntalaistentalo on valmistunut 1988. Talon on suunnitellut arkkitehtitoimisto Olavi Noronen Ky.

Murtovaaran talomuseo Murtovaaran talomuseo on aito menneiden aikojen kruununmetsätorppa. Lähimpään kylään on matkaa viisi kilometriä ja kirkonkylään Valtimolle parikymmentä. Murtovaara on ainoa Itä-Suomen vaara-asutuksesta kertova museo ja valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö. Avoinna tilauksesta 1.7.-31.7. ke-su klo 11-19, ma-ti suljettu. Pääsymaksu 5 €/aikuiset, 2,50 €/lapset. Opastukset Heikki Ovaskainen, puh. 0500 371 165

Studio Korpinoita Erämaan keskelle sijaiseva, entisessä kyläkoulussa sijaitseva taiteilijakoti. Maalausten ja lasimaalausten taikaa eri tiloissa. Jumalten Paratiisi kutsuu hiljentymään. Mediterranea ohjaa miettimään kultturimme kaukaisia juuria, keittiö ohjaa kristinuskon sanomaan jne. Suurin haaste kotinäyttelyn rakentumisessa on Kaleva-tila. Avoinna tilauksesta. Rapulintie 571, 75740 Pajukoski, puh. 050 359 1713, korpinoita@gmail.com, www.korpinoita.com

Tavikosken hierinmylly Vanha mylly on nähtävyys Valtimon Verkkojoella Pohjois-Karjalassa. Se on Verkkojoen Tavikosken partaalla. Myllyrakennus entisöitiin 1967. Paikan kautta kulkee retkeilyreitti.

Koivuvaaran näköalapaikka Luonnonnähtävyys sijaitsee Valtimon Pajukoskella, Mustajärven viereisellä vaaralla, n. 5 km Valtimon kirkonkylältä Pajukoskelle päin. Ylhäältä avautuu kaunis kylä- ja järvimaisema Valtimon suurimmalle järvelle, Haapajärvelle päin.

Kirkot Valtimon ortodoksinen kirkko Valtimon ortodoksinen kirkko on muutettu tsasounasta kirkoksi vuonna 2005. Ikonit kirkkoon on maalannut ikonimaalari Harri Stefanius. Kirkko on pyhitetty Pyhälle Kolminaisuudelle. Avoinna tilauksesta. Lokkiharjuntie 42. puh. 050 381 1375, nurmes@ort.fi Valtimon ev.lut.kirkko Valtimon puurakenteinenevankelis-luterilainen ristikirkko valmistui 1901, piirustukset laati A.E.Ollikainen. Kirkko vihittiin käyttöön 25.8.1907. Kirkossa suoritettiin perusteellinen korjaus vuonna 1931, jolloin se hahmottui sisäosiltaan nykyisille peruspiirteilleen. Puh. 050 370 1228, www.oyk.fi/~valtimon.evlseurakunta/ Rasimäen Elomäen Johannes Kastajan tšasouna Rasimäen kylätsasouna. Rasimäentie 641, Valtimo, puh. 013 480 293. Avoinna tilauksesta.

Valtimopäivät 12.–14.7.2013 Perinteiset Valtimon kesäpäivät. Paljon mukavaa tekemistä ja näkemistä koko perheelle. www.visitkarelia.fi/valtimo

47


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Luonto ja retkeily Hiidenportin kansallispuisto Kansallispuiston tunnetuin nähtävyys on Hiidenportin jylhä murroslaakso, jonka kallioseinämät putoavat pystysuorina jopa kaksikymmentä metriä. Puistoon pääsee Kuhmo–Valtimo -maantieltä josta on viitoitettu autotie Palolammen opastuspaikalle. Viitoitetut polut kansallispuistoon ovat Käärmesärkän ja Urpovaaran pysäköintialueilta.

