Page 28

seva tähti, jonka valmentaja Leo Äikäs oli saanut houkuteltua jäämään 1-divisioonajoukkueeseen liigajoukkueiden kosiskeluista huolimatta. Kärpät oli 80-luvun kestomenestyjä, joka oli joutunut yllättävään ahdinkoon – liigakarsintaan. Selänteestä tulikin ratkaiseva pelaaja, kun Jokerit yllätti Kärpät karsinnoissa. Kärpät ei noussut tappiosta johtuneesta kilpailullisesta ja taloudellisesta menestymättömyydestä lähes vuosikymmeneen. Nopea, epäonnistunut pyrkimys takaisin liigaan aiheutti seuralle vakavia taloudellisia ongelmia ja lopulta konkurssin. Kaudella 1994–95 Kärpät ottikin vauhtia 2-divisioonasta asti. Jokereilla taas alkoi valtaisa nousukausi, jonka tuloksena oli kuuluisa 90-luvun dynastia. Seura nappasi vuosina 1992–1998 neljä kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin. Jokereiden faniryhmä Eteläpääty ry:n puheenjohtaja Kimmo Virtanen muistaa nuo ajat hyvin. ”Olen kannattanut Jokereita 90-luvun alkupuolelta lähtien. Aikamoista menestystä se silloin oli”, Virtanen muistelee.

Virtasen mukaan Kärppien liiganousu ei kuitenkaan vielä suuria intohimoja jokerikannattajissa nostanut. ”Kärpät oli silloin johonkin KalPaan verrattavissa oleva joukkue”, Virtanen täsmentää. Joku pieni seura tuolta susirajan takaa siis vain. Kärpät onnistui raivaamaan ensimmäisellä liigakaudellaa tiensä pudotuspeleihin, jossa vastaan asettui Helsingin Jokerit. Asetelma oli raamatullinen Daavid vastaan Goljat. Pienempi voitti myös jääkiekkojoukkueiden taistelun. Jokerifaneille tappio oli tietysti karvas, mutta ei kärppävihan ilmentymä. ”Olihan Jokereille muutamaa kautta aiemmin käynyt samalla tavalla SaiPaa vastaan”, muistuttaa narrifanipomo Virtanen. Kautta historian eniten kärppäpaidassa liigaotteluita pelannut ikoni ja nykyisessäkin kärppäjoukkueessa loistava Jari Viuhkola oli luonnollisesti mukana tuossa voitokkaassa joukkueessa.

”Kyllä siinä oltiin nousijajoukkueen innolla mahtiseuraa vastaan. Sen jälkeen paukut olivat aika lailla loppu. Meille jo pleijareihin pääseminen oli iso juttu”, Viuhkola muistelee ensimmäisellä liigakaudellaan pelattua ottelusarjaa. Asiat näyttivät palanneen järjestykseen, kun heti seuraavalla kaudella Jokerit pudotti Kärpät ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ja rynnisti mestaruuteen. Eipä olisi moni arvannut tuossa vaiheessa, että 2002 on edelleen kahdentoista vuoden päästäkin Jokereiden edellinen mestaruusvuosi. Kärpillä sen sijaan tulevaisuus olisi menestykseltään historiallista.

Kärpistä tulee narrien riesa Takaisin nykyhetkeen. Kärpät johtaa Jokereita jo 2-0, vaikka peliä on pelattu vasta alle kuusi minuuttia. Koko kotiyleisö on päässyt vahvasti peliin

Ahdingosta liigajoukkueeksi Samaan aikaan Kärpät rakensi talouttaan pikku hiljaa vankemmalle pohjalle, ja muutaman yrityksen jälkeen kaudella 1999–2000 se lopulta nousi takaisin liigaan. Samalla kaudella Jokerit otti liigassa vielä yhden pronssimitalin. 25 vuotta Jokereiden kausikortin omistaneen

Myös Kärppien maskottiapina tuuletti voitokasta peliä.

28

Viimeinen Kärppien ja Jokereiden kamppailu Raksilassa oli isäntien juhlaa.

Kärppäikoni Jari Viuhkola tarjosi tottuneesti lapaansa.

Rehti oamk  

Rehti on Oamkin viestinnän osaston aikakausilehtijulkaisu.

Rehti oamk  

Rehti on Oamkin viestinnän osaston aikakausilehtijulkaisu.

Advertisement