Page 1

FANZINE Ultraboyz Turku ·1/2017


Ultraboyz-fanzine 1/2017

Ultraboyz-fanzine 1/2017 Edessäsi on vuoden 2017 ensimmäinen Ultraboyz-fanzine. Pyrimme tekemään tälle vuoden mittaan jatkoa aina silloin, kun asiaa ja ideoita riittää.

Tekstit:

Jarmo, TeroT, Nonna

Kuvat: Rise Nummela, jollei toisin mainita Ulkoasu & taitto: www.kristiinaerkko.fi

ULTRABOYZ - FC INTER TURKU KANNATTAJAT kannattajatoimintaa vuodesta 1999 2


^Jarmo_

PÄÄKIRJOITUS Tämänvuotinen Fanzinemme ilmestyi normaalia myöhemmin johtuen aikataulujen yhteensovittamisissa ilmenneistä haasteista. Vastoin yleistä luuloa haastattelujen tekeminen ja nauhoitusten purkaminen luettavaan muotoon ei käy aivan käden käänteessä. Toisaalta, selittely on aivan turhaa - ainahan voi aloittaa aikaisemmin. Haastattelut olisi kuitenkin hyvä saada tehtyä lyhyen ajan sisällä ja saada ne myös hyväksytettyä nopeasti ja julkaisukelpoiseksi saakka, muuten aika kääntyy helposti niitä vastaan. Näin meille tällä kertaa osittain kävi, mutta ei anneta sen häiritä. Ainakin tarkkasilmäisimmät voivat kollata, onko haastatteluissa mainittuja asioita toteutunut vai ei. Pelaajien haastatteluja emme tällä kertaa ehtineet saada mukaan, mutta uskoakseni kiinnostavaa luettavaa aviisissamme riittää siitä huolimatta. Teksteistä ei valitettavasti käy ilmi varsinkin toisen seuramme edustajan haastattelussaan näyttämä valtava intohimo jalkapalloa kohtaan ja suunnaton allergisuus kaikenlaista löysäilyä kohtaan. Kasvonilmeet olivat rahan arvoista nähtävää ja etusormi hakkasi ravintola Olén pöytää monta kertaa niin voimallisesti, että on suoranainen ihme, että pöytä tai sormi eivät hajonneet noissa intensiivisyyden puuskissa. Terveisiä vain - tunnistat varmasti itsesi tästä. Kausi on siis ehtinyt jo alkaa ja kauden etukäteisspekulointi on näin ollen melko turhaa. Kolme peliä on jo pelattu ja neljäskin pelataan aivan näillä näppäimillä. Olemme saaneet maistaa voitonriemua ja tappion karvasta kalkkia sekä tasuripettymystäkin. Yhteistä kaikille kolmelle pelille on ollut maalintekomahdollisuuksien luominen; avauspelissä onnistuimme kutakuinkin jokaisessa tekopaikassa, mutta seuraavassa kahdessa ruuti on ollut hieman märkää. Tämä luo kuitenkin uskoa siihen, että kautemme tulee olemaan parempi kuin viime vuonna. Jokainen meistä varmasti toivookin juuri tätä. Tällä kertaa meillä on ollut useampia kirjoittajia ja haastattelujen tekijöitä ja se on pelkästään positiivinen asia. Jälki on sen verran hyvää, että toivon heidän jatkavan ja ottavan vaikkapa vähän suurempaakin roolia ensi kerralla. Rahkeita siihen tuntuisi riittävän. Vinkki vinkki. Lämmin kiitos heille omasta puolestani aviisimme hyväksi tekemästään työstä. Lämmin kiitos myös kaikille haastatetuille, ilman teitä kukaan ei nyt lukisi tätäkään tekstiä. Ei pidä myöskään unohtaa muita työhön osallistuneita eli ilman hyviä valokuvia ja erinomaista taittoa tämä tuotoksemme saattaisi kaikesta huolimatta olla melkoisen kuivakkaa luettavaa. Fanzinemme on tällä kertaa siis tämän näköinen - ensi kerralla ehkä taas toisenlainen, ken tietää? 3


^Jarmo_

SHEFKI KUQIN HAASTATTELU 8.4.2017 Pelasit pitkän uran ammattilaisena Suomessa ja Englannissa. Mistä kaikki aikoinaan alkoi? Kyllähän jalkapallo on Kosovossa kaikki kaikessa ja siellä ei tarvita mitään täällä Suomessa muutama vuosi sitten lanseerattua Kaikki pelaa -ohjelmaa, vaan ei tarvita kuin pallo, niin pelaaminen lähtee heti käyntiin. Varsinkin sodan jälkeen tilanne jalkapallossa parani ja alkoi tulla tekonurmia ja pienkenttiä; ennen kentissä oli hirveitä monttuja ja piti arvata, miten pallo tulee. Joillakin oli sandaalit jalassa tai ei edes kenkiä. Muistan ihan nuorena, kun joku sai nappulakengät, niin hän tuli ne jalassa kouluunkin, koska niillä oli niin suuri merkitys hänelle. Muistan senkin ajan ihan pienenä poikana, kun meillä ei ollut edes nahkapalloa, vaan kuminen pallo. Kun pallo lensi johonkin pusikkoon, niin helpostihan se puhkesi. Muistan monta kertaa, kun peli päättyi liian aikaisin pallon puhkeamisen vuoksi ja se oli joka kerta suuri pettymys. Kuva: Jarmo

4


Saavutitko pelaajana kaiken, minkä halusitkin? Maailmassahan on monta tähteä ja heitä on mahdotonta vertailla toinen toisiinsa. Omasta mielestäni, kun on päässyt pelaamaan Valioliigassa, maailman parhaassa sarjassa, niin eihän se kävelemällä ole onnistunut. Toisaalta, 13 vuotta Englannissa ei ollut helppoa. Joka päivä on annettava kaikkensa treeneissä, yhtään ei voi alkaa löysäilemään tai surkuttelemaan harjoitusten kovuutta, koska silloin toinen pelaaja vie sinun paikkasi. Kavereita ei voi kovin helposti olla ainakaan saman pelipaikan pelaajissa, koska kilpailu on niin kovaa. Pelasin maajoukkueessakin ja olen sanonut jo muutamankin kerran peliurani loppuvaiheissa, että en saanut koskaan kunnon näyttöpaikkaa maajoukkueessa. Olin pitkään mukana, mutta kun ajattelen niitä pelejä, niin en ollut juuri koskaan avauksessa. Tulin aina aivan lopussa vaihdosta sisään ja se oli aika turhauttavaa. Pelasin hyvin seurajoukkueessani ja tein maalejakin, mutta maajoukkueessa sitä ei arvostettu. Kaikilla on tietysti oma näkemyksensä ja on muistettava, että Suomella oli silloin kaikkien aikojen paras maajoukkueensa. Silloiset pelaajat pelasivat hyvissä seurajoukkueissa ja kilpailu maajoukkuepaikoista oli kova. Litmanen oli kovassa iskussa ja mukana olivat Sami Hyypiä, Joonas Kolkka, Tintti Johansson, Mikael Forssell ja muita, mutta oli heilläkin loukkaantumisia ja vähän huonompia aikoja seurajoukkueessaan ja minä tein maaleja omassa seurajoukkueessani enkä siltikään saanut peliaikaa. Jokaisella on tietysti oma ajatuksensa ja pelifilosofiansa ja pelaajana siihen pitää vain sopeutua. Suomen maajoukkue oli minulle aina hyvin tärkeä ja purin vain hammasta ja painoin kovasti töitä saadakseni paikan maajoukkueessa. Näin jälkeenpäin ajatellen, niin varsinkin hyökkääjä ei saisi olla liian kiltti, vaan pitää olla ahne. Minulla on aina ollut se ajatus, että ensin tulee joukkue ja vasta sitten minä ja siitä on joskus joutunut kärsimään. Minulla on kuitenkin ollut hieno ura. Oliko valmentaminen ajatuksissasi jo pelaajana? Totta kai, viimeiset 3 - 4 vuotta urallani se oli ajatuksissani tulevaisuuden ammattinani. Minulla on ollut aika monta valmentajaa ja olen aina halunnut pelata, en vain istua penkillä nostamassa palkkaa. Halusin aina lainalle johonkin toiseen seuraan, jos oma seurani ei luvannut säännöllistä peliaikaa. Olen pelannut monessa hienossa seurassa sen ansiosta ja mielestäni minulla on ollut hieno ura. Minulla oli monta seuraa ja monta erilaista valmentajaa, koska jalkapallo merkitsee minulle kaikkea. Mieluummin pelasin kuin istuin penkillä. Pelasin Valioliigassa, Championshipissä, League 1:ssa Skotlannissa. Tiedän ainakin omasta mielestäni jonkun verran brittifutiksesta. Kun peliura päättyy, niin joutuu miettimään, että millä tavalla saa olla vielä jalkapallossa mukana. Onko joku valmentaja esikuvanasi? Minulle on selvinnyt yksi asia jalkapallosta - ei voi sanoa, että tämä on oikein ja tämä on väärin, koska jos joku asia toimii yhden kanssa, niin se ei välttämättä toimi toisen kanssa. On pelityyli mikä tahansa, niin tulos ratkaisee. Jos joukkue voittaa, niin voit puhua valmentajana joukkueelle mitä tahansa ja he uskovat kaiken. Jos joukkue häviää, niin ihan kaikki, mitä teet, on silloin väärin. On erilaisia valmentajia ja minullakin on ollut muutamia tosi hyviä. Tietyt asiat jäävät heti mieleen ja ne pysyvät siellä. On valmentajia, jotka eivät ole mukavia, treeneissä ei ole kivaa eikä palavereissa, mutta tulosta tulee. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa valmentaa. Koen, että on tärkeää tietää oma linjansa ja pitää siitä kiinni. Pitää tietää, että tältä minun joukkueeni näyttää ja näin se pelaa. Onko se sitten oikein tai väärin, niin sen kertoo tulos. Tiedän, että kannattajilla on oma näkemyksensä ja omistajilla omansa, mutta valmentajan täytyy pitää kiinni linjastaan. Jos kaikki ei menekään hyvin, niin olen täydellisen selvillä siitä, että valmentaja saa silloin ensimmäisenä lähteä. Minä en pelkää sitä, teen oman näkemykseni mukaisia ratkaisuja ja jos joudun lähtemään, niin sitten lähden. Pidän oman valmennuslinjani ja jos se ei toimi, niin silloin omistaja tekee johtopäätöksensä. Voin kuitenkin kulkea pystypäin, 5


koska pidin oman linjani enkä lähtenyt muuttamaan sitä kenenkään toiveiden mukaan. Mielestäni on kaikkein pahinta lähteä muuttamaan asioita, koska joku ulkopuolinen haluaa sitä ja joku toinen haluaa tätä tai joku kirjoittaa lehtien palstoilla jotakin. Jalkapallossa ei ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Jokaisella on oma mielipiteensä ja näkemyksensä, mutta valmentajan täytyy noudattaa omaa linjaansa. Teet mitä tahansa, niin aina löytyy joku, joka ei ole tyytyväinen. Jos sanoisin, että olemme varmistaneet mestaruuden 10 kierrosta ennen kauden päättymistä, niin vannon, että silti löytyy joku, jonka mielestä siinä pelissä toimin väärin tai tuo peli olisi pitänyt voittaa tai jotakin muuta. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, mutta valmentajan pitää noudattaa omaa linjaansa muiden mielipiteistä välittämättä. Mikä valmentamisessa kiehtoo? Se, että pääsee toteuttamaan omaa näkemystään, miten jalkapalloa tulee pelata. Minulla on aina ollut oma tavoitteeni, niin pelaajana kuin valmentajanakin. Minusta pitää tehdä tietyt asiat, jotta tavoitteeseen päästään. Erittäin hieno esimerkki on leirimme. Mielestäni kaikki meni aivan nappiin. Ainut pieni ongelma oli, että jouduimme hieman joustamaan ohjelmassamme. Meillä oli koko viikon ohjelma sovittuna, mutta harjoituspelin siirtyminen sekoitti ohjelmaa hieman. Muuten kaikki meni nappiin; teimme kovasti töitä ja menimme lujaa ja kaikki olivat tyytyväisiä. Kun puhuimme alkutalvesta leirimahdollisuudesta, niin minulle kerrottiin, että aiemmin on käyty Ruåtsissa ja on tehty sitä ja tätä. Sanoin, että jos emme pääse jonnekin etelään, niin emme lähde mihinkään Ruåtsiin, koska Ruåtsi on ilmastollisesti sama kuin jos oltaisiin täällä. Ehkä päästäisiin jonnekin nurmelle, mutta koko aika menisi bussista toiseen ja laivaan hyppäämisessä eikä siinä olisi mitään järkeä. Oli hyvä, että pelasimme leirillä harjoituspelin, mutta minulle harjoituspeli ei ollut se pääasia, vaan kaikki muu. Paljon on uudistunut; valmennushenkilöstö on uutta, joukkueessa on uusia pelaajia, on uusia ajatuksia ja uusia tapoja. Kyllähän täälläkin mennään treeneissä kovaa, mutta sen jälkeen kaikki menevät himaan tekemään omia puuhiaan. Leirillä olimme kaikki yhdessä koko ajan ja siinä kaikki kokivat sen toisen puolen joukkueessa olemisessa. Tämä oli minullekin ensimmäinen leiri valmentajana, pelaajana olen ollut leireillä ja olen nähnyt sen hyvän puolen. Kaikki onnistui hienosti ja olen erityisen tyytyväinen siihen, että vaikka pelaajat olivatkin väsyneitä ja jalka alkoi jo painamaan, niin he kannustivat toisiaan jaksamaan. Se antoi minulle ison positiivisen signaalin ja muokkasin hieman harjoituksia siten, että kun tämä osio meni noin hyvin, niin jätetään tämä toinen osio pois. Näin pelaajat pääsivät lopettamaan harjoituksen positiivisella fiiliksellä. Mielestäni leiri oli täydellinen ja toivottavasti se näkyy tulevalla kaudella joukkueessakin. Inter on vähän kuin sleeping giant; täällä on mahdollisuudet vaikka mihin, mutta asiat eivät tapahdu itsestään, jonkun pitää tarttua toimeen. Suomessa on yleensäkin yksi asia, josta en pidä; onko se sitten liiallista varovaisuutta vai ujoutta vai mitä, mutta joistakin asioista ei uskalleta puhua suoraan. Jos et pidä jostakin asiasta, niin sano se. Muuten mikään asia ei koskaan muutu. Jos joku tekee jonkin asian huonosti, mutta kukaan ei uskalla sanoa siitä hänelle, niin hän ei koskaan joudu miettimään, mitä hänen pitäisi tehdä paremmin. Kauden alla pressitilaisuudessa toimittajat kysyivät valmentajilta yhden kysymyksen ja sitten he ruotivat vastauksia keskenään ja vääntävät valmentajien sanomisia. Minulle sanottiin, että minulla on joukkueessa liikaa liian suuria egoja; pelaajat eivät sovi samaan pukukoppiin. Sanoin, että ei pidä paikkaansa ja pyysin toimittajaa nimeämään jonkin joukkueen, joka on täynnä hiljaisia ja ujoja pelaajia, jotka eivät valita mistään ja ovat silti saavuttaneet jotakin. Menestyvässä joukkueessa on persoonia; siellä on sellaisia jätkiä, että jos joku vetää treeneissä löysästi, niin palautetta tulee välittömästi ja todella selvästi. He vihaavat häviämistä ja jos joku on pelannut huonosti ja on hävitty, niin he eivät anna mitään armoa tälle huonosti pelanneelle, vaan palaute kuuluu käytävälle asti. Jos jotakin kaipasin viime vuonna joukkueestani, niin se oli juuri suurta egoa, joka olisi piiskan6


nut muuta joukkuettakin. Minä haluan joukkueeseeni persoonia - minua ei haittaa, jos joku huutaa minulle, että en tykkää jostakin asiasta. Haluan, että pelaajat tuovat tämän esiin, niin syntyy keskustelua. Oletko valmentajana samanlainen kuin olit pelaajanakin? Näin uskon. En ollut pelaajana koskaan se taitavin porukasta, mutta pääsin kuitenkin Valioliigaan saakka. Pelasin Old Traffordilla ja Stamford Bridgellä. Kun joskus juttelen jalkapallosta suomalaisten kanssa, niin koen usein heidän ajattelevan, että vain uneksin näistä paikoista. Old Trafford on suurta teatteria, siellä on 78000 katsojaa, he maksavat lipustaan melkoisen summan ja haluavat viihdykettä koko rahalla. Sama kuin menet leffaan; haluat nähdä suuria tähtiä ja kokea hienon elämyksen. Nämä ihmiset haluavat nähdä tähtiä kentällä ja kokea jotakin suurenmoista, se ei ole pelkästään jalkapalloa. Olin taannoin Newcastlessa, pelasin siellä aikoinani. Olin siellä Newcastlen aikani jälkeen heti seuraavana vuonna perheeni kanssa vähän aikaa. Vanhin tyttäreni oli silloin 3-vuotias. Peli oli Newcastle - Sunderland derby, varmaan yksi Englannin parhaita derbyjä. Olen itsekin pelannut muutamissa hienoissa derbyissä. Soitin seuraan ja kerroin, että en halua mennä aitioon, vaan tavalliseen katsomoon tyttäreni kanssa kokemaan sen fiiliksen, jonka koin samalla stadionilla aikoinaan pelaajana. St. James Park on aika lailla keskustassa ja ensimmäinen asia, jonka kaupungilla huomaa pelipäivänä, on mustavalkoiseen pelipaitaan pukeutuneita ihmisiä. Pubit ovat aivan täynnä ja toinen asia, joka pistää silmään, on keltaiset liivit. Poliiseja on joka paikassa hevosen päällä ja ilman hevosta. Tyttäreni alkoi pelkäämään ja kysyi, että isi, miksi täällä on näin paljon poliiseja? Yritän selittää pikkutytölle, että täällä on peli ja tämä kuuluu asiaan. Kävelimme stadionin lähelle ja tietysti, kun porukat huomasivat minut, niin he alkoivat laulamaan minun nimeäni. Tyttöraukka alkoi itkemään, että isi, miksi he huutavat sinulle noin kovaa? Sanoin, että kaikki on hyvin, isi on pelannut täällä, he laulavat, eivät huuda. Tyttö rauhoittui ja menimme katsomoon. Peli oli tammi-helmikuun vaihteessa. Oli aurinkoinen päivä, mutta oli myös aika kylmä. Vieressä istui yksi tyyppi T-paita päällään, ei takkia. Kun pelin aikana Sunderland alkoi painamaan päälle, niin tämä heppu alkoi lämpeämään - fucking hell, fucking come on, fucking run, run, run. Hän ei ensiksi sanonut minulle mitään, vaikka istuin hänen vieressään. Ajattelin, että tyttärelläni on kylmä, joten otin rotsini pois päältäni ja laitoin sen tyttäreni päälle lämmittämään häntä. Aurinko paistoi lämpimästi ja hän nukahtikin hetken päästä. Heppu alkoi mutisemaan fucking hell, she’s fucking sleeping - sitten taas huutamaan fucking run, fucking do something, I’m getting cold here. Sitten ihan yhtäkkiä: Shefki, do you have your fucking boots on, fucking come on son! Suomessa on niin hiljaista, kukaan ei huuda mitään. Kun pelaaja sanoo jotakin kentällä, koko katsomo kuulee sen. Englannissa katsomon meteli on niin suurta, että se pitää pystyä sulkemaan pois. Sinun pitää tietää oma roolisi, mitä sinulta odotetaan. Jos ryhdyt kuuntelemaan katsomon huutoja, niin pelisi menee sekaisin. Pitää pystyä keskittymään omaan tekemiseen. Tunnen Englannissa hyviä pelaajia, jotka ovat menneet pelaamaan ManU:ssa ja he eivät ole kestäneet Old Traffordin painetta. Vieraspeleissä he ovat kuin ihan eri pelaajia ja pelaavat hyvin. Kun he astelevat Old Traffordin nurmelle, niin he eivät kestä sitä painetta. He eivät ole pystyneet sulkemaan kotiyleisön huutoja pois mielestään, he murenevat. Minulla on fiilistä ja tietyt asiat vievät minua eteenpäin. Minua voi kutsua hulluksi ja idiootiksi, mutta pelin jälkeen olen ihan eri ihminen. Olen valmis tekemään voittamisen eteen mitä tahansa, jotta minun pelaajani menestyvät, jotta minun joukkueeni menestyy. Minulla oli yksi riita pari vuotta sitten Helsingissä; lehdessä kirjoitettiin, että olen hullu ja uhkailen pelaajiani ja sitä ja tätä. Soitin tämän lehden toimittajalle ja kysyin, että oletko käynyt katsomassa jokaisen treenin? Hän sanoi, ettei ollut. Sanoin, että olethan, koska kirjoitat näin. Toimittaja ei pystynyt enää vastaamaan mitään. Olen edelleenkin valmis tekemään mitä vain. Vaadin pelaajiltani paljon joka päivä ja he antavat minulle treeneissä paljon. Pelissä vaadin myös paljon, mutta en mitään, mitä en ole vaatinut harjoi7


tuksissa. En vaadi mitään sellaista, johon he eivät pystyisi. Jos Nasse menettää pelissä pallon ja tiedän, että treeneissä hän ei menetä palloa kuin hyvin harvoin. Kun vaadin häneltä pelissä samaa kuin mihin tiedän hänen harjoituksissa pystyvän, niin onko se uhkailua? Guy Gnabouyou on varmasti yksi nopeimmista pelaajista koko sarjassa ja jos hän ei pelissä juokse niin kuin tiedän hänen tekemiemme testien perusteella pystyvän juoksemaan, niin vaadin häneltä juuri sitä. Jos teemme pelissä kaikkemme, mutta vastustaja on silti parempi ja voittaa pelin, niin olen ensimmäinen, joka sanoo pelaajille: pää pystyyn, meillä ei ole mitään hävettävää. Mutta jos häviämme pelin sen vuoksi, että joku ei pelannut tosissaan tai löysästi, niin silloin olen vihainen. Siitä olen tyytyväinen, että vaikka olen valmentanut useampaa joukkuetta ja minulle on annettu mediassa monta eri haukkumanimeä, niin monet pelaajat ovat halunneet pelata minun joukkueessani. Sillä on varmasti joku merkitys. Minä en lue lehtiä, minulla ei ole twitteriä eikä instagramia; minulle riittää sähköposti, sillä pystyy hoitamaan kaikki asiat. En halua lukea lehdestä, mitä joku kertoo minun tehneen. Kyllä minä itse tiedän, mitä olen tehnyt. Pelin jälkeen katsomme sen videolta ja analysoimme, mitä teimme oikein ja mikä meni väärin. Pelin aikana minulle tulee jo näkemys siitä, mikä toimii ja mikä ei; minun ei tarvitse avata lehteä ja lukea, mitä joku toimittaja sanoo meidän pelistämme ja minun joukkueestani. Onko toimittajalla edes osaamista ja ymmärtääkö hän, mitä olen pelissä hakenut, mitä haluan toppariltani, mitä haluan hyökkääjältäni. Toimittajien kirjoitukset eivät merkitse minulle mitään. Jokainen saa sanoa oman mielipiteensä ja kuten olen jo sanonut; ei ole yhtä oikeaa tapaa pelata jalkapalloa. Jokainen näkee pelin omalla tavallaan. Olen täysin varma, että jos me kaksi istumme vierekkäin katsomassa jotakin peliä, niin näemme täysin eri asioita. Onko jompikumpi meistä väärässä - ei, me vain katsomme eri asioita pelistä. Haluan joukkueeni olevan fyysisesti hyvässä kunnossa. Taitoa tarvitaan tietenkin myös, mutta jos kuntoa ei ole, niin taidosta ei ole hyötyä. Jos pelaaja ei jaksa juosta, niin pelistä ei tule mitään.

8


Järkikään ei toimi väsyneellä pelaajalla ja sitä kautta onnistumisia ei tule. Et osaa lukea peliä kunnolla, vilkuilet vain kelloa, joko tämä päättyy, et edes näe ja kuule omaa pelikaveriasi enää. Hyvä esimerkki on Cristiano Ronaldo. Kaikki katsovat häntä; kuinka komea potku hänellä on ja kuinka monta maalia hän tekee. Onko kukaan katsonut, että tuo kaveri juoksee 15 kilsaa pelin aikana tai tuo kaveri vetää 100 spurttia pelin aikana tai tuo kaveri ei väsy ikinä? Kaikki katsovat vain, että Barca tiki-taki ja kyllä on hienoa. Pitää katsoa, millainen joukkue sinulla on ja mihin se pystyy. Olimme kuntovalmentajamme kanssa samaan aikaan Blackburnissa aikoinamme pari vuotta, sitten hän oli 8 vuotta ManU:n leivissä ja Englannin maajoukkueessakin fysiikkavalmentajana ja hän puhuu paljon Ronaldon ajasta ManU:ssa. Ronaldo tuli aina ensimmäisenä treeneihin ja lähti viimeisenä. Hänellä on kotona oma kokki ja hän syö treenipäivänä eri tavalla ja eri ruokaa kuin pelipäivänä. Kovana treenipäivänä hän syö eri tavalla kuin kevyenä treenipäivänä eli kaikki on mietitty viimeistä piirtoa myöden. Jos Ronaldo tekee yhdessä kaudessa 60 maalia, niin se ei vielä riitä. Hän haluaa enemmän, hän ei halua jättää mitään kesken. Ajattele, kuinka monta peliä hän pelaa kauden aikana. Real Madrid on yleensä Champion’s Leaguen finaalissa, sinne tarvitaan aika monta peliä. Real Madrid on yleensä Copa del Reyn finaalissa ja sarjassakin on monta peliä. Tähän vielä maaottelut ja näytösottelut ja muut päälle, niin kuinka monta peliä kaudessa nämä kundit pelaavat? 80- 90 peliä, ehkä vielä muutama enemmänkin. Eihän se kävelemällä onnistu. Haluan, että kun pelaajani tulevat kentälle, niin kaikki näkevät selvästi, että he ovat urheilijoita ja timmissä kunnossa. He näyttävät Joukkueelta. Kuten sanoin jo aiemmin, ollessani pelajana Englannissa joukkueessa oli aina 4 - 5 pelaajaa kilpailemassa samasta pelipaikasta. Jos silloin aloit treeneissä puuskuttamaan tai pelasit yhden pelin huonosti, niin he iskivät siihen kiinni heti. He näkivät siinä mahdollisuuden työntää sinut ulos ja ottaa sinun pelipaikkasi. Kun näin käy, niin pelipaikan saaminen takaisin on uskomattoman kovan työn takana. Suomessa on toisenlainen tilanne; kun pelaaja on vaikkapa loukkaantumisen jälkeen tehnyt yhden hyvän harjoituksen, niin hän odottaa saavansa heti paikan avaukseen. Aiotko muuttaa Interin pelitapaa jollakin tavalla? Näin uskon. Pelijärjestelmiähän on vaikka kuinka monta; 4-4-2 tai 4-2-3-1 tai 4-2-2-2 tai jotakin aivan muuta. Haluan, että olemme hyökkäävä ja aggressiivinen joukkue. Uskon, että meillä on tarpeeksi taitoakin pitämään palloa tarvittaessa. Haluan myös käyttää nopeaa suunnanmuutospeliä. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten tämä joukkue on mennyt eteenpäin. Jos saisimme vielä 1 - 2 sopivaa pelaajaa, niin olisimme valmis taistelemaan kenen kanssa tahansa isoista asioista. Voin nukkua yöni rauhassa, koska uskon vakaasti, että tämä joukkue tulee taistelemaan aivan muista sijoituksista kuin viime kaudella. Meillä on kuitenkin aika pieni rinki pelaajia. 22 pelaajaa, joista 3 on maalivahteja ja saman verran nuoria kehittyviä pelaajia - Albion Ademi, Arttu Hoskonen, Elias Mastokangas. Kausi on kuitenkin pitkä ja aina tulee loukkaantumisia ja pelikieltoja; 19 kenttäpelaajamme rosteri ei ole kovin laaja. Täytyy vain toivoa, että ei tule pitkiä loukkaantumisia. Yksittäisessä pelissä parhaalla kokoonpanollamme pelaamme tasaväkisesti kenen kanssa tahansa. Kaudessa on kuitenkin 33 peliä ja jos meille tulee 1 -2 pitkää poissaoloa, niin avauskokoonpanon kasaamisesta tulee vaikeaa. 2 pelaajaa lisää olisi hyvä asia, pari pelaajaa meni ohi, mutta se siitä. Olen erittäin tyytyväinen siihen, mitä minulla on. Aina puhutaan, kun joukkueeseen tulee uusi pelaaja, niin hän vie paikan nuorelta pelaajalta. Tämä ei pidä paikkaansa, asia on täysin päin vastoin. Kokeneet, valmiit pelaajat nostavat joukkueen tasoa ja se auttaa myös nuoria pelaajia. Täytyy muistaa, että näillä nuorilla pelaajilla ei ole vielä kokemusta miesten sarjassa pelaamisesta. Moni unohtaa, että vaikka he treenaavatkin joukkueen mukana, niin he ovat harjoituksissa aivan maksimitasollaan. Me emme saa ajaa nuoria pelaajia loppuun. Elias Mastokangas on loistava 15-vuotias pelaaja, mutta vaikka hän haluaakin treenata paljon, niin hänen 9


täytyy myös osata levätä. Hän on treeneissä maksimisykkeessä koko ajan, koska hän joutuu vääntämään 20 vuotta häntä vanhempien, kokeneiden ja vahvojen Nassen ja Guyn kanssa. Aiotko peluuttaa joukkuetta aina samalla tavalla kotona ja vieraissa vai muuttaa pelitapaa tai pelaajaryhmitystä vastustajan mukaan? Totta kai. Jos tietyt asiat toimivat, niin miksi niitä pitäisi muuttaa? Toisaalta, ketään ei voi aliarvioida, mutta jos pelataan JJK:ta tai Kemiä vastaan kotona ja tietyt asiat toimivat hyvin ja seuraavaksi mennään Klubin vieraaksi Helsinkiin, niin toimivatko samat asiat siellä? Pitää osata reagoida vastustajan peliin ja tietää, miten he pelaavat kotona ja miten vieraissa. En aio lähteä muuttamaan kotipelissä mitään, tulee vastaan sitten kuka tahansa. Veritas on meidän kotimme, haluan että joukkueemme pelaa kotona niin hyvin, että vastustajat joutuvat muuttamaan omaa peliään tullessaan tänne. Jos pelkään pelata kotona, niin miten voin pärjätä vieraissakaan? Pelin aikana pitää olla hereillä ja jos jotakin tarvitsee muuttaa vastustajan pelin takia, niin sitten pitää muuttaa, jotta vastustaja ei pärjäisi. Olisitko halunnut pitää jonkin meiltä viime kauden jälkeen lähteneen pelaajan? Olisin, moni asia meni meillä liian pitkälle - minun sopimukseni allekirjoitus tapahtui liian myöhään ja tänä päivänä pelaajat eivät uskalla odottaa. Muutamat pelaajat lähtivät ja sille emme voineet mitään. Juttelin Obin ja Solmun kanssa, pidin Solmun pelistä ja tiedän, että pienillä muutoksilla hänestä saisi paljon enemmän irti. Toivon kaikille meiltä lähteneille pelaajille pelkkää hyvää ja toivottavasti he onnistuvat ja menestyvät. Tuskin kukaan haluaa tehdä vääriä päätöksiä ja sitä kautta ei saavuttaisi menestystä. Millaista osaa nuoret pelaajamme tulevat näyttelemään tulevalla kaudella? Toivottavasti hyvää osaa. Olen hyvin tyytyväinen nuoriin pelaajiimme, he ovat harjoitelleet hyvin ja ovat myös kehittyneet hyvin. Heidän kanssaan tulee kuitenkin olla kärsivällinen; jos nuori pelaaja on tänään avauksessa ja pelaa hyvin, niin se ei tarkoita hänen olevan automaattisesti avauksessa seuraavassa pelissäkin. Heidät pitää nostaa ylös vähän kerrallaan; 15 minuuttia tänään, 10 minuuttia huomenna, 45 minuuttia ensi viikolla, ehkä avaukseen tämän jälkeen. Sitten, kun pelaaja on tarpeeksi vahva jaksaakseen pelistä toiseen, niin ei ole mitään estettä saada lisää peliaikaa. Ikä sinällään ei merkitse mitään. Jos kaveri osoittaa pärjäävänsä, niin kentälle vain. Kauden alkaessa kaikki on pelaajien käsissä, minä en voi enää hypätä kentälle. Kaikki, mitä on kentän ulkopuolella pystytty tekemään, on tehty. Olemme treenanneet hyvin, olemme tehneet paljon töitä fysiikan ja taktiikankin kanssa. Nyt on pelaajien vuoro tuoda esiin se, mitä olemme tehneet ennen kauden alkua. Alku on hyvin tärkeä, koska vain tulos merkitsee ja onnistumiset kauden alussa ovat hyvin tärkeitä ja luovat uskoa tehtyjen asioiden oikeellisuuteen. Edustusjoukkueessa pitää olla omia kasvatteja, vai kuinka näet asian? Totta kai. Minulla on nyt muutamia omia kasvatteja joukkueessa ja olemme mielestäni antaneet riittävästi mahdollisuuksia nuorille pelaajillemme. Pari-kolme viikkoa ennen leirille lähtemistämme meillä oli 5 - 6 A- ja 10


B-junioria mukana harjoituksissa talven aikana. Aika moni on päässyt aivan lähelle haistelemaan edustusjoukkueen meininkiä ja meillä on Johnny Allen vanhempien junioreiden valmennuspäällikkönä ja huoltajana David Moore, joka on harjoituksissa koko ajan kentällä. David on valmentaja A-junioreissakin ja sitäkin kautta meillä on jatkumo junioreista edustukseen. Omien juniorien pitää tietysti olla riittävän hyviä päästäkseen edustusjoukkueeseen. Juniorimäärämme on kasvanut noin 20 - 25% parin viimeisen vuoden aikana ja edustusjoukkueen pitää menestyä, jotta junioreilla on selvä päämäärä, jonka kautta tavoitella menestystä. Aati Marttinen pääsi juuri armeijasta ja hänestä näkee, että hän on nyt kasvanut aikuiseksi. Oli todella hienoa katsoa sitä videota, jossa Elias Mastokangas sai oman paikkansa pukuhuoneessa (https://www.facebook.com/pg/FCInterTurku/videos/). Hänen kasvoistaan näki selvästi, kuinka suuri asia se hänelle oli ja hän muistaa sen varmasti koko ikänsä. Tästä asiasta meillä oli riita seuran sisällä. En halua kierrellä, vaan sanoa asiat suoraan ja olen kärsinytkin rehellisyydestäni aika paljon vuosien mittaan. Me remontoimme pukuhuoneemme, sanoin viime vuonna Stefanille, että jos jatkan täällä vielä ensi kaudella, niin haluan uuden pukuhuoneen. Se oli niin kulunut ja niin vanhanaikainen ja minua häiritsi eniten se suuri pöytä siinä keskellä. Pelaajat eivät nähneet pöydän toisella puolella istuvia pelaajia lainkaan. Suuret kiitokset menevät Stefanille vapaiden käsien antamisesta pukuhuoneremontissa. Monet kyselivät, että miksi näin ja miksi noin - sanoin, että minulla on Stefanin lupa tehdä niin kuin haluan. En ole mikään arkkitehti, mutta olen ollut muutamassa pukuhuoneessa aika monta tuntia ja tiesin, mitä halusin. Kun homma oli valmis, niin kaikki olivat tyytyväisiä. Sanoin, että tämä ei ole minun pukuhuoneeni. Jos joudun lähtemään huomenna, niin en ota mitään mukaani tästä pukuhuoneesta. Pidin pääni ja oli hienoa, kun pelaajamme näkivät pukuhuoneen ensimmäistä kertaa, niin he olivat todella tyytyväisiä. Pukuhuoneessa on 26 paikkaa. Jokaisella paikalla on pelaajan nimi, koska halusin jokaisella olevan oman paikkansa. Olen tehnyt aika monta sääntöä ja esimerkkinä voin sanoa, että lattiassa olevan seuralogon päälle ei saa kukaan astua edes vahingossa. Siitä tulee sakko. Sillä luodaan kunnioitusta omaa seuraa kohtaan. Pelaajien nimet olivat paikoilleen ja katsoin, että siellä on myös Eliaksen ja muidenkin junioreidemme nimilaput. Kävin repimässä ne pois ja siitä tuli iso riita. Kysyttiin, että miksi teit noin? Kysyin, miksi niiden pitäisi olla siellä? No he ovat meidän pelaajiamme. Kysyin, että ovatko he sen arvoisia, että saavat nimensä pukuhuoneeseen? Sanottiin, että he ovat treenanneet kanssamme. Sanoin, että ei kiinnosta - he eivät ole pelanneet edustusjoukkueessa vielä hetkeäkään. Suomessa halutaan tehdä kaikki valmiiksi ennakkoon; sanoin, että annetaan pojan näyttää osaamisensa ja ansaita pelipaikkansa, silloin se merkitsee hänelle paljon enemmän. Jos pelaaja tulee istumaan pukuhuoneeseen oman nimensä alle ja häneltä kysytään, kuka laittoi nimesi paikkasi yläpuolelle ja hän sanoo ettei tiedä, se oli jo siinä, niin mitä se silloin merkitsee tälle pelaajalle? Tästä tuli iso riita. Elias oli mukana leirillä ja hän oli loistava. Hän on tosi sosiaalinen ja hymyilevä poika, aina hereillä eikä pelkää jutella Johnnyn tai Fabrizion tai vanhempien pelaajien kanssa. Hän on loistava poika ja rakastan häntä ja kiusaan häntä koko ajan, koska haluan, että hän tietyllä tavalla kasvaa. Otin hänet mukaan leirille ja hän oli hyvä esimerkki kaikille. Vaikka hän on 11


nuori, niin hän taisteli jokaisessa treenissä; juoksuissa hän oli aina ensimmäisenä ryhmässä. Kun muut puristavat naama väärässä, niin Elias juoksee hymy huulilla. Kun tulimme takaisin Suomeen, niin ajattelin, että tämä poika ansaitsee nyt nimensä pukuhuoneeseen. Kukaan ei tiennyt asiasta ja hän oli laittanut Fabriziolle viestin edellisenä päivänä, että hän ei pääse huomenna aamiaiselle. Meillä on aamutreenit kello 11.00, ja ne alkavat aamiaisella kello 9.00. Elias ei päässyt aamiaiselle, koska hänellä oli koulussa kokeet sinä aamuna. Sanoin, että OK. Hän tuli myöhemmin ja sanoin Fabriziolle, että kerro pelaajille, että meillä on palaveri. Kaikki tulivat alas pukuhuoneeseen ja sanoin että meillä on nyt pieni, lyhyt palaveri. Elias oli istumassa pukuhuoneessa ja sanoin: Elias, olit tänään myöhässä - ulos. Kaikki pelaajat katsoivat vähän ihmeissään ja vilkaisin Fabriziota ja hänen kasvonsa kertoivat hämmästyksestä. Sanoin uudestaan tiukalla äänellä ja vakavalla naamalla: ulos! Eliaksen kasvot reagoivat voimakkaasti ja muutkin pelaajat rypistelivät kulmiaan, että mitä nyt. Elias meni ulos ja kerroin kaikille, että tämän palaverin aiheena on Elias. Kerroin pelaajille, että minä revin Eliaksen ja muiden juniorien nimilaput irti ja syynä oli, että haluan heidän ansaitsevan nimilappunsa. Kerroin, että mielestäni hän on ollut loistava ja etenkin leirillä hän oli loistava ja sen ansiosta hän on ansainnut nimensä pukuhuoneeseen. Sanoin, että nyt kun hän tulee sisään, niin kaikki nousevat ylös ja taputtavat hänelle. Elias tuli käytävältä sisään ja oli vähän varuillaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Sanoin hänelle, että olet ollut loistava ja jatka samaan tahtiin ja pidä huolta, että tuo nimi pysyy pitkään paikallaan. Kun hän piti pienen puheen, niin se oli positiivinen signaali kaikille ja varsinkin Eliakselle. Anna pelaajien ansaita paikkansa, älä tee asioita valmiiksi heille. Mikä tulee nopeasti, lähtee nopeasti. Pudotin muutaman juniorin pois edustusjoukkueen harjoituksista, koska he eivät vielä olleet valmiita ja jos he olisivat jatkaneet, niin he olisivat laskeneet koko joukkueen tasoa. Kyse ei ollut siitä, että en olisi pitänyt heistä, mutta joukkueessa tulee olla tietty balanssi. Heillä on kuitenkin mahdollisuus tulevaisuudessa nousta takaisin, jos he kehittyvät tarpeeksi hyviksi. Millaisena näet kannattajien roolin joukkueen menestyksessä? Näen, että he ovat todella tärkeitä, varsinkin silloin, kun pelit menevät huonosti. Pelaajat kaipaavat katsojia, he kaipaavat kannattajia - mitä enemmän on katsojia, niin sitä enemmän pelaajat keskittyvät ja heidän voitontahtonsa kasvaa. Silloin, kun peli ei kulje, pelaajat tarvitsevat tukea, josta he ammentavat voimaa. Helppo esimerkki: kun pelaaja on kentällä ja kaikki menee päin helvettiä ja mikään ei onnistu - paine kasvaa ja pelaaja alkaa taistelemaan itseäänkin vastaan ja miettii epäonnistuneita suorituksiaan ja valmentajan odotuksia. Jos silloin katsomosta buuataan ja huudetaan vaihtoa, niin pelaaja haluaa vain pois kentältä. Mutta; jos pelaaja antaakin pari huonoa syöttöä ja menettää pallon helposti ja katsomosta huudetaan c’mon, uutta vaan ja muuta kannustavaa, niin nämä virheet eivät tunnu pelaajasta niin suurilta ja hän jaksaa tsempata. Silloin, kun peli kulkee hyvin ja voittoja tulee, niin kaikilla on hauskaa. Mutta huonoilla hetkillä tilanne on toinen; minulle saa huutaa, olen jo tottunut siihen, se ei haittaa minua. Olen sellainen ihminen, että saan kritiikistä vain lisää energiaa. Jos joku vittuilee minulle, niin haluan näyttää hänelle. Huutakaa mieluummin minulle eikä pelaajille. Suomessa katsomossa on muutenkin liian hiljaista. Kun jollakin soi puhelin, niin se kuuluu koko katsomossa. Kun fanit kannustavat, niin se kuuluu kentälle ja saa pelaajat yrittämään enemmän, koska he ajattelevat, että pitää taistella, en voi pettää noita. Aina sanotaan, että suomalaiset ovat urheiluhullua kansaa, mutta väitän, että olemme menestyshullua kansaa lajista riippumatta. Silloin, kun peli kulkee, ollaan joukkueen tai yksittäisen urheilijan takana, mutta huonona hetkenä dissataan aivan surutta. Oletko samaa mieltä? Joo, näin se on. Tässä tullaan taas kulttuurieroihin ja Englanti on aina Englanti ja niillä on Manchester 12