Tiilikan kansallispuisto Tiilikkajärven kansallispuisto tunnetaan hienoista hiekkarannoistaan, joista Venäjänhiekka on puiston helmi. N. 30 km Valtimon kirkonkylästä Rautavaaran suuntaan. Opasteet Joensuu–Kajaani-tien ja Rautavaara–Savikylä-tien varsilla. Tutustu liää: www.luontoon.fi

Talonpojan taival retkeilyreitti Talonpojan taival on Majatalo Puukarin Pysäkiltä lähtevä 45 km:n pituinen retkeilyreitti. Se käy Hiidenportin kansallispuiston alueella ja päättyy Peurajärven retkeily-kalastusalueelle. Matkan varrella on Suomen ainoa vaara-asutusmuseo Murtovaaralla. Lisätietoja: Heikki Ovaskainen puh. 0500 371 165.

Neitivirran melontareitti Kaunis melontareitti kulkee perinteisessä maalais- ja kylämaise-

massa. Lisätietoja: Yläkarjalan retkipalvelu, puh. 050 592 6211, www.retkipalvelu.fi

Valtimon Lintujärvet Kalliojärvellä Kalliojärvi ja Sorsajärvi: kaksi lintujärveä Valtimon Kalliojärven kylällä. Kalliojärvi on matala, ruohikkoinen, rehevä järvi, jossa on avovettä vain siellä täällä. Järvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Kalliojärven pesimälinnustoon ovat kuuluneet mm. mustakurkku-uikku, laulujoutsen ja pikkulokki. Kalliojärvellä on kaksi lintutornia, luontopolku ja kota.

Valmiit retkipaketit Piiaksi tai rengiksi? Haluatko irtioton arjesta? Tervetuloa siis paimeneksi, heinätöihin tai mitä työtä talo tarjoaakin. Kokeile rengin tai piian työsarkaa maatilalla Valtimolle. Piika ja renkipäivänä saat opastuksen työhön ja pääset itsenäisesti työn makuun. Päivän lopuksi saat piika- tai renkitodistuksen tehdystä työstä. Täysihoitopaketti 45 € /hlö. Hinta sis. ruokailut, saunan ja ohjelman. Pakettiin voi liittää myös majoituksen, kysy lisää. Puukarin herkullinen ostosretki Tervetuloa nauttimaan puhtaasta ruoasta ja ostoksille ihanaan Marjapaikkaan! Herkutellaan Majatalon karjalaisella lounaalla, jonka valmistuksessa käytetään luonnonmukaisesti tuotettuja raaka-aineita, jotka saadaan suurimmaksi osaksi Puukarin omalta tilalta. Pieni ostosparatiisi Marjapaikka on elämän sisältöä täynnä – tule katsomaan! hinta: 25 €/hlö. Murtovaaran opastettu museoretki Murtovaaran museoalue on ainoa vaara-asutusmuseo Suomessa. Talomuseo on valtakunnallinen suojeltu kohde. Museo koostuu 16 hirsirakennuksesta eri vuosisadoilta, vanhin vuosiluvulla merkitty rakennus on 1700-luvulta. Museoretken jälkeen Karelia á la carte -karjalainen pöytä Majatalo Puukarin Pysäkillä. Jinta: 35 € / henkilö,. lapset 4–12v. -50%.

48

Porotilavierailu Retkellä tutustutaan täälläpäin harvinaisiin poroihin. Harjoitellaan suopungin heittoa ja pidetään pienet kisat. Paras tietysti palkitaan. Kahvit nautitaan kotileivonnaisen kera. Retken kesto n. 2 h. Ryhmän koko 2–10 hlöä. Hinta: 22 €/hlö, 11 € lapset (2–12 v.) sis. retken, kahvit, kahvileipä. Ryhmäkoko 2–60. Ruisleipäpäivä Opetellaan leipomaan majatalon kuuluisaa luomuruisleipää tilan emännän opastuksella. Päivään kuuluu lounas, kurssimateriaali ja tietysti itsetehdyt makoisat ruisleivät. Päivän ohjelma kestää 9-14. Hinta: 65 € / hlö. Min. 2 hlöä. Herkutteluun ja hemmotteluun Karelia á la carte - karjalainen pöytä. Majatalon kuuluisa karjalainen pöytä tarjoaa herkullista ja puhdasta lähiruokaa! Hinta: 25 €/hlö, 12,50 € lapset (4–12).

