Page 1

VPS MATCH MAGAzINE

14/2019

Pe/fre 20.9.

18.30 / ELISA STADION


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

“Kentällä pitää näyttää tunteita ja itsestä pitää saada kaikki irti” Christian Sund

Tunnetta pelissä Roope Kuisma

Harri Bragge

Vepsun peleissä on viime aikoina näkynyt paljon tunnetta. Päävalmentaja Christian Sund haluaa, että kentällä räiskyy sopivassa määrin.

V

PS kohtaa haastajasarjan kotiavauksessaan FC Lahden. Vepsu on voittanut kotikentällään nyt kaksi ottelua peräkkäin, sillä sekä IFK Mariehamn että HIFK kaatuivat runkosarjan lopussa Hietalahdessa. Tunnelma on ollut otteluissa hyvä ja VPS haluaakin tehdä Elisa Stadionista oman linnoituksensa, josta on vaikea hakea pisteitä. VPS-luotsi Christian Sund sanoo, että kotiyleisöllä on ollut iso rooli kotikentällä saaduissa hyvissä tuloksissa. — Yleisö on auttanut meitä paljon kahdessa kotona putkeen voittamassamme pelissä. Tuntuu, että kannattajat ovat oikeasti meidän takanamme ja se on auttanut pelaajia kentällä. HIFK:ta vastaan viimeinen puoli tuntia oli ehkä kauden parasta peliämme, vaikka me päästimmekin maalin lopussa. Toivottavasti Elisa Stadionista tulee sellainen paikka, että vastustajat eivät halua tulla tänne, Sund pohtii. VPS:n peleistä ei ole puuttunut tunnetta Sundin päävalmentajakaudella. Joskus on räiskynyt ylikin, mutta päävalmentaja haluaa silti, että taistelu näkyy kentältä katsomoon. Myöskään päävalmentaja ei ole peitellyt mielipiteitään. IFK Mariehamn-ottelussa tuomarille annettu palaute johti kahden ottelun toimitsijakieltoon, joka on nyt onneksi ohi. — Olen puhunut pelaajille, että tämä

2

MATCH 14/2019

on meidän Colosseum. Kun me menemme kentälle, pitäisi unohtaa millaisia olemme kentän ulkopuolella. Kentällä pitää näyttää tunteita ja itsestä pitää saada kaikki irti. Tunteiden pitää näkyä, kun olemme täällä. Luulen, että tämä on se paikka, missä olemme eniten oma itsemme. Se on sellainen juttu, jota haluan nähdä. Tietenkään se ei ole hyvä, jos minut heitetään katsomoon. Ehkä siinä pitäisi valmentajankin jotain oppia, Sund linjaa. Ottelu FC Lahtea vastaan toimii VPS:n 95-vuotisjuhlaotteluna. Sundin mukaan sillä ei ole vaikutusta joukkueeseen, koska pelipäivä on aina juhlapäivä. Kolme pistettä kruunaisi kuitenkin myös katsojien juhlapäivän. — Jokainen peli on meille juhla. Pelaajien pitää antaa kentällä aina kaikkensa. Toivottavasti yleisö kuitenkin saa siitä päivästä jotain muutakin kuin hyvän pelin, Sund kommentoi. Perjantain kamppailu on näillä näkymin VPS:n kauden toiseksi viimeinen kotipeli. Tämä on viimeisiä mahdollisuuksia nauttia Raidan otteista tällä kaudella Vaasassa, joten näytetään tunteita myös katsomossa ja kannustetaan Raita kolmeen pisteeseen. Come on Vepsu!


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

Christian Sund

VA ASA N D E R BY

VPS J Akatemia kohtaa VIFK:n Kakkosen Derbyssä! - Laskuvarjohyppy - Paljukatsomo - Lapsille pomppulinnamaa - Juhlapuhe, cheerleading-show, livemusiikkia... li

La 5.10. klo 14:00 Elisa Stadion

MATCH 14/2019

3


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

“Menemme ainakin KPV:n ohitse, se on ainoa tavoite tällä hetkellä.” Jesper Engström

200 peliä Raidassa Roope Kuisma

Juha Tamminen

4

Jesper Engström

Pelaajaesittelyssä

Jesper Engström on ollut jo pitkään yksi VPS:n tärkeimmistä pelaajista. Laitapuolustaja on pelannut hienoa kautta loukkaantumisista toivuttuaan.

