Finncont® Tuotekatalogi

Page 36


Finncont on vuonna 1974 perustettu, voimakkaasti kasvava asiantuntijayritys, joka kehittää ympäristöä säästäviä tuotteita ja ratkaisuja jätteiden käsittelyyn sekä kemikaalien ja elintarvikkeiden turvalliseen kuljetukseen ja varastointiin.

Oma Finncont Design Studio® on keskeinen osa niin sopimusvalmistuspalveluja kuin uusien tuotteiden luomista ajatellen.

Tavoitteemme on jatkuvuus, Continuity Tavoitteessa kiteytyy kiertotalouden perusajatus pyrkiä maksimoimaan tuotteiden, komponenttien, raaka-aineiden ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään.

Pyrimme jatkuvuuteen kaikessa toiminnassamme. Haluamme, että jätteet jatkavat elämäänsä uusina raaka-aineina, että tulevien sukupolvien ei tarvitse tehdä liian suuria myönnytyksiä meidän virheidemme takia, ja että asiakkaamme voivat jatkaa liiketoimintaansa ympäristövastuullisesti. Siksi kehitämme osaamistamme jatkuvasti ja yhdessä asiakkaidemme kanssa, löydämme ratkaisuja tämän päivän ja huomisen ongelmiin.

Tunne

kumppanisi, tunne tuotteesi

Jyri Partanen

Finncont Group Oy, toimitusjohtaja

Haluamme toimia vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Kiertotaloudessa asiakkaan, ympäristön ja oman toiminnan turvallisuus ovat yhtä. Finncont on toimialan vahva vaikuttaja, siksi pidämme velvollisuutenamme tuntea asiakkaamme ja tietää heidän tarpeensa.

Samalla se velvoittaa meitä toiminnassamme uudenlaiseen vastuullisuuteen. Maailma muuttuu nyt ennakoimattomalla tavalla ja luo tiettyä epävarmuutta. Jos omalla toiminnallamme pystymme luomaan vähänkin vakautta ympärillemme, olemme silloin oikealla tiellä. Tätä me vahvistamme jatkuvasti paitsi konsernin sisällä myös suhteessamme asiakkaisiimme.

Haluamme tukea läpinäkyvyyttä ja kehittää yhteistoimintaa. Asemamme globaalien toimijoiden ja pk-yritysten kumppanina antaa siihen mahdollisuuden. Voimme jakaa osaamistamme keskenämme, jolloin kaikki hyötyvät. Eikä merkityksettömin hyötyjä ole ympäristö.

Sisällysluettelo

PWS-jäteastiat

SUUNNITELTU TULEVAISUUTTA VARTEN

PWS tarjoaa erityyppisiä ratkaisuja ja ergonomisia astioita tehokkaaseen ja hyvin toimivaan syntypaikkalajitteluun. PWS ottaa suunnittelutyössä huomioon kaikki näkökohdat logistiikasta jätteiden hävittämiseen, tyhjentämiseen ja käsittelyyn. Vakiovalikoimaan kuuluvat 2-, 3- ja 4-pyöräiset jäteastiat, joiden tilavuus on 80–1000 litraa. Kaikkien astioiden kehittämisessä on otettu huomioon ergonomia, turvallisuus ja työympäristö.

Combio ja Bio Select ovat ilmastoituja astioita, jotka on kehitetty erityisesti kosteille ruokajätteille.

Quattro Select on järjestelmä, jossa on paikka neljälle jätejakeelle. Astia vaatii vain pienen tilan, kerättävät jakeet noudetaan tontilta. Säiliömme täyttävät kaikki voimassa olevat eurooppalaiset ja kansalliset standardit, ja ne on sertifioitu maailman tiukimman laatustandardin RAL‑GZ 951/1 mukaan.

KESTÄVÄT POHJOISMAISEN ILMASTON

Oikea materiaalivalinta on tärkeää, jotta tuotteet kestävät talvet ja kiinnijäätyneen jätteen tyhjennykset. PWS:llä on yli 30 vuoden kokemus jäteastioiden kehittämisestä ja rakenteiden, materiaalien ja niiden paksuuden mukauttamisesta niihin tiukkoihin vaatimuksiin, jotka asetetaan jäteastioille Pohjoismaissa. PWS on tästä syystä valinnut korkealaatuisen HDPE-muovin, joka on testattu ja hyväksytty -40 - +80 °C:n lämpötila-alueelle. Astioissa on hyvin tasapainotettu painopiste myös täysinä. Sekä pyörien teräsakseli että astian rakenne tuovat vakautta. Kannen paino estää kantta avautumasta tuulen voimasta ja muotoilu mahdollistaa sadeveden virtaamisen pois kannen päältä. PWS:n teräsastiat on suunniteltu erityisesti tehdas- ja konepajaympäristöihin, joissa käsittely ja jätteiden palovaarallisuus asettavat lisävaatimuksia materiaalivalinnoille.

HELPPOJA TYHJENTÄÄ

PWS-astiat on suunniteltu täyttämään hyvälle työympäristölle asetetut vaatimukset. Astiat ovat hieman kartion muotoisia, sileitä ja niissä on pyöreät kulmat, mikä helpottaa niiden tyhjentämistä ja puhdistamista. Nostoreuna on muotoiltu standardin mukaan sopimaan useimpiin takaa ja sivusta lastattaviin jäteautoihin.

HELPPOJA PÄIVITTÄÄ JA LAAJENTAA

PWS parantaa ja kehittää jatkuvasti jäteastioita ja järjestelmiä jätteiden käsittelyn tehostamiseksi. Astiat voidaan tilata vakiomalleina ja päivittää myöhemmin lisävarusteilla vielä paremmin toimiviksi. Ne voidaan varustaa lisävarusteilla myös jo heti toimituksessa.

KAIKKI MAHDOLLISUUDET JÄTEASTIOIDEN RÄÄTÄLÖINTIIN

PWS:llä on mahdollisuus täyttää asiakkaiden toiveet ja räätälöidä muun muassa jäteastioiden rakenne, tunnistus, värivalinnat ja merkinnät.

HDPE-KÄYTÖN EDUT

PWS valmistaa astiat korkealaatuisesta HDPE-muovista, jolla on monia tärkeitä etuja:

• ympäristöystävällisyys

• pitkä käyttöikä

• kierrätettävyys

• pakkasenkestävyys

• kemikaalien kestävyys

• hyvä UV-säteilyn kestävyys

• tuotannon ja toimitusketjun kestävyys

• PWS tuntee vastuuta luonnonvarojen säilymisestä ja vähentää muun muassa CO2-päästöjään ja säästää energiaa muoviastioiden tuotannossa. Vuosikymmenien kokemus ja kehitystyö ovat johtaneet tehokkaaseen kierrätystekniikkaan. Kestävät tuotteet ovat prioriteetti ja PWS uskoo, että hyvin suunniteltu rakenne yhdessä materiaalien optimoinnin kanssa on johtanut tuotteidemme korkeaan laatuun. Komponentteja voi vaihtaa ja helppo kunnossapito tekee tuotteista pitkäikäisiä.

EN 840 ja RAL sertifiointi takaavat korkean laadun. Oma valmistus Pohjois Euroopassa sekä optimoitu kuljetusstrategia vähentävät kuljetusten polttoaineenkulutusta.

60 DIN CL CLIP

Tekniset tiedot

• Tilavuus: 60 litraa

• Kokonaispaino: noin 8,5 kg

• Enimmäiskuorma (EN 840: n mukaan): 50 kg

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

• Pyörät: 2 kumipyörää Ø 200 mm vakio. Ruostumaton teräsakseli

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia ja tukeva kahva Ø 27 mm

• Sertifioitu EN840 mukaan

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Kansi, jossa lasinkeräysaukko/lukko

• Sanka / kolmiolukko

• Äänenvaimennus

• Kannen avauspoljin

• Profilointi

JÄTEASTIA 80 LITRAA

Tekniset tiedot

• Tilavuus: 80 litraa

• Kokonaispaino: noin 9 kg

• Enimmäiskuorma (EN 840: n mukaan): 50 kg

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

• Pyörät: 2 kumipyörää Ø 200 mm vakio. Ruostumaton teräsakseli

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia ja tukeva kahva Ø 27 mm

• RFID:lle paikka

• Sertifioitu EN840 RAL GZ 951/1 mukaan

• Tuote ei sisällä aineita, jotka on lueteltu ECHA:n (Euroopan kemikaalivirasto) SVHC-luettelossa

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Kansi, jossa lasinkeräysaukko/lukko

• Sanka / kolmiolukko

• Aukko pakkauksille

• Äänenvaimennus

• Kannen avauspoljin

• Kolmas pyörä eteen

• Säkinpidike

• Profilointi

• RFID-järjestelmä

JÄTEASTIA 140 LITRAA

Tekniset tiedot

• Tilavuus: 140 litraa

• Kokonaispaino: noin 11 kg

• Enimmäiskuorma (EN 840: n mukaan): 67 kg

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

• Pyörät: 2 kumipyörää Ø 200 mm vakio. Ruostumaton teräsakseli

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia ja tukeva kahva Ø 27 mm

• RFID:lle paikka

• Sertifioitu EN840, RAL GZ 951/1 mukaan

• Tuote ei sisällä aineita, jotka on lueteltu ECHA:n (Euroopan kemikaalivirasto) SVHC-luettelossa

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Universalclip

• Kansi, jossa lasinkeräysaukko/lukko

• Sanka / kolmio /painovoimalukko

• Lukitusrauta riippulukolle

• Aukko pakkauksille

• Kupuaukko paperille

• Aukko tietosuojatuille papereille

• Kansi kannessa

• Äänenvaimennus

• Kannen avauspoljin

• Kolmas pyörä eteen

• Profilointi

• RFID-järjestelmä

• Voidaan täydentää Bio Select -järjestelmällä

Vakiovärit

Astia

Kansi

Kansi kannessa

Vakiovärit Astia Kansi

JÄTEASTIA 190 LITRAA

Tekniset tiedot

• Tilavuus: 190 litraa

• Kokonaispaino: noin 13 kg

• Enimmäiskuorma (EN 840: n mukaan): 90 kg

2- JA 3-PYÖRÄISET ASTIAT

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

VAKAA JA HELPPO LIIKUTTAA

• Pyörät: 2 kumipyörää Ø 200 mm vakio. Ruostumaton teräsakseli

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia ja tukeva kahva Ø 27 mm

• RFID:lle paikka

• Sertifioitu EN840, RAL GZ 95/1 mukaan

• Tuote ei sisällä aineita, jotka on lueteltu ECHA:n (Euroopan kemikaalivirasto) SVHC-luettelossa

• Vakiomallissa kaksi reikää astina kauluksessa Ø 7,5 mm, cc-mitta 80 mm PWS-elektroniikkaromulaatikon kiinnittämiseen

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Universalclip

PWS- astiat on suunniteltu siten, että ne on helppo tyhjentää ja puhdistaa, ja ne kestävät pohjoismaisen ilmaston. 2- ja 3-pyöräisissä astioissa on isot pyörät, jotka pyörivät hyvin jopa lumessa. Astioissa on tukevat ja helposti tartuttavat kahvat, ja astiat on helppo kallistaa siirron ajaksi. Isoissa astioissa ja Quattro Select -malleissa on kolmas, integroitu pyörä siirtämisen helpottamiseksi myös täytenä. Kolmas pyörä on kääntyvä ja lukittavissa. Pyörä on integroitu ja asennettu valmiiksi tehtaalla. 373 ja 240 litran astiat voi täydentää väliseinällä, jolloin niihin voi laittaa kahta jätejaetta.

• Kansi, jossa lasinkeräysaukko/lukko

• Sanka / kolmio /painovoimalukko

• Lukitusrauta riippulukolle

• Aukko pakkauksille

PWS on kehittänyt Ergolock-kannen (kansi kannessa) 2ja 3-pyöräisiin astioihin. Jätteet voidaan täyttää kahdelta puolelta, mikä on kätevää sekä käyttäjälle että tyhjentäjälle.

• Kupuaukko paperille

• Aukko tietosuojatuille papereille

KESTÄVÄT POHJOISMAISEN ILMASTON

• Kansi kannessa

• Äänenvaimennus

• Kannen avauspoljin

• Kolmas pyörä eteen

Oikea materiaalivalinta on tärkeää, jotta tuotteet kestävät talvet ja kiinni jäätyneen jätteen tyhjennykset. PWS:llä on yli 30 vuoden kokemus jäteastioiden kehittämisestä ja rakenteiden, materiaalien ja niiden paksuuden sopeuttamisesta

• Profilointi

• RFID-järjestelmä

• Profilointi

TEKNISET YKSITYISKOHDAT

• RFID-järjestelmä

• Voidaan täydentää Bio Select -järjestelmällä

niihin tiukkoihin vaatimuksiin, jotka asetetaan jäteastioille Pohjoismaissa. PWS on tästä syystä valinnut korkealaatuisen HDPE-muovin, joka on testattu ja hyväksytty -40 - +80 °C:n lämpötila-alueelle. Astioissa on hyvin tasapainotettu painopiste myös täysinä. Sekä pyörien teräsakseli että astian rakenne tuovat vakautta. Kannen paino estää kantta avautumasta tuulen voimasta ja muotoilu mahdollistaa sadeveden virtaamisen pois kannen päältä.

PWS:n teräsastiat on suunniteltu erityisesti tehdas- ja konepajaympäristöihin, joissa käsittely ja jätteiden palovaarallisuus asettavat lisävaatimuksia materiaalivalinnoille.

HELPPO TYHJENTÄÄ

PWS-astiat on suunniteltu täyttämään hyvälle työympäristölle asetetut vaatimukset. Astiat ovat hieman kartion muotoisia, sileitä ja niissä on pyöreät kulmat, mikä helpottaa niiden tyhjentämistä ja puhdistamista. Nostoreuna on muotoiltu standardin mukaan sopimaan useimpiin takaa ja sivusta lastattaviin jäteautoihin.

PWS-vakiovärit näytetään jokaiselle astialle seuraavalla sivulla.

Tilavuus (litraa)

A Leveys

B Syvyys

C Kokonaiskorkeus

D Korkeus ilman kantta

E Pyörän leveys

Mitat: mm, jos mitään muuta ei mainita

Vakiovärit Astia Kansi Kansi kannessa

JÄTEASTIA

240 LITRAA

Tekniset tiedot

• Tilavuus: 240 litraa

• Kokonaispaino: noin 14 kg

• Enimmäiskuorma (EN 840: n mukaan): 110 kg

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

• Materiaali väliseinä: PP

• Pyörä: 2 kumipyörää Ø 200 mm vakio. Ruostumaton teräsakseli

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia ja tukeva kahva Ø 27 mm. Kannen ja rungon väli ≥50mm.

• Integroitu askelma

• Vakiomallissa valetut ohjausurat kohdissa 40/60, 50/50, 60/40 väliseinän asentamista varten

• Sertifioitu EN840/RAL GZ 95/1 mukaan

• Tuote ei sisällä aineita, jotka on lueteltu ECHA:n (Euroopan kemikaalivirasto) SVHC-luettelossa

• RFID:lle paikka

• Vakiomallissa kaksi reikää astian kauluksessa Ø 7,5 mm, cc-mitta 80 mm PWS-elektroniikkaromulaatikon kiinnittämiseen

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Värikiinnikkeet kanteen osastojen ja tyhjennysjärjestyksen tunnistamiseksi (keltainen, punainen, sininen, vihreä, ruskea)

• Universalclip

• Kansi, jossa lasinkeräysaukko/lukko

• Sanka / kolmio /painovoimalukko

• Lukitusrauta riippulukolle

• Aukko pakkauksille

• Kupuaukko paperille

• Kannellinen aukko lasille

• Kansi kannessa

• Äänenvaimennus

• Kannen avauspoljin

• Kolmas pyörä eteen

• Väliseinä

• Profilointi

• RFID-järjestelmä

• Voidaan täydentää Quattro Select -järjestelmällä

• Voidaan täydentää Bio Select -järjestelmällä

Kansi

Kansi kannessa

Vakiovärit Astia

JÄTEASTIA 370 LITRAA

Tekniset tiedot

• Tilavuus: 370 litraa

• Kokonaispaino: noin 19 kg

• Enimmäiskuorma: 170 kg

2- JA 3-PYÖRÄISET ASTIAT

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

VAKAA JA HELPPO LIIKUTTAA

• Pyörät: 2 kumipyörää Ø 300 mm vakio. Ruostumaton teräsakseli

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia ja tukeva kahva Ø 27 mm. Kahvan ja rungon väli ≥50mm.

• Vakiomallissa on valetut ohjausurat kohdissa 40/60, 50/50 väliseinän asentamista varten

• Integroitu askelma

• Sertifioitu EN840/RAL GZ 95/1 mukaan

• RFID:lle paikka

niihin tiukkoihin vaatimuksiin, jotka asetetaan jäteastioille Pohjoismaissa. PWS on tästä syystä valinnut korkealaatuisen HDPE-muovin, joka on testattu ja hyväksytty -40 - +80 °C:n lämpötila-alueelle. Astioissa on hyvin tasapainotettu painopiste myös täysinä. Sekä pyörien teräsakseli että astian rakenne tuovat vakautta. Kannen paino estää kantta avautumasta tuulen voimasta ja muotoilu mahdollistaa sadeveden virtaamisen pois kannen päältä.