Cityt ja Chelseat ja muut, mutta on niillä myös Oldhamit ja Rochesterit ja Mansfieldit ja mitä vielä, mutta omaa joukkuetta kannatetaan sarjatasosta ja säätilasta huolimatta. Tiedän, että siellä tiistaiiltana kannattajat matkustavat 600 kilometriä vierasmatsiin ja joukkue ottaa turpaan oikein kunnolla, mutta silti ollaan seuraavassa pelissä paikalla ja ollaan c’mon jätkät, nyt on uusi matsi ja näytetään, että tämä peli tosiaan merkitsee jotakin. Ei ajatella, että paskan marjat, ne hävisivät viimeksi ja häviävät varmasti tänäänkin. Kannattajat eivät ajattele, että tänään hävitään, vaan edellinen peli oli ja meni ja nyt on uusi peli. Vihaan häviämistä, mutta pelin sisällä sattuu ja tapahtuu. Pallo pomppii joskus hyvin, joskus huonosti, mutta jos joukkue on pelannut hyvin ja silti häviää, niin kyllä minä silloin hyväksyn tappion. Jos pelataan huonosti ja luovutetaan ja hävitään, niin silloin ei hyvä heilu. Kaikki lähtee siitä, että peliin lähdetään voittamaan eikä vain pitämään hauskaa. Pelistä pitää myös nauttia, mutta samalla pitää vihata häviämistä. Pitää painaa täysillä, tehdä enemmän kuin vastustaja ja vaikka väkisin rutistamalla voittaa se peli. Tällaisen pelin jälkeen on mukava nauttia, että olipa kiva peli. Minua otti aivan saatanan pahasti päähän se SJK-peli. Hävittiin, oltiin puoliajalla tappiolla ja pelattiin hyvin. Meillä oli hyviä maalipaikkoja, SJK:lla oli 1 tai 2. OK, hyväksyn sen - ensimmäistä maalia edelsi virhe, mutta maali oli hienosti tehty. Puhuin tauolla, että uskaltakaa, tehkää niitä asioita, joita on harjoiteltu - meidän tekopaikkamme tulevat vielä. Mentiin toisella jaksolla 1 - 2 johtoon ja sitten päästettiin 2 tyhmää maalia omiin. Hävisimme ensimmäisen jakson ja nyt tässä kohtaa meidän olisi pitänyt olla tietyllä tavalla arrogantteja ja vittumaisia tyyliin: no niin SJK, näytä, mistä olet tehty, ei tunnu missään; sellaista tervettä uhoa. Olin häviöllä, mutta nyt menin johtoon, koska vihaan häviämistä! No, sitten tuli 2 - 2, ei mitään hätää vielä, mutta sitten tuli 3 - 2 ja minua otti päähän aivan vietävästi! OK, siinä kolmannessa maalissa Kosta sähläsi, niitä sattuu pelissä. Siinä johtotilanteessa olisi pitänyt tsempata aivan tiukasti itseä ja kroppaa säästämättä ja hammasta purren näyttää, että tosiaankin haluan sen finaalipaikan! Sanoin pojille ennen peliä, että olemme pelanneet hyvin Maarianhaminaa vastaan, vaikka hävisimmekin. Pelasimme hyvin Vepsua vastaan ja menimme jatkoon. Sanoin, että pelataan tämä peli ja lähdetään leirille hyvällä fiiliksellä - ollaan välierässä. Leirin jälkeen ei tarvitse järjestää harjoituspeliä kenenkään kanssa, menemme välierään ihan ketä vastaan vaan ja ennen kauden alkua meillä on jo finaalipaikka plakkarissa. Olin aivan raivona sen pelin jälkeen; tavallaan olin tyytyväinen siihen, miten joukkue esiintyi siihen saakka, kunnes peli kääntyi. Näin pelissä paljon hyviä asioita, mutta tapa, jolla hävisimme pisti sapen kiehumaan. Saatana, juostaan takaisin sieltä Seinäjoelta! Menimme leirille ja tämä tappio ei näkynyt pojissa millään tavalla. Harjoituksissa oli hyvä meno alusta alkaen. Pidimme siellä palaverin ja sanoin jätkille, että olemme näin lähellä - annetaan sen verran enemmän itsestämme joka pelissä. Jos hävitään, vaikka pelataan hyvin, niin se ei merkitse minulle mitään. Tahto voittaa, varsinkin johtoasemassa on tärkeä. Vaikka joku rappaa sinua, niin älä rupea mussuttamaan, vaan pure hammasta ja tsemppaa vielä kovemmin. Puhutaanpa hetki tuomareista ja tuomaritoiminnasta. Onko Veikkausliigatuomarien taso mielestäsi riittävän hyvä? Ei. Kaikki eivät ole huonoja ja heillä ei tietenkään ole helppoa. Minua risoo, kun he kommunikoivat todella, todella vähän pelaajien ja valmentajien kanssa. Ja toinen juttu; kyllä tuomarin pitää tuntea tietyt pelaajat ja heidän tapansa. Annoin tuomarille esimerkin SJK-pelissä tästä Macundasta vai mikä se oli se kolmannen maalin tekijä. En ota häneltä mitään pois, mutta jokaisella kerralla kun häneen koski, niin hän kaatui. Sanoin siitä tuomarille ja se saikin kortin filmaamisesta jossakin 87-88 minuutin kohdalla. Ne johtaa ja heillä on sivurajaheitto vaarattomasta paikasta - tulee vaihto ja mitä tämä tyyppi tekee? Kaatuu kentälle, meidän pelaajamme tulevat nostamaan häntä ylös ja kalabaliikki on valmis. Jumalauta, tällaisessa tilanteessa tuomarin pitää olla vahva! Meidän kaverimme sai tästä tilanteesta varoituksen ja tuo tyyppi ei saanut filmaamisestaan mitään. Jos kaveri olisi vain lähtenyt 13


kävelemään pois kentältä vaikka kuinka hitaasti hyvänsä, niin tältä hässäkältä olisi vältytty. Tuomarin olisi pitänyt antaa tälle filmaajalle toinen varoitus ja kaveri ulos, mutta tuomari ajatteli, että en voi enää antaa toista keltaista - ei näin voi toimia! Keskustele pelaajien kanssa tilanteesta ja jos et ole varma asiastasi, niin älä vihellä. Tämä sama Macunda oli Honka-pelissä ihan samanlainen filmaaja jokaisessa tilanteessa ja selostajakin jopa sanoi, että Macunda sai lopulta varoituksen. Tuomarin pitää olla rohkea, pitää tuntea tuo pelaaja ja sanoa sille jo ennen peliä, että tunnen temppusi ja jos tässä pelissä teet niitä, niin lennät ulos. Kun sanoin Seinäjoella pelin jälkeen tuomarille tämän filmaajan touhuista, niin tuomari ei halua yhtään jutella, kävelee vain poispäin. Älä käännä selkääsi, ole rohkea. Heillä on varmasti pelissä kaikkein vaikein tehtävä, mutta silti. Tämä on minun viestini heille. Erotuomaritarkkailija käy pelin tuomarin kanssa läpi hyvinkin tarkkaan matsin päätyttyä, mutta kukaan muu ei saa koskaan tietää, saako tuomari tarkkailijaltaan puhtaat paperit vai tuleeko pyyhkeitä. Pitäisikö tuomaritoiminnassa mielestäsi olla enemmän avoimuutta ja läpinäkyvyyttä? Tietyt tuomarit haluavat ottaa roolin, mutta heidän pitäisi antaa pelaajien esiintyä. Tuomarit eivät ole pääosassa eivätkä valmentajat, vaan pelaajat. Jotkut pelaajat joutuvat kärsimään pituudestaan pelatessaan selvästi lyhyempiä pelaajia vastaan. Tässä tuomarilla pitäisi olla pelisilmää ja ymmärtää pelaajien pituuseron vaikuttavan tilanteisiin. Ihan sama juttu on pääpalloihin hyppäämisessä; ei sitä voi tehdä kädet alhaalla. Tässä pitää nähdä, onko käsillä luonnollinen liike vai yrittääkö pelaaja rikkoa? Nämä asiat harmittavat minua, vaikka toki ymmärränkin, että tuomareilla ei ole helppoa. Tuomareilla pitää olla pelisilmää, heidän pitää kommunikoida pelaajien kanssa, heidän pitää olla rohkeita. Viime kaudella kävi monta kertaa, että vastustajan pelaaja saa rikkoa meitä 3, 4, 5 kertaa ja joutuu vain tuomarin puhutteluun - ja meillä yksi rike ja heti varoitus. Moni tuomari menee siihen miinaan, että reagoi katsomon huutoihin. Pitäisikö erotuomaritarkkailijan kertoa edes valmentajille suljetun oven takana, kuinka tuomari hänen mielestään tänään selviytyi? Ihan mielellään edes joskus kuuntelisin heidän kommenttejaan. En tarkoita, että heti pelin jälkeen, mutta vaikka seuraavan pelin alla hän tulisi juttelemaan viime pelin asioista. Voiko tuomaritoiminta koskaan kehittyä, jos tämä selänpesukerho toimii aina tällä tavalla? Nykyäänhän jonkun matsin oikein kunnolla tunaroinut tuomari saattaa joutua jäähylle eikä saa viheltää vaikkapa kuukauteen yhtään matsia, mutta tätäkään ei tiedoteta missään. Meillä oli tuomaripalaveri parisen viikkoa sitten ja kysyin Jouni Hyytiältä, että pelaajat kyselevät, miten huonosti toiminutta tuomaria rangaistaan? Pelaajat joutuvat kärsimään tuomareiden antamista varoituksista ja tuomarit vain jatkavat kuten aina. Jouni sanoi keskustelevansa tuomareiden kanssa ja ongelman piilevän siinä, että ei ole kilpailua, tuomareita ei ole tarpeeksi. Jos rankaisemme heitä, niin kuka sitten menee tuomitsemaan? Ymmärrän tuon pointin, mutta viime kaudella menin juttelemaan nimeltä mainitsemattoman tuomarin kanssa ja kerroin hänelle suorat sanat. Hän tunnusti, että olin oikeassa, hänelle tuli virheitä. Olen joskus ensimmäisen 14


puoliajankin jälkeen sanonut tuomareille, että jumalauta - nyt teillä menee huonosti. Toiselle puoliajalle mentäessä he ovat sanoneet hei Shefki, nyt ei voi mennä ainakaan huonommin. Eiväthän he ole Robocoppeja, kyllähän he ovat ihmisiä. Kaikkein eniten kaipaan heiltä kommunikointia pelaajien ja valmentajien kanssa. Silloin aikaisemmin, kun aloitin valmennushommat ja pelaajaurastani oli vain muutamia kuukausia aikaa, niin oli vähän vaikea muistaa, että en olekaan enää pelaaja ja siitä tuli vähän harmia. Seuraatko eurocup-lähetyksiä Ylen kanavilta? Seuraan jalkapalloa joka päivä, mutta en Ylen kanavilta. Mitä mieltä olet Ylen selostajien ammattitaidosta jalkapalloselostajina? Tähän en pysty vastaamaan yhtään mitään. Jokainen näkee pelin omasta näkökulmastaan ja vaikea sanoa, onko joku huono vai ei. Katson matsit Viasatin kautta ja otan selostuskieleksi englannin, se tulee automaattisesti, koska meillä on joukkueessakin puhekielenä englanti. Minun suomeni on joskus vähän huonoa ja englantini on parempaa kuin suomeni. Tietyt asiat tulevat englanniksi paljon helpommin ja koen, että viestini menee pelaajille paremmin perille englanniksi. Uskallatko luvata jotakin tulevalle kaudelle? Tottakai, minulla on hyvä fiilis joukkueestamme. Kaikki on toki pelaajien käsissä. Uskon ja luotan, että meillä on fyysisesti, taktisesti ja teknisesti parempi joukkue kuin viime kaudella. Emme tule päästämään läheskään niin paljon maaleja kuin viime kaudella. Uskon, että olemme aika vahvoja tällä kaudella ja pystymme tekemään enemmän maaleja kuin viime kaudella. Mikä on tavoitteemme tulevalle kaudelle? Minulla on omat tavoitteeni, mutta en kerro niitä. Minulla on muistikirjassani tietyt pistemäärät peleistä tulevalla kaudella. Jos menetämme pisteitä jossakin ottelussa, niin meidän pitää saada lisää pisteitä jostakin toisesta ottelusta, jotta tavoitteeni täyttyvät. Minulla on selkeä suunnitelma, toivottavasti onnistumme. Jos onnistumme, niin meillä on hyvä kausi. Aiotko ottaa vielä käyttöön sen Englannin kentiltä tutuksi tulleen legendaarisen maalituuletuksesi maalin tai voiton kunniaksi? Jos voitamme mestaruuden, niin silloin teen sen taas. Silloin Shefki lentää kentälle. Kumpaa tavallisten ihmisten pitäisi tulla katsomaan; Shefkin intensiivistä osallistumista pelin kulkuun vai Interin pelaamista? Keskittykää joukkueen kannustamiseen ja katsokaa, mitä kentällä tapahtuu. Minun osuuteni peliin on kuitenkin hyvin pieni. Joskus haluaisin vain istua penkin päähän ja nauttia pelistä, mutta vereni ei anna minulle mahdollisuutta siihen. Treenaan vieläkin aika hyvin. Voisin ajatella, että peliurani on ohi ja syödä hyvin ja juoda hyvin ja huilata - antaa pelaajien tehdä työtä. Ajattelen kuitenkin, että jos minun pitää näyttää pelaajille jokin liike, niin minulle on tärkeää, että pystyn tekemään sen. Ikä tekee kuitenkin omat rajoituksensa, mutta jos olen lihava ja käsken pelaajaa juoksemaan, niin se ei tunnu minusta oikealta. Otin peliurani jälkeen rennommin ja huomasin, että painoa kertyi lisää. Huomasin samalla, että keskittyminen oli vaikeampaa 15


kuin ennen. Nykyään käyn aina pelipäivän aamuna 10 - 15 kilometrin juoksulenkillä ja käyn peliä läpi, keskityn siihen. Mietin eri variaatioita ja pelaajaryhmitystä ja pelaajien fiilistä treeneissä ja kaikkea muutakin peliin liittyvää. Saan siitä rauhallisen mielen. Pelin alkaessa olen kuitenkin taas täynnä adrenaliinia enkä kertakaikkiaan pysty istumaan rauhallisena penkillä. Minun peliurani on kuitenkin jo ohi ja minun joukkueeni on tärkeä. Sanon aina, että minulla on kotona vaimo ja 2 tytärtä ja stadionilla 22 poikaa. He merkitsevät minulle paljon ja minä myös vaadin heiltä paljon ja he ovat tähän mennessä tehneet kaiken, mitä olen heiltä pyytänyt. Meillä on hieno luottamussuhde ja se on minulle hyvin tärkeä. Jokainen haluaa menestystä ja haluan, että pelaajilla on kaikki asiat hyvin. Menestykseen tarvitaan kovaa työtä organisaation kaikilla tasoilla. Minulla on vain yksi fysio ja se on ongelma, pelaajat joutuvat odottamaan vuoroaan lihashuoltoon. Tämä ei riitä. Vaadin ja sain Kyproksen leirillemme 2 fysiota ja 2 hierojaa. Heillä oli vuorolistat aamu- ja iltatreenien jälkeen lihashuoltoon tulevista pelaajista ja pelaajat sanoivat, että tämä on ihan luksusta. Haluan, että pelaajani kokevat olevansa arvostettuja ja tärkeitä, että he merkitsevät jotakin tälle seuralle. Tiedänkö paljon valmennuksesta, onko minulla paljon kokemusta valmennuksesta - aika vähän. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, mitä pelaajat tarvitsevat. 13 vuotta Englannissa on opettanut jotakin ja olen nähnyt seuroja, joilla on 6 fysiota ja 3 kuntovalmentajaa, 2 kaveria hoitaa ravitsemusta ja joka treenissä paikalla on 2 lääkäriä. Täällä on toisin; hyvä esimerkki on Kile. Hän loukkaantui viime kaudella ja missasi muutaman pelin. Vasta tammikuussa ryhdyttiin tutkimaan ja havaittiin, että hänellä on nilkka romuna ja hän menettää koko preseasonin. Miksi häntä ei tutkittu kunnolla heti loukkaantumisen tapahduttua? Lääkäri mak-

