1 minute read

JALKAPALLOA JOKAISELLE!

Monista iltapäivälehdistä olemme saaneet lukea, ja tutkitustikin on todettu, että liikkumattomuus on suuri ongelma nyky-yhteiskunnassamme. Tutkimukset osoittavat, että varhaislapsuudessa omaksutut liikuntataidot ja liikunnalliset elämäntavat kantavat läpi elämän. VJS on vaikuttava lasten sekä nuorten liikuttaja omassa paikallisyhteisössään ja kantaa omalta osaltaan yhteiskuntavastuuta järjestämällä toimintaa aina taaperosta pitkälle aikuisuuteen.

Uutena toimintamuotona VJS on aloittanut VJS Futisliigan, joka on suunnattu 4–9-vuotiaille. Aikaisemmin päiväkoti-ikäisten toimintaa toteutettiin Futistiimi-nimellä, ja sitä järjestettiin Länsi-Vantaan hiekkakentillä ja koulujen liikuntasaleissa. Uudistuksen myötä myös päiväkoti-ikäiset pääsevät pelaamaan sekä VJS:n omilla että Vantaan kaupungin tekonurmikentillä.

Advertisement

Meille VJS:ssa on tärkeää tuottaa elämyksiä jalkapallon parissa sekä mahdollistaa lapsille harrastaminen yhdessä perheiden ja päiväkoti- tai koulukavereiden kanssa. Positiiviset kokemukset liikunnasta osana perheiden arkea vahvistavat liikunnallista elämäntapaa mutta myös rakastumista jalkapalloon. Ehdottomasti yksi makeimmista jutuista on, että VJS Futisliigalla on oma lopputurnauksensa, jossa lapset pääsevät pelaamaan VJS:n kaupunginosajoukkueita vastaan. Tapahtumat järjestetään seuran joukkueiden otteluiden yhteydessä, jolloin lapset ja perheet voivat yhdessä tulla katsomaan peliä.

Jo koronapandemian aikana aloitimme päiväkodeille jalkapallotuokioiden sekä

5–6-vuotiaille omien Futis Hulabaloo -turnausten järjestämisen. Nämä ovat olleet lapsille mieleenpainuvia kokemuksia, joiden myötä VJS:stä on tullut odotettu vieras päiväkoteihin.

VJS järjestää lapsille joukkuetoiminnan lisäksi matalankynnyksen toimintaa, josta suosituimpia ovat VJS Keltaisten ryhmät. VJS Keltaiset ovat ympäri vuoden kysyttyjä ryhmiä, ja suuren suosion myötä ryhmät täyttäytyvät aina nopeasti!

Ryhmien valmennuksesta vastanneella Majed Rashedilla on ollut kielitaitonsa ansiosta yhteys perheisiin, joissa puhutaan muuta kieltä kuin suomea, englantia tai ruotsia. Majed valmentaa myös VJS:n perustasin (VJS/ Valkoinen) -joukkueissa ja onkin kannustanut ja ohjannut pelaajia VJS Keltaisista perustoimintamme piiriin, kun jalkapallokärpänen on päässyt puraisemaan lujemmin.

Ylös työtuolista ja kentälle!

Aikuisten jalkapalloryhmät ja -joukkueet ovat elinvoimaisia, ja vetoa pelikentille riittää!

Aikuisten ryhmiämme ovat Kuntofutis, Miesten harrastejoukkue 7v7 sekä naisten joukkue Kireet Pantterit.

Kuntofutis on kerran viikossa järjestettävä aikuisten rento harrasteryhmä. Ryhmä on sekaryhmä, joka on useamman vuoden kokoontunut maanantaisin. Ryhmän harjoitukset ovat kesäisin ulkona VJS-kentällä ja talvisin Aktia Areenalla. Joukkueen kaudet onkin nimetty pilke silmäkulmassa kesäkauden osalta kilpakaudeksi ja talvikausi harjoituskaudeksi.

Miesten harrastejoukkue 7v7 puolestaan pelaa nimensä mukaisesti Palloliiton 7v7-pelimuodolla pelattavaa harrastesarjaa, ja talvisin joukkue järjestää vauhdikkaita pelejä seuran omalla hallilla Aktia Areenalla.

Naisten harrastejoukkueen Kireiden Panttereiden, eli tuttavallisesti KiPan, toiminta on hyvin järjestäytynyttä ja ammattitaitoisissa käsissä. Joukkue kuvailee itseään hyvähenkiseksi naisten harrastejoukkueeksi, jonka harjoituksissa ja peleissä on iloinen sekä kannustava ilmapiiri.

Aikuisten harrasteryhmiin ja -joukkueisiin toivotetaan kaikki uudet pelaajat lämmöllä mukaan. Jos kaipaat säännöllistä liikuntaa mukavassa seurassa, ole yhteydessä joukkueiden yhteyshenkilöihin.

Yhteystiedot ja ilmoittautumiset aikuisten harrasteryhmiin:

KUNTOFUTIS: Anna Niemelä, anna.niemela@vjs.fi / 040 801 0775

Ilmoittaudu mukaan »

MIEHET 7V7: Anna Niemelä, anna.niemela@vjs.fi / 040 801 0775

Ilmoittaudu mukaan »

VJS / KIPA: Niko Niemistö, niko.niemisto@icloud.com

Ilmoittaudu mukaan »

This article is from: