Page 1

Tekij채noikeuden alaista materiaalia

tokallinen toellisuutta 10 pohjoista todentekij채채 Toimittanut Pia-Maria Lausas

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Toimittanut Pia-Maria Lausas

Tokallinen toellisuutta 10 pohjoista todentekij채채

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

© Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu ja tekijät ISBN 978-952-5897-01-2 ISSN 1799-2826 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja A: Tutkimukset 1/2011 Toimituskunta: Pia-Maria Lausas, Antti Haase, Jaakko Heikkilä ja Anni Portaankorva Graafinen suunnittelu ja taitto: Anni Portaankorva Kuvankäsittely ja värierottelu: Petri Kuokka/Aarnipaja Ky Kansi: Korpikylä 1993 Takakansi: Mirja Koskenniskala 2004 Korpikylä 1993 (sivu 6), Väylänpää, Kolari 2001 (14), Patoaminen 1993 (75), Elhjaan pirtissä 1999 (92) Jani ja koski 2004 (114), Kauko ja Väylä 2004 (130), Lainio 1995 (150), Sture peilissä 1990 (165), Eija 2009 (181), Olli kartanolla 2001 (200), Parkalompolo 1995 (214). Kuvat: Jaakko Heikkilä Tosipohjalta 1 Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna 2011 Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Lapin korkeakoulukonserni LUC on yliopiston ja kahden ammattikorkeakoulun strateginen yhteenliittymä. Konserniin kuuluvat Lapin yliopisto, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu ja Rovaniemen ammattikorkeakoulu. www.luc.fi


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Minulla oli tarkoitus toteuttaa tämä ajatus kuvallisesti niin, että jollakin monista asuntopaikoistamme joku saamelaisista ohikulkiessaan pysähtyy statiivilla olevan kameran luokse, kumartuu ja näkee luupista ensin omaa elämäänsä, laavuja, kaivavia härkiä, lapsiaan. Sitten hän kääntää kameraa ja panorointi paljastaa muukalaiset: meidän kirjavan joukkomme, joka lähellä mutta syrjässä kuitenkin elää omaa elämäänsä. Juhani Lihtonen Kahden kulttuurin kohtaamisesta, Parnasso 1972

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Sisältö 10

Pia-Maria Lausas | Aluksi

16

Antti Haase | Kuljeskelija identiteetin maisemassa

76

Titta Court | Tanssistako dokumentti?

94

Hannele Fors | Dokumentaarisuuden juuria etsimässä – Ellisif Wessel, runollinen vallankumouksellinen

116

Taito Kantomaa | Kerrottuja ääniä

132

Jaakko Heikkilä | Kuvausmatka Kirkkaan Nöyryyden lähteille

152

Kalle Lampela | Pistelemällä tulkittuja kohteita

166

Hannu Karisto | Radiodokumentti – ehdotuksia korvalle ja mielelle

182

Timo Haanpää | Oma elämä dokkaristin työkaluna

202

Pekka Jaatinen | Sellaista se oli – dokumentaarisuus kaunokirjallisissa teoksissani

216

Tapani Niemi | Dokumentaristi rakentaa maailman kuulijan päähän

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Pia-Maria Lausas

Talvipäivänseisaus, Tornio, 2010. Kuva: Ilkka Lausas.

Aluksi

10

Tämä kirja on käynyt läpi pitkän ja täydellisen metamorfoosin.

Toukkavaiheen päätyttyä nahan alta paljastui tiivis kotelo, johon

Sen alullepanijana toimi elokuvaohjaaja Antti Haase syksyllä

kirja-aihio sulkeutui. Ulkoapäin kehitys näytti pysähtyneen, mutta

2006. Munan suojissa kypsyi ajatus kirjasta, joka kertoo lappilai-

kotelon sisällä muutos oli mullistava. Kirjatoukka hajosi alkuteki-

sesta dokumenttielokuvasta ja sen välittämästä Lappi-kuvasta.

jöihinsä. Vain sydän jäi lyömään materiaalimassan keskellä. Vähi-

Kun tulin pohjoisen dokkarikirjan toimittajaksi keväällä 2009,

tellen kirja alkoi rakentua uudeksi kokonaisuudeksi. Perinteiset

kirjatoukka oli vastakuoriutunut. Se haki sisältöä ja teemoja,

dokumentaariset teosmuodot saivat täydennystä kuvataiteesta,

paisui ulos nahoistaan ja loi ihonsa uudelleen. Tätä kasvuvaihetta

kaunokirjallisuudesta, tanssitaiteesta ja äänitaiteesta. Dokumen-

ilmensi näkökulman laajeneminen dokumenttielokuvasta doku-

taarisuuden, tekijälähtöisyyden, pohjoisuuden ja rajattomuuden

menttivalokuvaan ja radiodokumenttiin, yksittäisistä teoksista

ympärille syintyi jotain ennen lukematonta ja kokematonta.

tekijöihin ja tekoprosesseihin. Vielä tämänkin ekspansion jälkeen

Tokallinen toellisuutta – 10 pohjoista todentekijää on nyt valmis.

kirjatoukka ahmi kyltymättä ideoita, imi vaikutteita ja täydensi

Sen on aika suoristaa siipensä ja uskaltautua kokeilemaan niiden

materiaalivarastojaan tulevia kehitystarpeitaan ennakoiden.

kantavuutta.

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia

11


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Dokumentaarisuus Ymmärrän dokumentaarisen ilmaisun väljästi ja tarkoituksellisesti tulkinnan varaa jättäen todellisuuslähtöiseksi tai todellisuuteen perustuvaksi luovaksi tekemiseksi. Todellisuuden puolestaan käsitän, nyt metafyysisiä syövereitä vältellen, ympäröiväksi sosiaalihistorialliseksi maailmaksi. Luova todentekijä poimii todellisuudesta objekteja, ideoita, ilmiöitä, tapahtumia ja henkilöitä, ja hyödyntää niitä teostensa materiaalina. Edes vakiintuneilla dokumentaarisuuden lajityypeillä, kuten dokumenttielokuvalla, ei ole kattavia ja yleisesti hyväksyttyjä määritelmiä. Siksi käsitekahleiden sijaan halusin vapauttaa artikkelien kirjoittajat pohtimaan ja analysoimaan oman taiteellisen tekemisensä kautta suhdettaan dokumentaarisuuteen. Erityisesti ”uudet aluevaltaajat” olivat ylivarovaisia ja kaipasivat rohkaisua ja tukea dokumentaarisuuden piirteiden havaitsemiseksi omassa tekemisessään. Kaikki artikkelien kirjoittajat nostavat dokumentaarisen ilmai-

vaohjaaja Antti Haasen sanoin havainto, joka resonoi hänen kanssaan – on riippuvainen paitsi hetkestä ja paikasta myös hänen aiemmista kokemuksistaan ja senhetkisestä elämänvaiheestaan. Siihen mihin todellisuuden ilmiöihin tekijä kulloinkin tarttuu, vaikuttaa myös hänen luovan tekemisensä eetos ja paatos. Tanssitaiteilija Titta Courtia kiehtovat arki ja tavalliset ihmiset, jotka hän haluaa tehdä näkyviksi. Ohjaaja Antti Haaselle dokumentaarinen ilmaisu on samaistumisen ja myötäelämisen projekti. Radiodokumentaristi Tapani Niemi haluaa herättää ja ravistella kriittisenä toisinajattelijana ja vastarannan kiiskenä. Dokumentaarisessa ilmaisussa rakenteen, muodon ja metodin valinta on tärkeä, jopa eettinen kysymys. Kaikki artikkelien kirjoittajat korostavat aiheelle uskollista, vilpitöntä ja nöyrää lähestymistapaa, joka lopputuloksena tuottaa näkemyksellisyyttä, kokemuksellisuutta ja elämyksellisyyttä. Tanssitaiteilija Titta Court heittäytyy esityksissään ympäristön armoille ja tavoittaa improvisaation keinoin läsnäolon ja liikkeen,

sunsa ytimeen tekijän oman henkilökohtaisen totuuden. Luovat

joka on aito ja tosi. Äänitaiteilija Taito Kantomaa värittää ja lisää

todentekijät eivät pyri informaation välittämiseen tai journalisti-

kerroksia konkreettiseen äänimateriaaliin, mutta toisaalta sallii

seen objektiivisuuteen vaan tarjoavat persoonallisen tulkintansa

ja suosii sattumanvaraisuutta tärkeänä elementtinä teoksissaan.

jostakin todellisuuden osasta, kommenttinsa maailman menosta.

Dokumenttielokuvaohjaaja Timo Haanpää alistaa oman elämänkokemuksensa elokuvan teon välikappaleeksi. Kirjailija

Tekijälähtöisyys

12

Pekka Jaatinen perustaa luovan työnsä huolelliseen taustatutkimukseen, jonka tuloksista hän poimii ja punoo faktasirpaleita

Luovat todentekijät ammentavat autenttisista lähteistä, tosita-

fiktion sekaan. Kuvataiteilija Kalle Lampelan kehittämässä me-

pahtumista, arkikokemuksesta, todellisuuden havainnoinnista ja

todissa dokumentaarinen valokuva muuttuu tekijän valintojen ja

hahmottamisesta. Se mikä tekijää kulloinkin koskettaa – eloku-

käsin tekemisen kautta todellisuuden mukaelmaksi.

