Page 1

1/09

Opiskelu - Vaikuttaminen - Muutos


S i s ä l ly s : 3 4 5 6 7 10 11 12 14 17 19 20 22 24 25 27 28 30

Pääkirjoitus Puheenjohtajalta Tässä numerossa Edari-info Historian opiskelun tulevaisuus Tienhaarassa vai täysin puskassa Käytävillä kuiskitaan Nollatutkimus-graduja Ystävänpäivä sillan alla Mene retkelle HOL-seminaari Juha Tahvanainen Viipurin linnalääni -nörtin näkökulma Arkistomatka Jatko-opiskelu Noljakan ajattelija Soveltavaa opettamista petroskoissa V-viestit

Historian opiskelijoiden ainejärjestölehti Varnitsa 1/2009 ISSN 1236-3995 Julkaisija ja kustantaja: Varnitsa ry. Päätoimittaja: Heli Huhtamaa Toimitussihteeri: Leonid Yakovlev Toimittajat: Kalle Antikainen, Juha Kontturi, Eveliina Kämi, Juha Lehtinen, Olli Lång, Mikko Puustinen Avustajat: Katja Hintikainen, JP Hovi, Annina Hämäläinen, Jani Karhu, Marjo Koponen, Ville Kortelainen, Ville Kyrönlahti, Elisa Latvala, Lauri Lehikoinen, Jyrki Puikko Postiosoite: Historia, Joensuun yliopisto, PL 111, 80100 JOENSUU S-posti: varnitsa@cc.joensuu.fi tai huhtamaa@cc.joensuu.fi Painos: 100


3

PÄÄKIRJOITUS Helsingissä on julistettu kapina, Joensuussa marssittiin ulos ja kaikissa yliopistokaupungeissa osoitetaan mieltä yliopistoja koskevia uudistuksia vastaan. Ja hyvä näin, jokaisella tapahtumalla on, ja on oltava, vastaliike. Tänä keväänä on kaikilta suunnilta satanut erillaisia suunnitelmia yliopistoinstituution uudistamiseksi, ja näiden kaikkien skenaarioiden seassa on opiskelijapoloisen helppo valita kaikkia uudistuksia vastustava kanta. Onhan protestoiminen jopa hauskaa, se rakentaa yhteisöllisyyttä ja sillä on pitkät perinteet opiskelijayhteisössä. Uutta on helppo vierastaa, mutta siinä samalla saattaa unohtua, että joitakin uudistuksia myös todella tarvitaan. Jokainen tämän lehden lukija tietää, miten naurettavan suuret määrät historianopettajia valmistuu vuosittain, verrattuna avoimien virkojen pikkuruiseen lukumäärään. Silti moni opiskelija suorittaa pedagogiset opintonsa naamat irvessä, ja tilittävät vielä kaiken kukkuraksi illalla kapakassa, miten eivät edes oikeasti halua opettajaksi. Tässä tilanteessa historian ja yhteiskuntaopin opettajien koulutusjärjestelmä on välttämätöntä uudistautua. Tämä kyseinen muutos on nyt viimein aluillaan. Historian ja yhteiskuntaopin aineenopettajien pedagogisten opintojen aloituspaikkamääriä ollaan supistamassa rajulla kädellä. Spekulaatiot tulevista muutoksista Joensuussa vaihtelevat 0 ja 15 aloituspaikan välillä nykyisen 20 sijaan. Hienoa! Asiantuntijoiksi suuntautuvien suhteellinen määrä kasvaa, joten ehkä

myös opetus ja ohjaus painottuvat entistä enemmän vastaamaan tulevaisuuden asiantuntijoiden työllistymisongelmien haasteisiin. Tämän lisäksi niillä historian opiskelijoilla, joilla on todellinen halu opettaa, olisi paremmat mahdollisuudet työllistyä aineenopettajina. Kaikki voittaisivat! Mutta hetkinen. Jokaisella tapahtumallahan oli vastaliikkeensä, ja nämä reaktiot eivät ole aina vain niitä toivottuja. Pedagogisten opinto-oikeuksien määrän vähentämisen seurauksena historian opiskelijoiden kokonaismäärä luultavammin kääntyisi laskuun, ja pahimmassa tapauksessa historian sisäänottomäärä puoliintuisi. Pienemmät opiskelijamäärät johtaisivat pienempiin resursseihin. Raha, tila ja henkilökunta virtaisivat pois opiskelijamäärän laskun mukana, ja annettavan opetuksen ja ohjauksen määrä laskisi. Pahimmassa tapauksessa koko historian oppiaineen olemassaolo Joensuun yliopistossa olisi vaakalaudalla. Uudistuksien kannattamisen tai vastustamisen kannan valitseminen ei ole mikään helppo asia. Joensuun historianopiskelijoiden pedagogisten opintojen aloituspaikkojen supistamisesta saattaa aiheutua hyvinkin monennäköisiä seurauksia, niin hyviä kuin huonoja. Joten, rakas opiskelutoveri: kyseenalaista, keskustele ja ota selvää asioista rauhassa ennen kuin valitset puolesi. Mitään ei tarvitse pureskelematta hyväksyä, mutta perustelematon meuhkaaminen kaikkea mahdollista vastaan on tuloksetonta

PÄÄKIRJOITUS

Heli Huhtamaa


4

Puheenjohtajalta Valittamalla voi vaikuttaa Varnitsa on suolankeittämö, kaupunki Moldovassa, lähdevesimerkki, ja Joensuun historian opiskelijoiden bilejärjestö. Oliko siinä kaikki? Ai, niin! Siis Varnitsa on Joensuun historianopiskelijoiden ainejärjestö, jonka tehtävä on toimia opiskelijoiden edunvalvojana. Kuulostaa hienolta, mutta mitä se tarkoittaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Varnitsan tehtävä on valvoa historian opiskelijoiden oikeuksia, vahtia ja vaatia opetuksen tasoa ja sisältöä. Varnitsan tärkeä tehtävä on myös luoda suhteita henkilökunnan ja opiskelijoiden välille. Suhteita, joissa voimme unohtaa liian hierarkian ja tuoda henkilökunnan ja opiskelijat mahdollisimman tasa-arvoiseen keskusteluyhteyteen. Varnitsan sekä historian laitoksen oppiaineryhmän tavoitteena on muodostaa tiedeyhteisö, jossa kaikilla on lupa sanoa mielipiteensä, oli ajatus sitten kriittinen tai kiittävä. Professorin luokse ei siis tarvitse mennä pissit housussa, eikä amanuenssin oveen koputtaminen saa aiheuttaa paniikkikohtausta. Eikä kritiikin esittäjiä katsota kieroon oppiaineryhmän käytävällä, saati Varnitsan toimistolla. Varnitsa yrittää kovasti pitää suhteita yllä, teidän kaikkien edustajana. Opiskelijat ovat mukana oppiaineryhmäkokouksissa. Tällä hetkellä tavaksi on vakiintunut valita edustajat siten, että paikalla ovat sekä istuva että vanha puheenjohtaja, hallituksen kopo-sopo vastaava sekä yksi tuutori tai fuksi. Edustajat valitaan aina vuosittain syyskokouksessa. Myös tuutoreilla on hyvät keskusteluyhteydet kikkaratukkaiseen amanuenssiimme. Näitä yhteyksiä ei ole rakennettu sitä varten, että harvat ja valitut opiskelijat saisivat palavereissa ilmaista kahvia ja pullaa tai voisivat luikerrella henkilökunnan suosioon, vaan siksi, että meillä kaikilla olisi mahdollisuus saada ideamme, kehitysehdotuksemme sekä moitteemme ja valituksen aiheemme kuuluviin. Valittaminen on kivaa. Monta kertaa päiväni on pelastunut, kun olen saanut viettää pienen urputushetken Metrian kahviossa. Miksi sillä kurssilla on niin vanhat

tenttikirjat, miksi yliopiston vessapaperi on niin kovaa, kuka päätti, kenelle korkeakouluharjoittelurahat tänä vuonna annettiin, miksi ylioppilaskunnan täti ei ole vieläkään hommannut minulle opiskelijakorttia, miksi sain näin huonon numeron tentistä ja tentaattori ei suostu perustelemaan asiaa… Jos valittamisen kohteena oleva henkilö sattuu tulemaan lähelle kuuloetäisyyttä, suut painuvat suppuun. Naamoja väännellään selän takana, kuin yläasteella konsanaan. Olen tähän syyllistynyt itsekin, lapsellisuushan pitää nuorekkaana - vai miten se meni. Mutta välillä kannattaa kokeilla aikuisena olemista ja tarttua ongelmakohtiin. Opintojen kehittäminen ja omista oikeuksista huolehtiminen on myös opiskelijan itsensä tehtävä. Turhia ja asiallisia, pieniä ja suuria valittamisen aiheitahan riittää! Muistakaa, että mököttäminen ja selän takana tentaattorille irvistely harvoin tuottaa muuta kuin hetkellistä mielihyvää. Kannattaa käyttää hyväkseen ainejärjestömme edunvalvontapalvelua ja tulla valituksineen hallituksen pakeille. Varnitsalla on tarjota muutakin kuin kosteita bileitä! Henkilökohtainen edunvalvontapalvelijattarenne Katja


5

Tässä Numerossa: Sivuilla 7-13 pohditaan historianopiskelijoihin kohdistuvien uudistuksien tarpeellisuutta ja vaikutuksia

* Tuhoaako markkinatalous vapaan akatemian? * Mihin meitä viedään? * Onko oppiaineryhmän johtaja tyytyväinen kyydistä? * Häviävätkö aineopettajaopinnot Hanhivaaraan?

Sivuilla 14--18 pääset sukeltamaan niin kaupunkimaiseman rauhaan kuin kesyttämättömän korven syliin

Nörttinurkka: KESKIAIKA

S.

s. 22-23 Tulevat tapahtumat s.29, mm. SÄHLYTURNAUS 7.3.


6

Edari-info

Edari-info Edari-info Mikä pirun edustajisto? Edustajisto on yliopisto-opiskelijoista koostuva ryhmä, jonka opiskelijat saavat vaaleissa itse valita edustamaan itseään. Edustajisto käyttää ylintä valtaa ylioppilaskunnassa. Se päättää esimerkiksi ylioppilaskunnan hallituksen kokoonpanosta, jäsenmaksuista ja toimintasuunnitelmasta. Edariin päässeiden tehtävä on siis palvella kanssaopiskelijoitaan ja huolehtia opiskelijoiden yhteisistä eduista Itä-Suomen yliopistossa.

Edarivaalit 2009. Tulevina viikkoina on taas ilmaista kahvia tarjolla enemmän kuin jaksaa juoda, kun edustajistovaalien ehdokkaat houkuttelevat opiskelijoita puolelleen. Tulevat vaalit ovat Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan (ISYY) ensimmäiset edustajistovaalit. Vaalit ovat siis yhteiset Joensuussa, Savonlinnassa sekä Kuopiossa. Äänestäminen tapahtuu kokonaan sähköisesti. Vaikuttaminen helppoa, äänensä voi antaa vaikka mukavasti kotisohvalta muutamassa minuutissa käyttäen omaa sähköpostitunnusta ja salasanaa. Ehdokkaan löytäminenkään ei ole liian vaikeaa, vaikka ei jaksaisi jokaisen pulliaisen teeseihin tutustua. Listoilta löytyy varmasti joku tuttu, jonka on osoittautunut fiksuksi ja filmaattiseksi kaveri, jolla on sopivia mielipiteitä. Ennakkoäänestys 24.-26.3 klo 9-18 Varsinainen vaalipäivä 31.3. klo 9-15.

Varnitsalaisia on myös ehdolla vaaleissa useammallakin listalla. Miksi äänestää varnitsalaista? Varnitsalainen tietää historianopiskelijoiden eduista ja ajatuksista koskien opiskelijaelämää. Edarissa istuva opiskelutoveri on myös helppo tavoittaa vaikka luennolla. Siinä on mahdollisuus vaikuttaa edustajan toimintaan ja vaatia häntä tilille tekosistaan.

