Issuu on Google+

Akat lavalla Tervetuloa seuraamaan Räpätysesityksen kenraaliharjoituksia Turun kaupunginteatterin Sopukkaan. Kyseessä on koululaisyhteistyöhön perustuva produktio, jossa muun muassa Norssin omat alakoululaiset esittivät tuttuja hölmöläistarinoita rap-musiikilla höystettynä. Hölmöläistarinoiden rap-versiot koululaiset olivat muokanneet aivan itse. Lavalla pujahtelivat cowboypojat, hienot emännät, isomahaiset isännät ja kiharaperuukit. Lavasteissa nähtiin myös projektiin osallistuneiden lasten taideteoksia: maalauksia piirroksia sekä savitöitä. Mukana olivat Vähä-Heikkilän koulu, Luolavuoren koulun ja Turun normaalikoulu. Yhteistyöhön osallistui yhteensä 86 lasta vuosiluokilta 1-6. Ohjauksesta ja

lavastuksesta vastasi Maiju Silfver. seuraamaan Räpätyksen esitykset Turun Normaalikoulussa Räpätys- syksyllä 31.10. ja 1.11.2011. projektia on vetänyt draamaopettaja Pasi Varjus. Vikkelimmät ehtivät Lue lisää s. 18

Kiviotus hyppää elokuvaan Norssin alakoulun 3b-luokka tutustui ympäristötaiteeseen. Tehtävänä oli maalata kivestä jokin oma otus ja sijoittaa se koulun lähiympäristöön. Otukset onnistuivat todella hienosti, ja niiden persoonallisuutta korostettiin myös ilmeikkäillä nimillä. Norssipäivänä kiviotusten käsittelyä jatkettiin. Jatkotyöskentelyn inspiraatioksi oppilaat katsoivat kohtauksia anime-elokuvasta Liikkuva linna. Näkemäänsä ja kokemaansa perustuen oppilaat kirjoittivat elokuvaan sopivan kohtauksen ja sijoittivat tarinaan myös oman otuksensa. Bongaa kuvasta elokuvan pyörteisiin joutuneet Homer Simpson ja Pink! Lue lisää s. 20


2 PÄÄKIRJOITUS

Pyhä tylsyys ja yksinkertaisuus Smart boardilla hyppelee värikkäitä kuvia ja sanoja. Äänitehosteet antavat oman elävöittävän lisänsä opettajan sähköiseen esitykseen. Tyylikkäät Power Point -diat vilahtelevat oppilaiden silmien edessä samalla, kun lukiolaisten sylitietokoneet laulavat luokassa. Opettaja painelee tottuneesti niin videotykin kuin dokumenttikamerankin näppäimiä. Oppilaat lukevat, kirjoittavat, keskustelevat ja kuuntelevat; etsivät vastauksia, tutkivat ja oppivat. Tätä kaikkea voi sisältää nykymuotoinen 75 minuuttia kestävä oppitunti. Liitutaulu, kalvot ja piirtoheitin alkavat olla menneen koulumaailman fossiilijäänteitä, jotka pölyttyvät tietoteknisten opetusvälineiden varjossa. Oppikirja, vihko, kynät ja kumit makaavat oppilaiden laukkujen pohjilla käyttämättöminä. Johonkin ovat häipyneet ne riisutun yksinkertaiset oppitunnit, joilla vain luettiin, keskusteltiin ja tylsistyttiin. Kansainvälisten tutkimusten mukaan esimerkiksi lukeminen ja oppiminen on kuitenkin tehokkaampaa, kun oppilas lukee kirjaa eikä silmäile samaa tekstiä vaikkapa monin linkein kyllästettynä nettiversiona. Ehkä liioittelen, mutta monipuolisuus ja virikkeisyys näyttäytyvät allekirjoittaneelle harjoittelijalle lähes mantrana,

jota on hoettava oppitunteja suunnitellessa. Toki on hienoa, että opetuksessa halutaan huomioida eri tavoin oppivat oppilaat. Näin annetaan kaikille mahdollisuus kokea oppimisen ja oivaltamisen ilo. Mutta voisiko yksittäinen oppitunti - ja koulu ylipäänsä - olla myös paikka, jossa opitaan nauttimaan yksinkertaisuudesta ja keskitytään vain yhteen asiaan kerrallaan? Ajatus ei varmastikaan ole kovin houkutteleva, paremminkin tylsä. Mutta tylsyyttä sekä nuorten että aikuisten on opittava ainakin sietämään työelämässä, ihmissuhteissa ja elämässä yleensä. Aina ei voi eikä tarvitsekaan olla kivaa tai hauskaa. Silti voi oppia, elää ja olla onnellinen. Samankaltaisista kouluelämän yksinkertaisista iloista koostuu myös kädessäsi oleva tuorein Norssi Times. Soitto, tanssi, laulu ja lukeminen sekä kädentaidot ovat koulumme arkipäivää, vaikka interaktiivisia media-aikoja elämmekin. Hyvät lukijat! Ottakaa rennosti, rauhoittukaa ja keskittykää. Hypistelkää lehtemme paperisia sivuja ja viihtykää seurassamme; tosin tylsistyminenkin on sallittua.

Lehden toimitus Koordinaattorit: Elias Heikkonen Nina Kotivesi Painopaikka: Kaarinan Tasopaino Oy Taitto: Jussi Kokkola Marika Ylitalo Maarit Kumpulainen Johanna Rautio Oikoluku: Sanna Suomi Veli-Matti Purmonen Lehden kirjoittajat: Johanna Rautio, Leena Laippala, Marja Toivola, Katrina Vartiainen, Sara Ahmadi, Zahraa Al-Shafei, Meri Suokas, Jussi Lundstedt, Milla Back, Katriina Pakkanen, Aida Lutfi, Veli-Matti Purmonen, Kasper Vuoria, Miko Väistö, Ville-Pekka Hoikka, Marika Ylitalo, Enes Sehic, Elina Paavilainen, Roosa Laksio, Henri Zhang, Noora Lehti, ja Aino Kekkonen.

Johanna Rautio

SISÄLTÖ Pääkirjoitus: Pyhä tylsyys ja yksinkertaisuus Kielitivoli inostaa valinnaisaineiden opiskeluun Meistä ja muista on moneksi Norssin lukupäivä 7 A:n leirikoulu Hyvää työtä hyvän työn vuoksi Vaihto-oppilaana Japanissa Vaihto-oppilaana USA:ssa Tähtiä, maisemia ja ikimuistoisia hetkiä Musiikkitoiminta kukoistaa Norssissa Kerhotoiminta Turun normaalikoulussa Tutustumassa kerhoon Aidan TET-viikko Norssilaisia Puheita itsenäisyydestä Nyt tulee biittejä ja riimien niittejä Pois pimeydestä Kallista tanssia Liikkuva linna

2 3 4 6 7 7 8 9 10 12 13 13 14 15 16 18 19 19 20


3 OPISKELU

Kielitivoli innostaa valinnaisaineiden opiskeluun Vuonna 2009 käynnistettiin valtakunnallinen, Opetushallituksen koordinoima Kielitivoli-hanke, jonka tavoitteena on innostaa peruskoululaisia valitsemaan englannin ja ruotsin rinnalle valinnainen vapaaehtoinen vieras kieli jo alakoulussa. Turun norssissa on Kielitivolihankkeen avulla tuettu ranskaa, saksaa, valinnaista ruotsia ja suomea toisena kielenä opiskelevia oppilaita. Opetuksen tueksi on hankittu Smart-tauluja, tietokoneita ja monenlaista hauskaa ja innostavaa materiaalia. Koululaiset ovat päässeet teatteriin tai elokuviin tai teatteria ja elokuvia on tuotu norssiin. Koulun kirjaston englannin kielistä lasten ja nuorten kirjallisuutta on laajennettu ruotsin, saksan, ranskan ja venäjän kielisillä kirjoilla. Opetusharjoittelijoilla on ollut oma roolinsa vieraiden kielten esiintuomises-

sa, kuten perinteisen syksyisen kielten teemaviikon organisoimisessa, kielikerhojen pitämisessä ja valinnaiskielten Kielitivoli-tapahtuman järjestämisessä 3-luokkalaisille. Tapahtumassa oppilaat tutustuivat norssissa opiskeltaviin valinnaiskieliin pelien ja leikkien avulla. Suomessa opiskellaan liian vähän muita kieliä kuin englantia ja ruotsia. Kielitivoli-hankkeen avulla on pyritty monipuolistamaan opettajien työtapoja yhä innostavammaksi tarjoamalla erilaisia koulutustilaisuuksia kieltenopettajille. Norssin opettajat ovat sekä osallistuneet koulutuksiin että järjestäneet niitä. Kouluumme on syntynyt uusia perinteitä, kuten perusopetuksen kaikkien valinnaiskielten yhteinen juhla auditoriossa, jossa eri-ikäiset kielten oppijat esiintyvät toisilleen opiskelemallaan kielellä. Juhla on ollut hieno tilaisuus nähdä ja kokea,

miten pienelläkin kielitaidolla voidaan saada aikaiseksi hauskoja esityksiä. Kielitivoli-hanke päättyy virallisesti lukuvuoden 2011 päättyessä. Turun normaalikoulu sai projektirahoituksensa Opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Rahoituksella on materiaalin ja laitteiden hankinnan lisäksi suunniteltu esimerkiksi Turun keskustassa tapahtuvia kielikävelyjä, joissa kerrotaan, miten vaikkapa saksan kieli ja kulttuuri ovat aikoinaan näkyneet ja näkyvät yhä kaupunkikuvassa. Lisää Kielitivoli-hankkeesta voit lukea virallisilta sivuilta www.kielitivoli.fi ja Turun normaalikoulun hankkeesta http://tnkpop.wikispaces.com. Turun normaalikoulun Kielitivoli-koordinaattorit Leena Laippala, Marja Toivola ja Katrina Vartiainen

Kielten teemaviikolla tutustuttiin eri kielisiin satuihin. Italian harjoittelijat Anna Larivaara ja Eevastiina Nummila sekä Eevastiinan tytär Jasmin Iacovone näyttelevät Pinokkiota.