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Pohjoisuus

Rajattomuus

Juuret, kotipaikka, teoksen lähtökohta tai syntysija ovat tämän

Rajattomuus liittyy olennaisesti pohjoisen niin fyysiseen kuin hen-

kirjan tekijöitä Pohjois-Suomeen yhdistäviä säikeitä. Pohjoisuus

kiseen maailmaan. Pohjoisessa on totuttu liikkeeseen ja rajanyli-

on ennen kaikkea avara mentaalinen tila ja henkinen identiteetti.

tyksiin: on poikkinaintia väylän yli, saamelaisten vuotuista jutaa-

Siihen ei synnytä vaan sitoudutaan. Monet vahvaa Lappi-kuvaa luoneet dokumentaristit, kuten kirjailija ja kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju, valokuvaaja Matti Saanio ja radiotoimittaja Juhani Lihtonen, ovat ”junantuomia”, mutta vastaanottavaisina ja herkkäaistisina päässeet pohjoisuuteen sisälle ja tavoittaneet siitä jotakin hyvin olennaista. Pääkaupunkiseudulla

asuva

tuottaja-radiodokumentaristi

Hannu Karisto on Lapin äänitysmatkoilla löytänyt itsestään poh-

mista eli porojen kanssa kulkemista, suomalaisten, saamelaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja venäläisten kulttuurien kohtaamista ja risteämistä. Pohjoinen rajattomuus on tarjonnut otollisen maaperän tämän kirjan synnylle ja dokumentaarisen ilmaisun laventamisekslle yli taiteenaloja erottavien raja-aitojen. Artikkelien kirjoittajat työskentelivät itsenäisesti työparinaan vain toimittaja. Siksi onkin kiinnostavaa huomata, että eri alojen todentekijöiden välillä on selvää rajankäyntiä ja tekstien kesken viriää kirjassa dialogeja, jopa moniäänistä keskustelua.

joisen ihmisen, joka ei koe tarpeelliseksi jatkuvasti analysoida maailmaa, vaan hallitsee elämäänsä kokemuksen ja olemisen kautta.

*** Kiitän tukenani ollutta kirjan toimituskuntaa, Antti Haasea, Jaakko Heikkilää sekä erityisesti tulevaa kuvataiteilijaa Anni

Valokuvaaja Hannele Fors on vanhojen dokumenttivalokuvien

Portaankorvaa, joka on luonut kirjalle ulkoasun ja ideoinut sille

välityksellä löytänyt yhteyden sadan vuoden takaiseen Ruijan

nimen. Kiitos Kemi-Tornion ammattikorkeakoululle ja SKR:n

Kirkkoniemeen.

Lapin rahastolle Lapin Osuuspankkien rahastolle kirjan teke-

Radiodokumentaristi Tapani Niemelle Lapin, erityisesti ItäLapin, kohtalo on elämänkysymys ja pohjoisen ihmisen mielenlaatu ja mentaliteetti loppumaton pohdinnan aihe. Valokuvaaja Jaakko Heikkilän vanavedessä päästään kurkistamaan aitoihin tornionjokilaaksolaisiin pirtteihin ja aistimaan niiden ajatonta tunnelmaa. Kun on juotu kupilliset pannukahvia ja poristu päällimmäiset, kuvaaja panee ”köökkistuution pyst-

misen mahdollistaneesta tuesta. Kirjan nimiölehdelle on painettu Todentekoa 1. Se on vakaa ajatus ja lupaus siitä, että pohjoisen luovilla todentekijöillä –nykyisillä ja tulevilla – on meille kaikille vielä paljon annettavaa. Torniossa, tammikuussa 2011 Pia-Maria Lausas

höön”. Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Aluksi

13


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Dokumenttielokuva on parhaimmillaan liikkumista ja liikuttumista uuteen tai avarampaan paikkaan, uusiin todellisuuden näkÜaloihin. Antti Haase

15


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Antti Haase

Lennart Väylän rannalla, 1999. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Kuljeskelija identiteetin maisemassa Jumala, älä anna minun elää ymmärtämättä elämää,

maailmaa mullistavaa sanottavaa parikymppisellä suomalaisel-

tajuamatta ennen kuolemaani jotain olennaista

la siirtolaisella voisi olla. Koulun verkkosivuilla Graham painotti

olemassa olosta ja merkitsemästä sitä muistiin.

hakijakandidaateille: ”Sinulla täytyy olla jotain sanottavaa ja in-

Eeva Kilpi

tohimo sen sanomiseen.” Maailmassa on paljon puhetta. Millainen sanottava läpäisisi Grahamin tiukan seulan?

Sanottava

Sanottavan edessä pelkkä puheen edellytys – hengitys – salpautuu. Sanottava on puheeseen liittyvä raskas vaade. Se sopii

Australian elokuvakoulun (AFTRS)1 pääsykokeiden piinapenkis-

ehkä paremmin teatteriin kuin elokuvaan taiteenlajina. Teatte-

sä vuonna 1998 dokumenttilinjan johtaja Trevor Graham kärvis-

riohjaaja Kaisa Korhonen on vaatinut (teatteri)ohjaajia löytä-

ti minua kahdella pääkysymyksellä: ”Mitä sanottavaa sinulla on?

mään sanottavansa ja oman kielensä. Elokuvataide on kuvien ja

Miten aiot sanoa sen elokuvan kielellä?” Olin ennakoinut nämä

äänten liikettä, toimintaa. Ehkä Trevor Grahamia kiinnosti tietää,

vaikeista vaikeimmat kysymykset ja tuskaisena miettinyt, mitä

millaisia tarinoita haluaisin kertoa dokumenttielokuvina. Päätin kertoa hänelle, miten juuri valmistunut dokumenttielokuvani

1 Australian Film Television and Radio School.

16

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Finnish BBQ (1998) syntyi.


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Finnish BBQ, 1998. Ohjaus: Antti Haase. Kuvat elokuvasta.

Eräänä iltana oikaisin juoksulenkkini viimeiset pari sataa metriä urheilukentän poikki. Nurmen pintaan oli vedetty kalkkiviivoja ristiin rastiin. Australialaisen rugbykentän viivat ovat suoria. Kalkkiviivoissa oli jotakin kummallisen tuttua, mutta mitä. Seuraavana aamuna pyöräilin kentän ohi matkalla lähikauppaan. Korviini kantautui huuto: ”Perkele! Kolmoselta kotia ja äkkiä!” Suomalaisten siirtolaisten Sydney Red Devils -pesäpallojoukkue sattui harjoittelemaan juuri tällä lähikentälläni Australian mestaruuskisoja varten. Muutaman kuukauden päästä minunkin kaulaani ripustettiin Australian pesäpallomestaruusmitali. Uuden harrastukseni myötä tutustuin Ossi Konstiin, Finnish BBQ -dokumenttielokuvan päähenkilöön. Elokuva kertoo Ossin siirtolaistarinan ja kuinka hän 1960 -luvulla toi saunakulttuurin Australiaan. Kerroin Grahamille olevani itsekin siirtolainen. Haluan kertoa tarinoita aiheista, jotka tunnen omikseni. Ilmeisesti vastaukseni oli tyydyttävä, koska minut valittiin kolmen muun hakijakandidaatin kanssa AFTRSin dokumenttielokuvalinjalle. Trevor Grahamin pääsykoekysymykset eivät ole jättäneet minua rauhaan. Palaan pohdiskelemaan niitä säännöllisin väliajoin. Tässä artikkelissani yritän hahmottaa jonkinlaista välitilinpäätöstä noihin kysymyksiin. Kirjoitukseni seurailee dokumentaristin uraani ja keskittyy erityisesti elokuvan työprosessin alkuvaiheisiin laajeten lopussa pohdiskelemaan dokumenttielokuvien yleisempää merkitystä. Miksi teen dokumenttielokuvia? Mikä on työskentelyni eetos? Pohdintaani voisi luonnehtia dokumentaarisen teoksen synnytyskokemuksen fenomenologiseksi kuvaukseksi. Taiteilijan on puhuttava juuri siitä, mistä fiTekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

losofi Ludwig Wittgenstein sanoi: ”Siitä mistä ei voi puhua täytyy vaieta.” Näkymätön on tehtävä näkyväksi. Vaietuille tarinoille on annettava ääni.

”Dokumentaristina tärkein tehtäväni

on virittyä elokuvani aiheen resonanssitaajuuksille.

Resonanssi Ennen AFTRSiin pääsyä opiskelin elokuvataidetta Macquarien

Koemme resonanssia suhteissamme ihmisiin, joita tunnemme

yliopistossa2 Sydneyssä. Käsikirjoitusopintojeni sieluksi muo-

ja tapaamme. Otamme vastaan ja vahvistamme sitä ajatus- ja

dostuivat teehetket elokuvaohjaaja Kathryn Millardin työhuo-

tunnevärähtelyä, johon olemme itse virittyneet. Resonoivat aja-

neessa, kirjojen ja elokuvajulisteiden täyttämässä todellisessa

tukset ja tunteet siirtyvät nopeina tartuntoina kehosta kehoon.

kulttuurikehdossa. Näissä tapaamisissa Millard innosti minua

Muistan elävästi, kuinka valokuvaaja Jaakko Heikkilän hehkuva

lukemaan, katsomaan ja kuulemaan erilaisia taideteoksia, jotka

innostus tarttui minuun, kun hän palasi valokuvaamasta Stora

hänen mielestään resonoivat sen hetkisen käsikirjoitukseni ai-

Enson toimitusjohtajan Jouko Karvisen vierailua lakkautetta-

heen kanssa. Ajatus resonanssista on ehkä tärkein oivallukseni

vaksi tuomitulla tehtaalla: ”Kemijärvelle on syntymässä kansan-

taiteellisesta työprosessista dokumentaristin urallani.

liike!”

