Page 1

VÄKI 1/2014


VÄKI 1/2014 3 Pääkirjoitus

12 David Graeberin haastattelu

Väen suunnitelmia 2014

4 Etnografinen tapaustutkimus

Akateemista aktivismia

14 Docpoint 2014

Puheenjohtaja Lepistö

6 Knots-symposiumi

Elokuva-arvosteluja

18 #ManaWeb2.0

Sarah Greenin mietteitä

9 Kansalaisliikkeet tänään

Some-apua Saurilta

15 Pekka Himanen

Ukraina, Arabikevät ja some

Kallis teos tehosyynissä

23 Anonyymi antropologi Vaasankadun sunnuntai

Väki on Helsingin Yliopiston antropologian opiskelijoiden lehti. Julkaisija Mana ry Painos 100 kpl Painopaikka Picaset oy Väki on saanut HYY:n järjestölehtitukea vuodelle 2014.

2

VÄKI

Väki 1/2014 Päätoimitus & taitto Ninnu Koskenalho, Sanna Rauhala Tämän numeron toimituskunta Sara Kettunen, Tapio Kumpula, Juho Reinikainen, Johanna Saviniemi, Timo Tahkola Kannen kuva Wikimedia Commons


PÄÄKIRJOITUS Arvon antropologikollegat! Väki-lehden toimitus vuodelle 2014 tervehtii teitä. Tänä vuonna kunnianhimoista journalistista projektiamme vetää jälleen tuplamiehitys päätoimittajia: yksi innokas fuksi ja yksi gradua aloitteleva sekavuosikertainen, joille yhteistä on ainakin pienimuotoinen ylisuorittaminen. Kahden yhteenisketyn pään ensimmäisissä visiointituokioissa totesimme, että journalistisen tason ylläpitämiseksi tarvitaan intoa. Intoa saadaan lietsottua luomalla entistä yhtenäisempää toimituskuntaa. Tämä ylevä tavoite mielessämme järjestimme vuoden ensimmäisen Väki-kokouksen kuohuviinin ja suklaaleivonnaisten merkeissä. Tässä lehdessä näettekin uusien päätoimittajien lisäksi artikkeleita ja arvosteluja monilta Väki-lehden toimituksen ensikertalaisilta. Samaa inspiroivaa seurapiirilinjaa on tarkoitus jatkaa koko vuosi. Tämän numeron teemana ovat ajankohtaisuus ja modernin yhteiskunnan ilmiöt antropologiselta kannalta. Monissa jutuissa viitataan sosiaalisen median vahvaan läsnäoloon muun muassa ruohonjuuritason näkökulman saattamisessa suuren yleisön tietoisuuteen. Myös Väki-lehti ja Mana ry haluavat voimistaa verkkopresenssiään; suunnitelmissa tälle vuodelle on Manan sivuston aktivoiminen ja sisällöntuotanto muun muassa blogien muodossa. Väki on mukana myös Mana ry:n muissa some-projekteissa, kuten Twitterissä ja YouTubessa, jossa Väen oman kanavan avaa tässä numerossa nähtävä anarkistiantropologi David Graeberin haastattelu. Vuonna 2014 toimituksessamme tullaan kaivautumaan syvälle tabujen maailmaan, esittelemään antropologian eri suuntauksia ja pohtimaan marginaali-ilmiöiden vaikutuksia yhteiskuntaan. Kuulostaako niin ihanalta, että jo vähän harmittaa kun et ollut mukana tekemässä ensimmäistä numeroa? Ei haittaa mitään! Jokainen salattuja, väkeviä kirjoitushaluja sisällään kantava antrojournalistin alku on mitä tervetullein seuraavaan kokoukseen ja Väen suunnitteluun sosiaalisen median puolella. Uudet suunnittelukierrokset pyörähtävät yleensä käyntiin heti uunituoreen lehden pullahdettua painosta.

Terkuin, Sanna

&

Ninnu

VÄKI

3


TAPAUS ANNIKA LEPISTÖ Teksti: Sanna Rauhala, vauvakuva: Annika Lepistö Kuva: Mikko Virta

Istut kaikessa rauhassa Porthanian aulassa kerraten tieteellisen kirjoittamisen muistiinpanoja, kun yhtäkkiä ympärilläsi istuvat ihmiset villiintyvät ja alkavat heilua hullun lailla ympäriinsä. Hätäännyt. Mitä tapahtuu? Apua! Yrität näyttää siltä, ettet huomaa mitään erityistä tapahtuvan, ettei kukaan vaan vetäisi sinuakin mukaan. Huoli pois, kyseessä on vain Valtsikan speksin järjestämä flashmob-tempaus. Yksi

4

VÄKI

noista epätoivoisesti karttelemistasi svengaajista on Annika Lepistö: antropologian fuksi, yliopistotoiminnan suohon kaulaansa myöten hukkunut aktiivi ja Mana ry:n puheenjohtaja vuodelle 2014. Oli kyse sitten kulinarismiluennoista, salsatunneista, hallituksen kokouksista tai haalaribileistä, näitä kasvoja on Valtsikan opiskelijan ollut hyvin vaikea välttää.

Moikka Annika! - Moi Sanna! Sulla on aika kansainvälinen ja liikkuva menneisyys. Moskova, Tukholman yliopisto... Tampere. Mitä stereotypioita olet napannut mukaan persoonallisuuteesi matkan varrella? Onko espoolaisuus juurtunut syvälle sieluusi? - Moskovasta ja Tampereelta ei juuri ole muistikuvia kun olin niin pieni, mutta Espoota


voin sanoa kotipaikaksi. Siitä on kyllä kuittailuja kuultu… Kaikkialta on varmasti jotain tarttunut mukaan! Kirjoitit ylioppilaaksi Kallion lukiosta. Onko mahdollisuus korvata matematiikka ilmaisutaidolla auttanut sinua elämässäsi?

”Porilaiset tytöt on sellasii juoruilevii pissiksii jotka on helvetin katkeria, erityisesti eksistään.” - demi.fi

- On! Eipä matikasta ainakaan antropologian opinnoissa toistaiseksi ole ollut hyötyä. Kävit myös vierailemassa vuoden ajan Tukholman yliopistossa. Mikä tuli suurimpana yllätyksenä vaihtovuotesi aikana? - Tukholman opiskelijaelämä on kuollutta. Siksi varmaan olen ottanu vahingon takaisin ja olen vähän liiaksikin täällä kaikessa mukana. Lisäksi tukholmalaiset osaavat sanoa suomeksi ”ei saa peittää” ja hämmästyttävän määrän kirosanoja, mutta eivät paljon

muuta. Mana ry:n puheenjohtajana toimimisen lisäksi esiinnyt myös Valtsikan speksissä ja näyttäydyt ahkerasti myös muissa vapaa-ajan riennoissa. Missä vaiheessa kalenterisi ratkeaa saumoistaan? - Se hetki on tainnut jo mennä… Valitse lukijoiden iloksi joku kuva lapsuudestasi ja kerro meille siitä. - Juuh. Elikkäs. Yksivuotiaana asuin Moskovassa, missä pappa hoiti mua kun äiti ja iskä opiskeli. Siellä se työnteli mua ympäri kaupunkia ja venäläiset babushkat luuli usein että minut on kaapattu, koska ei ollut kovin tavallista, et miehet hoitivat lapsia. Pappa ei myöskään puhunut venäjää ja siitä kuulemma seurasi useita mielenkiintoisia tilanteita…