4 TEEMAPÄIVÄT

Meistä ja muista on moneksi Keskiviikkona 2.11. Turun normaalikoulu kuhisi erilaista elämää, josta kertova Meitä on moneksi -teemapäivä oli piristys syyshämärissä vellovassa kouluviikossa. Erilaisista kulttuureista opittiin tanssien, urheillen, satuesityksiä seuraillen ja Día de los Muertos -päivään tutustuen. Hieno päivä päättyi Meitä on moneksi -juhlaan, joka oli tarkoitettu sekä koululaisille että huoltajille.

Kansantanssit liikuntasalissa Tanssitaiteilijat Nazar Kwestani ja Sabuhaddin Halitorie johtivat yläkoululaisten tanssiharjoituksia Norssin liikuntasalissa. Ennakkoluulottomasti ja innostuneesti tytöt ja pojat sekä apuohjaajat nostelivat jalkojaan ja liikkuivat yhdessä. Ilmeet olivat keskittyneen iloisia, jokainen yritti ja oli mukana. Nazar Kwestani johdatti oppilaansa kurdistanilaiseen yhteistanssiin. Tanssi perustui pääasiassa hyppelehtivään kolmiaskeleeseen ja pontevaan polkaisuun lattiaa vasten: otettiin kolme askelta eteen ja kaksi taakse ja aloitettiin taas alusta. Rytmi vaikutti suomalaispoljentoon tottuneelle hankalalta, silti piiri liikkui yllättävän sulavasti johtajan perässä. Muutama lahjakas ja hyppelevä jalanheittäjä erottui joukosta heti. Toinen tanssiammattilainen Sabuhaddin Halitorie puolestaan tutustutti oppilaat bosnialaiseen kansantanssiin. Tässäkin tanssissa tytöt ja pojat tanssivat yhdessä puolipiirissä. Otettiin askel toisen jalan viereen ja toinen jalka nostettiin toisen jalan eteen. Kädet pidettiin yhdessä. Opettajan innostuneisuus ja positiivinen asenne näkyi harjoituksissa ja tarttui selvästi myös tanssijoihin. Molemmat kansantanssit tanssittiin yhdessä tyttöjen ja poikien sekä naisten ja miesten kesken. Tanssi näyttää yhdistävän eri sukupuolia ja -polvia sekä luo ja kohottaa lämmintä yhteishenkeä. Ryhmätanssin avulla voi tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön, jonka liikkeisiin jokainen voi vaikuttaa. Tanssimalla on mahdollisuus kertoa toisille, että välittää. Ehkä hento ihastus ja rakastuminen voi saada alkunsa tanssimalla vierivieressä, toista kädestä pitämällä.

Tanssista toisenlaiseen liikuntaan, suomen kielestä italiaan

Kuva: Pirjo Lammila-Räisänen

Kansantanssijoiden vieressä oleva toinen liikuntasali täyttyi innokkaista alakoululaisista, kun Lounais-Suomen liikunta ja urheilu, Liiku, oli esittelemässä niin uudempia kuin jo tutumpiakin sisäliikuntalajeja. Muun muassa lattia-curling, laatikkosähly, tarkkuuslaukaus, pöytäjalkapallo, ilmakiekko, hyppynaruilu ja elektroninen kickstar saivat oppilailta kyytiä. Uutukaisimmalta sisäpeliltä vaikutti kickstar, jossa heitetään tai potkaistaan palloa seinämään, johon kertyvillä tarkoilla osumilla kerätään pisteitä. Nyt oppilaiden piti kerätä osumillaan yhteensä 1000 pistettä muutaman minuutin aikana. Salin täytti iloinen ja touhukas meno. Posket punoittivat, ja pallot sekä kiekot osuivat ja upposivat niin maaleihin kuin yleisöönkin. Norssin moninaisuudesta kertoivat myös liikuntasalin ulkopuolella esitetyt satutuokiot, joiden esityksestä ja järjestelyistä vastasivat vieraiden kielten harjoittelijat. Tuokiossa esitettiin muuan muassa italian kielellä tutusta Pinokkiosadusta kohtaus, jossa ilkeät Kissa ja

Kettu kohtaavat Pinokkion ensimmäistä kertaa. Yleisö seurasi hienosti ja keskittyneesti, kielimuurikin näytti ylittyvän, kun pehmeästi kupliva italian kieli silitteli yleisön korvia. Yleisö palkittiinkin osallistumisestaan makeisin. ”Grazie”, kaikui esityksen lopuksi.

“Día de los Muertos” Varissuon kirjastossa Meksikolaiseen kuolleiden muistopäivään yläkoulun oppilaat pääsivät tutustumaan Varissuon kirjastossa, jonne oppilaat suuntasivat omine ryhmineen opettajansa kanssa. Día de los Muertosista opittiin kuolleiden muistoksi rakennetun alttarin, sokeristen pääkallojen maalaamisen, meksikolaisten kummitustarinoiden ja “elävästä” La Catrina -luurankonaisen mallista tehtyjen nopeiden croquis-piirustusten avulla. Oppilaiden pikapiirustuksiin hahmottui korea pääkallopäinen ja kirjavaan mekkoon pukeutunut naisluuranko, joka on vakiintunut kuolleiden päivään liittyväksi ja tunnusomaiseksi hahmoksi.


5 TEEMAPÄIVÄT Kuolleiden päivän juuret ovat varhaisten intiaanikansojen, kuten atsteekkien ja mayojen rituaaleissa. Juhla, josta Día de los Muertos sittemmin kehkeytyi, on omistettu lapsille ja kuolleille sukulaisille. Kun espanjalaiset konkistadorit saapuivat Amerikkaan 1400-luvulla, heitä pöyristyttivät intiaanien pakanalliset tavat. He yrittivät käännyttää paikalliset asukkaat katolisuuteen ja siirsivät Día de los Muerto -juhlan marraskuun 1. ja 2. päivään, jotta se vastaisi katolisia vainajien muistopäiviä. Juhlan synty muistuttaa paljolti halloweenin syntyä, muttei ole sama asia. Meksikolaisella kuolleiden päivällä ei myöskään ole yhteyksiä Suomessa vietettävään pyhäinpäivään. Värikkään alttarin ympärille kerääntyi uteliaita oppilaita kuulemaan sen antimista ja esineistä enemmän. Alttaria koristivat myös pienet ja valkoiset sokerimassasta valmistetut pääkallot, joita voidaan lahjoittaa myös ystävälle. Vastaanottajan nimi kirjoitetaan sokerikalloon, jolla toivotetaan ystävälle pitkää ikää ja iloista elämää. Näitä pääkalloja oppilaatkin pääsivät itse maalaamaan. Lisäksi alttarille oli aseteltu pääasiassa ruokaa ja juomaa vainajille, jotka saattoivat olla niin perheenjäseniä kuin ystäviäkin. Alttarilla oli myös kynttilöitä,

Kuva: Pirjo Lammila-Räisänen

Kuva: Pirjo Lammila-Räisänen

vainajan kuva ja tälle tärkeitä esineitä sekä muita lempiruokia. Alttarin antimissa on symboliikkaa, joilla kuvataan elämän perusasioita: tulta, tuulta, vettä ja maata. Näillä eväillä haluttiin houkutella vainajat kylään elossa olevien joukkoon, toivottaa heidät tervetulleiksi. Kolmantena päivänä juhlan jälkeen elävät ihmiset saavat syödä alttarin herkut, vaikka niiden ajatellaan olevan ravin-

toarvottomia, koska vainajien henget ovat ne jo syöneet. Ruoka on kuitenkin liian arvokasta poisheitettäväksi. Meksikolainen kuolema näytti värikkäältä aivan kuin itse elämäkin parhaimmillaan on. Värikäs ja elämänmakuinen päivä koettiin varmasti myös Norssissa. Toivottavasti tällaista saa kokea koulussa toistekin. Johanna Rautio


6 TEEMAPÄIVÄT

8.12.

Norssin lukupäivää vietettiin 8.12. Päivän aikana äidinkielen opetusharjoittelijat järjestivät oppilaille erilaisia kirjallisuuteen liittyviä info- ja toimintapisteitä sekä kirjavinkkauksia. Monipuolisia kirjallisuusmaistiaisia tarjoiltiin niin välitunneilla kuin oppituntienkin aikana. Kirjallisuussuunnistuksen hengessä oppilaat etsivät koulustamme muun muassa runokaraoke-, sarjakuva- ja kirjastorasteja. Muutama innokas oppilas asettautui rohkeasti mikrofonin eteen ja lausui runon taustamusiikin tahtiin. Sekä runon että musiikin esiintyjä sai valita itse. Sarjakuvarastilla suunnistajia odottivat erilaiset sarjakuvakirjat. Lisäksi oppilaat saivat täydentää Lassi ja Leevi -stripin puhekuplat oman luovuutensa mukaan. Perinteisemmällä kirjastorastil-

Vampyyriopetusharjoittelija kauhuhuoneessa.

la oppilailla oli mahdollisuus tutustua Norssin henkilökunnan lempikirjoihin sekä lainata mukaansa omaan mielialaan sopivaa luettavaa. Lukupäivän vetonaulaksi osoittau-

tui kirjaston kauhuhuone. Vampyyreiksi pukeutuneet opetusharjoittelijat lukivat kauhuhuoneessa pätkiä kirjoista, kertoilivat oppilaille kauhukirjallisuudesta ja vastailivat innostuneen yleisön kysymyksiin. Kauhu sai selvästikin monen Norssin oppilaan veren kohisemaan. Lisää tarinointia oli tarjolla alakoululaisille kasatussa tarinateltasssa, jossa koulumme pienemmät oppilaat saivat kuunnella satuja. Michelle Knudsenin Kirjaston leijona oli selvä yleisön suosikki, jota muuten voi lainata koulumme hienosta kirjastosta. Sadut ja tarinat eivät sovi vain lapsille; ne antavat ja opettavat paljon myös vanhemmille lukijoille. Kauhu ja sadut näyttävät liikuttavan meistä monia. Tosin lukupäivän rasteilla olisi ollut hauska nähdä runsaampikin suunnistajajoukko. Johanna Rautio

Satuteltassa opetusharjoittelija lukemassa satua alakoululaisille. Kuva: Pirjo Lammila-Räisänen


