Issuu on Google+


Tässä minä olen.

Tästä portfoliosta löytyvät luovuuteni palaset kerättyinä yhteen suureen kokonaisuuteen media-opiskeluideni ensimmäiseltä vuodelta Paasikivi-Opistossa. Kirja pitää sisällään graafisen tuotannon tärkeimmät arvosteltavat työt. En ole näistä kaikista täysin tyytyväinen. Joistain töistäni pidän hurjasti, jotkut haluaisin heittää roskiin, mutta sellaista taide on. Se on muuttuva luonnonvara, joka jaksaa yllättää aina uudestaan. Töitäni katsoessa tämän näkee esimerkiksi kädenjäljen aina muuttuessa, tai kuinka olen valinnut erilaiset mielialojeni mukaiset värit. Piirtäessä mielikuvitukseni lentää vallattomana. Saatan saada tuloksena jotain aivan villiä, mutta vahingossa piirroksesta tuleekin lempityöni. Toivon siis, että muutkin saavat tötäni katsoessa huolettoman ja hyvän tunteen, että jotkut niistä saisivat miettimään. En usko, että näiden töiden ajatusmäärillä vuoria liikutellaan, mutta alku on aina alku.

Vilma Saarela, MAS13


K채sintehdyt


Hiilipiirros - Kasvot

Tämä työ oli yksi vuoden ensimmäisistä. En itse pidä hiilistä, sen ääni vasten paperia saa niskavillani pystyyn kuin kynsillä taulua raapisi. Kuitenkin taukoamattoman musiikin kuuntelun (mahdollisimman kovalla volyymilla) ja muutaman tuskanhikipisaran jälkeen sain työn valmiiksi ja loppujen lopuksi olin siihen melko tyytyväinen. Se ei näytä malliltaan juuri ollenkaan, mutta sain mallinnettua mittasuhteet melko onnistuneesti, joka on minulle olllut vaikeaa aikojen alusta asti. Edelleen tahdon kehittyä täydellisten potrettien piirtämisessä, sekä silmiin tulisi saada se pilke joka saa kuvan eloon. Yleisesti kuitenkin tämä kuva on jo hyvä alku. (Ja selätin sentään hiilikammoni.)


Käsintehdyt

Lyijykynäpiirros - Käsi

Työn ideana oli piirtää lyijykynäjäljennös omasta kädestä. Tämä oli nopeimpia töitäni, piirsin vasemman käteni noin vajaassa kahdessakymmenessä minuutissa. Lopputulos ei ole niin realistinen, mitä olisin toivonut. Nopeaksi piirrokseksi tämä on kuitenkin suht tarkka, se kuuluu lokeroon “työt joltain siltä väliltä”.


Käsintehdyt

Pastelliasetelma

Tehtävänä oli piirtää pastellikynillä asetelma omavalintaisista esineistä. Tämän työn tein hutiloiden ja kiireellä, ja sen näkee. Valitsin vain kaksi esinettä. Vesilasi onnistui kohtalaisen hyvin, mutta mandariini näyttää tekevän kuolemaa. Tämä tehtävä ei kuulunut lemppareihini, ehkä lähinnä ajanpuutteen vuoksi. Jos olisin piirtänyt työtä pidempään, olisi se varmasti onnistunut paremmin.


Bussikatos-suunnitelma

Loppukeväästä saimme tehtäväksemme suunnitella ja maalata yhden Turun reiteillä sijaitsevan bussikatoksen. Teemana oli nuoruus, josta sain heti mieleeni lapset, Disneyn ja taikakimalteet. (Kummallista kyllä.) Tein työn melko nopeasti, sain inspiraation heti ja rupesin toteuttamaan sitä. Piirroksesta voi tunnistaa kaksi hahmoa, toinen on tuttu Niiskuneiti Muumeista ja toinen jääkuningatar Elsa Disneyn animaatiosta Frozen. Työ oli hauska ja vapaat kädet antava ja olen lopputuloksesta tyytyväinen.


K채sintehdyt


Kirjan kuvitus

Yksi lempiaiheistani. Olen jo itsekin pitkään miettinyt kirjojen kuvitusta ammattina, joten tämä tehtävä oli nappi valinta. Innostuin heti tekstin otsikosta, se mahdollisti hieman fantasiamaisen kuvituksen. Päädyin aika radikaaliin lopputulokseen vesivärien kautta, mutta idean toteutus toimi melko hyvin. Kuva heijastaa otsikkoa mielestäni hyvin, vaikka tekstin sisältö ei ehkä ihan näin kirjaimellinen ole. Kaikin puolin hauska tehtävä!


Digital

Postimerkit

Syksyllä saimme tehtäväksi suunnitella postimerkkejä. Teimme käsintehdyt versiot, joista myöhemmin “puhtaaksipiirsimme” ne Photoshopissa. Sain päähäni piirtää novellistani maiseman, josta leikkasin viisi erilaista postimerkkiä. Tuloksena oli auringonlaskuinen maisema jokaisessa kappaleessa hieman eri tavoin.