Hehän ovat kuin kaksi marjaa

Jukka Partanen -tutkija

Lucky Luke -lännen nopein vetäjä


7 Hallitus on juuri hyväksynyt esityksen uudeksi yliopistolaiksi, ja seuraavaksi esitys siirtyy eduskunnan käsittelyyn. Mistä oikein on kysymys ja mitä on tapahtumassa? Vaikka keskiverto-opiskelijalle onkin toki tietoa tarjolla, harvalla on ollut aikaa tai mielenkiintoa perehtyä kaavailtuihin muutoksiin seikkaperäisesti.

Historian opiskelun tulevaisuus Yliopistoista on tulossa valtion virastojen sijaan itsenäisiä laitoksia. Henkilöstön kannalta tämä tarkoittaa virkasuhteiden muuttumista työsuhteiksi. Yliopistojen hallituksiin lakiesitys toisi puolet jäsenistä yliopiston ulkopuolelta, vaikka perustuslaissa turvattu itsehallinto säilyisikin. Mistään kaukaisessa tulevaisuudessa häämöttävästä ilmiöstä ei ole kyse, sillä lain on tarkoitus tulla voimaan jo kuluvan vuoden elokuussa. Eli kesäloman jälkeen edessä olisi tällä aikataululla paluu opiskelemaan varsin uudenlaisessa tilanteessa. Uudistukset hallinnossa ja byrokratiassa ovat keskiverto-opiskelijan näkökulmasta asioita, joista moni ei

jaksa kiinnostua pennin vertaa. Syytä olisi. Lähitulevaisuus kun saattaa tuoda tullessaan yllättäviäkin muutoksia, etenkin mikäli on kaavaillut suorittavansa opettajanopinnot. Viime vuoden marraskuussa esiteltiin Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa opetusministeriön koulutuksen tavoitteet sopimuskaudelle 2010-2012. Sisällöltään esitys käsittelee muun muassa koulutuksen ja opintoprosessien kehittämisen lähtökohtia, joihin kuuluivat myös koulutuksen numeeriset tavoitteet. Lähtökohdiksi koulutustavoitteissa mainitaan voimavarojen suuntaaminen rakenteista opetuksen laadun tehostamiseen.

“Tietotehdas myytävänä”


8 Ei ole aiemminkaan ollut mikään salaisuus, että historianopettajien koulutus ja oman alan työpaikkojen määrä eivät ole olleet keskenään tasapainossa. Tällä hetkellä pedagogisten opintojen aloituspaikkamäärät jakautuvat Suomessa seuraavasti: Helsinki 15, Joensuu 20, Jyväskylä 20, Oulu 20, Tampere 14, Turku 18 ja Åbo Akademi 5. Yhteensä 112 tuoretta aineenopettajaa joka vuosi. Esityksessä opettajankoulutuksen tavoitteiksi vuosina 2010-2012 uusia historian ja yhteiskuntaopin opettajia kaavaillaan tarvittavan koko maassa vuosittain kolmekymmentäviisi, ruotsinkielinen opettajankoulutus mukaan lukien. Tulevina vuosina jaettavaksi jää aiempaan verrattuna seitsemänkymmentäseitsemän opettajankoulutuspaikka vähemmän, ja niiden valtakunnallinen jakautuminen on tietysti vielä kokonaan toinen juttu. Joko alkaa huolettaa? Tähän liittyen opetusministeriö päätti käynnistää keväällä 2007 selvitystyön, jonka tarkoituksena oli arvioida opettajatarpeiden muutoksia vuoteen 2020 mennessä. Asetetun työryhmän tehtävä oli esittää, miten muutokset tulee ottaa huomioon yliopistojen opettajankoulutuksen mitoituksessa ja rakenteissa. Työryhmä päätyi kannalle, jonka mukaan vuonna 2010 Oulun ja Joensuun yliopistojen luokanopettajakoulutuksen määriä pienennettäisiin yhteensä 40–50 paikalla ja koulutusta vastaavasti lisättäisiin pääkaupunkiseudulla, jossa oppilasmäärät edelleen kasvavat. Tämä raportti kirvoitti muun massa sanomalehti Karjalaisessa vilkasta keskustelua, joka on nyttemmin liittynyt osaksi laajempaa mielipiteidenvaihtoa yliopistouudistuksesta. Valtakunnallisesti koulujen oppilasmäärät ovat pienenemään päin. Pohjois-Karjalassa on nykyisellä väestönkehityksellä vuonna 2020 26 prosenttia pienemmät yläasteikäisten vuosiluokat. Koko maan tasolla kysymys on siitä, että ennusteen mukaan yläasteikäisiä (13-15v) olisi vuosittain n. 24 000 nykyhetkeä vähemmän, lukioikäisiä taas n. 16 800 vähemmän. Kun yläaste- ja lukiotason opetettavien joukko on ennusteen mukaan nelisenkymmentätuhatta nykyti-

Huoli tulevasta ei ole vain 2000-luvun opiskelijoiden etuoikeus, vaan valmistumistumisesta on stressattu jo 1970-luvun lopulla. Kuva vuoden 1979 Varnitsa-lehdestä

lannetta pienempi, ei ihmekään että koulutettavien opettajien määrälle näytetään ennakoivasti kirvestä jo tässä vaiheessa. Kyseessä on kieltämättä vasta esitys, mutta yleinen suuntaus ei silti muutu mihinkään vaikka paikkojen määrää hieman muutettaisiinkin suuntaan tai toiseen. Tulevana syksynä opintonsa aloittava historianopiskelija saapuu siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä itsenäiseksi laitokseksi muuttuneeseen yliopistoon, ja joutuu samalla arvioimaan omia tulevaisuudensuunnitelmiaan uudessa tilanteessa jossa opettajaopinnot ”vanhoina hyvinä aikoina” itselleen varmistaneilla näyttää olevan huomattavasti parempi asema. Juha Kontturi


9 Tulevaisuutta on suunniteltu myös historian oppiaineryhmässä, ja Varnitsa-lehti haastatteli aiheen tiimoilta professori Millä mielellä tulevaan?

Jukka Korpelaa:

”Mielialan voi sanoa olevan innostunut ja positiivinen. Viime syksyn evaluaatio oli nykytilannetta ja tulevaa arvioitaessa ilmeisen tärkeä, ja se tarjoaa nyt oppiaineryhmälle hyvät lähtökohdat. Itä-Suomen yliopisto tulee olemaan perustamisensa myötä maan kolmanneksi suurin yliopisto, ja tässä suhteessa uudistus tuo mukanaan uutta potentiaalia. Resurssitilanteen voi perustellusti olettaa parantuvan, samalla kun byrokratia vähenee ja henkilökunta voi keskittyä enemmän opetukseen ja tutkimukseen tilanteessa jossa oppiaineryhmän uusi tiedekunta ja laitos ovat suuria ja korkeatasoisia.” ”Tutkimuksen painopistealueet säilyvät sinänsä ennallaan: raja ja Venäjä, ympäristö laajana käsitteenä, koulutus, perhe. Poikkitieteellisyyttä pyritään entisestään lisäämään.” Entäpä historianopiskelijoiden tuleva tilanne, onko tulevaisuudessa nähtävissä entistä suurempaa kahtiajakautumista opettajasuuntauksen ja tutkijavaihtoehdon välillä? ”Ei ole, kyse on enemmänkin hallinnollisista muutoksista. Tulevaisuudessa opinnäytetöissä pyritään kyllä keskittymään entistä tarkemmin tiettyihin aihealueisiin ja niin kutsuttujen erikoisgradujen (esim. käsikirjoituskurssi ja arkistolinja, toim. huom.) mahdollisuuksia pyritään hyödyntämään entistä paremmin. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että seminaariryhmiä pyritään jakamaan entistä yhtenäisempiin aihealueisiin... Jos joku välttämättä haluaa tehdä gradunsa jatkossakin jostain äärimmäisen erikoisesta, voidaan tietysti perustellusti kysyä löytyykö tällaiselle opinnäytetyölle pätevää ohjaajaa?” Onko nykyuudistusten taustalla nähtävissä yleinen pyrkimys pienempiin sisäänottomääriin ja niiden myötä korkeammalle asetettuun rimaan? ”Paikkojen määrä on pitkällä aikavälillä tähän saakka lisääntynyt. Kysymys on profiloitumisesta, tehtävänä ei ole vain kouluttaa pohjoiskarjalaisia Pohjois-Karjalaan sillä tällä väestöpohjalla se ei olisi realistista. Nykyisessä tilanteessa on kyettävä tarjoamaan vähintään valtakunnallista kilpailukykyä ja oltava houkuttelva vaihtoehto maakunnan ulkopuolellakin – ja koska Etelä-Suomesta saapuvien

opiskelijoiden määrä on tasaisesti lisääntynyt, voidaan katsoa että nykytasolta on hyvä jatkaa. On lisäksi syytä muistaa että lehdistössä ja julkisessa keskustelussa esitetyt perusteet ja väittämät meneillään olevasta uudistuksesta eivät välttämättä vaikuta tässä päätöksenteossa lainkaan. Ajatukset siitä että kotimaakunnassa koulutetun pitäisi välttämättä työllistyä kotimaakuntaan, eivät vastaa todellisuutta.” Jos viimeaikaisissa raporteissa kaavailtu muutos toteutuisi esitetyssä muodossaan, mitä se merkitsisi oppiaineryhmän ja yksittäisen opiskelijan kannalta? ”On faktaa että määrätyillä aloilla opettajakoulutusta ajetaan alas, koska alalla on ylitarjontaa. Historia on yksi tällainen ala. Joensuussa ei voida lähteä opettajakoulutuspaikoissa nykytason eli kahdenkymmenen paikan säilyttämisestä, koska valtakunnallinen määrä tulee joka tapauksessa olemaan nykyistä pienempi. Kyseessä on opetusministeriön päätös, mutta mikä sen käytäntö tulee olemaan? Leikataanko nyt vai viiden vuoden päästä? Onko 35 paikan valtakunnallinen katto ehdoton? Jos on, voi olla että joissain yliopistoissa halutaan panostaa entistä enemmän tieteelliseen tutkimukseen eikä niinkään opettajakoulutukseen. Joensuussa yliopisto on esittänyt uudeksi sisäänottomääräksi 15 paikkaa.” Voivatko juuri ennen uudistusta opettajakoulutuspaikan varmistaneet mielestään onnitella itseään hyvästä ajoituksesta? ”Kyynisesti ottaen kyllä – jos uudistus menee läpi. Uuden historianopiskelijan on toki syytä muistaa myös että kysymys on pitkälti sivuaineiden valinnasta ja siitä mitä haluaa tehdä, opettajankoulutuksessahan on nykyisin nähtävissä tietynlaista varmuuden vuoksi kouluttautumista.” Ja yliopistojen välisestä solidaarisuudesta nykytilanteessa ei liene tarpeen edes puhua? ”Nykytilanteessa vaaditaan entistä enemmän kilpailua, joten…”


10

Tienhaarassa vai täysin pusikossa? Uusi yliopistolaki on herättänyt paljon argumentteja sekä puolesta että vastaan. Myös Joensuun yliopiston historian oppiaineryhmässä asian suhteen on käyty suurta debattia. Yleisesti ottaen voidaan puhua suoranaisesta pelon ilmapiiristä. Bruce Springsteenin mukaan pelko on tehokas ase ja tässä tapauksessa se todella näkyy. Asiasta on toitotettu niin kovaan ääneen, että oikeastaan asiasta edes mitään tajuamattomatkin ovat repineet istumalihaksensa. Pelkoon on toki syytä. Vääjäämättä tulee mieleen, että mitä hittoa yliopistolaitoksella tehdään jos tieteen tekemiseen sotkeutuu nämä niin sanotut oheistieteilijät, jotka syytävät ulkopuolista rahaa tiedekunnille ja oppiaineryhmille. Kaukaa haettu vertaus voisi löytyä jalkapallossa, jossa ravintoloitsijana tunnettu epäjalkapalloilija Sedu Koskinen osti futisseura Valkeakosken Hakan ja alkoi pomottaa joukkuetta niin kuin tajuaisi pelistä hevon persettäkään. Ollaanko tätä pelleilyä tuomassa myös tulevaan Itä-Suomen yliopistoon? Tuleeko möhömahaisista ostoskeskusmafiosoista yliopistomme uusia rehtoreita? Sitä sopii miettiä. Jos näin käy niin voi kuvitella mitä filosofian oppiaineelle tuolloin käy.

eväs maistuu varmasti yhtä pahalle tai hyvälle kuin aikaisemminkin. En muutenkaan ymmärrä tätä surkeaa piipitystä. Historian opiskelijoiden pitäisi olla tyytyväisiä, sillä uudistushan takaa historianopettajille työtä tulevaisuudessa nykyisen rääppimisen ja sijaishelvetin sijaan. Ylipäänsä, mitä väliä sillä muka on jos työmarkkinat rahoittavat yliopisto-opiskelua? Onko niin suuri synti jos työmarkkinat ja yliopisto nyt todella lähentyvät keskenään. Siitähän tässä kaikesta huolimatta on kysymys. Halutaan varmistaa, että yliopistotutkinnon saanut todella pääsee työelämään. Yliopistorekryssä hakataan takaraivoja kattoon, kun maisterin tutkinto takaakin työpaikan tulevaisuudessa akateemisen työttömyyden sijaan.

