Vastuullinen verkkokalastus

Page 1

VASTUULLINEN VERKKOKALASTUS Uhanalaisten lajien s채ilyminen Kalakantojen vahvistuminen Tuottava pyyntikoko Suuremmat saaliskalat Verkkokalastuksen taidot


Verkko on tehopyydys

Verkko valikoi saaliskoon, mutta ei lajia

Verkkokalastuksen suosiota on ylläpitänyt verkolla pyydettävien kalalajien runsaus ja lupien edullisuus sekä verkkokalastusta suosiva kalavesien hoito, kuten runsaat kuhaja siikaistutukset. Verkkokalastus on edelleen vapaa-ajankalastajien suosituimpia kalastustapoja. Ammattikalastus on viime vuosikymmeninä suuntautunut tehokkaisiin sulkupyydyksiin ja lajikohtaiseen kalastukseen (silakka ja muikku). Verkkokalastuksen suosiota on ylläpitänyt myös verkkojen saalismäärät. Vaikka verkko perusmuodoiltaan on pysynyt yli 10 000 vuotta hämmästyttävän samanlaisena, on verkkomateriaalien kehitys ollut viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana nopeaa. Aiempiin verrattuna nykyverkkojen pyyntiteho on moninkertainen. Verkkokalastuksen tehoa ovat lisänneet myös verkkokalastajien paremmat mahdollisuudet liikkua ja kalastaa erilaisilla pyyntipaikoilla ympäri vuoden. Kuhakantojen vahvistuminen ja loma-asutuksen kasvu ovat viime vuosiin saakka ylläpitäneet paikoin kalastajien ja verkkojen määrää sekä pyyntimuodon kokonaissaalista.

Verkko pyytää silmillään. Tiheäsilmäisestä verkosta saatu muikku, 35 millimetrin verkon pikkusiika tai harvasta verkosta saatu parikiloinen kuha ovat oikein valikoituneita saaliskaloja. Suurin verkkokalastuksen ongelma on, että verkko ei valikoi saalislajeja.Verkkokalastaja pyytääkin tahtomattaan myös sellaisia kaloja, joiden kuuluisi vielä kasvaa tai lisääntyä.Vuoksen vesistöalueen järvilohi- ja -taimenistukkaista 70 prosenttia jää saaliiksi jo istutusvuonna, pääasiassa tiheäsilmäisiin verkkoihin. Useiden vesistöjen kuhasaaliista yli 80 prosenttia pyydetään verkoilla ennen kuhien sukukypsyyttä. Säädettyä vähimmäismittaa pienemmän tai rauhoitetun kalan vapauttaminen ei paljon asiaa paranna, sillä verkosta päästetyt kalat selviytyvät harvoin hengissä.

Hyödyllinen ja haitallinen pyyntimuoto Verkot ottavat tehokkaasti talteen kalavesien tuottoa. Ilman verkkopyyntiä jäisi suuri osa kalalajeista hyödyntämättä. Toisaalta tehokkaan pyyntimuodon haitat ovat huomattavia. Istutuksista ei useinkaan saada oletettua tuottoa, koska suuri osa istukkaista pyydetään verkoilla keskenkasvuisina ennen tuottavaa pyyntikokoa. Sama haitta koskee myös luontaisesti lisääntyviä kalakantoja, joista osa on erittäin uhanalaisia. Uhanalaisten kalalajien säätelemätön pyynti saattaa johtaa paikallisen kannan tuhoon. Verkkopyynti voi kohdistua liian tehokkaasti myös suurikokoisiin yksilöihin, jolloin se karsii luontaisesti lisääntyvien kantojen parhaat yksilöt ja heikentää lisääntymistä. Säätelemätön verkkokalastus mitätöi istutukset ja on uhka luontaisesti lisääntyville kalakannoille sekä alentaa verkkokalastajan saaliin määrää ja arvoa. Harkiten säädelty verkkopyynti luo edellytykset kalavarojen monipuoliselle hyödyntämiselle sekä uhanalaisten kalalajien ja -kantojen suojelulle ja hyville verkkosaaliille.

Verkoilla pyydetään valtaosa talouskalojemme saaliista. Verkon osuus lajeittain vapaa-ajankalastussaaliista 2010 (RKTL) SIIKA MUIKKU LAHNA MADE KUHA SÄRKI TAIMEN

HAUKI AHVEN JÄRVILOHI %

0

10

20

30

40

50

60

70

80

90

100


VA S T U U L L I N E N V E R K K O K A L A S T U S

Verkkokalastusta pitää säädellä Yhtä oikeaa tapaa järjestää kalastus ei ole, vaan kunkin kalaveden olosuhteet ja kalakantojen hoidon tavoitteet vaikuttavat ratkaisuihin.

Verkkokalastuksen säätelyn tavoitteita: G uhanalaisten kalakantojen tai -lajien sekä saimaannor-

pan suojelu, G saaliin määrän ja/tai saaliskalojen pyyntikoon kasvatta-

minen, G pyydettävän kalalajin lisääntymisedellytysten paranta-

minen, G muiden verkoilla pyydettävien kalalajien kalastusmah-

dollisuuksien säilyttäminen ja G muiden kalastusmuotojen edellytysten parantaminen.

Solmuvälin säätely Pyyntiä voidaan kohdistaa tietynkokoisiin kaloihin säätelemällä verkon silmäkokoa. Riittävän suuri solmuväli antaa saaliskaloille (järvilohi, taimen, kuha, nopeakasvuinen siika) mahdollisuuden kasvaa riittävän kookkaiksi. Näin useimmista pyyntikohteista saadaan sekä suurempi saalis että kookkaampia saaliskaloja ja luontaisesti lisääntyvät kalakannat ehtivät lisääntyä. Esimerkiksi Suomenlahden meritaimenista saataisiin noin kolmanneksen suurempi kokonaissaalis, jos kalat pyydettäisiin 45 millimetrin verkkojen sijasta vähintään 55 millin verkoilla. Samalla kalojen keskipaino nousisi 1–1,5 kiloa ja osa kaloista ehtisi lisääntyä. Useimmiten verkkokalastusta ei voida järjestää vain suurten petokalojen ehdoilla, vaan myös hidaskasvuisen siian ja muikun pyynti samoissa vesissä on sallittava. Silloin ratkaisuna voi olla niin sanottu välikoon verkkojen käytön säätely, jossa rajoitetaan keskenkasvuisille taime-

0-5 m

5m

10 m < 15 m

Syvyysvyöhyke ratkaisee eri kalalajien esiintymisalueet ja sen millaisia ohjailumenetelmiä tarvitaan.

nille, järvilohille ja kuhille tuhoisimpien keskitiheiden (kalavedestä riippuen 24–54 mm) verkkojen käyttöä.

Syvyysvyöhykesäätely Vesialueen syvyysvyöhykkeen valinnalla pyritään tarkentamaan verkon solmuvälin säätelyä ulappa-alueiden keskenkasvuisten petokalojen suojelemiseksi ja saaliin parantamiseksi. Esimerkiksi kuhan verkkokalastuksen säätely talvella voidaan kohdistaa yli kymmenen metrin ja nieriän yli viidentoista metrin syvänteisiin. Samalla mahdollistuu tiheäsilmäisempien verkkojen käyttö matalalla rantavyöhykkeellä.

Alueelliset ja ajalliset rajoitukset

Riittävän suurisilmäinen verkko antaa kaloille mahdollisuuden lisääntyä ja kalastajalle parin vuoden viiveellä enemmän ja suurempia saaliskaloja.

