Issuu on Google+

VÄKI

4/2010

Uuden sirkuksen taikaa Arkipäivän sirkusta Työharjoittelu Afrikassa

Suufilaista mystiikkaa

1


SISÄLLYS Pääkirjoitus

4

Sirkuksen uudet tuulet

6

Minna Kulmala Sanna Vellava

Tuolla menee ”mzungu”! Mirkka Jäntti

12

Kansainvälinen sirkus

14

Kummia Ummia

18

Emma Rimpiläinen Minna Kulmala

Julkaisija: Mana ry Painos: 100 kpl Painopaikka: Picaset Oy Päätoimittajat: Minna Kulmala Emma Rimpiläinen Heini Mynttinen

2

VÄKI 4/2010

Ulkoasu ja taitto Kaisa Naskali

Toimituskunta

Minna Kulmala Emma Rimpiläinen Mirkka Jäntti Sanna Vellava


Väki Ihmiset joukkona tai jonkin yhteisön jäseninä; palvelusväki; työväki; haltijaolento; voima; myyttinen johonkin liittyväksi kuviteltu persoonaton voima, -Mana (Kansanperinteen sanakirja, Toivo Vuorela 1977)

3


P

ÄÄKIRJOITUS Antropologian opiskelijat tottuvat kohtaamaan yllättäviä ja valtavirrasta poikkeavia asioita ja näkemyksiä. Toisenlaisten kulttuuristen esitysten taustalla vaikuttavien motiivien ja maailmankuvien ymmärtäminen on palkitsevaa ja vapauttavaa, hauskaakin. Kun kerran alkaa kyseenalaistaa, on vaikea palata yksiviivaisten totuuksien maailmaan. Oman kokemukseni mukaan suhteellisten ja universaalien ”totuuksien” välillä pendelöinti voi toisaalta olla myös ahdistavaa. Neuroottisuuteen taipuvainen mieleni kyselee lakkaamatta kysymyksiä, joihin on äärimmäisen vaikeaa vastata: mikä on totta? Mihin voi luottaa? Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella ja päätellä? Vuoden vaihtuessa vaihtuu – tai tässä tapauksessa vähenee – Väen päätoimituksen väki. Tästä eteenpäin lehteä luotsaa Emma. Viimeisessä yhteisessä numerossamme päätimme tarjota teille annoksen sirkushuveja.

4

VÄKI 4/2010


Kääntämisen ja kyseenalaistamisen logiikka toimii myös erilaisten sirkusten voimana. Perinteisesti sirkus on ymmärretty viihteenä, joka saa ihmiset unohtamaan muut asiat. Mutta mitä tapahtuu, kun sirkus kyseenalaistaa itse itsensä ja toimintatapansa, ja jopa haluaa saada ihmiset ajattelemaan? Entä kun tavallisista, vakavistakin, tilanteista syntyy sirkus? Millaista purtavaa suufianarkistit tarjoilivat aikoinaan muslimisisarilleen ja -veljilleen? Toivottavasti nautitte ”esityksistä” ja olette mukana jatkossakin kirjoittamassa sekä lukemassa lehteä! Ja muistakaa, että vakaviinkin asioihin kätkeytyy usein huumoria ja että ilosta saa itkeä. Minna Kulmala

5


SIRKUKSEN UUDET TUULET Sanna Vellava

Sirkus luo vahvoja mielikuvia vankkurikaravaaneissa matkustavista ilveilijöistä, eläintenkesyttäjistä, voimamiehistä ja teltan hämärissä kuolemaa uhmaavista trapetsitaitureista. Mutta onko siinä kaikki? Tässä artikkelissa valoitetaan sirkuksen moninaisuutta ja annetaan kyytiä pölyttyneille käsityksille.

6

4/2010 VÄKI4/2010 VÄKI


Luis Sartori do Vale Kuva: AndrĂŠ Baumecker

7


Vaaroja, jännitystä, huikeita temppuja, hassuja, pellenenäisiä hahmoja… Monille sirkus on nostalginen paikka, lapsuudesta tuttu ilon ja värin täyttämä maailma, jonne kerran kesässä mentiin ihailemaan hevosia ja norsuja, ja sisällä teltassa popcornia mutustaen kiljuttiin riemusta, kun hassunhauskat klovnit ja huimapäiset akrobaatit viihdyttivät yleisöään. Tällaisena sirkus on totuttu näkemään ja perinne elää yhä. Sirkus Finlandia ja muutama muu pienempi sirkus kiertävät edelleen Suomea ja paikkakunta paikkakunnan jälkeen pystyttävät telttansa ja karavaaninsa hiekkakentille. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus sirkuksesta. Samalla tavoin kuin tanssi, teatteri, musiikki ja kuvataide ovat kokeneet muodonmuutoksensa, uudistuneet ja kurottaneet uusiin suuntiin, on myös sirkus alkanut kyseenalaistaa vuosisataista traditiotaan. Cirque Nouveau (suomeksi uusi sirkus) sai alkunsa 1960–70 -lukujen taitteessa Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa. 1900-luvulla muut esittävän taiteen muodot olivat käyneet uudistumistaistelunsa 60-luvulle tultaessa, mutta sirkus oli pysynyt samanlaisena sitten 1700–1800 -lukujen, jolloin syntyi nykyaikainen sirkus pyöreine maneeseineen. Yhteiskunnassa 1900-luvulla tapahtuneet suuret kulttuuriset muutokset vaikuttivat myös sirkukseen esittävän taiteen muotona. Selviytyäkseen sen oli lopulta uudistuttava ja vastattava muuttuneen maailman vaatimuksiin.