7 OPISKELU

7 A:n leirikoulu Menimme 7 B:n kanssa leirikouluun Kunstenniemeen. Menimme sinne bussilla. Matka kesti 45 minuuttia. Ilma oli kylmä ja tuulinen. Joillakin oli ennakkoluuloja, että paikka olisi tylsä. Lopulta huomasimme, että se olikin tosi hauska paikka. Ihan ensimmäiseksi opettaja puhui meille säännöistä. Saimme olla vähän aikaa sisällä mökissä. Mökki oli puinen ja vanhanaikainen. Mökissä oli vaaralliset rappuset. Onneksi kukaan ei loukannut itseään. Mökki oli kaksikerroksinen. Vähän ajan kuluttua menimme pelaamaan ulos pikipataa ja jalkapalloa. Se oli kivaa, mutta ihan kaikki eivät osallistuneet. Sen sijaan kaikki osallistuivat polttopalloon. Sitten menimme syömään riisiä ja kanaa. Juotavana oli kotikaljaa. Ruoan jälkeen menimme sisälle. Jotkut olivat tehneet VIP-huoneita. Toiset pelasivat pullonpyöritystä ja toiset olivat huoneissaan ja kiertelivät ympäriinsä. Menimme taas ulos. Pelasimme yhtä peliä nimeltä Mystikkaa metsässä. Keräilimme joukkueittain kaikenlaisia luonnonantimia. Menimme lintutorniin, joka oli tosi korkea. Näköala oli tosi hieno: sieltä näkyivät meri, puut ja kalli-

ot. Siellä oli myös Raamattu ja kiikarit. Menimme välipalalle syömään pullaa ja juomaan mehua ja kahvia. Jotkut ottivat paljon kuvia rannalla, jossa oli kylmempää kuin Siperiassa. Toiset pelasivat ulkona pingistä ja mölkkyä. Jotkut taas olivat huoneissaan. Kello oli jo niin paljon, että piti alkaa siivota. Bussi tuli hakemaan meitä. Saa-

vuimme klo 17 koululle. Toivottavasti pääsemme uudestaan Kunstenniemeen. Meillä oli tosi hauskaa, koska saimme olla koko luokan kanssa ja tehdä kaikkea kivaa. Sara Ahmadi ja Zahraa Al-Shafei

Hyvää työtä hyvän työn vuoksi Turun normaalikoulussa on ollut jo vuosien perinteenä järjestää taksvärkkipäivä, jolloin kerätään rahaa yhteisen hyvän vuoksi tekemällä töitä. Tällä lukukaudella taksvärkkipäivä järjestettiin marraskuun alussa 9. päivänä ja siihen otti osaa yli puolet 1. – 2. luokkalaisista norssilaisista. Oppilaskunnan hallitus valitsi lahjoituskohteiden joukosta tänä vuonna Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL). Hallitus perusteli pohdittu valintaansa mm. nuorten pahoinvoinnin yleistymisestä. Lisäksi hallitus koki, että me nuorina opiskelijoina haluamme antaa jotain muille nuorille ja järjestölle, jonka toiminta on mahdollisimman lähellä meidän nuorten omaa elämää. Tänä vuonna norssin lukiolaiset keräsivät reilut puolitoista tuhatta euroa rahaa taksvärkin avulla. Lahjoittamamme summa vastaa yli 150 kuukausilahjoitusta. Muun muassa MLL: n ylläpitämä nuorten puhelin pystyy

vastaamaan vajaan 10% kaikista tulleista puheluista. Lahjoituksemme tullaankin kohdentamaan lasten ja nuorten puhelimen toiminnan kehittämiseksi ja lahjoituksemme on yksi askel kehittää hyvinvoivaa yhteiskuntaa, jossa nuoret

saavat apua aina tarvittaessa. kirjoittaja on oppilaskunnan hallituksen jäsenen Henri Zhang


8 ULKOMAILLA

Vaihto-oppilaana Japanissa Päätin lähteä Japaniin vaihto-oppilaaksi, koska olin opiskellut kieltä parin vuoden ajan ja käynyt maassa jo aikaisemmin. Tiesin suunnilleen mitä odottaa vuodelta ja olin lähes varma, että kielitaitoni riittää kommunikoimaan japanilaisten kanssa, joista monet eivät puhu englantia. Japanilaisesta kulttuurista kiinnostuin jo ala-asteella, mikä oli myös yksi syy sille, että valitsin kohdemaaksi juuri Japanin. Lähteminen oli odotettua vaikeampaa ja aikaa vievää, sillä jo itse hakupapereiden täyttämiseen meni oma aikansa. Lisäksi piti miettiä, mitä kaikkea tarvitsen vuoden aikana, ja miten ihmeessä saan kaiken mahtumaan matkalaukkuun, jottei lentoyhtiön asettama 20kg painoraja ylittyisi. Lähtöön liittyi myös paljon muita järjestelyitä, kuten osoitteenmuutoksen tekeminen. Piti myös selvittää miten tulevassa kotikaupungissa liikutaan, ja hankin esimerkiksi alueen kartan jo ennen lähtöä. Lähtöpäivän lähestyessä alkoi tulla haikea olo, kun viimein ymmärsi, ettei oikeasti tule näkemään perhettä ja ystäviä lähes vuoteen. Ennen lähtöä tuli lähinnä ajateltua, että miten itse mahtaa uudessa maassa selvitä, mutta lentokentälle lähtiessä huomasin, että myös minua jäätiin täällä Suomessa kaipaamaan. Ensimmäiset asiat, jotka huomasin koneesta ulos astuessani, olivat kuumuus ja kosteus. Asuin Fukuokassa, joka sijaitsee eteläisessä Japanissa, jossa kesän lämpötilat nousevat n. 37 °C ja ilman kosteusprosentti on lähellä 95 %. Jos tämä asia tuli osittain yllätyksenä, niin vielä enemmän yllätyin, kun toinen koulupäiväni peruttiin taifuunivaroituk-

sen takia. Ensimmäiset päiväni Japanissa olivatkin tuskaa jo pelkästään ilmaston vuoksi enkä muista koskaan kaivanneeni Suomen viileitä päiviä yhtä paljon. Ymmärsin myös pian sen, miksi monet ihmiset käyttivät päivänvarjoja, mikä ensimmäisellä matkallani tuntui varsin oudolta, mutta olihan päivänvarjon alla edes vähän viileämpi. Suurimmat kulttuurierot kohtasin koulussani, joka oli yliopiston hallinnoima yksityinen tyttökoulu. Koulussani oli erittäin tarkat pukeutumisohjeet ja yleiset säännöt. Kouluun sai tulla vain koulupuvussa, johon kuului määrätty yläosa, hame, sukat, laukku, kengät ja rusetti, kaikki tietysti koulun logolla varustettuina. Kesällä ja talvella käytettiin eri koulupukua. Oppilaiden hiustyyleihin liittyi myös säännöksiä: silmien tuli

näkyä ilman että hiuksissa käytetään pinnejä, yli olkapäiden ulottuvat hiukset tuli pitää sidottuina ja lyhyiden hiusten tuli olla takaa tietyllä tavalla leikatut. Hiuksia ei missään tapauksessa saanut värjätä. Myös liikuntavarusteet olivat määrätyt kenkiä, sukkia ja liikuntakassia myöten. Kouluun ei saanut tuoda kännyköitä, mp3-soittimia, purkkaa, karkkia, sarjakuvia, aikakauslehtiä tai oikeastaan mitään muutakaan, mikä ei liittynyt koulunkäyntiin. Oppilaat joutuivat ns. koulupukutarkastuksiin vähintään kerran kuussa, jolloin tarkistettiin myös hiustyyli ja tutkittiin reput. Minun ei tarvinnut osallistua näihin tarkastuksiin, mutta monet vaihto-oppilaat kertoivat, että heidät tarkastettiin siinä missä muutkin oppilaat. Tämä tuotti ongelmia etenkin niille vaihto-oppilaille, joilla oli esimerkiksi korvakorut, sillä kaikki lävistykset ovat pätevä syy erottaa oppilas monissa kouluissa Japanissa. Myös itse opetustyyli erosi hyvin paljon Suomesta. Oppilaat eivät viitanneet tunneilla, vaan opettaja kysyi kysymyksen ja ilmoitti kuka kysymykseen vastaa. Oppilaita puhuteltiin sukunimellä ja heidän piti usein seistä vastatessaan kysymyksiin. Opettajia piti myös tervehtiä kohteliaasti kumartamalla, eikä heidän sanomaansa saanut mitenkään kommentoida. Koulupäivän päätteeksi oppilaat siivosivat koko koulun, ensimmäisen vuoden opiskelijat siivosivat vessat ja muut oppilaat siivosivat luokat, käytävät ja ulkoalueet. Siivottavia alueita vaihdettiin pari kertaa vuodessa. Omana työnäni oli lattioiden lakaisu luokissa ja


9 ULKOMAILLA myöhemmin ulkoalueiden lakaisu. Lattiat myös pestiin ja vahattiin aika ajoin. Koulun päätteeksi monet oppilaat menivät koulun järjestämiin klubeihin, jotka kestivät usein iltaan asti. Itse liityin koulun Shamisen-klubiin, johon kuului lisäkseni kymmenkunta oppilasta. Shamisen on perinteinen japanilainen soitin, jota esimerkiksi geishat soittavat. Itse koulupäivä alkoi 8.40 ja klubini päättyi kello 20.00. Koulua oli usein myös lauantaisin. Koulumatkani kesti kaksi tuntia yhteen suuntaan suurimman osan vuotta. Kun vaihdoin isäntäperhettäni, matka lyheni noin tuntiin. Suurimman ongelman tuotti se, että jouduin seisomaan kaikki koulumatkat täysissä busseissa ja maanalaisissa. Jos ei aamulla saanut paikkaa oven vierestä, ei välttämättä päässyt pois omalla pysäkillä, sillä kaikki kulkuvälineet olivat tupaten täynnä. Suomesta kaipasin eniten viileyttä ja salmiakkia, sekä tietysti perhettä ja ystäviä. Puolen vuoden jälkeen tuli ikävä myös koulua, sillä vaikka japanilaisessa koulunkäynnissä oli hyviäkin puolia, pidän Suomen koulujärjestelmästä jokseenkin enemmän. Säännöt olivat yksinkertaisesti liian ankarat, sillä Japanissa koulu rajoitti myös oppilaiden liikkumista vapaa-ajalla. Esimerkiksi karaokeen ei olisi saanut mennä ilman huoltajan läsnäoloa, oppilaan iästä riippumatta. Vaihtovuoden jälkeen kotiin palaaminen toi mukanaan hyvin ristiriitaisia tunteita. Halusin kovasti päästä takaisin kotiin, mutta loppuvaiheessa olin paremman kielitaidon avulla saanut hyviä ystäviä Japanista. Lähtö kotiin olikin hyvin vaikea kokemus, ja viimeinen muistoni Japanista on se, kun kolme ystävääni tulivat kesken koulupäivän hyvästelemään minut ennen lähtöäni. Japanista jäin eniten kaipaamaan ihmisten kohteliaisuutta, kouluni klubia ja ystäviäni, joista yksi on jo vieraillut luonani Suomessa. Kaiken kaikkiaan voin vain suositella vaihto-oppilasvuotta kaikille, mutta kannattaa ottaa kohdemaasta kunnolla selvää eikä lähteä matkaan esimerkiksi elokuvista tai tv-ohjelmista muodostamansa mielikuvan perusteella. Erityisesti Japaniin lähtijöistä monet jättivät vaihto-oppilasvuoden kesken jo ensimmäisten kuukausien aikana, kun ankara kouluelämä tuli tutuksi vasta paikan päällä. Toisaalta jos on valmis kulttuurieroihin ja haluaa aidosti oppia toisesta maasta, tarjoaa vaihto-oppilasvuosi tähän erinomaisen mahdollisuuden. Meri Suokas

Vaihto-oppilaana USA:ssa Lähdin vuodeksi Yhdysvaltoihin Bostoniin äitini tutkimustyön takia. Äitini kutsuttiin työskentelemään Harvardin yliopistoon, minkä takia perheemme muutti Bostoniin vuodeksi. Saadaksemme yli kolmen kuukauden viisumin Yhdysvaltoihin piti meidän käydä Helsingissä Yhdysvaltain konsulaatissa hakemassa viisumia, ja konsulaatissa käyminen vaati erilaisia papereita ja todistuksia. Suurin työ lähtemisessä olikin juuri kaikkien papereiden, todistuksien ja viisumin kuntoon saaminen. Kun kaikki paperit ja viisumi olivat kunnossa, olivat muut lähtemiseen liittyvät asiat helppoja. Lentoyhtiön valitseminen osoittautui myös tärkeäksi, koska eri lentoyhtiöt sallivat eri määrän matkatavaraa. Valitsemani lentoyhtiö Icelandair salli kaksi matkalaukkua, mikä tarkoitti sitä, että sain pakattua mukaan kaikki itselleni tarpeelliset asiat vaatteista koulukirjoihin. Bostoniin muuttaminen oli omasta mielestäni paitsi jännittävää, myös mielenkiintoista ja ehdottomasti kokemisen arvoista. Missään vaiheessa ei lähteminen mielestäni tuntunut vaikealta. Oma vaihtovuoteni oli tosin tavallisesta poikkeava siinä mielessä, että muutin perheeni kanssa ja siksi varmasti lähteminen olikin helpompaa. Vuosi on kuitenkin suhteellisen lyhyt aika, ja vaikka ystäviä ja perhettä jäi kaipaamaan, tiesi kuitenkin, että heidät näkisi taas pian. Yhdysvallat ja Suomi eivät loppujen lopuksi eroa kauheasti toisistaan. Kulttuurieroja on kuitenkin jonkin verran, varsinkin ihmisten avoimuuden suhteen. Vaikka Yhdysvalloissa muualla kuvataan bostonilaisia verraten epäys-

tävällisiksi, olivat kaikki tapaamani bostonilaiset – ja amerikkalaiset ylipäätään – hyvin ystävällisiä ja avoimia. Bostoniin muutettuani ensimmäinen oppimani asia olikin small talk, jota tarvitsi kaikkialla julkisessa liikenteessä ja hisseissä matkustamisesta kaupoissa asioimiseen. Amerikkalaisten ystävällisyys on kuitenkin hyvin tarttuvaa, ja sainkin monta ystävää vuoden aikana, kiitos juuri amerikkalaisten ystävällisyyden ja avoimuuden. Ennen muuttoani tunsin jo amerikkalaisia, minkä takia osasin jo odottaa millaista Bostonissa asuminen tulisi suunnilleen olemaan eikä suurempia yllätyksiä pahemmin tullut. Ainoa varsinainen järkytys oli Bostonin liikenne, jota kuvataankin yhdeksi Yhdysvaltojen pahimmista, eikä syyttä. Liikenne oli kuitenkin itselleni ainoa järkytys, eikä varsinaista kulttuurishokkia tullut missään vaiheessa. Vaihtovuoteni aikana sain myös mahdollisuuksia matkustaa Bostonin ja Massachusettsin ulkopuolella. Ensimmäinen matka oli muutaman päivän reissu Niagaran putouksille, missä pystyi myös kävelemään Kanadan puolelle. Tämän lisäksi matkustin Kaliforniaan sekä tein kahden viikon automatkan, jonka aikana kävin 15 eri osavaltiossa. Kaikki nämä matkat vahvistivat sitä, mitä olin jo etukäteen tiennyt: Yhdysvallat on hyvin monipuolinen valtio, jossa ihmiset, kulttuurit ja maisemat eroavat hyvin paljon toisistaan osavaltiosta riippuen. Niin paljon kuin Yhdysvaltojen osavaltiot tarjoavat erilaisia maisemia ja valtavasti monenlaisia nähtävyyksiä, jäin kuitenkin kaipaamaan Suomesta


10 ULKOMAILLA tiettyjä asioita, nimittäin Suomen luontoa ja ruisleipää. Vasta pois muuttaessani aloinkin oikeastaan arvostaa näitä ja muita Suomelle tyypillisiä, perinteisiä asioita. Vaihtovuosi onkin juuri tämän takia varsin arvokas kokemus: oppii arvostamaan ei pelkästään muita kulttuureja, mutta myös omaansa. Vaihtovuoden jälkeen kotiin palaaminen tuntui aluksi varsin ristiriitaiselta ja jopa kummalliselta. Vaikka oli hyvä palata vihdoin kotiin ja nähdä taas perhettä ja ystäviä, jäin kaipaamaan Bostonissa saamiani ystäviä sekä erilaisia asioita, joihin olin huomaamattani ehtinyt tottua: ihmisten ystävällisyyttä ja erilaisten, suurtenkin kauppojen lähellä oloa. Vaikka en aluksi ollutkaan huomannut niin paljon eroavaisuuksia Yhdysvaltojen ja Suomen välillä, on kulttuureissa ja siinä, miten asioita hoidetaan, kuitenkin eroja. Suomeen palattuani totuttelua vaatikin se, miten asiat hoidetaan Suomessa ja toisaalta myös niinkin tavalliset asiat kuin suomalaisten normien mukaan käyttäytyminen.

Vietettyäni taas aikaa Suomessa on helpompi katsoa taakse ja nähdä, mitä kaikkea opin vaihtovuoteni aikana. Opin tuntemaan paljon erilaisia ihmisiä ja kulttuureja, toimimaan oman mukavuusalueeni ulkopuolella ja mukautumaan uuteen yhteiskuntaan. Itse rakastin

vaihtovuottani Bostonissa, joka on mielestäni yksi kauneimmista kaupungeista. Tulen varmasti kaipaamaan ja muistelemaan Bostonia pitkän aikaa, eikä lomamatka Bostoniin lähitulevaisuudessa ole todellakaan poissuljettu. Ronja Oksanen

Tähtiä, maisemia ja ikimuistoisia hetkiä Useimmat lukiolaiset sanoisivat fysiikan opiskelun olevan melko kuivaa luokkahuoneessa istumista. Tosielämässä fysiikka voi kuitenkin olla myös siistiä. Esimerkiksi astrofyysikoiden työtä tehdään usein paikoissa, jotka yleensä lasketaan lomaparatiiseiksi: onhan Kanariansaarten ohella suuria teleskooppikeskittymiä mm. Havaijilla. Norssin fysiikanopiskelijat pääsivät tänä vuonna kokeilemaan taitojaan tuolla alalla käytännössä - abeille oli nimittäin tarjolla opintomatka Kanariansaarilla sijaitsevalle NOTteleskoopille. Matka toteutettiin yhdessä erään mikkeliläisen lukion kanssa, josta lähti Norssin tavoin mukaan kymmenen lahjakasta fysiikan opiskelijaa ja heidän opettajansa. Lisäksi matkaan lähti helsinkiläinen fysiikan opettaja Markku Parkkonen ja Turun Yliopiston tähtitieteilijä Rami Rekola. Tämänvuotinen Norssin ryhmä koostui seitsemästä ABabista, kolmesta IB-kakkosesta ja fysiikan opettaja Riitta Rajalasta. IB-abeille ei mahdollisuutta tarjoutunut matkan osuessa mock-viikon päälle. Kolme ilmoittautunutta abia korvattiin siis kutsumalla mukaan fysiikkaa opiskelevia kakkosia. Valmistautuminen matkaan alkoi koululla järjestetyllä luennolla ja muutamalla tutustumiskäynnillä Rami Re-

kolan työpaikalle Tuorlan observatorioon. Observatoriolla puhuttiin La Palman saaresta ja tähtitieteestä yleensä sekä kierrettiin Tuorlan tilat, joista löytyy muun muassa upea planetaario ja muutamia teleskooppeja. Lisäksi IB:ltä matkaan lähteneet pojat kävivät myöhemmin tutustumassa tähtitieteellisten kuvien käsittelyyn IRAF:illa opettaakseen sitä muille kyseenalaisin tuloksin... Lähtö pitkälle matkalle La Palmaa

kohti tapahtui hämäränä sunnuntaiaamuna ja kuudentoista tunnin lentokoneissa ja busseissa istumisen jälkeen päästiin vihdoin perille saarella sijaitsevaan hotelliin, Hacienda San Jorgeen. Ohjelmassa saapumisen jälkeen oli yhteinen illallinen ja tutustumista muihin reissulle lähtijöihin. Kohteena olevasta paratiisisaaresta huolimatta matka ei kulunut kokonaan aurinkotuolissa maaten, vaan