Tärkeiden kalalajien kutupaikat voidaan rauhoittaa kudun ajaksi. Samoin istutusten onnistumista voidaan parantaa lyhyehköillä istutuspaikkojen rauhoituksilla. Vaelluskalojen vaellusreiteillä kalastusta voidaan rajoittaa vaelluksen etenemisen myötä erityisesti kapeikoissa ja kutujokien suualueilla sekä muissa paikoissa, missä verkkopyynti voi olla liian tehokasta. Ajallinen ja paikallinen kalastuksen säätely antaa mahdollisuuden sovittaa yhteen eri kalalajien verkkokalastusta niin, että mahdolliset haittavaikutukset jäävät pieniksi.

3


4

Kokonaisverkkomäärät kalavarojen mukaisiksi Verkkoluvat ovat usein alihintaisia, jos niitä vertaa verkon pyyntitehoon. Muun muassa tästä syystä verkkojen kokonaismäärät vesialueilla saattavat nousta liian suuriksi, eikä verkkokalastuksen ohjaus riitä turvaamaan kalavarojen kestävää käyttöä. Tällöin verkkojen määrää tulee rajoittaa asettamalla esimerkiksi vesistö- tai kalastajakohtaisia enimmäisverkkomääriä.

Yhdistelemällä paras lopputulos Yhdistelemällä eri säätelytapoja saadaan ratkaisuja, jotka ohjaavat tietyn kalalajin kalastusta, mutta eivät kohtuuttomasti rajoita muuta verkkokalastusta. Esimerkiksi kuhanpyyntiä sisävesillä voidaan säädellä talviaikana, yli kymmenen metrin syvänteissä, täydennettynä mahdollisella kutupyyntikiellolla.

Säätely osaksi kalavesien hoitoa Kaikkien kalalajien verkkokalastusta samoilla kalavesillä ei voida aina sovittaa yhteen. Aina ei myöskään ole mahdollista harjoittaa samoissa vesissä tehokasta verkkokalastusta ja tuloksellista viehekalastusta. Siksi on tärkeää määritellä tavoitteet, joiden mukaan kunkin vesialueen kalakantoja hoidetaan ja verkkokalastusta sekä muita kalastusmuotoja säädellään. Istutukset tulee suunnitella niin, että istutettavien kalalajien ja luontaisesti lisääntyvien kalalajien verkkokalastus voidaan sovittaa yhteen istutustavoitteita ja kalakantojen tilaa vaarantamatta. Mikäli halutaan keskittyä vain luontaisesti lisääntyvien kalalajien, kuten kuhan, hauen, ahvenen, siian ja mateen kalastukseen, on säätelyn tarve vähäisempi kuin istutuksin ylläpidettävien tai uhanalaisten kalakantojen kalastuksessa.

Näin kalastat verkoilla Kalastuksessa jokainen vesistö ja vuodenaika tarjoavat harrastajalle erilaisia haasteita. Uusille vesille suuntaavan tai aloittelevan verkkokalastajan kannattaakin tutustua pyyntiveden kalastoon ja ominaisuuksiin sekä määräyksiin ennen pyydysten hankintaa tai pyynnin aloittamista. Vesistön syvyys ja koko, veden kirkkaus, maantieteellinen sijainti ynnä muut seikat vaikuttavat merkittävästi siihen, mitä lajeja, mistä ja millaisilla verkoilla kannattaa tavoitella. Esimerkiksi muikku on verkkokalasta-

Verkkokalastaja voi myös hoitaa kalakantoja pyytämällä pieniä särkikaloja. Salakkaverkosta saa samalla hyviä syöttejä.

jalle tyypillinen kesä- tai syyssaalis ja kuha talvisaalis. Perustietoa kalavedestä saa kalastusalueen isännöitsijältä tai paikalliselta osakaskunnalta, mutta usein ajankohtaisin tieto tulee naapureilta ja muilta verkkokalastajilta.

Verkkokalastajan välineet Avovesikalastajan varusteet määräytyvät pitkälti vesistön koon mukaan. Suurilla vesillä tarvitaan pitäviä ankkureita ja vähintään 1,2 metrin lippusalkoja sekä 20 senttimetrin lippuja. Pikkujärvillä ja suojaisilla lahtivesillä verkot pysyvät paikoillaan ilman ankkurointia ja 15 senttimetrin koho riittää merkiksi. Mikäli verkkoja pidetään pyynnissä pidempään, kannattaa ne pikkuvesilläkin ankkuroida paikoilleen. Lenkilliseen betonipainoon on helppo solmia verkosta ja lippukohosta tuleva naru. Naruna kannattaa käyttää uppoavaa punottua materiaalia, sillä kierretty naru voi kiertää myös verkon yläpaulaa. Kelluva naru on painotettava, ettei se kesällä tartu potkureihin eikä talvella jäädy kiinni jäähän. Vetosolmujen käyttö narujen solmimisessa helpottaa verkkojen käsittelyä. Narua on hyvä säilyttää kookkaalla kelalla ja välttää sen turhaa katkomista, koska solmut voivat sotkeutua verkkoon. Matalat kesäverkot voi säilyttää puikkarilla. Kahta metriä korkeammat verkot kannattaa lappaa laakeaan paljuun, josta ne on helppo laskea uudelleen pyyntiin.

Merkitse verkot selvästi lippumerkeillä.


VA S T U U L L I N E N V E R K K O K A L A S T U S

Kiloja tai kappaleita

Talvella verkon voi lappaa avannon reunalle. Kovalla pakkasella tarvitaan alusta, joka estää verkon jäätymisen kiinni jäähän.

Entisajan pumpuliverkot kuivattiin seinustalla, mutta nykyiset verkkomateriaalit eivät siedä auringonvaloa. Verkot onkin syytä säilyttää auringolta suojassa siten, etteivät pikkujyrsijät ynnä muut eläimet yllä verkkoon tai muuten sotkeudu niihin.

Verkot jään alle Talviverkon uittamiseen on monta mahdollisuutta. Uittolauta on harrastajalle käyttökelpoisin uittoväline. Lisäksi tarvitaan hyvä lohkomistuura, reunallinen lapio, 60 metriä solmutonta ja punottua vetonarua sekä pari metriä rautalankaa. Talvikalastuksessa ei verkoissa tarvita puikkareita lainkaan, koska verkkoa koettaessa se on paras lappaa avannon reunalle. Kovalla pakkasella kiinnijäätymistä estää verkon lappaminen alustan päälle. Sama auttaa kevään puikkojäällä. Talvipyynnissä voi käyttää kevyemmin pauloitettuja ja siten kalastavampia verkkoja kuin kesäpyynnissä. Korkeiden verkkojen käsittely on helpompaa avannolla kuin veneestä. Verkon nostoavannot kannattaa peittää eristelevyllä ja lumella. Kiinnitysnaru on hyvä laittaa hieman avannosta sivuun, mistä sen saa helposti koukattua rautalangalla. Näin helpottuu myös avannon suojaaminen, eikä naru katkea avantoa tuurattaessa. Vetonarun kiinnittäminen onnistuu kairanreiästä. Etenkin mataliin verkkoihin pitää jättää riittävästi löysää narua kalojen sotkeutumisen varalta.

+20°

+10° +5°

Parhaaseen saalistulokseen päästään kohdentamalla verkkokalastus tiettyyn kalalajiin. Tämä edellyttää pyytäjältä hyvää vesistötuntemusta sekä tietoa eri kalalajien käyttäytymisestä. Lisäksi tarvitaan eri kalalajeille parhaiten soveltuvat verkkotyypit. Useimmilla kalalajeilla ohutlankainen verkko on pyytävämpi kuin vahvalankainen. Tämä korostuu etenkin talvikalastuksessa, koska kalat ovat kylmässä vedessä hidasliikkeisempiä. Harvalla ja vahvalankaisella verkolla saadaan kookasta saalista, jos verkko on riimutettu. Verkkokalastuksen taitoa kuvaa pyytäjän kyky valikoida vain tiettyjä kalalajeja. Taitamattomuutta kuvaa muiden kalalajien ja etenkin alamittaisten kalojen määrä saaliissa. Kalastustarvikemyyjän yleisverkoksi tarjoama “nelivitonen” aiheuttaa valitettavan usein vahinkoa istutuksin ylläpidettäville lohikala- ja kuhakannoille. Alamittamääräysten lisäksi kalastussäädökset asettavat selviä ajallisia rajoituksia verkkokalastukselle niillä vesialueilla, missä tavataan rauhoitettuja lohikaloja, kuten harjusta, taimenta ja saimaannieriää. Useilla vesialueilla on lisäksi kalastusalue tai osakaskunta antanut määräyksiä tai suosituksia verkkojen solmuvälistä.