8

VÄKI 4/2010

Luis Sartori do Vale Kuva: André Baumecker


Uuden sirkuksen syntyminen liittyy läheisesti teatteriin ja tanssiin. Näiden taidemuotojen uudistuminen ja kehittyminen auttoi myös uutta sirkusta löytämään tuoreita väyliä ilmaisuunsa. Aikaisemmin sirkus oli nähty vain viihteenä ilman tarvetta syvemmille tulkinnoille tai merkityksille. Sirkusesiintyjä oli esittävän taiteen käsityöläinen eikä niinkään taiteilija, joka luo uutta. Sirkustaidot olivat perinteisesti kulkeneet perheissä ja suvuissa mestari—oppipoika-periaatteella; numerot ja temput siirtyivät sukupolvelta toiselle sellaisenaan. Esiintyjä saattoi toistaa koko elämänsä samaa tai muutamaa numeroa. Taiteellisesti kehitystä ei tapahtunut, ainoastaan temppujen tekninen taso saattoi parantua. Taiteellisessa mielessä perinteisessä sirkuksessa ei ole tapahtunut tähän päiväänkään asti paljoa. Esitysten sisältö kietoutuu edelleen viihteeseen ja esiintyjien fyysisten rajojen koetteluun, ja yleisö saa täsmälleen sen, mitä se näkee: jännitystä, ihastusta ja iloa. Sirkus alkoi 1970-luvulla kuitenkin etsiä myös uusia esittämisen tapoja ja ottaa vaikutteita kirjallisuudesta ja kuvataiteista. Enää ei riittänyt vain täydellisyyteen asti hiotun tempun esittäminen, aplodit ja kunnianosoitukset. Sirkustaiteilijat – kuten heitä aikaisemmin tanssijat – halusivat rikkoa siihen asti vallinneet jäykät ja muuttumattomat perinteet ja esittämisen tavat. Tarinankerronta, totuudellisuuden etsintä ja inhimillisten kokemusten ilmentäminen fyysisyyden kautta saivat alkunsa myös sirkuksessa. Seuraavat vuosikymmenet olivat uudistumisen aikaa. Sirkus institutionalisoitui Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa koulutuksen järjestämisen myötä, ja sirkustaide tunnustettiin omaksi taiteenalakseen. Suomessa vastaava kehitys tapahtui hieman myöhemmin, tosin sirkuskerhoja perustettiin täälläkin jo 1970-luvulla. Nykyään sirkuskerhoja on Suomessa kymmeniä, ja ammatillisia koulutusohjelmia on tällä hetkellä kaksi: yksi Turun ammattikorkeakoulussa ja toinen Lahdessa Koulutuskeskus Salpauksessa. Suomessa ei kuitenkaan ole toistaiseksi mahdollista opiskella yliopistotasolla sirkustaidetta, kun taas Belgiassa, Ranskassa ja Kanadassa tällaisia kouluja on ollut olemassa vuosikymmeniä.

9


Nykyään uudesta sirkuksesta puhuttaessa viitataan nimenomaan muutama vuosikymmen sitten syntyneeseen sirkuksen uuteen aaltoon ja tapaan murtaa siihen asti vallinneita tapoja ja konventioita. Toisaalta uusi sirkus oli tuolloin vielä vahvasti kiinni perinteisen sirkuksen estetiikassa ja muodossa, samoin kuin moderni tanssi käytti klassisen baletin tekniikkaa pohjanaan 1900-luvun alussa. Hyvä esimerkki uudesta sirkuksesta ja sen tyylistä on kanadalainen ryhmä Cirque du Soleil, jonka esityksiä monet ovat varmasti seuranneet jouluisin myös televisiosta. Soleilin esityksistä näkyy edelleen hyvin uudelle sirkukselle tyypillinen viihteellisyys, visuaalinen loistokkuus, esityksen rakentuminen erillisistä numeroista sekä temppujen ja tekniikan keskeisyys esityksen sisällössä. Uusi sirkus ei kuitenkaan ole sama asia kuin nykysirkus, joka syntyi 1990-luvulla. Nykysirkus on laaja käsite, jolla ei ole yhtä määritelmää. Se ottaa vaikutteensa muista taiteenlajeista, kuten teatterista ja tanssista, mutta myös elokuvista, kirjallisuudesta ja kuvataiteesta. Se on kiinni tässä ajassa ja pyrkii muuttumaan yhteiskunnan mukana, tehden oman osansa nykyihmisen kuvan piirtämisessä. Valaistus, musiikki ja lavastus muodostavat kokonaisuuden yhdessä esiintyjän ja liikkeen kanssa. Esitys itsessään ei ole kokoelma erillisiä ja irrallisia sirkusnumeroita, vaan se muodostaa teemallisen tai juonellisen kaaren, joka vertautuu nimenomaan enemmän teatteriin tai tanssiin kuin perinteiseen sirkukseen. Esityksen tavoitteena ei ole vain esitellä taiteilijoiden taitoja, vaan kuten taiteilijan toimenkuvaan kuuluu, kyseessä on aina luomisprosessi, jonka tuloksena taiteilija pyrkii ilmaisemaan tunnetta tai ajatusta omalla kehollaan ja sen liikkeellä. Nykysirkuksen ja nykytanssin voidaan nähdä olevan hyvin lähellä toisiaan. Esiintymistilana toimii usein teatterin lava, eikä eläimiä nykysirkuksessa nähdä, paitsi viitteenomaisesti. Nykysirkusesityksissä saatetaan myös käyttää teatteriohjaajaa tai koreografia esityksen luomisessa, ja vastavuoroisesti sirkustaiteilijoita käytetään usein teatteri- ja tanssiesityksissä tuomassa uudenlaisia elementtejä tarinankerrontaan. Eri sirkuslajit ovat alkaneet myös syventyä oman erityislaatunsa tutkimiseen, ja onkin mahdollista nähdä kokonaisia esityksiä perustuen vain yhteen lajiin, kuten nuorallatanssiin tai trapetsiin. Sirkustaiteilija ei enää vain kopioi aikaisemmin tehtyä, vaan pyrkii luomaan uusia tapoja ilmaista itseään taiteilijana niin fyysisesti kuin henkisesti. Esiintyjä ei enää yritäkään olla yleisön edessä yli-ihminen, täydellisyyteen asti hiottu ikihymyilijä, vaan myös virheet voivat olla osa esityksen dramaturgiaa.