16


saa liikaa, sanotaan seurassa. Nyt kaveri ei harjoitellut kolmeen kuukauteen ja koko ajalta maksettiin tietenkin palkkaa, tavallaan turhasta. Kuinka paljon se sitten maksoi ja mitä järkeä siinä oli? Kumpi oli kalliimpaa? Tästä käyn kuumana enkä pysty sulattamaan tällaista tyhmyyttä. Toinen asia, joka suututtaa, on jotkut lääkärit. He eivät tajua, että on eroa, oletko urheilija vai tarjoilija. Ei urheilijalle voi antaa viikkoa sairaslomaa kuten tavalliselle tallaajalle. OK, pelaaja ei pysty rasittamaan nilkkaansa, mutta hän pystyy tekemään jotakin muuta! Pelaajilla ei ole vapaapäiviä, joka päivä pitää tehdä työtä tavalla tai toisella. Seurassa pitää kaikilla olla selkeät vastuualueet. Jos peli ei kulje, niin minä olen vastuussa. Jos toimisto ei saa kerättyä riittävästi sponsoreita, niin toimiston pitää olla vastuussa. Jos asetetut tulostavoitteet eivät täyty, niin kuka lähtee? Ei kukaan. Kaikilla pitää olla tulosvastuu ja tavoitteet. Muuten asiat eivät kehity. Olen suurennuslasin alla ja hyväksyn sen, se kuuluu valmentajan elämään. Muidenkin seurassa toimijoiden pitäisi olla samalla tavalla suurennuslasin alla. Nämä asiat eivät muutu yhdessä yössä eivätkä sattumalta. Täällä ihmiset ovat tottuneet tekemään asiat aina sillä tietyllä tavalla ja minun on vaikea muuttaa niitä, mutta teen työtä sen eteen joka päivä. Se ei ole helppoa ja joudun usein sanomaan, ettei minua kiinnosta, miten asiat on ennen tehty. Nyt on nyt ja asiat pitää tehdä minun tavallani, jotta voin tehdä työni kunnolla. Jos asiat olisi ennen tehty hyvin, niin en olisi nyt tässä, minua ei tarvittaisi. Pidän haasteista ja pidän taistelusta enkä pelkää keskustelua. Elän jalkapallosta ja jumalauta, kuten olen sanonutkin, niin ihan oikeasti lasken, että pelaajani ovat minun lapsiani. Minä olen heidän pomonsa, heidän faijansa. Olen vaatinut heiltä paljon ja olen saanut heiltä palautetta, että olen luullut olleeni aikaisemmin hyvässä kunnossa, mutta nyt on hieno fiilis, kun olen oikeasti hyvässä kunnossa. Se tuntuu hyvältä. Mitä terveisiä Sinulla olisi niille ihmisille, joilla on sinimusta sydän? Tulkaa kannustamaan joukkuettanne - se on teidän joukkueenne, ei minun. Minä tulin ja lähden pois, joukkue säilyy aina. Pelaajat ja valmentajat tulevat ja menevät, mutta joukkue pysyy täällä. Tulkaa kannustamaan, se on teidän joukkueenne. Jos joukkue merkitsee sinulle jotakin, niin tule kannustamaan. Ihan sama, kuka on penkin päässä. Jos menestystä tulee, niin se tulee kannustamallenne joukkueelle. Toivon, että pystymme joka kerta antamaan kaikille hyvän fiiliksen, jota he haluavat tulla aina uudestaan kokemaan. En koskaan halua joukkueeni esiintyvän niin, että katsojat haluavat lähteä pois. Viime kaudella olimme veitsi kurkulla ja toivon, että tänä vuonna meillä on hyvä kausi. Toivottavasti olemme kaikki yhdessä nauttimassa.

17


^Jarmo_

VESA MÄEN HAASTATTELU 21.3.2017 Tulit Interiin tekniseksi johtajaksi tämän vuoden alusta. Mistä aloite Interiin siirtymiseen tuli? Olin viime syksynä yli 3 kuukauden työ/opintomatkalla Espanjassa, kun Stefan soitti minulle. Olin eräänä lauantaina menossa katsomaan taas yhtä peliä, kun puhelimeni soi ja Stefan soitti ja halusi keskustella minun siirtymisestäni Interiin töihin. Se oli todella mielenkiintoinen puhelu, kiinnostuin asiasta heti ja puhuimme ensikontaktin jälkeen puhelimitse vielä muutaman kerran sekä vaihdoimme viestejä. Sitten lensinkin jo kolmen päivän päästä Helsinkiin pikavisiitille ja palaveriin Stefanin kanssa lentoasemalla. Siitä kaikki lähti. Mitä tehtävänimikkeesi pitää sisällään? Suomessa on muutamia vähän vastaavassa tehtävässä olevia, mutta nimikkeellä urheilutoimenjohtaja. Työtehtävieni kirjo on laaja, mutta voin kuitenkin tiivistää ne kolmeen päätehtävään. Kuva: Jarmo

18


Yksi niistä on huolehtia edustusjoukkueen jalkapallotoiminnasta, valmennusryhmän, pelaajahankintojen ja huoltohenkilöiden hankinnan kautta. Esimerkiksi, kun haimme uutta topparia, niin katsoimme Shefkin kanssa lukuisia videoita ja keskustelin pelaaja-agenttien kanssa. Toisen tehtäväni alkuperäinen ajatus oli, että olisin tiiviimmin mukana myös edustusjoukkueen valmennuksessa. Muita tehtäviä on tullut kuitenkin niin paljon, että katsoimme parhaaksi etsiä Shefkille toisen apucoutsin. Ja niin rekrytoimme Fabrizion. Tämän ansiosta minun ei tarvitse olla mukana edustusjoukkueen jokapäiväisessä toiminnassa. Vaikutan toki asioihin taustalla tukemalla valmentajia, mutta en ole mukana yksittäisissä harjoitteluissa tai harjoitusten suunnittelussa. Kolmas päätehtäväni on Stefanin ja Joakimin tahto kehittää koko seuraa sisältäen myös junioritoiminnan. Tähän liittyy kiinteästi seuraidentiteetin rakentaminen. Seuran identiteetti lähtee tietysti Stefanista seuran perustajana ja kaikesta siitä mitä seurassa jo on. Merkittävänä tekijänä on ollut myös Job Dragtsma. Job toi mukanaan uudenlaista ajattelua ja se levisi koko seuraan muuttaen toimintaa ammattimaisemmaksi. Hänen työnsä jäi mielestäni vähän kesken ja minun tehtäväni on yhdessä muiden seuran henkilöiden kanssa löytää Interille oma tapa toimia.  Nuorimmat pelaajamme ovat 7-8-vuotiaita ja toisessa päässä on edustusjoukkue. Tavoitteenamme on löytää tiettyjä toimintatapoja niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin, harjoitteita ja pelillisiä asioita, jotka ovat kaikille ikäryhmille samat. Toivottavasti 3-5 vuoden kuluttua näemme, että pelaa mikä tahansa Interin joukkue tai näkyy kuka tahansa yksittäinen pelaaja, niin on ilmiselvää, että hän on Interistä. Tavoitteena on siis saada aikaan yhteinen Inter-perhe, jossa pikkujunioreiden harjoituksiin voi tulla joku edustusjoukkueen pelaaja mukaan harjoittelemaan ja silloin junioreiden ja edustuksen välinen etäisyys kutistuu. Parhaassa tapauksessa jotkut juniorit saavat tästä harjoitusvisiitistä uutta intoa tyyliin minustakin tulee isona Albi tai Beni tai Furkka. Juuri näin, näin talvikauden aikana edustusjoukkueen pelaajamme ovat käyneet lämmittelemässä tai venyttelemässä samassa tilassa junioreidemme kanssa ja kulkiessaan edustuksen pelaajan ohi kaikki juniorit heittävät yläfemmat esikuvansa kanssa. Tällä tavalla olemme tosiaan yhtä perhettä ja juniorit näkevät, että iällä ei ole sinällään väliä; Interissä tietyt asiat tehdään aina samalla tavalla - olet sitten minkä ikäinen hyvänsä. Jobin aikana saimme jalkautettua monia asioita juuri junioritoimintaan, mutta loppuaikana junioritoiminta erkaantui jonkin verran edustusjoukkueen toiminnasta. Minun tehtäväni on saada tuo junioritoiminnan ja edustusjoukkueen välinen yhteys toimimaan. Yhteisöllisyys on erittäin tärkeää. Olen saanut edellisen työni kautta kiertää todella paljon keskisuuria ja suuria eurooppalaisia seuroja ja etenkin viime syksynä sain olla paljon mukana espanjalaisten seurojen arjessa. Siellä huomasin, kuinka suuri ero seurakulttuurissa ja seuraidentiteetissä on verrattuna suomalaisiin seuroihin. Eikä tarvitse mennä kuin lahden taakse Ruotsiin, niin eron näkee jo sielläkin selvästi. Se, mikä varsinkin meillä Turussa puuttuu, on oma koti. Meillä on tietenkin Veritas, mutta meidän pitäisi saada Kupittaalta sen lisäksi yksi kenttä, joka on Interin oma kenttä ja jossa Interin juniorit pelaavat. Tämän kentän pitäisi olla pelkästään Interin käytössä, mikään muu seura ei saisi käyttää sitä ja näin voisimme tehdä siitä oman kotikentän. Tämän lisäksi tarvitsemme kunnollisen talviharjoittelupaikan, joka olisi vain Interin käytössä eli oma koti. Kaikkea ei tietenkään voi heti saada, mutta tämä on tavoitteemme, jonka eteen teemme töitä. Oletan, että olet keskustellut Stefanin, Joakimin ja Larri Anderssonin kanssa jo ennen Interiin siirtymistäsi aloitetuista projekteista. Kyllä, ehdottomasti. Minulla on erittäin hyvä keskusteluyhteys kaikkien heidän kanssaan ja olemme keskustelleet useasti. Minun roolini on tietysti hieman toinen kuin Larrilla oli, koska hän vastasi toiminnanjohtajana laajemmasta alueesta. Minun vastuuni on jalkapallopuolen kehittäminen.

19


Inter on tehnyt yhteistyösopimuksia lähialueen seurojen kanssa. Olivatko nämä sopimukset noiden em. keskustelujen tulosta? Kun teimme RaiFu:n ja MaPS:n kanssa sopimukset, niin kyllä Inter oli keskustellut jo pitkään asiasta näiden seurojen kanssa jo ennen minua. Toki ollessani Palloliiton hommissa sain keskustella lukuisten seurojen, mukaan lukien FC Interin, kanssa seurayhteistyöstä. Viestini oli, että suurempien seurojen pitää ottaa suurempi vastuu alueen jalkapallotoiminnan kehittämisestä. Meidän sopimuksemme RaiFu:n ja MaPS:n kanssa tarkoittaa, että emme edes halua alle 12-vuotiaita lapsia Interiin heiltä, vaan haluamme auttaa näitä seuroja kehittämään harjoituksiaan niin, että heidän junioreidensa harjoitukset olisivat yhtä laadukkaita kuin Interinkin harjoitukset. Tätä kautta meilläkin olisi suurempi määrä junioreita kasvamassa ja yli 12-vuotiaiden kohdalla pitääkin sitten miettiä, että saavatko he RaiFu:ssa ja MaPS:ssa riittävän tasokkaita harjoituksia vai kannattaisiko heidän siirtyä Interiin. Siirtyminen ei kuitenkaan saa olla itsetarkoitus, vaan siirtyvän pelaajan pitää olla riittävän hyvä yltääkseen Interin kilpajoukkueen kokoonpanoon. Haaste- tai harrastajaryhmään emme tule pelaajia siirtämään, tämä on lupauksemme RaiFu:lle ja MaPS:lle. Meillä on vastuu myös näistä seuroista ja heidän junioreistaan. Pelaajapolku on sama, vaikka juniori olisikin syntynyt Raisiossa tai Maskussa, niin hänellä pitää silti olla yhtäläiset mahdollisuudet laadukkaaseen harjoitteluun omassa seurassaan ja mahdollisuus siirtyä aikanaan Interiin. Tuotamme heille valmentajakoulutusta eli koulutamme heidän valmentajiaan käyttämään samoja harjoitteita kuin Interissäkin käytetään. Samoin, jos joku isä soittaa meille ja haluaa poikansa siirtyvän Interiin, niin me otamme tämän puhelun jälkeen heti yhteyden tämän juniorin kotiseuraan ja toimimme yhteistyössä heidän kanssaan. Kukaan Interin valmentajakaan ei siis voi lähteä sooloilemaan ja houkuttelemaan yksittäisiä pelaajia Interiin. Turun piirin kaikki seurat tuntevat minut hyvin oltuani 15 vuotta Palloliiton Turun toimistolla ja meille on tullut yhteydenottoja muualtakin yhteistyöpyyntöjen muodossa. Suhtaudun positiivisesti näihin yhteydenottoihin, haluamme tehdä yhteistyötä mahdollisimman monen seuran kanssa, mutta emme halua haukata liian suurta palaa, vaan haluamme myös pystyä pitämään lupauksemme ja siksi emme voi vielä laajentaa yhteistyötämme muiden seurojen kanssa. Toki haluamme myös itse Interiin alle 12-vuotiaita pelaajia, mutta tämä siitä syystä, että saisimme kasvatettua heidät seuran identiteettiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Toisaalta Inter tuntee vastuunsa koko jalkapalloperheestä ja me emme halua kuljetuttaa pieniä lapsia harjoituksiin Turkuun, vaan heidän paikkansa on lähellä kotia ja me haluamme tukea tätä. Turkulaisia alle 12-vuotiaita otamme toki Interiin kasvamaan sisään Interin identiteettiin. Mikä rooli Sinulla on edustusjoukkueen uusien pelaajien hankinnassa? Kyllähän me lähdimme rakentamaan joukkuetta tähän kauteen valitettavan myöhään. Se johtui siitä, että Shefkin sopimus ja minunkin sopimukseni tehtiin verrattain myöhään. Ennen meidän sopimustemme allekirjoitusta Stefan oli jo toki tehnyt muutamia hyviä pelaajasopimuksia eli pää oli jo avattu. Ensimmäinen tehtävämme oli kartoittaa vapaana olevat kotimaiset pelaajat. Seuran tavoite on tulevaisuudessa saada Interiin mahdollisimman paljon omia kasvatteja, lähiseudulta kotoisin olevia pelaajia ja vasta sitten ulkomailta tulevia pelaajia. Ongelmana oli viime joulukuussa, että kutakuinkin kaikki potentiaaliset kotimaiset pelaajat olivat jo tehneet sopimuksen tälle kaudelle. Muutamia hyviä pelaajia oli vielä vapaana ja onneksi heidät saatiinkin rekrytoitua (Niko Markkula, Mika Mäkitalo, Jere Koponen ja Timo Furuholm). Kun hyvät kotimaiset pelaajat loppuivat vapailta markkinoilta, oli aika kääntää katseet ulkomaille. Meillä oli tässä vaiheessa neljän ulkomaalaispelaajan kanssa sopimukset; Petros Kanakoudisin, Guy Gnabouyoun, Lucas Garcian ja Philip Njokun kanssa. Sen jälkeen teimme sopimukset vielä kahden ulkomaalaispelaajan kanssa eli Julien Faubert ja Alan Henrique tulivat meille. Näiden kahden viimeksi mainitun kanssa olimme hyvin tarkkana. Tiesimme, että tarvitsemme keskikentän keskustaan pelaajan ja topparin. Julien tuli melko nopeasti, vaikka olimme tarkkailleet häntä jo jonkin aikaa. Alanin hankinta kesti 2 kuukautta, katsastimme videoilta lukuisia toppareita ja 20