!

Palataan takaisin todellisuuteen. Uusi yliopistolaki näkyisi selkeästi historian opiskelussa Itä-Suomen yliopistossa. Historian opettajaksi opiskelevien määrää karsittaisiin huimasti juuri Joensuussa. Tällä hetkellä opettajaksi koulutetaan vuosittain yli sata historian opiskelijaa. Uuden lain perusteella määrä tippuisi kolmeenkymmeneenviiteen. Luvassa olisi huikea pudotus. Tällaisten leikkausten seurauksena olisi pessimististen tahojen mukaan luvassa leikkauksia myös historian oppiaineryhmän resursseihin. Oppiaineryhmä menettäisi statuksensa ja rahavirrat opettajaseminaarin perilliselle katkeaisivat. Sääli sinänsä.

Mutta mitä hittoa tämä valitus ylipäänsä on? Suoraan sanottuna allekirjoittaneelle on aivan yksi hevon veen hailee minkälaiseen oppiaineryhmään tai yliopistoon hän gradunsa palauttaa näiden kuukausien sisällä. Tuohon päälle tämä allekirjoittanut aikoo suorittaa vielä opo-opinnot ja sekin on yksi ja sama mille oppiaineryhmälle ja yliopistolle. Sitten suuntana onkin työelämä. Eli tahdon vain sanoa, että keskitason opiskelijalle kuten minulle tämä(kin) uudistus tuskin merkitsee yhtään mitään. Opiskelijaruokalan

Taitaa joillekin olla aivan hirveää, että työnantaja on yhteydessä tulevaan työntekijäänsä jo opiskeluvaiheessa. Uutta järjestelmää vastustavat vetävät herneet nokkaan ja ryhtyvät puolustamaan vapauksiaan, jotka perustuvat akateemiseen vetelehtimiseen ja loputtomaan paskanjauhamiseen. Sen lisäksi nämä paskanjauhajat valtaavat yliopiston hallintorakennuksia, joissa he metelöivät ja ryyppäävät häiriten työntekijöiden duunipäivää. Työnteko taitaa olla niin kamalaa, että se täytyy pilata muiltakin. Sitten nämä veijarit kauppaavat politiikkansa minulla muka omana asianani. Yliopistolaki syö heidän oppiaineensa ja samaan suohon kuulemma joudun minäkin. Vaikea lähteä mukaan tähän pelottelukampanjaan, kun uutta yliopistoa on mainostettu todella monitieteellisenä yliopistona ja jopa poikkitieteellisenäkin. Tuntuu siltä, että vastustajien lopullisena päämääränä on omien nurkkien puolustaminen viimeiseen asti. Siihen soopaan minä en mukaan lähde. Minusta olemme todella uuden tilanteen edessä, jossa historian oppiaineryhmäkin pääsee profiloitumaan historian monialaisena oppiaineena. Pääsemme vihdoinkin eroon niistä lukuisista sekundagraduista, joita sadat tulevat historian opettajat väsäävät kymmenessä viikossa. On puhuttu myös siitä, että historian oppiaineryhmä pääsee profiloitumaan myös muilla aloilla kuten arkistoala ja mediatyö. Perinteinen tutkija-opettaja akseli olisi vihdoin historiaa. Tällaista muutosta vastaan olisi vaikea asettua. Lauri Lehikoinen


11

Käytävillä kuiskitaan!

Historian opettajien koulutuspaikkoja ollaan leikkaamassa ja käytävillä on myös kuiskittu mahdollisuudesta erottaa opettajat ja asiantuntijat heti opiskelun ensihetkistä saakka toisistaan. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että opiskelijoiden on jo pääsykokeeseen tullessaan ilmoitettava haluaako hän suuntautua historian opettajaksi vai asiantuntijaksi. Tämä antaisi mahdollisuuden muokata historian opetusta täsmällisemmin tietyn suuntauksen valinneille opiskelijoille. Selkeämmällä ammatillisella suuntautumisella on puolensa, opiskelijat muun muassa valmistuisivat nopeammin, kun kaikki eivät tunkisi opettajaopintoihin ”varmuuden vuoksi”. Tällainen käytäntö on jo olemassa muun muassa teologeilla ja Jyväskylän historian opiskelijoilla. On kuitenkin huomioitava, että opiskelijoiden jakaminen selkeästi opettajalinjaa käyviin ja asiantuntijoiksi suuntaaviin voi ennen pitkää jakaa historian opiskelijat vahvasti kahteen leiriin. Tämä voi kaventaa valmistuneiden opettajien mahdollisuuksia myöhemmin elämässään siirtyä muihin tehtäviin kuin opettajaksi ja toisaalta asiantuntijoiksi halajavien on vaikeampi hankkia pedagogisia valmiuksia, vaikka niihinkin olisi halua.

Lisäksi jokainen voi pohtia, olisiko itse ollut valmis pääsykoepäivänä päättämään uransa suunnan. Etenkin, kun asiantuntijavaihtoehto tuossa vaiheessa näyttäytyy usein virheellisesti pelkkänä tutkijankammioissa lymyämisenä. Asiantuntijoiden vaihtoehdot arkistoalasta, audiovisuaalisesta koulutuksesta tai ympäristöhistoriaan suuntautumisesta selviää usein vasta opiskeluaikana. Usein myös omat mielenkiinnonkohteet selkiytyvät vasta opiskeluvuosien aikana.

Collette Tatou, piirroshahmo

Mutta hehän ovat kuin kaksi marjaa!

Katja Hintikainen Varnitsan puheenjohtaja


12

NOLLATUTKIMUS -GRADUJA? Joensuussa on tehty graduja 1970-luvulta lähtien, siis lähes 40 vuotta. Nyt kun historian aloituspaikkojen määrää ollaan pienentämässä, lienee hyvä tilaisuus tarkastella tehtyjä graduja.Tähän juttuun tutkimustyöt on valittu täysin epätieteellisesti pelkän naurattavan nimen perusteella. Nopeammin, korkeammalle, tylsemmin? Historian gradujen yksi suosituimmista aiheista on yllättäen urheilu. Johtuisikohan tämä siitä, että historianopiskelijat ovat yleensä miehiä! Ja kun ei parempaakaan aihetta keksi niin ainahan voi tutkia vaikkapa Talviolympialaisten kansainvälistyminen vuosina 1924-1976 (1978). Tasapuolisuuden nimissä urheilugraduja on tehty kesälajeistakin. Tätä puolta urheiluaiheista edustakoon Yleisurheilun kansainvälistyminen vuosien 1928-1952 olympialaisissa (1982). Sen tiedän ainakin, että vuonna 1952 helsinkiläiset ihmettelivät kolajuoman lisäksi erivärisiä ulkomaan atleetteja.

Muuan historianopiskelijakin harkitsi aikoinaan tutkimuksen tekemistä Aku Ankka -sarjiksista: “Voi lukea tutkimuskirjallisuutta samalla kun istuu paskalla!”

Edellä mainitut työt ovat miesten kirjoittamia, mutta kun nainen kirjoittaa samasta asiasta niin johan muuttuu näkökulma poliittisemmaksi, kuten työn Urheilu siirtomaapolitiikan välineenä Ugandassa (1993) nimi jo kertoo. Britithän toimivat siirtomaaherroina kyseisessä valtiossa, joten lienee mielenkiintoista tietää miten kriketillä, rugbyllä ja jalkapallolla on alistettu ugandalaisia siirtomaaisäntien toimesta. Bondin naiset, Batmanin sanoma Jotta tämä juttu ei menisi liian urheilulliseksi, otetaan joukkoon muutama aivan toisenlainen lopputyö. Näiden töiden otsikot nostattivat kulmakarvoja, sekä aiheuttivat naurunpyrskähdyksiä. Vai mitä sanotte vaikkapa työstä “Do you like wild things, Mr Bond, James Bond?” - James Bond -elokuvien aggressiivinen naiskuva 1962–2002 (2006). Kuinka ollakaan, kyseessä on naisen tekemä tutkimus miespuolisen fiktiohahmon tähdittämien toimin-taelokuvien antamasta naiskuvasta. Oma kokemukseni Bond –leffojen naiskuvasta on kaikkea muuta kuin aggressiivinen, toisaalta työn kirjoittajan sukupuoli on saattanut vaikuttaa näkemykseen kuvan aggressiivisuudesta. Samalla tavalla voisi tutkia vaikkapa Kauniiden ja rohkeiden välittämää aggressiivista mieskuvaa. Listalle on eksynyt myös sarjakuvien maailmaa käsittelevä gradu The superman exists and he’s American Frank Millerin ja Alan Mooren sarjakuvaromaanien Batman: The Dark Knight Returns ja Watchmen revisionistiset tulkinnat supersankareista 1980-luvun uusoikeistolaisen konservatiivipolitiikan kritiikkinä (2008). Kuka kumma rupeaa tutkimaan amerikkalaista politiikkaa sarjakuvien kautta? Sama kuin tutkisi suomalaisen yhteiskunnan kehittymistä ja porvarihallituksen talouspolitiikan näkymistä Mämmilä -sarjakuvissa!


13 Miehet ja naiset, nunnat ja munkit

Painotuotteet syynissä

Tasa-arvon nimissä on mukaan otettava Valamon luostarin veljestö 1915-1939 (1991). Aihe sinänsä vaikuttaa mielenkiintoiselta, sillä onhan mukava tietää, minkälaisia herroja munkeiksi on ryhtynyt. Voisiko joku tutkia Lintulan luostarin sisaristoa samalta tai hieman myöhäisemmältä ajalta. Voisi tutkia pitääkö todellakin paikkansa, että nunnat eivät voi juoda kahvia koska silloin heidän alkaa tehdä mieli munkkia.

Sitten kaikki opettajaksi opiskelevat, nyt tarkkana. Jos joskus tulee ongelma keksiä tapa viedä tuleva oppitunti onnistuneesti läpi, niin eipä hätää. Apu löytyy varmasti Historian ja yhteiskuntaopinopettajan käyttämät työtavat (2008) -gradusta. Eivätkä kouluaiheiset opinnäytteet tähän lopu. Myös sellaiset ajatuksia herättävät työt kuten Kulttuurien kohtaaminen lukion historian oppikirjoissa (2008) ja Kokkolan yhteislyseon opettajat 18981998 (2000) odottavat lukijoitaan. Historian oppikirjoissa kulttuurit eivät juurikaan pääse kohtaamaan, sillä joka ikinen lukion historian oppikirja aloittaa aiheen kuin aiheen Antiikin Kreikasta.

