Page 1

12/2019

VPS MATCH MAGAzINE

MA/MÃ…N 19.8.

18:30

ELISA STADION

VPS

IFK Mariehamn


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

“Uskon, että jos teemme sovitut asiat, ne voitot kyllä tulevat.” Christian Sund

”Tuuri ei tule itsestään” Roope Kuisma

Harri Bragge

VPS on jämähtänyt Veikkausliigan viimeiselle sijalle runkosarjan lopun lähestyessä. Tappio RoPS:lle oli iso kolaus joukkueen toiveille suorasta säilymisestä. Nyt joukkueen ykköstavoitteena on napata kauden avausvoitto.

V

PS hävisi sunnuntaina RoPS:lle tärkeässä ottelussa lukemin 2-1. Samalla rovaniemeläiset karkasivat kymmenen pisteen päähän Vepsusta. KPV on karsijan paikalla neljä pistettä edellä vaasalaisia. Päävalmentaja Christian Sundin mukaan Rovaniemeltä pyritään ottamaan mukaan hyvät asiat. — Pääsimme hyvin vastustajan kolmannekselle. Meillä oli yhteensä seitsemäntoista laukausta, joista viisi oli maalia kohti. Se on hyvä asia, että loimme paikkoja. Myös prässipelimme toimi suht hyvin Rovaniemellä. Meidän pitää kuitenkin pystyä parantamaan tasapainoamme hyökätessä. Jos menetämme pallon, se ei voi olla heti vaaratilanne, Sund analysoi.

Vepsun kaikki tappiot Veikkausliigassa ovat tulleet yhden maalin erolla. Vaikka erot ovat olleet pieniä ja VPS:n kautta voisi kuvailla epäonnekkaaksi, tulokset eivät ole päävalmentajan mukaan olleet tuurista kiinni. — Tuuri ei tule itsestään. Meidän pitää vaan tehdä haluamiamme asioita. Viime peleissä teimme niitä asioita, mutta emme jokaisessa tilanteessa. Uskon, että jos teemme sovitut asiat, ne voitot kyllä tulevat. Se tuurikin tulee sitten meidän puolellemme ja pelit kääntyvät voitoiksi, Sund kertoo. Maanantain vastustajalla, IFK Mariehamnilla, on ollut viime aikoina vaikeaa. Saarelaiset ovat hävinneet kolme viimeistä otteluaan, mutta Sundin mukaan vastassa on todella vaarallinen joukkue. Vepsun kenttätasapainon täytyy olla kunnossa maanantaina.

2

MATCH 12/2019

— IFK Mariehamn on luonut viime peleissään hyviä maalipaikkoja, mutta he eivät ole saaneet palloa maaliin. He pelaavat suht suoraviivaisesti, joten tasapaino on meille tosi tärkeää. IFK Mariehamn hyökkää todella nopeasti, jos heillä on tilaa. — Etäisyydet ja tasapaino pitää olla kunnossa, muuten he saavat liikaa tilaa. Olemme puhuneet paljon, että haluamme mennä eteenpäin, mutta IFK:ta vastaan meidän pitää myös pystyä pitämään palloa ja liikuttamaan vastustajaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että haluamme pysäyttää pelin. Pitää löytää tasapaino siihen, että milloin menemme nopeasti ja milloin liikutamme vastustajaa. Se on tärkeää tässä pelissä, VPS-luotsi kommentoi. Tällä viikolla joukkue keskittynyt muun muassa erikoistilanteisiin. Fyysisesti vahvalla IFK Mariehamnilla on useita vahvoja pääpelaajia. Rangaistusalueen sisällä tapahtuvat asiat ovat usein ero voiton ja tappion välillä. — Erikoistilannepelaaminen on isossa roolissa. HJK:ta ja RoPS:ia vastaan emme onnistuneet puolustussuunnassa. Toki olemme myös nyt tehneet kaksi maalia erikoistilanteista. Se, kuinka hyvin onnistumme molemmissa bokseissa, tulee mielestäni ratkaisemaan nämä loput pelit. Siellä ne pelit ratkaistaan. Jos olemme tarpeeksi tarkkoja ja keskittyneitä molemmissa päissä, saamme kyllä ne voitot, Sund kertoo.


ma/mĂĽn 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

Christian Sund

MATCH 12/2019

3


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

“Totta kai haluan pelata loppukaudella niin paljon kuin mahdollista, mutta tärkeintä on, että alamme voittamaan pelejä.” Hampus Holmgren

Jalkapalloilija ja yrittäjä

Hampus Holmgren

Pelaajaesittelyssä

Roope Kuisma

Juha Tamminen

Hampus Holmgrenin kausi ollut vaikea. Vastuuta ja menestystä ei ole vielä tullut laitapakin haluamalla tavalla, mutta vaasalaisen mukaan tärkeintä on, että VPS nousee sarjataulukossa.