meille tarjottiin vielä useampia. Jotkut näistä eivät olleet riittävän hyviä ja monet näistä olivat liian kalliita tai sitten oli jotakin muuta. Minä olisin halunnut ehkä jonkun pelaajan, mutta Shefki ei ja päin vastoin. Alanin kohdalla sitten kaikki natsasi, me molemmat pidimme hänestä videoiden perusteella ja kun keskustelimme hänen agenttinsa kanssa, niin havaitsimme, että hän voisi mahtua budjettiimme. Saimme hänet tänne näytille ja olemme olleet häneen tyytyväisiä. Miten näet ulkopuolelta tulleena Interin organisaation ja sen toimivuuden? Inter on tietyssä mielessä nukkuva jättiläinen. Interillä on paljon asioita, joita muilla seuroilla ei ole; kuten Veritas ja upeat omistajat, jotka rakastavat lajia. Junioritoiminta on laajaa ja hyvätasoista. Miksi käytin termiä nukkuva jättiläinen? Seuraa yhdistävä tekijä on puuttunut; jaksan puhua seuraidentiteetistä ja vaikka Stefan on tuonut seuraan identiteettiä, niin se on hieman irrallaan ja yhtenäisyys on puuttunut. Se on voinut johtua esim. siitä, että ihmisten roolit organisaation sisällä eivät ole olleet aina aivan selvät. Ja toki siitä, että tietty yhtenäisyys puuttuu. Huomasin ensimmäisellä viikollani keskustellessani työkavereideni kanssa, että oli hieman epäselvää, kenen kuuluisi hoitaa mitäkin. Totta kai pienessä organisaatiossa kaikkien pitääkin osata vähän kaikkea, mutta silti vastuualueiden rajat ja johtaminen olivat epäselviä. Annan Shefkille kiitokset siitä, että hän toi joukkueeseen ja pukukoppiin ryhtiä, joka sieltä oli parina viime vuotena puuttunut. Itse olen toivottavasti tuonut ryhtiliikettä muualle seuraan. Olemme myös keskustelleet Laurin ja Caritan kanssa eri tehtävistä. Jaoimme vastuualueet selkeästi kolmeen alueeseen - Lauri hoitaa hallinnolliset asiat, Carita markkinoinnin ja minä urheiluun liittyvät asiat. Millaiset mahdollisuudet Sinulla on kehittää rooliasi? Luulen, että saan tehdä niin paljon töitä kuin aikaa vain suinkin riittää. Jos tänä vuonna saamme seuraidentiteettiä vietyä eteenpäin, niin sitten alkaa ihmisten sitouttaminen siihen eli valmentajien kouluttaminen. Näen itseni tulevaisuudessa valmentajien kouluttajana ja osittain myös pelaajavalmennuksessa mukana edustuksen, A- ja B-junioreiden kanssa. Suunnittelen jo nyt muutaman pelaajan harjoitukset ja kokoamme varmaankin akatemiapelaajien parhaat omaksi ryhmäkseen ja olen sitten mukana heidän valmennuksessaan. Olen valmentaja ja haluan olla mukana valmentamisessa jollakin tavalla. Seurajohdolla saattaa toki olla muitakin suunnitelmia, mutta itse näen roolini valmentajien ja pelaajien valmennuksessa. Kannattajien piirissä on paljon puhuttu omien kasvattiemme urasta ulkomailla ja paluumuuttomahdollisuudesta. Nythän Muksu ja Furkka ovat tulleet takaisin Interiin. Mielestäni joukkue pitää rakentaa niin, että nyt seuraavaa kautta ajatellessa meidän pitää miettiä, keiden pelaajien haluamme jatkavan tämän kauden jälkeen meillä. Seuraavaksi ennen yhdenkään uuden pelaajan hankkimista meidän pitää katsoa, missä kehitysvaiheessa omat juniorimme ovat. Saattaa olla, että meillä on jollekin pelipaikalle oikein hyvä akatemiapelaaja kasvamassa, mutta hän ei vielä ensi kaudella ole valmis edustusjoukkueeseen. Vuonna 2019 hän saattaakin olla tähän valmis ja silloin meidän pitää miettiä, millaisen pelaajan haluamme tälle pelipaikalle kaudelle 2018. Ehkä riittää, että saamme hyvän pelaajan yhden kauden ajaksi ja sen jälkeen nostamme sille paikalle tämän akatemiapelaajamme. Ajatellaanpa nuorta pelaajaa kuten Elias Mastokangas. Hän harjoittelee jo nyt edustusjoukkueen mukana ja saattaa vaikka pelata muutaman minuutin ensi kaudella, vaikka on vasta 15-vuotias. Hän on luontainen kymppipaikan pelaaja. Minulle tarjottiin muutamaa vuotta vanhempaa suomalaista saman pelipaikan saman tyyppistä varsin hyvää pelaajaa, mutta totesin, että miksi ottaisin hänet, kun meillä on jo Elias. Toki meitä kiinnostaa kovasti, mitä Mika Ojala ja Joni Kauko tekevät tulevaisuudessa. Meidän pitää olla hereillä omien kasvattiemme urakehityksestä ulkomailla, koska he ovat todella tärkeitä seuralle 21


ja kannattajille. Tavoitteenamme on, että 5 vuoden päästä puolet edustusjoukkueestamme olisi Interiläisiä tavalla tai toisella. Seurasin myös tarkasti tammikuun alussa Kaan Kairisen tilannetta Midtjyllandissa. Jos hänen uransa siellä olisi jäänyt polkemaan paikalleen, niin olisin kysynyt häntä vuodeksi Interiin. Kuinka ollakaan, niin vain viikko tämän jälkeen Midtjylland julkaisi tiedotteen, jossa he kertoivat luottavansa Kaaniin ja antavansa hänelle peliaikaa. Hyvä niin. Peliuransa päättäneitä Inter-pelaajia ei huomioida seuran taholta ainakaan julkisesti mitenkään, ei edes oman juniorikoulun kasvatteja. Uransa päättäneistä tulee heti mieleen Severi Paajanen, Ville Nikkari ja Joni Aho. Koen tämän huonona signaalina ei pelkästään uransa päättäneitä pelaajia kohtaan, vaan laajemmin kaikkia Interin pelaajia ja kannattajia koskevana asiana. Mitä mieltä itse olet tästä? Olet oikeassa, me suomalaiset olemme huonoja muistamaan yleensäkin. Pidän tärkeänä, että kuka tahansa jättää seuran, niin me saamme tietää syyn siihen. Teimmekö kenties jotakin väärin vai sammuiko kipinä vai onko joku muu syy. Näkisin hienona asiana, että meillä olisi joku katsomon osa, johon entiset pelaajamme kokoontuisivat tullessaan katsomaan peliä. Heitä odottaisi kahvikupponen ja sitten omalle penkille peliä katsomaan. Se olisi kunnian osoitus heille ja muistutus kaikille, että seurayhteys säilyy peliuran jälkeenkin. Tietysti seuroissa on niin vähän ihmisiä töissä ja aina törmätään siihen, että kenen työhön entisten pelaajiemme muistaminen kuuluu; kenen pitäisi aina kauden alussa lähettää kausikortti entisille pelaajillemme?

22


Joni Ahon kohdalla tiesimme, että viime kauden jälkeen Kiiko kertoi keskittyvänsä opintoihinsa ja jos keväällä veri vetää kentälle, niin sitten keskustellaan jatkosta. Asia jäi siltä osin auki. Sama koskee myös monivuotista edustusjoukkueen huoltajaa Nasua, joka sai lähteä varsin yllättäen ilman kiitoksia seuran taholta. Kertooko tämä Sinun mielestäsi jalkapallokulttuurimme nuoruudestakin? En osaa ottaa tämän tapauksen taustoihin, mutta näen kyllä, että seuran pitää muistaa Nasua ja muitakin uransa päättäneitä. Uskon, että näin tapahtuukin. Pääsarjamme katsojamäärät ovat olleet jatkuvassa nousussa. Miten näet jalkapallokulttuurin nousun mahdollisuudet Suomessa? Täällä Turussa Turun Sanomat on valtalehti ja Jari Welling taitaa olla niitä harvoja jalkapallosta innostuneita toimittajia, joilla on mahdollisuus kirjoittaa jalkapallosta useammin. Hänkään ei taida saada jalkapallosta juttuja lehteen niin usein kuin haluaa ja siinä juuri on ongelma. Meillä ei ole missään lehdessä vain jalkapalloon vihkiytyneitä toimittajia, jotka voisivat kirjoittaa vain jalkapallosta ja saada sille kunnolla palstatilaa. Onhan se valitettavan vähäistä, mitä jalkapallosta kirjoitetaan. Jos muistellaan niitä vanhoja hyviä aikoja, niin 80-luvulla kolmosdivaristakin oli lehdessä viikkokatsaus ja kakkosen peleistä oli otteluselostuksiakin. Ehkä lajikirjokin on nykyään niin laaja, että mikään laji ei saa kunnon näkyvyyttä. Turun Sanomien kohdallakin tuntuu siltä, että esim. Formulat saavat enemmän palstatilaa kuin kotimainen jalkapallo. En tiedä kertooko se vain siitä, että lukijat haluavat lukea enemmän uutisia formuloista vai ettei lehti arvosta kotimaista jalkapalloa? Valtakunnallisesti ajatellen olen odottanut, että joku alkaisi julkaisemaan pelkästään suomalaiseen jalkapalloon keskittyvää viikkolehteä. Olen kuullut, että tällainen saattaisi olla tulossakin, toivottavasti näin tapahtuukin. Suomalaista jalkapalloa ei tulisi myöskään verrata vaikka Champions’ Leagueen. Moni toki ymmärtävätkin tämän, mutta suuren yleisön olisi myös hyvä ymmärtää kotimaisen jalkapallon arvo ja arvostamaan sitä sellaisenaan. Toki kotimaisen jalkapallon tulee itsekin kehittyä ja uskoa enemmän itseensä. Millaisen tulisi pelijärjestelmän mielestäsi olla? Kaksi vai kolme kierrosta? Montako joukkuetta? Ensinnäkin pelirytmin tulisi olla sama kuin muuallakin Euroopassa. Kerran viikossa on pelipäivä ja se on lauantai tai sunnuntai. Tulevan kauden ohjelmaa katsottaessa huomaa heti, että pelejä on ihan minä viikonpäivänä hyvänsä. Jalkapalloammattilaisen optimiviikko koostuu siitä, että on yksi pelipäivä, jossakin kohtaa viikkoa on kova harjoitus ja näiden kahden päivän välillä tapahtuu palautuminen ja peliin valmistautuminen. Nyt, kun pelikalenterissa ei ole mitään viikkorytmiä, niin se on niin amatöörimäinen kalenteri kuin voi olla. Itse lähtisin siitä, että päätettäisiin, milloin pelit voidaan aloittaa ja milloin kauden pitää päättyä. Tähän väliin yksi pelipäivä viikossa ja sitten vain lasketaan, montako peliä tarvitaan. Sitten tullaankin kahteen seuraavaan asiaan. Olosuhteet, milloin voidaan missäkin pelata. Jari Litmanen sanoi viime vuonna sangen osuvasti ja olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että liigalisenssissä pitäisi olla kaksi eri hyväksyttävää olosuhdetta. Nurmikaudella olosuhteiden tulee olla tietynlaiset. Ja silloin, kun nurmikausi ei ole mahdollinen, niin millaiset kevennetyt olosuhdevaatimukset tulee olla tällä varakentällä? Turussahan tämä ei olisi mikään ongelma; pelataan Kupittaa 5:lla kuten Vepsuakin vastaankin jo cupissa pelattiin. Jos joutuisimme aloittamaan kauden nurmikauden ulkopuolella mahdollistaaksemme viikkorytmin, niin järjestäisimme Kupittaa 5:n ympärille katsomot ja sillä selvä. Pelaajien kehitys tarvitsee selkeän rytmin, jossa rasituksen ja levon suhde on oikea. Kaksinkertainen sarja on mielestäni oikea ja joukkuemäärää voisi lisätä. En usko, että sarjan taso 23