Galileo Galilei tunnisti resonanssi-ilmiön tutkiessaan hei-

Resonanssi on oikeaa kemiaa ja tahdistunutta rytmiä ihmisten

lureita ja soitinten jousia vuonna 1602. Resonanssi on kohteen

välillä. Olemme samalla aaltopituudella, samalla kanavalla. Do-

ominaisvärähtelyä. Jokaisella värähtelemään kykenevällä järjes-

kumentaristina tärkein tehtäväni on virittyä elokuvani aiheen re-

telmällä on omat tunnusomaiset resonanssitaajuutensa, joilla se

sonanssitaajuuksille. Kysyn itseltäni yhä uudestaan, mikä tässä

luonnollisimmin värähtelee. Jos esimerkiksi sellolla soitetaan

aiheessa ja näissä ihmisissä koskettaa minua, resonoi kanssani.

säveltä, jolle löytyy taajuusvastine samassa huoneessa olevasta

Mitä tunnistan itsestäni? Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo on sa-

pianosta, alkaa pianon vastaava kieli soida itsekseen. Sellon

nonut: ”Minulle on hyvin tärkeää, että ihminen, jota tarkkailen

kieli ja pianon kieli resonoivat keskenään vahvistaen toinen toi-

kamerani läpi, avautuu minulle hiljaisuudessaan, että tunnistan

sensa ääniä. Laulaja voi omalla äänellään tutkia, resonoiko jokin

hänen hiljaisuutensa omakseni.” Dokumentaristin on kyettävä

tila hänen kanssaan vai ei. Ihminen on sekä soitin että soittaja,

virittämään kehonsa, tunteensa ja koko henkinen olemuksensa

eräänlainen biokosminen resonaattori.

laajalle skaalalle inhimillisiä todellisuuksia. Voittamalla pelkojani voin valloittaa lisää elintilaa epämukavuusalueiltani ja avaan

2 Macquarie University, Sydney, Australia. Tekijänoikeuden alaista materiaalia

uusia resonanssitaajuuksia vastaanottimeeni. Kuljeskelija identiteetin maisemassa

19


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Äänimystikoiden mukaan jokaisella ihmisellä on oma, yksilöllinen perussävelensä, jonkinlainen bioenerginen kantoaalto, joka on yhtä tunnistettava ja ainutlaatuinen kuin hänen sormenjälkensä. Tätä perussäveltä kutsutaan yksilön sielun säveleksi, hänen jatkuvasti soivaksi omaksi äänekseen, joka toimii ”kosmisena antennina” koko universumiin. Intialaisessa äänijoogassa sielun sävel resonoi ihmisen sisäisestä olemuksesta ulkoiseen maailmaan kaikkein täydellisimmällä ja kirkkaimmalla tavalla. Sielun sävelen soittaminen lienee taiteilijalle sama asia kuin oman äänen löytäminen: taiteilija ilmaisee omakohtaiset aiheensa omaperäisellä tyylillään. Päinvastainen ilmiö, sielun sävelen tukahduttaminen, saa Shakespearelta3 tylyn tuomion:

Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila valittiin vuonna 2007 Suomen edustajaksi Euroopan viisasten ryhmään. Ryhmän tehtävänä on hahmotella Euroopan tulevaisuuden suuntaviivat. Onko Jorma Ollila siis meidän aikamme Väinämöinen, totuuden torvi? Jään miettimään mitä tämä valinta kertoo nykyisin arvostetun viisauden ja tiedon luonteesta. Millaisia ovat ne synnyt syvät, joilla kansakunta lumotaan? Millaista tietoa haluan itse dokumentaristina luoda? Resonanssin jälkeen seuraava avainoivallukseni oli Trevor Grahamin elokuvakoulussa korostama tunnetotuuden käsite. Dokumentaristin tärkein tehtävä on löytää elokuva-aiheensa

Mies, jonka sielussa ei soi ja jonka

tunnetotuus ja käyttää tarinankertomista parhaana rakenteena

Sydämeen sävel sointuva ei koske,

sen välittämisessä yleisölle. Graham sanoi4: “Elokuvantekijänä

On valmis juoniin, petoksiin ja ryöstöön;

en aio koskaan luopua tarinankertomisesta, koska kertomalla

Sen hengentoimet tylsät on kuin yö,

tarinan voin liikuttaa ihmisiä. Se on parasta, mitä voin tehdä. Voin

Sen mielihalut mustemmat kuin horna;

informoida ja toivottavasti myös liikuttaa ihmisten tunteita eloku-

Äl’ usko moista. – Kuule soittoa.

valla. Mielestäni elokuvantekijä tarvitsee tarinan liikuttaakseen

Mässäilevä aistillisuus johtaa samaan lopputulokseen: väsyneen elostelijan liha ei enää värähdä. Taiteilijan on vaalittava omia resonanssitaajuuksiaan runoilija Walt Whitmanin sanoin ”valikoivana antautumisena aiheille”.

3 William Shakespeare, Venetsian kauppias, 1598. Suomennos Yrjö Jylhä.

20

Tunnetotuus

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

ihmisiä.” Grahamin dokumenttielokuva Mabo Life of an Island Man (1997), joka kertoo aboriginaalien maaoikeustaistelun traagisesta johtohahmosta, oli minulle tämän näkemyksen järisyttävä todiste.

4 Lainausten suomennokset kirjoittajan, ellei toisin mainita.

Mabo Life of an Island Man, 1997. Ohjaus: Trevor Graham. Kuva: Trevor Graham, Screen Australia.


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Titta Court

I Plankornas Värld, 2006. Tanssia Seskarön sahalla. Kuva: Kenneth Mikko.

Tanssistako dokumentiksi? Oman taiteenlajini, tanssin, pohtiminen dokumentaarisuuden näkökulmasta on osoittautunut hyvin haasteelliseksi. Olen yrittänyt selvittää, mitä dokumentaarisuus olemukseltaan on ja voiko tanssitaide toteuttaa sitä. Lähdin tutkimaan, mikä on autenttista ja totta edustamassani taiteenlajissa ja miten tanssitaide tekee näkyväksi todellisuutta. Aiemmin ajattelin dokumentaarisuuden mahdollistuvan vain elokuvassa tai valokuvassa, joka voi tallentaa todellisuutta sinällään mahdollisimman objektiivisesti. Voiko taidemuoto, joka

Tanssi Birit-Maijan jäljillä Taamottu (1996) oli ensimmäinen sooloteokseni, johon olin itse suunnitellut koreografian. Se pohjautui Saimi Lindrothin tositapahtumiin perustuvaan pienoisromaaniin1. Taamottu on kehitystarina tytön, Birit-Inkan, muuttumisesta naiseksi. Nuori saamelaistyttö rakastuu vanhempaan naimisissa olevaan lantalaismieheen ja saa hänelle lapsen. Ahdasmielinen pieni yhteisö ei hyväksy aviotonta lasta, ja asiaa puidaan käräjillä kuusi vuotta

useimmiten perustuu abstraktiin liikkeeseen, dokumentoida todellisuutta?

76

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

1 Saimi Lindroth, Taamottu, 1948. Jyväskylä: K.J. Gummerus Osakeyhtiö.


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

miehen tunnustamatta lasta. Birit-Inka joutuu luopumaan lap-

merkkipaalu taiteellisella matkallani ja viitoittanut suuntaa tu-

sestaan.

leville teoksilleni.

Tanssiteoksessani dokumentaarisuus toteutui monella tasolla. Pyrin olemaan uskollinen Lindrothin kirjalle, mutta lisäksi halusin sukeltaa sisälle todellisiin tapahtumiin. Vietin Utsjoella pari

Marginaalin mahdollisuudet

kuukautta tutustuen paikkoihin, joissa todellinen Birit-Maija2 oli

Muutettuani vuonna 1997 Helsingistä takaisin synnyinseudulle-

kulkenut. Keskustelin paikallisten ihmisten kanssa, jotka olivat

ni pohjoiseen jouduin miettimään taiteellisen työskentelyni ko-

hänet tunteneet. Sain myös hänelle kuuluneita tavaroita käytet-

konaan uusiksi. Helsingissä olin toiminut tanssijana erilaisissa

täväksi teoksessa.

kokoonpanoissa sekä tanssinopettajana. Pohjoisessa törmäsin

Pyrin kääntämään tanssin kielelle Birit-Maijan tuntemukset

siihen, ettei ollut ryhmiä, joihin liittyä, eikä koreografeja, joilta

ja kohtalon. Teos kuvasi myös omia kokemuksiani kasvusta nai-

pyytää teoksia. Voidakseni tanssia minun oli itse ryhdyttävä ko-

seksi – olinhan suurin piirtein samanikäinen kuin Birit-Maija ta-

reografiksi.

rinan tapahtuma-aikaan. Rakensin teoksen yhdessä utsjokelaisen muusikon Ulla Pirttijärven kanssa. Musiikki ja liike syntyivät yhtä aikaa vuorovaikutuksessa toisiinsa. Tässä teoksessa käytin ensimmäistä kertaa improvisaatiota esityksessä. Harjoituksissa loimme raamit kohtauksille, mutta kohtausten kestot, yksittäiset äänet ja liikkeet syntyivät joka läpimenossa ja esityksessä uudelleen, improvisaation tuloksena. Taamottu esitettiin runsaslukuiselle yleisölle Tenojoen rannalle rakennetulla ulkolavalla kesällä 1996. Pohjoisen historiaan mahtuu monta Birit-Maijan kaltaista kohtaloa. Sen minulle paljastivat ne iäkkäät miehet ja naiset, jotka kyynelsilmin tulivat kiittämään minua esityksen jälkeen. Taamottu on ollut tärkeä