10

4/2010 VÄKI 4/2010


Circo Aereo, Suomen ensimmäinen nykysirkusryhmä, joka perustettiin jo vuonna 1996, on kehittänyt suomalaista nykysirkusta aktiivisesti 15 vuoden ajan. Sen teoksissa yhdistyvät perinteinen sirkusilmaisu, esineteatteri, nykytanssi, välillä minimalismi ja absurdi huumori. Musiikki on monissa teoksissa keskeinen osa sisältöä kietoutuen osaksi liikettä. Teokset tarjoavat maailman, jossa saa olla iloinen, mutta myös melankolinen, vihainen tai muuten vain hukassa. Huumori syntyy pienistä hetkistä, inhimillisyydestä ja absurdeista tilanteista. Sirkustekniikat ovat väline kertoa jotain meistä itsestämme. Tekniikka ei ole pääasia, vaikka taituruus onkin ilmeistä. Ihastuksen ja jännityksen tunne on edelleen läsnä, mutta se ei ole ainoa sisältö. 2000-luvulla on kasvanut myös uusi sukupolvi, joka on seurannut Aereon jalanjälkiä etsiessään inspiraatiota ympäröivästä kulttuurista kiinnittyen vahvasti nykyhetkeen historian toistamisen sijaan. Viime vuonna ensi-iltansa sai Race Horse Companyn esitys ”Petit Mal”, jonka on ohjannut Circo Aereon perustajiin kuuluva Maksim Komaro. Esitys nojaa sirkusperinteeseen vahvan teknisen osaamisensa osalta, mutta samaan aikaan sen estetiikka autonrenkaineen ja resuisine äijineen on kaikkea muuta kuin loistokasta kiiltokuvaa ja täydellisyyden tavoittelua. Loppukuvan piirtyessä lavalle on kokemus yhtä koskettava ja voimakas kuin mikä tahansa taide-elämys, jossa tuntee todellakin olevansa perimmäisten kysymysten äärellä. Nykysirkus on nuori taiteenala, joka vasta etsii identiteettiään. Se on vahvasti sidoksissa muihin taiteisiin ammentaen niistä inspiraatiota. Sirkus on tullut myös tietoiseksi omasta historiastaan. Taidemaailmassa on kauan puhuttu taiteen viihteellistymisestä ja korkeakulttuurin katoamisesta. Sirkus, joka on perinteisesti nähty vain kevyenä viihteenä, on vasta löytämässä paikkansa teatterin ja tanssin rinnalla, vakavasti otettavana taidemuotona. Se on viime vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen nousemassa suuren yleisön tietoisuuteen uudelleen monimuotoisempana kuin koskaan. Tällä kertaa yleisön joukkoon mahtuvat nauravien lasten lisäksi myös vanhemmat.

