TURUN SEUDUN EKONOMIT RY JÄSENLEHTI 3/2018

Page 14

KYLTERI

Pohdintaa pääsykoeuudistuksesta Lisette Jaakola teksti Lisette Jaakola JA Julia Fesiuk kuvat

Kauppatieteiden valintakoemenetelmä muuttui merkittävästi tänä keväänä. Kuten mikä tahansa merkittävä uudistus, on pääsykoeuudistuskin herättänyt suuria tunteita ja mielipiteitä jakavaa keskustelua. Tänä keväänä kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa täytettiin 60 % paikoista ylioppilastodistukseen perustuvan pisteytyksen kautta, jossa otetaan huomioon ainoastaan ensikertalaiset hakijat. Toista korkeakoulupaikkaa hakeva opiskelija ei siis voinut tulla valituksi ylioppilastodistuksen perusteella. Loput 40 % paikoista täytettiin valintakoemenestyksen perusteella. Valintakokeen osalta suurimman muutoksen kokivat itse pääsykoekirjat. Oli aika heittää hyvästit perinteisten pääsykoekirjojen pänttäämiselle. Valintakoe keväällä 2018 perustuikin seuraaviin lukion opetussuunnitelman mukaisiin oppimääriin: yhteiskuntaopin kurssiin YH2 Taloustieto, historian kurssiin HI1 Ihminen ympäristön ja yhteiskunnan muutoksessa sekä matematiikan osalta kurssit MAB5 tai MAA10, joissa käsitellään tilastoja ja todennäköisyyksiä. Kuten aiemminkin, valintakokeessa esitettiin monivalinta- ja/tai oikein/ väärin –kysymyksiä. Mikä tämän muutoksen takana sitten on? Vuonna 2016 Sanni Grahn-Laasosen johdolla opetusministeriö yhdessä korkeakoulujen kanssa sopivat, että vuoteen 2020 mennessä pääosa korkeakouluopiskelijoista valitaan toisen asteen opiskelumenestyksen perusteella.

14

Tämän linjauksen on tarkoitus helpottaa korkeakouluihin hakemista, vähentää tarpeettomia ja yhteiskunnalle kalliita välivuosia sekä vähentää tarvetta valmennuskursseille. Viime kesänä Hämeen Sanomien tekemän artikkelin mukaan lukiolaisten liitto on tyytyväinen uuteen suuntaan: ”Lähtökohta uudistukselle on oikea. Liiton puheenjohtajan mukaan toisella asteella saavutettua osaamista pitää pystyä hyödyntämään seuraavalle asteelle hakeutuessa – tällä hetkellä nykyinen systeemi luo lisäportaan näiden välille.” Ovatko pääsykoeuudistuksen seuraukset kuitenkaan ihan näin yksinkertaiset? Opintopolun valintaperusteiden mukaan ”valintakokeen avulla pyritään mittaamaan talouselämään liittyvän tiedon omaksumiskykyä ja taitoa soveltaa sitä.” Haluaisin kyseenalaistaa, täyttyykö tämä tavoite uuden pääsykoelinjauksen toimesta. Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen johtaja Tapio Määttä totesi Helsingin Sanomissa 22.8.2017, ettei pääsykoeuudistus toimi niin kauan kuin eri aloja kohdellaan identtisesti.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.