Pohjoisessa ei ollut myöskään valmiita puitteita eikä käytäntöjä tehdä tanssitaidetta niin, kuin olin tottunut sitä pääkaupunkiseudulla tekemään. Ei näyttämöä, eikä yleisöä, joka olisi tottunut katsomaan nykytanssiteoksia. Pohjoisessa tanssitaiteen on ollut pakko jalkautua saadakseen katsojia. Oivalsin, että minun on mentävä sinne, missä ihmisiä on koolla, ja siten oltava valmis esiintymään melkein missä tahansa. Vuosien saatossa olen ihastunut tähän oivallukseeni, että voin tanssia missä vain ja kenelle vain. Esiinnyn paikalla oleville ihmisille, ovat he valmiit vastaanottamaan esitykseni tai eivät. Julkinen taide on tärkeää, koska muuten moni jää kokonaan taiteen mahdollisuuksien ulkopuolelle. Yksi keskeinen syy muuttaa etelästä takaisin Lappiin oli haluni tehdä teoksia “tavallisille” ihmisille, ei vain kollegoille. Olen joskus törmännyt sellaiseen ajatteluun, että suurelle yleisölle

2 Tarinan Birit-Inka oli oikealta nimeltään Birit-Maija.

78

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

pitää tehdä jotenkin ”helpompaa” taidetta. Minulle tuo ajatus-


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

”Pohjoisessa tanssitaiteen on ollut

pakko jalkautua saadakseen katsojia.

todella yksin vai luonko yhteyksiä pitkienkin välimatkojen taakse. Yhteistyö on ollut avainsana koko pohjoisessa työskentelyni ajan. Marginaalista katseeni suuntautuu kaikkiin ilmansuuntiin. On ollut luontevaa tehdä yhteistyötä koko Lapin ja Barentsin alueella

malli on täysin vieras. En ole koskaan taiteellisessa työssäni jou-

valtioiden rajoja ylittäen. Verkostoni laajenevat jatkuvasti.

tunut tinkimään enkä tekemään kompromisseja yleisön vuoksi. Hugh Brody (1987, xiii) kirjoittaa teoksessaan Living Arctic3: ”Kirjoitan kaukaisesta pohjoisesta siinä uskossa, että voimme

Liikkeen pitää olla totta

parhaiten selvittää todellisen minämme menemällä maail-

Kaikissa teoksissani vuodesta 1996 lähtien improvisaatio on ollut

mamme rajoille, marginaalialueille. Kasvotusten yhteisöjen ja

jos ei yksinomainen niin ainakin merkittävä osa esityksen kieltä.

maiden kanssa, jotka kyseenalaistavat jokapäiväiset oletuk-

Yksittäisten liikkeiden hiominen kristallinkirkkaiksi ja nokkelien

semme ja haastavat havaintomme, on mahdollista löytää sekä

kompositioiden luominen ei ole koskaan ollut vahvinta minua. En

toisten tärkeys että totuus meissä itsessämme.”

myöskään halua sitoa liikkeitä mihinkään tiettyyn muotoon, vaan

Pohjoinen on saanut minutkin kyseenalaistamaan jokapäi-

minua kiehtoo haaste olla läsnä ja tosi jokaisella hetkellä.

väiset oletukseni ja etsimään totuutta, todellista minääni ja sitä,

Improvisoidessani huomioin koko ajan kaikilla aisteillani.

minkälaista tanssia todella haluan tehdä. Näen toisten tanssi-

Tunnen ihollani lattian kylmyyden, seinän karheuden tai tans-

taiteilijoiden tekemiä teoksia vain muutaman kerran vuodessa,

sikumppanini kehon lämmön. Sukkahousutehtaalla tanssies-

joten trendien perässä en täältä käsin pysty juoksemaan. Inspi-

sani haistoin väriaineiden kitkerän tuoksun. Harvemmin pääsen

raation täytyy tulla sisältä ja ympäriltä. Vaikka kiire on globaalia

tanssiessani maistamaan, mutta FIKA (2007) teoksessa tarjosin

ja ulottuu tännekin, pohjoisessa on vähemmän houkuttimia ja vi-

osalle yleisöstä pullakahvit näyttämöllä. Kuulen oman hengityk-

rikkeitä ja siten enemmän aikaa keskittyä olennaiseen. Luonto ja

seni, liikkeiden tuottamat äänet, muusikon soittaman musiikin

muutokset luonnossa vaikuttavat suoraan elämääni.

tai liikenteen melun ulkona. Näen seinät, jotka minua ympäröivät,

Pohjoisessa ainoastaan resurssien rajallisuus on asettanut

esitystä seuraavan yleisön tai kaukana piirtyvän horisontin tans-

tekemiselleni haasteita, joiden edessä on joskus ollut pakko

siessani vaikka meren jäällä. Lisäksi tiedostan, missä asennossa

taipua. Pienessä yhteisössä elettäessä toiset ovat nousseet mer-

olen, olenko rento ja vapautunut vai onko kehoni jännittynyt. Ta-

kittävään asemaan. Minun on pitänyt valita, olenko työni kanssa

juan myös ajan ja sen kulun, liikunko hitaasti vai nopeasti, olenko liikkunut minuutin vai 20 minuuttia. Huomioin pintaan nousevia

3 Suomennos kirjoittajan. Tekijänoikeuden alaista materiaalia

ajatuksia, tunnetiloja, muistoja, muiden tanssijoiden toimintaa ja Tanssistako dokumentiksi?

79


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

yleisön reaktioita. Informaatiotulva improvisaatiossa on valtava. Mitä vain voi tapahtua. Esitystä eteenpäin vievät valinnat on pystyttävä tekemään intuitiivisesti, ennalta suunnittelematta ja ajatustakin nopeammin. Improvisaation ja dokumentaarisuuden suhde ilmenee mielestäni siinä, että liikkeet ja tapahtumat ovat aitoja ja totta, syntyvät silmiemme edessä. Aina on olemassa riski, että improvisoidessaan sortuu maneereihin tai teeskentelyyn. Toisaalta improvisaation epäonnistuminen on sekin osa aitoa tilannetta ja vallitsevaa hetkeä. Improvisaation kiehtovuus on juuri sen läpinäkyvyydessä. Näemme silmiemme edessä ihmisen, ja materiaali on vain väline nähdä ihminen selkeämmin. Samaan uskon esimerkiksi dokumenttielokuvan tekijän pyrkivän. En yritä esityksessä muuntautua toiseksi vaan olla vielä enemmän oma itseni. Olen tehnyt paikkasidonnaisia improvisaatioita kaupungin kaduilla ja muissa julkisissa paikoissa. Niissä oman osansa koreografiaan tuovat yleisön odottamattomat reaktiot. Esimerkiksi kadulla ihmiset jäävät turvallisen välimatkan päähän katsomaan tai rohkenevat tulla hyvinkin lähelle, he saattavat kommentoida ääneen tai olla kuin minua ei olisikaan. Joissakin teoksissani olen kutsunut ihmisiä yleisön joukosta esitykseen mukaan, jolloin heidän reaktionsa ja päätöksensä tulla tai olla tulematta muodostuvat osaksi teosta. Improvisaatioesitys, johon sisältyy interaktiota yleisön kanssa, voidaan nähdä dokumentaarisena tapahtumana siitä, mitä taTanssia kaupungilla. 2006. Barentsin TanssiFestivaali Hammerfestissa. Kuva: Susanna Naess-Nilsen.

80

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

pahtuu, kun esiintyjän ja yleisön välistä rajaa hämärretään. Interaktiivinen esitystilanne poikkeaa huomattavasti perinteisestä


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

esitystilanteesta, jossa yleisö ja esiintyjät on erotettu toisistaan

taiteilijaa pyydettiin valmistamaan taideteos kyseiselle paikalle.

selvästi ja turvallisesti omille alueilleen ja jossa päähuomio kiin-

Oman haasteensa työllemme toi se, että joku tai jotkut kävivät

nittyy näyttämön tapahtumiin. Minua kiinnostaa luoda esitysti-

yöaikaan hajottamassa valmisteilla olevat teokset. Päädyin te-

lanteita, joissa nämä alueet sekoittuvat ja joissa esiintyjän ja kat-

kemään jokaiselle päivälle yhden tanssin, jonka esitin satunnai-

sojan roolit saattavat hetkittäin vaihtua.

sille ohikulkijoille. Pienteokset syntyivät muun muassa tiilimurskeen peittämälle rannalle, ”salaa” luostarin saliin (luostarissa ei

Ympäristön armoilla ja armossa Olen esiintynyt erilaisissa autenttisissa ympäristöissä: kyläsau-

saanut tanssia, joten esittelykierroksella jäin tarkoituksellisesti vähän jälkeen ja tanssin pienen tanssin, ennen kuin otin ryhmän taas kiinni), romuauton päälle ja entiseen vankiselliin. Viimeisen

nassa, sahalla, sukkahousutehtaassa, kaatopaikalla, kaupunki-

päivän teokseni oli Lady PromZona, joka oli pukeutunut paikalta

en keskustoissa, klubeilla, gallerioissa, vanhainkodeissa, päivä-

löytämistäni romuista tehtyyn asuun ja joka opasti yleisöä esi-

kodeissa ja nyt viimeisimpänä myös yksityiskodissa.

tellen kaatopaikkaa ja sen taideteoksia.