MATCH 14/2019

L

OUKKAANTUMISET pilasivat Jesper Engströmin alkukauden. 27-vuotias VPS-ikoni pääsi ensimmäistä kertaa kentälle Veikkausliigassa vasta heinäkuussa vierasottelussa Kokkolassa. Engström on esittänyt rautaisia otteita päästyään takaisin pelikuntoon. — On tietysti kiva olla takaisin. Olin enemmän tai vähemmän vuoden pois. Oli tosi pitkä loukkaantuminen ja nyt on todella hienoa olla taas kentällä. Omat pelit ovat menneet ihan ok, Engström sanoo omasta kaudestaan.

paikka se on. Ne liukutaklaukset tulevat luonnostaan. Jos ei muuten pysy mukana, niin pitää sitten liukua, Engström naurahtaa. Engström saavutti 200 Veikkausliigaottelun rajapyykin elokuussa vierasottelussa Rovaniemellä. Saavutus on jo itsessään kova, mutta vielä harvinaisemmaksi sen tekee se, että kaikki pelit ovat tulleet Vaasan Palloseuran riveissä. — Oli se hieno saavutus. En ole nyt miettinyt sitä sen enempää, mutta onhan se hieno luku. Varsinkin kun ne kaikki pelit ovat tulleet samassa seurassa. Se tekee siitä mielestäni vielä hienompaa, kaudesta 2011 asti Raidassa pelannut Engström toteaa. Yksittäisiä pelejä on vaikea nostaa 200 ottelun joukosta, mutta Vepsun luottomiehen mieleen kohokohtina ovat jääneet tärkeät voitot. — Tietysti oli hienoa silloin 2013, kun otettiin pronssimitali. Olin itse penkillä koko pelin, mutta voitimme Jaron 3-0 kotona. Olihan se hienoa. Sitten 2017 voitettiin SJK vieraissa ja tein voittomaalin. Ne ovat varmaan ne kaksi peliä, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen, Engström muistelee.

”Jeppe” on totuttu näkemään laitapuolustajana, mutta myös keskuspuolustajana pelaaminen on tullut tällä kaudella miehelle tutuksi. Christian VPS taistelee loppukaudella paikastaan VeikkaSund laittoi Engströmin toppariksi heti ensim- usliigassa. Engströmin kaltaiset kokeneet pelaamäisessä ottelussaan päävalmentajana. Otteet jat ovat tärkeässä roolissa sekä kentällä että sen ovat olleet vakuuttavia myös uudella pelipaikalla. ulkopuolella, kun joukkue on vaikeassa tilanteessa. Engström on esittänyt lähes jokaisessa pelaamas- ”Jeppe” uskoo Vepsun nousevan vielä sarjataulusaan ottelussa viime hetken liukutaklauksen, joka kossa. on estänyt vastustajan maalinteon. — Fiilis on ollut nyt hyvä ja nyt pitää vain jatkaa — Topparina pelaaminen on tuntunut ihan jokapäiväistä työntekoa. Se ratkaisee. Menemme hyvältä. Siinä saa olla paljon pallon kanssa. Pelit ainakin KPV:n ohitse, se on ainoa tavoite tällä ovat menneet hyvin silläkin paikalla. Ihan kiva peli- hetkellä.


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

Yksitoista nopeaa

#4

Jesper Engström

PARASTA VAASASSA? Meri LEMPIRUOKA? Äidin ruuat LEMPIBÄNDI/ARTISTI? Petter LEMPILEFFA? The Hangover MINKÄ KIRJAN LUIT VIIMEKSI? Mikael Persbrandtin elämänkerta VEPSUN PARAS PUKEUTUJA? Aatu Kujanpää VEPSUN PARAS TANSSIJA? Hampus Holmgren VEPSUN PARAS LAULAJA? Takku ja Teemu Luoma IDOLISI LAPSENA? Paul Scholes JOS ET OLISI JALKAPALLOILIJA, MITÄ TEKISIT? Olisin varmaan opiskelemassa MISSÄ NÄET ITSESI 10 VUODEN PÄÄSTÄ? Vaasassa normityössä

MATCH 14/2019

5


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

Jasin Assehnoun

Tehokkaat lahtelaiset Niko Tykkyläinen

Juha Tamminen

FC Lahden mahdollisuudet Veikkausliigan mestaruussarjaan kariutuivat aivan runkosarjan viime hetkillä. Mustat Kuhnurit ovat onnistuneet keräämään tällä kaudella kiitettävästi pisteitä vaihtelevista peliesityksistä huolimatta.

S

AMI RISTILÄN FC Lahtea on läpi kauden kritisoitu tylsyydestä, ja sille on ollut tunnusomaista viettää ottelut alakynnessä. Hyökkäyspään hienoihin yksilösuorituksiin pystyvät pelaajat, kuten Jasin Assehnoun ja Josu, ovat kuitenkin olleet tehokkaita oikeissa otteluissa, mikä on näkynyt positiivisesti myös joukkueen pistesaldossa. Vaikutelmaa peliesityksiään paremmin pisteitä keräävästä FC Lahdesta on vielä korostanut kauden puolivälissä tehty pelisysteemimuutos. Tuloksellisesti heikomman jakson jälkeen 4-2-3-1 -järjestelmästä päätettiin vaihtaa kolmen topparin 3-5-2 -järjestelmään, jotta lahtelaiset saisivat tukittua oman boksinsa vielä tehokkaammin. Vasta aivan viime aikoina Ristilä on panostanut enemmän hyökkäyspeliinkin. Joukkue on pyrkinyt nostamaan pakkaansa ja laitapelaajille on annettu hyökkäyssuunnan vapauksia, mistä kertoi myös runkosarjan päätösottelu IFK Mariehamnia vastaan, jonka voittamalla lahtelaiset olisivat vielä päässeet mestaruussarjaan. Niukat 0-1 -luvut eivät tehneet oikeutta vauhdikkaalle ottelulle, jossa yritteliäs FC Lahti hallitsi kenttätapahtumia. Siltikään maaliin asti ei yksikään sen 17 laukauksesta päätynyt, siinä missä saarelaisvieraille tuomittiin peräti kolme rangaistuspotkua, joista yhden Amos Ekhalie sai myös verkon perukoille. — Meillä oli muutamat paikat laittaa pallo maaliin. Kolme rankkaria annettiin. Niistä Patrick