toja prokrastinoiden Marian Helmessä… Ihan mahtavia tyyppejä ja juttuja! Vaikka Kela seuraisikin vain opintopisteiden kertymistä, 55op haalarimerkin saavuttaminen tuntuisi raskaalta taakalta ja takaraivossa kolkuttelisi vähintään kolmen esseen deadlinet, kannattaa silti muistaa, että opiskelijan elämäään kuuluu paljon muutakin. Jos siis juuri Sinä, hyvä antropologian opiskelija, koet satunnaisten yliopistoasioiden painavan raskaana mieltäsi, voit viedä huolesi tämän elämän monitaiturin kuultavaksi. Vaikka ruotsiksi.

Mitkä hetket ovat jääneet päällimmäisenä mieleen ensimmäisenä vuotenasi Helsingin Y liopistossa? Manan vallankumouspikkujoulujen salsajatkot Weberissä, speksin mökkireissu, pitkät lounaskeskustelut Unicafessa ja ne useat tunnit, joita on tultu vietettyä opinVÄKI

5


SOLMUSSA SYMPOSIUMISSA Teksti: Ninnu Koskenalho Kuvat: Juho Reinikainen Tammikuun 15. päivä laitoksellamme oli kylässä joukko varsin kunnianarvoisia vieraita. Professori Sarah Greenin organisoima Anthropological Knots -symposiumi järjestettiin ensimmäistä, mutta puheiden perusteella ei suinkaan viimeistä, kertaa Helsingin yliopiston tiloissa. Knotsin tavoitteena oli kokoontua yhteen keskustelemaan antropologian paikasta maailman nopeasti muuttuvassa taloudellis-poliittisessa ilmapiirissä. Menneinä vuosikymmeninä niin keskeinen ja arvostettu tieteenalamme on jo pidempään kokenut eräänlaista marginalisoitumista perintönä niistä ajoista, jolloin antropologian syvä yhteys

6

VÄKI

kolonialistiseen kulttuuriimperialismiin tuli selväksi antropologeille itselleen, ja tieteenala joutui kyseenalaistamaan lähestymistapaansa. Ilmeisesti nämä ajat ovat pikku hiljaa takana päin. Antropologian piirissä on voimakasta halua tehdä tieteenalamme ainutlaatuinen perspektiivi jälleen relevantiksi ja ajankohtaiseksi myös omien tutkijapiirien ulkopuolella. Professori Green piti vakuuttavan avauspuheen, jossa hän kertoi halustaan kehittää dialogia antropologien välillä ja aikeestaan jatkaa tällaisten symposiumeiden tai vastaavien kohtaamisen tilojen järjestämistä.

Green osoitti lisäksi suomen kielen taitonsa pelottavan korkean tason, muistuttaen meitä opiskelijoita kielitaidon kehittämisen tärkeydestä ja siitä, ettei professorin kuullen voi puhua suomeksi mitä sattuu. Puhujiksi tapahtumaan kutsutut Marilyn Stathern, Chris Gregory, Michael Carrithers ja David Graeber puhuivat antropologian paikasta maailmassa, oikeiden asioiden keskellä, tapahtumien kommentoijana ja selittäjänä mutta myös niiden kulkuun puuttuvana tahona. Tapahtuman opiskelijajäsenistön osanottajamäärä oli ihan kiitettävä, ja hyvä niin. Puheiden välisillä suklaata ja kraanavettä -tauoilla vertaistuki tuli


tarpeeseen, kun itseä isompien ja viisaampien akateemisten starojen puheet menivät välillä melko reippaasti yli hilseen. Mikäli ymmärryksen ylittävien viisauksen missaaminen jäi harmittamaan, ei hätää: tapahtuma on onneksemme videoitu, ja löytyy osoitteesta allegralaboratory.net.

Kysyimme professori Sarah Greeniltä hänen tuntemuksiaan symposiumin sujumisesta ja syvemmistä merkityksistä, ja utelimme samalla hänen suunnitelmiaan helsinkiläisen antropologian loistavan tulevaisuuden varalle. Näin puhui Sarah: ”Minulla oli Knotsin suhteen kaksi päämärää. Ensinnäkin halusin käynnistää keskustelua siitä, kuinka antropologian tapa ottaa osaa ja kietoutua maailman tapahtumiin on muuttunut. Antropologia on kehittynyt erilaisissa historiallisissa olosuhteissa kuin missä nyt elämme, ja halusin tarkastella sitä, mikä tekee antropologisesta lähestymistavasta kiinnostavan ja relevantin nykyaikana.”

”Toisekseen halusin pyytää joitakin tämän hetken johtavia antropologeja jakamaan ajatuksiaan siitä, mitä erilaiset väliintulot voisivat antropologisesti ajateltuna tarkoittaa. Monet antropologit ottavat yhteiskunnallisiin kysymyksiin osaa joko yksilöinä tai osana huolestuneita kansanryhmiä, mutta halusin Knotsilla avata keskustelua nimenomaan siitä, kuinka antropologinen lähestymistapa itsessään voisi puuttua maailman tapahtumiin. ” ”Antropologinen ajattelu on hyvin spesifi tapa lähestyä sosiaalisia ja kulttuurisia kysymyksiä. Se synnyttää tietynlaista tietoa. Sillä on mahdollisuus muuttaa ihmisten ajattelua ja lähestymistapoja. Vaikka antropologian harjoittaminen sinänsä on lähinnä akatee-

mista hommaa, sen synnyttämä tieto voisi erilaisten interventioiden tavoittaa myös muita ihmisiä. Halusin nähdä, voisiko Knots tarjota foorumin tuon kaltaisen äänen voimistumiselle.” ”Tähän päämäär ään päästiin mielestäni hyvin. Ajatuksena oli avata tila antropologian ja maailman välisten solmuisten suhteiden tutkimiselle. Mielestäni neljän seminaaripaperin yhteinen käsittely onnistui tässä erinomaisen hyvin. Tekemistä on yhä: esitelmistä tehdään julkaisu, ja haluaisin järjestää Knotsille Helsingissä jälkiseminaarin tarkempaa keskustelua varten. Lisäksi on järjestettävä toinen tapahtuma tätä seuraamaan. Joten tämä oli tosiaankin vasta alkua.”