nyt hirveästi siitä putoaisi. Helppoja pelejä ei enää ole. Maailmallakin näkee, kun sarjan kärkijoukkue kohtaa peränpitäjän, niin heikompi joukkue puolustaa ja vahvempi joukkue yrittää murtaa sen. Tässä juuri punnitaan, että onko se vahvempi joukkue oikeasti niin hyvä, että pystyy murtamaan bussiparkki-puolustuksen vai ei. Jos vahvempi joukkue voittaa pelin 4-0 hyvällä pelillä, niin eikö se osoita harjoittelun ja peliin valmistautumisen onnistumisen ja ainakin voittajajoukkueen fanit ovat tyytyväisiä. Liigapaikkakuntien lisääminen mahdollisimman suurelle alueelle olisi myös pelkästään hyvä asia ja lisäisi ihmisten kiinnostumista pääsarjajalkapalloon. Samoin, on eräs asia, josta olen puhunut jo varmaan 15 vuotta on, että joko A-nuorten SM-sarjan arvostus tulisi saada huomattavasti nykyistä korkeammalle ja parhaiden A-junioreiden pitää pelata A-nuorten SM-sarjaa. Tai jos sitä ei haluta, niin sitten meillä pitäisi olla reservisarja ihan niin kuin muuallakin. Kun puhuin, että pääsarjassa pelipäivän tulisi olla lauantai tai sunnuntai. Liigalisenssissä vaaditaan, että seuralla pitää olla reservijoukkue, joka koostuu pääosin omista A-junioreista ja siellä voi olla myös yli-ikäisiä pelaajia eli edustusjoukkueen vaihtomiehet ja kuntoutuneet edustusjoukkueen pelaajat. Reservijoukkue pelaisi aina seuraavana päivänä edustuksen pelistä oman viikkorytminsä mukaisesti. Tätä malliani on vastustettu kustannusten takia, mutta teilaan sen sillä, että kaikilla pääsarjaseuroilla on joukkue joko A-nuorten SM-sarjassa tai vähintäänkin yhteistyöseura kakkosessa. Kyse olisi vain näiden kahden asian yhdistämisestä. Mikä pitäisi olla kauden vihoviimeinen ottelu? Olen sitä mieltä, että pitäisi rohkeasti ajatella uusia malleja. Olen keskustellut tästä myös Casagranden ja Tihisen kanssa. Parisen vuotta sitten Casagrande nosti rohkeasti esille play off pelit syksyn päätöksiksi. Vanhoilliset nousivatkin heti Palloliitossa barrikadeille. Olen itsekin lähtökohtaisesti kaksinkertaisen sarjan kannalla ja sarjan voittaja on mestari ja piste, mutta jos haluamme lisää katsojia, fanaattisuutta ja huipennusta, niin olisin valmis kokeilemaan jopa play-offeja. Vastustin itsekin tätä ajatusta aluksi, mutta sitten aloin miettimään, että tulisiko meille enemmän vai vähemmän katsojia tällä mallilla, jossa syksyllä pelattaisiin kovia ja merkityksellisiä matseja. Tällä matsilla ollaan välierissä tai finaalissa. Tietysti, jos sattuu olemaan tasainen kausi kuten Interin mestaruusvuonna, niin silloin loppuhuipennukset ovat automaattisesti huikeita. Valitettavasti on sellaisiakin kausia, jolloin tilanne retkahtaa aikaisessa vaiheessa kautta ja tällaisella kaudella play-offit voisivat tuoda lisää mielenkiintoa sarjaa kohtaan ja sitä kautta lisää katsojia. Tämän vuoksi olisin itse valmis kokeilemaan play-offeja. Tulisiko katsojia lisää tällä mallilla vai ei, selviää vain kokeilemalla. Jos katsojakeskiarvo on nyt 2000 - 3000 sarjan aikana ja syksyn play-offeissa olisi 5000 - 8000, niin silloin olisin valmis kokeilemaan sitä. Tätähän ei voi tietää, mutta ei kannata lähteä heti tyrmäämäänkään uusia ajatuksia. Olet ollut Palloliitossa töissä. Kuinka voi olla mahdollista, että Suomen Cup on Palloliitossa onnistuttu ryssimään näin totaalisesti vuodesta toiseen? Alasarjajoukkueet karsivat toisiaan talvella, Veikkausliigajoukkueet tulevat mukaan maaliskuussa, finalistit selvitetään huhtikuussa juuri ennen Veikkausliigakauden alkua ja sitten koko asia unohdetaankin. Ainoastaan finaaliseurat ja niiden kannattajat muistavat, että finaali pelataan joskus lokakuun lopussa jossakin. Jos finaali pelataan vaikkapa Helsingissä ja finalistit ovat esimerkiksi Vepsu ja KuPS, niin ketä helsinkiläistä Cupin finaali kiinnostaa? Stadionilla värjöttelee ehkä tuhat henkeä, vaikka stadionin pitäisi olla Cupin finaalissa täynnä. Kukaan ei enää arvosta Suomen Cupia ainakaan Palloliitossa. Olen samaa mieltä. Miten tuo arvostus saadaan nousuun ja miten Cup saadaan kiinnostamaan seuroja ja kannattajia on ensimmäinen asia. Palloliiton pitää tietysti arvostaa Cupia ja seurojen myös. Kun ajatellaan, että Veikkausliigaseura kohtaa Cupissa kakkosen seuran, niin on mahdollista, että näennäinen altavastaaja meneekin jatkoon. Ajatellaan meidän peliämme vaikka Legirusta vastaan; olimme onnekkaita, ettei Legirus johtanut ensimmäisen jakson jälkeen. Eli ns. Yllätykset ovat täysin mahdolli24


sia. Mitä sitten on tehty oikein Ruotsissa ja Norjassa, koska siellä Cupin finaali on aina loppuun myyty? En tiedä, kannattaisi varmaan tsekata? Haastavaa on myös cupin finaalin pelipaikan valinta. Niin kauan kun meillä ei ole seuroissa suuria kannattajamääriä, niin finaalia ei kannata viedä puolueettomalle kentälle. Millaisena näet kannattajien roolin joukkueen menestyksessä? Onhan se todella iso. Mitä suurempi on kannattajien määrä, sitä suurempi sen merkityskin on. Viimeksi tänään aamupäivällä kerroin eräälle ihmiselle, että tapaan sinut hieman myöhemmin iltapäivällä ja hän kysyi, paljonko meillä on kannattajia. Vastasin, että en tiedä tarkalleen, mutta sanoin, että kotipeleissä käy 50 - 60 innokasta fania ja vieraspeleissä vähän vähemmän. Sanoin myös, että on todella upeaa, kun A- ja B-junioreidemme harjoituksia on aina katsomassa pari faniamme, satoi tai paistoi. Tämä on joukkueelle ja seuralle todella iso asia. Toivonkin, että joukkueemme käy jokaisen pelin jälkeen kiittämässä kannattajia, oli sitten voitettu tai hävitty. Sen verran pitää jokaisen pelaajan jaksaa fanejamme kiittää tuesta. Mieleen tulee myös, että miten teitä voisi tukea toiminnassanne ja saada lisää porukkaa mukaan. Se on varmasti yhteinen tavoitteemme. Toivomme, että porukka kasvaisi reilusti. Olemme keskustelleet juniorijoukkueidemme vetäjien kanssa, että juniorijoukkueet tulisivat kotimatseihin lähelle teitä, ei aivan viereen, mutta lähelle huutamaan yhdessä teidän kanssanne. Tavoitteenamme on saada jokaiseen kotipeliin 100 - 200 junioriamme. Uskallatko luvata jotakin tälle kaudelle? Olen oppinut, että ei kannata luvata kuin asioita, jotka pystyy pitämään. Joukkueen puolesta en pysty lupaamaan mitään, mutta toivon tietysti, että pelaajat pistävät itsensä likoon ja yrittävät aina viimeiseen saakka. Omalta kohdaltani olen luvannut Stefanille sopimusta allekirjoittaessani, että pistän itseni likoon Interin puolesta ja luon yhdessä muiden kanssa Interille oman identiteetin tämän vuoden aikana. Toivon myös, että joukkueen peli-ilme on jokaisessa matsissa hyvä. Toivon myös tunnetta katsomoon ja kentälle ja etenkin tunteen hallintaa ylilyöntien välttämiseksi etenkin kentällä, mutta myös katsomossa. Mitä terveisiä Sinulla olisi niille ihmisille, joilla on sinimusta sydän? Haluan ensinnäkin kiittää heitä kaikkia todella paljon, he ovat todella tärkeitä Inter-perheessämme. Toivon myös, että tuette joukkuettamme myös niinä huonoina hetkinä, joita varmasti myös kauden aikana tulee. Mutta jos joukkue antaa aihetta kritiikkiin, niin silloin teidän kuuluu myös saada antaa sitä. Eli mikäli pelaajien asenne ei ole kohdalla, niin silloin siitä muistutus on ihan paikallaan. Ymmärrän myös tietyn sarkastisuuden vastustajan pelaajia kohtaan, kun heitä yritetään horjuttaa henkisellä puolella. Silti toivon, että kunnioitamme kaikkia jalkapallon parissa mukana olevia ja arvostamme jokaisen työtä. Oli hän sitten oma pelaaja, vastustaja, tuomari tai kannattaja. Kaikkia meitä tämä rakas yhteinen peli, jalkapallo tarvitsee.

25


26


12.4.2017 Veikkausliiga ottelun Inter-Rops alla seura muisti omiaan. Ultraboyzien kunniajäsen numero yksi Arto ”Nasu” Wallenius kukitettiin 24:stä kaudesta huoltotehtävissä. Kukat saivat myös Jami Wallenius ja Joni Aho seuran eteen vuodattamista hikipisaroista.

27


^TeroT_

CUPISTA JA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUOHJELMASTA Suomen Cup on pitkäaikaisin jalkapallokilpailu Suomessa. Sitä on pelattu yhtäjaksoisesti vuodesta 1955. Cup on kilpailuna mahtava, sarjatasosta riippumatta kaikki suomalaiset joukkueet voivat osallistua ja palkintona on Suomen mestaruus sekä paikka Eurooppaliigan karsintoihin. Tästä huolimatta Cup-pelien yleisöennätys on niinkin kaukaa kuin vuoden 1963 finaalista, jolloin Hakan ja Reippaan välistä peliä oli paikanpäällä seuraamassa yli 14 000.tta katsojaa. Tuon jälkeen homma onkin pikku hiljaa kuivunut kasaan, tästä meidän on kiittäminen Palloliittoa. Suomen Cupin järjestää jalkapallon kansallinen kattojärjestö Suomen Palloliitto. Palloliittoa kohtaan kuullaan kritiikkiä jatkuvasti ja vähän joka suunnasta, syystäkin. Yksittäisiä henkilöitä on nyt turha lähteä kritisoimaan, kun vika on liiton järjestymisessä. Palloliitto koostuu kahdestatoista alueellisesta piiristä, jotka järjestävät jalkapallotoimintaa alueillaan. Kun jokainen näistä piireistä pyrkii omissa saunoissaan turvaamaan asemaansa liiton pääsaunassa, tulee toimeenpanevan elimen päätöksenteosta ja uudistumiskyvystä käsittämättömän hidasta ja epämääräistä. Tästä saamme nyt ainakin tämän ja ensivuoden ajan kärsiä Suomen Cupin käsittämättömässä pelisysteemissä, jossa on alkukarsintoja, lohkovaiheita sekä perinteinen pudotuspeli kierros. Finaali pelataan Veikkausliiga kauden jälkeen alkutalvesta monta kuukautta sen jälkeen kun moni on jo unohtanut finaalijoukkueetkin. Jo sinällään Cupin pelien ajankohta oli tämän vuoden osalta täysi susi, mikäli tarkoituksena oli peleihin saada yleisöäkin. On täyttä huuhaata pelata tärkeitä Cup-pelejä tammi-helmikuussa halleissa, joihin tuurilla mahtuu parisataa katsojaa paikalle ja pakkanen pitää vielä siitäkin puolet kotona takkatulen ääressä. Sitten toivotaan ja panostetaan siihen, että Cup-mestaruuden arvostus keräisi syyskuun finaaliin tuhansia ihmisiä. Mikä arvostus, kun jalkapalloa ei niin aktiivisesti seuraavat eivät muista tuollaisesta kilpailusta kuulleensakaan. Perusteena Cupin pelien ajankohdalle mainitaan Veikkausliigan kesän otteluruuhkan keventämistä. Sinällään perusteltua, mistä päästäänkin mukavasti seuraavaan aiheeseen eli Veikkausliigan otteluohjelmaan. Aloitetaan alusta eli käynnissä olevan kauden avauksesta. Suuri mediatapahtuma hieman vesittyy, kun kahdestatoista Veikkausliigajoukkueesta kauden avaukseen osallistuu neljä. Pari näistä kerkesi pelaamaan toisenkin pelin ennen kuin viimeiset joukkueet pelasivat ensimmäistään. Seuraa siinä sitten sarjasijoituksia, kun ensimmäisen kerran kaikilla joukkueilla on yhtä monta peliä pelattuna sarjan päätöskierroksella. Ongelmathan johtuvat tietysti tästä kahdentoista joukkueen kolminkertaisesta sarjasta, jossa 33-peliä pyritään pelaamaan tasaisesti kesken Suomen kauniin ja lyhyen kesän, johon oman mausteensa tuo kesäkuussa oleva parin viikon maaottelutauko ja muutaman joukkueen Eurokarsinnat. Tähän ei oikein ole helppoa ratkaisua olemassa, vai olisiko. Tiedän joidenkin seurojen ehdottaneen Veikkausliigan joukkuemäärän kasvattamista ja siirtymistä kaksinkertaiseen sarjaan. Spekuloidaan hieman miten kävisi jos ykkösestä nostettaisiin kaksi joukkuetta Veikkausliigaan. Silloin eteen tulisi 14-joukkueen kahdenkertainen sarja ja 26 veikkausliigapeliä. Ottelumäärä Veikkausliigan osalta tippuisi seitsemällä pelillä, mikä varmasti

28


toisi seuroille sekä Veikkausliigalle joitain ongelmia tulopuolelle. Vastineeksi matkabudjetti pienenisi myös, mikä osaltaan mahdollistaisi noiden kahden ykkösestä nostetun seuran toiminnan Veikkausliigassa. Nuo ovat kumminkin kaikki ratkaistavissa olevia taloudellisia tekijöitä joihin en enempää puutu. Mutta otteluohjelmien tekemiseen muutos tekisi valtavasti. Ensinnäkin kausi voitaisiin aloittaa viikkoa myöhemmin, jotta kaikki joukkueet pääsisivät aloittamaan kauden samaan aikaan. Toiseksi kesälle tulisi ilman minkäänlaisia paineita tilaa pelata Suomen Cupin otteluita myös niiden joukkueiden osalta, jotka ovat mukana Eurokarsinnoissa. Tämän lisäksi tuota Suomen pahuksen pitkää talviaikaa voisi täyttää esimerkiksi talvella halleissa pelattavalla välimuodolla tämän vuoden Suomen Cupin ja edesmenneen Liiga Cupin välillä. TalviCup, jossa mukana voisi olla kolmen ylimmän sarjan joukkueet. Näin pelaajat ja kannattajat saisivat mielenkiintoa myös pitkään harjoituskauteen. That´s all folks. Veikkausliigakausi on alkanut marinoilla ja ilman. FC INTER pelasi kauden avauksen Veritaksella ja aloittikin kauden tyylillä, joka sai sinimustansydämen innostumaan!

29


^Nonna_

REISSUKOKEMUKSIA

Tässä muutamia ajatuksia ja kokemuksia vieraspelimatkoista. Olennaisinta vieraspelireissuilla on tietysti se että pääsee näkemään pelejä ja kannattamaan omia, mutta reissut ovat muutenkin antoisia, tervetuloa mukaan kaikki vanhat ja uudet kasvot! Lisätietoja vieraspelimatkoista löydät esimerkiksi osoitteesta http://ultraboyz.net Myös esimerkiksi peleissä voi aina toki tulla kyselemään lisätietoja kannattajakatsomon suunnalta.

Millä paikkakunnilla olet käynyt katsomassa vieraspelejä? Miten tulit lähteneeksi vieraspelireissulle ensimmäistä kertaa? Mikä tai mitkä ovat parhaita muistojasi vieraspelimatkoilta? Mikä on ylipäätään mielestäsi vierasmatkoissa parasta? Kuva: Nonna

Lasse Roinila: Helsinki, Tampere, Valkeakoski, Vaasa, Maarianhamina. TamU pelasi Ratinalla, siitä on varmaan 15 vuotta aikaa. Halusin nähdä vaan jonkun vierasmatsin, en ollut tietoinen Interin kannattajakulttuurista tai -matkoista, myöhemmin vasta ymmärsin että näitäkin matkoja järjestetään. En ole Ultraboyzin jäsen mutta hyvässä hengessä olen mukana ollut Ultraboyzin kanssa, joskus olen tosiaan reissannut ominkin päin. Sanotaan näin että olen aika herkkä poika, mutta jos minä kestän sen, niin voin suositella muillekin, vaikkei esim. tuntisi matkaseuraa etukäteen. No se yksi Maarianhaminan matka, oli hyvä tunnelma koko siinä reissussa ja toisena cup-finaalimatka Valkeakoskelle vaikka tappio tulikin, bussissa oli hyvä tunnelma ja meitä oli iso porukka. Tappiosta huolimatta kukaan ei ollut ihan maansa myynyt. Toiveissa olisi saada nähdä Helsingissä tappioton peli HJK:a vastaan. Itse ottelutapahtuma, se että näkee pelin, mutta ei sovi unohtaa myöskään oheistoimintaa. Se on myös omalla tavallaan yhtä tärkeää. Ja sen tietysti voi Maarianhaminan reissuista sanoa myös, että on mukavaa kun joukkue sattuu samaan laivaan ja voi vaihtaa muutaman sanan pelaajien kanssa.