L

AITAPUOLUSTAJA Hampus Holmgren palasi kotikaupunkiinsa juuri ennen kauden alkua. Ruotsissa ja Norjassa aiemmin pelannut 23-vuotias Holmgren on esiintynyt tällä kaudella vain yhdeksässä Veikkausliigaottelussa. Pienet vaivat ovat haitanneet miehen kautta, joka on ollut monella tavalla pettymys. — Tähänastinen kausi on ollut iso pettymys joukkueelle ja itselleni. En ole pelannut niin paljoa kuin olisin halunnut, ja emme ole vielä voittaneet peliäkään. Minulla on ollut pieniä vaivoja, ja valmentajat ovat peluuttaneet toisia pelaajia useammin, ”Hamppe” kertoo. Holmgren pääsi pelaamaan täydet minuutit, kun VPS hävisi RoPS:lle viime sunnuntaina. Viimeisimmästä Holmgrenin pelaamasta kokonaisesta ottelusta oli ehtinyt kulumaan yli kaksi kuukautta. Laitapakki jaksoi tehdä paljon töitä koko ottelun ajan pelituntuman puutteesta huolimatta. — Siitä oli ollut pitkä aika, kun olin viimeksi

4

MATCH 12/2019

pelannut 90 minuuttia. Pallollisesti meni kyllä hyvin, mutta ajoitus oli vähän hakusessa. Pelaaminen tuntui ihan hyvältä, vaikka olin lopussa vähän väsynyt. Jaksoin kuitenkin pumpata laidalla edestakaisin aika hyvin, Holmgren sanoo. Allsvenskanissakin pelanneella Holmgrenilla ei ole henkilökohtaisia tavoitteita loppukaudella. Tärkeintä on, että VPS alkaa keräämään pisteitä ja taistelee itsensä ylös suoran putoajan paikalta. — Totta kai haluan pelata loppukaudella niin paljon kuin mahdollista, mutta tärkeintä on, että alamme voittamaan pelejä. Minua ei kiinnosta miltä pelit näyttävät tai pelaanko, kunhan me otamme pisteitä ja nousemme sarjataulukossa ylöspäin. Se on ainoa asia, jolla on merkitystä, laitapakki painottaa. Useimpien jalkapalloammattilaisten arki koostuu harjoittelusta, levosta ja peleistä. Holmgren on poikkeus, sillä mies perusti tänä kesänä yrityksen yhdessä maajoukkuepelaaja Simon Skrabbin kanssa. Dealfinder.fi on palvelu, joka auttaa ihmisiä yritysten tarjoamien palveluiden kilpailuttamisessa. Yrityksen pyörittäminen on tuonut Holmgrenin arkeen kaivattua vaihtelua. — Firman toiminta on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. On ollut hyvä saada jotain muutakin ajateltavaa, kun kausi on ollut näin vaikea. Jalkapalloilijan elämä on vaikeaa, kun pelit menevät näin huonosti. Arki on raskasta, kun ajattelet vain pelejä. Dealfinderin kanssa on päässyt tekemään vähän muutakin, VPS-puolustaja pohtii.


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

Yksitoista nopeaa

#20

Hampus Holmgren

PARASTA VAASASSA? Perhe ja ystävät LEMPIRUOKA? Sushi LEMPIBÄNDI/ARTISTI? Oskar Linnros LEMPILEFFA? The Dark Knight MINKÄ KIRJAN LUIT VIIMEKSI? Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija VEPSUN PARAS PUKEUTUJA? Sebastian Strandvall VEPSUN PARAS TANSSIJA? Jesper Engström VEPSUN PARAS LAULAJA? Samba Sillah IDOLISI LAPSENA? Isä ja Ronaldinho JOS ET OLISI JALKAPALLOILIJA, MITÄ TEKISIT? Olisin yrittäjä MISSÄ NÄET ITSESI 10 VUODEN PÄÄSTÄ? Olen jalkapallourani loppupuolella

MATCH 12/2019

5


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

Aristote Mboma

Saarelaiset taas Elisalla Niko Tykkyläinen

Juha Tamminen

IFK Mariehamnin hyvä kevät ei saanut kesällä jatkoa. Vielä Grönvittin toukokuisen Elisa Stadionin vierailun aikaan kaikki näytti hyvältä, mutta nyt maarianhaminalaiset ovat jo lähes pudonneet pois taistelusta ylemmän loppusarjan paikoista.

I

FK MARIEHAMN tuuletti Suomen Cupin finaalipaikkaa toukokuussa Vaasassa. Välierässä VPS kaatui Elisa Stadionilla lukemin 3-1 Daniel Sjölundin, Robin Sidin ja Tarik Hamzan maaleilla, ja finaalissa se kohtaisi Ilveksen kotisaarellaan. Liigassakin joukkue oli vielä aivan tasaisen sarjan kärkisijoilla, mutta kesän aikana unelmat murenivat. Peter Lundbergin miehistö hävisi Cup-finaalin lukemin 2-0, eikä sillä ollut kummoisia mahdollisuuksia. Veikkausliigassakaan ei ole sujunut sen kummemmin. Voittoja on nimittäin kesäkuisen finaalitappion jälkeen irronnut vain kaksi, mutta ne pisteet maarianhaminalaiset veivät sarjassa sen alapuolella olevista RoPS:lta ja KPV:ltä. Putoamiskamppailuun ajautumisesta IFK Mariehamnin ei ole sentään tarvinnut murehtia, vaikka ylempi loppusarja onkin jo lähes karannut näköpiiristä.