Toisin kuin näyttämöllä aidoissa paikoissa on jo sisältöä, ker-

Teoksessa Nylon (2008) vietin paljon aikaa Tornion Nanso

rostumia ja historiaa. Niihin ei tarvitse alkaa erikseen luoda

Group Oy:n sukkahousutehtaalla huomioiden, liikkuen ja kes-

maailmaa, muuttaa niitä joksikin muuksi. Voin käydä käsiksi

kustellen. Sukkahousutehdas yllätti minut visuaalisuudellaan.

omaan olemiseeni, tunnustella, mitä paikka minussa herättää,

Mekaanisesta koneistuksesta ja tehdasmaisuudesta huolimatta

ja heijastella omaa suhdettani tilaan, sen historiaan ja nykypäi-

miljöö ja sukkahousut herättivät minut miettimään naiseutta.

vään. Jos esitysympäristössä on muita ihmisiä, teokseen luon-

Luin paljon aihetta käsittelevää kirjallisuutta, kuuntelin naisten

nollisesti vaikuttavat heidän tapansa olla tilassa. Näistä elemen-

tekemää musiikkia ja haastattelin naisia. Tehtaalla viettä-

teistä syntyy paljon mahdollisuuksia.

mäni aika synnytti erilaisia kohtaamisia siellä työskennelleiden

Venäjällä Solovkin luostarisaarella sijaitsevalla kaatopai-

naisten kanssa. Ehkä toin heidän päiväänsä jotain erilaista. Ehkä

kalla syntyi Lady PromZona (2003 ). Vierailin Solovkissa paikal-

he teokseni koettuaan näkivät työpaikkansa hieman toisin. Koska

lisen taiteilijaseuran kutsumana yhdessä Barentsin alueen eri

halusin tehdä näkyväksi heidän jokapäiväisen työnsä, tanssiesi-

alojen taiteilijoista koostuneen ryhmän kanssa. Liikuimme saari-

tykset toteutettiin tehtaan käydessä, arkisen työnteon lomassa.

ryhmän saarelta toiselle, kuulimme alueen julmasta historiasta

Tanssiteoksessa esittäytyi neljä hyvin erilaista naishahmoa,

ja näimme Gulag-ajan vankisellejä sekä kulttuurihistoriallisesti

jotka eivät olisi syntyneet ilman tehdasta. Henkilöiden tapa olla

arvokkaita nähtävyyksiä. Vietimme myös päivittäin aikaa alu-

ja liikkua liittyi olennaisesti juuri tiettyyn paikkaan tehtaalla, sen

eella, jonne saarelaiset olivat kuljettaneet romujaan, ja jokaista

synnyttämään äänimaailmaan, valaistukseen, hajuihin ja tava-

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Tanssistako dokumentiksi?

81


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Hannele Fors

Kolttalapsia Ylemmällä Kolttakylällä, 1896. Kaikki artikkelin kuvat: Ellisif Wessel, Finnmark fylkesbibliotek.

Dokumentaarisuuden juuria etsimässä Ellisif Wessel - runollinen vallankumouksellinen Joukko lapsia istuu lumessa hymyillen hieman ujosti kameran

syyttä. Ellisif Wessel kuvasi lasinegatiiveille ja kuljetti sekä ne-

linssille – ja yli sata vuotta myöhemmin katsojalle, minulle. Taus-

gatiiveja että laatikkokameraansa kesäisin venekyydissä tai

talla näkyy matalia hirsirakennuksia ja niiden yllä kuivalihaa koi-

hevosen vetämissä vaunuissa niillä reiteillä, joihin harvat tiet

vukarahkoihin ripustettuna. Lasten jännittyneiltä ja samaan ai-

veivät ja talvisin poron vetämässä pulkassa tiettömillä tunturi-

kaan uteliailta kasvoilta voi aistia tilanteen erikoisuuden, heitä

taipaleilla. Voin vain kuvitella, miten monta loistavaa otosta hän

valokuvataan. Lapset ovat ensin saaneet seurata kameran aset-

vuosien varrella menetti pulkkakyydin rytinässä.

tamista kuvausvalmiiksi ja nyt he tuntuvat odottavan maagista ”ratkaisevaa hetkeä”.

94

Valokuvaajan

liikkuminen

näillä

seuduilla

oli

harvi-

naista, vaikka alue olikin tutkijoiden suosiossa. Tämä kuva

Kuva on otettu Ruijassa Ylemmällä Kolttakylällä lähellä Boris

saattoi olla ensimmäinen ja jäädä ainoaksi, joka näistä lap-

Glebiä, nykyisen Venäjän alueella, vuonna 1896. Kuvaajana toimi

sista koskaan otettiin. Kuva on ajan dokumentti ja visuaa-

kunnanlääkärin vaimo Ellisif Wessel (1866–1949). Valokuvaa-

linen muisti. Mutta millaisen ajan ja millainen dokumentti?

minen tuohon aikaan ja etenkin tuolla alueella vaati kärsivälli-

Millaisen kuvan tämä valokuva antaa 1800-luvun lopun rui-

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Kirkkoniemi vuonna 1897.

96

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

jalaisten elämästä? Onko sen dokumentaarinen sisältö tänään mahdollisesti eri kuin runsaat sata vuotta sitten?

autenttisena dokumenttina oli vahva.

Dokumentointivälineestä kertakäyttötuotteeksi Valokuva ja valokuvaaminen ovat arkipäiväistyneet sitten Ellisif Wesselin aikojen. Elämme valokuvatulvan aikakautta; kuvia on kaikkialla ympärillämme. Emme välttämättä kiinnitä niihin erityistä huomiota, mutta toisaalta on vaikea kuvitella maailmaa ilman niitä. Valokuvalla on yhä tärkeä rooli esimerkiksi tiedonvälityksessä samoin kuin henkilökohtaisella tasolla taltioitaessa elämän tärkeimpiä hetkiä. Valokuvan digitalisoituminen on tehnyt kuvaamisesta ja valokuvien

välittämisestä

helppoa

ja

halpaa.

“Usko valokuvaan todellisuuden

Digipokka-

reiden ja kännykkäkameroiden myötä suhteemme valokuvaan on muuttunut. Siitä on tullut kertakäyttötavaraa: se tuotetaan nopeasti, välitetään eteenpäin ja poistetaan käytön jälkeen.1 Snapshot-valokuvaaminen on saanut uuden merkityksen. Digitaalisen valokuvan elinaika on lyhyempi kuin yhdenkään analogisella menetelmällä tuotetun. Digitaalisuuden myötä myös kuvan sisällön muokkaaminen kuvaamisen jälkeen on tullut jokapäiväiseksi, eikä valokuvaa enää pidetä kiistattomasti autenttisena dokumenttina tai todisteena. Valokuvan alkuaikoina tilanne oli toinen. 1800-luku oli suurten innovaatioiden ja keksintöjen aikaa, kamera oli vain yksi

niistä. Elettiin suurta muutoksen aikaa ja valokuva oli tervetullut väline tuon muutoksen dokumentointiin. Luonnontieteet elivät kukoistuskauttaan, ja valokuva sivuutti nopeasti piirrokset luonnontieteellisen tutkimuksen ja dokumentoinnin välineenä. Usko valokuvaan todellisuuden autenttisena dokumenttina oli vahva. Daguerreotypian keksijä Louis Jacques Mandé Daguerre katsoi valokuvan olevan suora kopio luonnosta. Olihan valokuva luonnonvalon tulosta, valon piirtämää, eikä siten ihmisen kädenjäljen aikaansaannos. William Henry Fox Talbot nimesi ensimmäiset valokuvakirjansa osuvasti The Pencil of Nature. Myös englantilainen valokuvaaja Peter Henry Emerson luotti valokuvan dokumentaariseen voimaan ja totesi teoksessaan Naturalistic Photography for Students of the Art vuodelta 1889: ”Valokuvalla on yksi ominaisuus, jota millään muilla kuvilla ei ole, me voimme luottaa siihen todellisuuden dokumenttina”. Vaikka Daguerre ja Fox Talbot myöhemmin myönsivät, että valokuvan sisältöön vaikuttivat myös valokuvaajan arvot, valinnat ja toiminta, eikä se siten ollut puhtaasti luonnon itsensä tuottama tarkka kopio todellisuudesta, kertovat esimerkit alkuaikojen vahvasta uskosta valokuvan dokumentaariseen luonteeseen. Norjalaisen valokuvauksen historian, Norsk Fotohistorie (2007), yksiin kansiin koonneet Larsen ja Lien toteavat valokuvaamisen olleen

1 Esim. nuorten suosimassa IRC-galleria -nettiyhteisössä jatkuva uusien kuvien esille laittaminen ja ”vanhojen” poistaminen on osa toimintaa. Tekijänoikeuden alaista materiaalia

olennainen osa luonnontieteellistä tutkimustyötä. Valokuvaaja kameroineen ja lasinegatiiveineen otettiin usein mukaan tutkiDokumentaarisuuden juuria etsimässä

97


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

musmatkoille. Valokuvien avulla maailma avautui uudella tavalla

kunnanlääkäriksi ja nuoripari lähti heti häiden jälkeen 18 päivää

yhä laajemmalle yleisölle.

kestäneelle matkalle kohti Kirkkoniemeä. Uuden kotiseudun on täytynyt näyttää maailman laidalta pääkaupunkiseudun ja Ellisifin kotipaikan Dumbosin seuraelämään