VÄKI

7


”Omalta osaltani haluaisin avata ovia ja luoda tiloja joissa oppilaat, tutkijat ja opettajat voivat tutkia antropologian kenttää laajemmin. Kuten symposiumissa korostin, helsinkiläisen antropologian on oltava yhteinen pyrkimys. Näen oman roolini siten, että voin avata uusia ovia ja auttaa ihmisiä kulkemaan niistä. En kuitenkaan halua ”viedä” ihmisiä mihinkään: uskon, että parasta antropologiaa tekevät ne jotka todella nauttivat siitä; ne jotka pitävät sen tuottamaa tietoa aidosti innostavana ja ovat aina valmiita ajattele-

maan uusilla tavoilla. Tämä voi tapahtua vain ihmisten omien pyrkimysten kautta. Minä voin ainoastaan auttaa luomaan sellaisen ympäristön, jossa innostus voi kukoistaa. Tehtävä ei ole tässä taloustilanteessa helppo, mutta ehdottomasti yrittämisen arvoinen.” ”Antropologisella tiedolla on tapana horjuttaa ihmisten oletuksia hyvin inhimillisellä tavalla. Antropologia pystyy rinnastamaan erilaisia tietämisen tapoja toisiinsa, koska sen tietopohja koostuu ihmisten

erilaisiin tietoihin ja tapoihin joka puolelta maailmaa. Tämä itsessään voi muuttaa sitä, miten ihmiset ajattelevat. Ja jos ihmisten ajattelu muuttuu, heidän käytöksensäkin saattaa muuttua.” Laitoksen henkilökunnan lisäksi tilaisuuden synnyssä avustivat Hau: Journal of Ethnographic Theory sekä Allegra: A Virtual Lab for Legal Anthropology. www.haujournal.org allegralaboratory.net

“Anthropologists …. are now among the principal observers of social movements. Although the potential of these movements is often underestimated, it is in these circuits once considered marginal to global processes that the major changes are occurring. Because of their cultivated peripherical vision, anthropologists are in a position to assess new directions.”

- June Nash

8

VÄKI


Barrikaadeille, veljet, ja Youtubeen! Teksti: Ninnu Koskenalho, Sanna Rauhala

Kansalaisliikkeet ovat aktiivisempia kuin koskaan, ja niiden toiminta-alue on maailman verkottumisen vuoksi laajempaa kuin aiemmin. Siinä, missä 90-luvulla liikkeet toimivat äänekkäästi globalisaatiota vastaan, 2000-luvulla varsinkin läntisissä maissa tämä liikehdintä on enenevässä määrin paremminkin vaihtoehtoisen globalisaation puolesta puhumista. Liikkeitä yhdistävät humaaneina pidettyjen arvojen äänekäs kannatus, ja huomion polttopisteessä on globaali demokratia ja tasaarvo, oikeudenmukaisuus ja ekologisuus, ihmisoikeudet ja reilun kaupan periaatteet. Ihmiset nousevat yhä rohkeammin kapinaan epäoikeudenmukaiseksi kokemiaan oloja vastaan. Tälläkin hetkellä riehuvat Ukrainan mellakat ja Venezuelan opiskelijamielenosoitukset kumpuavat syvästä tyytymättömyydestä kansan keskuudessa. Molempien tapauksien taustoja värittävät

myös syytökset vilpillisistä vaaleista ja poliittisen eliitin korruptiosta. Vaikka Ukrainan ja Venezuelan mielenosoitusten laukaisija voidaan määritellä, on protestimieliala kytenyt pinnan alla jo pitkään. Viktor Janukovitsin aiempi julistautuminen presidentiksi aiheutti Ukrainassa 2004 oranssin vallankumouksen, jonka seurauksena oppositiojohtaja Viktor Justsenko onnistui siirtämään presidentin valtaa parlamentille ja edistämään demokratiaa. Janukovitsin noustua uudestaan valtaan nämä uudistukset kuitenkin peruttiin ja menetetty valta siirtyi takaisin presidentille. Venezuelassa ihmiset ovat puolestaan kyllästyneet puutteeseen ja järjettömään väkivaltaan, jonka yleisyydestä syytetään valtaapitävien korruptiota ja olematonta panostusta poliisivoimiin. Tunnetuimpien ja laajimpien kansanliikkeiden joukkoon

kuuluvat Sosiaalifoorumit, joista suurinta, World Social Forumia, on järjestetty vuodesta 2001 alkaen vuosittain. Sosiaalifoorumit ovat erilaisten kansalaisliikkeiden yhteistyön tulos. Ne pyrkivät olemaan avoin, sitoutumaton tila, jossa erilaiset kansalaistoimijat pääsevät keskustelemaan keskenään käytännön toimista kohti solidaarista, demokraattista ja reilua maailmaa. Sosiaalifoorumit haluavat kehittää vaihtoehtoja neoliberalismille, ja toivottavat eri tasoiset toimijat mukaan keskusteluun. Seuraava Suomen Sosiaalifoorumi järjestetään 26.-27.4.2014 Helsingissä. Teemaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta alustavana teemana on vastuu. Sosiaalifoorumit ovat edelleen kohtuullisen tutkimatonta maaperää antropologian näkökulmasta katsottuna, joten nyt keräämään kiinnostavaa tutkimusaineistoa oman kotikaupungin tantereella pysytellen! VÄKI

9


Vallankumousta tekemässä Kansalaisliikehdintään kuuluu myös tietty vallankumouksellisuuden aspekti, onhan siinä pohjimmiltaankin kysymys sosiaalisen muutoksen edistämisestä, vastustamisesta tai jopa kumoamisesta.Yksi viime aikojen voimakkaimmista osoituksista tästä on ollut joulukuussa 2010 alkanut kansannousu Lähi-Idässä ja Välimeren eteläpuolella. Tuolloin Arabikeväänä tunnettu liikehdintä lähti nopeasti leviämään arabimaailmassa valtiosta toiseen, liimaten länsimaisetkin katsojat televisiokanava Al-Jazeeran nettilähetysten eteen. Arabikevät jatkuu edelleen, vaikka sen kuumin polttopiste onkin ainakin toistaiseksi jo menneisyyttä. Vajaa 20 valtiota on ollut osallisena tämän liikkeen piiriin laskettavaan kansannousuun, vaikka vain kourallisessa niistä on saatu aikaan vallanvaihtoon johtava vallankumous. Arabikevät oli ja on harvinaisen selkeä esimerkki eräästä nykyhetken kansannousuja ja kansalaisliikkeitä leimaavasta piirteestä: netin ja sosiaalisen median käytön merkityksestä. Kun kansalliset viestintäkanavat lähettävät valtiovallan propagandaa ja vaihtoehtoisia journalisteja ei päästetä tapahtumien