Myynti: Karelia Expert Matkailupalvelu Oy Nurmes | Valtimo Kauppatori 3, 75500 Nurmes puh. 050 336 0707 . nurmes@visitkarelia.fi, www.visitkarelia.fi


Valtimo • Luonto ja retkeily, ohjelmapalvelut

Ohjelmapalvelut Katso merkkien selitykset s. 4.

Kohde

palvelut

Yhteystiedot

Majatalo Puukarin Pysäkki

Kajaanintie 844, 75700 Valtimo Puh. 013 454 002, 050 344 3824 majatalo@puukarinpysakki.fi www.puukarinpysakki.fi

Laitalan Lomat

Laitalantie 85, 75710 Karhunpää

Valaistu latu, opaspalvelut, hää- ja perhejuhlat, pitopalvelu, savusauna. Luontopolku, hiihtovaellukset. Ruisleivän ja piirakoiden leipomisen opetus. Asiakkaat voivat osallistua maatilan eläinten hoitoon.

Leirikoulut, kalastusmahdollisuus, kanootteja vuokralla. Ulkoilureittejä, kokoustilat, savusauna, poroajelua, mönkijäajelua, hierontapalvelut.

Ylä-Karjalan Retkipalvelu

Luontomatkailupalvelut mm. vaellukset hiihtäen, patikoiden, lumikengin vesistömatkailu soutaen, meloen kajakeilla ja kanooteilla. kaluston vuokraukset. Köysitoiminnot, kalliolaskeutumiset, korikiipeilyt, seinäkiipeilyt ym. Kotaruokailut, oheisohjelmat. Koulutustoiminnot (melonta, retkeily, suunnistus ym.) Jousiammunta, hupailukisat, ongelmaradat

Hoitola Rautarouva

Hoitola tarjoaa klassista hierontaa, perinteistä verikuppausta, Hot Stone -kuumakivihierontaa sekä turvesaunaa ja -hoitoja.

Marjapaikka / Astrologiapalvelut

Astrologinen analyysit ja vuosikatsaukset. Astrologi Terttu Haverinen

Kauneushoitola Anni Hiltunen

Varaudu jättämään viesti. Hoitojen aikana puhelimet ovat äänettöminä. Avoinna joustavasti

Puh. 0500 227 011 henna.nevalainen@laitalanlomat.com www.laitalanlomat.com Karhunpääntie 482 as.1, 75710 Karhunpää Puh. 050 592 6211 arto.kortelainen@retkipalvelu.fi www.retkipalvelu.fi

Kajaanintie 671A, 75700 Valtimo Puh. 050 381 8185 info@rautarouva.fi, www.rautarouva.fi Puukarintie 100A, 75700 Valtimo Puh. 050 353 1630 marjapaikka@marjapaikka.com, www.marjapaikka.com Keskuskatu 43, 75700 Valtimo Puh. 050 535 4684 kauneushoitola@annihiltunen.fi, www.annihiltunen.fi

49


Visitkarelia.fi • Pielisen Karjala 2013

Majoitus Katso merkkien selitykset s. 4.

Kohde

Varustus

Matkailutila Linnut ja Luonto

Tornivaarantie 80, 75710 Karhunpää Puh. 050 555 9964, 050 336 8309 sisko.kuokkanen@oyk.fi www.linnutjaluonto.com

huone/hinta

muuta Majoitusta, lahjamyymälä, taidenäyttelyitä ja kahvila. Caravanpaikkoja.

CD

WC

Välijoen lomat

CD

Puukarintie 215, 75700 Valtimo Puh. 050 345 2000 valijoen.lomat@oyk.fi www.oyk.fi/~valijoen.lomat

TV

Loma-asunto 70-160€/vrk, 400-820€/vko

Loma-asunto kauniilla ja rauhallisella paikalla. Talossa on 3 huonetta ja tupakeittiö, sähkösauna, suihku, 2*vc, televisio ym.kodinkoneet. Huoneissa on 8 runkosänkyä petivaatteineen, sekä lisäksi levitettävä sohva. Ulkosauna takkahuoneineen on majoittujien käytössä.