Vesillä on muitakin Verkkokalastajan on syytä ottaa huomioon muutkin kalastajat ja vesillä liikkujat.Vaikka laki sallii verkoilla kalastamisen koko luvallisella vesialueella, laskemalla verkot nuotta-apajalle saa aikaan riidan nuottakalastajien kanssa. Pyynnin päätyttyä on poistettava myös ankkurit, eikä paikkaa saa varata pelkillä lipuilla. Verkonlaskussa on otettava huomioon, ettei aiheuta häiriötä ranta-asutukselle eikä vesilinnuille niiden pesintäalueilla ja muuttoreiteillä. Selvät lippumerkit ehkäisevät pyydyksille mahdollisesti vetouistelusta tai muusta vesistön luvallisesta käytöstä aiheutuvia haittoja. G Yleisverkkoa ei ole.Valitse verkko ja solmuväli kalalajin

mukaan. G Solmuväliltään 24–54 millin verkot aiheuttavat eniten

vahinkoa lohikala- ja kuhakannoille. G Ota selvää verkkovedestäsi ja eri kalalajien tuottavasta

pyyntikoosta. G Merkitse verkkosi selvästi ja vältä vesilintualueita.

+0,5°

Kesällä ja talvella eri saaliskalojen pyyntisyvyyteen vaikuttaa veden lämpötilakerrostuneisuus.

5


6

Alkutalvi on parasta kuhan verkkokalastusaikaa.

Kuhaa talviverkoilla Kuha suosii lämmintä vettä. Sen runsaimmat luontaiset kannat tavataan Oulujärven eteläpuolella. Keskimääräistä lämpimämpinä kesinä luontainen lisääntyminen onnistuu useimmissa vesistöissä napapiirin eteläpuolella, mutta poikkeuksellisen kylminä alkukesinä lisääntyminen saattaa epäonnistua jopa Etelä-Suomessa. 1990luvun alusta kuhaa on istutettu runsaasti eripuolille sisävesiä ja paikoin siitä on saatu uusi pyyntilaji. Kuhan kasvuun vaikuttavat muun muassa vesistön lämpötilat ja ravintotilanne. Järvi- ja Itä-Suomen karuissa ja syvissä suurjärvissä kuhat kasvavat hitaammin ja saavuttavat pyyntikoon pari vuotta myöhemmin kuin Etelä-Suomen matalammissa ja rehevissä vesissä. Merialueella kuhaa tavataan merkittävästi vain Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Maamme kuhasaaliista saadaan verkoilla noin 80 prosenttia. Lähes kaikilla vesillämme on ollut ongelmana kuhien pyytäminen liian pieninä. Tutkimusten mukaan paikoin jopa yli 90 prosenttia kuhasaaliista pyydetään ennen sukukypsyyttä.

hille, samoin useimpiin reittivesiin istutettaville järvilohille tai taimenille, jotka joutuvat kuhaverkkoihin keskenkasvuisina. Kuhan paras kasvukausi ajoittuu loppukesään. Kalatuoton kannalta onkin järkevintä pyydystää kuhat vasta kasvukauden jälkeen talvella. Järvissä talvella kuha hakeutuu syvänteisiin, missä vesi on lämpimämpää kuin lähelle nollaa jäähtyvässä pintakerroksessa. Pienillä ja keskisyvillä vesillä kuha talvehtii yli kymmenen metrin ja suurilla ja syvillä vesillä yli viidentoista metrin syvyydessä. Parhaita talviverkkoalueita ovat laajojen syvänteiden alueella olevat matalikot ja niiden loivat rinteet sekä syvänteisiin työntyvät, vedenalaiset niemekkeet. Myös syvänteiden väliset kannakset ovat hyviä talviverkkopaikkoja. Meressä lämpöolosuhteet ovat erilaiset kuin järvissä. Meressä kuha yleensä hakeutuu aiemmin jäätyvälle saaristo- tai lahtialueelle. Jäätymisvaiheessa kuha painuu yleensä aivan pohjaan, mutta keskitalvella se kohoaa hieman ylemmäksi. Vesialueilla, joiden syvänteiden pohjakerroksissa esiintyy kevättalvella happivajausta, voi kuhaa pyytää väliveteen kannatukselle lasketuilla verkoilla. Kuhaverkkojen tyypillistä muuta saalista ovat mateet, siiat, lahnat ja paikoin sulkavat. Loppusyksyllä, ennen vesien jäätymistä, kuhia voi tavoitella vastaavilta alueilta kuin talvella.

Kalastavat talviverkot Vaikka kuha on karhea ja piikkinen kala, pitää talviverkon olla hyvin herkästi pyytävä. Hämärässä jään alla kuha liikkuu hitaasti ja vahvan lumen aikana vähän.Tavallinen ohutlankainen, 0,15–0,17 millin verkko pyytää kuhia hyvin, jos se on pauloitettu kevyellä alapaulalla ja vähän kantavalla yläpaulalla. Talvipyynnissä parhaan saaliin saa 0,17–0,20 millin riimu- tai pystyriimuverkoilla, jotka ovat tavallista verkkoa kestävämpiä. Korkealla verkolla saa lisättyä saalismäärää, etenkin keskitalvella. Sopiva verkon korkeus on suurilla syvänteillä 3–5 metriä. Kuhaverkot on syytä laskea löysälle ja enintään kahden verkon avantovälein. Hyvien kuhasaaliiden aikana verkot on koettava riittävän usein, vähintään 4–5 päivän välein.

Talviverkoilla syvänteistä Alkukesästä kuha suosii pintavesiä tai vesistön matalampia alueita, jotka lämpenevät ensin. Kesän verkkokalastukseen kuha soveltuu huonosti, koska se liikkuu usein pintakerroksessa ja on siten paljon laajemmalla alueella kuin talvella. Lämpimässä vedessä kuha kuolee herkästi verkkoon ja pilaantuu nopeasti.Alkukesästä kuhan verkkokalastus saattaa aiheuttaa vahinkoa kuteville emoku-

Jäältä kalastettaessa verkko ja yli 40 senttimetrin avannot on merkittävä vähintään 1,2 metriä korkealla lippusalolla, joka ei ole väriltään valkoinen. Salkoon on kiinnitettävä kalastajan nimi ja yhteystiedot. Risun käyttö verkkomerkkinä ei ole enää kalastusasetuksen mukainen.


VA S T U U L L I N E N V E R K K O K A L A S T U S

Uhanalainen taimen

Talvella korkea verkon käsittely jäältä on vaivattomampaa kuin kesäkalastuksessa veneestä.

Laske pyyntiin vain tarpeellinen verkkomäärä, sillä alkutalvesta kuhasaaliit voivat olla runsaita. Pakastaminen heikentää aina kalan laatua.