Lisää tuota, ah niin ihanaa, naishistoriaa sisältävät sekä Afrikkalaiset naiset kehityspolitiikan kohteena Keniassa 1945-1963 (1994) että Lauritsalan naisten köyhyysriskit: sairaus, vanhuus ja kelvoton mies: Lauritsalan kauppalan köyhäinapu naisille 1932-1950 (1995). Afrikkalaisten naisten kehittymisestä en sano muuta kuin sen, että yhä edelleen he ovat nyrkin ja savilieden välissä, että se siitä kehityksestä. Kuinka ollakaan, Lauritsalan naisten yhtenä köyhyysriskinä on kelvoton mies.

Ehdoton ykkönen kaikkien historian gradujen joukossa on kuitenkin vuonna 2004 julkaistu Matkapuhelinten tuote-esitteet matkapuhelinteknologian muutosten valossa. Mahtoi olla tekijällä antoisaa aikaa tutkailla Nokian mainoksia. Näkyyköhän mainoksissa se masentuneisuus ja epävarmuus jonka matkapuhelinyhtiöiden massiivisten joukkoirtisanomisten aiheuttama uhka on tuote-esitteen tekijöihin luonut?

Tuotevalikoima selvitetty! Siirrytäänkö seuraavksi käyttöoppaisiin?

Ikävä sanoa, mutta edellä mainittujen gradujen antaman kuvan perusteella historian opiskelijoiden aloituspaikkoja voisi hyvinkin vähentää. Toki joukosta yhä löytyy asiallisiakin töitä. Toisaalta kun uusi yliopistolaki tulee, mielenosoituksista huolimatta, niin väliäkö sillä mistä lopputyönsä tekee, kunhan vain on mahdollisimman tehokas ja muistaa kiittää yliopistolle ja aineryhmälle anteliaasti rahaa antanutta kasvotonta suuryritystä. Joten kysykää itseltänne, rakkaat lukijat, haluatteko palvella ahneutta ja tehokkuutta vaiko akateemista vapautta tekemällä aiheiltaan tieteellisiä ja uusia näkökulmia avaavia oikeita graduja?

Juha Lehtinen


14

Ystävänpäivä sillan alla -eli kuinka pussikaljoittelu sujuu Joensuun talvessa Kylmänä mutta kauniina ystävänpäivänä mietimme noita yhteiskunnan vähä-osaisia, jotka eivät vietä tuota yhteisöllistä ihmisyyden juhlaa, ja lähettele pinkkejä kortteja naapureille tuttaville. Onko kadun penalla tai rantojen arskalla sydämessään sijaa ystävyydelle, vai ovatko kaikki tunteet lopullisesti viinan turruttamia? Itse ehdottoman raittiina ja rehteinä toimittajina emme juuri omaa kontakteja noihin laitapuolen kulkijoihin, joten jouduimme ottamaan yhteyttä vasikkaamme ”piireissä”, kutsutaanpa häntä vaikka nimellä Paavo J (nimi muutettu, eiku..). Saimmekin pian kuuman vihjeen kahdesta viinalle persosta miekkosesta, joiden, ihme kyllä, huhutaan omanneen menneisyytensä hämärissä akateemisen taustan. Sen kummemmin miettimättä suuntasimme ravintola Palaveriin, josta meille kerrottiin sekä vasikkamme että näiden kahden herrasmiehen lentäneen rahattomuuden vuoksi ulos jo aikoja sitten. Neuvottomina olimme jo vaipumassa epätoivoon, kun kuulimme jotain joka herätti huomiomme: läheiseltä muuntajalta päin kuului epämääräistä lallatusta ja humalaista puheensorinaa. Sieltä herrat löytyivätkin, aamuaan aloittavina ja jo mielet korkealla. Toinen heistä tunnettiin nimellä Puukko-Allu, toinen totteli nimeä Eversti. Nämä laitakaupungin sankarit suostuivat pienestä palkkiosta (Gambina-pullo), raottamaan juopon talveen kätkeytyvää mysteeriä. Tässä vaiheessa vasikkamme Paavo J karkasi luontaista ujouttaan paikalta, ja käski meidän muuttaa nimeään tekstiä varten (minkä tietysti unohdimme).

Ensimmäisenä (anti)sankarimme halusivat kertoa sähkömuuntajan, tuttavallisemmin Mööpelin, parhaista puolista talvijuopottelua silmälläpitäen.

Minä tunnen maastoni...

Puukko: Oikein, Eversti! Ja tähän on niin monena vuotena jo turvauduttu. Sääli että Joensuun poliisikin sen tietää.. Välillä saa pälyillä varjoissa kuin spitaalinen houkka, etteivät pamputtajat kurvaa paikalle ja iske rautoihin julkijuopottelusta..

A UTA ! A R in… MINÄ h i o t N Rau SANO : i t s r ! Eve ALLE J RA

Mööpelin takana: Puukko-Allu: Örh.. tämähän on siis erinomaisen loistava paikka, on omaa rauhaa, ja sillallekin näkee. Ja jos Palaverista lentää.. eiku jos Palaverissa on täydenpuoleista, tämä on lähellä.

Puukko: Joo. Perkele, tuollahan just meneekin taas maija. Siirrytäänpäs tuonne sivummalle..


15 Sankariemme matka jatkui läheisen sillan alle:

Puukko-Allu: Ai saamari kun potkii vielä eilinen Lasol sisuskaluja.. örh. Eversti: Saatana, yrjöätkö sinä?! Se on aina tuollainen kun pitäisi vähänkin skarpata, mikä taas minulta sujuu sotilaana luonnostaan! Mutta niin, tämä silta. Täällä sitä on suojassa kuin paremmassakin bunkkerissa, ja paskalakit ajelee yli eikä tiedä yhtään että tenutellaan täällä alla suojassa. HÄHHÄH! Puukko-Allu: Joskus on käynyt myös niin, että joku rikas mummo on kävellyt tästä ohi kassi täynnä vääryydellä ansaittuja KELA:n rahoja, jotka sitten ollaan Everstin kanssa niin sanottu pistetty puoliksi. Niin kuin mummokin.. .

Allu pääsee voitolle, mutta samalla näitä kahta seurannut poliisiauto jarruttaa paikalle. Allu pistää kaiken Everstin syyksi, mutta virkavalta tekee omat tutkimuksensa ja ”enttententten” –arvonnalla päätyvät syyttämään Everstiä. Sanottu ja tehty, poliisit jämerästi ja tottuneesti korjaavat ”upseerin” maijaan. Allu iloitsee hetken, mutta muuttuu sitten äkkiä vakavaksi.

Kaksikko siirtyi uskaliaasti siltaa pitkin läheiseen Ilosaareen, joka tunnetaan kesäisin rantojen miesten paratiisina. Nämä kaksi teräsmaksaa viettävät siellä kuulemma usein talvensakin.

Eversti: Kato! On kaunista… Tätä maata kannatti puolustaa…Tämä Viipuri… On tämä kaunis…. Puukko-Allu: No helevetti.. kyllä on. Niin se vaan paistaa lommottaa tuo aurinko, sekä rikkaalle että köyhällä.. HEI! Mitä perkelettä Eversti?? Jätkällä on nyt kyllä meikän olut hyppysissä!! Eversti: Haista sinä tenunenä paska! Yhtäkkiä kaverusten välille syntyy mehevä riita oluttölkistä, nyrkit heiluvat ja taitaa Allu puukkoakin tapailla.

Perkule..Nythän on ystävänpäivä… Ja minä pistin ainoan ystäväni putkaan…!! Oliko tässä pakko riehua..

Allu lähtee rientäämään poliisiasemalle sydän syrjällään ja omatunto kolkuttaen. Hänen kuullaan mumisevan: ”Helvetti.. käänsi se minulle kerran pullon masinolia Tebskalta.. hieno mies se on..” Kun Allu pääsee vihdoin rymistelemään asemalle ja vaatii ystäväänsä vapaaksi. Poliiseja naurattaa humalaisen mollotus, ja nämä vastaavat, että kyseinen, armeija-habituksen omaava puliveijari päästettiin jo pois ystävänpäivän kunniaksi. Ei homeisessa poliisitalossa saa kuulemma ketään pitää, Eversti kun oli näyttänyt liiankin tyytyväiseltä päästyään sisätiloihin suojaan.


16 Elämän kolhimat miehet olivat selvästi iloisia tavatessaan toisensa poliisiaseman porteilla, ettei olisi jopa kyynel kajastellut Allun silmäkulmassa, ellei se sitten ollut vain korvikeviinan vatsanpohjassa aiheuttaman potkiskelun vaikutusta. Eversti! P erkele, lu ulin että jo viettämää n ystävän udun päivän yk puteli seu s in ranani.. E , vain ihän tape ll a e nää ikinä..??

Väärinkäsitystä koko juttu!

Ei! Teitä parempaa alaista ei kukaan upseeri voisi toivoa….Nyt lähdetään lounaalle, kuulin tuossa kantahenkilökunnalta mistä saa tänään ilmaisen aterian! Sillä aikaa todistimme, miten Allu jonotti lahkon oven edessä hakeakseen suojaa ja kulhollista keittoa ystävänpäivän kunniaksi. Pitkään ei mies kuitenkaan sisällä viihtynyt, vaan kohta nähtiin hänen tupakka suussa rymistelevän ulos.

On olemassa pyyteettömiä sieluja, jotka tekevät hyviä töitä kanssaihmisilleen. Allu ja Eversti eivät olleen sellaisia ihmisiä. Mutta heidän onnekseen paikallinen uuskristitty kultti, Lazaruksen Perikunta, oli ottanut tavoitteekseen ravita kehnompiosaisia. Everstin vatsa oli kokenut kovia maijareissun aikana, ja hän jäi ruokapaikan ulkopuolelle tyhjentelemään vatsalaukkuaan.

Puukko-Allu: Voi perseensuti! Väittivät että ollaan liian humalassa ja uhkasivat soittaa poliisit! Vastahan tässä on putkasta mies päästetty! Voi helvetti tämä maata! Eversti: Älä sinä saatanan juippi Suomea pilkkaa, se pitää aina sotureistaan huolen!

Vanhana kaupunkisissinä Eversti löntysti läheisten roska-ämpärien luo.

”Siinä on meillä Jumalan viljaa! Asennon kautta syömään!”

Ei jumalauta! Kyllä meitä nyt siunataan! Kato eversti, luumuja.. ja ei.. helevetti.. vain puoliksi syöty pizza.

Everstin rasittunut sotilaan vatsa ei kuitenkaan kestänyt yksipitoisen ravinnon, mahahappojen ja korvikkeiden juontia, kyyristyessään roskaämpärille hän antoi ylen. Ilmoille nousi vatsahapon katku. Allulta meni näin jo toinen ateria sivu suun ja se jos mikä saa lauhkeammankin miehen suuttumaan.

Saatana! Minä pistänkin vaihteen kakkoselle!