Lähteet: Tomi Purovaara, 2005. Nykysirkus – aarteita, avaimia ja arvoituksia. www.circoaereo.net

11


TUOLLA MENEE

”MZUNGU”! Mirkka Jäntti

Maija Lanteri laittaa kuvasarjan pyörimään Aleksanterinkadun kahvilassa. Ulkona tupruttaa lunta, mutta Maijan koneella vaihtuvat kuvat ovat täynnä valoa, hikisiä kasvoja ja paljaita varpaita. Tuntuu absurdilta, että muutama päivä sitten Maijakin eleli vielä tansanialaisessa rannikkokaupungissa ja oli osa tätä trooppista maisemaa. Valokuvissa näkyy paljon tummaihoisia, kangoihin kääriytyneitä naisia, ja resuisissa koulupuvuissa juoksentelevia lapsia, jotka ovat kerääntyneet vaaleahiuksisen eloveenan ympärille. Kontrasti on suuri ja näky eksoottinen. Miten tähän päädyttiin? Syyskuun lopulla Maija jätti pimenevän Helsingin taakseen ja suuntasi kohti Afrikan manteretta. Hän oli järjestänyt itselleen yliopiston tukeman työharjoittelupaikan Etelä-Tansaniasta, Mtwaran läänistä, joka on samalla myös alueen pääkaupunki. Harjoittelu oli kolmen kuukauden mittainen, ja sen aikana Maija kiersi Mosambikin rajalla sijaitsevaa Mtwaraa ympäri tehtävänään haastatella paikallisia jalkapalloilijoita. Maijan työnantaja oli suomalainen kansalaisjärjestö LiiKe ry, joka motivoi kehitysmaiden lapsia koulunkäyntiin liikunnan avulla. LiiKe ry:n toimintaperiaatteisiin kuuluu, että liikuntatunnille osallistumisen ehtona on läsnäolo myös

12

VÄKI 4/2010

koulun muilla oppitunneilla. Kansalaisjärjestön kotisivuilla kerrotaan, että esimerkiksi jalkapallojoukkueen kokoaminen houkuttelee paikalliselle koululle lapsia, jotka innostuvat liikunnan kautta myös koulunkäymisestä. Toimintaperiaate on siis yksinkertainen – ja toimiva. Maija työskenteli Tansaniassa LiiKeen FC Vito -projektin parissa. FC Vito on mtwaralaisten koulujen nuorista oppilaista koottu jalkapallojoukkue, josta osa lennätetään kesäisin Suomeen pelaaman Helsinki Cupia. Maijan tehtävänä oli tutkia, minkälainen vaikutus FC Vito -projektilla on ollut siihen osallistuneiden nuorten koulunkäyntiin. Hän haastatteli pelaajia, jotka olivat osallistuneet jalkapalloprojektiin viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja tapasi joissain tapauksissa myös näiden vanhempia. Swahiliksi käännettyjen kyselylomakkeiden jakamisen ohella Maija jutteli oman gradunsa tiimoilta jalkapalloa pelaavien tyttöjen kanssa. Akateemiseen tutkimuksen lisäksi Maija ohjasi liikuntahetkiä paikallisille äideille. Afrotanssitunnit, joiden yhteydessä naisille opetettiin myös terveyskasvatusta, olivat osa LiiKe ry:n äidit & tyttäret -projektia. Työharjoittelu, jossa yhdistyi kulttuurien tuntemus ja urheilu sopi loistavasti 25-vuotiaalle Maijalle. Nuori nainen opiskelee kulttuurien välistä vuorovaikutusta Helsingin yliopiston maiste-


riohjelmassa ja ohjaa ryhmäliikuntatunteja pääkaupungin saleilla. Kun häneltä kysyy päällimmäisiä muistoja työharjoittelusta ja elämästä Afrikassa, saa ensimmäisenä kuulla paikallisten ihmisten sydämellisyydestä ja rennosta elämänasenteesta. ”Vaikka köyhyyttä on kaikkialla ja nuoret kärsivät mahdollisuuksien puutteesta, olivat tapaamani tansanialaiset iloisia, huolettomia ja onnellisen oloisia. Turhasta ei valitettu”, Maija kertoo ja jatkaa heti perään: ”Vapaa-aikani kului loistavasti uusien, paikallisten ystävieni parissa. Vietimme iltoja paikallisessa rantabaarissa tai erilaisia pelejä pelaten. Elokuvateattereita, ostoskeskuksia tai muita länsimaisia viihdykkeitä Mtwarissa ei ollut.” Maija viihtyi tansanialaisten ihmisten seurassa ja jakoi myös asunnon kahden paikallisen kanssa – Chigo ja Limu olivat Maijan kämppäkavereita ja kollegoita. Miehet asuivat Maijan seurana viikot, mutta viikonloppuisin he matkasivat perheidensä luokse kaupungin ulkopuolelle. Maijan lisäksi länsimaalaisia työntekijöitä Mtwarassa oli vain kourallinen, joten arvata saattaa, että vaaleaverikkö sai joka puolella paljon huomiota osakseen. Maija kertoo nauraen, että erityisesti lapset huutelivat hänen peräänsä ”Mzungu! Mzungu!“, joka tarkoittaa valkoihoista, eurooppalaista. Avoimen kiinnostuneista katseista huolimatta hän tunsi olonsa Tansaniassa kotoisaksi: ”Elämäni Mtwarissa oli todella erilaista kuin kotona Helsingissä. Säästyin kuitenkin kulttuurisokilta, sillä olin vieraillut maassa jo aiemmin maailmanympärimatkani yhteydessä. Jo