Ellisif – etelän tyttö pohjoisessa

verrattuna. Wikan kuvailee Wessel-elämäkerrassaan Kirkko-

Ellisif Wessel kuvineen on kiehtonut minua jo kymmeni-

niemen rakennuskantaa vuonna 1886: pari ranta-aittaa, kirkko,

sen vuotta. Hän on Suomessa varsin tuntematon valoku-

kunnantalo, suntion talo, kauppiaan tila ja hieman kauempana

vaajana ja henkilönä, mutta Norjassa hänet tunnetaan laa-

pappila sekä kunnanlääkärin asunto, johon Wesselin pariskunta

jalti sekä valokuvistaan että varsinkin poliittisesta toiminnas-

asettui. Kirkkoniemen kyläkeskuksen asukasluku oli tuolloin 36.

taan. Hänen värikkään elämänsä pohjalta on tehty tv-dokument-

Kunnanlääkärin toimialueeseen kuului kuitenkin koko Etelä-

ti , teatteriesitys , romaani ja kaksi biografiaa sekä kirjoitet-

Varangin laaja alue, jossa asui noin 1 900 eri etnisiin ryhmiin

tu useita artikkeleita.

kuuluvaa asukasta. Suurimman ryhmän muodostivat kveenit,

2

3

Ellisif

syntyi

4

5

Gausdalissa

vuonna

1866

kunnanlääkäri

toiseksi eniten oli saamelaisia ja saamensukuisia ja vasta kol-

Wilhelm Müllerin perheeseen. Tyttöjen kouluttaminen oli

mantena tulivat norjalaiset viranhaltijat ja uudisasukkaat, joita

1880-luvulla vielä suhteellisen uusi ilmiö. Ellisif lähetet-

Andreas Wesselin arvion mukaan oli alle 3008.

tiin 16-vuotiaana Kristianiaan , jossa hän kävi yksivuotisen kes6

kikoulun.

Uusi kunnanlääkäri oli paljon matkoilla ja potilaskäynneillä laajan toimialueensa eri kolkissa. Hänen nuorikkonsa totuttautui

19-vuotiaana Ellisif avioitui äitinsä vastustuksesta huolimatta

elämään piian ja rengin kanssa talossa, joka oli kaikin puolin

serkkunsa Andreas Wesselin kanssa. Lääkäriksi vastavalmis-

vaatimaton aiempiin asuinoloihin verrattuna. Kulttuurishokki

tunut Wessel oli saanut ensimmäisen pestinsä Sydvarangerin7

saattoi olla melkoinen.

2 NRK 1976.

8 Andreas Wessel kirjoitti aiheesta artikkelin Befolkning i Sör-Varanger efter 1870 ja sen julkaisi Tromsø Museums Skrifter vuonna 1928.

3 Liv Marie Austrem, Tend en gnist i bankende sinn, Kirkkoniemi 1991, ohjaus Svea Andersen, Hålogaland Teaterselskap. 4 Cecilie Enger, Himmelstormeren, Oslo 2007. 5 Terje Nilssen, Ellisif Wessel – en himmelstormer, Trondheim 1975; Steinar Wikan, Ellisif Wessel, en biografi, Oslo 2008. 6 Nykyinen Oslo. 7 Nykyinen Etelä-Varanki.

98

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Ellisif Wessel oli tiettävästi ensimmäinen pyöräilevä nainen Kirkkoniemessä. Kuvan on todennäköisesti ottanut Ellisifin paras ystävätär kätilö Annette Lilleeng tohtorin talon edustalla Solheimissa n. 1900.


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Taito Kantomaa

Noste, 2010. Kuva: Tatu Kantomaa.

Kerrottuja ääniä

116

Ylitän Jäämerentien ja ylitän Kemijärven radan. Vähitellen auto-

mutta syntyvät taas uudestaan ensi keväänä ja sitä seuraavana.

jen hurina vaimenee ja Ounasvaaran kaupunkipuiston luonto saa

Kaupungissa ruoho kasvaa asfaltin halkeaman läpi muistuttaen

yliotteen. Rinnettä noustessa arkisten ajatusten paine kevenee.

säyseästi olemassaolostaan. Kysymys on ajan suhteellisuuden ja

Tyynenä huhtikuisena päivänä nelostien kohina kantautuu koko

ihmisen pienuuden käsittämisestä, mihin ääni-ilmaisu on mainio

pohjoisenpuoleiselle rinteelle. Hanki kantaa ja voin kävellä vaa-

väline. Äänet jatkavat ajatteluani, kun sanat loppuvat.

ran laen yli. Luonto on hiljaa, mutta täysin hiljaista ei sentään ole:

Ääni-ilmaisuni tausta on musiikissa. Huomaan usein kuunte-

ambulanssin sireeni, Ounasrinteen kappelin kellot ja moottori-

levani kaupungin, luonnon ja kodin hälyjä rytmillisinä ja soinnil-

pyörän ulvahdus.

lisina kokonaisuuksina. Erotan ja eristän niistä äänellisiä osia,

Ympäristössäni minua kiinnostaa luonnon ja kaupungin lomit-

jotka syntyvät, kehittyvät ja sammuvat. Etsin hälystä harmoni-

taisuus. Pyrin taltioimaan sen, mitä joka tapauksessa ja koko ajan

oita, sointeja, rytmejä, satunnaisuutta ja toistoa. Tämän taustan

tapahtuu. Luonnon ja ajan jatkumo on riippumaton yksittäisen

päälle rakennan oman ilmaisuni: rytmin, harmonian, toiston ja

ihmisen arkisesta toiminnasta. Purot kuivuvat tänäkin keväänä,

satunnaisuuden.

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Raita, 2010. Kuva: Tatu Kantomaa.

Musiikin kummajaisia Vuonna 1970 Luc Ferrari kohahdutti musiikkipiirejä teoksella Presque Rien no:11. Teos koostui kalastajakylässä äänitetystä äänestä, jota ei ollut muokattu oleellisesti jälkikäteen. Äänimaiseman sijoittaminen musiikin kontekstiin synnytti kritiikkiä, vaikka esimerkiksi ääniä sellaisenaan esille tuonut John Cagen hiljaisuuskappale 4'33"2 oli kuultu jo parikymmentä vuotta aikaisemmin. John Cagen 4'33" ja Luc Ferrarin Presque Rien no:1 aiheuttivat molemmat hälyä musiikkipiireissä. Teoksina ne toimivat kuitenkin olennaisesti eri tavoin. Cagella äänten kuulemisen mahdollistava hiljaisuus syntyi sävelten puutteesta, kun taas Luc Ferrari korvasi sävelet konkreettisella äänimateriaalilla ja hylkäsi kokonaan ajatuksenkin sävelistä. Esimerkit ilmentävät, että abstraktin ja konkreettisen musiikin keinot voivat johtaa samankaltaisiin lopputuloksiin: äänten esille tulemiseen sellaisinaan. Konkreettinen musiikki3 syntyi 1940-luvun lopulla Ranskan radion kokeilustudiossa, missä Pierre Schaeffer käytti kehittyneen ääninauhatekniikan suomia mahdollisuuksia, joita olivat mm. materiaalin soittaminen päällekkäin, nauhan toistaminen takaperin, nauhojen synkronointi ja toistonopeuksien muuttaminen. Osa konkreettista äänimateriaalia kokeilleista säveltäjistä koki

ongelmalliseksi sen, että äänimateriaali säilytti liiaksi viitteitä alkuperästään eikä ollut säveltäjän täydellisessä kontrollissa. Konkreettisen äänimateriaalin käyttö edellyttää mielestäni toisenlaista lähestymistapaa: sattumanvaraisuuden ja erilaisten assosiaatioiden hyväksymistä. Minulle varsinkin sattumanvaraisuus on tärkeä elementti, jota teoksia koostaessani pyrin korkeintaan ohjailemaan tiettyyn suuntaan. Äänen tekemiseen kuuluu sattumaa rajoittavien reunojen asettaminen ja joskus vaihtoehtojen määrällinen rajaaminen. Joskus sattuma kuuluu vain teoksen yhdessä äänessä, joskus koko teos on sattumista syntynyt. Sattumanvaraisuutta lisää myös se, etten teoksen tekijänä vaikuta ympäristöäänien syntyyn enkä toisaalta kykene hallitsemaan kuulijoideni assosiaatioita. Äänimateriaalia on hyödynnetty musiikin teossa monella tavoin. On myös käynyt niin, että ääni-ilmiöt ovat muuntuneet orkesterimusiikin sävelten ja harmonioiden kielelle. Tällä tavoin esimerkiksi Arthur Honeggerin Pacific 2314 kuvaa kuusiakselisen höyryveturin liikettä perinteisten orkesterisoitinten keinoin. Tehtaan pauhu ja raitiovaunut ovat niin ikään saaneet musiikillisia ilmauksia. Äänimaiseman ja musiikin suhde on vuorovaikutuksellinen: musiikki muuttaa äänimaisemaa ja äänimaiseman ilmiöt saavat musiikillisia ilmauksia. Näin abstraktiksi taidemuodoksi koettu musiikki voi olla hyvinkin dokumentaarista, vaikkakin maalaillen ja suuntaa osoittaen. Konkreettinen ääni on kuin valokuva. Se tallentaa tilanteen

1 Luc Ferrari, Presque rien ou Le lever du jour au bord de la mer, 1967–1970.

sellaisenaan. Kuunnellessani Presque Rien no:1 -teosta voin

2 John Cage, 4’33’’, 1952. 3 Ransk. Musique concrète. Tekijänoikeuden alaista materiaalia

4 Arthur Honegger, Pacific 231 (Mouvement symphonique No.1), 1923.

Kerrottuja ääniä

119


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Ääniperformanssi Halkoja Hiljaisuus-festivaaleilla Kittilässä 2010. Hakkuupölkkyyn kiinnitetty triggeri laukaisi Taito Kantomaan (vas.) kirveen iskusta Sheffieldin bussiliikenteen hälyn. Äänimaisemaa täydensi Tatu Kantomaa bandoneoninsa kanssa. Kuva: Matti Selin.