5 x 2hh; 1 x 3hh; 2 x 4hh

Majatalossa on 20 varsinaista vuodepaikkaa ja 6 lisävuodetta. Huoneet sijaitsevat kolmessa eri rakennuksessa. Majoitukseen kuuluu myös sauna ja pieni iltapala.

WC *** WC

Majatalo Puukarin Pysäkki

CD

Kajaanintie 844, 75700 Valtimo Puh. 013 454 002, 050 344 3824 majatalo@puukarinpysakki.fi www.puukarinpysakki.fi

TV

72 €/hlö/1hh/wc 92 €/2hh/wc 2 huoneesa yhteinen wc+suihku aulassa

WC WC

Laitalan Lomat

Laitalantie 85, 75710 Karhunpää Puh. 0500 227 011 laitalanlomat@pp.inet.fi www.laitalanlomat.com

Rumon maja

Rumontie 291, 75700 Valtimo Puh. 040 104 1131 valtimo.kirjasto@oyk.fi

50

CD

TV

talvella 35:lle, kesällä 60:lle 28 €/vrk/hlö

Majoitusta, kesällä myös aittamajoitusta, leirikoulut, kalastusmahdollisuus veneitä vuokralla. Ulkoilureittejä, kokoustilat, savusauna, poroajelua, mönkijäajelua, hierontapalvelut. Caravanpaikkoja. Ruokapalvelut - Karelia á la Carte.

40 €/vrk

Entisen UKK-vaellusreitin varrella, johon mahtuu yöpymään n. 10 henkeä. Pihapiirissä sauna, vesipiste, puuvarasto ja puucee sekä tulisija ja pihapöytäkalusto. Talvella majalle ei ole tietä, moottorikelkalla ja hiihtmällä pääsee perille. Majassa on sähköt, takka, puu-uuni, keittolevy, sähköpatteri, jääkaappi ja keittiönurkkaus, jossa niukka perusvarustus, sekä kerrossängyt, joissa patjat ja tyynyt. Saunassa on puulämmitys.

WC


Valtimo • Majoitus, ostoksille ja herkutteluun, hyvä tietää

Ostoksille ja herkutteluun Ostospaikat Valtimo Design Paikallisten käsityöläisten tuotteita sekä desingtuotteita. Myymälä avoinna ma-pe 9-16. Keskuskatu 32 A 3, puh. 050 3720 404, eira.muikku@valtimodesign.fi, www.valtimodesign.fi

ABC Automaattiasema Valtimo Polttoainemyynti, autohuolto, elintarvikkeita, kahvila, kalastusluvat. Kajaanintie 110, puh. 013 450 540, lm.valtimo@sok.fi Alko / Valtimo Alkon palvelupiste, K-market, Käpyläntie 2, puh. 020 798 3150

Valtimon kukkavalinta ja hautaustoimisto Lahjatavarat, pajulastuasetelmat ja askartelupajulastujen myynti, kukkaasetelmat, puutarhamyymälä, hautaustoimistopalvelut. Keskuskatu 24, puh. 013 450 337, valtimon.kukka@oyk.fi, www.valtimonkukka.fi

Muoti-Martta Keskuskatu 33, puh. 013 450 600

Nokkosnuttu Ikäihmisille ja liikuntarajoittesille mitoitetut vaatteet,sekä vuodesuojat liukulakanat ja istuinturvavyöt. Keskuskatu 32, puh. 013 458 070, 040 588 7829, info@ nokkosmirjami.fi, www.nokkosmirjami.fi

S-market Valtimo Keskuskatu 43, puh. 010 763 7672

Marjapaikka Oy Puutarhamyymälä, lahja- ja sisustustuotteet. Puukarintie 100 A, puh. 050 020 8998, 050 353 1630, marjapaikka@marjapaikka. com, www.marjapaikka.com Kauneushoitola Anni Hiltunen Kauneushoitolapalvelut, pieni kosmetiikkakauppa. Keskuskatu 33, puh. 050 535 4684, kauneushoitola@annihiltunen.fi