6

MATCH 14/2019

torjui kaksi, eikä siinä voi paljoa enempää vaatia. Meidän peliin vaikutti aika monta ei-pelillistä asiaa. Monta pelaajaa pelasi alle sataprosenttisessa kondiksessa, mutta pelaajat antoivat sairastumisista kaikkensa, Ristilä harmitteli ottelun jälkeen. Edellisestä VPS-kohtaamisesta joukkueen kokoonpano on muuttunut hieman, sillä kesän siirtoikkunassa joukkueeseen hankittiin virolainen keskikenttäpelaaja Brent Lepistu. Joukkueen paras maalintekijä Gaël Etock ei sen sijaan ole joukkueen mukana, sillä kamerunilaisen sopimusta ei enää jatkettu elokuun jälkeen. Viime kuukaudet lahtelaisten puhutuin pelaaja on ollut 17-vuotias hyökkääjä Pyry Lampinen. Heinäkuussa nuorukainen teki kahteen otteluun kaksi Veikkausliigamaalia, ja ne ovat tuoneet Lampiselle reilusti peliaikaa myös sen jälkeen. Niiden jälkeen tehoja ei ole syntynyt enää samaan tahtiin, mutta lupaavan pelimiehen nimi kannattaa silti painaa mieleen. Kauden kahdessa edellisessä FC Lahti-ottelussa VPS hallitsi peliä tasapeleistä huolimatta. Mitenkään mahdoton vastustaja ei siis Elisa Stadionille ole tulossa, vaan VPS lähtee kotiotteluun jopa pienoisena ennakkosuosikkina, ja kolmeen pisteeseen on kaikki mahdollisuudet. Vastustajaa ei silti sovi aliarvioida, sillä Sami Ristilän ryhmä on näyttänyt tällä kaudella toistuvasti pystyvänsä nappaamaan pisteet lähes aina, kun niitä vähänkin tarjotaan.


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

MATCH 14/2019

7


PE/FRE 20.9.2019

8

MATCH 14/2019

18:30 VPS - FC LAHTI


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

Yrityksesi puhelimet, läppärit, näytöt ja pesukoneet löydät Vaasan Kivihaasta. Suunnittelemme kanssasi kokonaiset kokoustilat, löydämme järkevimmät puhelimet ja rakennamme taukotilan infonäyttöineen kahvikoneineen. Tervetuloa Vaasan Giganttiin!

Gigantti Vaasa Kivihaantie 5, 65300 b2b.vaasa@gigantti.fi +358 438260022

FÖRETAGSFÖRSÄLJNING

MATCH 14/2019

9


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

“Varje match är en fest för oss. Spelarna måste alltid ge allt på planen.” Christian Sund

Känslor med i spelet Roope Kuisma

Juha Tamminen

På sistone har man sett mycket känslor med i Vepsus matcher. Huvudtränaren Christian Sund vill att det blixtrat på plan i passliga mängder.

V

PS möter FC Lahti i utmanarseriens hemmapremiär. Vepsu har nu vunnit två matcher i följd på hemmaplan, då både IFK Mariehamn och HIFK besegrades i Sandviken under slutet av grundserien. Stämningen på matcherna har varit bra och VPS vill göra Elisa Stadion till sin borg från vilket det är svårt att hämta med sig poäng. VPS huvudcoach Christian Sund säger att hemmapubliken haft en stor roll i de goda resultaten man fått med sig på hemmaplan. — Publiken har hjälpt oss mycket i de två hemmamatcherna som vi vunnit. Det känns som om att supportrarna på riktigt är bakom oss och det hjälper spelarna på planen. Mot HIFK var sista halvtimmen kanske säsongens bästa spel av oss, även om vi släppte in ett mål i slutet. Förhoppningsvis blir Elisa Stadion ett sådant ställe att motståndarna inte vill komma hit, funderar Sund.