• Tuote ei sisällä aineita, jotka on lueteltu ECHA:n (Euroopan kemikaalivirasto) SVHC-luettelossa

• Vakiomallissa kaksi reikää astian kauluksessa Ø 7,5 mm, cc-mitta 80 mm PWS-elektroniikkarasian kiinnittämiseen

PWS- astiat on suunniteltu siten, että ne on helppo tyhjentää ja puhdistaa, ja ne kestävät pohjoismaisen ilmaston. 2- ja 3-pyöräisissä astioissa on isot pyörät, jotka pyörivät hyvin jopa lumessa. Astioissa on tukevat ja helposti tartuttavat kahvat, ja astiat on helppo kallistaa siirron ajaksi. Isoissa astioissa ja Quattro Select -malleissa on kolmas, integroitu pyörä siirtämisen helpottamiseksi myös täytenä. Kolmas pyörä on kääntyvä ja lukittavissa. Pyörä on integroitu ja asennettu valmiiksi tehtaalla. 373 ja 240 litran astiat voi täydentää väliseinällä, jolloin niihin voi laittaa kahta jätejaetta.

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Universalclip

PWS on kehittänyt Ergolock-kannen (kansi kannessa) 2ja 3-pyöräisiin astioihin. Jätteet voidaan täyttää kahdelta puolelta, mikä on kätevää sekä käyttäjälle että tyhjentäjälle.

• Kansi, jossa lasinkeräysaukko/lukko

• Sanka / kolmio /painovoimalukko

KESTÄVÄT POHJOISMAISEN ILMASTON

• Lukitusrauta riippulukolle

• Aukko pakkauksille

• Kupuaukko paperille

• Kansi kannessa

Oikea materiaalivalinta on tärkeää, jotta tuotteet kestävät talvet ja kiinni jäätyneen jätteen tyhjennykset. PWS:llä on yli 30 vuoden kokemus jäteastioiden kehittämisestä ja rakenteiden, materiaalien ja niiden paksuuden sopeuttamisesta

• Kannen avauspoljin

• Kolmas pyörä eteen

• Väliseinä

TEKNISET

• Profilointi

• RFID-järjestelmä

YKSITYISKOHDAT

PWS:n teräsastiat on suunniteltu erityisesti tehdas- ja konepajaympäristöihin, joissa käsittely ja jätteiden palovaarallisuus asettavat lisävaatimuksia materiaalivalinnoille.

HELPPO TYHJENTÄÄ

PWS-astiat on suunniteltu täyttämään hyvälle työympäristölle asetetut vaatimukset. Astiat ovat hieman kartion muotoisia, sileitä ja niissä on pyöreät kulmat, mikä helpottaa niiden tyhjentämistä ja puhdistamista. Nostoreuna on muotoiltu standardin mukaan sopimaan useimpiin takaa ja sivusta lastattaviin jäteautoihin.

PWS-vakiovärit näytetään jokaiselle astialle seuraavalla sivulla.

Tilavuus (litraa)

A Leveys

B Syvyys

C Kokonaiskorkeus

D Korkeus ilman kantta

E Pyörän leveys

Mitat: mm, jos mitään muuta ei mainita

Vakiovärit Astia Kansi Kansi kannessa

JÄTEASTIA

373 LITRAA

Tekniset tiedot

• Tilavuus: noin 370 l

• Kokonaispaino: noin 22 kg

• Enimmäiskuorma: 170 kg

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

• Pyörät: 2 kumipyörää Ø 300 mm vakio. Ruostumaton teräsakseli. Kolmas integroitu pyörä astian ulkomitan sisäpuolella, jarrut, kääntyvä Ø 125 mm, tehtaalla asennettu.

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia ja tukeva kahva Ø 29 mm. Kahvan ja rungon väli ≥50mm.

• Vakiomallissa on valetut ohjausurat kohdissa 40/60, 50/50 väliseinän asentamista varten

• Sertifioitu EN840/RAL GZ 951/1 mukaan.

• Tuote ei sisällä aineita, jotka on lueteltu ECHA:n (Euroopan kemikaalivirasto) SVHC-luettelossa

• RFID:lle paikka

• Vakiomallissa kaksi reikää astian kauluksessa Ø 7,5 mm, cc-mitta 80 mm PWS-elektroniikkaromulaatikon kiinnittämiseen

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Universalclip

• Kansi, jossa lasinkeräysaukko/lukko

• Sanka / kolmio /painovoimalukko

• Lukitusrauta riippulukolle

• Aukko pakkauksille

• Kupuaukko paperille

• Kansi kannessa

• Äänenvaimennus

• Kannen avauspoljin

• Väliseinä

• Profilointi

• RFID-järjestelmä

JÄTEASTIA 400 LITRAA

Tekniset tiedot

• Tilavuus: 400 litraa

• Kokonaispaino: n. 29 kg

• Enimmäiskuorma: 350 kg

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

Vakiovärit Astia

Kansi Kansi kannessa

• Pyörät: 4 kumipyörää Ø 200 mm vakio. Ruostumaton teräsakseli

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia ja kaksi kahvaa

• Astian erikoismittojen takia sen yhteensopivuus tyhjennyksessä käytettävän nostolaitteen kanssa täytyy tarkistaa

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Aukot lasille, paperille ja pakkauksille

• Vaihtoehtoiset pyörät Ø 160 mm

• Yksilölliset tunnisteet

• Tunnistusjärjestelmä

• Sivukahva

• Suljettu nesteenpoisto

Vakiovärit

Astia

Kansi

JÄTEASTIA 500 LITRAA

Tekniset tiedot

• Tilavuus: 500 litraa

• Kokonaispaino: noin 30 kg

• Enimmäiskuorma: 430 kg

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

4-PYÖRÄISET ASTIAT

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

400 LITRAA

• Pyörät: 4 kumipyörää Ø 200 mm vakiona, kaksi niistä lukittavia.

HELPPO LIIKUTTAA

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia ja tukeva kahva

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Äänenvaimennus

PWS-astiat on kehitetty hyvää ergonomiaa varten kaikille käyttäjille. Astioiden pyörät ovat suuria ja niillä on hyvät liikuteltavuus ominaisuudet.

• Yksilölliset tunnisteet

• Yksilölliset merkinnät

• Kääntyvät ja lukittavat pyörät

• Pyörät raskaalle kuormalle, vaihtoehtoisesti Ø 160 mm

PWS:n 4-pyöräiset astiat ovat helposti kuljetettavia tukevien, helposti tartuttavien kahvojen ja kääntyvien pyörien ansiosta. Kahdessa pyörässä on jarru. Jarruilla varustettujen pyörien vaihtaminen on helposti tehtävissä. Jos pyörien ei haluta kääntyvän, ne voidaan varustaa kääntymisen estolla.

JÄTEASTIA 660 LITRAA

Tekniset tiedot

PWS tarjoaa erityyppisiä pyöriä erilaisia käyttötarkoituksia varten. PWS:llä on esimerkiksi pyöriä, jotka soveltuvat erikoiskorkeisiin kuormiin sekä pyöriä, jotka on mukautettu korkealla nopeudella tarkoitettuihin kuljetuksiin. Herkille ja vaaleille lattioille on valkoisella kumilla varustettuja pyöriä.

• Tilavuus: 660 litraa

• Kokonaispaino: noin 40 kg

• Enimmäiskuorma: 330 kg

Kokonaispaino (kg) 29 Enimmäiskuorma (kg) 350

Pyörän halkaisija (Jne) 200

Astian väri

Kannen väri

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

Isojen jätemäärien sisäisissä kuljetuksissa sairaaloissa tai teollisuudessa voidaan useampi 4-pyöräinen astia liittää yhteen PWS:n junaliitäntäsarjalla, joka ruuvataan kiinni astioiden pyöriin turvallisesti ja helposti.

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

Muut värit voidaan toimittaa sopimuksen mukaan.

• Pyörät: 4 kumipyörää Ø 200 mm vakiona, kaksi niistä lukittavia

PÄIVITÄ LISÄVARUSTEILLA

TEKNISET YKSITYISKOHDAT

• Kansi/astia: Kannessa on 4 kansitappia, vahvistus ja tukeva kahva

PWS vakiovärit valittavissa jokaisen astiaan.

• Vakiomallissa on valetut ohjausurat kohdassa 50/50 väliseinän asentamista varten

• Pohjatulppa

Kaikki PWS-astiat voidaan tilata lisävarusteiden kanssa tai lisävarusteet voidaan tilata toimituksen jälkeen. 4-pyörisille astioille on olemassa Ergolock-kansi (kansi kannessa), joka rajoittaa jätteiden tilavuutta pienemmän täyttöaukon avulla.

• Sertifioitu standardien EN 840 ja RAL GZ 951/1 mukaan

• RFID:lle paikka

MUKAUTETUT MATERIAALIVALINNAT

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Universalclips

• Kansi, jossa lasinkeräysaukko/lukko

• Sanka / kolmio /painovoimalukko

• Aukko pakkauksille

• Kupuaukko paperille

• Kansi tekstiileille

• Kansi kannessa

• Kannen vaimennin

Oikea materiaalivalinta on tärkeää, jotta tuotteet kestävät talvet ja kiinnijäätyneen jätteen tyhjennykset. PWS:llä on pitkä kokemus astioiden kehittämisestä ja rakenteiden, materiaalien ja niiden paksuuden mukauttamisesta niihin tiukkoihin vaatimuksiin, jotka asetetaan astioille Pohjoismaissa. PWS on tästä syystä valinnut korkealaatuisen HDPE-muovin, joka on testattu ja hyväksytty -40 - +80 °C:n lämpötila-alueelle. Kannen paino estää sitä avautumasta tuulen voimasta ja muotoilu mahdollistaa sadeveden virtaamisen pois kannen päältä.

• Vaihtoehtoiset pyörät 160mm

Vakiovärit Astia Kansi

Leveys

(litraa)

• Kääntymisen esto pyöriin

HELPPO TYHJENTÄÄ

• Junaliitäntäsarja

• Pyörät junasarjaan

• Etukuormaajan pidikkeet

• Väliseinä

• Profilointi

• RFID-järjestelmä

PWS-astiat on suunniteltu täyttämään hyvälle työympäristölle asetetut vaatimukset. Astiat ovat hieman kartion muotoisia, sileitä ja niissä on pyöreät kulmat, mikä helpottaa tyhjentämistä ja puhdistamista. Nostoreuna on muotoiltu standardin mukaan sopimaan useimpiin takaa ja sivusta lastattaviin jäteautoihin.

Kokonaiskorkeus

Korkeus

Mitat: mm, jos mitään muuta ei ole mainittu

Vakiovärit
Astia
Kansi

JÄTEASTIA 770 LITRAA

Tekniset tiedot

• Tilavuus: 770 litraa

• Kokonaispaino: noin 45 kg

• Enimmäiskuorma: 360 kg

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

4-PYÖRÄISET ASTIAT

• Pyörät: 4 kumipyörää Ø 200 mm vakiona, kaksi niistä lukittavia

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia, vahvistus ja tukeva kahva

• Pohjatulppa

HELPPO LIIKUTTAA

• Sertifioitu standardien EN840/RAL GZ 951/1 mukaan

• RFID:lle paikka

PWS-astiat on kehitetty hyvää ergonomiaa varten kaikille käyttäjille. Astioiden pyörät ovat suuria ja niillä on hyvät liikuteltavuus ominaisuudet.

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Universalclips

• Kansi, jossa lasinkeräysaukko/lukko

• Sanka / kolmio /painovoimalukko

• Kupuaukko paperille

• Aukko lasille, paperille ja pakkauksille

• Kannen vaimennin

PWS:n 4-pyöräiset astiat ovat helposti kuljetettavia tukevien, helposti tartuttavien kahvojen ja kääntyvien pyörien ansiosta. Kahdessa pyörässä on jarru. Jarruilla varustettujen pyörien vaihtaminen on helposti tehtävissä. Jos pyörien ei haluta kääntyvän, ne voidaan varustaa kääntymisen estolla.

• Vaihtoehtoiset pyörät 160 mm

• Kääntymisen esto pyöriin

• Pyörät junasarjaan

• Junaliitäntäsarja

• Etukuormaajan pidikkeet

• Profilointi

• Yksilölliset tunnisteet

PWS tarjoaa erityyppisiä pyöriä erilaisia käyttötarkoituksia varten. PWS:llä on esimerkiksi pyöriä, jotka soveltuvat erikoiskorkeisiin kuormiin sekä pyöriä, jotka on mukautettu korkealla nopeudella tarkoitettuihin kuljetuksiin. Herkille ja vaaleille lattioille on valkoisella kumilla varustettuja pyöriä.

• RFID-järjestelmä

JÄTEASTIA 1000 LITRAA

Isojen jätemäärien sisäisissä kuljetuksissa sairaaloissa tai teollisuudessa voidaan useampi 4-pyöräinen astia liittää yhteen PWS:n junaliitäntäsarjalla, joka ruuvataan kiinni astioiden pyöriin turvallisesti ja helposti.

Tekniset tiedot

• Tilavuus: 1000 litraa

PÄIVITÄ LISÄVARUSTEILLA

• Kokonaispaino: noin 50 kg

• Enimmäiskuorma: 510 kg

Kokonaispaino (kg) 29

Enimmäiskuorma (kg) 350

Pyörän halkaisija (Jne) 200

Astian väri

Kannen väri

Muut värit voidaan toimittaa sopimuksen mukaan.

TEKNISET YKSITYISKOHDAT

PWS vakiovärit valittavissa jokaisen astiaan.

• PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää

• Materiaali: HDPE, UV-suojattu

Kaikki PWS-astiat voidaan tilata lisävarusteiden kanssa tai lisävarusteet voidaan tilata toimituksen jälkeen. 4-pyörisille astioille on olemassa Ergolock-kansi (kansi kannessa), joka rajoittaa jätteiden tilavuutta pienemmän täyttöaukon avulla.

• Pyörät: 4 kumipyörää Ø 200 mm vakiona, kaksi niistä lukittavia

MUKAUTETUT MATERIAALIVALINNAT

• Kansi/astia: Kannessa on 2 kansitappia, vahvistus ja tukeva kahva

• Pohjatulppa

• Sertifioitu EN 840 ja RAL GZ 951/1 mukaan

• RFID:lle paikka

Saatavilla olevat lisävarusteet

• Kansi, jossa lasinkeräysaukko

• Kansi kannessa

• Kupuaukko paperille

• Aukko pakkauksille

• Kannen vaimennin

Oikea materiaalivalinta on tärkeää, jotta tuotteet kestävät talvet ja kiinnijäätyneen jätteen tyhjennykset. PWS:llä on pitkä kokemus astioiden kehittämisestä ja rakenteiden, materiaalien ja niiden paksuuden mukauttamisesta niihin tiukkoihin vaatimuksiin, jotka asetetaan astioille Pohjoismaissa. PWS on tästä syystä valinnut korkealaatuisen HDPE-muovin, joka on testattu ja hyväksytty -40 - +80 °C:n lämpötila-alueelle. Kannen paino estää sitä avautumasta tuulen voimasta ja muotoilu mahdollistaa sadeveden virtaamisen pois kannen päältä.

• Kannen avauspoljin

HELPPO TYHJENTÄÄ

• Kääntymisen esto pyörille

• Pyörät junasarjaan

• Junaliitäntäsarja

• Etukuormaajan pidikkeet

• RFID-järjestelmä

Vakiovärit

(litraa)

PWS-astiat on suunniteltu täyttämään hyvälle työympäristölle asetetut vaatimukset. Astiat ovat hieman kartion muotoisia, sileitä ja niissä on pyöreät kulmat, mikä helpottaa tyhjentämistä ja puhdistamista. Nostoreuna on muotoiltu standardin mukaan sopimaan useimpiin takaa ja sivusta lastattaviin jäteautoihin.

D Korkeus 1073

Mitat: mm, jos mitään muuta ei ole mainittu

Vakiovärit Astia Kansi
Astia
Kansi

DUO SELECT -ASTIAT

DUO SELECT -JÄRJESTELMÄÄN SOVELTUVAT SEURAAVAT

PWS-JÄTEASTIAT

Duo Select -järjestelmä voidaan tilata täydellisenä. Aloitettaessa vakioastioilla PWS-vakioastiakoot 190, 240, 370, 400 ja 600 litraa voidaan päivittää helposti Duo Select -järjestelmään, jolloin saadaan vielä tehokkaampi järjestelmä. Duo Select -järjestelmä on joustava ja väliseinällä astia on helppo jakaa jätejakeiden ja astian tilavuuden mukaan kohdista 40/60, 50/50 tai 60/40. Astia voidaan toimittaa muilla jakokohdilla tilauksesta.

