Uljas 6/2018

Page 22

Kulttuuri

Teatteri

Ahdistava ja kaunis kokemus Aino Kiven dramatisoima ja ohjaama Stalinin lehmät sai syyskuussa ensi-iltansa Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. - Sanni Koivumäki, teksti & Miska Korpelainen, kuvat

S

ofi Oksasen vuonna 2003 ilmestyneestä esikoisromaanista nähdään nyt ensimmäistä kertaa näytelmäversio. Stalinin lehmät kertoo kolmen naisen ja kolmen sukupolven tarinan. Anna (Minni Gråhn) etsii itseään kahden kansan välillä, sairastuu syömishäiriöön ja ajautuu tuhoisaan parisuhteeseen. Äiti Katarina (Maria Karhapää) haluaa peittää virolaisuutensa kaivaten silti samalla kotimaataan ja perhettään. Isoäiti (Anna Ojanne) tietää omalla kohdallaan olevan myöhäistä, mutta vaatii tytärtään pakenemaan Suomeen. Stalinin lehmät on tarina Viron historiasta, virolaisuudesta, idän ja lännen välisestä kontrastista, naiseudesta ja häpeästä.

22

Uljas 6 | 1.10.2018

Teatterin lavalla tehdään tilaa naisille. Roolit on jaettu kolmelle naisnäyttelijälle, joista erityisesti Ojanne erottuu vahvana ammattilaisena esittäessään niin isoäitiä ja parasta ystävää kuin Annan ensimmäistä poikaystävääkin. Miesnäyttelijöitä ei pienellä näyttämöllä nähdä kuin television välityksellä. Keskelle lavaa sijoitettu televisio toimii välillä vain taustakuvana miljöön esittelyssä, välillä interaktiivisena ja sellaisena jopa yllättävän toimivana osana näytelmää. Teoksen mieshahmot, joita videoissa esittävät Petteri

Rantatalo, Jukka Moskuvaara ja Hans Stigzelius, on ahdettu pieneen kuvaruutuun pelkiksi sivutekijöiksi näytelmässä, jota hallitsevat naiset. On helppo nähdä,

miten ratkaisu noudattelee romaanin linjaa: Oksasen romaani on kolmen naisen elämäntarina, johon miehet kyllä kuuluvat omiin merkityksellisiinkin tehtäviinsä, mutta jota kertovat naiset omilla äänillään. Näytelmä on muiltakin osin uskollinen alkuperäiste-

okselle. Typistettäessä lähes 500-sivuinen romaani kaksituntiseksi näytelmäksi on tietysti välttämätöntä karsia paljon, ja pienellä näyttämöllä nähdäänkin vain romaanin ensimmäinen osa. Eriaikaisten takaumien välille rakentuvan romaanin tapahtumien järjestystä on muokattu jonkin verran niin, että tarinaa on helpompi seurata teatterin lavalla. Oksasen teksti erityisesti syömishäiriötä käsittelevissä kohtauksissa on maanista


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Uljas 6/2018 by Uljas - Issuu