Det har inte fattats känslor från VPS matcher under Sunds tid som huvudtränare. Ibland har det också gått över, men huvudtränaren vill ändå att kampen syns från planen till läktaren. Huvudtränaren har inte heller dolt sina åsikter. Feedbacken som han gav till domarna i IFK Mariehamn-matchen ledde till en två matcher lång funktionärsförbud, som nu lyckligtvis är

10

MATCH 14/2019

över. — Jag har talat med spelarna om att detta är vårt Colosseum. När vi går in på planen så måste man glömma hurudana vi är utanför planen. På planen måste man visa känslor och man måste få ut allting av sig själv. Känslorna måste synas när vi är här. Jag tror att det här är det stället där vi är oss själva som mest. Det är en sådan sak som jag vill se. Naturligtvis är det inte bra om jag blir slängd upp i publiken. Kanske de tär något som tränaren borde lära sig något om, säger Sund. Matchen mot FC Lahti fungerar som VPS 95-årsfestmatch. Enligt Sund påverkar det inte laget, eftersom matchdagen alltid är en festdag. Tre poäng skulle dock också kröna även åskådarens dag. — Varje match är en fest för oss. Spelarna måste alltid ge allt på planen. Förhoppningsvis får publiken också ut något mera ur den dagen än enbart en bra match, kommenterar Sund. Fredagens kamp är som det ser ut nu VPS näst sista hemmamatch denna säsong. Det här är en av de sista chanserna att få njuta av Rändernas spel denna säsong i Vasa, så låt oss även visa känslor i publiken och heja Ränderna till tre poäng. Come on Vepsu!


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

Christian Sund

MATCH 14/2019

11


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

Veikkausliigan runkosarja on ohi, katso kuinka pelit jatkuvat RUNKOSARJA

12 JOUKKUETTA

MESTARUUSSARJA

6

5

JOUKKUETTA

OTTELUA / JOUKKUE

Runkosarjan 1. - 6.

1X5

HAASTAJASARJA

22

5

JOUKKUETTA

OTTELUA / JOUKKUE

2 X 11

Runkosarjan 7. - 12.

1X5

Joukku eet pelaava t jokaista joukkue tta vastaan kaksi kertaa

12

6

OTTELUA / JOUKKUE

MATCH 14/2019

Runkosarjassa kerätyt PISTEET ja MAALIT sellaisenaan mukaan mestaruusarjaan tai haastajasarjaan


PE/FRE 20.9.2019

SIJOITUKSET

18:30 VPS - FC LAHTI

EL-LOPPUTURNAUS

1. KULTA CL-karsintapaikka

5

2. HOPEA EL-karsintapaikka 3. PRONSSI EL-lopputurnaus 4. EL-lopputurnaus 5. EL-lopputurnaus

JOUKKUETTA

6. EL-lopputurnaus

Mestaruussarjan 3. - 6. Haastajasarjan 1. (7.)

cl = champio ns league el = euroopp a-liiga 7. EL-lopputurnaus 8. Veikkausliiga 2020 9. Veikkausliiga 2020

5 OTTELUA, voittajalle karsintapaikka EUROOPPA-LIIGAAN 1. KIERROS

2. KIERROS

FINAALI

Ottelu 1 sija 4. - sija 7.

Ottelu 3 Ott. 1 voittaja Ott. 2 voittaja

Ottelu 4 Ott. 3 voittaja Pronssijoukkue

10. Veikkausliiga 2020 11. Karsija 12. Putoaja

vähintä än 27 ottelua/joukkue enintää n 31 ottelua/joukkue

Ottelu 2 sija 5. - sija 6.

Ottelu 5 Pronssijoukkue Ott. 3 voittaja

Lopp usar joiss a kork eamm alle sijoi ttun een kotio ttelu

MATCH 14/2019

13


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

Veikkausligans grundserie är över, se hur matcherna fortsätter GRUNDSERIE

12 LAGEN

MÄSTERSKAPSSERIE

6

5

LAGEN

MATCHER / LAG

1. - 6. i grundserien

1X5

UTMANARSERIE

22 MATCHER / LAG 2 X 11

Lagen spelar mot varje lag två gånger.

14

MATCH 14/2019

6

5

LAGEN

MATCHER / LAG

7. - 12. i grundserien

1X5

POÄNGEN och MÅLEN från grundserien följer med till mästerskapsserien eller utmanarserien


PE/FRE 20.9.2019

su/sö 6.10.

18:30 VPS - FC LAHTI

16:00 / ELISA STADION

LIPUT/BILJETTER: VEPSU.fi/KAUPPA PLACERING

EL-SLUTTURNERING

1. GULD CL-kvalbiljett

5

2. SILVER EL-kvalbiljett 3. BRONS EL-slutturneringen 4. EL-slutturneringen

LAGEN

5. EL-slutturneringen 6. EL-slutturneringen

cl = champio ns league el = europa- liga

3. - 6. i mästerskapsserien 1. (7.) i utmanarserien

5 MATCHER TOTALT, vinnare får EL-KVALBILJETT

7. EL-slutturneringen

1. OMGÅNG

2. OMGÅNG

FINALEN

8. Veikkausliiga 2020

Match 1 4. — 7.

Match 3 Vinnare av matchen 1 — Vinnare av matchen 2

Match 4 Vinnare av matchen 3 — Bronslag

9. Veikkausliiga 2020 10. Veikkausliiga 2020 11. Ligakval 12. Degradering

Minst 27 matcher /lag, som mest 31 matcher /lag.