Oikea solmuväli Verkon solmuväli valikoi merkittävästi saaliskuhien kokoa. Kuhien pitäisi tarttua verkon silmään vasta ennen rintaeviä. Riittävän suuri solmuväli vähentää kuhien tukehtumiskuolemia ja siten parantaa saaliin laatua sekä pidentää verkkojen koentaväliä. On tärkeää suhteuttaa verkkojen solmuväli kuhakannalle yleisesti asetettuihin tavoitteisiin. Yleistavoitteena pidetään, että kuhat ehtisivät kutea ainakin kerran ennen joutumistaan verkkopyynnin kohteeksi. Valitettavan usein kuhat pyydetään keskenkasvuisina jo edellisenä talvena, ennen ensimmäistä kutua. Kalatutkijoiden mukaan suurentamalla hieman verkon solmuväliä saataisiin saaliskuhien keskipaino helposti nostettua kaksinkertaiseksi. Samalla luontainen lisääntyminen tulisi mahdolliseksi. Aloita istutuksin tuetuissa kuhakannoissa ja EteläSuomen hyvätuottoisilla vesillä kuhan verkkokalastus vasta solmuväliltään 55–60 millin verkoilla. Kainuussa sekä muillakin Itä-Suomen syvillä tai karuilla vesillä, missä kuhat kasvavat hitaammin, käytä solmuväliltään vähintään 50–55 millin verkkoja. Kun tavoittelet kookkaampia, 2–5 kilon painoisia kuhia, pyydystä niitä 65–80 millin riimuverkoilla.

Vesistöjen rakentaminen on vienyt taimenelta valtaosan sen lisääntymisalueista. Merenrannikon ja suurjärvien taimensaaliit perustuvat lähes täysin vaelluspoikasten istutuksiin. Istutuksin ylläpidettävien taimenkantojen ongelmana on, että ne pyydetään verkoilla liian pieninä. Järvissä pääosa joutuu saaliiksi jo istutusvuonna ja meressä viimeistään istutusta seuraavana vuonna. Reittivesien järvitaimenistutusten määrä on laskenut huomattavasti parin vuosikymmenen takaisesta, osin heikentyneiden tulosten takia. Merkkipalautusten mukaan merialueidenkin istutusten tuotto on merkittävästi pudonnut ja saaliin ikärakenne nuorentunut. Vaikka iso osa taimenista onkin istutuksista peräisin, kohdistuu kalastuspaine ihan yhtälailla niihin harvalukuisiin luonnonkaloihin, jotka ovat erittäin arvokkaita yksilöitä luonnonlisääntymisen kannalta. Nykyisin vaelluspoikasistutuksissa pyritään suosimaan rasvaeväleikattuja istukkaita. Esimerkiksi Suomenlahden ja Saimaan lohikalaistutuksissa käytetään ainoastaan rasvaeväleikattuja istukkaita. Tällöin istutetun kalan pystyy erottamaan luonnossa syntyneestä kalasta tai pienpoikasistukkaasta. Jos rasvaevällinen taimen jää verkkoon, on suositeltavaa yrittää irrottaa se mahdollisimman hellävaraisesti ja vapauttaa se.

G Harkitse kalastatko luontaisia tai uhanalaisia taimenG G

G

G Alle 45 sentin saaliskuhat ovat kuhakantojen ja istu-

tusvarojen haaskausta. G Verkon solmuväli valikoi saaliskuhan koon. Käytä harvoja, 55–65 millin verkkoja. G Vältä talvella alle 55 millin verkkojen käyttöä kuhajärvien yli kymmenen metrin syvänteissä. G Paras kuhan verkkopyyntiaika on loppusyksyllä ja talvella.

G

kantoja lainkaan verkolla. Taimenta pyydetään liian tehokkaasti ja liian nuorena. Suosi mahdollisuuksien mukaan taimenen kalastuksessa verkkojen sijaan vieheitä ja koukkuja, joista alamittaisten, pienten tai lisääntymiselle tärkeiden suurten yksilöiden vapauttaminen hyväkuntoisina on mahdollista. Keskitä taimenenkalastus sellaisille alueille ja vesistöihin, joissa esiintyy tiettävästi vain kalastusta varten istutettuja taimenia. Minimoi sivusaaliiksi saatavien pienten taimenten määrä syksyisen siian kalastuksen yhteydessä. Muuta tarvittaessa pyyntipaikkaa alueelle, jossa pientä taimenta ei esiinny runsaasti.

7


8

Muikkua välivedestä Muikku on lyhytikäinen laji ja suotuisissa olosuhteissa nopeakasvuinen. Muikkukannat vaihtelevat voimakkaasti, mutta kaksituhatkymmenluvulla muikkukannat ovat useimmissa vesissä runsaat. Kasvuun vaikuttavat lähinnä muikkukannan tiheys ja käytössä olevat ravintovarat. Muikku on tärkeä osa karujen järvien ravintoketjua ja runsaana esiintyessään tärkeä lohipetokalojen ravinto. Vapaa-ajankalastajat saavat verkoilla maamme muikkusaaliista lähes 70 prosenttia. Muikun verkkokalastuksesta on paikallisesti haittaa taimenen ja järvilohen vaelluspoikasille sekä reittivesien kuhanpoikasille.

Pyyntisyvyydessä oltava varovaisuutta Keväällä, jäiden lähdettyä muikut ovat nälkäisiä ja syönnöstävät lämpenevästä pintavedestä jopa keskipäivällä. Parhaita paikkoja ovat syvännealueiden läheisyydessä olevat lahtien suualueet, minne muikut kerääntyvät syönnökselle. Järvissä, missä on runsaasti särkikaloja ja pikkuahvenia, rajautuu pintapyynti yleensä yön pimeimpään hetkeen. Vesissä, joihin istutetaan runsaasti taimenen tai järvilohen vaelluspoikasia, syvännealueiden pintaverkot verottavat yleensä liiaksi näitä alamittaisia istukkaita. Näillä vesillä verkot on syytä laskea vähintään neljän metrin syvyyteen tai kauemmaksi vaellusreiteistä ja istutusalueista. Saimaannieriän luontaisilla esiintymisalueilla ei muikkuverkkoja pitäisi laskea yli viidentoista metrin syvyyteen.

Kesällä välivedestä Kesällä, kun vedet ovat lämmenneet ja pintaan on kerrostunut lämmintä vettä, verkoilla pyydettävät kookkaammat muikut oleskelevat syvännealueiden harppauskerroksessa. Kesän lämpötiloista ja vesistön koosta riippuen sisävesien harppauskerros on yleensä 5–15

Verkkojen merkitsemiseen tarvitaan merkkisalkoja, välikohoja, ankkureita ja naruja.

metrin syvyydessä. Loppukesästä harppauskerros siirtyy syvempään. Elokuun lopulla muikkuverkot lasketaan noin kymmenen metriä syvempään kuin juhannuksen aikaan. Kirkasvetisissä järvissä muikut oleskelevat päivällä useita metrejä syvemmässä kuin yöllä. Keskikesällä muikkuja saa myös päivällä pohjasta, 15–20 metrin syvyydestä.

Välivedessä pyytävä verkko tarvitsee riittävästi kannatuskohoja. Mikäli se on lähempänä kuin 1,5 metriä vedenpintaa, tulee molemmissa lippusaloissa olla kaksi lippua.


VA S T U U L L I N E N V E R K K O K A L A S T U S

Kesällä muikkuverkot lasketaan kannatukselle, verkkojadan päistä tukevasti ankkuroiden ja vähintään kymmenen litran päätykellukkein. Välille laitetaan riittävästi kannatuskohoja, vähintään litra verkkoa kohden ja puolen verkon välein. Kannatuskohoissa käytetään solmutonta narua ja sopiva syvyys säädetään kiertämällä narua kohon ympärille. Tällöin vältytään narun sotkeutumiselta ja pintaveden salakka- tai ahvensaaliilta. Voimakas tuuli sekoittaa pintavettä syvemmälle ja muuttaa muikun oleskelusyvyyttä syvemmäksi. Kesän lämpimän veden aikaan muikkuverkot koetaan vähintään puolen vuorokauden välein, etteivät muikut kuole ja pehmene verkkoon. Mikäli verkoista tulee pieniä kuhia tai ahvenia, verkot pitää laskea muutamaa metriä syvemmälle.