10

VÄKI

polttopisteeseen, ulkomaailma saa ensimmäistä kertaa täysin reaaliaikaista, ruohonjuuritason raportointia uusien viestintätekniikoiden avulla. Kokoontumisia myös kutsuttiin koolle ja organisoitiin nimenomaan Facebookin, Youtuben ja Twitterin kautta. Saman kaltainen ilmiö on nähtävissä myös Ukrainan mielenosoituksissa: protestoijat kuvaavat videoita itsestään vedotakseen muun maailman tukeen. Internetissä kiertää videoita mellakkapoliisien rivistöistä palavan kaupungin keskellä ja polttopulloja kantavista massoista Maidanin aukiolla. Näitä videoita jaetaan ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Venezuelassa valtion ja hallituksen kontrolloima media sensuroi televisiokanavia ja blokkaa Twitteria estääkseen “valheellisen tiedon leviämistä.” Presidentti Nicolás Marudo väittää kansan protestoiman peruselintarvikkeiden puutteen johtuvan ekonomisesta sodasta, jonka kohteena on hänen hallituksensa. Molemmat tilanteet kehittyvät jatkuvasti: vaikka Ukrainassa mielenosoittajia on syytetty väkivaltaisuudesta, kertovat uusimmat raportit myös hallituksen tarkkaampujista katoilla. Kymmeniä on kuollut ja satoja loukkaantunut. Tämän lehden mennessä painoon luku

on luultavasti noussut vielä korkeammaksi, sillä lopullista ratkaisua ei minkään osapuolen mielestä ole vielä nähtävissä. Älypuhelintemme hohteessa asiaa pohtiessa on toki muistettava ottaa huomioon se, että koko maailma ei edelleenkään ole verkottunut. Arabikevään tapauksessa sosiaalisella medialla oli valtava rooli esimerkiksi Egyptissä, kun taas esimerkiksi Jemenissä nettipeitto on edelleen niin harva, että vastaavaa vaikutusta ei ollut. Koko tapahtumaketjuhan alkoi Tunisiasta, jossa koulutettu katumyyjä poltti itsensä hengiltä protestina maan surkealle työttömyysja korruptiotilanteelle. Protesti lähti leviämään netissä kulovalkean tavoin, ja vallankumouksen siemen oli lähtenyt kasvamaan.

Antropologian haasteita Kansanliikkeiden tutkimus antropologian parissa on nousussa. Omalla laitoksellamme käytiin keväällä 2012 Susanne Dahlgrenin vetämä etnografiaseminaari arabikevään tapahtumista - sen ajankohtaisemmaksi antropologian opetus tuskin enää pääsee! European Association of Social Anthropologists puolestaan on perustanut


verkoston kansalaisliikkeiden tutkimista varten. Verkosto pyrkii haalimaan yhteen liikkeiden tutkijoita eri taustoista, kehittämään kvalitatiivisia lähestymistapoja ja uusia teoreettisia viitekehyksiä kansanliikkeiden tutkimukseen. EASA painottaa kansanliikkeiden kollektiivista, monissa eri konteksteissa ympäri maailmaa tapahtuvaa luonnetta, ja tarvetta laajentaa klassisia kenttätyön menetelmiä uusiin suuntiin, jotta voidaan ymmärtää kompleksisessa globaalissa viitekehityksessä usein tapahtuvia kansanliik-

keitä. Osana tätä projektia on media- ja nettiaktivismin tutkimuksen kehittäminen ja uuden, yhteisen teorian rakentaminen. Nopeasti globalisoituneessa maailmassa viimeistään taskussa kulkevan netin mukanaan tuoma arkinen informaatiovallankumous asettaa haasteita etnografialle ja tällaisten paikkaan sitoutumattomien, laajojen ilmiöiden tutkimiselle. EASAn kaltaisia projekteja varmasti tarvitaan uudenlaisen, liikkuvan ja nopeasti muuttuvan kentän parempaan hahmottamiseen.

Tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, millaista uutta tutkimusotetta jo nyt väistämättömään -- ja todennäköisesti kaiken aikaa keskeisempään -- virtuaalietnografiaan tuo ensimmäinen informaatiovallankumouksen keskelle syntynyt tutkijasukupolvi. EASA:n Anthropology of Social Movements -listalle voi liittyä osoitteessa lists.easaonline.org/listinfo. cgi/socialmovements-easaonline.org

Kuva: Wikimedia Commons

VÄKI

11


ANARKISTI AKATEEMIKON VAATTEISSA Akateeminen aktivisti David Graeber haluaa muuttaa yhteiskuntaa ja uskoo, että antropologialla on oma panoksensa tarjottavana tähän kamppailuun. Teksti ja kuva: Juho Reinikainen

David Graeber (s. 1961) on amerikkalainen antropologi, maailman suurimman tasa-arvoliikkeen keulahahmo sekä antropologian professori arvostetussa London School of Economicsissa. Graeberin tuotanto käsittelee arvo- ja yhteiskuntateorioita sekä anarkismia. Tieteenalan ulkopuolisille Graeber on tullut tutummaksi Occupy Wall Streetkansanliikkeen sanavalmiina puuhamiehenä ja tiedettä ahkerasti popularisoivana, twiittaavana idealistina. Laajaa kansainvälistä näkyvyyttä saavuttaneen Occupyn tavoitteena on protestoida kasvavia tuloeroja, yhteiskunnallista eriarvoistumista sekä yritysten lisääntyvää vaikutusvaltaa vastaan. Tämä kapitalismin vastainen eetos eli vahvana myös Graeberin puheissa kun Väki tapasi miehen tammikuisen Anthropological Knotssymposiumin jälkipeleissä.

12

VÄKI

J: ”Kuinka sinusta tuli antropologi?” D: ” Hyvä kysymys. Annan siitä yleensä kunnian kasvatukselleni. Vanhempani olivat tavallaan työväenluokkaisia intellektuaaleja. Koko talomme oli täynnä kirjoja. Aloin lukea antropologisia kirjoja jo nuorena, aihe kiinnosti vanhempiani.

J: ”Ainakin laajemmalle yleisölle olet tullut tutuksi anarkiaa ja kansanliikkeitä käsittelevistä kirjoituksistasi ja mielipiteistäsi. Voitko kertoa mikä Occupyn tilanne on tällä hetkellä?”

D: ”Occupystä on tullut kokoelma erilaisia projekteja, ainakin Yhdysvalloissa. Se ei ole missään nimessä kadonnut. Ihmisiä työskentelee esimerkiksi Occupyn maaKaksitoistavuotiaana innos- tiloilla, velkaliikkeen parissa tuin koodien ja hieroglyfien ja vastustamassa ihmisten kääntämisestä. Myöhemmin häätöjä kodeistaan. Kun taeräät arkeologit bongasivat jusimme että vastassamme minut ja siten päädyin hie- on vahvaa poliisin harjoitnoon lukioon. Minut aiottiin tamaa sortoa ja että liittolähettää opiskelemaan maya- laisiksemme luulemamme tutkijaksi. Tarpeetonta sanoa- maltillinen vasemmisto ei kaan, pääsin yli siitä vaiheesta. tullutkaan avuksemme, tajuLukioon mennessäni kuiten- simme että meidän on siirkin päätin, että haluankin ryttävä pidemmän aikavälin antropologiksi. Olen ollut perspektiiviin. tavalla tai toisella kiinnostunut antropologiasta koko elä- Mielestäni ihmiset rakenmäni.” tavat ja vahvistavat suoran demokratian sekä -vaikuttamisen kulttuuria. Valmistelemme hiljalleen perustaa