IFK Mariehamn on perinteisesti ollut isokokoinen ja suoraviivainen. 4-3-3 -formaatioon vahvasti luottavan Peter Lundbergin joukot ovat tällä kaudella olleet erityisen vaarallisia erikoistilanteista, ja myös paljon viljellyt keskityspallot ovat tuoneet tulosta useiden maalien muodossa. Toisaalta joukkue on ollut erityisen haavoittuvainen nopeista hyökkäyksistä ja linjasta on löytynyt viime aikoina aukkoja, joten siinä on varmasti Vepsun nopeilla hyökkääjillä iskun paikka. Keskikenttäpelaaja Keaton Isaksson on tehnyt kesällä

6

MATCH 12/2019

kelpo tehot, mutta ykköshyökkääjä Aristote Mboman ruuti on ollut kesän ajan hieman märempää. Kesän siirtoikkunassa maarianhaminalaiset yrittivät hankkia hänen rinnalleen myös toista hyökkääjää, siinä kuitenkaan onnistumatta. Muitakaan pelaajahankintoja maarianhaminalaiset eivät siirtoikkunassa tehneet, joten sen joukkueessa ei tule olemaan kummoisia yllätyksiä. Viimeisestä kolmesta ottelustaan ennen Pohjanmaan kiertuetta IFK Mariehamn on hävinnyt kaikki. Nyt se kohtaa torstaina vieraissa SJK:n ja maanantaina Vepsun Vaasassa. Peter Lundberg ei ole ollut tyytyväinen joukkueensa esityksiin. — Meillä oli tänään ja monessa aikaisemmassakin matsissa isoja ongelmia molemmissa päissä. Olimme ehkä parempi joukkue, mutta emme ole olleet tehokkaita. Olemme yrittäneet ratkaista boksipelaamisen ongelmia monella tavalla, mutta juuri nyt mikään ei tunnu auttavan, päävalmentaja Lundberg huokaili Ilves-liigatappion jälkeen. Tällä kaudella IFK Mariehamn on ollut Vepsulle vaikea vastustaja, ja VPS hävisi sille keväällä kahdesti. Siksi tästäkään pelistä ei varmasti tule helppoa, mutta toisaalta myös IFK Mariehamnilla on ollut omat ongelmansa. Vepsulla on nyt hyvä mahdollisuus kääntää tilanne ja ottaa kauden avausvoitto kotikentällä.


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

MATCH 12/2019

7


ma/mån 19.8.2019

8

MATCH 12/2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

Yrityksesi puhelimet, läppärit, näytöt ja pesukoneet löydät Vaasan Kivihaasta. Suunnittelemme kanssasi kokonaiset kokoustilat, löydämme järkevimmät puhelimet ja rakennamme taukotilan infonäyttöineen kahvikoneineen. Tervetuloa Vaasan Giganttiin!

Gigantti Vaasa Kivihaantie 5, 65300 b2b.vaasa@gigantti.fi +358 438260022

FÖRETAGSFÖRSÄLJNING

MATCH 12/2019

9


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

“Jag tror att om vi gör de saker vi kommit överens om så kommer nog vinsterna.” Christian Sund

”Tur kommer inte av sig själv” Roope Kuisma

Juha Tamminen

VPS har fastnat på sista plats i Veikkausliiga när slutet på grundserien närmar sig. Förlusten mot RoPS var en stor stöt för lagets förhoppningar om att hålla serieplatsen direkt. Nu är lagets första målsättning att knipa åt sig säsongens första seger.

V

PS förlorade söndagens viktiga match mot RoPS med siffrorna 2-1. Samtidigt rymde Rovaniemilaget iväg med en tiopoängs försprång till Vepsu. KPV ligger på kvalplatsen med fyra poäng mer än Vasalaget. Enligt huvudtränaren Christian Sund strävar man till att ta med sig de bra sakerna från Rovaniemi. — Vi kom bra in i motståndarens tredjedel. Vi hade allt som allt sjutton skott varav fem var på mål. Det är en bra sak att vi skapade chanser. Även vår press fungerade rätt så bra i Rovaniemi. Vi måste dock kunna förbättra på vår balans när vi anfaller. Om vi tappar bollen så kan det inte direkt bli en farlig chans, analyserar Sund.