17 Hämärän laskeutuessa, humalaisen mekastuksen houkutellessa jälleen sireenien saattelemana piiskan paikalle, katsoimme paremmaksi jättää toverukset möhisemään ystävänpäivän iltaan. Vastaus siihen, tuntevatko puliukot oikeaa ystävyyttä, jää vaille selitystä. Mutta jos jokin on varmaa, niin se että densat ovat kuin tähtiä: et aina voi nähdä heitä, mutta tiedät että he ovat aina humalassa (eiku…). Allun ja Everstin mukana matkasivat JP Hovi ja Ville Kortelainen

*******

Mene retkelle! Kevät etenee ja aurinkokin saattaa näyttäytyä paikoitellen. Pimeässä solussaan lymyävä opiskelijanuori aktivoituu samaan tahtiin luonnon kanssa. Vitut! Mutta, siitä huolimatta on terveellistä etsiä vaihtoehtoja sosiaalisen toiminnan ilmaisuille. Ei aina tarvitse mennä Palaveriin tai Jokelaan. Lähtekää retkelle! Vaikka olisit kaikkea muuta kuin EräJorma, ja luonnon villi alkukantaisuus saa riukukätesi hytisemään kauhusta, älä huoli. Joensuun kaupunki ja lähikunnat tarjoavat lukuisia mahdollisuuksia pienimuotoiselle seikkailulle ilman välitöntä vaaraa joutua suden suuhun. Tarkoitukseni on esitellä lähiympäristömme laavuja. Luulisi jokaisen jurpon tajuavan mikä laavu on, selvennän kuitenkin. Laavu on paikka jossa voi tehdä tulen, syödä, juopotella, kenties uida tai kalastaa, jopa kokea luontoa, esim. metsää. Ylipäätään paikka jossa voi viettää aikaa raikkaassa ulkoilmassa. Samalla paikallistuntemus kasvaa kohisten. Aloitetaan pehmeällä laskulla, eli esittelyssä on keskustan läheisyydessä sijaitsevia, varsin helposti käsillä olevia kohteita. Utran saari Utran saari sijaitsee Utrassa, noin 6 km keskustasta Pielisjokea yläjuoksulle päin. Kohde on historianopiskelijalle oikeastaan pakollinen, sillä Utra ja saareen aikoinaan sijoittunut teollisuus on merkittävä osa Joensuun historiaa. Itse kohde koostuu kolmesta saaresta joiden välillä kuljetaan siltoja pitkin. Suurimmalla saarella sijaitsee kolme laavua tulipaikkoineen. Paikanpäälle pääsee pyörällä, autolla, veneellä, kävellen, hiihtäen, jopa korkokengissä. Ei kovin vaikeaa. Jos tahtoo tehdä tulen, puita on yleensä valmiina.


18 Kalastajille on käytössä parikin laituria ja uidakin voi, jos uskaltaa. Utran saari tarjoaa varsin helpot puitteet nuotioillalle jokiympäristössä, perinteikkään kulttuurimiljöön äärellä. Omaa rauhaa ei välttämä saa, mutta yleensä on kolmesta laavusta jokaiselle porukalle riittänyt oma.

Utranharju

+ Lähellä ja helppo päästä. + Puitteet yleensä kunnossa. + Paikkaan liittyy rikas historia. - Ei varsinaisesti mikään luontoelämys.

Utranharjun laavu on varsin vaatimaton mutta kuitenkin toimiva, puita ei aina välttämättä ole tarjolla. Ympäristö on kärsinyt hakkuiden vuoksi, mutta läheltä löytyy oikeatakin metsää. Laavun välittömässä läheisyydessä on loistavat hiihtomahdollisuudet valmiine latuineen. Koko harjun kattavat polkuverkostot antavat hienot mahdollisuudet lenkkeilyyn ja biodiversiteetin tarkkailuun. Laavun vieressä on pieni lammikko mutta se ei sovellu oikein mihinkään.

Kuhasalo

+ Loistavat liikunta- ja luonnontarkkailumahdollisuudet. - Ei niin helposti lähestyttävä, korkokenkiä en suosittele, vaikka asenteella niilläkin pärjää.

Tämä jo legendaariseksi muodostunut kohde sijaitsee aivan eripuolella kaupunkia kuin kaksi edellistä kohdetta. Kuhasalo on Pielisjoen suistossa sijaitseva Pyhäselkään työntyvä niemi, joka on aikaisemmin ollut saari. Perille pääsee Penttilän kautta syväsatamaan suuntaamalla tai sitten Hukanhaudan reittiä samaan suuntaan. Jos on liikenteessä autolla, se pitää jättää merkitylle pysäköintialueelle. Matkaa keskustasta tulee reitistä riippuen noin 3-6 kilometriä.

Ei kovinkaan kaukana Utran saaresta, sijaitsee Utranharjun laavu. Paikalle pääsee Utran kirkon kohdalta vasempaan kääntymällä, kulkemalla hautausmaan ohi ja jatkamalla sitten hiekkatietä laavulle asti Matkaa keskustasta tulee 6-7km riippuen reitistä. Perille pääsy on varsin helppoa.

Kuhasalo on vanhaa kulttuurialuetta josta löytyy myös vanhaa metsää. Alueella risteilevä luontopolku on varustettu opaskyltein. Alueelta löytyy pari tulentekopaikkaa ja vuokralaavu. Kalastamiseen ja uimiseen on mahdollisuus, mutta laitureita tai hiekkarantoja ei ole tarjolla. Kokonaisuutena Kuhasalo antaa varsin mukavan ympäristön luontoreippailuun ja nuotiolla istuskeluun, polttopuita on yleensä tarjolla. Alue on suosittu ulkoilukohde, eli täyttä rauhaa tuskin löytyy. + Hieno luontopolku ja toimivat tulipaikat. - Vaatii ulkoiluun ja liikkumiseen soveltuvat varusteet, eli ei korkkareita.

Luonnonmaisemista nauttiminen hyvässä seurassa on halpa ja rentouttava vapaa-ajanviettomuoto, jota historianopiskelijat hyväksikäyttävät merkillisen vähän

No niin, tässäpä näitä mahdollisuuksia sieltä helpoimmasta päästä, lähiympäristöstä löytyy lisää vaikka kuinka, niistä ehkä lisää myöhemmin. Nyt vain perse ylös sohvasta ja ulos! Jani Karhu


Jyrki Puikko

Kävelin eteenpäin vanhassa arvokkaassa rakennuksessa, ulkona näkyi keisari nostettuna jalustella, halusin keventää itseäni ja etsin huumevalottoman vessa, jouduin perääntymään sieltä lajiveljeni istuessa valkoisen kiven päällä housut nilkoissa. Huomasin istuvani tuolissa kuuntelemassa epäpyhiä saarnaajia, jotka yrittivät käännyttää minua. En kaadu, en lannistu! Halusin päästä pois, ravita itseäni hengen ja ruumiin ruoalla. Sain tilaisuuteni, kävelin haamujen täyttämiä katuja seurassani ryhmä ihmisiä, jotka haluaisin tuntea, en vain tiennyt ovatko he henkiä muualta vai vain minä? Tiesin etten saa unta ennen kuin olisin saavuttanut rauhan unieni kanssa. He kuuntelevat meitä… se vaatii tekoja, jotka historia tulee tuomitsemaan, hopeapaperilla vuorattu pää estää heidät, nyt odotan vain rautataivasta. Haaveilin ja leijuin kaiken yli kohti kellaria, jossa oli koottuna samankaltaiset ihmiset maailmalta, janosin jakaa olemukseni heidän kanssaan. Sain vastaan vain sääliä. Heräsin pimeästä huoneesta kylmän hien helmeillessä ihollani. Olin nähnyt unta, unta josta ei tiennyt onko se painajainen vai tukahdutettu muisto. Täristessäni kuoleman hiljaisessa asunnossani, johon siivilöityi kuun valo ikkunasta, yritin muistella häiritsevää untani. Mielessäni pyöri vain vaniljajäätelö ja suuseksin sekoitus, miksi siitä nousee mieleen vain 50-vuotias Visulahden huoltomies ja tunne, että jäätelö oli parempaa? Pääni tuntuu kevyeltä, mutta kuitenkin se haluaa painua pakonomaisesti tyynyyn. Ei, en voi enkä saa nukkua nyt, mielessä pyörii liikaa muistoja, niin paljon kuin unessa nähdyt asiat ovat muistoja. Lahti, se ruma kaupunki, siellä jäi pois kaksi kasvotonta miestä, minulla ei ollut uskoa heihin, mutta minut todistettiin vääräksi aamulla vääristyneen tuomiokirkon edessä. Olin heistä niin ylpeä, että olisin halunnut itkeä! Hevosettomien rautavaunujen eteen jätimme yhden, hänestä emme enää kuulleet.

Huomasin liikkuvani, kohti maanalaista maailmaa, joka oli täynnä ihmisiä pukeutuneena loistoonsa. Se näytti irvokkaalta, koska he eivät pystyneet kantamaan isiensä ryhtiä, sen he saisivat vain unohtaessaan itsensä ja halunsa elää. Pakenin, juoksin portaita ylös, ylös, kohti kylmää ja raikasta pimeyttä. Pääsin vapauteen ja paikkaan jossa sain kallistaa pääni luvan kanssa. En kuitenkaan voinut levätä vielä, halusin katsoa kattoa kellarissa puhua lounaasta tulleiden ihmisten kanssa. Lopulta vaivuin rauhattomaan uneen, kääriytyneenä itseeni. Outoa miten unessa pystyy näkemään itsensä nukkuvan. Väsyneet, kiristyneet kasvot saavat levätä, kuin katsoisi lapsen nukkuvan.

Tajusin taas liikkuvani kohti paikkaa, johon ihmiset olivat kokoontuneet puhumaan. He sanoivat sitä varastoksi, mutta se oli minulle hienompi, kuin paikka johon olin jättänyt äitini. Katkeruuden myrkky yritti saastuttaa sieluni, mutta halusin olla onnellinen muiden onnesta. Olin autossa tien kiitäessä allani, toverini olivat koolla. Ainoa mitä siitä muistan enää, oli että katsoimme toisiamme silmiin tosi ihastuksissamme, olimme bussipysäkillä. Pystyin olemaan vain hiljaa sängylläni, ihmettelin miksi nämä painajaisunet toistuvat aina samaan aikaan vuodesta. Pelkään, että tulen näkemään seuraavaan uneni ensi lokakuussa.

19

I R A A N I M E S - LOH


20

T U T K I J A N H U R J A VÄ I T E :

K a i kk i

k r e i kk a l a i s e t

OLIVAT HOMOJA

Curriculum vitae Löysimme haastattelupäivänä teologisesta päädystä hiljaisen sopukan, mutta sitten alkoivat ne kuuluisat tekniset ongelmat. Vielä edellispäivänä loistavasti pelittänyt nauhuri teki tenän. - Tällainen vehje oli huippumoderni opiskeluaikanani 80luvun alussa, Tahvanainen tarkisteli historian kansilasta lainattua Sonyn walkmania.

Oikeastihan Juha Tahvanainen on todella iloinen mies! Ensi alkuun lainataan itse apostoli Pietaria: - Quo vadis, Juha? (“minne menet”) - Kunpa tietäisin. Enää kymmenen vuotta jäljellä ja sitten koittaa eläke, hymähtää haastatelt ava. Tahvanainen on harmikseen paljasjalkainen kaupunkilainen - ei sitten yhtikäs romantiikkaa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi -72 Juha viljeli maata Savonlinnan seuduilla. Niistä ajoista jäi vielä traktorikortti käteen! Vuonna 1983 hän suuntasi Suomen Ateenaan sivistämään itseänsä latinalla, kreikalla, saksalla sekä taidehistorialla. Valmistauduttuaan -89 (omien sanojensa mukaan) tusinamaisteriksi hän jäi latinan laitokselle opetustehtäviin ja siirtyi sittemmin lyseon puolelle. Oppituntien karsiutuessa hän löysi tiensä Varkauden lukioon, jossa vaikuttaa edelleen latinanopettajana.