toiminnalle, jotta voimme olla ensimmäisinä kaduilla tekemässä jotain seuraavan finanssikriisin tai luonnonkatastrofin iskiessä.” J: ”Puhuit symposiumissa Occupyyn liittyvästä yliopiston valtauksesta...” D: ”Joo, Lontoossa parhaillaan. Lontoon opiskelijaliike oli itse asiassa olemassa jo ennen Occupy-liikettä. Ainakin 14-15 opiskelijavaltausta tapahtui samaan aikaan kulutuksenvastaisen liikkeen kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa ajettiin läpi koulutusreformit ja järjestelmä puoli-yksityistettiin. Ajattelin, että liikehdinnän aika oli jo ohi mutta tilanne muuttui dramaattisen nopeasti ja yht’äkkiä kaduilla oli valtavat määrät opiskelijoita tappelemassa poliisin kanssa. Valtion reaktio on tällä kertaa ollut paljon ankarampi: ihmisiä vain alettiin pahoinpidellä saman tien. Reaktio osoittaa, kuinka kovassa paniikissa he ovat. Mukava puoli asiassa on, että vaikka hävisimme kamppailun viime kerralla, tällä kerralla me määräämme agendan, me olemme hyökkäyskannalla. Ihmiset haluavat palauttaa vapaan yliopistojärjestelmän ja muuttaa peruskäsitystä siitä, millainen koulutusjärjestelmän oikeasti pitäisi olla. Mielestäni se on hyvin innostavaa.”

J: ”Symposiumi käsitteli antropologian roolia yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Pitäisikö antropologian tieteenalana mielestäsi ottaa enemmän roolia suhteessa tutkimiensa ihmisten elämään?” D: ” Olen aina ajatellut, että antropologialla on jotain tarjottavaa. Tapaa, jolla se vastustaa ihmisten halua vaikuttaa asioihin, on mielestäni vaikea ymmärtää. Vaikka en uskokaan että kaikki antropologit alkaisivat yllättäen liittyä kansanliikkeisiin [...] muutama teistä voisi silti lainata tietoanne ihmisille, jotka haluavat käyttää sitä saadakseen aikaan jotain hyvää. Miksi ei? [Tiede ja aktivismi] voisivat tosiasiassa vahvistaa toisiaan.”

muodostaa aidosti globaali opinala, joka voisi murtautua irti vanhoista kolonialismin kahleista. Perspektiivien monimuotoisuudella voisimme todella rikastaa ymmärrystä itsestämme.” J: ”Ja viimeinen kysymys, joka on henkilökohtainen: Mitä toivot tulevaisuudelta?” D: ”No, odottelen tässä laajaa yhteiskunnallista vallankumousta, joka eliminoisi kapitalismin nykytilan ja loisi aidosti vapaan yhteiskunnan. Mutta se on vähän pidemmän tähtäimen projekti.”

J: ”Eli uskotko, että maailmaa voi muuttaa antropologialla?” D: ”Sanoinko niin?” J: ”Tarkoitin, että uskotko?” D: ”Uskon, että antropologia voi antaa oman osansa mihin tahansa projektiin, joka tähtää yhteiskunnalliseen muutokseen.” J: ”Miltä tieteenalan tulevaisuus mielestäsi näyttää?” D: ”Antropologia kansainvälistyy, ja se tulee johtamaan eri suuntiin ja paikkoihin. Antropologiasta voitaisiin

David Graeberin videohaastattelu löytyy kokonaisuudessaan Manan Youtubekanavalta.

VÄKI

13


DOCPOINT 2014 Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestettiin tammikuussa 13. kerran. Etnografimme kävivät tutustumassa antropologisesti kiinnostaviin elokuviin. Teksti: Sara Kettunen Kuva: Juho Reinikainen

Faith Connections Hindujen Kumbh Mela -festivaali järjestetään Intiassa joka kolmas vuosi, neljän pyhän kaupungin välillä vaihdellen siten, että Kumbh Mela tapahtuu kussakin paikassa 12 vuoden välein. Se kerää yhteen jopa sata miljoonaa hindua, joilla kaikilla on tavoitteena päästä kylpemään yhteen hindulaisuuden pyhistä joista. Silmän kantamattomiin le-

14

VÄKI

vittäytyvä väliaikainen kaupunki on täynnä erilaisia tarinoita ja kohtaloita. Hylätty lapsi sekä tämän adoptoinut Yogi Baba muodostavat pienen perheen. Kotoaan karannut 10-vuotias Kishanpoika seikkailee väkijoukon keskellä kuin kala vedessä ja suunnittelee ryhtyvänsä tulevaisuudessa joko gangsteriksi tai pyhäksi mieheksi. Saddhut, eli pyhät miehet, tavoittelevat marijuanan avulla korkeampaa tietoisuutta. Pikkupoikansa väkijoukkoon kadottanut perhe suorittaa

toivottomalta vaikuttavia etsintöjä ympäri aluetta. Telttakylä muistuttaa kuhisevaa muurahaispesää ja puheensorina ja mantrat täyttävät ilman. Öisin pauhaa musiikki, vilkkuvilla valoilla koristellut jumalten kuvat loistavat pimeydessä ja saddhut kylpevät näkyvin menoin. Mittakaava ylittää käsityskyvyn ja tämä kaikki kestää 55 päivää. Väkijoukkoon on helppo kadottaa läheisensä tai kadota itse.


kuva: morguefile.com

Kuva: Wikimedia Commons

Forest of the Dancing Spirits Linda Västrikin kaunis ja kiehtova dokumentti kertoo syvällä Kongon viidakossa asuvista Akapygmeistä. He ovat metsästäjä-keräilijöitä, jotka tuntevat viidakon kuin omat taskunsa. Jokaisella Aka-kansan jäsenellä on myöskin omistaja läheisessä Bantu-kylässä. Valkoisilta opittu kolonisaation malli on rehottanut viidakon kätköissä jo 300 vuotta. Vaikka omista-

jat käyttävät väkivaltaa ja pakotteita, hyötyvät myös Akat suhteesta saaden omistajilta työkaluja, joilla muokata elinympäristöään. Kaikesta huolimatta Akat osaavat nauttia elämästään tavalla, josta jokaisen länsimaalaisen tulisi ottaa oppia. Aina on hyvä syy tanssia ja kutsua elämän vaikeuksien yli auttavat henget mukaan ilonpitoon. Perhe on Aka-kansalle tärkeä ja lasten saaminen elämän tarkoitus. Tästä syystä esimerkiksi nuoren parin lapsettomuus näyttäytyy-

kin jopa suurempana tragediana kuin omistajien harrastama sorto, ja koskettaa koko yhteisöä. Jonkun on täytynyt langettaa kirous nuoren parin ylle. Maailma kuitenkin muuttuu. Valkoisten omistamat metsäyhtiöt hakkaavat sademetsää kiivaalla tahdilla ja Aka-kansaa painostetaan siirtymään hakkuiden tieltä. He eivät kuitenkaan halua lähteä. Metsä on heidän kotinsa.

VÄKI

15


DOCPOINT 2014: Etnografista kuvausta Jean Rouchin malliin Teksti: Timo Tahkola

Jean Rouch (1917-2004) oli ranskalainen antropologi ja merkittävä etnografisen elokuvan tekijä. Hän ohjasi elämänsä aikana noin 140 elokuvaa, joista suurin osa oli dokumentaarista filmiä. Rouch ohjasi myös 17 fiktiivistä elokuvaa. Ohjaajana hän vaikutti

merkittävästi ranskalaisen elokuvan uuteen aaltoon. Hän oli omana aikanaan poikkeuksellinen ohjaaja, joka tykkäsi rikkoa rajoja ja väistellä työtään määritteleviä kategorioita. Keskellä kolonialistista aikaa hän antoi dokumenttiensa ihmisille oman äänen, korosti kuva: www.sensesofcinema.com

pitkiä oleskelujaksoja kuvattavien parissa sekä painotti vuorovaikutteisuutta filmin teossa. Ensimmäisten joukossa hän myös antoi filminsä paikallisen yleisön nähtäväksi ja arvioitavaksi. Rouch ei halunnut lavastaa dokumenttiensa kohtauksia, kuten tuolloin usein oli tapana. Hänen hyppelevässä, ruonollisessa kerronnassaan tulee ilmi nuoruuden ajan ihailu surrealismia kohtaan. Kävin Docpoint-festivaaleilla katsastamassa neljä Jean Rouchin filmiä. Kolme ensimmäistä näytettiin samassa näytöksessä peräkkäin. Kaikki kolme on kuvattu Ranskan Mustan Afrikan Instituutin rahoittamalla tutkimusretkellä Nigeriin ja Maliin 50-luvun alkupuolella. Ensimmäinen filmi Les Magiciens de Wanzerbé (1949) kertoo nigeriläisestä songhaimagiasta, jonka avulla mm. karkoitetaan pahaa kylästä, luetaan hiekasta ennustuksia sekä uhrataan kotieläimiä kodin suojelemiseksi. Filmille

16

VÄKI


tallentui näiden rituaalisten toimien lisäksi myös alastomien pikkupoikien yhdellä jalalla hyppimisen kilpailu sekä leikki, jossa hypitään toisten päälle niin pitkään että koko kasa romahtaa. Toinen lyhyt dokumentti Cimetières dans la falaise (1951) vie hetkeksi malilaisten dogoneiden pariin hautajaisrituaalien kuvauksella. Rikotut kalebassit kuvastavat särkynyttä maailmaa, kun vainaja hilataan köyden avulla ylös esiisien asuinpaikoille kallioluolaan. Veteen kadonnut ruumis joudutaan ensin pyytämään takaisin joenhengiltä. Tämä tehdään uhraamalla veteen kanapojan verta, polttamalla olkisoihtu ja hakkaamalla rituaalin aikana yksitoikkoista rytmiä kuokalla kallion kylkeen. Kolmas dokumentti, Batalle sur le grand fleuve (1952), on vaikuttava kuvaus virtahevonmetsästyksestä Nigerissä. Metsästyskauteen varustaudutaan kahdeksallakymmenellä harppuunalla sekä suurista tukeista valmistetulla jahtiveneellä. Kolme kuukautta kestävää metsästystä edeltävät juhlat, joissa pyydetään vedenhengiltä lupaa metsästyksen aloittamiseen. Pitkän tanssillisen seremonian aikana kaksi naispuolista noitaa vaipuu tärisevään, kuolaavaan transsiin, ja jotkut kalastajista karaisevat itseään palavin soihduin. Lopulta lupa heltiää kolmen virhevon kaatoon.

Ensimmäinen aikuinen naaras kaatuu tuntien taistelun jälkeen heti jahdin alussa, toinen nuori poikanen noin kuukauden perästä. Viimeinen vanha uros pääsee pakenemaan jahtikauden lopulla, vetäen perässään noin viittäkymmentä harppuunaa. Tämä epäonnistuminen saattaa kalastajat häpeän valtaan. Verisen metsästyksen vastapainoksi filmillä nähdään hieno kohtaus, jossa yksi kalastajista leikkii nauraen joessa laumastaan eksyneen virtahevon poikasen kanssa. Neljäs kokopitkä dokumentti nimeltään Siqui 1967-1973:invention de la parole et de la mort (1981) kertoo Malissa asuvien dogonien seitsemän vuoden mittaisesta, kylästä kylään vaeltavasta juhlasta joka toistuu joka 60. vuosi. Tässä jaksoittain etenevässä seremoniassa juhlitaan tradition mukaan ”puheen syntyä ja ensimmäisen esi-isän kuolemaa”. Elokuvan kerronta pyrkii riisumaan katsojilta kolonialistiset linssit ja kertomaan rituaaleista ja niiden merkityksestä paikallisella kielellä, usein vieläpä runollisella ilmaisulla. Seremoniaan kuuluu mm. joukkovaellusta, isoja tanssikohtauksia, laaja repertuaari värikkäitä rituaaliasusteita (kuten pienistä simpukoista tehtyjä hienoja paitoja), sekä mukaansa tempaavia yhteislaulukohtauksia. Hauskin kohtaus on ehdottomasti noin 3-vuotiaan pikkupojan hirssiolut-humalassa hypelty, aikuisia matkiva tanssi.

Yhteistä kaikissa edeltävissä filmeissä on päälle puhuva ranskalainen kertoja, joka selittää tapahtumia. Kertoja kuvaa kylien ihmisten uskomuksia ja pyrkii ymmärtämään tapahtunutta paikallisesta kontekstista ja kielestä käsin. 50-luvun elokuvissa taustalla kuuluu myös erikseen nauhoitettua rummutusta, puhetta sekä tavallisen elämän äänimaailmaa. Myöhäisemmässä dokumentissa kuvaan on jo synkronoitu ääni. Kerronta tuntuu välissä naiivin opettajamaiselta, mutta auttaa katsojaa tekemään selkoa kankaan tapahtumista, jotka voivat muuten jäädä suurilta osin mysteeriksi. Kokonaisuudessaan dokumentit olivat mielestäni autenttinen retki vuosikymmenten takaisten länsiafrikkalaisten kylien elämään ja tarjosivat kivat maistiaiset etnografisen filmin alkujuurilta.