Match 2 sija 5. — sija 6.

Match 5 Bronslag — Vinnare av matchen 3

Hem mama tchen för den högs t i plac erad e i sluts erien .

MATCH 14/2019

15


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

1

Kompalla Martin

15

Ojamaa Hindrek

2

Tanska Jani

16

2

Lahti Timi

16

Laatikainen Aatu

3

Hauhia Mikko

17

3

Auvinen Eero-Matti

17

Kostas

4

Shala Drilon

4

Engström Jesper

18

Kujanpää Aatu

5

Viitikko Mikko

6

Voutilainen Jerry

19

Haukioja Martti

6

Virta Eemeli

7

Alanko Samu

20

Holmgren Hampus

7

Lagerblom Pekka

8

Strandvall Sebastian

21

Gatambiye Fabrice

8

Klinga Matti

9

Lähde Juho

22

Irumva Augustin

9

Sadik Irfan

10

Morrissey Steven

23

Sillah Samba

10

14

Törnros Erik Assehnoun Jasin-Amin Tiainen Joona Coubronne Jean-Christophe Salmikivi Ville

15

Kult Tomi

11

Ebwelle Alain

24

Kaarre Mika

12

Eriksson Karl-Filip

25

Sarr Momodou

13

Morris Ricardo

27

Lehtonen Valtteri

14

Häkkinen Jonas

30

Voskonian Valerii

PÄÄVALMENTAJA Sund Christian Tavares Alves Lourenço Andre

11 12 13

18

Forss Lassi Penninkangas Teemu Jäntti Teemu

19

Amione Jeronimo

20

Prieto Currais Josue

21

Lampinen Pyry

22

Niuta Matias

23

Martinen Tim

24

Zeqiri Altin

28

Lepistu Brent

29

Etock Gael Junior

30

Tuomi Juha

33

Rakovsky Patrick

VALMENTAJA Alfredo

MAALIVAHTIVALMENTAJA Sillanpää Henri JOUKKUEENJOHTAJA Jokinen Jouko lääkäri Petri Lehtonen HUOLTAJA Luoma Teemu, Puolakka Antero fysioterapeutti Kivelä Mika

16

MATCH 14/2019

PÄÄVALMENTAJA Ristilä Sami VALMENTAJA Huuhka Toni, Lagerblom Pekka MAALIVAHTIVALMENTAJA Korhonen Ari JOUKKUEENJOHTAJA Juurikka Jussi HUOLTAJA Kallio Jani, Penttinen Pekka


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

PE/FRE 20.9.2019 klo/kl: 18:30 Elisa Stadion

36

Ojamaa

58

Keskitykset

Coubronne

Jussila Atte Vihreävuori Riku • Kuukasjärvi Arttu

Pelitilannemaalit

4. erotuomari Nieminen Juho 4. domare Tarkkailija observatör

15

17 Maalit boksin ulkopuolelta

Lähdesmäki Miikka • Nieminen Marko

1

4 Pallonhallinta

50%

49% Syöttöprosentti

82%

82% Viimeiset 5 keskinäistä

su/sö 6.10.

16:00 / ELISA STADION

LIPUT/BILJETTER: VEPSU.fi/KAUPPA

VPS - FC Lahti

FC Lahti - vps

FC Lahti - vps

vps - FC Lahti

FC Lahti - vps

1-1

1-1

1-1

2-2

1-1

Veikkausliiga 20.07.19

Veikkausliiga 30.04.19

veikkausliiga 31.08.18

veikkausliiga 30.07.18

veikkausliiga 26.05.18

WASASPORT

VEPSUN LIIGAJOUKKUETTA KULJETTAA VEPSUS LIGALAG ÅKER MED OSS

MATCH 14/2019

17


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

De effektiva lahtisborna Niko Tykkyläinen

Juha Tamminen

Under säsongens gång har FC Lahtis chanser att ta sig till Veikkausliigas mästerskapsserie försvann riktigt i slutet av grundserien. De Svarta Drönarna har lyckats skrapa åt sig helt bra med poäng trots svängiga spelprestationer.

S

AMI RISTILÄS FC Lahti har genom säsongen kritiserat för tråkigt spel och det har blivit karakteristiskt för laget att spendera matcherna i underläge. Spelarna som kan göra fina individuella prestationer, såsom Jasin Assehnoun och Josu, har dock varit effektiva i de rätta matcherna, vilket har synts positivt i lagets poängsaldo. Bilden av ett FC Lahti som tar mer poäng än spelprestationen skulle indikera har ännu stärkts av formationsbytet som gjordes i mitten av säsongen. Efter en resultatmässigt svagare period bestämde man sig för att byta 4-2-3-1 –systemet till en tre mittbackars 3-5-2 –system, så att lahtisborna skulle lyckas täta till den egna boxen ännu bättre. Först på sistone har Ristilä satsat mera på anfallsspelet. Laget har strävat till att lyfta sin trupp och ytterbackarna har fått friheter uppåt, vilket också kännetecknade sista hemmamatchen i grundserien mot IFK Mariehamn, där en vinst för lahtisborna skulle ha betytt en plats i mästerskapsserien. De knappa 0-1 siffrorna gav inte rätt-