Alla Vepsus förluster i Veikkausliiga har kommit med ett måls skillnad. Även om marginalerna har varit små och man kunde beskriva VPS säsong som oturlig, hänger resultaten inte enligt huvudtränaren på tur. — Tur kommer inte av sig själv. Vi måste bara göra de saker som vi vill. I de senaste matcherna gjorde vi de sakerna, men inte i varje situation. Jag tror att om vi gör de saker vi kommit överens om så kommer nog vinsterna. Turen kommer sedan också på vår sida och matcherna vänds till vinster, berättar Sund. Måndagens motståndare, IFK Mariehamn, har haft det motigt på sistone. Ålänningarna har förlorat tre av sina senaste

10

MATCH 12/2019

matcher, men enligt Sund möter man ett mycket farligt lag. Vepsus balans på planen måste vara i skick på måndag. ­— IFK Mariehamn har skapat bra målchanser i sina senaste matcher, men de har inte fått in bollen i mål. De spelar rätt rätlinjigt, så balansen är mycket viktig för oss. IFK Mariehamn anfaller mycket snabbt om de har utrymme. — Avstånden och balansen måste vara i skick, annars får de för mycket utrymme. VI har talat mycket om att vi vill gå framåt, men mot IFK måste vi också kunna hålla i bollen och röra på motståndaren. Det betyder dock inte att vi vill stanna spelet. Man måste hitta rätt balans gällande när man går snabbt och när lägger man motståndaren att röra på sig. Det är viktigt i denna match, kommenterar VPS-tränaren. Denna vecka har laget fokuserat bland annat på fasta situationer. Fysiskt starka IFK Mariehamn har många starka huvudspelare. Saker som händer inne i straffområdet är ofta skillnaderna mellan en vinst och förlust. — Spelet i fasta situationer har en stor roll. Mot HJK och RoPS lyckades vi inte i försvarsväg. Givetvis har vi också gjort två mål på fasta situationer. Det hur bra vi lyckas i båda boxarna kommer enligt mig att avgöra de resterande matcherna. Det är där som matcherna avgörs. Om vi är tillräckligt noggranna och fokuserade i båda ändorna får vi nog vinsterna med oss, berättar Sund.


ma/mĂĽn 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

Christian Sund

MATCH 12/2019

11


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

Veikkausliigan runkosarja on pian ohi, katso kuinka pelit jatkuvat RUNKOSARJA

12 JOUKKUETTA

MESTARUUSSARJA

6

5

JOUKKUETTA

OTTELUA / JOUKKUE

Runkosarjan 1. - 6.

1X5

HAASTAJASARJA

22

5

JOUKKUETTA

OTTELUA / JOUKKUE

2 X 11

Runkosarjan 7. - 12.

1X5

Joukku eet pelaava t jokaista joukkue tta vastaan kaksi kertaa

12

6

OTTELUA / JOUKKUE

MATCH 12/2019

Runkosarjassa kerätyt PISTEET ja MAALIT sellaisenaan mukaan mestaruusarjaan tai haastajasarjaan


ma/mån 19.8.2019

SIJOITUKSET

18:30 VPS - IFK Mariehamn

EL-LOPPUTURNAUS

1. KULTA CL-karsintapaikka

5

2. HOPEA EL-karsintapaikka 3. PRONSSI EL-lopputurnaus 4. EL-lopputurnaus 5. EL-lopputurnaus

JOUKKUETTA

6. EL-lopputurnaus

Mestaruussarjan 3. - 6. Haastajasarjan 1. (7.)

cl = champio ns league el = euroopp a-liiga 7. EL-lopputurnaus 8. Veikkausliiga 2020 9. Veikkausliiga 2020

5 OTTELUA, voittajalle karsintapaikka EUROOPPA-LIIGAAN 1. KIERROS

2. KIERROS

FINAALI

Ottelu 1 sija 4. - sija 7.

Ottelu 3 Ott. 1 voittaja Ott. 2 voittaja

Ottelu 4 Ott. 3 voittaja Pronssijoukkue

10. Veikkausliiga 2020 11. Karsija 12. Putoaja

vähintä än 27 ottelua/joukkue enintää n 31 ottelua/joukkue

Ottelu 2 sija 5. - sija 6.

Ottelu 5 Pronssijoukkue Ott. 3 voittaja

Lopp usar joiss a kork eamm alle sijoi ttun een kotio ttelu

MATCH 12/2019

13


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

Veikkausligans grundserie är nästan över, se hur matcherna fortsätter GRUNDSERIE

12 LAGEN

MÄSTERSKAPSSERIE

6

5

LAGEN

MATCHER / LAG

1. - 6. i grundserien

1X5

UTMANARSERIE

22 MATCHER / LAG 2 X 11

Lagen spelar mot varje lag två gånger.

14

MATCH 12/2019

6

5

LAGEN

MATCHER / LAG

7. - 12. i grundserien

1X5

POÄNGEN och MÅLEN från grundserien följer med till mästerskapsserien eller utmanarserien


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

VEIKKAUSLIIGA 2019 ELOKUU/AUGUSTI la/lö 24.8.

17.00

la/lö 31.8.