Kuva: forumdoc.org

VÄKI

17


#WebMana2.014

Mana ry valtaa alaa, antropologian ja ammattilaisten opeilla. Teksti: Tapio Kumpula Kuva: Sanna Rauhala

”Totta kai mekin mennään sinne, hashtagsomeherewecome ja pistetään Twitter laulamaan!” Yhdessä virkkeessä olin muuttanut leppoisan atkvastaavan pestini kokopäivätyöksi. Mikä ennen koostui vain nettisivujen päivittämisestä uhkasi yhtäkkiä muuttua 140 merkin viestimeriksi ja oikean kuvafiltterin pohtimiseksi kesken luennon. Helmikuun ensimmäisellä viikolla hallituksen kokouspöytäkirjaan merkitään: ” SoMe-projekti edistyy: Kotisivujen päivitys lähipäivinä sekä Manan hallitukselle oma sähköpostiosoite, Twitter- ja Instagram-tilit.” Mana ry:llä on ollut Facebook-sivu huhtikuusta 2011, ja nettisivuja on päivitetty nykyisessä osoitteessa vuodesta 2009. Sähköpostilistojen tueksi perustetut sivut ovat tavoittaneet jatkuvasti verk-

18

VÄKI

koon kiinnittyneet opiskelijat, mutta valtavaa käyttömäärää ne eivät ole saavuttaneet. Uutta yleisöä Mana lähtee etsimään pienien merkkimäärien viestipalvelu Twitteristä ja kuvien jakamiseen ja kommentointiin erikoistuvasta Instagramista. Kenttä ei ole täysin koskematon: sosiaalipsykologian ainejärjestö Status ry julkaisi ensimmäisen kuvansa Instagramissa yhdeksäs helmikuuta, ja Helsingin yliopistolla on ollut Twitter-tili jo jonkin aikaa. On siis ajan mukaista uida sosiaalisen median nopeavirtaisemmille vesille. Mutta voiko tähän projektiin suhtautua antropologisesti? Oppiaineemme suhtautuminen sosiaaliseen mediaan on kaksijakoinen. Sosiaalisen median massiivinen potentiaali tutkimuskenttänä tunnetaan, mutta sen rajaaminen hallittaviin ja edes jollain tasolla järkeviin kokonai-

suuksiin on todella vaikeaa. Miten paikkaa, jossa maailma muuttuu tallennettavaksi ja jaettavaksi, voitaisiin mitenkään tutkia eksaktisti?

Saurilla on asiaa Someen ei ilman taustatutkimusta ja apuvoimia mennä. Samalla kun järjestän sosiaalisen median valloituksen käytännön asioita, googletan Suomen innokkaimpia twiittaajia ja Instagramin suosituimpia suomalaisia. Lähetän seitsemän sähköpostia Suomen sosiaalisen median eliitille, joista yksi vastaa myöntävästi. Hän on Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri, jolla on pelkästään Twitterissä seuraajia yli 12 700. Vastaus saapuu saurimaiseen tapaan minuutissa. ”Moi - tottahan kulttuuriantropologia kiinnostaa. Lähetä kysymykset tänne, niin yritän


vastailla.” Samanlainen trendi jatkuu Saurin Twitter-seinällä – jokaiseen Saurille osoitettuun twiittiin on vastattu alle kymmenessä minuutissa. Manan sähköpostitilin paperisodan lomassa selaan Nelli-portaalin kautta artikkeleita hakusanoilla ”anthropology” ja ”social media”. Relevanteilla osumilla selviää nopeasti, että sosiaalinen media on enemminkin apuväline kuin tutkimuskohde. Instagramista löytyy yksi ruotsiksi kirjoitettu artikkeli viime vuodelta, ja Twitterin kautta on analysoitu mm. Egyptin kansannousua ja Espanjan presidentinvaale-

ja. Ensimmäinen artikkeli listassa vaikuttaa kuitenkin mielenkiintoiselta – sen lähestymistapa on erilainen. Kuuden amerikkalaisen kirjoittama Tagging Culture: Building a Public Anthropology Through Social Media on kiinnostunut siitä, miten tutkijat voisivat luoda julkisen yhteisön kanssa kumpaakin hyödyttävää materiaalia käyttäen sosiaalista mediaa. ”Public anthropology”, tai julkinen antropologia, on ehkä mediaseksikkäin antropologian suunta. Hawaii Pacific Universityn professori Robert Borofskyn mukaan sen tarkoituksena on kurottaa

”Julkinen antropologia on ehkä mediaseksikkäin antropologian suunta.” oppiaineen ulkopuolelle, ja nostaa merkittäviä nykyajan kysymyksiä julkiseen keskusteluun joka toivon mukaan johtaisi sosiaaliseen muutokseen. Käytännön antropologiaa muistuttavaa ainesuunnan keskiössä on yhteistyö yhteisön kanssa. Artikkeli suorastaan uh-

VÄKI

19


kuu potentiaalia someprojektin edes hataran tieteellisen pohjan perustamiselle. Human organization -lehdessä viime vuonna julkaistu artikkeli tutkii Anthropology by the Wire (ABTW ) -projektia, joka toimii yhdessä Baltimoren paikallisyhteisön kanssa tuottaakseen paikallisyhteisölle hyödyllistä multimediaa sosiaalisen median kautta. Tuloksena syntyy ”verkottunut antropologia”, jossa antropologit luovat oman rekursiivisen yleisönsä. Tagging Culture kysyy tavoittavatko ryhmät kuten ABTW yleisön jonka sen on tarkoitus tavoittaa, ja mikä tämä yleisö oikeastaan on.

20

VÄKI

Onko tässä järkeä? Mikä on se yleisö jonka Mana yrittää tavoittaa? Onko tarkoitus tavoittaa paikallinen yhteisö, vai onko julkinen yleisö isommassa roolissa? Kysytään Saurilta. ”Ensisijassa paikallinen yhteisö, mutta tällä hetkellä seuraajistani vain noin 2/3 asuu Helsingissä. Kun twiittaan kolmella kielellä (suomi, ruotsi, englanti), seuraajia näyttää olevan yli rajojen.” Onhan Mana ry hyvinkin globaali, mutta pitäisikö meidänkin twiitata kielillä? Onko lähteä maan Sauri

Mana ry:llä järkeä twiittaamaan ja jakakuvia Instagramiin? antaa hyvin käytän-

nönläheisen vastauksen: ”Sosiaalinen media tarjoaa hyvän kanavan kaupungin ja kaupunkilaisten vuorovaikutukselle. Kun seuraajina on paljon median edustajia, tieto välittyy sitäkin laajemmin.” Tätä Tagging Culturen kirjoittajat painottavatkin. Tärkeintä sosiaalisen median käytössä on käyttöarvo yhteisöille, joiden kanssa ollaan yhteydessä. Nykyajan sosiaalinen media on ”Web 2.0”, jossa media on parsittua, jaettua ja kommentoitua. Artikkelissa ABTW käytti esimerkiksi Youtubea luodakseen keskustelua baltimorelaisten kanssa. Koko ajan pitäisi olla vastaamassa. Onko tässä mitään järkeä?

Kuva: Matthew Wilkinson, Flickr


”[Sosiaalisen median käyttö on] enemmän elämäntapakysymys.” Sauri kirjoittaa. ”Sosiaalinen media ei vie kovin paljon aikaa, twiitata voi vaikka raitiovaunusta tai kadulla kävellessä. Kysymys on enemmänkin siitä, että vuorovaikutus on olennainen osa julkisen sektorin toimintaa. Organisaation ja yhteisön keskeisen kommunikaation on oltava mahdollisimman saumatonta ja jatkuvaa.”

teisöä ja ryhmäidentiteettiä vahvistaviksi. Persoonallinen tyyli auttaa.” Yhteisö pitää siis saada sinne missä Mana ry on, ja sisällön pitää olla salakavalasti patrioottista. Ja kikkailla saa – hyvällä maulla. Kiitän Sauria ja toivotan hyvää kevättä. Vastausviesti on tutun nopea, mutta :) on viestin ainoa merkki. Pikaista ja persoonallista.