V-muotoiset erotusreunat

Kannet valittavissa esim. jätejakeiden värin mukaisesti

Duo Select -järjestelmä on valmis kohtaamaan syntypaikkalajittelun ja jätteiden kierrätyksen haasteet, sillä sitä

LAAJENNETTAVA

Duo Select -järjestelmä on hyvin testattu ja sitä voidaan laajentaa helposti väliseinillä (kaksi jätejaetta yhdessä astiassa). Se voidaan laajentaa myös Quattro Select järjestelmäksi.

HELPPO ASENTAA

Duo Select -järjestelmä on yksi markkinoiden helpoimmista ja nopeimmista asentaa onpa sitten kysymyksessä vakioastia, astia kahdelle jätejakeelle tai kehittyneempi Quattro Select -järjestelmä jopa 8 jätejakeelle pienessä tilassa.

VAKAA RAKENNE – VAKAAT MATERIAALIT

Väliseinä on kestävää muovia, joka tuo vakautta ja on tukeva. V-muotoiset erotusreunat väliseinän yläreunassa parantavat lisää vakautta ja ohjaavat jätteitä tyhjennyksessä. Tällä tavalla paineen kasvaminen jommassakummassa astian lokerossa ei vaikuta väliseinään.

HELPPO TYHJENTÄÄ

Duo Select -astiat on helppo tyhjentää kaksiosastoiseen jäteautoon.

HYVÄ ERGONOMIA

PWS-astiat on suunniteltu täyttämään hyvälle työympäristölle asetetut vaatimukset. Astia liikkuu hyvin, sillä siinä on kaksi isoa pyörää ja kolmas integroitu pyörä, joten astia liikkuu kevyesti myös täytenä. Kolmas pyörä on kääntyvä ja lukittavissa. Tukeva, helposti tartuttava kahva helpottaa astian siirtämistä ja kallistamista tarvittaessa.

KESTÄVÄT POHJOISMAISEN ILMASTON

Duo Select -järjestelmä on suunniteltu kestämään Pohjoismaiden olosuhteet. Oikea materiaalivalinta ja materiaalin paksuus (hyväksytty -40 - +80 °C:n lämpötila-alueelle) mahdollistavat myös kiinnijäätyneen jätteen tyhjennyksen. Myös oikeanlainen rakenne on tärkeä vakauden ja kestävyyden kannalta.

Duo Select

QUATTRO SELECT

JÄRJESTELMÄT JA LAITTEET

JÄTTEIDEN KERÄÄMISEEN KIINTEISTÖISTÄ

Quattro Select on PWS: n innovatiivinen jätejärjestelmä, joka mahdollistaa kotitalouksissa helpon lajittelun, vaikka sinulla olisi vain yksi tai kaksi astiaa.

Quattro Select -astian käyttöön ottaneissa kunnissa loppujätteiden määrä on vähentynyt radikaalisti astian käyttöönoton jälkeen. Kuntien tavoitteena on lajitella hyödynnettävät materiaalit pois talousjätteen joukosta. Ne ovat aikaisemmin muodostaneet merkittävän osan jätteistä ja aiheuttaneet isoja kustannuksia. Samalla on saatu lisättyä huomattavasti palveluja kotitalouksille.

Tavoitteena on vähentää loppujätteiden määrää ja lisätä mahdollisimman paljon kierrätystä.

Quattro Select on kustannustehokas sekä asiakkaalle että tilaajalle. Kotitaloudet voivat lajitella jätteet jo kotipihassa. Kodeissa vapautuu tilaa, kun ei tarvitse lajitella jätteitä moneen eri astiaan. Sen sijaan jätteet laitetaan suoraan jäteastian osastoihin.

YMPÄRISTÖHYÖDYT

Poltettavan jätteen määrä vähentyy ja näin ollen yksittäisiä kuljetuksia kierrätysasemille tulee vähemmän,

mikä säästää ympäristöä. Hyvät varusteet ja informaatio parantavat motivaatiota tilaajien keskuudessa. Jos jätteiden lajittelu on helppoa ja kätevää, se myös tehdään!

LISÄÄNTYNYT PALVELU

Quattro Selectin avulla kotitaluksien palvelutaso nousee merkittävästi samalla, kun loppujätteen määrä vähenee ja kierrätys lisääntyy.

VIE VAIN VÄHÄN TILAA

Jopa neljä osastoa kussakin säiliössä mahdollistavat lajittelun pieneen tilaan ja samalla lajittelusta tulee yksinkertaista ja kätevää. Saat enemmän tilaa kotiisi, kun välivarastoinnin tarve katoaa.

SISÄASTIAT TARPEIDEN MUKAAN

Quattro Select -järjestelmä tarjoaa useita erilaisia ratkaisuja, mikä antaa ainutlaatuisen joustavuuden ja mahdollisuuden mukauttaa astiaa tarpeen mukaan.

Järjestelmä pohjautuu väliseinällä varustettuun astiaan. Väliseinän voi siirtää ja sijoittaa eri kohtiin astiassa olevien valmiiden urien ansiosta. Väliseinän lisäksi järjestelmässä on erilaisia sisäsäiliöitä, kuten 30 litran, 45 litran ja 60 litran. Niitä voidaan yhdistellä tarpeiden ja toiveiden mukaan.

QUATTRO SELECT

QUATTRO SELECTILLÄ JOUSTAVUUTTA

LAJITTELUA ASTIALLA, JOSSA MONTA

Quattro Select- järjestelmä on erittäin joustava ja mukautettavissa helposti myös tuleviin tarpeisiin. Astian tyhjennysväli voi olla 14 päivästä jopa 8 viikkoon.

Kotitaloudet voivat lajitella jätteensä neljään eri jätejakeeseen per astia. Yleensä asiakas valitsee kotitalouteen kaksi astiaa (Ruotsi), näin saadaan enemmän joustavuussa lajitteluun.

YKSI JOUSTAVA JÄRJESTELMÄ

Quattro Select -järjestelmä voidaan tilata valmiiksi asennettuna.

PWS-vakioastiakoot ilman sisäasti-

oita 240, 370 ja 660 litraa, voidaan päivittää helposti Quattro Select –järjestelmään, jolloin jätteiden

lajittelusta saadaan vielä tehokkaampaa.

660 litraa
373 litraa
243 litraa PL

QUATTRO SELECTILLÄ HYVIÄ KOKEMUKSIA

99 % VALITSI QUATTRO SELECTIN Vuonna2017alkoikeräysjärjestelmän muutos,jokasisälsiyli48000astiaayli 24 000 asiakkaalle sekä omakoti että loma-asunnoissa. Joten kun päätimme muokatajärjestelmää,meilläonnyt käyttöasteyli99%.Näemmetänään, ettäloppujätteenmääräonvähentynyt jaettämeilläonnytvähemmänloppujätettäkuinbiojätettä.Kerätytjakeet ovaterittäinpuhtaita,janevoisiirtää

KÄYTTÖKOKEMUS ANTOI MEILLE TURVALLISUUDEN TUNTEEN "MalmönkaupungissajaBurlövinkunnassa olemme touko-lokakuussa 2019 toimittaneetasiakkaillemmeyli52000 Quattro Select – astiaa. Jo kuukauden kuluttua viimeisen astian toimittamisestakäviilmi,että40%loppujätteestä väheni.Olemmemyöserittäiniloisiaja kiitollisia siitä, että 95% kotitalouksista onliittynyttähänjärjestelmään.Tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa lisää

JÄTTEIDEN LAJITTELU LISÄÄNTYIQUATTROSELECT-JÄRJESTELMÄLLÄ

”Jovuonna2003annoimmeHelsingborginasiakkaillemahdollisuuden valitajokoQuattroSelect-järjestelmän tai kaksilokeroastian. 98 % kotitalouksistavalitsiQuattroSelect-järjestelmän, jaheolivaterittäintyytyväisiä.Meidän mielestämmetämätodistaa,ettäjärjestelmätoimiihyvin.Syntypaikkalajittelu lisääntyijajätteenkokonaismäärä pieneni.

helpostikierrätykseen.

Marcus Norrman, Projektledare/Strateg, RenhållningenKristianstad

materiaaliavoidaanlajitellaja kierrättää.

IngelaMorfeldt, Projektledare,VASYD

Cecilia Holmblad, Renhållningschef,NSR

240/243 L PL

Kokonaispaino (kg) 14

Max. kuorma (kg) 110*

Pyörän halk. (mm) 200**

Rungon väri

Kannen väri

Kansi-kannessa väri

* Sertifikaatti standardien EN840 ja RAL GZ 951/1 mukaisesti. PWS-standardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää.

** Vakiokoko, voidaan toimittaa 250 ja 300 mm pyörillä. Vakio: sisäänrakennetut ohjainurat väliseinän kiinnitykseen: 40/60, 50/50, 60/40, 2 reikää astiakauluksessa, ø 7,5 mm / cc 80 mm, elektroniikkalaatikolle

370/373 LITRAA

Kokonaispaino (kg) 22

Max. kuorma (kg) 170*

Pyörän halk. (mm) 300

Rungon väri

Kannen väri

Kansi-kannessa väri

*Sertifikaatti standardien EN840 ja RAL GZ 951/1 mukaisesti. PWSstandardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää.

** Vakio: sisäänrakennetut ohjainurat väliseinän kiinnittämiseen: 40/60, 50/50 2 reikää astiakauluksessa, ø 7,5 mm / cc 80 mm, elektroniikkalaatikolle.

Kokonaispaino (kg) 40

Max. kuorma (kg) 310

Pyörän halk. (mm) 200

Rungon väri

Kansi-kannessa väri

* Sertifikaatti standardien EN840 ja RAL GZ 951/1 mukaisesti. PWSstandardiastiat kestävät suurempaa kuormitusta kuin standardi EN 840 määrää.

** Vakio: valetut ohjainurat väliseinän asentamiseksi: 50/50.

660 LITRAA

ERGONOMIA PAREMPI

KANSI KANNESSA

Käytännöllinen lisävaruste, joka mahdollistaa astian avaamisen kahdelta puolelta sekä tyhjentäjälle että käyttäjälle. Astia voidaan sijoittaa seinää vasten roskatilaan tai aidan tontin rajalle, ja astiaa pääsee täyttämään silti astian takaosasta.

Uusi kansimalli on suunniteltu saranalla, joka helpottaa päälimmäisen kannen vaihtamista. Kanteen sopii PWS- vakio kansitappi.

VÄLISEINÄ

Jakajan / väliseinän rakenne on ylivoimainen, koska se valmistetaan puhallusmuovauksella. Se antaa väliseinälle ainutlaatuisen vahvuuden, ja tekee samalla väliseinän reunoista niin joustavat, että ne mukautuvat astian sisälle.

240 litran PL -astiaan voidaan asentaa jakaja kolmeen kohtaan: 40/60 – 50/50 – 60/40

Puhaltamalla muovattu jakaja asennetaan täysin ilman ruuveja ja kiinnitetään vain puristinpidikkeillä säiliön reunaan. Tämä säästää aikaa asennuksessa, eikä astiaan tule reikiä, jos jakaja täytyy joskus siirtää toiseen kohtaan.

SERTIFIOITU KESTÄVYYS

Kaikki PWS-jäteastiat voidaan valmistaa 100% kierrätetystä materiaalista. Uudet tutkimukset osoittavat, että samaa muovia voidaan kierrättää 10 kertaa. Astian käyttöiän ollessa vähintään 10–15 vuotta, sitä voidaan kierrättää 100 -150 vuotta

Kierrätetyn muovin dokumentoidun käytön seurauksena 240 L astia on saanut kansainvälisesti tunnustetun ympäristömerkin Blue Angel*.

SERTIFIOITU TURVALLISUUS

Kaikissa PWS-astioissa on korkea turvallisuus ja ergonomia - niin täytettäessä, käsittelyssä että tyhjentämisessä. Säiliömme täyttävät kaikki voimassa olevat eurooppalaiset ja kansalliset standardit, kuten EN840 ja ne on sertifioitu maailman tiukimman laatustandardin RAL-GZ 951/1 mukaan.

*Blue Angel on vuonna 1978 perustettu saksalainen ympäristömerkki. Se on yksi maailman vanhimmista ympäristömerkeistä.

Kriteerit Blue Angel merkille on Saksan liittovaltion ympäristöviraston asettamia. Blue Angel on kuin pohjoismainen Joutsen-merkki. (Pohjoismaiden virallista ympäristömerkkiä Suomessa hallinnoi Motiva Services Oy.)

QUATTRO SELECT

QUATTRO SELECT -JÄRJESTELMÄÄN VARAOSAT

Quattro Selectiin voidaan tilata lisävarusteita ja päivittää niitä tarpeen mukaan.

RFID – TRANSPONDERI

RFID (Radio-frequency identification) on tekniikka, joka on kehitetty keräämään tietoa etäisyyden päästä. Tekniikkaa käytetään monilla eri aloilla.

Sitä voidaan käyttää myös jäteastian tunnistamiseen, jotta tyhjennys voidaan rekisteröidä ja tarkka tyhjennysaika voidaan tallentaa.

MINIMIZER – TEHOKAS PEHMEIDEN MUOVIEN TIIVIIKSI PAKKAAJA

PWS Minimizer on helppo tapa puristaa usein paljon tilaa vievät pehmeät muovit tiiviiksi paketiksi. Pehmeät muovit vievät

ELEKTRONIIKKAROMULAATIKKO

PWS:n elektroniikkaromulaatikon avulla erilaisia jätejakeita voidaan lajitella pinta-alatehokkaalla tavalla. Laatikkoa on saatavana kolmessa eri koossa; 0,5, 6,5 ja 10 litraa. Laatikossa on jaettu punainen

MERKINNÄT JA KUVAUS

Jätteiden oikean lajittelun varmistamiseksi on tärkeää merkitä astiat ja täyttöaukot selvästi. Merkintä voi esimerkiksi olla kohokuviointi muoviin.

Kohokuviosymboleja voidaan käyttää

merkittävästi vähemmän tilaa ja käsittelystä tulee kustannustehokkaampaa.

kansi ja siihen voi laittaa hehkulamppuja, energiansäästölamppuja, paristoja ja elektronikka jätettä. Laatikko ripustetaan jäteastian astiakaulukseen sille varattuohin reikiin, odottamaan tyhjennystä.

täyttöaikoissa näkövammaisten henkilöiden auttamiseksi.

TARRAT

Jätteiden oikean lajittelun varmistamiseksi on tärkeää merkitä astiat ja lokerot selkeästi.

PWS: llä on useita erilaisia tarravaihtoehtoja selkeyttämään lajittelua. symbolijärjestelmällä. Yhtenäisillä kuvaohjeilla halutaan lisätä kuluttajien lajitteluintoa ja tehdä lajittelusta entistä helpompaa. Järjestelmän käyttöönottoa selvitetään myös Suomessa. Symbolit olisivat samat sekä pakkauksissa että keräysastioissa).

LIUKU KLIPSIT

Liuku klipsi on indikaattori, joka asennetaan astian kahvaan. Klipsiä voidaan siirtää oikealle ja vasemmalle, jotta voidaan helposti ja selkeästi näyttää esimerkiksi, jos asiakas tarvitsee lisää biojätepusseja tms.

Saatavilla 240 L ja 370 L astioihin.

VÄRIKLIPSIT

Kaikkiin kansiin on mahdollista kiinnittää väriklipsi. Väriklipsien avulla voidaan esimerkiksi merkitä mitä jätettä astiaan kuuluu.

Klipsejä on saatavilla useissa väreissä, ja niihin on mahdollista saada symbolit tai tekstit. Klipsit voidaan tehdä myös kohokuviolla helpottamaan näkövammaisten lajittelua.

QUATTRO SELECT

ERITYISESTI RUOKAJÄTTEELLE SISÄASTIA BIO

Sisäastia Bio-sudodattimella

Sisäastian saa myös ilman BIO-suodatinta

– ILMAN MANUAALISTA NOSTOA KAIKKI KERRALLA

Neljän jätejakeen tyhjentäminen vie noin 20–25 sekuntia. Astia tyhjennetään helposti 4-lokeroisella jäteautolla. Niin kutsuttuja nelilokeropakkaajia valmistaa esimerkiksi NTM.

Astian neljä lokeroa tyhjennetään yhdellä kerralla. Kuorma-auton astiahissi nostaa sisäastiat ja asettaa ne takaisin automaattisesti.

Astioihin saatavan kolmannen pyörän ansiosta astioita on helppo ohjata keräyspaikalla ja nostossa.

Järjestelmä ei vaadi manuaalisia nostoja henkilökunnalta.

ERILLISET LOKEROT

Pakkaajan luukut avautuvat tyhjennyksen aikana. Jokainen jätejae tyhjennetään erikseen omaan lokeroon. Pakkaajan kokonaistilavuus on 20,7 m³, joka vastaa noin 300 kotitalouden jäteastian tilavuutta.

Kärl och system

ILMASTOITU BIOASTIA

2-, 3-, 4-hjuliga kärl

BIOJÄTEASTIA, JOKA ON SUUNNITELTU

VÄHENTÄMÄÄN NESTETTÄ JA HAJUJA

PWS astia on suunniteltu ajatellen sekä astian käyttäjää että tyhjentäjää. Bio Select on kehitetty vähentämään ongelmia, jotka saavat alkunsa kosteasta biojätteestä.

Bio Select astiaa on saatavana 140 l ja 240 l. Astian ilmastointi edesauttaa jätteen kuivumista. Ilmastoinnin ansioista riski ruokajätteen kiinni jäätymiselle talvella on pienempi ja taas kesällä ilmastointi vähentää hajuhaittoja. Paras tulos saadaan, jos Bio Select astiassa käytetään biohyllyä, jossa ruokajäte saa osa kerrallaan jäätyä tai vastaavasti kesällä

SS EN-840:1–6 mukainen

Ilmastoidut sivut ja välipohja tehostavat tuuletusta. Välipohja taittuu ylös tyhjennyksen yhteydessä. Kumivälikkeillä on kaksi tehtävää. Ne pitävät huolta astian ilmastoinnista sekä edesauttavat kannen hiljaisempaa sulkeutumista tyhjentämisen

Bioastian hyvän ilmastoinnin ansioista ruokajäte on kevyempää. Kuivempi biojäte vähentää hajun muodostusta lämpimillä keleillä ja astian jäätymi-

PWS Finland Oy • Teknobulevardi 3-5C 01530 Vantaa

Puhelin: 0400 963193

Sähköposti: info@pwsoy.fi • www.pwsoy.fi

2- 3- 4-hjuliga kärl

HYVÄ ILMASTOINTI- KUIVEMPAA RUOKAJÄTETTÄ
ILMASTOINTI OPTIMOI TUULETUSTA

BIO SELECT – KUIVEMMALLE BIOJÄTTEELLE

Kärl och system

Hyvä ergonomia ja työympäristö

PWS astia on suunniteltu työympäristöä ajatellen.

PWS on kehittänyt Combioblock järjestelmän Bio Select astiaan. Combioblock on astiaan integroitu säkin pidike, joka pitää biosäkin paikoillaan. Astiassa on suuret pyörät, jotta se on kevyt ja helppo liikutelle. Suuret, tilavat kädensijat varmistavat tukevan otteen astiasta sitä liikuteltaessa.

Astia on lievästi kartiomainen ja siinä on pyöristetyt kulmat, jolloin sen tyhjentäminen / puhdistaminen on helppoa. Astian nostokorvakkeet on valmistettu standardin mukaisesti, jolloin astia sopii takaa -ja sivulta lastaaviin jäteautoihin.

Astiat voidaan toimittaa rei’itetyillä sivuilla ilmanvaihdon parantamiseksi.

Kaksi venttiiliä astian alaosassa antavat optimaalisen tuuletuksen.

integroidulla säkinpidikkeellä helposti käsiteltävälle paperisäkille

mahdollistavat kannen hiljaisen sulkemisen ja astian tuuletuksen.

Välipohja hyvää ilmanvaihtoa varten. Pohja kääntyy ylös astiaa tyhjennettäessä. Hylly näkyy myös kuvassa.
Combiolock-kansi
Kumivälikkeet

BIOHYLLY

Kärlochsystem

Kuivattaa ja jäädyttää ruokajätteen

Kun ruokajäte alkaa hajoamaan astiassa, se tuottaa prosessissa lämpöä, kosteutta ja kondensiovettä. Kostea ruokajäte jäätyy talvella astiaan helposti ja jäte tarttuu astiaan kiinni. Tästä syystä PWS on kehittänyt Biohyllyn, joka on helppo asentaa uuteen tai olemassa olevaan Bio Select astiaan Aseta biojätepussi astiaan hyllylle, jossa pussi välivarastoituu ja jäätyy ennen kuin se tiputetaan astiaan.

Kesäkuukausina voit kuivattaa ruokajätteen Biohyllyllä. Hygienia astiassa paranee ja jätteen paino vähenee. Kun astiaa tyhjennetään, Biohylly kääntyy automaattisesti ylös eikä vaikeuta tyhjentämistä.

TEKNISET TIEDOT

Volym (liter) 140

A Leveys 480

B Syvyys 545

PWS flerhj + stålkärl SKARP_Q9.qxp_Layout 1 2016-03-03 10:30 Sida 1

C Korkeus kannen kanssa 1045

D Korkeus Combiolock kannella 1080

E Korkeus ilman kantta 990

Mått: mm där inget annat anges

Kokonaispaino (kg) 11

Max kuorma (kg) 70*

Pyörän halkaisija (mm) 200**

Astian väri

Kannen väri

*EN840 ja RAL GZ 951/1 mukainen sertifikaatti. PWS-standardin astiat on testattu suuremmalle kuormitukselle kuin standardi EN 840 vaatii.

** Saatavana myös 250 ja 300 mm pyörillä.

Vakioväri ruskea, muut värit tilauksesta.

Voidaan valmistaa jopa 100 %:sti kierrätetystä materiaalista.

PWS Finland Oy • Teknobulevardi 3-5C 01530 Vantaa

Puhelin: 0400 963193

Sähköposti: info@pwsoy.fi • www.pwsoy.fi

Astioita helppo päivittää lisäosilla

Kaksoiskansi Mahdollistaa avaamisen kahdelta sivulta

Kaksoiskansi 240 litraa

Kansi lasiluukulla sisältäen lukon 190 litraa 370 litraa.

Kaksoiskansi 140 litraa

Kaksoiskansi 190 litraa.

Kaksoiskansi 370 litraa 373 litraa.

Tietosuojakansi 190 litraa.

Kaksoiskansi 4-pyöräiseen astiaan.

Kansi paperiaukoituksella Sopii kaikkiin PWS-astioihin.

80 - 120 litraa.

140 litraa.

190 - 240 litraa.

370 litraa.

660 - 770 litraa.

Painovoimalukko
Vaihtolukko
Lukituskiinnike

RFID-transponderi

Etupyörä 80–370 litran astioihin

Astioiden kytkentäsarja

Sallii muutaman 4-pyöräisen astian samanaikaisen kytkennän.

Jakaja

Mahdollistaa kaksi jätejaetta samassa astiassa. Sopii 240- ja 370-litraisiin Ergo Plus ja 4-pyöräiseen 660-litraiseen astiaan

Etupyörä Vaatii jälkiasennuksen.

Etulastaajasuoja

Minimizer

Tehokas pehmeiden muovien tiiviiksi pakkaaja.

Tarrat
Elektroniikkaromun laatikko

Finncont® astiasuoja

• Helppo ja edullinen asennus ilman perustustöitä

• Perinteiset jäteastiat säältä suojaan

• Moduulit asennettavissa vierekkäin

• Helposti siirrettävissä paikasta toiseen

• Hygieeninen

• Lajitteluohjeiden merkintä mahdollista tarroilla

• Materiaali jauhemaalattu teräs

• Vakioväri RAL 7024 harmaa

• Muita värisävyjä saatavilla tilauksesta

• Muunneltavissa tarpeiden muuttuessa

• Verhoiluvaihtoehdot: kivenharmaa tai yönmusta komposiitti, natural tai maalattu alumiini

• Lukitusvaihtoehdot: kanteen kolmio tai ovaali, (myös tuplalukitus), täyttöluukkuun magneetti tai ovaali

• Muita lisävarusteita: kannet täyttöluukuilla, täyttöaukkojen peitelevyt, palosuojaus, ramppi, jätejaetarrat

Tuote
Leveys (mm) Syvyys (mm)

SAATAVILLA MYÖS PALOSUOJATTUNA

Finncont® astiasuojatuoteperheen paloturvallisuus on testattu Eurofins Expert Services Oy:n testimenetelmällä (VTT SERT R055). Astiasuojan sijoittamisessa tulee huomioida rakennus- ja paloturvallisuusmääräykset, ja ennen asennusta hyväksyttää pelastusviranomaisella ehdotettu sijoituspaikka. Muistathan myös huomioida paikkaa valitessa esteettömät kulkuväylät kaikille käyttäjille ja astioiden tyhjennyskalustolle. Suositeltu turvaetäisyys palosuojatulle tuotteelle 2 m ja normaalille tuotteelle 3 m. Pelastusviranomainen voi harkinnallaan hyväksyä jäteastioiden sijoittamisen rakennuksen seinustalle.

Finncont teräsastia 240 l ja 600 l

Finncont teräsastiat on valmistettu kuumasinkitystä teräksestä. Astiat soveltuvat teollisuuteen, esimerkiksi korjaamo- ja tehdashalleihin.

Finncont teräsastia 240 l

TUOTENRO: T240G

• Materiaali: kuumasinkitty teräs, ISO 1461 -standardin mukainen

• Kantavuus 225 kg

• Pyörät: 2 x 200 mm

• Koneellinen tyhjennys mahdollista

Finncont teräsastia 600 l

TUOTENRO: T600G (kuumasinkitty teräs), T600V (maalattu teräs, vihreä)

• Materiaali: kuumasinkitty teräs tai maalattu teräs

• Pyörät: 4 x 125 mm

Finncont teräsastia 240 l 240 560 480 940 Kuumasinkitty teräs

Finncont teräsastia 600 l 600 812 1072 1119 Kuumasinkitty teräs

Mitat ± 0,5 mm

Tuote Tilavuus (l) Leveys (mm) Pituus (mm) Korkeus (mm) Materiaali

Vaarallisille jätteille

Henkelin UN-BOXX-jäteastiat on suunniteltu kiinteiden, vaarallisten jätteiden keräykseen ja kuljetukseen, esimerkiksi rakennusmateriaalit, puhdistusliinat, palavat aineet ja öljynja kemikaalivahinkojen torjumiseen tarkoitetut jätteet.

FATBOXX-astiat tarjoavat taloudellisen ja turvallisen ratkaisun käytetyn ruokaöljyn, erilaisten rasvojen, teurastamojätteiden ja eri eläinperäisten sivutuotteiden keräämiseen ja kuljettamiseen. Valikoimissamme myös ongelmajätteille tarkoitettuja astioita.

UN-BOXX 120 l, saatavana myös antistaattisena

TUOTENRO: 120UNP

• Hyväksytty kiinteiden vaarallisten aineiden kuljetukseen pakkausryhmille: I (X), II (Y), III (Z)

• Hyväksytty maantiekuljetuksiin kansainvälisten maantiekuljetuksien ADR:n mukaisesti

• Patentoitu kansi kahdella lukituksella ja kannen tiivisteellä. Nopea ja helppo avata sekä sulkea operatiivisessa toiminnassa sekä ison aukon ansiosta mahdollistaa täytön ilman vuotoja.

• Ergonominen käsikahva, optimaalinen käsittely käsineillä

• Korroosion ja iskunkestävä akseli

• Saatavilla myös erilaisille luokituksille, kuten mm. UN3088 tai UN3175

• 554 x 498 x 960 mm (SxLxK)

• Paino: 11,5 kg

FATBOXX 120 l

TUOTENRO: 120FATBOXX

• Ruoanlaittorasvojen, ruoan tai elintarvikejalostuksen jätteiden keräys ja kuljetus

• Lihankäsittelylaitoksissa ja teurastamoissa syntyvien eläinperäisten sivutuotteiden ja muiden jätteiden keräys ja kuljetus, rasva max 110 °C

• Helppo ja turvallinen lukitus

• Ergonominen siirtely 200 mm pyörillä

• Saatavana myös mitta-asteikolla

• 554 x 498 x 960 mm (SxLxK)

• Paino: 11 kg

UN-BOXX Max 200 l

TUOTENRO: 200UNP

• Hyväksytty kiinteiden vaarallisten aineiden kuljetukseen pakkausryhmille: I (X), II (Y), III (Z)

• Hyväksytty maantiekuljetuksiin kansainvälisten maantiekuljetuksien ADR:n mukaisesti

• Patentoitu kansi kahdella lukituksella ja kannen tiivisteellä. Nopea ja helppo avata sekä sulkea operatiivisessa toiminnassa sekä ison aukon ansiosta mahdollistaa täytön ilman vuotoja.

• Ergonominen käsikahva, optimaalinen käsittely käsineillä

• Korroosion ja iskunkestävä akseli

• Saatavilla myös erilaisille luokituksille, kuten mm. UN3088 tai UN3175

• 674 x 580 x 1045 mm (SxLxK)

• Paino: 15 kg

FATBOXX Max 200 l

TUOTENRO: 120FATBOXX

• Ruoanlaittorasvojen, ruoan tai elintarvikejalostuksen jätteiden keräys ja kuljetus

• Lihankäsittelylaitoksissa ja teurastamoissa syntyvien eläinperäisten sivutuotteiden ja muiden jätteiden keräys ja kuljetus, rasva max 100 °C

• Ergonominen siirtely 200 mm pyörillä

• Saatavana myös mitta-asteikolla

• 674 x 580 x 1045 mm (SxLxK)

• Paino: 14 kg

Paristojen, loisteputkien ja akkujen keräys

Mallistomme käsittää paristoille sekä loisteputkille tarkoitetut jäteastiat ja pahviset keräyslaatikot.

Akkulaatikko soveltuu akkujen ja materiaalien käsittelyyn niin tuotantolaitoksissa kuin kuljetuksessakin. Akkulaatikoita voidaan pinota kolme laatikkoa päällekkäin.

Helsinki SITI 30 l paristonkeräysastia

TUOTENRO: 28434

• Sinkitty, jauhepolttomaalattu teräs

• Sivusta saranoitu

• Lukittava

• Ø 315 x 580 mm

Akkulaatikko 610 l

TUOTENRO: CB3H

• Käytettyjen nesteakkujen materiaalien käsittelyyn niin tuotantolaitoksissa kuin kuljetuksessakin UN2794, P801a mukaisesti

• Kolme trukkijalkaa

• Lisävarusteena kansi, tuotenro CB3VH

• Maksimikuorma yksittäin 1200 kg

• Pinonta: 5 päällekkäin

• Valmistettu yhdestä osasta –kestävä rakenne

• Paino 36,5 kg

• Tilavaraus RFID:lle tai viivakoodille

• 1000 x 1200 x 740 mm (LxSxK)

Loisteputkiastia

TUOTENRO: LPM

• Polyeteenia

• Punainen

• 600 x 600 x 1630 mm (LxSxK)

Pahvirullakko

TUOTENRO: PAHVIR

• Pahvirullakko on näppärä ja kestävä ratkaisu pahvinkeräykseen

• Isot pyörät helpottavat rullakon liikuttamista

• 806 x 680 x 1550 mm (LxSxK)

Jäteautolla tyhjennettävä pahvirullakko

TUOTENRO: PKT

• Patentoitu ratkaisu mahdollistaa rullakon turvallisen tyhjentämisen jäteautoon.

• Helppo tyhjentää astiahissillä suoraan jäteautoon

• Tukeva rakenne

• Kätevä ja vakaa liikutella

• Säästää aikaa ja vaivaa

Loisteputkien keräyslaatikko 250 putkelle

TUOTENRO: LOISTEP250

• 250 loisteputkelle

• Pahvia

• 400 x 400 x 1200 mm (LxSxK)

Muovisäkkitelineet

ja

TUOTENROT: SVKP ja MKT11892

• Näppärat muovisäkkitelineet rullatelineellä

• MKT11892: 495 x 495 x 1075 mm (LxSxK)

• Säkki muovinkeräystelineeseen: 850 x 1600 x 0,05 mm, kirkas, rei’itetty. Laatikossa 100 kpl (Tuotenro: SäkkiMKS)

säkit

Jätesäkit

Tuote

200 l (750 x 1350 x 0,07)

140 l:n astian suojasäkki (1000 x 1400 x 0,06)

240 l:n astian suojasäkki (1200 x 1400 x 0,06)

360 l:n astian suojasäkki (1500 x 1600 x 0,07)

600 l:n astian suojasäkki (2100 x 2200 x 0,10)

Biosäkit

Tuote

140 l:n astian suojasäkki (850 x 1400 x 0,018)

240 l:n astian suojasäkki (1120 x 1400 x 0,018)

Tuotenro Pakkaus ja lisätiedot

200E Irtosäkki, 100 kpl/ltk tai 4000 kpl/lava

SS140M Rullasäkki, 50 kpl/ltk, 2400 kpl/lava

SS240M Rullasäkki, 50 kpl/ltk, 2400 kpl/lava

SS360M Irtosäkki, 40 kpl/ltk

SS600M Irtosäkki, 15 kpl/ltk

Tuotenro Pakkaus ja lisätiedot

BIO140S Rullasäkki, biohajoava kalvo, 125 kpl/ltk, 6 000 kpl/lava

BIO240S Rullasäkki, biohajoava kalvo, 125 kpl/ltk, 6 000 kpl/lava

Syväsäiliön suojasäkit

Tuote

0,8 m3 syväsäkki (1075 x 3300 x 0,06)

1,3 m3 syväsäkki (1520 x 3400 x 0,07)

3,0 m3 syväsäkki (2150 x 3500 x 0,07)

5,0 m3 syväsäkki (2570 x 4100 x 0,07)

Tuotenro Pakkaus ja lisätiedot

SSSS800 Irtosäkki, 10 kpl/ltk

SSSS1300 Irtosäkki, 10 kpl/ltk, 700 kpl/lava

SSSS3000 Irtosäkki, 10 kpl/ltk, 400 kpl/lava

SSSS5000 Irtosäkki, 5 kpl/ltk, 350 kpl/lava

800 l kompostisäkki (1100 x 3 200 x 0,04) BIO800M Rullasäkki, biohajoava kalvo, 20 kpl/ltk

1300 l kompostisäkki (1300 x 3 350 x 0,02) BIO1,3S Rullasäkki, biohajoava kalvo, 30 kpl/ltk

Erikoissäkit ja pussit

Tuote

50 l jätesäkki, musta (650 x 850 x 0,04)

75 l jätesäkki, musta (650 x 900 x 0,04)

150 l jätesäkki, musta (750 x 1150 x 0,06)

Tuotenro Pakkaus ja lisätiedot

JS50M Rullasäkki, 400 kpl/ltk

JS75M Rullasäkki, 300 kpl/ltk

JS150M Rullasäkki, 100 kpl/ltk

300 l muovinkeräyssäkki, kirkas (850x1600x0,05) SäkkiMKS Rullasäkki, 100 kpl/ltk, 3200 kpl/lava

Finncont® Blok2 Kierrätysjärjestelmä

Miksi tyytyä vähempään, kun voi valita markkinoiden ylivoimaisimman!