Syksyllä kutumuikkuja Muikut kutevat parvissa loivien selkä- ja rantamatalien rinteissä lokakuun puolivälin jälkeen, veden jäähdyttyä noin viiteen asteeseen. Kutusyvyys ja -aika vaihtelevat eri järvissä. Pohjois-Karjalassa tavataan muutamista järvistä myös talvikutuista muikkukantaa, joka kutee vasta jääpeitteen alle. Mätimuikut jäävät lihavampina hieman harvempiin verkkoihin kuin koiraat. Rehevissä järvissä pohjaverkoilla tapahtuvaa kutupyyntiä haittaavat runsaat kiiski-, särki- tai ahvenkannat. Näillä vesillä toimivat sokkeliverkot, joissa alaosa on harvempaa verkkoa. Suuremmilla järvillä muikkua voidaan pyytää muutamia viikkoja sulasta vedestä vielä kudun jälkeenkin. Kudun jälkeen muikut syönnöstävät matalilla ranta-alueilla ja pintavesissä. Kudun jälkeen muikut ovat laihoja ja tarttuvat solmuväliltään hieman tiheämpiin verkkoihin kuin kutumuikut.

Talviverkoilla muikkuja Muikkuja voi pyytää myös jään alta. Talviverkot lasketaan pintaan aivan jään alle, kiristettynä päätypainoilla pitkään avantoväliin. Muikkuverkot koetaan talvella vähintään joka toinen päivä. Kirkkaissa vesissä muikut painuvat kevään lumetto-

Verkkomuikut on syytä perata välittömästi pyynnin jälkeen.

milla jäillä syvänteisiin, noin kahdenkymmenen metrin syvyyteen, mistä niitä saa pohjaverkoilla.

Muikuille erikoispauloitus Hyvä muikkuverkko poikkeaa pauloitukseltaan huomattavasti harvoista verkoista. Muikkuverkon silmä pauloitetaan tavanomaista avoimemmaksi, jolloin yläpaulan pituus on 30–35 metriä (yl. 27 m). Muikkuverkon alapaulan on syytä olla huomattavasti raskaampi ja yläpaulan kantavampi kuin tavanomaisissa verkoissa. Näin estetään muikkujen sotkeentuminen verkkoon ja verkko pysyy pyytävänä veden tuulivirtauksissa sekä suurillakin kalamäärillä. Välivesipyynnissä käytetään yleensä kolmen metrin korkuisia ja pohjapyynnissä 1,5–3 metrin korkuisia, 0,15 millin langan verkkoja.

G Muikkuverkoista voi olla haittaa järvilohen, taimenen,

nieriän ja kuhan poikasille. G Vältä muikun verkkopyyntiä lohikalojen poikasten is-

tutus- ja vaellusalueilla. G Laske muikkuverkot yli neljän metrin syvyyteen järvi-

Korkeista verkoista kalat on helppo irrottaa vaikkapa muovin päällä.

lohi- ja taimenalueilla.

9


10

Siika kutee sora- ja kivipohjille lähelle rantaa.

Siianpyynti on taitolaji

Siikaa kudulta

Suomessa tavataan puolenkymmentä alkuperäistä siikamuotoa. Näistä merialueen vaellussiika ja järvien planktonsiika ovat nopeakasvuisia ja niiden saaliit perustuvat nykyisin lähes täysin poikasistutuksiin. Planktonsiian kannat ovat vaarantuneet ja merialueen vaellussiika on erittäin uhanalainen. Istutusten tuottoa voitaisiin merkittävästi lisätä suurentamalla verkkojen silmäkokoa. Hidaskasvuisia siikamuotoja ovat merialueella karisiika ja sisävesien vaellussiika, joiden kannat ovat usein ylitiheitä. Lisäksi etelärannikolla tavataan tavoiltaan karisiian tyyppistä saaristosiikaa, Satakunnassa ja KaakkoisSuomessa järvisiikamuotoja sekä Koillis-Lapissa kookasta pohjasiikaa. Verkkokalastus on tärkein siiankalastusmuoto. Vapaa-ajankalastajien siikasaaliista lähes 90 prosenttia saadaan verkoilla. Verkkokalastuksen ongelmana on liian nuorina pyydetyt nopeakasvuiset siikakannat. Lisäksi hidaskasvuisten siikojen pyynti tiheäsilmäisillä verkoilla aiheuttaa paikoin merkittävää haittaa istutetuille kuha- ja taimenkannoille.

Lähes kaikki kookkaat siikamuodot liikkuvat pääasiassa pinta- ja välivedessä. Tämä tekee siiankalastuksen ajoittain vaikeaksi. Varsinkin sisävesien planktonsiian ja merialueen vaellussiian pyynti vaatii tietoa oikeasta pyyntisyvyydestä ja paikasta. Järvien tuppisiika ja merialueen karisiika ovat pohjaravinnon käyttäjinä helpommin pyydettävissä pohjaverkoilla. Hyvillä kuha- ja taimenvesillä siianpyynti tulee kesällä keskittää syvänteisiin. Helleaikana ja loppukesällä sisävesien siiat painuvat yli kymmenen metrin syvyyden viileään veteen. Hyviä saaliita saattaa saada planktonsiikavesien supposyvänteistä kirkkaina päivinä pohjaverkoilla tai välivedestä. Myös tuppisiikaa voi pyytää keskikesällä syvänteiden ja karikoiden rinteistä, noin viidentoista metrin syvyydestä. Kesällä siikaverkot kannattaa laskea vain lyhyeksi ajaksi, sillä verkkoihin kertyy nopeasti levää ja siika kuolee herkästi verkkoon. Sisävesien tuppisiian pyynti onkin parasta tehdä myöhäissyksyn kutupyyntinä matalilla pohjaverkoilla. Tähän parhaita alueita ovat sora- ja hiekkarannat sekä matalikot.


VA S T U U L L I N E N V E R K K O K A L A S T U S

Planktonsiikaa on istutettu runsaasti lampiin ja pikkujärviin, missä ne yleensä kasvavat hyvin, eikä niiden pyynti haittaa muita kalalajeja. Pienvesistä siikoja saa kesäpyynnissä pesäverkoilla tai syvänteiden pohjapyynnillä. Paras pienvesien pyyntiaika on loka-marraskuussa sekä ensijäiltä, jolloin planktonsiiat liikkuvat aktiivisesti. Jos istutusmäärä ei ole ollut liian suuri (<15 kpl/ha/v), saattavat siiat kasvaa useamman kilon painoiseksi. Talvella planktonsiikoja saa syvännealueiden pintavedestä aivan jään alle kohotetuilla verkoilla. Merialueella, muun muassa Selkämerellä, saadaan hämäräajan kesäpyyntinä hyviä siikasaaliita ajo- ja pintaverkoilla. Kookas vaellussiika kannattaa pyydystää harvoilla pesäverkoilla. Parhaita paikkoja ovat rantojen ja matalikkojen syvät rinteet sekä jokisuistojen edustan saarten ja niemien kärjet. Karisiialle parhaita kesäpaikkoja ovat matalikkojen syönnösrinteet. Parhaat saaliit saa vesien kylmettyä loka-marraskuun vaihteessa kutumatalikoilta ja -karikoilta. Runsaiden siikasaaliiden aikaan rajoita laskemaasi verkkomäärää.