Miltä maailma sitten näyttäisi, jos tappajakielenä olisikin englannin sijasta latina? Juha kiertelee ja sanoo, että maailma hyötyy yhdestä laajemmin tunnetusta kielestä. Suurta Rooman valtakuntaakin hallittiin 2000 vuoden ajan yhden kielen avulla. Toki latina on jättänyt Tahvanaisen mukaan selvät jäljet nykyajan poliittiseen kielenkäyttöön: latinassa on viisi eri tapaa ilmaista kieltoa, eikä yhtään selvää myönnytystä. - Tämähän näkyy suoraan Brysselin direktiiveistä: mitään ei luvata suoralta kädeltä, kielletään vain, Juha sivaltaa. Ymmärtääpähän latinan avulla paremmin entisaikojen valloittajakansan ajatusmaailmaa. Kirjat Entä miten Tahvanaisen kirjat ovat löytäneet tiensä päivänvaloon? Kirjoittaja itse sanoo raapustaneensa tutkimustyylistä työtä jo opiskeluaikanaan - se ei tosin vaan ollut tieteellisesti arvokasta. Mutta mitä Antiikin urheiluun tulee, sen sy-säsi liikkeelle toisen tekijän, historianopettaja Mika Rissasen puhelinsoitto, jossa tämä ehdotti kirjan työstämistä. Juhan ei kuulemma tarvinnut miettiä ehdotusta sekuntiakaan kauempaa. Mukaan saatiin vielä Sami Koski, latinaa opiskellut hänkin. Yhteistyö oli helppoa: kirjoittajat tuntuivat suorastaan lukeneen toistensa ajatuksia, eikä projekti yskinyt missään vaiheessa.

Kiva kovakantinen, paljon kuvia. Tenttikirjaksi laitoksellemme?

Hämmästyin eräänä päivänä tavatessani kampusalueella lukioni latinanopettajan, Tieto-Finlandia -palkinnon 2005 voittajan, Juha Tahvanaisen. Juttelimme siitä, miten hänet hälytettiin opettamaan latinaa teologeille. Päässäni oli jo syntynyt ajatus Tahvanaisen haastattelemisesta Varnitsa -lehteen.


21 Kolmikon toisen teoksen, Hävityksen historian kirjoittaminen oli sen sijaan vaikeampaa. Kirjasta jouduttiin karsimaan melkoisesti ansioituneita mm. toisen maailmansodan itärintaman hävityksiä. Mustamaalaamista välttääkseen kolmikko sensuroi melko liudan (etenkin) saksalaisten urotöistä kertovia kohtia. Löytyypä myös suomalaisten synninlistalta paikallistason tuhoamista…

Sitten seuraa lehtemme lukijan toivekysymys: peruttiinko antiikin Kreikassa painitteluita, jos heteromies kieltäytyi painimasta homomiehen kanssa? - Tietääkseni ei, sillä kaikki muinaiskreikkalaiset olivat homoja. Hyvin kuvainnollinen katkelma löytyy Platonin Pidoista: tuon filosofien kuninkaan mukaan naisten ainoa hyvä puoli oli se, että he pystyivät synnyttämään uusia miehiä. Tahvanaisen rönsyilevä ajatus poiki seuraavan tositarinan: muuan suomalaisnuorukainen pääsi viime vuosituhannella matruusiksi erääseen kreikkalaiseen alukseen helleenien joukkoon. Alus lähti Helsingistä suuntanaan Kreikka, mutta mies jäi pois kyydistä jo Kööpenhaminassa. ”En kerro tästä enempää”, hän virkkoi jälkikäteen.

Uutta kirjaa ei Juhan näköpiirissä vielä ole. Kiinnostavia aiheita on vähän ja muutenkin tietokirjallisuus on kannattamatonta touhua: Finlandia -palkinnosta ei jäänyt jakamisen jälkeen kuin 8000 euroa (Tahvanainen sijoitti osuutensa mm. moottorisahaan ja uusiin autorenkaisiin). Tärkeintä onkin hänen mielestä saada oppilaat kiinnostumaan historiasta. Sekalaista Miksei latinaa taitavasta Juhasta tullut sitten lääkäriä? Kai hän osaa lukea sairaskertomuksen? Toki hän sen myönsi osaavansa ja on kerran jopa tulkannutkin yhden kuolinselvityksen selkokielelle, mutta valkotakkiammattiin tarvitaan paljon muutakin kuin latinan taito, Tahvanainen perustelee. Entä onko Asterix hölynpölyä? Juha on kahden vaiheilla: on ja ei. Paikannimien ja latinankielisten kuplatekstien osalta sarjakuva on täydellinen - jälkimmäiset ovat peräti Vatikaanin kielipoliisien tarkistamia. Tarinan tapaisia eivalloitettuja kyliä oli itse asiassa siihen aikaan olemassa Ranskan syrjäisillä lahdenpoukamilla: - Kyllä Asterixia kannattaa lukea. Sitä paitsi se on hauska!

Tahvanainen päättää haastattelun latinalaiseen - kuinkas muuten - sananparteen, joka todistaa, ettei historianopiskelu ole mitään lastenleikkiä: - Historiam nescire est semper puerum esse (Tietämättömyys historiasta on yhtä kuin pysyä aina lapsena)! P.S. Juha kertoi, että Tahvanaisten suvussa on läntinen ja itäinen sukuhaara, josta hän itse kuuluu jälkimmäiseen. Näin ollen voidaan päätellä, ettei hän ole liiemmin tuttu varnitsa-laiselle Timo ”Puuhamaa” Tahvanaisellemme, vaikka kaukaista sukua todennäköisesti onkin. Puuhamaalle tietokirjailijan nimi ei kertonut mitään. - Yhteydenpito läntiseen sukuhaaraan jäi kuralle, Juha sanoi. Leonid Yakovlev (kirjoitettu talvella 2008)

Tiesitkö, että Asterix on sarjakuvahahmon ohella myös perunalajike ja satelliitti!Asterisk on typografinen merkki.


22

Paradox Interactive ja Viipurin linnaläänin synty Jotain vikaa niissä ruotsalaisissa pelisuunnittelijoissa täytyy olla. En todellakaan tiedä millainen markkinointiajattelu on ajanut tämän historiallisia strategiapelejä vääntävän firman luomaan simulaation keskiajan kristillisen Euroopan aatelissuvun elämästä vuosien 1066-1453 välisenä aikana. Enkä oikeastaan välitäkään, sillä uskomattomalta kuulostavasta kuvauksestaan huolimatta Crusader Kings on osoittanut olevansa oikein mainio, helposti lähestyttävä peli historiallisesti kiinnostavasta aiheesta. Mutta onko sillä loppujen lopuksi minkäänlaisia yhtymäkohtia todellisuuteen, historian käyttö viihteen palveluksessahan kun usein tarkoittaa melkolailla taiteellisen vapaata näkemystä käsitellyn ilmiön tai asian menneisyydestä? Lähtökohdat Paradox Interactiven lähtökohta on mielenkiintoinen. Peli pyrkii luomaan maailman, jonka diplomatia ja sisäinen logiikka pyrkivät mukailemaan tiettyä tulkintaa keskiajan maailman sisäisistä valtasuhteista. Pelaaja voi toki yrittää heittää anakronismin kapuloita maailman rattaisiin minkä ehtii, mutta itse pelin jokainen toiminto on silti rakennettu toteuttamaan uskonnon ja yhteisön ympärillä pyörivää keskiaikaista maailmankuvaa. Oppiakseen pelaamaan Crusader Kingsiä menestyksekkäästi pelaaja joutuukin kuin varkain opettelemaan perimysjärjestysten ja feodaalijärjestelmien toimintatapoja mikäli mielii menestyä. Mistään opetuspelistä ei todellakaan ole kyse, mutta havainto siitä että teoriassa opittua historiatietoa voi tosiaan hyödyntää pelissä oli varsin hämmentävä. Päätinkin pistää Paradoxin näkemyksen kerralla koetukselle ja suorittaa pienen kokeen käyttäen vertailukohtana Korpelan Viipurin linnaläänin synty-teosta. Miten pitkälle kirjan avustuksella pääsisin? Vuonna 1337 Viipurin puurakenteisessa linnoituksessa valtaa pitää Sten Turesson Bielke. Sten on Satakunnassa ja Pohjanmaalla läänityksiä omistavan ja itseään kyseisten maakuntien kreiviksi tituleeraavan Suomen “Vastustamattoman näköinen piika kaipaa seuraasi.” → Lihan himo on ilmeistä, mutta harmi vain, ettei ensimmäisen yön oikeutta ollut oikeasti olemassa.

herttua Erengisle Anderson Bååtin vasalli, Bååt-herttua puolestaan vastaa asioistaan nykyisen Ruotsin ja Norjan alueista koostuvaa hajanaista feodaalikuningaskuntaa hallitsevalle kuningas Magnus Erikssonille. Etninen sekamelska Crusader Kings jakaa pelimaailmansa provinsseihin. Provinssin keskipisteenä on aina sen linnoitus, jossa provinssin nimellinen johto majailee ja josta käsin se aluettaan kontrolloi, eikä pelin kartassa näkyvillä varsinaisilla rajoilla ole sinänsä merkitystä kuin näennäisinä valtapiirien symboleina. Viborg ja Savolax-nimisten provinssien rajojen kulku kartalla ei siis suuremmin haittaa, mutta sen sijaan kyylään ahneesti Kannaksen itäpuolta kuvaavaa Kexholmin provinssia ja Nevan seudun provinssin Vodin aluetta. Tässä kohtaa pelin keskeinen elementti uskonto astuu mukaan kuvaan. Vain Vyborgin seutu on Paradox Interactiven historiatulkinnassa vuonna 1337 nimellisesti katolisen kirkon piirissä, jo Savolaxin viäräleuvat tunnustavat perkeleellisen pakanuutensa ohessa ortodoksista uskoa. Peli erottelee myös “etnisyydet”, mutta ei keskiaikatulkintansa hengessä tee niiden välille minkäänlaista muuta eroa kuin pitää niistä kirjaa. Kexholmin aatelisto on liettualaissyntyistä, Nar


23

van provinssissa pitää valtaa tanskalaissyntyinen monarkki. Mutta se maailmankuvasta, nyt on aika pistää pelin vuodet vierimään ja seurata kuinka Bielken suvulle käy. Huonosti, kuuluu lyhyt vastaus. Pelin kuluessa yksi lupaava perijä tulee hulluksi ja tappaa velipuolensa. Novgorodin sotajoukot käyvät palauttamassa jo kertaalleen vallatut Kexholmin pronvissin ja Nevan seudun takaisin omiin nimiinsä. Suvun päämiehen metsästyskaveriksikin päätynyt kuningas Magnus Erikssonkin kuolee ennen aikojaan, eivätkä uudet kuninkaat paljoa perusta itärajan nousukaskreiveistä Ruotsin ja Norjan alueiden aateliston alkaessa sotia keskenään ja valtakunnan ajaantuessa kaaokseen. Haaveet kuninkuudesta jäävät taa, ja loppujen lopuksi suvun viimeinen päämies Sigbjörn Bielke menee naimisiin serkkunsa kanssa periäkseen edes Suomen herttuan arvonimen. Uusia lapsia pariskunnalle ei kuitenkaan synny ja ehkä hyväkin niin. Suku sammuu kun pojattomana yleisesti halveksittu ja pahoin masentunut Sigbjörn-parka menee hirteen talvella 1397. Bielken suvussa ei enää ole uutta legitiimiä miespuolista perijää, ja peli päättyy.