KUPS - VPS

17.00

VPS - HIFK

LIPUT/BILJETTER: VEPSU.fi/KAUPPA PLACERING

EL-SLUTTURNERING

1. GULD CL-kvalbiljett

5

2. SILVER EL-kvalbiljett 3. BRONS EL-slutturneringen 4. EL-slutturneringen

LAGEN

5. EL-slutturneringen 6. EL-slutturneringen

cl = champio ns league el = europa- liga

3. - 6. i mästerskapsserien 1. (7.) i utmanarserien

5 MATCHER TOTALT, vinnare får EL-KVALBILJETT

7. EL-slutturneringen

1. OMGÅNG

2. OMGÅNG

FINALEN

8. Veikkausliiga 2020

Match 1 4. — 7.

Match 3 Vinnare av matchen 1 — Vinnare av matchen 2

Match 4 Vinnare av matchen 3 — Bronslag

9. Veikkausliiga 2020 10. Veikkausliiga 2020 11. Ligakval 12. Degradering

Minst 27 matcher /lag, som mest 31 matcher /lag.

Match 2 sija 5. — sija 6.

Match 5 Bronslag — Vinnare av matchen 3

Hem mama tchen för den högs t i plac erad e i sluts erien .

MATCH 12/2019

15


ma/mån 19.8.2019

1

Kompalla Martin

16

Laatikainen Aatu

1

Nordqvist Marc

16

Mäenpää Aapo

2

Lahti Timi

17

Kostas

3

Buwalda Robin

18

Beeks Scott

3

Auvinen Eero-Matti

18

Kujanpää Aatu

4

Hamza Tarik

19

Karlström Joel

4

Engström Jesper

19

Haukioja Martti

5

Ketting Rick

20

Sjölund Daniel

6

Voutilainen Jerry

20

Holmgren Hampus

6

Hemming Petter

21

Lönn Hampus

7

Alanko Samu

21

Gatambiye Fabrice

7

Sjöroos Riku

22

Backaliden Gustaf

8

Strandvall Sebastian

22

Irumva Augustin

8

Crawford Robert

23

Murnane Dylan

9

Lähde Juho

23

Sillah Samba

9

Silverholt Simon

24

Sundman Johan

10

Morrissey Steven

24

Kaarre Mika

10

Sid Robin

30

Sjöblom Dan

11

Ebwelle Alain

25

Sarr Momodou

13

Järvenpää Lassi

31

Isaksson Keaton

12

Eriksson Karl-Filip

26

Mäkilä Leevi

14

Mboma Aristote

88

Forsman Oskari

14

Häkkinen Jonas

28

Suokko Jesper

15

Ekhalie Amos

15

Ojamaa Hindrek

29

Lehtimäki Akseli

PÄÄVALMENTAJA Sund Christian

PÄÄVALMENTAJA Lundberg Peter

MAALIVAHTIVALMENTAJA Sillanpää Henri

VALMENTAJA Norrmén Daniel

JOUKKUEENJOHTAJA Jokinen Jouko lääkäri Petri Lehtonen HUOLTAJA Luoma Teemu, Puolakka Antero fysioterapeutti Kivelä Mika

16

18:30 VPS - IFK Mariehamn

MATCH 12/2019

MAALIVAHTIVALMENTAJA Sundman Johan JOUKKUEENJOHTAJA Eriksson Jan-Ove


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

MA/MÅN 19.8.2019 klo/kl: 18:30 Martin Kompalla

Elisa Stadion

7

9

IS-Tähdet

Robin Buwalda

Järvinen Jari Nykänen Sami • Silén Eetu

Tehdyt maalit

17

4. erotuomari Enkvist Daniel 4. domare Tarkkailija observatör

Hätilä Vesa

Delegaatti delegat

Kauranen Janne

24 Laukaukset

157

171 Keltaiset kortit

46

40 Maalisyötöt

13

16 Viimeiset 5 keskinäistä

LA/LÖ 31.8.

17:00 ELISA STADION

IFK M - VPS

vPS - IFK M

vPS - IFK M

vPS - IFK M

IFK M - VPS

1-0

1-3

1-1

4-1

2-2

Veikkausliiga 26.05.2019

CUP 16.05.2019

veikkausliiga 24.08.2018

veikkausliiga 20.06.2018

veikkausliiga 22.04.2018

WASASPORT

VEPSUN LIIGAJOUKKUETTA KULJETTAA VEPSUS LIGALAG ÅKER MED OSS

MATCH 12/2019

17


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

Ålänningarna igen på Elisa Stadion Niko Tykkyläinen

Juha Tamminen

IFK Mariehamns fina vår fick ingen fortsättning under sommaren. Ännu under Grönvitts besök till Elisa Stadion i maj såg allting bra ut, men nu har Mariehamnslaget nästan helt och hållet fallit utanför kampen om platserna till övre slutspelet.