Merialueen vaellussiian ja sisävesien planktonsiian pyynnissä sopiva solmuväli on yleensä 50–60 milliä. Kudulle nousevia vaellussiikoja tavoitellaan vielä suuremmalla silmäkoolla.Tiheää ja hidaskasvuista planktonsiikakantaa on syytä harventaa jo 40–45 millin verkoilla. Kalastettaessa vaellus- ja planktonsiikoja langan paksuus on 0,15–0,17 milliä. Suurien siikojen pinta- ja välivesipyynnissä 60–70 millin solmuvälisissä verkoissa tarvitaan 0,20 millin lanka. Yleisverkkona kookkaille siioille on kolmen metrin korkeus hyvä, mutta pinta- ja välivesipyynnissä voi käyttää korkeampiakin verkkoja. Talvipyynnissä käytettävät verkot voivat olla kevyemmällä alapaulalla ja vähemmän kantavalla yläpaulalla varustettuja kuin kesäverkot. G Nopeakasvuiset siikaistukkaat pyydetään verkoilla liian G G

Ohut lanka ja oikea silmäharvuus Siian pyynnissä on tärkeää verkon oikea solmuväli ja langan paksuus. Karisiialle sopiva solmuväli on pyyntivedestä riippuen yleensä 35–40 milliä ja tuppisiialle 30–38 milliä. Yleisvahvuutena pikkusiikaverkoissa käytetään 0,15 millin lankaa. Talvisaalista saa lisättyä 0,12 langalla. Matalikko- ja rantaverkoiksi kutupyyntiin sopii 1,5–1,8 metriset verkot eli niin sanottu käsiverkkokorkeus. Pikkusiian pyynnissä on huomioitava, että monet kalastusalueet ovat asettaneet solmuvälirajoituksia, etenkin talvikalastukseen.

G G G

nuorina. Siikojen verkkokalastus voi haitata taimen- ja kuhakantojen hoitoa. Kalasta merellä nopeakasvuista vaellussiikaa tai järvissä planktonsiikaa solmuväliltään vähintään 50-60 millin verkoilla. Kalasta kuha- ja taimenvesillä siikoja kesäisin vain syvänteistä. Vältä talvella siikaverkkojen pitoa taimenvesillä matalassa ja kuhavesillä syvänteissä. Vältä karisiian pyynnissä merellä pienten taimenten suosimia matalia karikoita keväällä ja syksyllä. Taimen joutuu sivusaaliiksi erityisesti alle kolmen metrin syvyysvyöhykkeellä.

Ahventa ja särkeä Useimmissa vesissä särkikalakannat ovat lisääntyneet. Vesien rehevöitymisen ja ilmaston lämpenemisen lisäksi lisääntymistä edistää petokalojen voimakas pyynti. Särki ja pieni lahna ovat käyttökelpoisia rehevissäkin vesissä kylmän veden aikaan. Maamme särkisaaliista puolet pyydetään verkoilla. Ahventa saadaan verkkopyynnillä merialueelta sekä suuremmilta sisävesiltä, missä se on riittävän kookasta verkoilla pyydettäväksi. Ahvensaaliista vain neljännes pyydetään verkoilla. Ahven soveltuukin paremmin katiska- ja vapakalastukseen kuin verkkopyyntiin. Ohutlankaisten ja tiheäsilmäisten verkkojen käyttö sopii huonosti yhteen useimmilla vesillä toteutettavien muiden lajien istutusten tai suojelun kanssa. Verkkokalastajan onkin hyvin tarkkaan harkittava mihin ja milloin laskee tiheät, 24–54 millin solmuväliset verkot. Useat kalastusalueet ovat rajoittaneet välikoon verkkojen käyttöä yli kolmen metrin syvyysalueella tai rajoittaneet tiheiden, alle 55 millin verkkojen käyttöä talvikalastuksessa.

Ylitiheiden särki- ja ahvenkantojen pyynnissä verkko on kelpo pyydys.

11


12

Särysverkot lahtivesille Särjen verkkopyynti on tuloksellisinta keväällä, kun särjet kokoontuvat lahtialueille kudulle. Kesällä särkikalat oleskelevat hajallaan ja osin pintavesissä. Syksyllä vesien jäähdyttyä särjet kerääntyvät taas parviin.Tällöin parhaita pyyntialueita ovat matalien sisälahtien pienet, 3-5 metrin syvänteet ja syvännerinteet. Särki painuu kylmässä vedessä aivan pohjaan, joten samoilta paikoilta voi pyytää myös talviverkoilla. Talvipyynti on kuitenkin helpompaa syöttikatiskalla. Särjen verkkopyyntiä kannattaa välttää lohikalojen istutusalueiden lähistöllä. Ahvenen tuottoisinta verkkopyyntiä on keväinen kutupyynti. Verkot lasketaan kutupyyntiin kivikkorinteisiin tai soramatalikoille. Merellä kutuahven hakeutuu sisälahtiin ja suurjärvillä matalammille alueille. Ahvenen kutupyynnistä ei yleensä ole haittaa kalaistutuksille, kunhan välttää istutusalueita. Istutusvesillä kutuahventa kannattaa pyytää katiskalla. Keskikesän helteellä ahven nousee lämpöiseen veteen rannoille, matalikoille ja karikoille, joista sitä saa hämärän aikaan verkolla. Verkot lasketaan vain lyhyeksi aikaa, sillä ahven kuolee lämpimässä vedessä nopeasti verkkoon. Kuhavesillä ahvenen verkkokalastus on syytä rajoittaa vain ranta- ja lahtivesille, sillä selkämatalikoilla liikkuu myös keskenkasvuisia kuhia. Syksyllä ahvenet painuvat pohjaan syvänteiden rinnealueille, joista niitä voi saada myös verkoilla. Talvella ahven liikkuu hyvin vähän ja varoen, eikä verkolla saa kuin satunnaisia kaloja. Kuhavesillä syys- ja talvipyynnissä alamittaisilla kuhilla on taipumus jäädä ahvenverkkoihin, joten tällaisesta pyynnistä on syytä luopua.

Särjen parhaita verkkopyyntialueita ovat keväällä ja syksyllä lahtialueet.

solmuvälistä. Ohut lanka kalastaa tehokkaammin, mutta varsinkin särkialueilla liikkuu myös haukia, jotka repivät liian ohuen havaslangan. Sopivin lankavahvuus on 0,17 milliä. Karkeat kutusärjet ja aktiiviset kutuahvenet jäävät myös 0,20 millin lankavahvuuden verkkoon. G Harkitse mihin ja milloin lasket tiheitä ahven- tai särki-

verkkoja. G Vältä alle 54 millisillä verkoilla kalastusta lohikalojen

istutus- ja liikkumisalueilla. G Vältä ahvenen verkkokalastusta kuhavesillä. Kalasta ah-

venta mieluummin katiskalla. G Kalasta särysverkoilla vain lahdissa ja rantavyöhyk-

keessä.

Verkkokalastus uhkatekijänä Vanhan viisauden mukaan verkot lasketaan kalan tielle. Nykyisin vesissämme on joitakin kalalajeja ja useita kalakantoja, joille näin ei saa tehdä. Uhanalaisten kalalajien ja kalakantojen kalastusta tai nuoriin yksilöihin tahattomasti kohdistuvaa verkkokalastusta on syytä rajoittaa. Järvi- ja meritaimenkannat sekä Vuoksen vesistön nieriä ovat äärimmäisen uhanalaisia ja Inarijärven nieriän kalastus on istutusten varassa. Saimaan järvilohikannan perimän ylläpito ja kalastettavan kannan lisääminen edellyttävät verkkokalastuksen ohjaamista nykyistä tehokkaammin. Järvilohta istutetaan Saimaan lisäksi lähes kaikilla muillakin suurilla vesistöalueilla kalastettavaksi tuottavassa pyyntikoossa. Meriharjuksen kannat ovat äärimmäisen uhanalaisia ja järviharjuskin taantunut niin, että harjuksien esiintymisalueilla se edellyttää paikallista verkkokalastuksesta luopumista. Kalastuslaki kieltää pitämästä verkkoja vedessä, jos pyydys sopii rauhoitetun kalan pyyntiin. Tämä koskee erityisesti verkkokalastusta Vuoksen vesistön nieriäalueilla, paikallisesti harjuksen kevätrauhoitusta, kalastusta kalatiessä ja -väylässä sekä verkkokalastusta lohipitoisissa joissa tai virtapaikoissa lohikalojen rauhoitusaikana. Saimaannorpan suojelualueilla on valtioneuvoston asetuksella rajoitettu verkkokalastusta sekä vapaaehtoisilla sopimuksilla kielletty verkkokalastus 15.4.–30.6. norpan poikasalueilla.