Keisarius, ekspansio, imperiumi, juoppohulluus ja sukurutsa Noudattiko pelin kulku sitten millään muotoa Korpelan tai kenenkään muunkaan tulkintaa Viipurin linnaläänin historiasta? Uskontojen ja valtakuntien välisen rajaseudun ja Itämeren talous- ja kulttuurialueen syrjäseudun pienen aatelissuvun saappaissa kuljettu parin vuosikymmenen matka ja sen kuvaus lähinnä osoittavat, että Crusader Kings on historiasta kiinnostuneen näkökulmasta sangen mielenkiintoinen kokemus. Samaan aikaan kun naureskelin virtuaaliaatelisten mielenterveysongelmille ja suvun vaiheiden dramaattisille käännöksille, pelin näkemys alueen historiasta noudatteli kontrafaktuaalisuudestaan huolimatta varsin tarkasti omaa mielikuvaani keskiajan Ruotsin elämänmenosta ja valtapolitiikasta. Vaikka yksilötasolla kontrolloimani suvun elämä olikin varsin synkkää, peli oli yllättävänkin hupaisaa viihdettä ajanjaksosta kiinnostuneelle. “Varsinaisen Viipurin alueen kasvaminen osaksi Suomea näyttää tapahtuneen aivan toista kautta kuin perinteisesti on ajateltu”, toteaa Korpela, eikä minulla ole siihen Bielken suvun surullisen tarinan osalta lisättävää. Juha Kontturi, Jakokosken jaarli

Mitä ihmettä? Nehän ovat kuin kaksi marjaa! Sigbjörn Bielke, lääniherra

Magnus Eriksson, kuningas


24

Hobitti-matka Stadiin, eli sinne ja takaisin Jos vuori ei tule Mohammedin luo, niin Mohammed lähtee vuoren luo. Kun kerran Suomen Urheilukirjasto ei suostu kaukolainaamaan aineistojaan, pieni mutta urhea historiantutki-jamme suuntaa Suomen sitadelliin. Aikaa ei ollut käytettävissä kuin pari päivää, joten luvassa oli hektinen reissu.

Seuraavaksi jouduin kokemaan raitiovaunumatkan öisen Helsingin läpi yöpymispaikkaani. Missattuani onnistuneesti tarvittavan pysäkin, nautin pimeän Stadin maisemasta vielä puolentoista tunnin matkustamisen ajan. Siinä ajassa ehdin kuulla ennätysmäärän suomenruotsalaisten huppelipälpättämistä elämässäni.

Rattoisasti raiteilla kohti tuntematonta

Piinapenkillä itse tuntemattomassa

Joensuu paljasti monikulttuuriset kasvonsa, kun saman junavaunuosastoon änkeytyi hiljaisen suomalaisen lisäksi kolme ulkomaalaista: toinen venäläinen ja puhelias kyproslainen. Helleeni pönkitti kansallistunnettani kertomalla, että maanmieheni omistavat 90% kreikkalaisosan kiinteistöistä. Keskustelussa selvisi myös, että kyproslainen kulttuuri aina kieltä myöten on lähempänä Antiikin Kreikkaa kuin Hellas itse. Näkymä muuttui surrealistiseksi, kun kaikki neljä ihmistä avasivat läppärinsä, eivätkä päästäneet suustaan enää sanaakaan.

Perjantaiaamuna suuntasin itse pääkallopaikkaan, Olympiastadionin Urheilukirjastoon. Saman katon alla olevaan Urheilumuseoon en ehtinyt perehtyä. Petyin pahasti, sillä Nurmen ja Kolehmaisen palsamoidut ruumiit eivät kuulunetkaan näyttelyn matrikkeleihin. Suru loppui kuitenkin lyhyeen, kun eteeni avautui hyllymetreittäin urheilukirjallisuutta. Hyvin surkuhupainen näky oli, kun kirjaston yksi työntekijä skannasi käsipelillä vanhoja kirjoja sähköiseen muotoon. Suomi - tietotekniikan ja osaamisen huippumaa! Tein tilaukseni ja tovin kuluttua eteeni työnnettiin kärryllisen urheilulehtiä. Hämmentyneen näköinen arkistonhoitajakin uskaltautui esille ihmettelemään sitä kummaa otusta, joka ottaa kerralla luettavaksi pari tuhatta painotuotetta.

Saavuin pääkaupunkiimme keskiyön paikkeilla, enkä varmaan koskaan unohda minulle sinä iltana ensimmäiseksi puhunutta henkilöä. Seisoessani ratikkapysäkillä ohitseni tanssahdellut nuori tyttönen (selvästi aineissa) kiinnostui pysäkin mainostaulun palmumaisemasta: ovatkohan nuo Välimeren, vaiko Karibian palmuja? Uskaltaakohan sinne matkustaa lomalle, kun siellä vilisee hänen inhoamia pikkuötököitä? Onkohan sikäläisissä metsissä paljon faunaa? Yritin vastata minulle puhuneelle henkilölle niin kierosti ja ympäripyöreästi kuin suinkin savo-karjalaisena pystyin. Tyttö ehti vielä heittää minua lumipallolla ja pelästyä kovaäänisesti pysäkin katolta tippunutta lunta. Minun teki jo mieli lähteä pois koko paikasta.

Eipä aikaakaan, kun: “Mitä sä toljotat siinä!?”

“Nopeastihan nämä on käyty!”

Tiesin jo muutaman tunnin lehtiselaamisen, tärisevän kamerakäden sekä kipeytyneiden istumalihasten ja kaulanikamien perusteella, ettei minusta saata olla sittenkään tutkijaksi. Vaikka täytyy myöntää, että sikäläisillä urheiluhistorian tutkijoilla oli päällisen kuvan perusteella mukavat oltavat: he istuivat työhuoneissaan samaisessa kirjastossa ja keskustelivat kovaäänisesti urheilu-uutisista: ”Minähän sanoin, että hän saa potkut joukkueesta!” Sitten tulikin jo taitoluistelukisojen vuoro ja television nupikat väännettiin kaakkoon: ”Ohhoh, kun Kiira törmäsi pahannäköisesti laitaan!”


25 Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan seuraavaksi höveli kirjastonhoitaja innostui utelemaan työstäni ja taustaani. Hän ilahtui suunnattomasti saadessaan tietää minun olevan historianopiskelija susirajalta. Tutkittavaa on kuulemma paljon, mutta nuoria, innostuneita asianharrastajia puolestaan kovin vähän. Nyökkäilin parhaani mukaan ja yritin samalla karkottaa ajatuksillani mokoman kiusanhengen kauemmas tuhlaamasta vähäistä aikaani. Onneksi sain vonguttua itselleni ylimääräiset puoli tuntia aukioloajan loputtua.

Nousin lopultakin puolentoista kiireisen päivän jälkeen junaan. Pääkaupunki jauhoi minut ja sylkäisi sitten armottomasti pois. Jos Gogol olisi meidän aikalaisemme, hän varmaankin sijoittaisi surulliset hahmonsa - joka olisi tietenkin historiantutkija - seikkailemaan Helsinkiin. Leonid Yakovlev

Jatko-opiskelijat. He liikkuvat huomaamattomina keskuudessamme, näyttävät ulkomuodoltaan meidän kaltaisilta ja puhuvat samaa kieltä. Mutta, he eivät ole samanlaisia opiskelijoita kuin me, eivätkä he ole suoraan rinnastettavissa henkilökunnankaan kanssa. Keitä he ovat ja mitä he tekevät? Varnitsa-lehden tutkivan journalismin edustuja lähti selvittämään mysteeriä.

Mitä!? Että vielä lisää opiskelemaan? Korviini kantautui kummallinen huhu siitä, että opiskella voi vielä maisterinpaperien jälkeenkin. Kummallinen tosiaan, meneeköhän se hiukan tähän tapaan: ensin kituutellaan opintotuilla ja satunnaisilla töillä, kunnes väsätään se gradu. Sitten kun tutkintopaperit ovat vihdoin käsissä, niin joku koputtaa olkapäälle: ”Hei kaveri, mites ois? Jatko-opiskelu”, vinkkaa silmää ja viittoo takaisin yliopiston suuntaan. Enpä tiedä mitä itse tekisin. Saattaisin vain vetäistä moista kaveria nokkaan ja juosta karkuun. Mutta mietitäänpä asiaa hetki, ja yritetään selvittää mistä jatko-opiskelussa oikein on kyse. Jatko-opiskelu on näköjään tosiaan ”ylemmän korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettavissa oleva tieteellinen tutkinto”, jos Wikipediaan on uskominen, ja miksi ei olisi, sillä suurin osa Wikipediaan akateemisista aiheista kirjoit-

tavista henkilöitä täytyy varmaan itsekin olla opiskelijoita tai muita turhautuneita akateemikkoja joilla ei ole ollut muutakaan tekemistä. Mutta joka tapauksessa, mitäs tämä nyt sitten auttaa? Eikös tutkinto ole tutkinto? Hips hei, valmistuin vihdoin! Nyt töihin! Mutta jutun juoni onkin siinä, että sieltä ne isot kihot tulevat, jatko-opiskelusta. Jatkotutkinto tarkoittaa lisensiaatin tai tohtorin tutkintoa. No nyt juttu muuttuikin. Eli jos pyrin asiantuntija-alalle ihan professoriksi asti niin pitää siis opiskella lisää. Ei huono vaihtoehto, professuurin sulka hatussa olisikin aika komea. ”No, ok, ruvetaas lukemaan vähän lisää” vastaan, ja kipsin takaisin yliopistolle. Mutta tästäkös se hupi alkaa. Törmäsin tällaiseen tekstinpätkään tutkiessani asiaa tarkemmin. (lainaus Tampereen yliopiston jatko-opinto oppaasta, ei Joensuun oppaasta!)


26 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (asetus 794/2004: 5 luku: §21 - §24) säätää jatkokoulutuksen yleiset tavoitteet ja jatkotutkintojen suorittamista koskevat periaatteet seuraavasti: Jatkokoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija 1) perehtyy syvällisesti omaan tutkimusalaansa ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen sekä saavuttaa valmiudet tutkimusalansa piirissä itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa; 2) perehtyy hyvin oman alansa kehitykseen, perusongelmiin ja tutkimusmenetelmiin; sekä 3) saavuttaa sellaisen yleisen tieteenteorian ja tutkimusalaansa liittyvien muiden tieteenalojen tuntemuksen, joka mahdollistaa niiden kehityksen seuraamisen. Selvä peli! Eli ensiksi siis kohta 1: perehtyä omaan alaansa syvällisesti, sen merkitykseen ja muuhun sellaiseen, helppo homma! Parit kirjatentit ja sillain, ja kyllähän minä tutkimusalani merkityksen tiedän, sehän on tietenkin... MITÄ!? Siis pitäisi itse tutkia!? Oikeesti!? Uutta tietoa! Eihän sitä lue kirjoissa vielä jos se kerran on uutta! Kohta 2: perehtyä oman alan ongelmiin ja muuhun. Tämähän on helpompi. Perusongelma: saan liian vähän liksaa. Oman alan kehitys: Huonosti menee kun palkat ei nouse... häh, ai siis pitäisi seurata mitä toisetkin vielä tutkii? Jotain rajaa... Kohta 3. Jaa että mitäkö tämä tarkoittaa? No tähän on ihan selvä asia. Eli siis tietää paljon tieteestä ja... ööh... on lukenut asiansa... ja... tuota... Ei hemmetti, tämähän on vaikeaa! Kysymyksiä herääkin siis vain lisää. Näköjään jatko-opiskelu ei olekaan niin helppo nakki. Elellään tutkimusapurahoilla, väsätään väitöskirjaa kokopäiväisesti, tutkitaan oma ala perin pohjin ja perusteellisesti. Töitä se teettää. Ja apurahoilla eleleminen kuulostaa kuin korotetulta opintotuella kituuttelulta. Tarvitseekin näköjään tosi miestä/naista tämä jatkotutkinnon suorittaminen.