18

MATCH 14/2019

visa för den fartfyllda matchen där ett hårt försökande FC Lahti kontrollerade händelserna. Ändå lyckades inte ett enda av de 17 skott hitta rätt, medan ålänningarna fick till och med tre straffar med sig av vilka Amos Ekhalie prickade en rätt. — Vi hade några chanser att sätta in bollen i mål. Tre straffar gavs. Av de räddade Patrick två, och man kan inte kräva så mycket mer. Vårt spel påverkades av ganska många ej-spel relaterade faktorer. Många spelare spelade i under hundraprocentigt kondis, men spelarna gav trots det allt, harmade sig Ristilä efter matchen. Från de senaste mötet med VPS har lagets trupp ändrats lite, då man under sommaren transferfönster skaffade mittfältaren Bren Lepistu. Lagets bästa målskytt Gaël Etock är dock inte med laget eftersom man inte förlängde kontraktet med den kamerunske anfallaren efter augusti. Under de senaste månaderna har den mest omtalade spelaren varit 17-åriga Pyry Lampinen. I juli gjorde ynglingen två Veikkausliigamål på två matcher, och det har lett till att Lampinen fått mycket speltid även efter det. Efter det har han inte varit lika effektiv, men den lovande lirarens namn är värt att hålla kvar i minnet. I de två senaste möten med FC Lahti har VPS kontrollerat händelserna trots oavgjorda resultaten. Någon omöjlig motståndare är det där med inte som kommer till Elisa Stadion, utan VPS går in i hemmamatchen till och med som liten förhandsfavorit, och man har alla chanser till tre poäng. Man bör dock inte underskatta motståndet, då Sami Ristiläs mannar har visat gång på gång denna säsong att de kan ta med sig poäng nästan alltid när de bjuds på chansen till det.

Pyry Lampinen


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

WASA SPORTS CLUB

PELAA MALTILLA

SPORTS GYM

Suomen monipuolisin kuntokeskus

LIITY NY

LADIES CLUB & SPA

Naisten kuntosali keskellä kaupunkia

T

2kk

PELIT JATKUVAT PELAAMOSSA

älle!

kaupan pä

a Bowling ös Cinem päälle my 0€ (norm 39€) Kaupan henk) = 1 rata (4 7€

SI JOPA 21

SÄÄSTÖ

HOHTOKEILAUS

Lähimmän pelisalisi löydät osoitteesta veikkaus.fi/pelaamo

Sports Gym Wolffintie 36 65200 Vaasa

Ladies Club & Spa (06) 318 9700 www.wsc.fi

Kauppapuistikko 14 B 65100 Vaasa

010 396 3200 www.wsc.fi

Wasa sports clubin jäsenille keilaus ja biljardi jopa -50%. Jäsenkortilla myös muita etuja. Opiskelijakortilla keilaus su-to 22€/rata/tunti ja biljardi 6€/tunti.

Kauppapuistikko 18 / Puh: 0207 19 19 19 / cinemabowling.com

MATCH 14/2019

19


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

“Vi går åtminstone förbi KPV, det är det enda målet för tillfället.” Jesper Engström

200 matcher i Ränderna Roope Kuisma

Juha Tamminen

20

Jesper Engström

Spelarpresentation av

Jesper Engström har redan länge varit en av VPS viktigaste spelare. Ytterbacken har spelat en fin säsong efter att ha återhämtat sig från skadorna.

MATCH 14/2019

S

KADORNA förstörde Jesper Engström start på säsongen. Den 27-åriga VPS-ikonen spelade sin första Veikkausliigamatch för denna säsong först i bortamatchen mot KPV i juli. Engström har visat järnhårda tag på planen efter att kommit tillbaka. — Det är såklart roligt att vara tillbaka. Jag var mer eller mindre ett år borta. Det var en mycket lång skada och nu är det jätte fint att vara tillbaka på planen. De egna matcherna har gått helt ok, säger Engström om sin säsong.

position. De glidtacklingarna kommer naturligt för mig. Om man inte annars hålls med så måste man sedan glida, skrattar Engström. Engström uppnådde 200 Veikkausliigamatchers milstolpe i en bortamatch i Rovaniemi i augusti. Framgången är i sig hård, men det som gör saken ännu mer sällsynt är att alla matcher kommit i Vaasan Palloseuras tröja. — Det var en fin milstolpe. Jag har inte hunnit tänka desto mera på det, men nog är det ju ett fint tal. Speciellt när alla de matcherna kommit i samma förening. Det gör det enligt mig ännu finare, konstaterar Engström som representerat Ränderna sedan 2011. Det är svårt att lyfta fram enskilda matcher från de alla 200, men Vepsus trotjänare minns bäst de viktiga vinsterna. — Naturligtvis var det fint 2013 då vi tog brons. Jag var själv på bänken hela matchen, men vi vann Jaro hemma med 3-0. Nog var det ju fint. Sedan 2017 vann vi SJK på bortaplan och jag gjorde vinstmålet. Det är säkert två matcher som jag kommer först ihåg, minns Engström.