11 ULKOMAILLA ohjelmassa oli myös koulutöitä ja luentoja. Muutamina aamupäivinä opiskeltiin lähinnä fysiikkaa ja matematiikkaa sekä tehtiin opettajien viemisiksi lähettämiä töitä pois alta. Iltaisin Rami luennoi erilaisista aiheista aina mayojen maailmanlopun ennustuksista elämään Maan ulkopuolella. Lahjakkaille luonnontieteiden opiskelijoille oli tietysti tarjolla myös MAOL:in järjestämät fysiikan ja kemian kilpailut. Fysiikka järjestettiin astetta eksoottisemmin vuorella 1600 metrin korkeudessa. Ohjelmassa oli saaren luonteeseen sopivasti myös fyysisiä aktiviteetteja. Kävelimme heti maanantaina saaren pääkaupunkiin Santa Cruziin, jossa tuli käytyä muutamaan otteeseen myöhemminkin. Matkan suuri seikkailu oli kuitenkin kahdenkymmenen kilometrin maastovaellus tulivuorilla, jonka Rami oli hieman aliarvioiden nimennyt ”tulivuorikävelyksi.” Vaellus koetteli paikoitellen kaikkien sietokykyä, mutta horisontissa siintävät maisemat olivat taatusti hikoilun ja rakkuloiden arvoisia. Matkan tarkoituksena oli tietysti tutustua teleskooppiin ja käyttää sitä. Torstaiaamuna lähdettiin ylös Roque de Los Muchachosin observatorioon, jossa sijaitsee Kanariansaarten astronomian keskus lukuisine teleskooppeineen. Näistä pääsimme tutustumaan GranTeCaniin, maailman suurimpaan teleskooppiin, saksalaisten MAGIC-aurinkoteleskooppeihin ja tietysti pohjoismaiseen NOT: iin, jolla teimme havaintoja myöhemmin. Havaintojen tekoa häiritsi se, että toisin kuin yleensä, havaintoyönä oli vuorenhuippua korkeammalla pilviä, joiden läpi pääsi kuvaamaan vain satunnaisesti ja silloinkin huonosti. Alkuperäistä havaintosuunnitelmaa ei siis päästy toteuttamaan, mutta saimme kuitenkin kauniita kuvia Jupiterista, mikkeliläisten onnistuessa kertaalleen myös Uranuksen kuvaamisessa. Mieleenpainuvia tarinoita illasta jäi kerrottavaksi muutamakin, vaikkapa se hetki, kun taukohuoneeseen tuli tieto Uranuksen havaitsemisesta. Tämän jälkeen kaikki 15 opiskelijaa huoneessa lopettivat korttipelit saman tien, hiljenivät täysin ja jäivät tuijottamaan seinälle heijastettua teleskoopin ohjausjärjestelmää uusien kuvien toivossa! Havaintoyölle olisi tietysti voinut toivoa parempaa keliä, mutta täytyy sanoa, ettei teleskoopin taukohuoneessa vietetystä yöstä olisi kaiken onnistuessa taatusti tullut yhtä tunteellista ja mieleenpainuvaa kokemusta. Havain-

toyön ohella jäi matkasta käteen muita uskomattomia kokemuksia, uusia ystäviä, tietoa monesta asiasta sekä mukava pieni marraskuinen rusketus. Ennen matkalle lähtöä meille annettiin muutama tavoite. Viimeisenä, mutta taatusti tärkeimpänä tavoitteena meille asetet-

tiin seuraava ytimekäs oppimistavoite: ”Pitäkää hauskaa!” Tämä tavoite oli se, joka todennäköisesti toteutui kaikista parhaiten. Jussi Lundstedt


12 KERHOT

Musiikkitoiminta kukoistaa Norssissa Norssin laaja musiikkitoiminta on ollut paljon esillä koulussamme, ja moni varmasti on itsekkin osallistunut siihen tavalla tai toisella. Nykyisen koulumme musiikintoiminnan sydän on musiikinopettaja Ville Heikkinen, joka saapui kouluumme vuonna 2009. Siitä lähtien hän on järjestänyt monia hienoja tilaisuuksia ja musiikkiesityksiä. Koulun musiikinluokka on kehto monenlaiselle musiikilliselle toiminnalle. Ajantasalla olevasta musiikinluokasta löytyy kaikki tarvittava välineistö kaikkeen musiikkiin liittyvään kanteleista äänityslaitteistoon. ”Itse olen erittäin tyytyväinen koulun suhtautumiseen musiikin opetusta kohtaan. Musiikinluokkaa on saatu lähiaikoina uudistettua oikein kunnolla.” toteaakin musiikinopettaja Ville Heikkinen joka on selvästi tyytyväinen siihen miten koulu tukee opetusta. Lukiossa on tarjolla kuusi musiikinkurssia, lisäksi kuoro sekä teoriakurssi. Musiikinkurssit eivät ole tylsää pänttäämistä, vaan monipuolista ja interaktiivista soittamista (musiikkiesitys, musadraama) ja moni kurssi huipentuu konserttiin jossa kurssilaiset esittävät aikaansaannoksensa. Monissa yläasteen

ja lukion musiikinkursseilla painopiste onkin juuri yhdessä soittamisessa ja kaikkia kannustetaan musisoimaan omien kykyjen mukaan. Erikoisuutena Turun muihin lukioihin nähden lukiolaisilla on myös mahdollisuus osallistua musiikin teoriakurssille, joka perustetaan jos halukkaita riittää. Norssin myönteinen suhtautuminen bänditoimintaan näkyy mm. siinä, että jokainen voi varata viikoittaisen vuoron musiikinluokkaan itselleen ja bändilleen. Vapaaehtoista bänditoimintaa voi harrastaa ala-asteelta lähtien. Halukkaat bändit pääsevät esiintymään koulun eri tilaisuuksissa. Useimpien bändien pitkä harjoittelu huipentuu keväällä järjestettävään Norssi Rock-konserttiin, jossa esiintyy bändejä ala-asteelta lukioon. Puhuimme lukion toisella luokalla opiskelevan Justus Mahosen kanssa. - Koulu tarjoaa kaikille tasapuoliset mahdollisuudet musiikin harrastamisen suhteen. Mahdollisuuksia musiikin harrastamiseen koulussamme on melko paljon, kertoi Justus. Yhdessä laulamisen iloa

myös yläasteen ja lukion kuoroa, joka esiintyy monissa koulun tilaisuuksissa. Kuoro on vapaaehtoinen ja lukiolaiset saavat siitä soveltavan kurssin ja IB: läiset vaihtoehtoisesti CAS:siä. Kuorolla on harjoitukset kahtena päivänä viikossa välituntisin, sekä myös pidempiä harjoituksia esitysten alla. Kuoro laulaa musiikkia laidasta laitaan, Finlandiasta Beatlesiin, virsistä rokkiin. Kuoro on ammattimaisesti johdettu ja tarkoituksena on laulaa yhdessä, sekä opetella yhdessä laulamista. Kuoro etsiikin uusia motivoituneita laulajia, joten jos kiinnostusta yhtään löytyyy niin mukaan vaan laulamaan. Kuorotoiminta on suurimman osan mielestä hauskaa ja virkistävää harmaan kouluarjen keskellä, näin tuumii myös Jaakko Timgren jonka kanssa keskustelimme jouluesitysten alla. Jaakko kertoo että kuorossa todellakin pääsee esiintymään, etenkin Joulukuun aikoina. Jaakko kannustaa kaikkia, etenkin mieslaulajia liittymään kuoroon ja muistuttaa että minkäälaista aikaisempaa musiikillista kokemusta ei tarvita!

Musiikinopettaja Ville Heikkinen johtaa

Kasper Vuoria, Miko Väistö ja VillePekka Hoikka


13 KERHOT

Kerhotoiminta Turun normaalikoulussa Turun normaalikoulussa on monenlaista iltapäivätoimintaa. Kaikenikäisille on tänä vuonna monipuolisesti kaikenlaisia kerhoja tarjolla. Norssissa toimii noin 20–25 kerhoa, joista osa kestää koko lukuvuoden ja osa pari kuukautta. Tällä hetkellä kerhojen toiminnasta tietää eniten yläkoulun rehtori Annika Hongisto, joka hoitaa koulun kerhotoiminnan organisointia. Asiaan on kuitenkin tulossa muutos, koska kerhoon liittyviä asioita tulee hoitamaan koordinaattori. Hän vastaa muun muassa siitä, että eri kerhoista saa tietoa yhdestä paikasta helposti. Hongisto kertoo, että kaikki kerhot eivät ole kaikenikäisille, vaan ne on kohdistettu tietylle ikäryhmälle. Norssissa ei ole kerhoja, jotka olisi tarkoitettu kaikille ensimmäisen luokan oppilaista yhdeksännen luokan oppilaisiin, eikä kerhoa, joka olisi tarkoitettu kaikille ala-

koulun oppilaille. Osa kerhoista on myös tarkoitettu vain tytöille, osa vain pojille. Kerhojen määrä ja sisältö vaihtelee vuosittain. Monet kerhot ovat hyvin suosittuja. Hongiston mukaan esimerkiksi kotitalouskerhoon olisi joka vuosi enemmän tulijoita kuin kerhoon voidaan ottaa ihmisiä. Moneen kerhoon on ala- ja yläikärajan lisäksi asetettu enimmäisosallistujamäärä. Näin kerhon ohjaajat voivat paremmin keskittyä jokaiseen osallistujaan yksilöllisemmin. Lisäksi tilojen määrä ja koko rajaavat osallistujamääriä. Suurin osa kerhoista on erilaisia liikuntakerhoja. Joinain vuosina Norssissa on toiminut jopa 20 eri liikuntakerhoa. Tänä vuonna koulussa on muun muassa koripallokerho, jalkapallokerho ja monenlaisia tanssikerhoja. Tanssikerhoja on ollut oikeastaan joka vuosi, ne vain ovat

muuttaneet muotoaan vuosittain. Kestosuosikkien kotitalouskerhon ja tanssikerhojen lisäksi erityisesti tänä lukuvuonna suosittuja ovat olleet Hongiston mukaan hydrokopterikerho, teatterikerho ja alakoululaisille suunnattu karaokekerho. Kaikki nämä kolme ovat myös aivan uusia kerhoja. Aivan uusia kerhoja syntyykin joka vuosi, ja niihin on myös paljon halukkaita tulijoita. Suurin osa kerhoista on opettajien pitämiä. Esimerkiksi kuvaamataidon opettajat saattavat pitää eritasoisia kuviskerhoja. Monet kerhot, kuten koripallokerho, ovat koulun ulkopuolisten ihmisten pitämiä. Myös opetusharjoittelijat voivat pitää kerhoa.