Kestävin

Teknisiltä ominaisuuksiltaan markkinoiden ylivoimaisin.

Turvallisin

Testattu standardin EN 13071 mukaisesti.

Hygieenisin

NYKYAIKAINEN

JA MODERNI KIERRÄTYSJÄRJESTELMÄ

Biosäiliön tyhjennyksessä nostoaisa koukkuun likaamatta käsiä. Suojapellitys estää jyrsijöiden pääsyn säiliöön sekä jätteen putoamisen päälle tyhjennettäessä.

Joustavin

Moduuleista koostuva erilaisiin tarpeisiin räätälöityvä kokonaisuus. Yksi säiliö jaettavissa jopa kuuteen osaan. Tehdasasenteiset ohjurit vakiona mahdollistavat mm. jätejakeiden määrän muuttamisen myöhemmin.

Tyhjennyskustannukset optimoitavissa kertyvän jätemäärän mukaisesti.

KYSY LISÄÄ

finncont@finncont.com www.finncont.com

Finncont® Blok2

Yhden moduulin jaettavuuden esimerkkejä

Täyttöluukkuvaihtoehdot

Riippuen kannen koosta, saatavilla seuraavia vaihtoehtoja:

1. Iso täyttöluukku (1/2, 2/3, 1/1)

- Täysavaus 450x500 mm

- Kartonkiavaus 450x150 mm

- Pulloavaus Ø200 mm

2. Pieni täyttöluukku (1/6, 1/3)

- Täysavaus 280x500 mm

- Pulloavaus Ø200 mm

3. Oikeakätinen täyttöluukku (1/6)

- Mahdollistaa kahden vastakkain asennetun 1/6 nostosäiliön käytön rivistön päädyssä

4. Rumpukansi (2/3, 1/1)

- Nimellistilavuus: 60 l

- Täyttöaukon koko: 330x340 mm

Finncont® Blok2 Deep

1620 x 1620 mm

Finncont® Blok2 BIO

• Tyhjennys hygieenisesti ja nykyaikaisesti

• Kustannustehokas tyhjennys - vain koukku paikoilleen ja nosto

MIKSI LIATA KÄSIÄ TYHJENNETTÄESSÄ, JOS EI OLE PAKKO?

Testattu EN 13071, ISO 21898 ja 2000/14/EC mukaisesti

Finncont® Blok2 Deep

• Moduulin pituus ja leveys 1580 x 1580 mm Kannen ja verhoilun kanssa 1620 x 1620 mm

• Kokonaiskorkeus 2850 ±30 mm riippuen nostomekanismista

• Asennussyvyys 1500 - 1550 mm

• Nimellistilavuus 5 m³

• Täyttöaukko n. 1100 mm korkeudella

• Jaettavuus 1-6 osaan

• Saatavilla kolmella eri nostomekanismilla: 1-koukku, 2- koukku tai kinshofer

• Betoninen runkokaivo, rotaatiovalettu kansi ja luukku PE

• Lasinkeräys äänentehotaso Lwa: 86 dB(A)±1,5 nostosäkkiversiot ja 94 dB(A)±1,5 nostosäiliöversiot

Verhoiluvaihtoehdot

• Harmaa peltiverhoilu

• Alumiini tai maalattu alumiini (RAL-kartan mukaisilla väreillä)

• Kivenharmaa tai musta komposiitti

1/6 DEEP NOSTOSÄILIÖ 500 480 1/3 DEEP NOSTOSÄILIÖ 1000 970 1/2 DEEP NOSTOSÄILIÖ 2000 1020 2/3 DEEP NOSTOSÄILIÖ 3000 1770 1/1 DEEP NOSTOSÄILIÖ 4800 1960 1/3 DEEP NOSTOSÄKKI 1600 1000 1/2 DEEP NOSTOSÄKKI 2500 1750 2/3 DEEP NOSTOSÄKKI 3500 2000 1/1 DEEP NOSTOSÄKKI 5000 2100

Nostosäiliöiden nostomekanismivaihtoehdot:

• Deep 1/6 malli 1-koukku

• Deep 1/3 ja 1/2 mallit 1-koukku, 2-koukku tai Kinshofer flex

• Deep 2/3 ja 1/1 mallit 2-koukku tai Kinshofer flex

Finncont® Blok2 Surface

Testattu EN 13071, ISO 21898 ja 2000/14/EC mukaisesti

1620 x 1620 mm

Finncont® Blok2 BIO

• Tyhjennys hygieenisesti ja nykyaikaisesti

• Kustannustehokas tyhjennys

- vain koukku paikoilleen ja nosto

Finncont® Blok2 Surface

• Moduulin pituus ja leveys 1580 x 1580 mm Kannen ja verhoilun kanssa 1620 x 1620 mm

• Kokonaiskorkeus 1350 mm

• Asennetaan maan pinnalle, tasaiselle kantavalle alustalle

• Nimellistilavuus 2,5 m³

• Täyttöaukko n. 1100 mm korkeudella

• Jaettavuus 1-3 osaan

• 1-koukku nostomekanismi

• Materiaali: runkokaivo, kansi ja luukku PE

• Lasinkeräys äänentehotaso Lwa: 94 dB(A)±1,5

Verhoiluvaihtoehdot

• Harmaa peltiverhoilu

• Alumiini tai maalattu alumiini (RAL-kartan mukaisilla väreillä)

• Kivenharmaa tai musta komposiitti

1-koukku

Finncont® Blok2

Jätteenkeräys nostosäiliöiden avulla

• Säästää aikaa tyhjennyksessä

• Turvallinen ja kevyt käsitellä

• Taloudellinen valinta ajankäytön ja alhaisten investointikustannusten ansiosta Nostosäiliömallit

Nostosäiliöt

• PE materiaali tekee säiliöstä hiljaisen

• Testattu standardin EN 13071 mukaisesti

Nostosäiliöiden nostomekanismivaihtoehdot:

• Surface 1/3 malli 1-koukku

• Deep 1/6 malli 1-koukku

• Deep 1/3 ja 1/2 mallit 1-koukku, 2-koukku tai Kinshofer flex

• Deep 2/3 ja 1/1 mallit 2-koukku tai Kinshofer flex

• Äänentehotaso testattu direktiivin 2000/14/EC annex III item 22 mukaisesti KYSY LISÄÄ

finncont@finncont.com www.finncont.com

1/3

B2S

Finncont® Luowia -kierrätysjärjestelmä

Finncont® Luowia -kierrätysjärjestelmä

Finncont® Luowia on tyylikkäin ja turvallisin valinta, kun tarvitset kierrätysjärjestelmän suurella kapasiteetilla. Luowia soveltuu sekä suuriin että pieniin kiinteistöihin. Luowia-säiliö on tyylikäs myös ilman erillistä verhoilua, mutta halutessasi voit valita mieleisesi monista eri verhoiluvaihtoehdoista. 5000-malli myös jaettuna kahdelle eri jätejakeelle, kysy lisää!

Finncont® Luowia -syväsäiliöt on testattu EN 13071-standardin mukaan. Testaus varmistaa työturvallisuuden säiliöitä tyhjennettäessä, tilavuuden, iskunkestävyyden sekä kannen lumikuorman kestävyyden.

TESTATTU EN 13071 -STANDARDIN MUKAAN

Finncont® Luowia Deep

5000/5000 (Tilavuus 5000 l)

Verhoiluvaihtoehdot

Lisävarusteet

3000/3000 (Tilavuus 3000 l)

1300/1300 (Tilavuus 1300 l)

Kuvioitu muovipinta (vakio), puukomposiitti, perforoitu alumiinilevy (kirkas tai maalattu, RAL) ja mainosverhoilu

Kannen lukitus, täyttöluukun lukitus (mekaaninen tai sähkölukko), kahden säiliön yhdistävä välikappale, 1300/1300 malliin saatavilla 800 litran nostosäiliö (WLL 780

Tuote

Finncont® Luowia Short

5000/3000 (Tilavuus 3000 l) 3000/2000 (Tilavuus 2000 l) 1300/800 (Tilavuus 800 l)

Verhoiluvaihtoehdot

Lisävarusteet

Kuvioitu muovipinta (vakio), puukomposiitti, perforoitu alumiinilevy (kirkas tai maalattu, RAL) ja mainosverhoilu

Kannen lukitus, täyttöluukun lukitus (mekaaninen tai sähkölukko), kahden säiliön yhdistävä välikappale, 1300/800 malliin saatavilla 500 litran nostosäiliö (WLL 510 kg)

Finncont® Luowia Surface

Verhoiluvaihtoehdot

Lisävarusteet

Kuvioitu muovipinta (vakio), puukomposiitti, perforoitu alumiinilevy (kirkas tai maalattu, RAL) ja mainosverhoilu

Kannen lukitus, täyttöluukun lukitus (mekaaninen tai sähkölukko), kahden säiliön yhdistävä välikappale

Tuote Tilavuus

Finncont® Luowia Jaettu

5000/5000 (Tilavuus 2 x 2500 l)

Verhoiluvaihtoehdot

Lisävarusteet

Finncont® Luowia Jaettu -säiliö on kahdella nostosäkillä sekä väliseinällä varustettu jätesäiliö. Jaettuun säiliöön on mahdollista kerätä kahdet jätteet omiin osastoihinsa. Säiliöön on mahdollista valita useita täyttöaukkovaihtoehtoja esimerkiksi pyöreällä lasiaukolla tai kantikkaalla kartonkiaukolla, joilla voit halutessasi ohjata ja helpottaa käyttäjän jätteiden lajittelua. Täyttöluukun saa halutessaan myös lukittua.

Kuvioitu muovipinta (vakio), puukomposiitti, perforoitu alumiinilevy (kirkas tai maalattu, RAL) ja mainosverhoilu

Kannen lukitus, täyttöluukun lukitus (mekaaninen tai sähkölukko), kahden säiliön yhdistävä välikappale

Finncont® Nostosäiliöt

Kovamuoviset nostosäiliöt on suunniteltu kestävään jätteenkeräykseen! Nostosäiliöt asennetaan Finncont® Luowia kierrätysjärjestelmien sisään nostosäkin tilalle ja ne soveltuvat kaikenlaisen jätteen turvalliseen keräykseen. Nostosäiliötä on saatavana 500-4000 litraisena.

Pienimmät nostosäiliöt, 500-800 litraiset, soveltuvat erityisesti biojätteen keräämiseen. Niiden maksiminostokyky (SWL) on markkinoiden vahvin 720 kg ja kapselin rakenne estää säiliön pullistumisen edesauttaen näin jätteen tyhjentymistä myös talviaikaan.

Nostosäiliöt soveltuvat useimpiin vastaavanlaisiin markkinoilla oleviin syväsäiliöihin.

säiliö nostoremmeillä

TURVALLISTA KÄYTTÄÄ, HELPPO

PUHDISTAA

Kaksi eri nostojärjestelmävaihtoehtoa 3000- ja 5000-sarjaan

Tuote Tilavuus (l)
Korkeus / säiliön yläosa (mm)
Korkeus / Kinshofer (mm)
Korkeus / 2-koukku
Kinshofer 2-koukku

Finncont® Modernisaatio

Finncont® Luowia -modernisointisarjalla saat päivitettyä vanhan syväsäiliön tälle vuosituhannelle. Ilmeen uudistamalla uudistat samalla säiliön käyttäjäturvallisuuden korkeiden Finncont® Luowia vaatimusten mukaisiksi.

Modernisointisarja käy suurimpaan osaan markkinoilla olevista säiliöistä.

Modernisointisarja sisältää alumiiniverhoilun, kannet valituilla täyttöaukoilla sekä nostovarustuksen säkkeineen.

Nostosäkit varaosina

• Käy valtaosaan markkinoilla olevista säiliöistä

• Soveltuu eri materiaalien keräämiseen

• Tilavuus 600 - 5000 l

• VTT Expert Services (nyk. Eurofins) ja Labordatan hyväksymiä.

Ennen
Jälkeen

Finncont® Wakka

Pohjasta tyhjennettävä 3m3 jätteenkeräysjärjestelmä

• Säiliöt sopivat riviin.

TYYLIKÄS DESIGN

• Erinomainen tyhjentyvyys – alaspäin levenevä muoto.

• Helppo käyttää, täyttöaukon korkeus maasta max. 1200 mm.

• Täyttöaukko yhdellä tai kahdella puolella – mahdollisuus muuttaa jälkikäteen.

• Helposti siirrettävissä paikasta toiseen.

• Rotaatiovalettu säiliö. Materiaali PE.

• Nostovarustus kestävillä ketjuilla.

• Pinoutuva kuori – kuljetuksessa 3 säiliötä päällekkäin.

• Säiliöt kierrätettävissä elinkaaren päätyttyä – kuori muovinkierrätykseen ja muut osat metallinkierrätykseen.

• Täyttää EN 13071 -standardin vaatimukset.

• Suurin sallittu kokonaiskuorma 1200 kg.

• Äänitestattu 97 dB:iin asti.

Lisäoptiot

• Lukittava luukku. Lukkotyyppi: Scandinavian oval.

• Pinnantason mittaus.

• Täyttöaukon levy.

• Jätejaekyltti.

EN 13071 STANDARDI

ERINOMAINEN TYHJENTYVYYS

Tuote Tilavuus (m3) Korkeus (mm) Korkeus / Kinshofer (mm)
Korkeus / 2-koukku (mm) Leveys (mm) Materiaali
Finncont® Wakka 3

Sensibin-lajitteluastia

• Sensibin soveltuu mainiosti esimerkiksi kauppojen sisäänkäynneille, huoltoasemille ja paikkoihin, joissa kerätään yhtä tai useampaa jätejaetta.

• Saatavana 1-, 2-, 2x2-,3- ja 4-osaisena.

• Tilavuus 140 l / jätejae.

• Säkkipidikkeisiin soveltuu 150 l jätesäkki.

• Täyttöaukon voi valita luukulla tai ilman luukkua. Suojaluukku estää tehokkaasti lintujen pääsyn astiaan.

• Jätelain uudistusten myötä jätteiden lajittelu tulee olla järjestetty myös hallinto-, palvelu – ja elinkeinotoiminnassa syntyville jätelajikkeille kertyvien jätelajikkeiden määrästä riippuen.

• Materiaali: Magnelis®-käsitelty, jauhemaalattu teräs.

• Vakioväri DB703 tumman harmaa. Vaihtoehtona useimmat RAL-värit.

• Lisävarusteina Longopac-säkkiteline, tölkkiteline, tuhkakuppi, jätejaetarrat.

Sensibin1 140 1223x414x380 35 Jauhemaalattu teräs 1

Sensibin2 280 (2x140) 1223x797x380 62 Jauhemaalattu teräs 2

Sensibin2x2 560 (4x140) 1257x797x750 105 Jauhemaalattu teräs 4

Sensibin3 420 (3x140) 1223x1180x380 88 Jauhemaalattu teräs 3

Sensibin4 560 (4x140) 1223x1564x380 114 Jauhemaalattu teräs 4

finncont@finncont.com www.finncont.com

Tuote Tilavuus (l) Mitat KxLxS (mm) Paino (kg) Materiaali Jakeiden määrä
SÄÄTÖJALAT VAKIONA

Finncont® SITI-roskakorit ja -tuhkakupit

Finncont® SITI -roskakorit

Finncont® SITI -roskakorit on valmistettu sinkitystä ja jauhepolttomaalatusta tai ruostumattomasta teräslevystä. Täyttöaukon suukappaleet ovat ruostumatonta terästä, sisäastia sinkittyä terästä. Finncont® SITI -roskakorissa on sivusta saranoitu, lukittava etuosa, joka avataan kolmioavaimella. Sisällä oleva teräksinen sisäastia on helppo tyhjentää.

Kaikki Finncont® SITI -roskakorimallit voidaan varustaa myös tuhkakupilla. Katso kiinnitysvarusteet s. 56.

Värivaihtoehdot: RST, vihreä (RAL 6005), harmaa (RAL 7024). Tilauksesta myös muut RAL-sävyt.