Man har blivit van att se ”Jeppe” som ytterback, men även mittbackspositionen har blivit bekant denna säsong. Direkt i sin första match som huvu- VPS slåss under resten av säsongen om sin plats dtränare satte Christian Sund Engström som mitt- i Veikkausliiga. De erfarna spelarna såsom back. Prestationerna har varit övertygande även Engström har en viktig roll både på plan och på den nya positionen. I nästan varje match som utanför den, då laget är i en svår situation. Engström spelat har han visat prov på en sista stun- ”Jeppe” tror att Vepsu ännu stiger i tabellen. dens glidtackling som hindrat motståndaren från — Feelisen har varit bra och nu måste att göra mål. man bara fortsätta det dagliga arbetet. Det — Att spela som mittback har känts helt bra. avgör. Vi går åtminstone förbi KPV, det är Där får man ha mycket boll. Matcherna har gått bra det enda målet för tillfället. även på den positionen. Det är en helt roligt spel-


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

Elva snabba

#4

Jesper Engström

DET BÄSTA MED VASA? Havet FAVORITMAT? Mammas mat FAVORITBAND/ARTIST? Petter FAVORITFILM? The Hangover VILKEN BOK LÄSTE DU SENAST? Mikael Persbrandts självbiografi VEM KLÄR SIG BÄST I VEPSU? Aatu Kujanpää VEM DANSAR BÄST I VEPSU? Hampus Holmgren VEM SJUNGER BÄST I VEPSU? Takku och Teemu Luoma DIN IDOL NÄR DU VAR BARN? Paul Scholes OM DU INTE SKULLE VARA EN FOTBOLLSSPELARE, VAD SKULLE DU GÖRA? Jag skulle säkert studera VAR SER DU DIG SJÄLV OM 10 ÅR? I ett normaljobb i Vasa

MATCH 14/2019

21


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

UpCodeTM -the smart tag technology! UPC Center Gerbyntie 18, 65230 Vaasa, Finland Tel. +358 6 321 8000 info@upcode.fi

WWW.

.FI

MEILLE KAIKKI OVAT HUIPPU-URHEILIJOITA FÖR OSS ÄR ALLA TOPPIDROTTARE Varaa aika p. 010 414 00* tai mehilainen.fi Boka tid tel. 010 4140 100* eller mehilainen.fi Tervetuloa! • Välkommen!

Vaasa, Raastuvankatu 13 urheilumehilainen.fi • @urheilumehilainen * 0,08 €/puh + kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 0,17 €/min. 0.08€/samtal + 0.17€/min från fast telefonnätverk eller mobiltelefon

22

MATCH 14/2019


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

044 016 5922 www.ultracut.fi

KÄYTTÖAUTO OY Kjell Finne, automyyjä - bilförsäljare kjell.finne@kayttoauto.fi, puh. 050 561 7846 Rantamaantie 37, 65350 Vaasa  renault-trucks.fi 1804572-RTIlmoGrepe158x108.indd 1

5.4.2018 13.39.31

MATCH 14/2019

23


PE/FRE 20.9.2019

24

MATCH 14/2019

18:30 VPS - FC LAHTI


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

MED MOSHO-HUDVÅRDSPRODUKTER FIXAR NI LÄTT LAGKASSAN!

Moshon tuotteita myymällä keräätte helposti rahaa joukkueelle!

30% ST

TE I

NSIONNE NA DÄ

E R F Ö R TJ

ÄN

MATCH 14/2019

25


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

Haastajasarja Kierros 24

Maalit +

Maalit -

Maaliero

Pisteet

Häviöt

Tasapelit

Voitot

Ottelut

#

Joukkue

sarjataulukko serietabell

41

25

16

45

20.9.

18:30

VPS - FC LAHTI

Mestaruussarja 1

FC Inter

23

14

3

6

2

KuPS

23

12

7

4

40

23

17

43

3

Ilves

23

11

7

5

29

20

9

40

4

FC Honka

23

11

4

8

33

27

6

37

5

HJK

23

8

10

5

28

23

5

34

6

IFK Mariehamn

23

9

4

10

29

25

4

31

1

FC Lahti

23

8

7

8

24

29

-5

31

21.9.

15:00

KPV - ROPS 21.9.

18:00

HIFK - SJK

Haastajasarja 2

HIFK

23

7

8

8

28

30

-2

29

3

SJK

23

7

8

8

18

24

-6

29

4

RoPS

23

6

6

11

19

28

-9

24

5

VPS

23

2

10

11

23

36 -13

16

6

KPV

23

4 4 15 16.9.2019

20

42 -22

16

TORI TORG

su/sö 6.10.