vuonna kerhossa on tehty pehmomagneetteja, pehmoeläimiä ja isänpäivä- ja joulukortteja. Kun kerho alkoi syksyllä, tekivät kaikki tytöt yhdessä ohjaajan kanssa suunnitelman syksyn ohjelmasta. Oppilaat saivat siis itse päättää, mitä kerhossa tehdään, ja tämän takia kerhoon on ollut niin hauska tullakin. Oppilaat ovat valinneet pieniä projekteja. Osa töistä on tehty yhdellä kertaa, toisiin on käytetty kaksi. Sen pidempiä projekteja ei kuitenkaan suunnitelmaan ole haluttu ottaa. Eikä kerhossa ole pakko tehdä aina suunnitel-

tuja juttuja, vaan oppilaat voivat tehdä halutessaan muuta omaa työtään. Tunnelma kerhossa on läheinen ja välitön. ”Kaikki on ollut mukavaa”, vakuuttavat Laura ja Taikatinja ommellessaan heijastimiinsa koristeita. Kerho on tältä päivältä loppu. Puolitoista tuntia meni nopeasti. Heijastimet jäivät vielä hieman kesken, joten ne laitetaan siististi muovitaskussa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa. Kaikki siivoavat omat jälkensä, ja koko luokka jätetään aina siistiin kuntoon. Marika Ylitalo

Marika Ylitalo

Tutustumassa kerhoon 4.-7. luokkalaisille tytöille tarkoitettu kädentaitokerho alkaa tällä kertaa niin, että ohjaaja näyttää netistä ohjeet tytöille. Tänään tehdään pimeitä iltoja varten heijastinkoru. Ohjeita on helppo varioida kaikenikäisille ja eri taitotasoisille. Tytöt alkavat innokkaasti suunnitella minkävärisiä kankaita ja mitä helmiä he heijastimiinsa haluavat. Yhdessä ohjaajan kanssa löytyy oikeat tavarat ja mallipahvien leikkaus voi alkaa. Kädentyötaitokerhoa vetää alakoulun opettaja Enni Närhi. Hän piti kerhoa jo viime vuonna. Kerhossa on keskitytty tekemään pitkälti käsitöitä, sillä ainoa kuvataiteeseen liittynyt projekti syksyn aikana on ollut korttien tekeminen. Kerhossa olijat ovat Närhen mukaan hyvin motivoituneita ja tulevat mielellään kerhoon. Kaikki eivät ehdi aina paikalle, mutta enimmillään kerhossa on kymmenkunta tyttöä. Viime vuonna kerhossa oli enemmän jäseniä: parhaimmillaan tai pahimmillaan kaksikymmentäkin oppilasta. Silloin ohjaajalla ei ollut tarpeeksi aikaa jokaiselle kerhossa olijalle. Sen takia ryhmän koko on tällä kertaa rajattu. Näin Närhi voi auttaa yksilöllisesti jokaista osallistujaa. Viidesluokkalaiset Taikatinja ja Laura viihtyvät kerhossa. Tytöt olivat viime vuonnakin kädentyötaitokerhossa mukana ja aikovat jatkaa keväällä. Tänä


14 OPISKELU

Aidan TET-viikko Tutustutaanpa TET-viikon ajaksi kauppakeskus Skanssin Apteekkiin. Turun normaalikoulussa yläkoulun viimeistä luokkaa käyvä Aida Lutfi oli valinnut TET-paikakseen Skanssin Apteekin. Mutta miksi Aida halusi mennä juuri apteekkiin TET-harjoitteluun, onkin pieni kysymysmerkki. Hän kun olisi voinut mennä vaikkapa vaatekauppaan, ruokakauppaan, kouluun apulaiseksi, kenkäkauppaan, vaikka minne. Aida halusi hyödyntää tämän viikon nähdäkseen onkohan viikon TET-kokemus vaikkapa Aidan loppuelämän työ. Kaikilla on TET-viikon kulusta erilaisia haaveita, toivomuksia ja mielikuvia. Myös Aidalla oli näitä, kuten muillakin nuorilla. Aidan mielestä TET-paikkaa pitäisi hakea sellaiselta alalta, jonne ehkä isona haluaisi mennä töihin. TET-viikon aikana oikeasti huomaa mitä alalla tehdään ja onko se sitä, mitä haluaisi tehdä isona. Mutta jos on hyödyntänyt tämän mahdollisuuden ja mennyt sille alalle, mille isona ehkä haluaisi tai haluaisi tutustua, on siitä todella iso etu, kun pitäisi valita tie mitä jatkaa yläkoulun jälkeen. Mutta jos ei ole hyödyntänyt mahdollisuuksiaan, onkin harmittavaa, kun on valinnut tiensä eikä haluakaan jatkaa

sitä. Tällöin sitä on vaikea peruta. Miten Aidan TET-viikko apteekissa sitten meni, oliko se odotuksien ja haaveiden mukainen? TET-viikon aikana Aidan piti herätä joka aamu aikaisin ja lähteä bussilla töihin. Joskus hän myöhästyi bussista ja joutui juoksemaan bussin perässä, mutta tässäkin vain näkee, että jokaisessa asiassa on omat vaikeutensa. Aidan piti olla töissä tasan yhdeksältä. Ensimmäisestä päivästä lähtien häntä opasti, auttoi ja näytti kaikenlaisia apteekin töihin kuuluvia päivittäisiä asioita Vilma-niminen kaunis nuori nainen. Hän oli todella kiva, kuten muutkin Apteekissa töissä olevat työntekijät. Aidaa jännitti ensimmäinen päivä, mikä oli luonnollista uudessa paikassa ja uusien ihmisten kanssa, mutta jännitys oli melkein turhaa, koska hänet otettiin lämpimästi vastaan. Kaikki olivat tietoisia Aidan tulosta, mistä hän oli iloinen. Kaikkiin töihin kuuluen Aidakin siivosi hyllyjä ja samalla uteliaasti tutkiskeli lääkkeiden vaikutuksia ja niiden merkityksiä. Aidan työtehtäviin kuului myös hyllytys. Kun Aida oli siivonnut hyllyjä ja tutkiskellut lääkkeitä, niin hänestä oli helppoa löytää lääkkeiden paikat. Tuntui kivalta, kun oli löytänyt oikean paikan

lääkkeelle. Se oli vähän sama kuin olisi tehnyt sudokua: etsii ja etsii ja löytää vihdoin paikan. Työpäivät kestivät kuusi tuntia, josta Aidan ruokatauko oli kaksikymmentä minuuttia. Koulu tarjosi tettiläisille Subwaystä ruoan. Skanssin Apteekilla on todella kiva mainosauto, joka on päällystetty kivoilla mainoksilla. Tiettävästi auto on ainut, joka kuljettaa lääkkeitä. Sillä sitten Aida pääsi ajelulle Vilman kanssa. Aidan työtehtäviin kuului myös yksi todella tärkeä asia, mutta hänellä on vaitiolovelvollisuus, minkä takia hän voi kertoa vain tämän verran TET:istään. Yleensä kun menette apteekkiin, oletteko koskaan miettineet keitä siellä on töissä ja ketkä antavat teille lääkkeitä? Ette varmaankaan. Kerronpa teille, että apteekin omistaa yleensä apteekkari. Keitä ovat sitten farmaseutit? He taas saavat neuvoa sinua kun ostat lääkkeitä ja kertoa sen vaikutuksista, ja he myös jakavat reseptilääkkeitä. Sitten on vielä lääketeknikko, joka ottaa vastaan kassassa maksua lääkkeistä ja itsehoitotuotteista, mutta lääkeneuvontaa hän ei saa antaa. Tällainen oli Aidan TET-viikko. Aida Lutfi


15 HAASTATTELU

Norssilaisia 1. Nimesi ja ikäsi? 2. Kuinka kauan olet ollut Norssissa? 3. Mitä teet vapaa-ajallasi? 4. Hyviä ja huonoja puolia Norssista? 5. Mistä unelmoit?

Perusopetuksen rehtori

1. Olen Markus Salokangas ja olen 35 vuotias. Sais olla vähemmän. 2. Olen ollut Norssissa syyskuusta. 3. Valmennan nappulaliigassa uittamolla ja koitan viihdyttää lapsia aina kun voin. 4. Hyviä puolia on se, että saa tosi monipuolista kokemusta, hyvää ohjausta ja hyvää materiaalia. Huonoja puolia ovat välimatka, kun täytyy rampata yliopiston ja Norssin välillä, ja kiire, mikä ei ole sinänsä koulun syytä. 5. Unelmoin, että minusta tulisi hyvä ope ja osaisin ohjata, tukea ja kasvattaa.

1. Wilma Pullinen ja 14 vuotta. 2. Ykkösestä eli seitsemän ja puoli vuotta. 3. Vapaa-ajalla hoidan eläimiä, oon koneel ja harrastan ringettee kuus kertaa viikossa. 4. Huono puoli, että opettajat on liian vanhoja ja hyvä puoli on, että on iso ja parempaa ruokaa kuin muissa kou­luissa 5. Unelmoin päästä pelaa ringettee SM: ään ja maajoukkueeseen.

Kahvilan täti

Opettaja

1. Olen Annika Hongisto. Aika pahalla aloititte. Hyi, onko pakko vastata? No olen 60 -vuotias. 2. Täytyy nyt oikein laskea. Vuodesta 89 eli siis 22 vuotta. 3. Vapaa-ajallani luen ja liikun paljon. Lenkkeilen ja pyöräilen. 4. Monipuolinen työpaikka ja on niin monenlaista, lähinnä monikulttuurisuuden takia, mutta on kuitenkin kiireistä. 5. Unelmoin tavallisista asioista, on hyvä kun vapaa-aika ja tyo vuorottelee, unelmoin terveydestä ja tasa-painoisesta elämästä. Oikein suuri unelma olisi pitkä pyöräreissu Etelä-Eurooppaan, olen kyllä ollut siellä jo, tai ehkä jonnekin muualle.

1. Olen Mikaela Friis ja 37 vuotta. Aika paha toi ikä on. 2. Noin neljä vuotta. 3. Ei ole vapaa-aikaa! No lenkkeilen, katson televisiota ja syön. 4. Hyvät puolet on, että on mukavia oppilaita ja työkavereita ja huono puoli on, että on kiire. 5. Unelmoin koiranpennusta.