Finncont® SITI 30 l

TUOTENROT: 28032 (RST), 28034 (vihreä RAL 6005, 28031 (harmaa RAL 7024)

• Materiaaleina sinkitty ja jauhemaalattu teräs tai RST

• Sisäastia sinkittyä terästä

• Voidaan varustaa tuhkakupilla

• Ø 315 x 580 mm

Finncont® SITI 100 l

TUOTENROT: 28102 (RST), 28104 (vihreä RAL 6005, 28101 (harmaa RAL 7024)

• Materiaaleina sinkitty ja jauhemaalattu teräs tai RST

• Sisäastia sinkittyä terästä

• Voidaan varustaa tuhkakupilla

• Ø 400 x 870 mm

Tuhkakupit SITI-roskakoreihin

• Finncont® SITI -roskakorit voidaan varustaa astian kylkeen kiinnitettävällä putkituhkakupilla

Finncont® SITI

60 l

TUOTENROT: 28062 (RST), 28064 (vihreä RAL 6005, 28061 (harmaa RAL 7024)

• Materiaaleina sinkitty ja jauhemaalattu teräs tai RST

• Sisäastia sinkittyä terästä

• Voidaan varustaa tuhkakupilla

• Ø 400 x 715 mm

Finncont® SITI 140 l

TUOTENROT: 28144 (vihreä RAL 6005, 28141 (harmaa RAL 7024)

• Materiaaleina sinkitty ja jauhemaalattu teräs tai RST

• Sisäastia sinkittyä terästä

• Voidaan varustaa tuhkakupilla

• Ø 460 x 870 mm

Finncont® SITI -panttiputki

TUOTENROT: 28474 (vihreä RAL 6005) 28471 (harmaa RAL 7024), 28472 (vaalean harmaa RAL 9006)

• Pullojen ja tölkkien keräämiseen ja kierrättämiseen

• Voidaan kiinnittää Siti -roskakorin kylkeen, seinään tai pylvääseen

• Materiaali: sinkitty ja jauhepolttomaalattu maalattu teräs

• Materiaalivahvuus: 1,25 mm

• Värit: vihreä, harmaa ja vaalean harmaa

Tuhkakupit

Laaja valikoima käytännöllisiä, laadukkaita ja tyylikkäitä tuhkakuppeja ja -astioita esim. puistoihin ja kiinteistöihin.

VARMA 89-350KS

TUOTENRO: 29600

• Materiaali: kiillotettu RST

• Seinä- tai pylväskiinnitys

• Tyhjennetään avaamalla saranoitu pohja

• Ø 89 x 350 mm

VARMA 114-600KS

TUOTENRO: 29604

• Materiaali: kiillotettu RST

• Seinä- tai pylväskiinnitys

• Tyhjennetään avaamalla saranoitu pohja

• Ø 114 x 600 mm

VARMA 89-500MR, RAL 6005

TUOTENRO: 29605.2

• Materiaali: RST + RAL 6005

• Kylkikiinnitys

• Tyhjennetään avaamalla saranoitu pohja

• Ø 89 x 500 mm

VARMA 114-1000 K2

TUOTENRO: 29610

• Laippajalusta, kiillotettu RST

• Pohjasta saranoitu sisäsäiliö

• Ø 114 x 1000 mm

VARMA 89-500KS

TUOTENRO: 29605

• Materiaali: kiillotettu RST

• Seinä- tai pylväskiinnitys

• Tyhjennetään avaamalla saranoitu pohja

• Ø 89 x 500 mm

VARMA 89-500KR, RST

TUOTENRO: 29605.1

• Materiaali: kiillotettu RST

• Kylkikiinnitys

• Tyhjennetään avaamalla saranoitu pohja

• Ø 89 x 500 mm

VARMA 89-500MR, RAL 7024

TUOTENRO: 29605.4

• Materiaali: RST + RAL 7024

• Kylkikiinnitys

• Tyhjennetään avaamalla saranoitu pohja

• Ø 89 x 500 mm

VARMA 114-1000 K4

TUOTENRO: 29606

• Betonijalusta, kiillotettu RST

• Pohjasta saranoitu sisäsäiliö

• Ø 114 x 1000 mm

TORNI 38 l

TUOTENRO: 26601

• Tuhkakuppi/roskakori

• Tummanharmaa RAL 9007, tilauksesta muita RAL-sävyjä

• Teräsosat maalattu

• 250 x 630 mm (L x K)

OTTO-roskakorit

OTTO-roskakorit ovat ajattomia ja pitkäikäisiä malleja muotoilunsa ja korkealuokkaisten materiaaliensa ansiosta. OTTO-roskakorien valmistusmateriaaleina ovat kuumasinkitty teräs ja polyeteenimuovi. Roskakorit ovat lukittavia ja ne tyhjennetään pohjan kautta.

Kiinnitysvarusteet valitaan tuotteen ja asiakkaan tarpeen mukaan, kts. kiinnitysvarusteet s. 23.

HH2000 42 l, muovi

TUOTENRO: 25104

• Vihreä

• Koriosa ruiskupuristettua polyeteenimuovia

• Runko ja pohja kuumasinkittyä terästä

• 430 x 275 x 580 mm (LxSxK)

• Paino 6 kg

HH2000 42 l, teräs

TUOTENRO: 25110

• Harmaa

• Materiaalina kuumasinkitty teräs

• 430 x 275 x 580 mm (LxSxK)

• Paino 10,5 kg

• Ø 400 x 715 mm

HH2000 42 l, maalattu

TUOTENROT: 25124 (vihreä), 25121 (harmaa)

• Vihreä tai harmaa

• Materiaalina kuumasinkitty teräs

• Pinta polttomaalattu

• 430 x 275 x 580 mm (LxSxK)

• Paino 10,5 kg

Finncont® SITI 20 l

TUOTENROT: 28454 (vihreä RAL 6005), 28451 (harmaa RAL 7024), 28452 (RST)

• Materiaaleina sinkitty ja jauhemaalattu teräs tai RST

• Pinta jauhepolttomaalattu

• Ø 315 x 380 mm

MARKET-roska-astia

Market-roska-astia sopii sekä ulko- että sisäkäyttöön. Soveltuu esimerkiksi liikekeskuksiin, huoltoasemille, kiinteistöjen sisäänkäyntien yhteyteen, kulkuväylille, puistoihin jne.

MARKET-roska-astia 150 l

TUOTENRO: 30305

• Materiaali jauhepolttomaalattua terästä, 100 - 150 l säkki

• Sisä- ja ulkokäyttöön, esim. kauppaliikkeitten eteisauloihin ja liiketilojen edustalle

• Täyttöaukot molemmilla puolilla

• Vakioväri sininen RAL 5003, kysy muita vaihtoehtoja myynnistämme

• 390 x 480 x 1160 mm (SxLxK)

Puistonpenkki

TUOTENRO: 59005 (kestopuu), 59007 (muovilauta)

• Runko Ø 32 mm kuumasinkittyä teräsputkea

• Kannatinraudat 8 x 30 mm laattaterästä

• Puuosat vakiona kestopuuta

• Saatavana myös muovilaudalla

• Pituus 1800 mm

Koirapuistoroskakorit

REKKU-roskakori on tarkoitettu erityisesti koirien jätöksille. Roskakorin vedettävä luukku on ruostumatonta terästä. Jätökset laitetaan luukun takana olevaan lokeroon, josta ne putoavat sisäastiaan luukun sulkeutuessa. Jätökset ovat siististi piilossa luukun takana ja luukku vähentää myös hajuhaittoja.

REKKU 60 l

TUOTENRO: 28464

• Vihreä

• Tilavuus 60 l

• Materiaali sinkitty ja jauhepolttomaalattu teräslevy

• Hygienialuukku RST

• Sinkitty sisäastia, lukittava etuosa

• Kiinnitysvarusteet kuten Helsinki SITI-roskakorissa

• Ø 400 x 715 mm

Roskakorien ja tuhkakuppien kiinnitysvarusteet

Helsinki SITI-, OTTO- ja LUJA-roskakoreille valitaan kiinnitysvarusteet asiakkaan tarpeen mukaan.

Seinäkiinnikeraudat

TUOTENROT: 28540 (SITI 30 ja 60 l), 70206 (OTTO/LUJA)

• RST

Pylväs Ø 60

TUOTENROT: 70291 (kuumasinkitty), 70293 (RST)

• SITI 30 ja 60 l, OTTO/LUJA

• Ø 60 x 1250 mm (70291)

• Ø 60 x 1350 mm (70293)

Pylväs

Ø 60 mm sokkeliin

TUOTENRO: 70260

• Sokkeliin kiinnitettävä

• Ø 60 x 900 mm, ulkonema 140 mm

• Laatta 200 x 200 mm

Metallijalusta SITI 30 l

TUOTENROT: 28605 (RST), 28603 (harmaa)

• RST tai maalattu harmaa RAL 7024

• Korkeus 125 mm

Betonijalusta 30 l

TUOTENRO: 28609

• 250/390 x 280 mm

Kiinnikepanta

Ø 60 mm pylväille

TUOTENROT: 28502 (SITI 30 ja 60 l), 70300 (OTTO/LUJA)

• RST

• 2kpl/roskakori

Pylväs Ø 60 x 1250 mm

TUOTENRO: 28684

• SITI 30 ja 60 l

• Kiinnikkeet valmiina

• Vihreä RAL 6005

Pylväs Ø 60 mm vapaasti seisova

TUOTENRO: 70270

• Betonipainolla

• Pylväs kuumasinkittyä terästä

• Ø 60 x 1165 mm, betoni 60 kg, betonin mitat 480 x 390 x 140 mm

Metallijalusta SITI 60 ja 100 l

TUOTENRO: 28606 (RST)

• RST

• Korkeus 80 mm

Upotettava betonijalusta

TUOTENRO: 70292

• Ø 60 mm pylväille

• Lukitusrenkaalla

• 450 x 230 mm

Kiinnikepanta

Ø 150 mm pylväille

TUOTENROT: 28522 (SITI 30 ja 60 l), 70310 (OTTO/LUJA)

• 2kpl/roskakori

Laattapylväs Ø 60 x 1000 mm

TUOTENROT: 28554 (vihreä), 28550 (RST)

• SITI 30 ja 60 l

• Kiinnikkeet valmiina

Betonijalusta 60 ja 100 l

TUOTENRO: 28610

• Ø 380 mm

• Korkeus 160 mm

Täyttöaukon suojaluukku

TUOTENROT:

28670 (SITI 30 l)

28672 (SITI 60 ja 100 l)

28674 (SITI 140 l)

PAXA-lajitteluastia

Toisiinsa magneetilla yhdistettävät roska-astiat julkisiin tiloihin kuten toimistoihin, kauppa- ja messukeskuksiin, sairaaloihin, hotelleihin, päiväkoteihin ja kouluihin

• Astiat yhdistettävissä toisiinsa magneetilla.

• Astian väri valkoinen RAL 9016 tai harmaa RAL 7016.

• Metallinen tumman harmaa, saranoilla avautuva aukollinen kansi.

• Säkkiteline.

• Saatavilla myös valmiiksi tarroitettuna jätejaetarroilla.

• Lisävarusteena astiaan sopiva suojasäkki.

MODULAARINEN –YHDISTETTÄVISSÄ HELPOSTI TOISIINSA

JOUSTAVA – LISÄÄ TAI VÄHENNÄ MODUULEJA HELPOSTI

MONIKÄYTTÖINEN JA TILAA SÄÄSTÄVÄ

Hiekka-astiat

Finncont® hiekka-astiat ovat polyeteenista valmistettuja tyylikkäitä ja kestäviä säliöitä hiekoitushiekan ja hiekoitussoran säilyttämiseen esimerkiksi omakotitaloissa ja asunto-osakeyhtiöissä.

MULTI-hiekka-astiat on valmistettu rotaatiovaletusta polyeteenimuovista. Pohjarakenne mahdollistaa käsittelyn nostoliinojen ja trukin (ei 150 l Multi) avulla. Muotoilu tekee niistä vahvoja ja ammattikäyttöön sopivia ja ne voidaan varustaa myös lukitussalvalla riippulukolle.

Finncont® hiekka-astia 220 ja 600 l

TUOTENROT: SB-220, SB-600

• Matalaksi muotoiltu etureuna estää veden ja lumenkerääntymisen astiaan

• Materiaali: polyeteeni

• Paino: 14 kg (220 l), 20 kg (600 l)

• 220 l: 1130 x 750 x 630 mm (PxLxK) 600 l: 1440 x 960 x 870 mm (PxLxK)

MULTI 150 l

TUOTENROT: 41221 (harmaa), 41222 (vihreä)

• Materiaali: polyeteeni

• Voidaan pinota tyhjinä päällekäin

• Kohokirjaimin sana HIEKKAA

• 660 x 660 x 590/440 mm (PxLxK)

• Lisävarusteena kannenlukitussalpa riippulukolle (70350)

MULTI 300 l

TUOTENROT: 41241 (harmaa), 41242 (vihreä)

• Materiaali: polyeteeni

• Voidaan pinota tyhjinä päällekäin

• Kohokirjaimin sana HIEKKAA

• 720 x 950 x 770/550 mm (PxLxK)

• Lisävarusteena kannenlukitussalpa riippulukolle (70350)

MULTI 450 l

TUOTENROT: 41251 (harmaa), 41252 (vihreä)

• Materiaali: polyeteeni

• Voidaan pinota tyhjinä päällekäin

• Kohokirjaimin sana HIEKKAA

• 1190 x 790 x 850/580 mm (PxLxK)

• Lisävarusteena kannenlukitussalpa riippulukolle (70350)

Teräsastia 450 l

TUOTENRO: 41400

• Erikoisastia teräksestä

• Mahdollista lukita riippulukolla

• 1380 x 1000 x 860 mm

• (LxSxK)

HL 600 l

TUOTENROT: H600H (harmaa), H600V (vihreä)

• Materiaali: polyeteeni

• Lapioaukko edessä

• Trukilla siirrettävä

• 1120 x 970 x 815 mm (LxSxK)

WOFE-jätenestekontti

UN-tyyppihyväksytty IBC-pakkaus jätenesteille

Yläpinnan yhteiden sijoittelu

Tärkeimmät ominaisuudet

• UN-tyyppihyväksytty 31A-tyyppinen IBC-pakkaus

• Käsittely alhaalta trukilla tai pumppukärryillä ja ylhäältä nostorakseilla

• Pinottavissa päällekkäin

• Pintakäsittelynä jauhepolttomaalaus (S355MC-kontit) tai happopeittaus ja pesu (AISI304/AISI316 kontit)

Räätälöitävissä asiakkaan tarpeiden mukaan

• Esim. materiaali, yhteiden sijainti/koko ja varusteet

Täyttöaukossa siivilä ja kannessa yli- ja alipaineventtiili

Vakiovarusteet

• Täyttöaukko D400 SM-kannella, jossa yli- ja alipaineventtiili

• Täyttöaukossa siivilä

• Imuputki 2”, jossa nokkavipuliitin 2” suojakannella

• Vakioyhde 2” korkilla

• Pohjayhde 2” tulpattu

värisävyt

(l)

DTWO-tuplavaippainen nestekontti

UN-tyyppihyväksytty tuplavaippainen 1000 l IBC-pakkaus jätenesteille

Tärkeimmät ominaisuudet

• UN-hyväksytty 31A-tyyppinen IBC-pakkaus

• Pintakäsittelynä jauhepolttomaalaus (Fe37B) tai happopeittaus (AISI304/AISI316)

• Käsittely alhaalta trukilla tai pumppukärryllä ja ylhäältä nostorakseilla

• Pinottavissa

• Räätälöitävissä tarpeen mukaan

Vakiovarusteet

• Täyttöaukko D400 SM- kannella, nitriilitiiviste

• Täyttöaukossa siivilä

• Imuputki 2”, jossa nokkavipuliitin 2” suojakannella

• Vakioyhde 2” korkilla

• 1” palloventtiili perhoskahvalla

• Ei pohjaventtiilia

Tuote Tilavuus (l) Pituus (mm) Leveys (mm) Korkeus (mm)
Paino (kg)
Materiaali

WBFE-kiintoainekontti

UN-tyyppihyväksytty kiintoainelaatikko

Tärkeimmät ominaisuudet

• UN-tyyppihyväksytty 11A-tyyppinen IBC-pakkaus

• Kaksiosainen, ulkoreunoilta saranoitu, vipulukoilla kiinnitettävä kansi

• Kannen puolikkaat lukittavissa auki-asentoon tyhjennyksen ajaksi

• Sisäpuoli käsittelemätön, ulkopuoli jauhepolttomaalattu

• Pinottavissa päällekkäin

• Käsittely alhaalta trukilla tai pumpukärryillä, ylhäältä nostorakseilla ja tyhjentäminen kääntöpäätrukilla

Kannen lukitus vipulukoin kiinni-asentoon Kannen lukitus auki-asentoon

Tuote Tilavuus (l)
Pituus (mm)
Leveys (mm)
Korkeus (mm)
Korkeus, 2 pinottuna (mm)
Paino (kg)
Materiaali
Tuote
Pinottavuus Sisällön

Finncont® WBPE -kiintoainekontti

UN-TYYPPIHYVÄKSYTTY

11H2 JA 50H SUURPAKKAUS

• Kiintoainelaatikko vaaralliseksi luokiteltujen kiertotalousjakeiden keräilyyn ja kuljettamiseen.

