Issuu on Google+

TODELLINEN TIMANTTI OTEPÄÄLLÄ

hotelli Murakas


Otepää on saavuttanut maineensa lähinnä Viron talvipääkaupunkina ja Baltian maiden suurimpana talviurheilukeskuksena. Urheilullinen Otepää on vilkas kaupunki jokaisena vuodenaikana. Luonnonkaunis ympäristö ja monipuoliset urheilumahdollisuudet tarjoavat toimintaa sekä kesä- että talvikaudeksi. Täällä mahdollisuudet aktiiviseen lomaan ovat rajattomat. Hotelli Murakas sijaitsee logistisesti erittäin hyvässä paikassa. Rakennus on mäennyppylän juuressa paikassa, josta Tehvandin urheilukeskus on vain kivenheiton päässä. Tilaratkaisultaan yhtenäisen hotellirakennuksen ovat suunnitelleet kokeneet arkkitehdit Koit ja Tiina Komissarov. Vuonna 2007 valmistunut aeroc-harkoista rakennettu hotelli on kaksikerroksinen, lisäksi kellari- ja vinttikerros. Vuonna 2010 suoritetun lisärakentamisen yhteydessä saatiin kaksi saunayksikköä ja lepo- ja kurssitila, aamiaisen ulkona nauttimiseen on rakennettu terassi, josta avautuu näkymä Tehvandin urheilukeskukseen


RAKENNUS ON KOKONAAN SISUSTETTU HOTELLIKSI JA NYKYAIKAISESTI VARUSTETTU JA KALUSTETTU


HOTELLISSA ON KYMMENEN KAIKIN MUKAVUUKSIN VARUSTETTUA KAKSIOSAISTA HUONETTA, LISÄVUOTEET ANTAVAT MAHDOLLISUUDEN MAJOITTAA LISÄKSI SAMAN VERRAN


ASIAKKAIDEN ERITYISEKSI SUOSIKIKSI ON MUODOSTUNUT SAUNAYKSIKKÖ TAKKATILOINEEN JA KYLPYTYNNYREINEEN


KONFERENSSITILASSA VOI JÄRJESTÄÄ YRITYKSEN KURSSEJA/TILAISUUKSIA JOPA 50 HENGELLE


HOTELLIN KAHVILA


HOTELLIN KEITTIÖ MAHDOLLISTAA RUOKAILUN TARJOAMISEN ASIAKKAILLE


Rakennuksen lämmitys on ratkaistu itsenäisellä keskuslämmitysjärjestelmällä (öljykattila, lämpöpatterit), tulevaisuudessa on mahdollista siirtyä kaupungin keskuslämmitysverkkoon. Rakennukseen on asennettu kaksi koneellista ilmastointijärjestelmää, hälytys- ja valvontakamerajärjestelmät; saunan kiukaiden ohjaus tapahtuu automaattisesti erillisellä kaukosäätimellä. Kaikissa hotellihuoneissa on parveke ja sisäänrakennettu kuivauskaappi. Hotellin ensimmäisessä kerroksessa on wc vammaisille henkilöille.


Hotellin tavallisin asiakas on henkilö, jonka elämäntapa on aktiivinen ja urheilullinen. Hotelli Murakas on toiminut vuosia aktiivisesti ja saavuttanut sekä virolaisten että ulkomaisten asiakkaiden keskuudessa hyvän maineen ja kuuluisuuden.

Ehkäpä juuri sinä olet se, joka jatkaa perinnettä?


TÄSSÄ VOITTE TUTUSTUA HOTELLIN YLEISTIETOIHIN JA KERROSTEN POHJAKAAVOIHIN

I KERROS


II KERROS


TÄSSÄ VOITTE TUTUSTUA HOTELLIN YLEISTIETOIHIN JA KERROSTEN POHJAKAAVOIHIN

KELLARIKERROS

Hotelliin tutustumista varten ota yhteyttä

Hotellin rakennuspinta-ala: 280 m2 Rakennuksen suljettu nettopinta-ala: 608,1 m2 Rakennuksen suljettu bruttopinta-ala: 748 m2 Käyttölupa: on olemassa Energiatehokkuustodistus: saamatta

Mari Lume Mob: +372 514 7071 Tel: +372 646 4035 mari.lume@domuskinnisvara.ee Domus Kinnisvara OÜ


HOTELLI MURAKAS