I

FK MARIEHAMN firade finalplatsen i Finlands Cup i Vasa i maj. I semifinalen besegrade man VPS på Elisa Stadion med siffrorna 3-1 efter mål av Daniel Sjölund, Robin Sid och Tarik Hamza, och i finalen mötte man Ilves på hemmaplan. I ligan höll laget också till i toppen av den täta tabellen, men under sommaren krossades drömmarna. Peter Lundbergs mannar förlorade Cup-finalen med siffrorna 2-0, och man hade inga desto större chanser. I Veikkausliiga har det inte heller gått så bra. Vinster har man nämligen enbart inkasserat vid två tillfällen sedan finalförlusten i juni och de poängen tog ålänningarna av RoPS och KPV som ligger under i tabellen. IFK Mariehamn har dock inte behövt vara rädda för att hamna i degraderingskampen, även om chanserna till övre slutserien har i princip försvunnit. IFK Mariehamn har traditionellt varit storväxt och rätlinjigt. Peter Lundbergs mannar, som litar starkt på en 4-3-3

Peter Lundberg

18

MATCH 12/2019

formation, har denna säsong varit farliga framförallt på fasta situationer och de otaliga inläggen har också skapat goda resultat i form av gjorda mål. Å andra sidan har laget varit extremt sårbart framförallt vid snabba anfall och det har funnits luckor i linjen på sistone, så där har säkert Vepsus snabba anfallare en bra chans att slå till. Mittfältaren Keaton Isaksson har varit rätt så effektiv under sommaren, men första anfallaren Aristote Mbomas krut har varit lite blötare under sommarens gång. I sommarens transferfönster försökte Mariehamnslaget knyta tull sig en till anfallare vid sidan av honom, men det lyckades man inte med. Klubben gjorde inga andra värvningar heller under transferfönstret, så det lär inte komma desto större överraskningar gällande laget. Av sina tre senaste matcher innan touren i Österbotten har IFK Mariehamn förlorat alla. Nu möter man SJK på bortaplan på torsdag och VPS på måndagen i Vasa. Peter Lundberg är inte nöjd med lagets prestationer. — Vi hade idag och i många andra tidigare matcher stora problem i båda ändorna. Vi var kanske det bättre laget, men vi var inte effektiva. Vi har försökt lösa våra problem i boxspelet på flera sätt, men nu just känns det som att inget hjälper, suckade huvudtränaren Lundberg efter ligaförlusten mot Ilves. Denna säsong har IFK Mariehamn varit en svår motståndare för Vepsu och VPS förlorade mot dem två gånger i våras. Därför blir denna match säkert inte lätt, men å andra sidan har IFK Mariehamn haft sina egna svårigheter. Vepsu har nu en bra chans att vända på situationen och ta säsongens första vinst på hemmaplan.


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

WASA SPORTS CLUB

PELAA MALTILLA

SPORTS GYM

Suomen monipuolisin kuntokeskus

LIITY NY

LADIES CLUB & SPA

Naisten kuntosali keskellä kaupunkia

T

2kk

PELIT JATKUVAT PELAAMOSSA

älle!

kaupan pä

a Bowling ös Cinem päälle my 0€ (norm 39€) Kaupan henk) = 1 rata (4 7€

SI JOPA 21

SÄÄSTÖ

HOHTOKEILAUS

Lähimmän pelisalisi löydät osoitteesta veikkaus.fi/pelaamo

Sports Gym Wolffintie 36 65200 Vaasa

Ladies Club & Spa (06) 318 9700 www.wsc.fi

Kauppapuistikko 14 B 65100 Vaasa

010 396 3200 www.wsc.fi

Wasa sports clubin jäsenille keilaus ja biljardi jopa -50%. Jäsenkortilla myös muita etuja. Opiskelijakortilla keilaus su-to 22€/rata/tunti ja biljardi 6€/tunti.

Kauppapuistikko 18 / Puh: 0207 19 19 19 / cinemabowling.com

MATCH 12/2019

19


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

“Givetvis vill jag spela så mycket som möjligt under den sista delen av säsongen, men det viktigaste är att vi börjar vinna matcher” Hampus Holmgren

Fotbollsspelare och företagare Hampus Holmgren

Spelarpresentation av

Roope Kuisma

Juha Tamminen

Hampus Holmgrens säsong har varit tuff. Ytterbacken har inte fått så mycket ansvar och framgång som han hoppats på, men för Vasabon är det viktigast just nu att VPS klättrar i tabellen.

Y

TTERBACKEN Hampus ”Hamppe” Holmgren återvände till Vasa strax innan ligasäsongen drog igång. Det har endast blivit nio Veikkausliigamatcher hittills i år för 23-åringen som har erfarenhet från både Sverige och Norge. Små krämpor har inverkat på säsongen, som på många sätt varit en besvikelse. — Hittills har säsongen varit en stor besvikelse både för laget och mig själv. Jag har inte spelat så mycket som jag hade velat, och vi är fortfarande utan vinst. Jag har haft lite små krämpor, och tränarna har använt sig av andra spelare oftare, berättar Hamppe.

Holmgren fick fulla minuter i förlustmatchen mot RoPS för en vecka sedan. Då hade det gått nästan två månader sedan Hamppe senast spelade 90 minuter. Ytterbacken orkade jobba hårt hela matchen trots att matchformen inte riktigt var 100%.