120

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

”Tekijän omat ratkaisut höllentävät

otetta reaaliseen maailmaan, mutta toisaalta sitovat teosta kiinni tekijään ja hänen valitsemiinsa teemoihin.

helposti nähdä esimerkiksi moottoriveneiden lähdön rannalta tai lapsijoukon kirmailun. Välineistö asettaa toki rajoja. Vinyylilevy rätisee ja käytetty äänityskalusto antaa äänitteelle ominaisvärin. Muilta osin kalastajakylässä nauhoitetun äänen voi ajatella olevan sitoutunutta välittämään todellisuutta sellaisenaan. Kylän äänimaisemaa on tosin muokattu hieman: Presque Rien no:1 tiivistää päivän rannalla noin 20 minuuttiin. Tekijän omat ratkaisut höllentävät otetta reaaliseen maailmaan, mutta toisaalta sitovat

kaupunkimaisema hienovaraisesti abstrahoitui halkoja hakatessani musiikilliseksi äänimaisemaksi, jota Tatu Kantomaan bandoneon tuki.

Taide – ääneen ajattelua Taide on ajattelua. Ajattelu ei ole pelkästään kielellistä toimintaa, vaan se on myös muodollista toimintaa. Taide ajatteluna alkaa havainnosta ja erittelykyvystä, maailmassa olemisen jäsentämisestä, kokonaisuuksien hahmottamisesta ja niiden suhteuttamisesta muihin kokonaisuuksiin, niiden erottamiseen toisista. Taide luo ajatuksellisia kokonaisuuksia, käsitteitä, mutta se ei kykene nimeämään niitä. Taiteen luomat nimettömiksi jäävät käsitteet eivät ole yhtään vähempää olemassa kuin kielellisessä ajattelussa nimetyt käsitteet. Taide täydentää mielestäni kie-

teosta kiinni tekijään ja hänen valitsemiinsa teemoihin. Liikku-

lellistä ajattelua, mutta eräänlainen sanoinkuvaamattomuuden

minen tällä kahden muuttujan ulottuvuudella on ilmaisua, jonka

kuilu kuitenkin säilyy.

kautta konkreettisilla äänillä voi puhua.

Intentionaalisuus ja taide käsitetään yhdessä yleensä siten,

Toteutin yhdessä muusikko Tatu Kantomaan kanssa Halkoja

että ihminen suuntaa mielensä kohti taidetta. Taide on objekti,

-nimisen ääniperformanssin kesällä 2010 Agit-Cirk -sirkus- ja

jota ihmismieli tavoittelee, mutta tavoittaa siinä vain oman mie-

musiikkiyhdistyksen Hiljaisuus-festivaaleilla Kittilän Kaukosen

lensisältönsä taiteesta. Ymmärrän intentionaalisuuden käsitteen

kylässä. Englantilaisen teollisuuskaupungin Sheffieldin bussien

myös toisin: ihminen kohdistaa mielensä kohti maailmaa taiteen

jarrujen kirskunnat ja jytisevät moottorit kontrastoivat täydelli-

kautta. Taide on ihmisen tapa suuntautua maailmaan, oli ky-

sesti pohjoisen kesäiseen heinäniittymaisemaan. Soitin tätä te-

seessä sitten kaunis hedelmäasetelma, ihmisoikeuskysymykset

osta samalla, kun hakkasin halkoja pöllin päällä, johon olin liit-

tai nälänhätä.

tänyt äänen laukaisimen. Olin etukäteen käsitellyt ääniraitaa

Korva on rajautunut kuulemaan vain osan äänellisistä tapah-

siten, että jarrujen kirskunta pikkuhiljaa, 13 minuutin aikana,

tumista. Edelleen, rajallinen maailman aistiminen vaikuttaa

muuntui valaiden laulua muistuttavaksi etäiseksi huudoksi. Näin

siihen, millaisena sen koemme. Kieli, taide, myytit, tiede ja työ

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Kerrottuja ääniä

121


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Jaakko Heikkilä

Pekka ja Mikko-pässi 1991. Kaikki artikkelin kuvat: Jaakko Heikkilä.

Kuvausmatka Kirkkaan Nöyryyden lähteille Prologi Tornionjokilaaksoon Tapasin kirjailija Bengt Pohjasen syksyllä 1990. Olimme muutaman päivän Kassassa1 , Tornion väylän törmällä, Bengtin kotona. Bengt vei minut naapureihin, Sturen, Gunnarin, Nissen ja Jussan mökkeihin. Ajoimme Väylän vartta pohjoiseen. Pysähdyimme Siikavaaran pirtille. Jääkiteet ikkunoissa ja laudoitusta peittävä kuura raamittivat pytinkiä. Sinisen vihreästä pirtistä matkaan lähtenyt uskonnollinen hurmos oli Bengtin kirjallisuuden yksi pääteemoista.

Minulle nämä muutamat päivät merkitsivät porttien aukeamista Väylän varteen. Jatkoin kulkemista itsekseni. Kitkiöjoella tapasin Pekan, jonka Mikko-pässi poltteli kaikessa rauhassa ruotsalaista keltaista Blendiä. Parkalompolossa makasi Johannes saappaat jalassa keittiön sohvalla. Imi mälliä, nousi sohvalta, levitti kätensä ja päästi suustaan pientä uhoa sisältävän henkäyksen: ”Mulla soon ollukki tokalinen vaimoja.” Sitten tuli vastaan Inga, joka puhui ja puhui. Täytti yksinäisyyttään puheella. Kolmen tunnin yhtämittaisen saarnan jälkeen Inga katsoi minua terävästi. ”Jeesus oli Homoseksi”, Inga laukaisi ja silmät paloivat.

1 Kassan kylä sijaitsee Pajalan kunnassa, Norrbottenin läänissä, Ruotsin Tornionjokilaaksossa.

132

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Julkaisimme Bengtin kanssa Meänmaa-kirjan syksyllä 1992. Minulle työ oli ovien revähtäminen auki omaan kulttuuriini. Minulle Meänmaasta tuli prologi Tornionjokilaaksoon2 . Se oli hyvä pisto sydämeen.

Lars Levi ja armon penikat Yö pehmentää saranoiden kiljahduksen. Kosteus kantaa lempeää valoa. Porstuassa, vasemmalla on yksinkertainen puinen

Kirja lestadiolaisuudesta, uskonnosta? Sehän on meitä, meidän

hyllykkö. Oikealla tumma ovi heilahtaa lievästi raolleen. Avaan

omaa maailmaa. Väylä kuljettaa uskontoa suusta suuhun, kie-

oven varovasti. Jossakin laulaa joutsen. Äänet vahvistuvat. Saar-

leltä kielelle. Siitä tulisi mainio jatko Meänmaalle.

napirtin lankut narahtelevat ilkeästi askelteni alla. Penkit ovat

Kuljin seuroissa, Tärännössä, Kuivakankaalla, Haukipu-

yksinkertaiset ja suoralinjaiset. Hämähäkki on kutonut verkko-

taalla, Helsingin Käpylässä. Levitin kuvia työhuoneeni lattialle.

jaan ikkunoiden ylälistoihin. Verkoissa roikkuu muutama kuivu-

”Met olema kaikin lestadiolaisia”, lauleskelin. Kun aurinko si-

nut sääski.

litti väylän pintaa, poljeskelin työhuoneen lattiaa ja siirsin kuvien paikkaa. Joku häiritsi. Joku sanoi sisässäni: Ei tämä kulje näin. Panin kuvat pois. Siirsin filmit mappiin. Miksi se ei kulkenut? Kuvat vahvistivat lestadiolaisuuden kliseitä. Ne olivat sitä, mitä lestadiolaisuudesta odotetaan. Ne ovat reportaasia, väylä karjahteli minulle. Aivan hyviä lehtikuvia, jyrähteli ukkonen Ruotsin rannalla. Lähdin matkaan uudestaan. En hakenut seuroja enkä hurmosta. Aloin tehdä teosta ihmisistä, joiden elämää Lars Levi Lestadius on leimannut tavalla tai toisella . 3

Hänen kuvassaan ovat puiset, maalaamattomat raamit. Nostan kuvan pois seinältä. Kääntelen kuvaa käsivarsillani. Hän katsoo lempeästi. Silmiä varjostavat tummat, tuuheat kulmakarvat. Lainehtivan tukan kiehkura kurvaa otsalle silmien väliin. Yön valo pehmentää posket vaaleaksi sametiksi. Kuvan perusteella hän voisi olla joku huikenteleva italialainen filosofi. Tai ranskalainen ruhtinas, joka keskittyy aateliston juhlissa naisten hauskuttamiseen. Otan kuvan kainaloon. Painan sitä kehoani vasten. Suojaan sitä. Ulko-ovi narahtaa tuomitsevasti. Pihalla kettu katsoo syyttävästi. Se heilauttaa häntänsä valkoista täplää ja katoaa rannalle tulvaveden silittämiin pajukkoihin.