silloin päätin, että tähän maahan haluan tulla uudestaan”, Maija kertoo pieni ripaus haikeutta äänessään. Pitkän kuvasarjan päättyessä ulkona tupruttaa edelleen. Maija katsoo valkoisen peitteen saanutta katua ja kietoo kaulahuivia yhä tiukemmalle. Miten tästä eteenpäin? Hetken miettimistauon jälkeen Maija sanoo, että Tansaniaan palaaminen ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto. ”Tansaniassa on hyvä olla. On helppo tajuta elämän oleelliset asiat, kun ylenpalttinen materia ja suorittamistarve puuttuvat ympäriltä. Suomeen palaaminen tuntui alkuun siltä, kun hyppäisi takaisin oravanpyörään”, hän kertoo, ja puolet ruskettuneista kasvoista katoaa takin korkean kauluksen taakse. Kun astumme ulos kahvilasta, hyinen pakkasilma pureutuu iholle hyvästä talvivarustuksesta huolimatta. Mieleeni hiipii väkisinkin ajatus: Pitäisiköhän sitä itsekin suunnata Maijan tavoin talveksi tropiikin lämpöön? Lisätietoja LiiKe ry:stä: www.liike.fi

13


KANSAINVÄLINEN SIRKUS Sirkuksen ystäville on tarjolla monenlaisia paikallisia variantteja. Väki kehottaa tutustumaan ennakkoluulottomasti niin ulko- kuin kotimaisiinkin nykysirkuksen haaroihin. Teksti ja kuvat Emma Rimpiläinen

Lumisirkus: kotimaista

hupia koko perheelle. Ohjelmassa muun muassa katolta putoavien jääkökkäreiden väistelyä, parkkeeraamista ratikkakiskoille, katoilta putoilua ja jään hidastamien junien odottelua. Lisäksi halukkaat pääsevät leveilemään ulkomaisille TV-kanaville suomalaisen lumisodan torjuntavoitoista. Lisäpotkua kokemukseen tuo varoituskylttien huomiotta jättäminen ja katolla hilluminen ilman turvavälineitä.

14

VÄKI 4/2010


Tullisirkus, toiselta nimeltään ihmisflipper: paikallisia versioita varmasti kautta maailman, mutta aidoimmillaan Venäjällä. Tästä kokonaisvaltaisesta elämyksestä pääsee nauttimaan jokainen maassa asuva, joka erehtyy tilaamaan ulkomailta jotain mahdollisesti tullia kiinnostavaa. Kun tavara saapuu postiin, postin veikeä henkilökunta lähettää siitä ilmoituksen tulliin. Tämä laittaa liikkeelle flipperin: tulli lähettää ohjeet postiin -> posti lähettää noutolapun vastaanottajalle -> vastaanottaja menee postiin kyselemään lähetystään -> postista lykätään

kasa papereita täytettäväksi (maun mukaan) ja ohjataan asiakas tulliin -> jos vastaanottaja löytää tulliin, hän saa lisää papereita täytettäväkseen ja mukaansa yrmeän tullimiehen, jonka taksimatkan asiakas luonnollisesti maksaa -> mennään postiin avaamaan lähetys ja otetaan siitä kuvia -> takaisin tulliin, jossa vastaanottaja täyttää ilmoituksen ja parit paperit lisää -> vastaanottaja pääsee vihdoin hakemaan tavaransa postista. Ihmisflipperi on hyvin katarttinen kokemus: se poistaa täysin tarpeen kokea vastaavaa hupia enää koskaan.

15


Läskisirkus/kinkkusirkus: länsimainen viihdemuoto.

Syklisesti toistuva, usein jokavuotinen ohjelma, josta ilmoitetaan yleisölle mediasirkuksen (ks. yllä) suvantovaiheissa. Joulun jälkeen kehotetaan ”kinkkujumppaan”, keväällä ” hankkiutumaan kesäksi bikinikuntoon” ja syksyllä ”sulattamaan grillimakkarat ja oluet vyötäröltä”. Pääsymaksuna on lupaus ennen kaikkea itselle lisätä liikuntaa ja vähentää herkuttelua. Mielenkiintoinen piirre tässä sirkuksessa on yleisön krooninen amnesia, joka mahdollistaa ohjelman pitämisen täysin samanlaisena vuodesta toiseen.

16

VÄKI 4/2010


Lentosirkus: suosittua viihdettä etenkin Brittein saarilla

tänä talvena. Järjestetään sään salliessa, otollisia sääoloja ovat esimerkiksi lumimyrskyt ja tulivuorenpurkaukset. Osallistuakseen yleisön tulee varata lentoliput mille tahansa lennolle, mielellään koko perheen kanssa joulun alle, jotta kaikki voivat nauttia huonosta tiedottamisesta ja lentokenttähuollosta täysin palkein parhaaseen loma-aikaan. Suosittuja ohjelmanumeroita ovat vuorokausien jumittaminen lentokentällä, lentoyhtiöiden puhelinpalveluihin soittelu ja ylimääräisten kulujen takaisinvaatiminen.

Skandaali! Kohu! Juoru!

Katso kuvat!