”Yhteisö pitää siis saada sinne missä Mana ry on, ja sisällön pitää olla salakavalasti patrioottista.”

Kaikki riemulla twiittaamaan! Onko kaikesta twiittamisesta ollut mitään hyötyä? ”Jäävi sanomaan, mutta kyllä minusta näyttää, että paikallisyhteisö on sosiaalisen median avulla virkistymään päin”, Sauri toteaa. ”Ehkä paikallisyhteisö eli kaupunkilaiset ymmärtävät myös paremmin kaupunkiorganisaation toimintatavat - kaupunki ei toimi mielivaltaisesti eikä sattumanvaraisesti, vaan monenlaisten yhteisesti sovittujen päätösten ja säädösten mukaisesti.” Kielikikkailu, sisällön hyödyllisyys ja saumaton ja jatkuva kommunikaatio - sosiaalisen median perusteet alkavat muotoutua. Kysyn suoraan mitä Sauri tekisi kengissäni. ”Yrittäisin saada kaikki järjestön jäsenet seuraamaan päivityksiäni, jotka yrittäisin kirjoittaa mahdollisimman hyödyllisiksi ja yh-

Kuva: Wikimedia Commons

VÄKI

21


Väki arvioi:

HIMASEN KOHURAPORTTIGATE! Teksti: Tapio Kumpula

Castells, Himanen: Kestävän kasvun malli. Globaali näkökulma Paljon keskustelua jo ennen Sininen kirja –väliraportin julkaisemista aiheuttanut raportti Suomen kestävyysvajeen parantamisesta julkaistiin loppusyksystä. Kohusta kertoo jotain jo se, että esipuhe joutuu selittelemään kirjan syntyvaiheita. Kirjan tarkoitus on tuoda esille, että taloudellisen ja rakenteellisen kestävyysvajeen vaivana on ennen kaikkea henkinen kestävyysvaje ja uudistaminen. Tärkeäksi termiksi kirja, jota moni kutsuu pamflettimaiseksi tieteellisen tutkimisen sijaan enemmän valistamiseen keskittyen, nostaa arvokkaan elämän käsitteen, jota kohti Suomen täytyisi tähdätä. Kirja muodostuu Himasen erikseen kirjoittamasta esi-

22

VÄKI

puheesta, Himasen ja Castellsin kirjoittamasta teoreettisesta viitekehyksestä, kuudesta eri kirjoittajien case-study –kokoelmasta ja lopussa Castellsin analyysista inhimillisestä kehityksestä ja Himasen pohdinnasta arvokkaasta elämästä. Painoksen erikoisuus on Himasen kirjoittama lopetus johtopäätöksistä Suomelle. Kirja on vähintäänkin vaikealukuinen ja epämääräinen tarkoitusperissään. Suomen pitäisi keskittyä positiivisiin aisoihin enemmän, ja negatiiviset asiat pitäisi jättää pienemmälle huomiolle; tässä Himasen ohje Suomelle tiivistetysti. Muiden kirjoittajien casestudyt ovat selkeämpiä, Chilen mallin analyysista saa jotain irtikin. Jossain on menty pieleen, kun teoreettinen pohja ei avaudu lukijalle kunnolla missään vaiheessa: kehäku-

vaajat näyttävät siinä vaiheessa enemmän kehäpäätelmiltä kuin selventäviltä grafiikoilta. Kirjan lukeminen on kokemus: hetkittäisiä oivalluksen hetkiä löytyy, mutta ne eivät kanna seuraavaa lausetta pidemmälle. Tuntuu, että 700 000 euroa on käytetty isoihin sanoihin, jotka vain ne määritelleet kirjoittajat tietävät. Koko raportti on ladattavissa pdf-muodossa valtioneuvoston kanslian internet-sivuilta.

”Kirja on vähintäänkin vaikealukuinen ja epämääräinen tarkoitusperissään.”


Anonyymi Antropologi

SUNNUNTAI VAASANKADULLA Herään vieraasta asunnosta, jatkot ovat venähtäneet seuraavan aamun puolelle. Nouseminen vaatii huomattavan määrän ponnisteluja. Kämpän omistaja näyttää olevan täynnä energiaa, miten helvetissä se on edes mahdollista, on petetty olo. Silti nauru on herkässä, kun päässä jomottaa siinä määrin, että epäilen katujyrän tai pesäpallomailan osallisuutta tapahtuneeseen.

on aika mennä kotiin häpeämään ja vetää ovi säppiin. Heinähatun kohdalla on uusia vanhoja naamoja, joita moikkaamme nopeasti päästäksemme jatkamaan matkaa. B-12 kohdalla huudellaan jälleen kaljalle. Ei enää, muuten menee kännin puolelle. Hilpeän hauesta seuraan liittyy pari tuttua lisää, kokoamme muutamalla lauseella eilisen illan. Seuralainen sujahtaa takaisin kotiinsa, tiemme eroavat piritorilla. Käännyn haikeana katsomaan taakseni ja mietin, että on täällä Helsingin sydämessä merkillisen pikkukylämäinen meininki. Kuva: Signe Brander, Wikimedia Commons

Nälkä kuitenkin yhdistää meitä. Loosisterissa on rauhallinen tunnelma, avocadoburgeri parantaa ainakin henkisen reiän sielussa, varsinaista lohturuokaa. Kääntyessämme vatsat täynnä piritorilta Vaasankadulle vastaan kävelee tuttu näky, takaperin kävelevä mies. Mies ottaa reippaita askelia kävellessään selkä menosuuntaan päin ja kurkkii oikean olkansa yli nähdäkseen minne on menossa. Takaperin kävelijästä on muodostunut bongauskohteena suositumpi kuin taannoin Vaasankadulla euroja kerjänneestä mummosta.

B-12 terassi on täynnä, vaikka on lokakuun loppu ja keli mitä vähimmässä määrin terassimainen. Terassilta huudetaan liittymään seuraan. Tasureiden aikana terassi täyttyy tutuista. Jatkamme Vaasankatua eteenpäin, ohitamme Kustaa Vaasaan ja vaihdamme kadun puolta. Heinähatun kohdalla meitä huudellaan taas kaljalle. Päätämme kuitenkin jatkaa eteenpäin aina Molotoviin asti. Molotovin ikkunasta on suora näköyhteys vastapäiseen hieromaliikkeeseen. Pienikokoinen aasialaistaustainen nainen raahaa ulos valtavaa patjaa. Taisteltuaan patjan pihalle on sohvan vuoro, yritys näyttää vaativan sen luokan ponnisteluja, että melkein juoksen kysymään tarvitseeko nainen apua. Nainen suoriutuu tehtävästä tuskallisen vartin jälkeen. Pään sisäisen tamburiiniapinan lyöntejä rauhoittavan teen jälkeen palaamme samaa reittiä Kurviinpäin,

VÄKI

23


Väki 1/2014  

Vuoden ensimmäisen Väen teemoja ovat ajankohtainen antropologia, kansalaisaktivismi ja sosiaalinen media.

Advertisement
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you