Lopputulos on mielestäni kiva, harvoin pidän tietokoneella piirretyistä kuvistani, mutta tämä onnistui paremmin kuin yleensä. Sain luotua kivan utuisen ja lämpimän maiseman ja jos totta puhutaan, eivät nämä ollenkaan ihan huonoilta postimerkeiltä näyttäisi!


Digital

Postikortit

Tehtävänä oli tehdä kolmen postikortin sarja, jotka liittyisivät toisiinsa vaikka ovatkin eri teemoilla. Ensimmäinen oli joulukortti, sitten suomi-kortti ulkomaalaiselle ystävälle, sekä ystävänpäivätoivotus. Pidän valokuvauksesta, joten muista poiketen en piirtänytkään korttejani, vaan valitsin hevosaiheiset valokuvat jokaiseen. Liitin ne teemalla toisiinsa muuttamalla aina kuvan mustavalkoiseksi, kuitenkin jättäen jonkin asian värilliseksi. Tämä idea toimikin hyvin ja jokaisesta kortista saa oikeat tunnelmat.


Lopulta käytinkin itse korttejani, annoin joulukorttiteemallisen jouluna ja ystävänpäivänä annoin kavereilleni varsakortin. Suomikortille minulla ei vielä ole ollut käyttöä, mutta aion pyrkiä tähän koska pidän sen toteutuksesta. Korteista tykättiin kovasti, joten lasken sen onnistuneeksi testiksi. Tehtävä oli hauska ja pidin kovasti korttien tekemisestä.


Digital

Juliste - Eettinen aihe

Tällä kertaa aiheena oli tuottaa juliste, joka ottaisi kantaa ruoan tai vaatteiden valmistukseen eettiseltä kannalta. Idea oli saada viesti perille pelkästään kuvan ja muutaman sanan voimalla. Otin aiheeksi yleisen kannan liharuokiin. Keksin “iskulauseen” viimeiseen sanaan piiloviestin, liha muuttuukin katsojan silmässä yksilöksi. Idea ja toteutus olivat melko yksinkertaisia, mutta sehän tehtävän idea olikin. Julisteesta tuli yksi vuoden lempitöistäni.


Digital

Väritutkielma - Kollaasi

Tutkimme värejä ja kuten kuvasta näkyy, sain värikseni keltaisen. Aiheesta tehtiin kirjallinen esitelmä ja lisäksi Photoshopilla kuvakollaasi käyttäen kaikkia mahdollisia kuvia omasta väristä. Päädyin lisäämään päättömästi kuvia ja lopputulos onkin kuin lastenkirjasta. Piirsin myös ketun alareunaan, vaikkei se keltainen olekaan ja sitähän tipu ihmetteleekin.


Digital


Opisto-

fl

yer Yksi m on lehtine ista opistoon n/bann eri, jol liittyvistä töist toa. Py la ma rin inosteta ä. Nopea le tään, m tuotokseen, ntoan Pa joka ol utta ki a s ik isi yksin innosta kertaise ivi-Opisva mu en vär odolta eilan ja sisällölt ään.

Fonttijuliste

Tämä työ tehtiin parityönä. Saimme valittavaksemme jonkin fonttityylilajin, josta tehdä pieni kuvallinen tutkielma. Otimme käsinkirjoituksen, ”calligraphyn”. Päätimme luokkalaiseni kanssa tehdä fontin tyylilajille ominaisen ulkoasun, vanhan paperin musteineen. Lisäsimme pientä infoa, sekä esimerkit länsimaisesta sekä itämaisesta käsinkirjoituksesta. Juliste onnistui hyvin ja näytti kivalta seinällä.


Typografia - Kirjasintyyli

Valitsin tämän kirjaimen, koska koko elämäni minut on sekoitettu Vilman sijasta Wilmaan. Aluksi jaksoin taistella asiaa vastaan, mutta kun asiaan ei tullut muutosta, olen alkanut mukautua ajatukseen että olen vähän milloin missäkin jommalla kummalla kirjaimella alkava tyttö. Julisteen ainoa kriteeri oli mustavalkoisuus. Tämä oli minulle täysin sopiva, sain leikkiä mustan eri sävyillä niin paljon kuin halusin. Tein työn Photoshopissa, koska se on minulle piirtämisessä mieluisampi vaihtoehto. (Kyllä minä sen Illustratorinkin joskukus opettelen, lupaan!) Lopputuloksesta tuli hauska ja erilainen, johon olen todella tyytyväinen.


ŠVilma.


Jos paperille sielunsa saisi, voisiko luoda jotain kaunista, jos kaikkensa antaisi, enemmän kuin paperia ja mustetta, kuinka pitkälle kantaisi, ehkei tänään taikka huomenna, ennen kuin tajuaisi, ei voi katsoa peileihin sielunsa?

Kiitos.



Graafinen tuotanto