Opetusharjoittelija

Oppilas

1. Olen Tiina Haarala-Ojaranta, kauhea nimihirviö. Oi kauhia, olen 56 -vuotias. 2. Tammikuussa tulee vuoden. 3. Katon telkkaria ja nukun sohvalla. No ei kyllä minä lenkkeilen myös. 4. En tiedä. Totuus vai ei? No tämä on kaunis koulu, monikulttuurinen. Huono puoli on se, että täällä on kova hälinä. En ole tottunut siihen. Olen ollut aikaisemmin vain aikuisten kanssa tekemisissä ja aluksi oli tavallaan shokki olla täällä. 5. Unelmoin joka päivä seuraavasta päivästä. Ja golfista paremmat ta­sotukset.

Oppilas 1. Oon Saska Back ja oon 8v. 2. Kaks vuotta. 3.Mä harrastan lätkää. Sit muute vapaaajal mä pelaan kavereiden kaa sählyy. Sit mä myös pelaan pleikkaa ja leikin leegoil ja katon leffoi. 4. Hyvät puolet on. En oikein tiedä. Emmä keksi. No joskus ainaki o hyvää ruokaa ja si o kivat luokat. Huonot puolet on liikaa ihmisii. 5. Et olis joka päivä jäätelöö koulus ja et ei tulis paljo läksyy ja et pääsisin NHL Minnesota Wildii pelaamaan isona. Toimittajat: Milla Back ja Katriina Pakkanen


16 JUHLAT

Puheita itsenäisyydestä Seuraavat puheet pidettiin koulumme itsenäisyyspäiväjuhlassa 5.12.2011. Rauha Rauha merkitsee ihmisten keskuudessa vallitsevaa tasa-arvoa. Rauhan myötä ihmiset voivat elää vapaasti ja toimia oman mielensä mukaan samalla muiden toiveita ja arvoa kunnioittaen. Rauhan toteutuessa ihmisten ei tarvitse pelätä esimerkiksi sotien jaloissa eikä kärsiä kun muut sanelevat mitä tehdä ja miten toimia. Eino Leino – Kumpi on kauniimpi Kumpi on kauniimpi: uskoa, että vapaus koittaa, toivoa, että valkeus voittaa, ja taistella tietäen, ettei valkeus koita, tietäen, ettei vapaus voita, ja sentään taistella? Kumpi on kauniimpi: aatella: ellei vapaus voita, tuumia: ellei valkeus koita, miksi ma taistelen sitten? Vai aatella: laps olen mä auringon laskun, en koiton, mies olen valkeuden, vaikka en voiton, siksi mun murtua täytyy. Oikeus Jokaisella on oikeus omaan vapaaseen tahtoon, jota muiden ihmisten tulee kun-

nioittaa ja varjella. Kun jokainen saa tehdä omat päätöksensä itse, on ihmisten välinen kanssakäyminen vapaamielisempää ja ihmiset paljon huolettomampia. Perus- ja ihmisoikeuksia kunnioitettaessa ihmisten on paljon helpompi elää sovussa muiden ihmisten kanssa.

muun muassa kieli, uskonto, tavat ja ajatusmaailmat. Olennaista on ymmärtää kansalla olevan yksi identiteetti, vaikka itse kukin onkin ainutlaatuinen.

Elina Paavilainen

Vapaus 

Turvallisuudentunne Turvallisuus on yksi niistä monista asioista, joita ihminen arvostaa liian vähän. Miljoonille ihmisille turvallisuus on nykyään itsestäänselvyys, vaikka vielä jokunen vuosikymmen sitten maailmalla pelättiin ydinsotaa. Vaikka meillä ei tänään tunnu olevan aihetta huoleen, elää jollakin puolella maailmaa joku nuori jatkuvassa pelossa koska hänen kotipaikassaan on valloillaan konflikti. Elämme yhteiskunnassa jossa yksilö ei tiedosta olevansa turvassa. Turvallisuudentunne sen sijaan horjuu helposti silloin kun menetämme jotakin, oli se sitten esine tai perheenjäsen. Opimme arvostamaan turvatäytteistä elämäämme vasta sitten kun käsitämme mitä isämme ovat tehneet sen eteen, että voimme tänä päivänä herätä kevyin mielin. Identiteetti Se mitä teemme, sanomme ja miten käyttäydymme, luo itse kullekin identiteetin. Kulttuuri on olennainen osa yksilön identiteettiä. Siihen lukeutuu

Enes Sehic

Vapaus merkitsee minulle paljon, voin toteuttaa itseäni ja unelmiani, mikä on minulle tärkeää, sillä niiden avulla rakennan itselleni oman identiteetin. Minulle on suotu yksilönvapaus, ajatuksenvapaus sekä sanan vapaus eikä kukaan muu niitä määrää. Voin harjoittaa sitä uskontoa, minkä koen itselleni oikeaksi, minulla on oikeus julkistaa mielipidettäni ilman että se tuomitaan oikeaksi tai vääräksi, saan pukeutua niin kuin haluan ja saan rakastaa niitä lähimmäisiä ketä oikeasti rakastan. Voin myös määrätä tulevaisuudesta niin, että se on minulle itselleni mieluinen. Taistelleet isämme ovat taistelleet tästä vapaudesta, itsenäisyydestä, mitä me saamme nykypäivänä elää.   Aaro Hellaakoski – Haukka On tilaa taivahalla On äärtä yllä alla Tuul´ viuhuu siivissäni mun  ja aurinko on mun Ei viha, katkeruus mun luokseni voi kantaa mun on vain totuus ylhäinen vapaus ikuinen Mun silmät ei pettäneet ma vaikka katsoin aurinkoon mun siipeni ei uupuneet vaikk´ yli vuorten noussut oon Mun kotini on avaruus,  mun määräni on itseni jumaluus Kulttuuri  Kulttuuri on jotain, mitä kansa yhdessä harjoittaa. Siihen kuuluvat ruoka, uskonto, ajatukset, kieli, taide ja tavat. Jokainen meistä harjoittaa kulttuuria päivittäin. Nykypäivänä on mahdollisuus toteuttaa omaa kulttuuria esimerkiksi taiteen avulla ja ilmaista omia kokemuksia ja ajatuksia sen kautta.    Roosa Laksio


17 JUHLAT

Tulevaisuus, mikä on tulevaisuus? Tulevaisuus on jotain mitä me haluamme, rakennamme ja odotamme. Tulevaisuus on maamme. Rakentamalla maatamme rakennamme tulevaisuuttamme. Tulla yhdeksi tulevaisuuden kanssa meidän täytyy uskoa, että pystymme parempaan, että pystymme ylittämään kaikki odotuksemme tietäen, että tulevaisuus tulee olemaan valoisa. Me olemme tulevaisuus samoin myös tämä maa. Narges Al Take & Shams Al-Kenani

Tunnelmia yläkoulun itsenäisyystanssiaisista


18 Kulttuuri

Nyt tulee biittejä ja riimien niittejä! On lokakuun viimeinen päivä, ja kello lähenee kahtatoista. Aurinko lämmittää lempeästi, ja tuuli on leuto. Taivas on vaaleansininen ja pilvetön, ja ilma on kevyt ja raikas. Itäiselle Rantakadulle Turun Kaupunginteatterin pääoven eteen kerääntyy paljon nuorta väkeä ja heitä saattavia aikuisia. Kuten toimittajakin, he ovat tulleet katsomaan Räpätys-nimisen esityksen kenraaliharjoitusta. Räpätys on Vähä-Heikkilän koulun, Luolavuoren koulun ja Turun normaalikoulun alakoulujen yhteisproduktio, jossa tutut hölmöläistarinat esitetään rap-musiikin avulla. Yleisö odottaa hetkisen ulkona pääoven edessä, kunnes teatterissa ohjauksesta ja lavastuksesta vastaava Maiju Silfver tulee avaamaan oven. Takit jätetään naulakkoon ja sen jälkeen päästään itse teatteriin. Koululaiset ovat saaneet esityspaikakseen Sopukan, jossa istumapaikkoja on 50–100. Tila on intiimi ja lämmin ja valaistus erinomainen. Kenraaliharjoitus alkaa ajallaan. Esityksessä käydään läpi yhteensä seitsemän hölmöläistarinaa, ja siinä on mukana 86 lasta. Energiaa, touhua ja nähtävää on siis paljon 45 minuutin esitykseen: on muun muassa cowboypoikia, hienoja emäntiä, isomahaisia isäntiä, isoja kiharaperuukkeja ja lasten omia kuvituksia... Musiikkina on pääasiassa rapin taustarytmejä, mutta mukavan kontrastin luo esimerkiksi ajoittain soiva klassinen musiikki. Rap-lyriikoiksi sovitetut hölmöläistarinoiden muokatut versiot oppilaat ovat tehneet itse. Tämän lisäksi he ovat tehneet isolla kankaalla näkyvät

taideteokset: maalaukset, piirrokset ja savityöt. Ohjauksesta ja lavastuksesta vastaavan Silfverin mukaan produktiossa on pyritty toimimaan lasten ehdoilla. Tämä näkyy sisältöjen tuottamisen lisäksi esimerkiksi siinä, että lapset ovat näyttämöllä keskenään ilman aikuisnäyttelijöitä. Esitys on pyritty pitämään mahdollisimman paljon tekijöidensä näköisenä. Silfver kertoo, että hän on valinnut produktioon osallistuvat koulut halukkaiden joukosta. Valintakriteerinä on ollut, että mukaan on saatu mahdollisimman paljon eri-ikäisiä lapsia luokilta 1–6. Es-

ityksen harjoittelu on aloitettu kouluissa syyskuussa. Silfver on myös vastuussa hölmöläistarinoiden valinnasta. Hän on pyrkinyt siihen, että valitut tarinat ovat mahdollisimman tuttuja ja nivoutuvat hyvin yhtenäiseksi esitykseksi. Sen, että esitystyyliksi on valittu rap, Silfver kertoo johtuvan lastenteatterin nykyisestä linjasta ja Risto Räppääjästä. Yhtenä produktion parhaimmista hetkistä Silfver pitää sitä, kun lapset pääsivät ensimmäistä kertaa harjoittelemaan teatteriin. He ovat päässeet tutustumaan uuteen miljööseen, mikä on ollut elämys myös aikuisille. Lapset eivät ole pelkästään saaneet tehdä vaan myös kokea teatteria. Turun Normaalikoulussa Räpätys-projektia on vetänyt draamaopettaja Pasi Varjus. Hän oli kenraaliharjoituksen lisäksi näkemässä myös varsinaiset esitykset marraskuun alussa ja kertoo niiden menneen hyvin: harjoittelu kantoi hedelmää. Kulisseissa oli jännitystä, mutta ei pelkoa, ja katsomossa tunteet vaihtuivat ilosta liikutukseen. Varjus kertoo, että projekti on ollut opettavainen ja uskoo sen säilyvän tekijöidensä mielessä pitkään. Draamaopettajana hän tietenkin toivoo, että projekti sytyttäisi joissakin teatterikipinän. Lahjakkuutta ryhmistä kyllä löytyy! Veli-Matti Purmonen