Mediasirkus: globaali, etenkin toimittajien suosima

hurvittelumuoto. Tämän ns. tikusta asiaa –karusellin laittaa pyörimään jokin melko vähäpätöinen uutinen, joka syystä tai toisesta kiinnittää mediakonsernien huomion. Karusellin pyöriminen kiihtyy joka kierroksella, kun jutun puiminen eri medioissa ruokkii muiden julkaisutalojen käsitystä jutun tärkeydestä. Mediasirkuksen ohjelmisto vaihtuu tiuhaan. 17


KUMMIA UMMIA Suufilaisuus on merkittävä mutta usein vaiettu islamin suuntaus. Kuitenkin jo 700-luvulta alkaen suufiaskeetikot ja -mystikot ovat kyseenalaistaneet valtavirran islamia vaihtoehtoisilla tavoilla harjoittaa ja tulkita sitä. Suufien mystiikka, runous, yhteiskuntakritiikki ja huumori ovat omiaan venyttämään nykyäänkin usein mustavalkeita ja joustamattomia islam-kuvia. Minna Kulmala

Suufilaisuus juontaa juurensa 700-luvun askeettiseen liikehdintään, joka syntyi vastustamaan maallistumista. Halu tuoda henkilökohtaiseen elämään hengellisyyttä pyrki korvaamaan ylilyöntejä, joihin islamilaisessa kulttuurissa oli sorruttu sen menestyksen myötä. Painopiste siirtyi ajan myötä mystiikkaan ja myöhemmin mystiseen filosofiaan. Suufilaisuuden piirissä toimii sunneja, shiioja sekä niitä, jotka haluavat omaksua suufilaisuuden yleispiirteet, mutteivät islamia. Suufilaisuudella on ollut merkittävä rooli etenkin aasialaisessa islamissa ja se on ollut osaltaan edesauttamassa islamin uusia aluevaltauksia: monien kansanomaisten uskomusten on ollut helpompi sulautua siihen kuin jäykempiin islam-tulkintoihin. Myös pyhimyskultti, jota virallinen islam ei hyväksy, sekä tietty newagemainen esoteerisyys ovat houkutelleet ihmisiä suufilaisuuden pariin. Suufilaisuus ymmärretään usein tienä tai matkana. Suufit korostavat toisaalta Jumalan kunnioitusta herättävää mahtavuutta, toisaalta kutsuvaa rakkautta. Suufin tavoitteena on elää joka hetki Jumalan yhteydessä koko olemuksellaan niin, että lopulta hänen omat attribuuttinsa voisivat kadota ja korvautua Jumalan täydellisillä attribuuteilla. Tyypillisiä keinoja lähestyä Jumalaa ovat hänen ni-

18

VÄKI 4/2010


mensä toisteleminen yhdessä muiden kanssa sekä runous ja musiikki. Mystiset kokemukset ja transsitilat voivat auttaa suufia ymmärtämään käsittämätöntä – mainittakoon, että erilaiset paradoksit kuuluvat suufilaisuuden luonteeseen. Jumala on suufien mukaan läsnä kaikessa – mikään ei elä ja mitään ei tapahdu ilman Jumalaa. Tätä kokemusta monet suufimystikot ovat tuoneet esille runoissaan, ekstaattisissa lausahduksissaan ja kirjoituksissaan. Esimerkiksi radikaalisti suufilaisuuden kehittymiseen vaikuttanut al-Hallaj (k. 922) tunnetaan lausahduksestaan ”Minä olen Jumala”, jonka hän lausui ekstaasin aikana tuntiessaan sulautuvansa Jumalaan (ts. katselevansa maailmaa Jumalan silmin). ”Oikeaoppiset” valtavirran muslimit ovat usein kritisoineet ja jopa vainonneet suufeja: Jumalan ja ihmisen välisen eron ja dualismien kieltäminen on heidän mukaansa mukaan mitä julkeinta harhaoppia. Suufit ovat kuitenkin korostaneet, ettei ekstaattisia huudahduksia ole tarkoitettu kirjaimellisesti tulkittaviksi, vaan kyse on symbolikielestä, joka avautuu sydämelle. Kritiikki ei ole ollut yksipuolista: monet suufit vastustavat lakipykälien syynäämistä ja korostavat sisäistä uskoa. Henkilökohtaista Jumalasuhdetta painottavaan suufilaisuuteen on toisaalta jo sen syntyajoista asti sisällytetty yhteiskunnallista kritiikkiä. Se on ilmennyt eri aikoina eri tavoin: toisaalta yhteiskunnasta vetäytymisenä, toisaalta yhteiskunnallisena aktiivisuutena, anarkiana sekä suostumattomuutena alistua kenenkään muun kuin Jumalan alaisuuteen. Niin yksittäiset suufit kuin suufiryhmittymätkin ovat esittäneet omia tulkintojaan islamista ja ilmaisseet kokemuksiaan rohkein sanoin. Alla tutustumme joihinkin heistä.