• Soveltuu pakkausryhmän II(Y) kiintoaineille.

• Erinomainen ympäristöteollisuuden moniin käyttötarkoituksiin, esimerkiksi varastointiin ja tehtaan sisäisiin/tehtaiden välisiin kuljetuksiin.

• Raaka-aineena elintarvikelaatuinen ja kestävä polyeteeni.

• Värit: punainen, sininen ja valkoinen.

• Yksiosainen, koko yläpinnan kokoinen, irrotettava ja vipulukoilla kiinnitettävä kansi.

• Kanteen kiinnitettyinä vipulukot eivät häiritse trukilla käsittelyä.

• Käsittely trukilla tai pumppukärryillä, helppo tyhjentää kääntöpäätrukilla.

• Sileä, helposti pestävä sisäpuoli.

• Pinottavissa päällekkäin.

• Kevyt käsitellä.

KESTÄÄ

HYVIN ISKUJA

JA JATKUVAA

LIIKUTTELUA

Tuote Tilavuus

Kemikaalisäiliöt ja prosessikontit

Flexmelter

Huipputason aktiivikontti sulatukseen, sekoittamiseen ja varastointiin.

Flexmelter mahdollistaa joustavan tuotannon pienillä tai erikoiserillä ilman huolta laadun tai hygienian kärsimisestä. Optimoidun sekoitusteknologian ja hellän vesilämmityksen ansiosta Flexmelter käsittelee helposti esimerkiksi kiinteää tai sulaa suklaata. Yksikköä ohjataan kosketusnäytön avulla.

SC-prosessi- ja varastosäiliö

Tilan ja prosessin mukaan räätälöitävä prosessi- ja varastosäiliö.

Kemikaalien ja nestemäisten elintarvikkeiden varastointiin ja annosteluun. Helppo kuljettaa ja asentaa. Asiakaskohtainen mitoitus olemassa olevien tilojen mukaan 3-15 m3

SC3250 3250 2030 1120 2340

SC6250 6250 3000 1250 2340

SC12500 12500 3670 2030 2340

PCPE-prosessikontti

IBC-pakkaus integroidulla valuma-altaalla.

PCPE-prosessikontti on tarkoitettu kemikaalien turvalliseen varastointiin ja annosteluun. Prosessikontin täyttö on mahdollista kontin päälle sijoitettavasta IBC-kuljetuskontista tai suoraan tankkiautosta. Valuma-allas 110 %.

AISI 304, AISI 316, Duplex

Tuotenumero
Tilavuus (l) Pituus (mm) Leveys (mm) Korkeus (mm) Materiaali
Tuotenumero
Tilavuus (l) Pituus (mm) Leveys (mm) Korkeus (mm) Materiaali
Säiliö: polyeteeni

Nesteensyöttöjärjestelmä

Kemikaalien turvalliseen varastointiin ja annosteluun Nesteenkäyttöjärjestelmä maksimoi tilan käytön tehtaassa. Tilavuudeltaan optimaaliset valuma-altaat takaavat hallitun vuodonhallinnan häiriötilanteessa. Prosessi- ja annostelupumpun asennus järjestelmän rakenteisiin.

B

Prosessisäiliö

Räätälöinti tarpeiden mukaan.

A PC, CF tai Kevytkontti

Täyttää alla olevan prosessisäiliön.

Valuma-allas

C

PF-kestomuovikontti

UN-tyyppihyväksytty (31A) IBC-pakkaus.

Muovinen säiliö tukevan teräskehikon suojaamana ja kestävällä pohjaventtiilillä varustettuna.

CF-, MC-, MPRST- ja CS-nestekontti

CF, MC, MPRST: UN-tyyppihyväksytyt IBC-pakkaukset kemianteollisuudelle.

CS: räätälöitävissä oleva nestekontti.

Työympäristön vuodon hallintaan ja työturvallisuuden parantamiseksi. KYSY LISÄÄ finncont@finncont.com www.finncont.com

FF-elintarvikekontti

Räätälöitävissä oleva elintarvikekontti. Elintarviketeollisuudelle suunniteltu säiliö on hygieeninen ja helposti puhdistettava. Mahdollistaa raaka-aineiden tehokkaan prosessoinnin.

Tuotenumero
Tuotenumero Tilavuus (l) Pituus (mm)
Leveys (mm) Korkeus (mm) Korkeus pinottuna

Finncont® vesi-, kemikaali- ja AdBlue-säiliöt

Turvalliset säiliöt veden, kantourean ja AdBluen varastointiin kuljetukseen ja tankkaukseen.

Jerry Vesi 450 l

• 450 l säiliö veden varastointiin ja kuljettamiseen

• Perusvarustus: Integroitu muovinen kansi, paineentasaaja, DN100 täyttöyhde, akkupumput 12V tai 24V, 35 l/min, 2 m akkukaapelit, ¾” tankkausletku (4 m) ja alumiininen täyttöpistooli

• Lisävarusteet: pohjaventtili jakeluletkulla tai akkupumppu. Lisäksi valumasuoja-allas.

Tuotenumero
(mm)

Finncont® Vesi 6000

• Tarkoitettu veden varastointiin.

• Säiliön miesluukussa täyttöyhde uimurilla ja ilmanvaihtoyhde.

• Pohjassa tyhjennysventtiili.

• Saatavilla myös ilman kuvan jalustaa.

Finncont® Kemia 6000

• Varastosäiliöhyväksytty kemikaalisäiliö.

• Tukeva ja rakennetestattu UV-suojattu ulkokuori, jossa 110% valumaallas ja sääsuojus.

• Täyttää asetuksen 856 / 2012 mukaiset vuodonhallinnan vaatimukset.

• Täyttö suoraan tankkiautosta, pikaliitin täyttöyhteessä vakiovarusteena.

• Käyttö sisätiloissa

• Saatavilla myös ilman valuma-allasta, vuodonhallinta huomioitava erikseen

• Tuotteen käyttöikä vaarallisen aineen käytössä on kymmenen (10) vuotta.

Finncont® Blue Jerry 250

AdBluen varastointiin, kuljettamiseen ja tankkaukseen

• Tankkausvarustus: akkupumppu 12V, jakeluletku 4 m ja muovinen pistooli.

• Täyttövarustus: tankkauskorkissa magneettiläppä huoltoasematankkausta varten.

Finncont® Kantourea 6000

• Iso 5800 litran säiliö kantourean varastointiin

• Valovirta- tai uppopumppu

• Jakeluletku 4 m ja määrämittari

• Kätevä nostaa tyhjänä jalustasta

• Pinnankorkeusmittari ja ilmanvaihtoyhde

Tuote Tilavuus (l)
(mm) Leveys (mm)
Tuote
Tuote
Tilavuus (l)
Pituus (mm) Leveys (mm)

Finncont® polttoainesäiliöt

Koneurakoitsijoiden työn helpottamiseksi. Polttoainesäiliömme ovat kuljetettavia, turvallisia ja käytännöllisiä.

Jerry 250 ja -450, Jerry2, Jerry3 sekä DT Jerry 250 ja -450

• Soveltuu sekä diesel- että moottoripolttoöljylle

• Kätevä käyttää esimerkiksi pakettiauton tai kuomullisen avolava-auton tavaratilasta

• Ei vaadi kuljettajalta ADR-tutkintoa

• Eurofins Suomen tyyppitestaama tuote

• Jerry2:ssa AdBlue-ominaisuus

• DT Jerryissä alumiininen käsittely- ja valuma-allas

* Valumasuoja-allas

* Suoja-allas lisävarusteena (1020 ±25 x 1025 ±25 x 895 ±25 mm, 57 ±2 kg)

** Käytettävissä oleva tilavuus

DTDPE-1200

• IBC-pakkaus ja varastosäiliöhyväksytty polttoainesäiliö

• Tyyppitestattu IBC-pakkaus kuljetukseen.

• Dieselin ja moottoripolttoöljyn tankkaukseen ja varastointiin.

Tuotenumero

Nafta 3200, Nafta-Nasu®, Nafta-Catti ja Nafta 6000

Tuotteissa vakiovarusteena 230V valovirtapumppu, 4 m jakeluletku ja automaattipistooli sekä mekaaninen määrämittari.

• Dieselin ja moottoripolttoöljyn varastointiin ja tankkaukseen.

• Vahva ulkokuori, josta muodostuu 110% valuma-allas ja sääsuojus.

• Sisäsäiliö valmistettu ja testattu SFS-EN 13341 -standardin mukaan.

• Kaikki varusteet lukittavan suojaluukun alla.

STPE-3200-64078 (Nafta 3200)

(Nafta-Nasu®)

(Nafta-Catti)

STPE-6000-55849 (Nafta 6000)

Finncont® DTD 990-2990 l

IBC-pakkaus työkoneiden polttoainehuoltoon

• 110% tuplavaippa ja lisäksi käyttölaitteilla valuma-allas.

• UN-kuljetushyväksytty ja varastointihyväksytty IBC-pakkaus.

• Varastointi ja käyttö hyväksytysti asetuksen 856/2012 mukaisesti.

• Tankkausvarustus valittavissa käytön mukaan.

Finncont® DPU ja DPR

• Työmaan polttoainehuoltoon, varastointiin ja siirtoihin VAK-säännösten mukaan.

Tuote
Tuote

Finncont® Mobiili tankkausasema

Uuden sukupolven tankkausasema infratyömaiden turvalliseen polttoainehuoltoon. Työkoneiden tankkaukseen sekä työmaan sähköntuotantoon ja lämmitykseen.

Tankkausasema uusituilla IBC-pakkauksilla mahdollistaa jopa 12 000 litran kokonaistilavuuden, josta palavia nesteitä 10 000 litraa. Asiakaskohtaiset ratkaisut moduloinnilla – tila jaettavissa useammalle jakelutuotteelle; diesel, moottoripolttoöljy, AdBlue tai bensiini.

VARASTOINTI JA KÄYTTÖ HYVÄKSYTYSTI

• Asetuksen 856/2012 mukaisesti.

• Tankkausaseman IBC-pakkaukset tuplavaipalla.

• Vapaa lattiatila allastettu ja ritilöity.

• Turvallista työmaavarastointia.

• Sisävalaistus liiketunnistimella.

KULJETUS, SIIRTÄMINEN JA KÄSITTELY TEHOKKAASTI

• Tankkausaseman sisällä 3000 litran IBC-pakkaukset.

• Siirrot maantiellä ADR kappaletavarakuljetuksena.

• Nostot ylhäältä ja alhaalta.

• Varusteltavissa vaihtolavakiskoilla ja koukkutartunnalla.

• Taarapaino kolmella IBC-pakkauksella noin 5800 kg.

Finncont® DPU-tankkausasema

MODULAARISET

LISÄOMINAISUUDET

• Pakkaukset AdBlue:lle ja jäteöljylle sekä voiteluaineille.

• Varastointitilaa työmaan tarvikkeille.

TANKKAUS JA AGGREGAATTIKÄYTTÖ

1. Tankkausvarustus *DPR: tankkauskaapissa letkukela, automaattipistooli ja määrämittari. Tankkausaika määriteltävissä aikareleellä.

Lisävarusteena tankkausjärjestelmä jopa 120 käyttäjälle PIN-koodilla tai magneettiavaimella. Mahdollistaa kone- tai käyttäjäkohtaisen polttoaineen kulutusseurannan.

2. Aggregaattikäyttö; Finncont **DPU – ohjausjärjestelmä yhdistää säiliöt yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi, jolloin järjestelmä tyhjää säiliöt vuorotellen ja huomioi paluuvirtauksen ohjatusti. Ohjaus- ja hälytysjärjestelmä vikatilanteissa.

Lisävarusteena DPU-ohjausjärjestelmässä polttoainemäärän GSM-hälytys.

*DPR = TANKKAUS

**DPU = AGGREGAATTI JA TANKKAUS

ESIMERKKIRATKAISUJA

DPR-10000 ADBLUE MODUULI

• 9000 litraa polttoainetta.

• Tankkausvarustus.

• Eristetty ja lämmitetty tila 1000l AdBlue IBC-pakkaukselle omalla tankkauspisteellä.

DPU-10000 JÄTEÖLJY MODUULI

• 9000 litraa polttoainetta.

• Aggregaattikäyttö, imu- ja paluuvirtauksen ohjaus.

• Tankkausvarustus.

• Finncont® WOFE-1000 IBC-pakkaus jäteöljylle (teräs).

DPU-9000 VARASTOINTITILALLA

• 9000 litraa polttoainetta.

• Aggregaattikäyttö, imu- ja paluuvirtauksen ohjaus.

• Tankkausvarustus.

• Huoltotila tai varastokaappi työmaatarvikkeille.

1. 2.

Valuma-altaat

Työturvallisuuden ja ympäristön parhaaksi.

RBPE-220 - muovinen tynnyrivaluma-allas

• Kahdelle tynnyrille.

• Säilytys lattialla tai hyllyssä. Voidaan siirtää tynnyrien kanssa.

• Kuljetus trukilla tai pumppukärryillä.

• Teräksinen tynnyriteline lisävarusteena.

RBPE-1150 - muovinen valuma-allas

• Yhdelle kontille, FIN-lava mitoitus (1000x1200).

• Paino 75 kg, kantavuus 2500 kg.

• Säilytys lattialla. Ei kuljeteta kontin kanssa.

RBRST/RBFE-230 ja -260 - teräksinen valuma-allas tynnyreille ja pakkauksille

• Kahdelle tynnyrille (230-EUR), kolmelle tynnyrille (230) ja neljälle tynnyrille (260).

• Säilytys lattialla tai hyllyn alla.

• Ei kuljeteta tynnyrien kanssa.

RBRST/RBFE-1050 - teräksinen valuma-allas

• Yhdelle FIN- tai EUR -mittaiselle kontille (IBC-pakkaukselle).

• Säilytys lattialla tai hyllyn alla. Ei kuljeteta kontin kanssa.

RBRST/RBFE-1150 - teräksinen valuma-allas

• Kahdelle FIN- tai EUR -mittaiselle kontille.

• Säilytys lattialla tai hyllyn alla. Ei kuljeteta konttien kanssa.

Kuumasinkitty ritilä vakiovarusteena maalatuissa valuma-altaissa, RST valuma-altaissa lisävaruste.

RBRST-1150

Suojapleksit ja pohjantyhjennysventtiili

Jätejakeiden keräilytuotteet

Tehokkuutta keräilyyn, lajitteluun ja kuljetukseen.

KK-kippikontti 350-2000 L

Tukevarakenteinen ja helposti käsiteltävä kippikontti teollisuuskäyttöön. Kevyesti ja vaivattomasti toimiva lukkolaite. Käsittely kätevästi trukilla ja siirtely myös pumppukärryllä. Myös vahvistetut mallit ja erikoiskoot.

• Materiaali teräs, jauhemaalattu

• Vakioväri sininen RAL5010, muut värit tilauksesta

Lisävarusteita:

• Nostokorvat, nostokapasiteetti mallikohtainen

• Nesteenerotteluhana letkuineen, jonka avulla kontin pohjalle kertyvä neste voidaan kerätä talteen

• Kevyt alumiinista valmistettu kansi

• Tekstimerkintä kontin pitkille sivuille (75 mm korkuisena, mustana tai valkoisena)

• Trukkilukitus

• Teollisuuspyörät: Ø100 mm, lisää korkeutta +20 mm ja Ø160 mm, lisää korkeutta +70 mm

EKO Kippikontti 300-900 L

Helposti käsiteltävä kippikontti automaatti kippauksella kevyelle jakeelle. Käsittely kätevästi trukilla ja siirtely myös pumppukärryllä. Vakiovarusteena trukkilukitus.

• Materiaali teräs, jauhemaalattu

• Väri sininen RAL5010

Lisävarusteita:

• Teollisuuspyörät: Ø100 mm, lisää korkeutta +130 mm ja Ø160 mm, lisää korkeutta +200 mm

• Tekstimerkintä kontin pitkille sivuille (75 mm korkuisena, mustana tai valkoisena)

Binge-kontit 470-2600 L

Suuri volyymi pienessä tilassa. Samalla pohjapinta-alalla enemmän kapasiteettia ja harvempi tyhjennysväli. Kontti tyhjennetään levittämällä trukin haarukat, siirtely myös pumppukärryllä. Työskentely mahdollista vastakkaisilta sivuilta, poislukien pyörillä varustellut mallit koossa 470, 600, 1000 ja 1400L.