19 MIELIPIDE

Pois pimeydestä Kuten olemme kaikki varmasti huomanneet, syksy ja sen myötä pimeät illat ovat taas täällä. Viimeistään nyt on siis mattimyöhäistenkin aika kaivaa heijastimet laatikoista takkeihin ja muihin ulkovarusteisiin heilumaan. Kaduilla näkee aivan liian usein heijastittomia ihmisiä, jotka luulevat näkyvänsä ilman ylimääräistä välkkymistäkin. Valitettavasti tekään, jotka nyt tunsitte piston sydämessänne, ette erotu liikenteestä muita heijastittomia paremmin. On tutkittu, että valaisemattomalla tiellä heijastinta käyttämättömän jalankulkijan riski joutua onnettomuuteen on yli 10-kertainen verrattuna heijastinta käyttävään kulkijaan. Kun kevyeen liikenteen onnettomuusriski on pimeällä muutenkin kaksinkertainen, eivät heijastittomien riskilukemat lupaa muuta kuin itkua ja parkua! Heijastimia saa parilla eurolla lähes kaikista kioskeista, huoltoasemista ja tavarataloista, joten itsensä liikenteessä

suojaamisen luulisi olevan helppoa, nopeaa ja halpaa. Rumuudesta saati hankalakäyttöisyydestä ei heijastimia tule moittia, sillä markkinoilta löytyy jos minkä näköisiä ja mallisia hengenpelastajia, joista jokainen löytää varmasti juuri sen itselle sopivan. Onkin siis käsittämätöntä, että niin moni jättää käyttämättä tätä ehdottomasti parasta keinoa suojata oma henki! Juokse nyt sinäkin sieltä sohvanpohjalta ostamaan itsellesi heijastin. Jos

siltä tuntuu, niin osta vaikka useampi kappale ja jaa niitä myös läheisillesi ja turvaa näin heidänkin näkyvyytensä. Heijastin ei siis suinkaan ole häpeän, vaan päinvastoin ylpeilyn aihe. Käyttämällä heijastinta osoitat, että välität itsesi ja muiden turvallisuudesta ja hengestä. Tässä asiassa saa liioitella, sillä maailmasta ei koskaan tule liian välkkyvää!

mme edullisimmat puvut maksavat 229 €. Kallein myymämme puku oli edellisvuonna lähes 1500 €.” Myös hiusmuotoilija antaa oman vinkkinsä tanssijoille: ”Lähde miettimään millaisen teeman ympärille haluat tyylisi viedä. Puku ratkaisee kokonaistyylin, jota hiusmuotoilija lähtee kampaukseesi toteuttamaan. Etsi lehdistä tyylisuuntia ja kysy puvustajalta mitä tyylikautta pukusi edustaa. Se helpottaa hiusmuotoilijan työtä huomattavasti. – – Jos olet valinnut iltapuvun, kampauksen voi suunnitella tyyliisi sopivaksi, yhdessä hiusmuotoilijan kanssa. – – Älä unohda, että tyylisi kruunaa meikki. Kysy kampaamosta meikkipalvelua kampauksen yhteydessä.” Kauas on tultu ajoista, jolloin juhla-asu kaivettiin omista kaapeista, lainattiin sukulaiselta, ommeltiin tai tuunattiin itse. Hiukset väännettiin nutturoille tai käherrettiin kotivoimin. Ehostuksessakin luotettiin omiin kykyihin. Kaikki muutokset eivät koske vain tyttöjä tai naisia, sillä myös poikien ja miesten on hyvä erottautua mustasta smokki- ja frakkimerestä. Muistattehan vaikkapa linnan juhlat ja Marco Bjurströmin kiiltävän punaiset juhlakengät, joita val-

takuntamme muotitoimittajat ylistivät. Uutiset näyttävät kuvaa myös koulun itsenäisyyspäivän tansseihin osallistuvista lapsista, jotka nostavat jalkaa viimeistellyissä kampauksissaan ja silkkisamettisissa asuissaan. Onko kaikilla mahdollisuus osallistua? Kuka kertoisi tai määräisi, missä menee kohtuullisuuden raja? Entä paljonko tuo raja maksaa euroissa? Kuka sekoitti kaikille tarkoitettuihin juhliin teemat, trendit, suunnittelijat, hiusmuotoilijat ja meikkitaiteilijat? Morsius- ja iltapuvuista nyt puhumattakaan! Kyseessä on kuitenkin vain yksi päivä, johon ladataan liikaa kaikkea: liikaa aikaa, arvoa, odotuksia ja rahaa. Oman vanhojentanssipäiväni muistan yhä, vaikka pukuni kangas ei maksanut juuri mitään ja sen valmisti oma tätini. Korkkiruuvikiharat ja meikki eivät olleet ammattilaisten tekemiä, kengätkin lainasin kaverilta. Silti päivä oli aivan ihana ja olo kuin prinsessalla. Prinssien tunnelmista en kysellyt, mutta tyytyväisiltä näyttivät hekin.

Heijastimen käyttäjä

Kallista tanssia Itsenäisyyspäiväjuhlat, vanhojen tanssit, rippijuhlat ja valmistujaiset. Nykypäivän juhlissa pyörähtelevät trendikkäät iltapuvut, kauniit kampaukset, juhlava ehostus ja kevyet tanssikengät. Kynnet pääsevät oikeuksiinsa manikyyrin kautta. Samalla reissulla voi hoitaa ripsensäkin kuntoon, jotta juhlakatseesta saa mieleenpainuvan. Kokonaisuuden koristaa tietysti myös sopivan sointuisa päällystakki ja laadukkaat ulkokengät; tunnelmaan sopivasta ajopelistä nyt puhumattakaan. Päivän päätteeksi kauniit asut täytyy päästää arvoiseensa paikkaan syömään ja nukkumaan hotellin sviittiin, hienostuneesti tietenkin. Muun muassa vanhojenpäivää viettäville lukiolaisille tanssipukuja markkinoidaan näin: ”Puku voi olla juuri sellainen kuin haluat. Suosituimpia pukuja vaikuttavat tänä vuonna olevan olkaimettomat, hienostuneesti helmikirjaillut tanssiaispuvut sekä värikkäät vanhojentanssipuvut. Olemme kuitenkin myyneet tähän mennessä jo muutaman morsiuspuvunkin tämänvuotisille tanssijoille, kuten myös muutaman kapealinjaisen iltapuvunkin. Mitään ehdottoman oikeaa tai väärää ei siis ole! – – Valikoimissa-

Tanssija


20 Kulttuuri

Liikkuva linna Kuvataiteessa tutustuimme 3b-luokan kanssa ympäristötaiteeseen. Tunnilla tehtävänä oli maalata kivestä jokin oma otus ja sijoittaa teos koulun lähiympäristöön. Jokaisen oppilaan otus onnistui todella hienosti, niitä on oikein ilo katsella. Norssipäivänä jatkoimme hieman eri tavalla otuksien käsittelyä. Katsoimme kaksi kohtausta elokuvasta Liikkuva linna ja tämän jälkeen lapset kirjoittivat itse elokuvan seuraavan kohtauksen ja sijoittivat tarinaan myös oman otuksensa. Tässä kaksi norssipäivän tuotosta:

Noora Lehti: Liikkuva linna

Aino Kekkonen: Liikkuva linna

Noita siivosi ja siivosi kaikki päivät. Noita katseli ulos ja ihaili onnellisia ihmisiä. Noita ei ollut yhtään onnellinen, hänen mielestä linna oli ”roska-linna”. Seuraavana päivänä hän meni ulos salaa, hän näki oudon näköisen ihmisen. Outo ihminen oli keltainen ja punainen. Noita pyysi häntä teekutsuille. Hän oli 32-vuotias. Sofie: En ymmärrä että miksi hän on keltainen, viitsitkö kysyä? Markure: Noh minä kysyn. Miksi sinä olet keltainen? Homer Simpson: Taisin ruskettua kesällä liikaa. Sofie: Mikä on nimesi? Homer Simpson: Homer Simpson. Sofie: Kiva nimi minä olen Sofie. Homer Simpson: Mistä sinä tänne tulit? Sofie: Noh, näin tämän talon ja tulin lämmittelemään. Olen nyt täällä siivoojana ja tavallaan myös olen noita vaikka en taio paljon juttuja.

Sofie käveli yläkertaan ja kaatui, sillä hän näki ihan pienen gerbiilin joka oli vaaleanpunainen. Sofie kiljui niin kovaa kun pystyi. Kunnes gerbiili sanoi hänelle: korvani! Mene senkin mummeli! Sofie pyysi anteeksi ja sanoi: Hei olen Sofie! Kuka sinä olet? Pink: Olen tietysti gerbiili, nimeni on Pink. Sofie: No Pink, asutko täällä? Pink: No miltä näyttää? Sofie: Anteeksi olen jo vanha. Pink: Näin jo! Sofie: Olet aika ilkeä! Pink: Niin sinäkin! Sofie: No minä alan siivoamaan täällä! Pink: Et varmanakaan! Hyvä on, sotken sitten kaikki!!! Sofie: Ei nappaa! Pink: No olen pahoillani! Sofie: Ollaanko ystäviä? Pink: No Sofie, en tiedä! Sofie: Markure! Tule tänne! Markure: Niin? Sofie: Voitko pestä Pinkin, Kiitos! Markure: No, no, okei! Pink: Miks mä? Ärggghhh! Sofie? Mitä nyt? Pink: Sotaa!!!


Norssi Times 2012