20

MATCH 12/2019

— Det är länge sedan jag gjorde en hel match. Bollkänslan fanns där men timingen var inte riktigt rätt alla gånger. Det kändes bra att spela trots att jag var lite trött på slutet, jag orkade ändå bra jobba upp och ner längs kanten, konstaterar Holmgren. Holmgren, med erfarenhet från Allsvenskan, har inga personliga mål under resten av säsongen. Det viktigaste är att VPS börjar samla poäng och tar sig upp från sista platsen. — Givetvis vill jag spela så mycket som möjligt under den sista delen av säsongen, men det viktigaste är att vi börjar vinna matcher. Det spelar ingen roll för mig hur spelet ser ut eller om jag spelar, så länge vi tar poäng och klättrar i tabellen. Det är det enda som betyder något, poängterar Holmgren. De flesta professionella fotbollsspelarnas dagar går ut på att träna, äta och spela. Holmgren är ett undantag, då han tidigare i år startade ett företag tillsammans med landslagsspelaren Simon Skrabb. Dealfinder.fi hjälper människor att upphandla olika tjänster från företag. Företagsamheten har gett Holmgrens vardag lite välkommen omväxling. — Företaget har fått en bra start. Det är skönt att ha lite annat att tänka på ibland också när det gått så dåligt på planen. En fotbollsspelares liv blir svårt när det går dåligt på planen, vardagarna blir jobbiga då man endast går omkring och tänker på matcherna. Dealfinder har gett mig möjligheten att tänka på något annat också, summerar Holmgren.


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

Elva snabba

#20

Hampus Holmgren

DET BÄSTA MED VASA? Familjen och vännerna FAVORITMAT? Sushi FAVORITBAND/ARTIST? Oskar Linnros FAVORITFILM? The Dark Knight VILKEN BOK LÄSTE DU SENAST? Tatueraren i Auschwitz av Heather Morris VEM KLÄR SIG BÄST I VEPSU? Sebastian Strandvall VEM DANSAR BÄST I VEPSU? Jesper Engström VEM SJUNGER BÄST I VEPSU? Samba Sillah DIN IDOL NÄR DU VAR BARN? Pappa och Ronaldinho OM DU INTE SKULLE VARA EN FOTBOLLSSPELARE, VAD SKULLE DU GÖRA? Jag skulle vara företagare VAR SER DU DIG SJÄLV OM 10 ÅR? I slutet av min fotbollskarriär

MATCH 12/2019

21


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

UpCodeTM -the smart tag technology! UPC Center Gerbyntie 18, 65230 Vaasa, Finland Tel. +358 6 321 8000 info@upcode.fi

WWW.

.FI

MEILLE KAIKKI OVAT HUIPPU-URHEILIJOITA FÖR OSS ÄR ALLA TOPPIDROTTARE Varaa aika p. 010 414 00* tai mehilainen.fi Boka tid tel. 010 4140 100* eller mehilainen.fi Tervetuloa! • Välkommen!

Vaasa, Raastuvankatu 13 urheilumehilainen.fi • @urheilumehilainen * 0,08 €/puh + kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 0,17 €/min. 0.08€/samtal + 0.17€/min från fast telefonnätverk eller mobiltelefon

22

MATCH 12/2019


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

044 016 5922 www.ultracut.fi

www.littlepub.fi

KÄYTTÖAUTO OY Kjell Finne, automyyjä - bilförsäljare kjell.finne@kayttoauto.fi, puh. 050 561 7846 Rantamaantie 37, 65350 Vaasa  renault-trucks.fi 1804572-RTIlmoGrepe158x108.indd 1

5.4.2018 13.39.31

MATCH 12/2019

23


ma/mån 19.8.2019

24

MATCH 12/2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

MED MOSHO-HUDVÅRDSPRODUKTER FIXAR NI LÄTT LAGKASSAN!

Moshon tuotteita myymällä keräätte helposti rahaa joukkueelle!

30% ST

TE I

NSIONNE NA DÄ

E R F Ö R TJ

ÄN

MATCH 12/2019

25


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

Pisteet

#

Maaliero

6

Maalit -

10

2

24

12

12

36

2

FC Inter

19

10

3

6

33

22

11

33

3

KuPS

19

8

7

4

29

22

7

31

4

FC Honka

19

9

4

6

28

23

5

31

5

HJK

19

7

9

3

24

18

6

30

6

SJK

18

7

6

5

16

17

-1

27

7

HIFK

18

6

7

5

18

18

0

25

8

FC Lahti

19

6

7

6

18

23

-5

25

9

IFK Mariehamn

18

6

4

8

24

21

3

22

10

RoPS

19

5

4

10

14

23

-9

19

11

KPV

19

3

4

12

16

35 -19

13

12

VPS

19

0

9

10

17

27

9

TORI TORG

18:30

FC INTER - HIFK Maalit +

Tasapelit

18

16.8.

Häviöt

Voitot

Ilves

Joukkue

Ottelut

14.8.2019

1

20

Kierros Omgång

sarjataulukko serietabell

-10

16.8.

18:30

ILVES - KUPS 18.8.

17:00

KPV - HJK 19.8.

18:30

FC LAHTI - HONKA 19.8.