• Materiaali teräs, jauhemaalattu

• Vakioväri sininen RAL5005, muut värit tilauksesta

Lisävarusteita

• Pyöräsetti: 2 x 150 mm kääntyvät ja 2 x 125 mm kiinteät pyörät, kantokapasiteetti 1600 kg. Korkeus pyörien kanssa +37 mm

• Alumiininen kansi kaasujousilla

• Nostokorvat: Binge 470-2600:lle, max. nostokapasiteetti 700 kg

• Pohjalokero nesteelle

Tuotenumero Tilavuus (l)
Paino (kg) Mitat (PxLxK) (mm)
Tuote
Kuvan kippikontti lisävarustein

HSL ja HFL aktiivikontit

• Joustavat IBC-ratkaisut kuljetus- ja tuotantoprosesseihin elintarvike- ja kemianteollisuudelle

• Räätälöidyt lämmitys-, jäähdytys- ja sekoitustoiminnot takaavat tehokkuuden, monipuolisuuden ja turvallisuuden

• Lämpötila-alue 5-150°C

• Tilavuusr 500–3000 litraa

• Soveltuu korkean suolapitoisuuden, emäksisille ja happamille aineille.

• Uusimpien direktiivien ja asetusten mukaisia

• Voidaan tehdä sopivaksi myös ATEX-tiloihin

Tuotenumero Tilavuus (l) Pituus (mm) Leveys (mm)
Korkeus (mm) Pohjan kaltevuus
Materiaali

Räätälöidyt ratkaisut | Jätepakkaajien varaosat

Esimerkkejä räätälöidyista ratkaisuista kuljetukseen ja varastointiin

Kontti lääketeollisuudelle

Sähkökiillotettu säiliö raaka-aineiden sisäiseen kuljetukseen. Yksikkö voidaan varustaa pyörillä, pesuliitännällä tai muilla tarvikkeilla.

Sinun ratkaisusi?

Ratkaistaan logistiikka tai tuotanto-ongelmasi yhdessä.

Ruutikontti

Kontti ruudin kuljetukseen. Säiliö on valmistettu PVC / PU päällystetystä polyesterikankaasta, mikä mahdollistaa mahdollisen paineen purkautumisen aiheuttamatta haittaa yksikölle tai ympäristölle. Lava alapuolella on päällystetty kyllästetyllä puulla kipinöinnin estämiseksi.

Jätepakkaajien varaosat

Aidot ja laadukkaat GEESINKNORBA varaosat meiltä.

FINNCONT VASTUULLINEN TOIMIJA

jolla on aito merkitys ja vaikutus Työtä,

Vastuullisuus on Finncontissa itsestään selvä tapa toimia. Valinnoilla ja toiminnalla on aina vaikutus. Finncontin toiminta on edelläkävijyyttä, esikuvana elämistä ja omien arvojen toteuttamista.

Finncontin arvot ovat osaaminen, luottamus ja tulos.

Kaiken perusta on osaaminen. Kiertotalouden edelläkävijä osaa, on uutta luova, varmistaa niin toiminnan kuin tuotteiden turvallisuuden, on teknologioissaan edistyksellinen sekä toimii yhdessä asiakkaittensa, yhteistyökumppaneittensa, sidosryhmiensä ja henkilöstönsä kanssa.

Osaamisen varmistamiseksi ja vahvistamiseksiFinncont on luonut koulutus- ja oppimisympäristöjä ja huolehtii oppimiseen ja kehittymiseen kannustavasta ilmapiiristä.

Osaamisen arvo perustuu luottamukseen. Kun luottamus syntyy, sen vaaliminen on menestyvälle yritykselle elintärkeää. Luottamus pitää pysyä kaikkiin suuntiin, olipa kyse asiakkaasta, työntekijöistä, omistajista, liikekumppaneista, rahoittajista tai yhtiön tuotteista.

Näiden kahden arvon toteutuessa, toteutuu myös kolmas Finncontin arvoista – tulos. Jos yritys ei tee tulosta, ei se ole elinkelpoinen.

Finncont toimii kehittäen toimintaansa tavoitteellisesti, tasapainoisesti ja tasa-arvoisesti. Vastuullisuus on keskeinen tekijä kaikessa, niin toimin

tavoitettavuus

yhteistyön yleinen sujuvuus

luotettavuus yhteistyökumppanina myyntihenkilöstön palvelualttius

Lähde: Innolinkin 2022 toteuttama asiakastyytyväisyystutkimus. (1 = onnistunut erittäin huonosti ... 5 = onnistunut erittäin hyvin)

tastrategiassa, johtamisessa ja päätöksenteossa kuin myös päivittäisessä toiminnassa.

Finncont haluaa olla kiertotaloudessa toimivien paras kumppani, joka on luotettava ja pystyy tarjoamaan alan halutuimmat tuotteet ja palvelut.

Yhtiö on rakentanut vuodesta 1974 lähtien toimintaympäristöä, josta voi olla ylpeä. Turvallisuus ja helppokäyttöisyys ovat tuotannon lähtökohtia. Jo 1970-luvulla huomion keskipisteenä oli erityisesti vaarallisten aineiden turvallinen kuljetus. Finncont käyttää omia tuotteitaan, joten yhtiö tietää, mitä tarjoaa ja suosittelee asiakkailleen.

Vuodet ovat opettaneet, mikä on hyvä tapa toimia puhtaamman tulevaisuuden turvaamiseksi ja jatkuvuuden – continuity – vahvistamiseksi. Yhtiö on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Asiakastyytyväisyystutkimusten mukaan asiakkaat pitävät Finncontia luotettavana, palvelevana ja osaavana yhteistyökumppanina. Myös ympäristövastuullisuus ja innovatiivisyys nousevat tärkeimmiksi kokemuksiksi. Yhtiön suurimmat vahvuudet ovat tutkitun mukaan laatu, luotettavuus, kotimaisuus ja palvelu.

Finncontin asiakastyytyväisyys

*Innolinkin 2022 toteuttaman asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan yli kolmannes Finnkontin asiakkaista sanoo Finncontin toiminnan kehittyneen viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana.

Lähes puolet vastaajista arvioi Finncontin toiminnan olevan kilpailijoita parempaa.

Erityisesti Finncontia määrittävät luonnehdinnat luotettava, palveleva, tavoitettava, sujuva yhteistyö, luotettava yhteistyökumppani, myyjien palvelualttius.

Vastaajia oli kaikista kiertotalouden kohderyhmistä yhteensä 190.

luotettava palveleva

Miten me sen teemme?

Suomalainen ja pohjoismainen liiketoimintakulttuuri perustuu säädettyjen ja kulloinkin voimassa olevien lakien ja asetusten noudattamiseen. Vuonna 1974 toimintansa aloittanut Finncont konserni toteuttaa tätä linjaa. Hyvän liiketavan periaatteet ja etiikka ovat ohjenuorina. Konsernin tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat on määritetty, samoin hyvän liiketavan perusteet.

Linjausten mukaan toimintaa ohjaavat eettiset arvot kuten työvoimaan, ihmisoikeuksiin, lapsityövoimaan, lahjontaan, luottamuksellisen tiedon ylläpitoon ja toimitusketjun läpinäkyvyyteen liittyvät periaatteet.

Finncont noudattaa toiminnassaan Yhdistyneiden kansakuntien Kansainvälisen työjärjestön, ILO:n (International Labour Organization) ohjeistusta.

Vastuullisuudesta ja kestävyydestä raportoitaessa käytetään usein termiä ESG, joka on lyhenne sanoista Environmental, Social ja Governance. ESG raportoinnissa yritys kertoo millaisia sosiaalisia, ympäristö- sekä yhteiskunnallisia vaikutuksia yrityksen toiminnasta aiheutuu.

Toiminnan linjat

Finncont on liittynyt vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen ja raportoi energiankulutuksensa.

Tuotteiden elinkaari on parhaimmillaan kymmeniä vuosia. Finncontin tarjoama huoltopalvelu jatkaa elinkaarta vielä tätäkin pidemmäksi.

Toiminta on ympäristöluvan alaista ja viranomaiset valvovat sitä. Pääraaka-aineet ovat kierrätettäviä.

Ympäristöjärjestelmämme on ISO 14001 -sertifioitu.

Finncontin – jatkuvuus

Jatkuva kehittäminen

Turvallisuus, luotettavuus, kestävyys

Energiatehokkuuden parantaminen ja hiilijalanjäljen pienentäminen

Laatu ja kierrätettävyys

Toiminnan kehittäminen

ympäristön ehdoilla, riskien jatkuva arviointi

Lainsäädännön seuranta

Tuotteet vastaavat asiakkaan vaatimuksia

Henkilöstön koulutus

YMPÄRISTÖ - Environmental

Finncont on sitoutunut tavoitteeseen, jonka mukaan konserni on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Toiminnasta syntyvän jätteen ja päästöjen määrää Finncont sitoutuu pienentämään erilaisin keinoin vuosittain.

Finncont Oy:n osalta päästöt tarkoittavat kahden tehtaan eli metalli- ja muovituotteiden energiaa valmistusprosessissa.

Energiatehokkuus on Finncontin keskeinen näkökulma nyt ja tulevissa investoinneissa.

Suurin osa konsernin käyttämästä sähköstä tulee uusiutuvista energialähteistä.

Covid-pandemia teki näkyväksi, miten käytännön ratkaisuilla ja rutiineilla voidaan vaikuttaa yhtiön hiilijalanjälkeen. Yksi selkeä merkki on liikematkustuksen väheneminen. Etätapaamiset korvaavat jatkossa osan liiketapaamisista, mutta kokonaan kasvokkain tapaamisia ne eivät voi liiketoiminnassa korvata.

Lajittelun merkitys on iso jätteiden määrän hallinnassa. Tehostetulla kartongin erottelulla saavutetaan merkittävä kymmenien tonnien vähennys energiajätteessä.

Kierrätyksen tehokkuus on parantunut tuotannossa syntyvän muovijätteen murskaamisella jo tehtaalla joka pienentää logistiikan ympäristövaikutuksia.

Finncont haluaa olla suunnannäyttäjä ja tukea yhteistyökumppaneittensa ympäristön huomioivaa toimintaa. Yhtälailla yhtiö on itse valmis oppimaan muilta. Tiedon ja kokemuksen jakamista tukee Finncontin laatima ympäristökysely, jolla on kartoitettu yhteistyöverkostossa käytössä olevia ympäristöjärjestelmiä ja -käytäntöjä. Finncontin toiminta perustuu jatkuvuuteen, continuity, joten kiertotalouden vastuullisena toimijana ja Virtain suurimpana teollisena työllistäjänä tämän halutaan myös näkyvän vahvasti ulospäin.

Ympäristövastuu korostuu Finncontin toiminnassa luonnollisesti yhtiön sijainninkin vuoksi. Yhtiön oma ympäristöjärjestelmä on tarkassa seurannassa, toiminta on ympäristöluvan alaista.

Valvonta ja yhteistyö eri viranomaistahojen kanssa on jatkuvaa. Oma tietämys toiminnan vaikutuksista on vahva ja se kehittyy koko ajan. Kokonaisuuden sinetöi kansainvälinen ISO 14001 -standardi. Standardi määrittelee vaa-

timukset, joiden mukaan organisaation on ennakoivasti tunnistettava ja ymmärrettävä toimintojensa, tuotteidensa ja palvelujensa ympäristönäkökohdat ja niihin liittyvät ympäristövaikutukset.

ISO 9001 –laadunhallintajärjestelmään perustuva johtamisjärjestelmä ja ISO 14001 –ympäristöjärjestelmä ovat Finncontin toiminnan kulmakiviä. Näiden kansainvälisten sertifikaatien voimassa olo perustuu systemaattiseen arviointiin ja näin ollen järjestelmät auttavat myös toiminnan jatkuvaa kehittämistä. Auditointien raportit ovat koko henkilöstön nähtävissä, jotta kehityskohteisiin voidaan aidosti vaikuttaa.

Ympäristötavoitteitamme 2025 mennessä

• Hiilidioksiidipäästöjen vähentäminen, hiilineutraali toimija 2030

• Ympäristöjärjestelmien kehittäminen edelleen, henkilöstön koulutus ja oman jätteen vähentäminen

• Materiaalien käytön jatkuva kehittäminen ja optimointi sekä kierrätysraaka-aineiden osuuden lisääminen

• Tavoitteena on pienentää energiankulutusta vuosittain suhteessa liikevaihtoon

SOSIAALINEN - Social

Finncont huolehtii kaikinpuolisesta tasa-arvokehityksestä, jonka raamit on määrietty tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa. Finncontin toimiala on teollisuuden aloista miesvaltaisimpia. Henkilöstörakenne on varsinkin metallituotannossa sen mukainen. Työntekijöiden sukupuolijakauman kehitys on tasaisempi muovituotannossa ja toimihenkilöpuolella. Alan koulutuksessa naisten osuus kasvaa. Naishitsareiden yleistymistä odotellessa tasa-arvokehityksen seuranta toteutuu esimerkiksi palkkauksesta ja työhyvinvoinnista huolehtimalla.

Yhdenvartaisuussuunnitelmassa on otettu huomioon myös työperäiset maahanmuuttajat, joita Finncontissa on ollut 2000-luvun alkupuolelta lähtien.

Keskeisimmät haasteet maahanmuuttajien työllistämisessä ovat kielitaito ja työkulttuuri. Niissä on edistytty kehittämällä työnohjausta. Työnantaja on järjestänyt suomenkielen opetusta työpaikalla. Työsuojelutoimikunnassa on maahanmuuttajataustainen jäsen. Tuotannossa opastajaksi on nimetty maahanmuuttotaustainen kokenut työntekijä.

Työhyvinvoinnin säännöllinen seuranta on sosiaalisen vastuun prioriteettilistalla. Asian seuranta on pitkälti esimiesten vastuulla ja heidän koulutuksensa aiheeseen korostuu.

Finncontin strategiassa koulutuksella on vahva rooli. Yhtiön kasvun yksi keskeinen tekijä on osaaminen.

Turvallinen työskentely on Finncontin kulttuurissa laadun ja tuottavuuden tae. Uusien työntekijöiden alkuperehdytyksen sujuvuus ratkaisee työn tuottavuutta ja työssä menestymistä ajatellen paljon. Se on myös työturvallisuuden perusta.

Alkanut koronapandemia jätti jälkensä työkulttuuriin. Sosiaalisen vastuun ydintä on työntekijöiden terveydestä huolehtiminen. Luottamukseen perustuvat toimintamallit ovat osa nykyistä toimintakulttuuria. Etätöiden tekeminen on sovittavissa esimiehen kanssa tarvittaessa. Samalla suhtautuminen kausi influenssoihin on muuttunut ja oma vastuu muiden terveydestä huolehtimiseen tunnistetaan: sairaana ei töihin tulla.

Yhtiön johto ja henkilöstö päättävät yhteistyössä erilaisista suojaustoimista.Työnantaja käy henkilöstön edustajien kanssa säännöllisesti vuoropuhelua.

HALLINTO - Governance

Yhtiön sisällä työ vastuullisen toiminnan huomioimiseksi jatkuu koko ajan. Säännöllisten johdon katselmusten yhteydessä arvioidaan toiminnan laatu-, johtamis-, ympäristö- ja turvallisuusjärjestelmien tilanne. ESG raportoinnin ansiosta vastuullisuus nousee laajasti esille. Johdon vastuulla on konkretisoida tavoitteet ja jalkauttaa suunnitelmat yhtiön eri osastoille.

Finncont toimii vastuullisesti noudattaen kulloinkin voimassa olevia lakeja ja asetuksia, ohjeita ja eettisiä tapoja. Yhtiö huolehtii henkilöstönsä tasa-arvoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Miesvaltaisella toimialalla sukupuolten välinen tasa-arvo on erityisen vaalimisen kohde.

Yhtiön periaatteisiin kuuluu vastuullinen ja pitkäjänteinen toiminta. Se näkyy muun muassa työntekijöiden pienessä vaihtuvuudessa. Työsuhteet ovat yleensä pitkiä. Pisimmät työsuhteet ovat kestäneet jopa 40 vuotta.

Henkilöstöjohtamisen raami on luonnollisesti työehtosopimuksissa ja henkilöstökäsikirja ohjaa esimiesten toimintaa yhdenmukaiseksi.

Johtamisen ja esimiestyön perusta on tasa-arvoinen ja johdonmukainen toiminta. Suhdannevaihteluissa selviytymiskeinot etsitään yhdessä johdon ja työntekijöiden kanssa. Luottamusmiesten ja johdon välillä on toimiva kommunikaatio.

Toimiva viestintä on hyvän johtamistavan ja hallinnon avaintekijöitä. Finncontissa noudatetaan tätä periaatetta.

Viestinnässä toteutetaan avoimmuuden ja tasapuolisuuden periaatetta hyödyntäen myös sähköisiä viestintäkanavia.

Hiilijalanjäljen pienentäminen on kiertotalousyhtiönä keskeisessä osassa. Meille on tärkeää tunnistaa mistä päästöt muodostuvat ja tiedon perusteella toteuttaa toimenpiteitä niin että olemme hiilineutraali vuonna 2030.

Kiertotalouden vahvana toimijana Finncontin tavoite on kehittää hyviä ratkaisuja asiakkailleen. Oma tuotekehitysosasto ja myyntiverkosto ovat lähellä asiakasta herkkänä reagoimaan heidän tarpeisiinsa. Continuity – jatkuvuus toteutuu tässäkin, kuten markkinointi- ja henkilöstöviestinnässä ylipäätään. Yhtiö vastaa lupauksistaan.

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.