Seuraavaksi päätin tarkastella jatko-opiskelua yleisögallupin avulla, miten jatko-opiskelijoihin oikein tosielämässä suhtaudutaan. Tietenkin otollisin maaperä tällaiselle mielipidetutkimukselle on Varnitsan bileet ja sellaisetkos sitä sattuivat mukavasti (taas kerran) eteen. Siellä sain kuulla sangen karmaisevia totuuksia. ”Siellä ne elelee lurjukset verorahoilla väsäämässä jotain...(loppu hiukan epäselvää)” tai ”ihme piipertäjiä” sekä ”Hahaa! Heh, hoh... Mitäh”. Eli eipä kuulostanut kovinkaan kehuvalta kuvalta. Täytyy siis vain nostaa hattua (sillä minulla onneksi on hattu) Jatko-opiskelijoille, jotka suuren työmäärän ja paheksunnan sekä pienien apurahojen turvin pitävät tieteen lippua korkealla. Saapa nähdä, lähtisikö sitä itse tuollaiselle vaihtoehdolle, vaiko ei. Tiedänpähän vain, että elämää on opiskelunkin jälkeen, vaikka olkoonkin se joskus lisää opiskelua. Tietenkään tämän artikkelin taustojen selvittämiseen ei ole kysytty mitään itse jatko-opiskelijoilta, sillä emmehän halua että sellaiset asiat kuin ”faktat” tai ”tosiasiat” vaikuttaisivat mielipiteisiimme? Emmehän? Kalle Antikainen

“Mikä ihmeen valmistuminen? Minulla on vielä astrologian appro suorittamatta ja huomenna aloitan gerontologian!”

Varnitsa-lehden vaklausnurkka selvitti toisen totuuden jatko-opiskelusta salakuuntelemalla yhtä tämän lahkon edustajaa Metrian kahviossa: perimmäinen syy jatko-opiskeluun onkin laiskuus. Yliopiston tarjoaman sähköpostiosoitteen sulkeminen ja siitä seuraavat ongelmat ajavat tuttuun ja turvalliseen mieltyneet historioitsijanalut jatko-opiskelijoiksi. Sama s-postiosoite säilyy kun siirrytään perustutkinnosta jatko-opiskeluun, kuten myös s-postin kyberavaruuden suojiin tallennetut varmuuskopiot, tuiki tärkeät liitetiedostot ja mailit, opiskelumuistot, rakkauskirjeet ja elintärkeä osoitekirja.


27

NOljakan ajattelija Ainakin suurimmalla sanomalehdellämme on mielenkiintoinen tapa uutisoida tietyistä aiheista tietyin välein. Näihin aiheisiin kuuluvat polttavat, arat ja myyvät aiheet kuten maahanmuutto ja ilmastonmuutos. Mistä ja miksi lie se Halla-Aho aina vaan kaivetaan Hesarin sivulle? Kaverista on tullut tunnettu lööppien ansiosta. Toiseksi kun Helsingissä pakkanen laskee lähelle nollaa, niin sitten kauhistellaan miten talvi tulee katoamaan vuodenaikana. Ongelma ei ole se että näistä kahdesta kestoaiheesta revitään otsikoita, vaan se, miten niistä kirjoitetaan. Minua risoo se, että tiedottaminen on yksipuolista. Esimerkiksi Hesari on uutisoinut Halla-Ahosta skandaalinkäryisiä uutisia koska toivoisi miehen joutuvan kuseen eli oikeuteen. Lehti on ottanut selkeän kannan pyrkiessään leimaamaan tämän liukkaan lieron koettamatta kuitenkaan kumoamaan miehen esittämiä väitteitä. Näin onkin luotu sopiva kahtiajako maahanmuuttokriittisiin ”räkyttäjiin” ja ei-niinkriittisiin ”paapojiin”. Näiden kahden leirin välille on turha yrittää luoda mitään järkevää keskustelua. Idealismi ja tunne ovat syrjäyttäneet järjen puolin ja toisin. Samantyyliseen tilanteeseen on ajauduttu nykyisessä ilmastokeskustelussa. Koko aihepiiri on läpeensä politisoitunut, jota eniten käyttävät hyväkseen vihreät ja vihervasemmisto. Vuosien mediamyllytys on saanut ihmiset unohtamaan oman kriittisen ajattelun. Asiasta kuin asiasta tulee totta kun sitä tarpeeksi toistetaan. Kuinkahan moni ilmastokatastrofia pelkäävä on vaivautunut lukemaan IPCC:n vuoden 2007 AR4:n tieteellistä osaa? Puheiden perusteella ei juuri kukaan. Toisekseen IPCC ei edusta mitään maailman kattavaa tiedeyhteisöä. Sen auktoriteetti perustuu dominoivaan poliittiseen valtaan.

Helsingin sanomat teki vuoden 2008 lopulla hyvän aloitteen ilmastokeskustelulle perustamalla sille oman foorumin. Foorumi toimi hyvin parin kuukauden ajan. ”Ilmastoasiantuntijat” kuten Oras Tynkkynen (opiskellut tiedotusoppia!) esittelivät omia näkemyksiään ilmastosta, josta halukkaat saivat tehdä kysymyksiä. Tilanne meni lopulta siihen että ”ilmastoasiantuntijoiden” asiantuntemus ei riittänyt kysymyksiin vastaamiseksi. Siirryttiin siis oikeaan tieteelliseen keskusteluun ja unohdettiin poliittinen paskanjauhanta. Keskustelufoorumi oli hieno avaus jota seurasin tiiviisti. Heti kun jotain avointa keskustelua saatiin aikaan niin se täytyi lopettaa. Tästä olen Suomen kohdalla huolissani: keskustelukulttuurin puutteesta.

later, Homie


28

Soveltavaa opettamista Petroskoissa Matkamme Petroskoihin alkoi jännittävästi kieliongelmien vuoksi rikkomalla törkeästi lakia. Rikoksen vakavuuden vuoksi emme halua kommentoida asiaa. Nopean toiminnan ansiosta vältimme kanssakäymisen tiukkailmeisen ja isohattuisen miliisin kanssa. Sakkoja ei rapsahtanut ja saapuessamme loskaiseen Petroskoihin oli asia jo unohtunut, koska saimme uuden kauhistelun aiheen - asuntomme. Mystinen tikittävä ääni (kellottomassa) huoneessamme raastoi hermojamme. Tai lähinnä Elisan hermoja, Anninalle mieleen tuli vain kotoisa mummola. Yhteistyö vessanpöntön kannen kanssa ei luonnistunut edes sen jälkeen, kun Annina oli tehnyt lähempää tuttavuutta sen kanssa kaalikeitosta johtuen. Elisa hämmästeli Anninan kysymystä: "Etkö kuullut sitä ilotulitusta?" Niin, Venäjällä vietettiin samaan aikaan vanhaa uutta vuotta… Matkan aikana Annina teki myös tärkeitä havaintoja siitä, mitä ihminen paniikissa ottaa mukaansa, kun palohälytys alkaa soimaan ja kaikki ohjeet annetaan vieraalla kielellä. Mukaan lähti eurot ja passit. Kielimuuri voi olla paniikissa raastava kokemus! Mielikuvamme innokkaista ja hyvätapaisista nuorista karisivat opetusharjoittelun aikana: A. Suomen kieli ei luonnistunut sitten alkuunkaan. B. He eivät olleet kiinnostuneet meistä. C. Saatikka sitten historiasta. Sen sijaan Shakespearen kieli oli saapunut Äänisen aaltojen mukana myös Petroskoihin; "Eat shit fuckin Finnish bitchs" oli ilmestynyt Elisan kierrättämään oppikirjaan. Liekö tämä sitten yleinen suhtautuminen vai olikohan Hrustseville piirretyillä torahampailla osuutta asiaan. Pitämiemme oppituntien sisältö voidaan tiivistää kahteen sanaan: liitua ja lässytystä. Tämän teimme kuitenkin hi-taas-ti ja sel-ke-äs-ti. Oppituntien aiheet saivat lähikaupan viinihyllyn tyhjenemään. Koittakaapa

Tällaista opeteltiin venäläisille koululaisille hymyssä suin

itse saada Venäjän tieteellistekninen kehitys, Maailman taidekulttuurin pääsuuntaukset ja Sosialistisesta realismista vapaaseen luomiseen -aiheet mahtumaan yhteen 40 minuutin kestoiseen oppituntiin. Apua kun ei ollut saatavilla edes historian opettajalta, joka istui luokan takaosassa hymyillen sinisen luomivärinsä suojista. Läsnäolomme koulussa oli joillekin raskas kokemus. Anninan huokaistua helpotuksesta viimeisen tunnin jälkeen, tulkki kommentoi: Tämän loppuminen oli helpotus minullekin". Raskaiden tuntisuunnitelmien tekemisen jälkeen ehdimme myös leikkiä turisteja kauniissa Petroskoissa. Ikäväksemme Ääninen oli jo jäässä, joten emme saaneet tuotua Heidille Äänisen aaltoja pullossa. Tunnollisina historian opiskelijoina kiersimme paikalliset museot läpi. Karjalan kulttuurin museossa museotäti asetteli käsiimme noitarummun ja savikippoja tunnelman luomiseksi - jotain aivan muuta kuin Suomen museoissa! Pitkän etsinnän jälkeen löysimme myös Otto Wille Kuusisen patsaan, jonka koon kanssa kilpaili ainoastaan valtava Lenin. Kaksi viikkoa meni nopeasti ja vaikka pedagogisia ihmeitä ei tullut tehtyä, oli matka kuitenkin onnistunut ja hyvin opettavainen. Ja olivathan loppujen lopuksi Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Elias Lönnrotin -koulu ja Viimeisen päivän tunnelmat. asuntola oikeasti ihan mukavia. Annina Hämäläinen & Elisa Latvala


29


30

Tarvitaan ilmaista työvoimaa ja muutaman miljardin lahjoituksia Suurimman Suomalaisen Jumaluuden eepokseen. -Renny Harjola

-VIESTIT Yo-uudistus hyvä juttu! Perusasiat kuntoon. Ja sitten seuraavaksi naiset pois yliopistoista. Samalla häviää pois lasikatto. -Hyvävelikerho Saako luentopassiin merkinnän, jos pääsee Mannerheimelokuvaan avustajaksi -Haluan julkkikseksi Sählyturnauksesta tuli armottomin miesmuistiin: pelaajia ehti loukkaantua jo ennen varsinaisten pelien alkua. -Polvi pipi Voi jumankauta kun Carelialla ihmiset ei osaa jonottaa. Linjastot menee tukkoon ja tehokkuus kärsii. Ja ne reput pois. Än seim in inklish! -Nälkä Nyt loppu se itku yliopistouudistuksesta, kun ei kerta ole kiinnostusta ottaa selvää mistä kaikki on lähtöisin! Ajankohtainen kurssi käynnissä ja VAIN 4 (neljä) jaksoi vaivautua paikalle. -Syventäviä kursseja järjestetään nytkin jo liikaa

Voi ei! Miksi Varnitsan yhtä tärkeintä ominaispiirrettä, SISÄSIITTOISUUTTA pyritään rajoittamaan? -Yksinäinen fuksi

Antaumukselliset anarkistit pois Carelialta vetelehtimästä! Leikkaa hippi lettis! -Pena

Ei saakeli, ett Varnitsan sählyliigajoukkue on surkea! Onneksi en pelaa. -MVP Nyt ei olla yläasteella. Luennoilta lähdetään, kun SE loppuu. Ei silloin kun kello näyttää 18 min vaille! Ja se pulina pois, minä haluan kuulla mitä edessä sanotaan -Ei tuo ole opiskelua

Hei sinä yläkerran naapuri! Voisitko hommata koirallesi murtovarkaan päiväseuraksi niin loppuis se yksin olevan koiran räksytys. Ei jaksais kuunnella. -Krapulainen opiskelija Kyllä nyt ne lomautukset ja supistukset lukkotehtaalla kannattivat. Tippui uutisesta kuulessaan vahingossa rööki kerosiiniin. -AB Liekki OY Missä emerituksen Suomen historian luentokurssin neekerivitsit? -Odotukset korkealla Lähettäkää kerpeleen toimituskunta ja kaikki kynnelle kykenevät näitä viestejä, ettei kaikkia tartte ite keksiä! -PT:n spostiosoite löytyy ilmoitustaululta


va r n i t s a r y.

suolankeitt채jien heimon historiaa jo vuodesta 1970

Varnitsa 1/2009  

Varnitsan ainejärjestölehti 1/2009

Advertisement