Selviä ja juopuneita Rabi´a (k. 801) oli islamilainen naismystikko ja yksi tärkeimmistä islamin historiaan koskaan vaikuttaneista naisista. Hänen esikuvansa on innoittanut niin maallikoita, askeetikkoja kuin mystikoitakin. Hän oli entinen orja, joka vapauduttuaan rikkoi sanattomia sääntöjä pysyen naimattomana ja keskittyen täysin Jumalan kanssa keskustelemiseen. Rabi´an kerrotaan olleen ensimmäinen suufi, joka julisti puhtaan ja pyyteettömän Jumala-rakkauden käsitettä: hänen mukaansa oli väärin rakastaa Jumalaa taivaan toivossa tai helvetin pelossa. Lukuisten legendojen naiselta on jäänyt perinnöksi paljon rukouksia ja sanontoja. Maulana Rumin (k. 1273) mystiset rakkausrunot ovat pitkälti ekstaattisen tanssin aikana sepitettyjä. Rumia pidetään islamilaisen maailman tärkeimpänä rakkausmystikkona, jonka runoissa rakkaus ylittää kaiken muun. Runoissa Jumala kuvataan ihmisen kaltaisena, mikä oli teologeille ongelma, mutta suufeille välttämättömyys:

19


ihminen käyttää ihmisen kieltä eikä se koskaan voi tavoittaa Jumalan salattua olemusta. Jumalan luo vie vain sydämen ja rakkauden, ei järjen, tie. Myöhemmin Rumi perusti mevlevi-järjestön, joka tunnetaan pyörivistä dervisseistään. Tanssi ilmaisee kaipuuta Jumalan luokse. Rumi muistetaan niin ikään neljä sokeaa miestä ja norsu -vertauksestaan, jota lienee monille tuttu uskonnon tai elämänkatsomustiedon tunneilta. Suufien tapa sanoittaa uskoaan ja toimia islamin sisällä kuvataan usein joko juopuneeksi tai selväksi. Juopuneilla suufeilla viitataan mystikoihin, jotka lähestyivät Jumalaa etenkin ekstaasiin ja transsitiloihin pyrkien. Hurmoksen aikana saadut oivallukset ja näyt toimivat inspiraation lähteinä. Monet juopuneet suufit lausuivat lauseita, jotka sisältävät paradokseja. Niiden näennäinen itsekorostus on osoitus nöyryydestä, sillä transsitilaan liittyy usein ajatus oman egon kadottamisesta ja Jumalaan sulautumisesta, jolloin lauseiden todellinen ääni onkin Jumalan puhetta. Näin esimerkiksi edellä mainittu ”Minä olen Jumala” -lause kertoo äärimmäisen monoteismin vaatimuksesta. Selvät suufit puolestaan olivat huolestuneita suufien maineesta ja yrittivät selittää suufilaisuutta siten, että se olisi valtavirran islamin kanssa sopusoinnussa. Al-Ghazali (k. 1111) oli intellektuelli uskonoppinut, joka pyrki siirtämään mystiikkaa osaksi islamin hyväksyttyä perinnettä tietoon ja käytäntöön vedoten. Hänen mukaansa tie suufilaisuuteen kulki muiden suuntausten kautta: Koraanin ilmeinen merkitys sai suufilaisuudessa sisäisen ja syvemmän merkitystason ilman että merkitystasot olisivat keskenään ristiriitaisia.

Suufianarkismia qalandarien tapaan 1100–1200 -luvuilla syntyi useita toisistaan riippumattomia suufijärjestöjä, jotka tavalla tai toisella tietoisesti rikkoivat islamin säädöksiä. Siinä missä suufit olivat ennen lähinnä pyrkineet vetäytymään yhteiskunnasta, halusivat qalandareiksi kutsutut alaliikkeet herättää yhteiskunnallista keskustelua – eivätkä suinkaan hillitysti! Qalandareja voidaan luonnehtia anarkisteiksi, jotka shokeerasivat aikalaisiaan tavoilla, jotka varmimmin herättivät pahennusta: he pukeutuivat pelkkiin taljoihin tai kulkivat julkisesti alastomina, ajelivat ihokarvansa (erityisesti parran ajeleminen rikkoi profeetan sunnaa vastaan), ottivat tatuointeja ja lävistyksiä, tanssivat ja rummuttivat äänekkäästi, käyttivät alkoholia ja huumeita sekä joidenkin lähteiden mukaan harjoittivat myös eläimiin sekaantumista ja homoseksuaalisia suhteita. Ulkokultaisuus sai qalandareilta kyytiä. Qalandar-liikkeitä esiintyi etenkin ei-arabiankielisessä maailmassa.

20

VÄKI 4/2010


Qalandarien ajatuksena oli välttää ylpistyminen ihmisten paheksunnan avulla. Heidän mukaansa ulkoiset asiat ovat sekundaarisia ja näin ollen ”alemman sielunsa” kuolettaneet qalandarit eivät enää todellisuudessa voineet syyllistyä pahoihin tekoihin, sillä kaikki himo ja halu oli menettänyt heille merkityksensä. Muiden heihin kohdistama moraalinen paheksunta oli tae siitä, että sielu pysyisi puhtaana. Eräs tunnetuimpia qalandar-liikkeitä oli Malamatiyya, jonka jäsenet harjoittivat jatkuvaa itsetarkkailua ja kirjoittivat muistiin pienimmätkin rikkeensä. Sana malama on arabiaa ja tarkoittaa syyttämistä.