18:30

SJK - ROPS 19.8.

18:30

VPS - IFK MARIEHAMN

VAASA / VASA 12 KM E8

HYVIEN YHTEYKSIEN PÄÄSSÄ!

Vikbyn hyötykäyttöasema

Vain 12 km torilta Endast 12 km från torget Ab Stormossen Oy +358 10 320 7600 Vaihde / Växel www.stormossen.fi facebook.com/stormossen Instagram: stormossen

26

SULVA / SOLF 9 KM

MATCH 12/2019

Ilveksenpolku 5 ma 11.30-19 (touko – syyskuu myös la 10-14)

E12

LÄNGS GODA FÖRBINDELSER!

Vikby återvinningsstation Lostigen 5 må 11.30-19 (maj - september även lö 10-14)

VIKBY

Hyötykäyttöasema Återvinningsstation

E8

LAIHIA ∠ 15 KM


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

OLEMME AVANNEET TERÄSMYYNTIPISTEEN SEKÄ VÄRIMETALLIEN OSTOPISTEEN

Myllärinkatu 19 Vaasa (ent. Puukeskus)

p. 010 338 5165 info@metallia.fi

Varastokatu 9P Varastokatu 9P

Paras paikka maailmassa.

KOTI. LÖYDÄT SEN MEILTÄ.

Omistusasunnot, vuokrakodit ja Omaksi-kodit lakea.fi

MATCH 12/2019

27


ma/mån 19.8.2019

28

MATCH 12/2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn


ma/mån 19.8.2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn

www.taksivaasa.fi

Kyytiin vaikka lennosta. Stig ombord.

MATCH 12/2019

29


ma/mån 19.8.2019

30

MATCH 12/2019

18:30 VPS - IFK Mariehamn


ma/mån 19.8.2019

LA/LÖ 31.8.

ELISA STADION

18:30 VPS - IFK Mariehamn

17:00

VPS

hifk

vps match magazine 12/2019 TOIMITTAJA / REDAKTÖR: Roope Kuisma, Niko Tykkyläinen

PAINO / TRYCKNING: UPC-Print

KANSIKUVA / PÄRMBILD: Juha Tamminen / Mikael Matikainen

KIELENKÄÄNNÖKSET / ÖVERSÄTTNINGAR: Sebastian Pundars, Petteri Räisänen, Lauri Laaksonen ja/och Stefan Nåhls

PAINOS / UPPLAGA: 2 500

ILMOITUSMYYNTI / ANNONSFÖRSÄLJARE: Olli Nieminen 050 410 1520 olli.nieminen@vepsu.fi

JULKAISIJA / UTGIVARE : Vaasan Palloseura OY LAYOUT: 25Hmedia.fi

JAKELU / DISTRIBUTION: Jakelu 1 päivää ennen ottelua 60:ssä keskustan kahvilassa ja liikkeessä. Utdelning 1 dagar före matchen till 60 caféer och butiker i centrum.

MATCH 12/2019

31


Yhdessä omistajien kanssa VPS pystyy kehittämään toimintaansa ja eheyttämään talouttaan. VPS käynnisti osakeannin tiistaina 26.2.2019. Ryhdy osakkeenomistajaksi ja tehdään yhdessä Vepsusta pysyvästi menestyvä Veikkausliigaseura!

Tillsammans med sina ägare kan VPS utveckla sin verksamhet och främja sin ekonomi. VPS inleder en aktieemission på tisdag 26.2.2019. Bli en aktieägare och låt oss tillsammans göra Vepsu till en kontinuerligt framgångsrik Veikkausliigaförening.

Osakeanti/Aktieemission: Osakkeen hinta En akties pris

Osakkeiden aiempi lukumäärä Tidigare mängden aktier

Uusia osakkeita jaossa Nya aktier som ges ut

100€ 6025 2125 kpl/st.

kpl/st.

Jaettava omistusosuus Ägandeandel som ges ut

0,012 - 26,07% ”Menestyvä Vaasanseutu, sen ihmiset ja yritykset tarvitsevat tuekseen huipputason elämyksiä. Ryhtymällä osakkeenomistajaksi olet mukana turvaamassa huippujalkapallon jatkumista Vaasassa.”

"Den framgångsrika Vasaregionen, dess människor och företag behöver stöd av upplevelser på högsta nivå. Som aktieägare tryggar du en fortsatt fotboll på toppnivå i Vasa."

#8 SEBASTIAN STRANDVALL

#8 SEBASTIAN STRANDVALL

Lue lisää: www.vepsu.fi/anti/osakeanti Läs mera: www.vepsu.fi/anti/aktieemission

Profile for Vaasan Palloseura

VPS - MATCH 12 / 2019  

19.8.2019 / 18:30 VPS - IFK MARIEHAMN / Elisa stadion, Vaasa/Vasa

VPS - MATCH 12 / 2019  

19.8.2019 / 18:30 VPS - IFK MARIEHAMN / Elisa stadion, Vaasa/Vasa

Profile for vepsu
Advertisement