30


Kuva: Nonna

Terttu Touru: Maarianhamina, Valkeakoski, Vaasa, Espoo, Helsinki, Lahti ja Tampere. Se oli luultavasti Helsingissä tai sitten Honkaa vastaan, ehkä joskus 2010, suurin syy oli varmaankin se, että tytär pakotti. Ensin vähän viemällä vietiin, mutta ei niitä pelejä vaan voi jättää näkemättä kun on alkuun päässyt, siihen jää koukkuun. Se yksi Valkeakosken peli ja Ojalan maali (kyseisen pelin loppuhetkistä on myös Youtubessa hieno kannattajakatsomosta käsin kuvattu video, päivä oli 19.10.2012), mutta toisaalta sanoisin myös että voitot Maarianhaminassa. Vierasvoitto HJK:sta olisi myös hieno nähdä joskus paikan päällä. Parasta on voitto ja mitä kauempaa se tuodaan niin aina hienompaa. Tietysti myös kiva porukka, vieraspelimatkoilla pääsee tutustumaan muihin paremmin kuin vain kotipeleissä.

https://www.youtube.com/watch?v=caB3W1s8Vic Kuva: iippa

31


Ari Virtanen: Maarianhamina (kaikki IFK Mariehamn-Inter -pelit) Pietarsaari, Jyväskylä, Lahti, Kouvola, Helsinki, Tampere, Valkeakoski, Espoo, Vantaa. Ajatellaas, kauanko Maarianhamina on ollut liigassa (vuodesta 2005), jokunen vuosi sitä ennen se oli. En muista tarkkaan, koko homma on lähtenyt jostain puolivahingossa, joitain tuttuja siinä oli mukana. Ultraboyzin mukana kuitenkin, olen tykännyt kun asiat on hoidettu hyvin. Esimerkiksi kun mentiin isolla ryhmällä Valkeakoskelle, se oli sitä aikaa kun Sedu oli vielä Hakan touhuissa mukana. Muistan kun koko viimeisen vartin päädyn puukatsomo hyppi ja joku sanoi, että taidettiin huutaa teidät suohon ja päävartija vastasi: ”ei, te huusitte Valkeakosken selluun”. Muistan sen ikäni, se oli niin hauskasti sanottu ja hän myös kehui tunnelmaa. Myös esimerkiksi joku Ahvenanmaan reissu, kun tuli täydet pisteet ja edellisestä voitosta oli 7 vuotta. Jotenkin olin eksynyt sinne pääravintolaan ja juoksin tolpan ympäri hokien ”seitsemän vuotta, seitsemän vuotta…” Joku pysäytti minut ja sanoi: ”hei, ota kalja”. Ja onhan niitä paljon muitakin hauskoja tapahtumia tietysti. Esimerkiksi Masan baarin kautta olen saanut paljon kavereita mukaan, se on heistäkin kivaa kun on muita ja uusiakin ihmisiä. Tunnen vanhempiakin kavereita joista on kiva päästä vähän pois kotoa, tehdä vähän jotain muuta. Koskaan ei ole ihan sama ryhmä mutta aina on hauskaa, koskaan ei ole ollut mitään ongelmia tai rähinöitä tai mitään, emme ole aiheuttaneet ongelmia. Vierasmatkoilla pääsee irti arjesta ja irti töistä, vähän jotain muuta kuin käydä vaikka baarissa tai katsoa telkkaria kotona, hauskaa yhdessäoloa.

32

Kuva: Nonna


Kuvat: iippa

33


^Jarmo_

VIERASMATKAMUTUSTELUA

Retkeileminen vierasmatseihin on olennainen osa kannattajan elämää. Otteluohjelman julkaisuhetken jälkeen alkaa kuumeinen kalenterin selailu ja vierasmatsien kirjaaminen muistiin. Tähän liittyy jokavuotinen sadattelu otteluohjelman laatijoiden järjen köyhyydestä monen vierasmatsin osuessa keskelle viikkoa tai sitten sunnuntai-iltaan. Vuorotyötä tekevät aloittavat työvuorojen vaihtorumban lasten kasvatuksesta tuttujen metodien uhkailu, lahjonta, kiristys käyttöönotolla. Poliitikkojen tekemät lehmänkaupat ovat pelkkää amatöörien puuhastelua kannattajien työvuorojen sumplimisakrobatian rinnalla. Vapaita viikonloppuja uhrataan monia peräkkäin, jotta juuri ne vierasretkiviikonloput saadaan vapaiksi ja päästään tuttujen heppujen kanssa retkelle spekuloimaan aloituskokoonpanosta, peliryhmityksestä, vaihtopelaajien kentälle pääsyn mahdollisuuksista ja kaikesta mahdollisesta muustakin. Retkien aikana käsitellyt puheenaiheet ovat niin moninaisia, että niiden listaaminen tässä on sula mahdottomuus. Todettakoon kuitenkin, että suurin osa niistä kestää päivänvaloa ainakin bussimme sisällä - kukkahattutädit paheksuisivat varmasti suurinta osaa puheistamme ja meistäkin, mutta se on lähinnä heidän ongelmansa, ei meidän. Muutamia välähdyksenomaisia tuokiokuvia voisin listata kuvittamaan vierasretkiämme. Verkkokalvoilleni on melko lailla ikuisesti jäänyt kuva Latiksesta seisomassa jykevässä haara-asennossa illalla keskellä maantietä jossakin etelä-Pohjanmaan lakeuksilla keventämässä tiedätte kyllä mitä ja paikallisen nuorison ajamassa samaa tietä pitkin mopoautollaan ja tietenkin Latiksen edestä. Mopoautoilijan kasvonilme oli kyllä rahan arvoista kamaa. Maarianhaminasta eli Kongosta Raunistulan alaosastomme edustajan mukaan muistuu mieleen eräs vierasvoittomme, jossa alkuasukkaiden edustaja onnitteli meitä rehdisti oikein useammalla karhuhalauksella. Eräällä toisella kertaa samaisella saariretkellä Raunistulan alaosastomme oli junaillut erään kuppilan, muistaakseni Metropolin avoimeksi meille ohi normaalisesongin aukiolon. Evästimme siellä oikein porukalla ja kaikki olivat tyytyväisiä. Viimeisimmällä tuohon kaukana idässä sijaitsevaan Tshadiin suuntautuneella retkellämme oli montakin mieleenpainuvaa asiaa. Säätila oli aivan hanurista, huonompaa säätä tuskin voi koskaan olla. Saapuessamme Suomen huonoimmalle stadionille hokasimme viereisellä Saharan kentällä jotakin hämmentävää - pieniä poikia Interin pelipaidat päällä ja toisella puolella Ilveksen pikkujunnuja. Heidän pelinsä oli juuri alkanut ja Ilves oli mennyt maalin verran johtoon. Ryhdyimme porukalla kannustamaan omiamme ja oli todella hienoa nähdä poikiemme hämmästyksen muuttuvan iloisiksi ilmeiksi. Seuraavat 7 maalia paukuttikin sitten Inter ja homma oli paketissa. Tästä häppeningistä kuvattiin kännykkävideo, joka pääsi valtakunnalliseen jakeluun ja nimenomaan positiivisena uutisena. Muutakin mieleenpainuvaa tällä retkellä oli. Myyntipisteen Loimaalta lähtöisin oleva hauska heppu, jolle annoimme tietysti nimeksi Loimaa ja hänen mukava apurineitonsa, joka erittäin ansiokkaasti avasi sivumyyntisuunnan tasaraha-asiakkaille makkara+olut-kombinaatiolla. Propsit heille. Meininki katsomossa oli mainio koko matsin ajan ja saimme todella maukkaan palkinnon Furkan 34


lisäaikamaalin muodossa. Kävimme moikkaamassa Loimaata vielä lähtiessä ja apurineidon lähdettyä tilittämään myyntiä hänen tilalleen oli tullut todella kaunis nuori neitokainen auttamaan myyntipisteen purkamisessa. Timbellä taitaa ottaa kardaania vieläkin, arvaatte varmaan miksi. Laajemmin vierasretkiä ajatellessa parasta antia bussimatkan aikana on keskustelu muiden retkueemme jäsenten kanssa. Ihmisillä on kiireitä siviilielämässään kullakin tahollaan, mutta näillä vierasretkillä porukka saadaan kasaan ja parran pärinä alkaa heti. Yhteenkuuluvaisuuden tunne syntyy välittömästi ja on turvallista jutella monenlaisista asioista ilman normaalia suurempaa kettuilua. Kynnys on matalalla eli kuka tahansa saa tulla mukaan retkelle ja porukkaan mukaan parantamaan maailmaa ja nauttimaan rennosta yhdessäolosta. Voitetun vierasmatsin jälkeinen euforia pitää kokea, sitä ei voi kenellekään sanoin kuvailla. Voitonriemun kasvoille tuoma hymy kestää ainakin tunnin verran kotimatkasta ja hyvä olo koko päivän. Tappion hetkellä tunnelmat ovat tietysti toiset, mutta jonkin aikaa kestäneen sadattelun ja pelin ruotimisen jälkeen palataan taas normaalikuvioihin. Vierasretkistä saa sellaisia jaettuja kokemuksia, joista ei kotisohvalla istumalla pääse nauttimaan. Niitä on hauska jälkeenpäin muistella yksin ja varsinkin porukalla. Älä siis jää nyhjäämään kotisohvalle, vaan lähde vierasretkelle. Kuka tietää; voit saada vaikka uusia kavereita.

Kuva: iippa

35


^TeroT_

MIKSI TUNNUSTAN VÄRIÄ?

Lähdin puuvenebisnekseen (lue; elämäntapatyöläiseksi) viitisen vuotta sitten ja koska olen hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt tyyppi ovat monet asiakkaat ja yhteistyökumppanit saaneet satunnaisesti kuulla kommentteja FC INTER Turusta ja suomalaisesta jalkapallosta. Tämähän on ihan normaalia perussettiä, kyllä jalkapallokannattaja tuo oman seuran värit aina esiin. No tästä seuraa, että olen saanut usein vastata kahteen kysymykseen. Miksi Inter ja miksi suomifutis? Jostain syystä jotkut haluavat aina selityksiä. Lähdetäänpä hiukan purkamaan näitä kysymyksiä ja aloitetaan tuosta suomifutis osiosta. Olin mukana junnujoukkueissa Raumalla pikkupoikana kuutisen vuotta. Pelaaminen loppui muuton seurauksena, kun kulkeminen harjoituksiin ja peleihin kävi mahdottomaksi. Tuohon aikaan osui Meksikon MM-kisat 1986 ja Diego Armando Maradona, jonka taituruus kentällä räjäytti pään. Jalkapallo vei sydämen. Reilut parikymmentä vuotta myöhemmin vuosituhannen vaihteessa kotiuduin Turkuun ja seurasin telkkarin välityksellä useitakin eurooppalaisia jalkapallosarjoja. Mutta ei se oikeasti ole sama asia katsoa matseja ruudusta kuin stadionilla livenä. Ok, ei Veritaksella ehkä päästä samaan tunnelmaan kuin kymmeniä tuhansia vetävillä ulkomaisilla stadioneilla, mutta voittaa se mennen tullen TV-katsomon. Ja terveiset niille penkkiurheilijoille jotka siellä ruudun vieressä valioliigaa tuijottaessa huutavat veikkausliigan ja suomalaisen jalkapallon tylsyydestä tai huonoudesta. Kannattaisi ainakin ottaa selvää mistä puhuvat ennen tuomiota. Olen suomalainen ja seuraan suomalaista jalkapalloa. Ei se aina yhtä riemujuhlaa ole, mutta voittaa se huononakin päivänä jonkun Ranskanliigan keskitason jengien pelin tuijottamisen nettiruudun välityksellä. Ja sitten pureudutaan kysymykseen miksi FC INTER Turku? Olin siis tullut Turkuun muukalaisena, kun mieli alkoi viedä jalkapallokatsomoon. Eteen tuli kysymys, minkä joukkueen matseihin mennä. Asuin Turussa ja tuolloin kaupungissa oli kaksi veikkausliiga-joukkuetta. Sen verran olin turkulaisuuteen kerennyt tutustua, että tepsiläisyys ei tullut kysymykseen millään saralla, eikä missään yhteydessä. Muutenkin tuo kolmikirjaiminen kirosana yhdistyi mielessäni johonkin toiseen lajiin. Entäpä Inter? Joukkueen perusti herra Stefan Håkans, laivanvarustaja ja intohimoinen jalkapallomies. Seura käytti runsaasti omaa pääomaa Veritaksen kunnostukseen, eikä ruinannut kaupungilta almuja kuten eräs toinen seura ryssittyään taloutensa. Inter sai alkunsa juniorijoukkueena, joten seuralla 36


oli selkeästi alusta lähtien missio toimia nuorten kasvatuksessa. Tämä juniori puolen kehitys on ottanut muuten parin viime vuoden aikana huimia kehitys askeleita Joakim Håkansin astuttua mukaan seuran toimintaan. Kymmenisen vuotta sitten joukkue oli vakiinnuttanut paikkansa veikkausliigassa ja voitti 2008 Suomen mestaruuden ja seuraavana vuonna Suomen cupin. Meininki oli vakuuttavaa ja oma arvo maailmani sopi yhteen seuran sekä kannattajien asenteen kanssa, olin myytyä miestä. Reilut kymmenen vuotta olen kantanut sinimustia värejä kannatuksen merkkinä ja ollut ylpeä Inter-perheen jäsen joukkueen kannattajana. Mitäpä siis vastaan kysymykseen miksi Inter? En vieläkään tiedä, yleensä menen lähes sanattomaksi ja tokaisen jotain epämääräistä. Ei keneltäkään pidä kysyä miksi rakastaa jotain. Rakkauteen ja intohimoon ei juuri koskaan ole olemassa syytä, jonka pystyisi toiselle selittämään. Inter on nyt kerennyt jo yli 25 vuoden ikään ja on toiseksi pisimpään yhtäjaksoisesti veikkausliigaa pelannut suomalainen jalkapalloseura. Meno joukkueella on edelleen vakuuttavaa ja tulevaisuutta rakennetaan hyvällä otteella, nyt alkavalla kaudella olemme jälleen hakemassa menestystä veikkausliigasta. Jos yhtään mietityttää niin tule ihmeessä paikan päälle Veritas-stadionille katsomaan Interin pelejä ja kannustamaan joukkuetta kohti mestaruutta. Forza Inter!

37


FORZ A INTER!

Ultraboyz fanzine2017  

Ultraboyz - FC Inter Turku kannattajaryhmän julkaisema Fanzine nro 1/2017. Haastatteluissa Shefki Kuqi ja Vesa Mäki.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you