Matalat käsiverkot

Harkitse missä ja mitä pyydät

Ahvenen ja särjen verkkopyynti onnistuu parhaiten matalilla 1,2–1,8 metrin käsiverkoilla. Matalista pohjaverkoista on vähiten haittaa lohikalojen istukkaille ja niistä on helppo irrottaa saaliskalat. Solmuväli valitaan saaliskalojen koon mukaan.Yleensä särkiverkon solmuväli on 20–30 milliä, joillakin karuilla vesillä jopa 45 milliä. Ahvenverkon solmuväli on yleensä 35–45 milliä, mutta paikoin merialueella kookasta ahventa saa 55 millin verkolla. Etenkin särki mutta myös ahven on tarkka oikeasta

Arvokkaiden kalakantojen säilyttäminen myös tulevaisuudessa pyydettävinä kohteina edellyttää verkkokalastajilta vastuuta ja tarkkaa harkintaa. Eräiden lajien, kuten meri- ja järvitaimenen sekä järvilohen nykyiset saaliit perustuvat lähes täysin istutettuihin kaloihin. Istutusten onnistumiseen vaikuttaa ratkaisevasti verkkokalastus. Ota selvää pyyntialueesi kalakannoista, ennen kuin kalastat verkoilla! Vältä järvilohen poikasten istutusalueilla ja syönnös-


VA S T U U L L I N E N V E R K K O K A L A S T U S

VERKKOSAALIIN KÄSITTELY Saaliin laadun kannalta verkkopyynti on ongelmallisempaa kuin katiska- ja rysäpyynti tai koukkukalastus. Verkossa kala stressaantuu ja siksi säilyy huonommin. Kala myös kuolee helposti verkossa. Oikealla käsittelyllä voi vaikuttaa verkkokalan laatuun.

Koe verkot usein

Ahvenen ja särjen verkkopyynnissä vähiten haittaa lohikaloille on matalista pohjaverkoista.

alueilla erityisesti muikkuverkkojen käyttöä pintapyynnissä (0–4 meriä pinnasta) sekä tiheiden, alle 55 millisten verkkojen käyttöä järvilohien vaellusalueilla. Näiden verkkojen käyttöä tulee välttää erityisesti kesäkuussa ja päävaellusreitillä koko avovesikauden, aina lokakuulle asti, jolloin järvilohi vaeltaa vilkkaimmin. Pinta- ja välivesipyynnissä järvilohivesillä on käytettävä vähintään 80 millin verkkoja. Näin saadaan nykyistä parempi tuotto istutuksista ja turvataan emokalojen vaellus mahdollisille kutualueille. Jos kalavesilläsi elää äärimmäisen uhanalainen nieriä, pidättäydy verkkokalastuksesta yli viidentoista metrin syvyysalueilla sekä syysrauhoituksen aikana mahdollisilla kutualueilla. Käytä nieriän istutusalueilla solmuväliltään vähintään 55 millin verkkoja yli viidentoista metrin syvyysvyöhykkeellä. Muista lohensukuisista petokaloista poiketen pikkunieriät tarttuvat myös hampaistaan harvoihin ohutlankaisiin verkkoihin. Meri- tai järviharjuksen esiintymisalueilla vältä verkkokalastusta karikoilla ja soramatalikoilla. Harjusvesillä voit siian kutupyyntiä jatkaa hienoilla hiekka- ja liejupohjilla, sillä harjus oleskelee yleensä karkeammalla kivikko- tai sorapohjaisella alueella. Harjusvesillä verkkopyynti on kiellettyä huhti-toukokuussa luotojen ja saarten ranta-alueilla sekä virta-alueilla. Eräät kalastusalueet ovat kartoittaneet harjusten hoitoalueet, joissa verkkokalastus on syytä lopettaa kokonaan.

G Ota huomioon kalastuslain rajoitukset nieriä- ja har-

jusvesillä. G Arvokkaiden ja uhanalaisten kalakantojen sekä saimaannorpan säilyttäminen edellyttää sinulta verkkokalastajana erityistä harkintaa. G Vältä solmuväliltään 24–54 millin verkkojen käyttöä kuha, nieriä- ja järvilohivesillä sekä uhanalaisten taimenkantojen tärkeillä syönnösalueilla ja vaellusreiteillä.

Tärkeintä on kokea verkot niin usein, että kala ei ehdi kuolla. Sopiva pyyntiaika riippuu muun muassa veden lämpötilasta, vuodenajasta ja kalalajista. Lyhyimmillään koentaväli on kesälämpimällä ja pisimmillään talvella. Verkossa kuolevat herkimmin päästään verkonsilmiin takertuvat kalalajit. Kun kala stressaantuu, maitohappo lisääntyy. Hapensaannin estyessä seuraa tukehtuminen. Yksiselitteistä jakoa verkkoon herkästi kuolevista ja toisaalta elävinä pysyvistä kaloista on hankala tehdä. Kuha on hyvä esimerkki verkonsilmien kohtalokkuudesta. Lahna puolestaan kuuluu selviytyjiin. Vertailemalla näiden kalojen rakennetta tukehtumisherkkyys selittyy ainakin osaksi. Alapaulan lähelle jääneet kalat saattavat kuolla herkemmin saadessaan rimpuilullaan pohjaainekset liikkeelle. Näin käy todennäköisimmin rehevissä vesissä. Merialueella kilkit löytävät usein alapaulaan kuolleen kalan ja jättävät siihen jälkensä.

Käsittele verkkokalat näin Tainnuta, verestä, perkaa, jäähdytä

G Jo verkkoa nostaessasi tainnuta ja verestä suuret elä-

vät kalat ja jos mahdollista pienemmätkin.Tällöin verkkoon ei tule kalojen rimpuilun aiheuttamia lisäreikiä. Talvipakkasilla paras verestyshetki on vedestä noston yhteydessä. G Käsittele ensin elävät ja arvokkaimmat kalat. G Aloita helpoimmin irrotettavista ja painavista kaloista, niin saat suurimman osan saaliista nopeasti jatkokäsittelyyn. Jäljelle jääneiden kalojen irrottaminen helpottuu samalla. G Avaa ja käsittele viivyttelemättä silmän läpi työntämäsi kalat (mm. siiat), sillä kovakourainen käsittely nopeuttaa niiden pilaantumista.

13


14 G Pienten parvikalojen, kuten muikun päästäminen ver-

kosta sujuu parhaiten useamman avustajan kanssa.

VERKKOKALASTAJAN SÄÄNNÖKSIÄ

G Älä anna saaliin jäätyä, lämmetä tai kuivua, vaan suojaa

se, vaikka kalat olisivat vielä kiinni verkossa. G Käytä laadultaan parhaat kalat vaativimpiin tarkoituksiin.