Jaanan Jalkine Sepänkatu 1 A, puh. 050 329 8236, jaana.ratilainen@gmail.com K-market Valtimo Käpyläntie 2

Ravintolat ja kahvilat

Ravintola Pub Seiska Pizza-, lounas- ja tanssiravintola A- oikeudet, myös pitopalvelua. Kunnantie 2, puh. 013 450 137, aija.harakka@oyk.fi, www.ravintolaseiska.fi Matkailutila Linnut ja Luonto Kahvila. Tornivaarantie 80, puh. 050 555 9964, 050 336 8309, sisko.kuokkanen@oyk.fi, www.linnutjaluonto.com ABC Automaattiasema Valtimo Kajaanintie 110, puh. 013 450 540, lm.valtimo@sok.fi Laitalan lomat Ruokailut tilauksesta. Laitalantie 85, 75710 Karhunpää, puh. 0500 227 011, henna.nevalainen@laitalanlomat.com, www.laitalanlomat.com

Majatalo Puukarin Pysäkki Lähellä tuotettua ja luomuruokaa, Karelia à la Carte. Avoinna ma -su 9-20. Kajaanintie 844, puh. 013 454 002, 050 344 3824, majatalo@puukarinpysakki.fi, www.puukarinpysakki.fi Ir-muska Kahvila-ravintola, kesäterassi, tanssiravintola A-oikeuksin. Keskuskatu 39, puh. 013 450 388, 050 328 4416, ravintolairmuska@gmail.com

Hyvä tietää Apteekki Keskuskatu 36, puh. 013 450 046

Kirjasto Sepänkatu 6, puh. 04010 41131

Terveyskeskus Välskärintie 1, puh. 04010 40300

Matkahuolto palvelupiste Valtimo Ravintola Seiska, Kunnantie 2, puh. 013 450 137

Huoltamo ABC Automaattiasema Valtimo, Kajaanintie 110, puh. 013 450 540, lm.valtimo@sok.fi Internet Kuntalaisten Talo, ala-aula, Kunnantie 1

Posti Postin palvelupiste K-Market Valtimo, Käpyläntie 2, puh. 0204 526 040, www.posti.fi Taksi Torialue, Sepänkatu 7, puh.013 450 080

Pankki Pielisen Osuuspankki Valtimo, Keskuskatu 38, puh. 010 254 3501

Uimaranta Lokkiharjuntie, Lokkiharjun virkistysalueella valtatie 6:n varressa

Poliisi Yleinen hätänumero 112.

Valtimon Kuntalaisten talo Kunnantie 1, www.valtimo.fi

51


Koli

Lieksa

Nurmes ja Valtimo

Matkailuneuvonta Ylä-Kolintie 2, 83960 Koli Puh. 045 138 7429 info@koli.fi, www.koli.fi

Matkailuneuvonta ja myynti Karelia Expert Matkailupalvelu Oy

Matkailuneuvonta ja myynti Karelia Expert Matkailupalvelu Oy

Pielisentie 22, 81700 Lieksa Puh. 0400 175 323, 0400 311 213 lieksa@visitkarelia.fi

Kauppatori 3, 75500 Nurmes Puh. 050 336 0707 nurmes@visitkarelia.fi

Lomamökki- ja majoitusvaraukset Karelia Expert Matkailupalvelu Oy Puh. 050 408 1051 koli@visitkarelia.fi, www.visitkarelia.fi

Rovaniemi

Oulu Kajaani

Nurmes Lieksa Vaasa

Kuopio

Koli

Ilomantsi

Joensuu Jyväskylä

Pori

Tampere Lappeenranta Lahti Turku

Kotka

Helsinki

© Karttakeskus Oy, Lupa L9501/12 · Esitteen tiedot kerätty marraskuussa 2012. Emme vastaa mahdollisista muutoksista tai virheistä · Karelia Expert Matkailupalvelu Oy | 12/2012


Pielisen Karjala 2013