16:00 / ELISA STADION

LIPUT/BILJETTER: VEPSU.fi/KAUPPA

VAASA / VASA 12 KM E8

HYVIEN YHTEYKSIEN PÄÄSSÄ!

Vikbyn hyötykäyttöasema

Vain 12 km torilta Endast 12 km från torget Ab Stormossen Oy +358 10 320 7600 Vaihde / Växel www.stormossen.fi facebook.com/stormossen Instagram: stormossen

26

SULVA / SOLF 9 KM

MATCH 14/2019

Ilveksenpolku 5 ma 11.30-19 (touko – syyskuu myös la 10-14)

E12

LÄNGS GODA FÖRBINDELSER!

Vikby återvinningsstation Lostigen 5 må 11.30-19 (maj - september även lö 10-14)

VIKBY

Hyötykäyttöasema Återvinningsstation

E8

LAIHIA ∠ 15 KM


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

OLEMME AVANNEET TERÄSMYYNTIPISTEEN SEKÄ VÄRIMETALLIEN OSTOPISTEEN

Myllärinkatu 19 Vaasa (ent. Puukeskus)

p. 010 338 5165 info@metallia.fi

Varastokatu 9P Varastokatu 9P

Paras paikka maailmassa.

KOTI. LÖYDÄT SEN MEILTÄ.

Omistusasunnot, vuokrakodit ja Omaksi-kodit lakea.fi

MATCH 14/2019

27


PE/FRE 20.9.2019

28

MATCH 14/2019

18:30 VPS - FC LAHTI


PE/FRE 20.9.2019

18:30 VPS - FC LAHTI

www.taksivaasa.ďŹ

Kyytiin vaikka lennosta. Stig ombord.

MATCH 14/2019

29


PE/FRE 20.9.2019

30

MATCH 14/2019

18:30 VPS - FC LAHTI


PE/FRE 20.9.2019

su/sö 6.10.

18:30 VPS - FC LAHTI

16:00 / ELISA STADION

vps match magazine 14/2019 TOIMITTAJA / REDAKTÖR: Roope Kuisma, Niko Tykkyläinen

PAINO / TRYCKNING: UPC-Print

KANSIKUVA / PÄRMBILD: Juha Tamminen / Mikael Matikainen

KIELENKÄÄNNÖKSET / ÖVERSÄTTNINGAR: Sebastian Pundars, Petteri Räisänen, Lauri Laaksonen ja/och Stefan Nåhls

PAINOS / UPPLAGA: 2 500

ILMOITUSMYYNTI / ANNONSFÖRSÄLJARE: Olli Nieminen 050 410 1520 olli.nieminen@vepsu.fi

JULKAISIJA / UTGIVARE : Vaasan Palloseura OY LAYOUT: 25Hmedia.fi

JAKELU / DISTRIBUTION: Jakelu 1 päivää ennen ottelua 60:ssä keskustan kahvilassa ja liikkeessä. Utdelning 1 dagar före matchen till 60 caféer och butiker i centrum.

MATCH 14/2019

31


Yhdessä omistajien kanssa VPS pystyy kehittämään toimintaansa ja eheyttämään talouttaan. VPS käynnisti osakeannin tiistaina 26.2.2019. Ryhdy osakkeenomistajaksi ja tehdään yhdessä Vepsusta pysyvästi menestyvä Veikkausliigaseura!

Tillsammans med sina ägare kan VPS utveckla sin verksamhet och främja sin ekonomi. VPS inleder en aktieemission på tisdag 26.2.2019. Bli en aktieägare och låt oss tillsammans göra Vepsu till en kontinuerligt framgångsrik Veikkausliigaförening.

Osakeanti/Aktieemission: Osakkeen hinta En akties pris

Osakkeiden aiempi lukumäärä Tidigare mängden aktier

Uusia osakkeita jaossa Nya aktier som ges ut

100€ 6025 2125 kpl/st.

kpl/st.

Jaettava omistusosuus Ägandeandel som ges ut

0,012 - 26,07% ”Menestyvä Vaasanseutu, sen ihmiset ja yritykset tarvitsevat tuekseen huipputason elämyksiä. Ryhtymällä osakkeenomistajaksi olet mukana turvaamassa huippujalkapallon jatkumista Vaasassa.”

"Den framgångsrika Vasaregionen, dess människor och företag behöver stöd av upplevelser på högsta nivå. Som aktieägare tryggar du en fortsatt fotboll på toppnivå i Vasa."

#8 SEBASTIAN STRANDVALL

#8 SEBASTIAN STRANDVALL

Lue lisää: www.vepsu.fi/anti/osakeanti Läs mera: www.vepsu.fi/anti/aktieemission

Profile for Vaasan Palloseura

VPS - MATCH 14 / 2019  

Vps Match magazine 14/2019. VPS - FC LAHTI 20.9.2019 klo/kl. 18.30.

VPS - MATCH 14 / 2019  

Vps Match magazine 14/2019. VPS - FC LAHTI 20.9.2019 klo/kl. 18.30.

Profile for vepsu
Advertisement