Verkkoon kuolleet kalat voit useimmiten käyttää, mutta tee se viivyttelemättä. Lajittele saaliisi, jotta hyvin säilyvien kalojen joukkoon ei joutuisi huonosti säilyviä. G Stressiin kuollut kala säilyy huonosti. Sen kuolinjäykkyys jää lyhyeksi ja bakteerien toiminnalle muodostuu suotuisa ympäristö. Stressitilan katkaiset tainnuttamalla kalan napakalla iskulla päähän, aivojen kohdalle. G Verestä (laske veret, pistä, teurasta) kala heti tainnutuksen jälkeen katkaisemalla sydämen ja kidusten välinen verenkierto. Tähän riittää pisto kapealla veitsellä valtimokeon eteen. Veri valuu tehokkaimmin ulos kalan ollessa vedessä. Odota, että sydän pumppaa veren pois, ja käsittele kala vasta sitten. Veri on hyvä bakteerien kasvualusta. Verestetyn kalan filee säilyy hyväkuntoisena 2–3 päivää pidempään kuin verestämättömän kalan filee. G Perkaa, huuhtele ja jäähdytä kala niin nopeasti kuin työolosuhteet sallivat. Ihannelämpötila kalan kuljettamiselle ja säilytykselle on lähellä nolla-astetta.

Tainnuta kala napakalla iskulla päähän aivojen kohdalle.

Verestä kala katkaisemalla sydämen ja kidusten välinen verenkierto pistolla valtimokeon eteen.

Kalastusluvat Meressä olevaa yleisvettä lukuun ottamatta verkkokalastaja tarvitsee aina vesialueen omistajan luvan. Järvien yleisvesialueelle verkkokalastukseen luvan myöntää kalastusalue. Lisäksi 18–64 -vuotiaiden verkkokalastajien pitää maksaa kalastuksenhoitomaksu, joka on 22 euroa/kalenterivuosi tai 7 euroa/vrk, tilille IBAN FI47 5000 0121 5028 42, BIC OKOYFIHH. Mobiilimaksuna vuosi 2012 puh. 0600 828221 ja 7 vrk 0600 828222. Suurin osa vesialueista on kylän yhteisiä ja niitä hallitsevat vesialueiden osakkaiden muodostamat osakaskunnat. Mökkitontilla on yleensä osuus yhteiseen vesialueeseen, jolloin mökkiläinen on osakaskunnan osakas. Osakkaalla on oikeus osakaskunnan määräämällä tavalla ja maksuilla (pyydysmerkit) harrastaa muun muassa verkkokalastusta yhteisellä vesialueella. Vesiä omistamattomilla vakinaisilla asukkailla tai kesämökkiläisillä on kalastuslain 9 §:n perusteella yleensä oikeus saada vesialueen omistajan lupa verkkokalastukseen asuin- tai kesämökkipaikkakuntansa kalavesillä. Tietoa verkkokalastuslupien myynnistä saa osakaskunnan hoitokunnan puheenjohtajalta tai alueelliselta kalatalouskeskukselta. Lupia myyvät yleensä myös paikalliset kalastustarvikeliikkeet. Verkkokalastus on kielletty G joen sekä meren ja järven kapeikkojen ja salmien syvimmällä kohdalla olevassa valtaväylässä, jonka leveys on yleensä kolmasosa joen, salmen tai kapeikon leveydestä ja jossa on liikennettä tai uittoa tai jota kala pääasiallisesti käyttää kulkutienään, G jokien suualueilla meressä tai järvessä olevassa kalaväylässä, G kalatiessä sekä sadan metrin matkalla sen tai muun kalan kulkua turvaavan laitteen ylä- ja alapuolella ja G voima- tai muun laitoksen kanavassa ja sata metriä vesistön poikki rakennetun padon alapuolella. Kalastaessa on otettava huomioon G On vältettävä kalastusta yleisessä kulkuväylässä, joka on virallisin väylämerkein merkitty vesistöön ja/tai karttaan. G On vältettävä sellaisten pyydysten käyttöä, jotka tarpeettomasti vahingoittavat tai tuhoavat kaloja tai vaarantavat kalakantaa. Kalastusalue voi rajoittaa luvallisten pyydysten käyttöä. G Silmäkoko silakkaa, kilohailia, muikkua ja kuoretta meressä pyydettäessä on vähintään 16 milliä, meritaimenta ja lohta pyydettäessä 157 milliä ajoverkossa ja pintaan tai pinnan läheisyyteen ulottuvassa ankkuroidussa verkossa. Kalastusalue voi antaa muita määräyksiä koskien verkkojen silmäkokoa.


VA S T U U L L I N E N V E R K K O K A L A S T U S

G Kalojen rauhoitusajat ja kalojen alimmat mitat.

G Vuoksen vesistöalueella maa- ja metsätalousminis-

Kalastusalue voi määrätä vesialueilleen suurempia alamittoja kuin kalastusasetuksessa säädetään. G Kalastuksessa on vältettävä tarpeettoman häiriön aiheuttamista ranta-asukkaille.

teriö on rajoittanut asetuksella verkkokalastusta saimaannorpan suojelualueilla sekä vapaaehtoisilla sopimusalueilla. G Vastuullinen verkkokalastaja kalastaa vain omaan tarpeeseen.

L L

VERKKOJEN MERKINTÄ

L

Vesiliikennealueiden selvästi näkyvä merkki syvemmällä oleville pohjaja välivesipyydyksille.

Vesiliikennealueiden selvästi näkyvä merkki pintapyydykselle, joka ulottuu lähemmäksi kuin 1,5 metriä veden pintaa.

Muilla kuin vesiliikennealueilla pyydyksen merkintään riittää koho tai pienikokoisempi lippu matalammassa salossa.

15


16

PYYNNIN PÄÄTYTTYÄ Kalastuksen päätyttyä verkkojen lisäksi tulee poistaa ankkurit ja muut kalastukseen käytetyt tarvikkeet. Pyydyksiä ei saa säilyttää niin, että riista- tai muut eläimet voivat joutua niihin.

KALOJEN ALIMMAT MITAT Seuraaville luonnonvesistä pyydetyille kaloilla on määrätty alimmat mitat (leuasta yhteen puristetun pyrstöevän kärkeen), jotka saaliiksi otettavien kalojen tulee täyttää: merilohi 60 cm, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin sisäiset aluevedet 50 cm meritaimen 50 cm järvitaimen ja järvilohi 40 cm, samoin nieriä Inarinjärvessä ja Vuoksen vesistöalueella kuha 37 cm harjus 30 cm

Kalastusalueet ovat määränneet kalavesilleen kaloille suurempia alamittoja, kuin mitä lainsäädäntö edellyttää. Tarkasta aina kohteen alamitat ennen kuin kalastat. Kalojen tuottava pyyntikoko on lähes aina suurempi kuin kalastusasetuksessa määritelty alamitta. Alamitta ei turvaa kalojen selviytymistä lisääntymiskokoisiksi, puhumattakaan laadultaan ja määrältään parhaan saaliin takaavasta pyyntikoosta. Alamittaiset kalat on aina laskettava takaisin veteen, elävinä tai kuolleina.

KALOJEN RAUHOITUSAJAT Seuraavilla kaloilla on rauhoitusajat, jolloin niiden pyynti verkolla on kielletty: meri- ja järvilohi sekä meri-, järvi- ja purotaimen 1.9.–30.11. joessa, purossa ja virtapaikassa nieriä Vuoksen vesistöalueella 11.9.–15.11.

Toimittajat: Risto Tarikka ja Jaana Vetikko Tekstit on muokattu Verkko 2000 kestävän verkkokalastuksen perusteet -lehdestä. Piirrokset: Jakke Haapanen Kuvat: Risto Tarikka, Sulo Tiainen ja Jaana Vetikko

harjus 1.4.–31.5. lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia

Taitto: Markkinointipörssi Oy

Kalastusalueet, ELY -keskus ja MMM voivat antaa myös asetuksesta poikkeavia rauhoituspäätöksiä. Tarkasta aina kohteen rauhoitusajat ja -alueet ennen kalastusta.

Rahoitettu osittain maa- ja metsätalousministeriön kalastuksenhoitomaksuvaroilla. ISBN 978-952-5447-03-3