Mulla Nasreddin Hodja – viisaan narrin opetukset 1200–1300 -lukujen vaihteessa saivat alkunsa suositut Nasreddin Hodja -kertomukset, joiden huumoria pidetään kuolemattomana. Alpay Kabacalin ”Nasreddin Hodja” -teoksen mukaan Hodja oli imaamin poika ja seurasi isänsä jälkiä ennen kuin ryhtyi dervissiksi. Hän toimi myös juristina ja yliopistonprofessorina. Toisen teorian mukaan hän on vain fiktiivinen hahmo, joka toimi kansantarinoiden keulakuvana. Fiktiivinen tai ei, Nasreddin Hodjan ympärille on joka tapauksessa kertynyt huomattava määrä erilaisia opettavaisia tarinoita. Kertomuksissa yhdistyy ihmisluonnon psykologian ja yhteiskunnan tilan kuvaus sekä toisinaan myös uskonnon kritiikki. Hodjatarinoiden huumori syntyy tosielämän tilanteista: ne ovat epäloogisia, mutta loogisia, hassuja mutta fiksuja, yksinkertaisia mutta syvällisiä, kummallisia mutta silti normaaleja. Hodjalla toi kotiinsa kerran jos toisenkin lihaa vaimonsa laitettavaksi. Joko hänen vaimonsa söi lihan tai antoi sen vieraille – pöydässä sitä ei kuitenkaan näkynyt. ”Kissa varasti lihan, enkä saanut sitä kiinni”, vaimo sanoi. Silloin Hodja haki vaa´an ja punnitsi kissan: kaksi kiloa. Hodja kysyi: ”Jos liha on tässä, missä on kissa?” Hodja kipusi saarnatuoliin ja kysyi seurakunnaltaan: ”Tiedättekö, mistä aion tänään puhua?” ”Emme”, vastasivat seurakuntalaiset. ”Jos te ette tiedä, mitä minä voin teille kertoa?” kysyi Hodja ja käveli pois. Seuraavalla viikolla hän toisti kysymyksen, johon seurakunta vastasi: ”Kyllä tiedämme”. ”Jos kerran tiedätte, mitäpä minulla olisi teille enää kerrottavana?” totesi Hodja ja käveli tiehensä. Seurakuntalaiset päättelivät, että Hodja kysyisi joka viikko saman kysymyksen ja että seuraavalla kerralla puolet heistä vastaisi kieltävästi, puolet myöntävästi. Hodja kysyessä kysymyksensä seurakuntalaiset vastasivat suunnitelman mukaan. ”Siinä tapauksessa”, Hodja virkkoi, ”ne, jotka tietävät saavat tulla tänne kertomaan muillekin”. Sitten hän käveli jälleen pois.

21


Eräänä päivänä Hodja meni myllylle. Odottaessaan vuoroaan hän otti kourallisen vehnää muista jauhosäkeistä laittaen jyvät omaan säkkiinsä. Kun mylläri huomasi Hodjan touhut, hän suuttui: ”Mitä kuvittelet tekeväsi?” Hodja vastasi huolettomasti: ”Olen idiootti. Teen, mitä päähäni pälkähtää.” ”Niinkö”, huusi mylläri, ”Mikset sitten ota jyviä omastasi ja laita niitä toisiin säkkeihin?” Hodja vastasi tyynenä: ”Mutta herra, minä olen vain tavallinen idiootti. Jos tekisin niin, minähän olisin aivan hullu.” Hodja-tarinat ovat erityisen suosittuja Lähi-itää, Keski-Aasiaa, Pohjois-Afrikkaa ja joitakin Turkin-puoleisia Euroopan maita myöden. Joka heinäkuussa Turkin Aksehirissa järjestetään kansainvälinen Nasreddin Hodja -festivaali, jossa taiteilijat esittelevät hahmon inspiroimaa tuotantoaan. Lukuisista vainoista huolimatta suufilaisuus elää yhä ja on jopa kasvattanut suosiotaan. Esimerkiksi Maulana Rumin runot ovat uudessa nousussa ja ne ovat jo synnyttäneet Yhdysvalloissa varsinaisen suufibuumin. Suufilaisuuden vetovoima toimii hyvin hengellisillä markkinoilla, joilta monet nykyajan ihmiset etsivät uskontoa, joka jättää ihmisen omille ajatuksille ja tulkinnoille liikkumavaraa. Myös monet muut liikkeet ovat markkinoineet oppejaan suufilaisuuden välityksellä. Yhä edelleen suufilaisuus on haaste valtavirran oikeaoppiselle islamille, mutta ainakin tähän asti se on toiminut ”emouskontonsa” sisältä käsin. Minna Kulmala

Lähteet: Ninian Smart: Uskontojen maailma. Jaakko Hämeen-Anttila: a) Jumalasta juopuneet b) Todellisuuden maailmat c) Suufeissa on enemmän särmää (http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/ article/viewFile/1763/1605) Jari Sinkari: Sufismista islamin New Age? Yliopisto-lehti (10/96)

22

VÄKI 4/2010


ANTROPOLOGIAN OPISKELIJA, KIRJOITA VÄKEEN! Seuraa Manan sähköpostilistaa, tule Väen kokouksiin tai ole suoraan yhteydessä päätoimittajaan 2011 (emma.rimpilainen@helsinki.fi)! Väki toivottaa lämpenevää kevään odotusta!

23


Mana Ry

24

VĂ„KI 4/2010


Väki 4/2010