Page 13

13

VESI – kalaa ja purjealuksia

V

esi-teemassa keskipohjalainen merellisyys tuodaan esille muun muassa Suomen johtavana laivanrakennuksena 1600- ja 1700-luvuilla ja onnettomina haaksirikkoina. Jokien hyötykäytöstä voivat kertoa hyvin säilynyt jauho- tai sahamylly ja vanhat valokuvat puutavaran uitosta, järvien hyödyntämisestä puolestaan järvimalmi. Kalastus on näiden kaikkien vesielementtien luonnollinen ja ikiaikainen käyttömuoto, myös hylkeenpyynti merialueilla. Vesistöt ovat mahdollistaneet kulkuyhteyksiä paikkoihin ja satamiin kotimaassa ja ulkomailla – eikä aina laillisin tarkoituksin, kuten 1920-luvun kieltolain aikaiset salakuljetukset osoittavat. Pentti Virrankoski kuvailee historiateoksessaan maantieteellisellä huolellisuudella, kuinka keskipohjalaista rannikkoa reunustaa etelästä Kokkolan tienoille isoja metsäisiä saaria mutta myös lukematon määrä pieniä, katajapensaita kasva-

Profile for Kokkolan yliopistokeskus Chydenius

Genius Loci - paikan henki historiallisella Keski-Pohjanmaalla  

Genius Loci - paikan henki historiallisella Keski-Pohjanmaalla

Genius Loci - paikan henki historiallisella Keski-Pohjanmaalla  

Genius Loci - paikan henki historiallisella Keski-Pohjanmaalla

Advertisement