134

2 Meänmaa-kirjan (1992) takakannessa kerrotaan mm.: ”Ruotsin Tornionjokilaakso on oma maa, MEÄNMAA; jossa on vielä voimakkaasti aistittavissa lähihistorian ristiriitaisuus. Voimakas lestadiolaisuus, kommunistiliike ja herätysliikkeet sekä Ruotsin valtiossa oleva ikivanha Suomen vähemmistökieli ovat repineet köyhissä oloissa eläviä ihmisiä.”

talven jätettä mukaansa. Asettelen kirkkoherran kuvan pajun

3 Kuvateos Kirkas nöyryys, 1997, on omistettu Lars Levi Laestadiuksen muistolle. Valokuvat on otettu Ruotsin Lapissa 1992–1995.

Lestadius omaa maailmaansa, väylää, talven nöyryyttämiä puita,

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Joki on pullistunut keskeltä. Vesi nousee kohti kesää, vetää haarukkaan. Alusta ei ole vakaa. Virta taivuttaa pajun oksaa, kallistaa kirkkoherraa vasemmalle. Siinä katselee Lars Levi


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Lars Levi Laestadius, Karesuando 1993. Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Henrik Unga eli Posti-Heikki, 1995. Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

valkoisia pajunkissoja, arkaa maisemaa, jota Kaaresuvannon kirkontorni valvoo.

Pakkaan kuvat mukaani. Ne voisivat toimia tien näyttäjänä, väylänä erämaakyliin, kirkkaan nöyryyden lähteille.

Otan valokuvan kirkkoherran kuvasta. Yöusva täyttää väylän, sitoo kuvan itseensä. Silloin alkaa hitaasti kasvava sade. Säikähdän. Kirkkoherra kastuu. Pieni, kirkas pisara putoaa lasille,

Fransi ja Gunnar

kun nostan kuvan pajun haarukasta.

Soratie loppuu jokeen. Oikealla on pieni kauppa. Joki on kes-

Musta, miltei näkymätön naula odottaa kuvaa seinällä sateen kattaman ikkunan vierellä. Asetan kuvan omalle paikalleen saarnapirttiin. Silitän paidan helmalla kosteuden lasinpinnasta ja toivon, etten vaurioittanut kuvaa. Kirkkoherran työn jatkajia, maallikkosaarnaajia, sanoman levittäjiä löytyy Oulun maakuntakirjastosta. Juhani Raattamaa istuu kuvassa kädet tukevasti vatsan päällä. Posti Heikin profiilissa on ankaran maiseman armottomuutta. Ies-Pieti ja vaimo ovat käsikkäin kuin kaksi pesäpönttöä hakevaa telkkää. AntinPieti on suunnannut katseensa tuntureiden toiselle puolelle, tulevaisuuteen. Jospa ihmiset eläisivät viattomasti kuin Lapin ohutta rantaheinää pureskelevat karitsat. Kuvat vedostan suurelle graafiselle filmille. Kuvafilmin kiinnitän pleksilasiin yhden kerrallaan. Sytytän tulen lasin taakse väylän rannalle. Kirkkoherran kasvojen takaa nousevat liekit. Sitten kuvaan Posti-Heikin ja Antin-Pietin. Vaihdan pleksin

keltä sula. Sulaa raamittavat auringossa hehkuvat hanget. Joku ajaa venettä sulan yli. Oikealla, kaupasta vähän eteenpäin seisoo mies mustilla portailla. Lumi kiipeää kellertävälle puuseinälle ja nuolee ikkunalautoja. Miehen harmaat karvalakin lepareet heilahtavat. Käsi siirtyy otsalle suojaamaan silmiä armottomalta auringolta. ”Soon tullu kevät”, sanon ja astun portaille. ”Menemä sisäle”, mies sanoo pehmeällä äänellä. Aurinko lyö seinäkellon pitkään viisariin. Se kiiltää kuin timantti. Sisällä oleva mies istuu, asettaa kahvikupin keittiön punakukkaiselle liinalle ja jatkaa istumistaan. Ikkunan läpi puhaltava tuuli heiluttaa miehen otsalta nousevia hauraita hiuksia. Ulkoa tullut mies jättää kumisaappaat oven pieleen ja asettuu istumaan pöydän toiselle laidalle. ”Älä ota kenkiä pois”, toinen sanoo, kun kyyristyn kohti lattiaa.

paikkaa, lisään puita nuotioon. Lieskat tunkevat Raattamaan kä-

”Parempi pittää jalassa, laattialla vettää.”

sien läpi. Koko Ies-Pieti on tulessa. Saarnamiehiä ajavat mat-

Kaivan kameran laukusta. Oven pielessä oleva sinikantinen

kaan Lestadiuksen liekit. Sydämissä riehuu polte käpertyä ju-

penkki odottaa istujaa. Ulkoa tullut mies sytyttää hellaan tulen.

malan syliin. Pelastaa sontatunkiolla kieriskelevät lähimmäiset.

Pitelen kylmää kameraa sylissä.

Julistaa paremmasta, tasapainoisemmasta elämästä. Tekijänoikeuden alaista materiaalia

”Juohaanpa kahvit”, mies sanoo. Kuvausmatka Kirkkaan nöyryyden lähteille

137


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Kalle Lampela

Lankapiirustus on uniikkiteos, joka syntyy satojen jopa tuhansien pistojen tuloksena. Kuvan tekoprosessin alkupäässä on dokumentaarinen valokuva. Kuva: Aika Urata.

Pistelemällä tulkittuja kohteita Japanilaisen kirjailijan Abe Kobon romaanissa The Box Man1 va-

sestä jäljennettävyydestä. Kobon kerronnassa todellisuus ja mie-

lokuvaajapäähenkilö muuttuu ”käsitetaiteiljaksi”. Hän raken-

likuvitus sekoittuvat. Onko se todellisuuden tila, jota tarkkaillaan,

taa itselleen erityisvarustetun pahvilaatikon, jonka pukee ylleen.

todellakin sitä, mitä se näyttää olevan, vai kääntääkö tulkinta to-

Pahvilaatikon reiästä hän tarkkailee ympärillään avautuvaa suur-

dellisen ylösalaisin kuin camera obscura konsanaan? Näin syn-

kaupunkia ja kirjaa pahvilaatikon seiniin yksityiskohtaisesti ha-

tyvä ylösalainen kuva ei ole yhtään vähemmän todellinen kuin

vaintojaan. Tilanne mutkistuu, kun kuvaan astuu toinen laatik-

autenttinenkaan kohde. Kaikki elementit ovat läsnä mutta kään-

komies. Näin henkilö, jota katsotaan, katsoo takaisin, ja henkilö,

teisesti.

joka katsoi, muuttuu henkilöksi, jota katsotaan.

Yhteiskunta- ja taideteoreetikko Theodor W. Adornon mukaan

Tarkkailijan katseen ja todellisuuden välinen suhde ilmentää

laatuero luolan seinään piirtävän käden ja kuvan yhtaikaisen mo-

myös todellisen ja tulkinnan välistä suhdetta sekä ajatusta tekni-

nentamisen mahdollistavan kameran välillä on ilmeinen. Tosin luolamaalauksen objektivointi välittömästi nähdystä sisältää jo

1 Jap. Hakootoko.

152

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

teknisen menetelmän potentiaalin, jonka vaikutuksesta nähty


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

erottautuu näkemisen subjektiivisesta aktista. Jokainen teos on jo itsessään jäljennös jostakin.

Kävelen

Viirinkankaalta Vierustielle. Tien laidassa seisoo

osittain keltaiseksi maalattu kivitalo, jonka kyljessä on keskeneräiseksi jäänyt rakennusprojekti. Vierustien puoleista seinää on

Dokumentaarinen valokuva työprosessin osana

viimeistelty jonkin matkaa harmaalla pintamateriaalilla, muutoin laudat ja johdot retkottavat. Uusituista ikkunoista muutama

Hyödynnän taiteellisessa työskentelyssäni dokumentaarista va-

on rikki. Pressut heiluvat tuulessa. Vieressä kulkee rakennus-

lokuvaa yhtenä osana kuvan tekemisen prosessia. Autenttises-

rykelmän suuntaisesti Nelostie, josta ohikulkijat ovat jo vuosia

sa alkupisteessä on rakennettu ympäristö: konkreettiset raken-

saaneet katsella tätä nähtävyyttä. Nappaan muutamia kuvia di-

nukset ja muut kohteet. Todellisina niitä voi tarkastella paikan

gikameralla. Läheltä ja kaukaa, suoraan edestä ja eri kulmista. Varastotieltä

päällä.

jatkan

Revontuli-Rinteenkulma-kauppakes-

Digitaalinen valokuva on ensimmäinen jäljennös ja lankapii-

kuskompleksille. Keskusurheilukenttä on revitty auki. Aita on

rustus sen valikoiva toisinto. Se on eräänlainen käsin tehty mu-

mutkalla ja roskia lojuu sen toisella puolella. Pysähdyn puisen

kaelma todellisuudesta, josta jotakin merkittävää jää välttämättä

asemarakennuksen, nykyisen kuvataidekoulun kohdalle. Otan

pois, mutta jotakin muuta nousee vastavuoroisesti esiin.

siitä kuvan. Viereinen Lyseonpuiston lukio oli jo menossa liike-

Värikuvat muuttuvat tummanruskeaksi viivaksi luonnonvalkoi-

elämän ja matkailun käyttöön, mutta eläköityneen rehtori Hely

sella paperilla. Todellisuus tulee manipuloiduksi kuin pitkäkes-

Kalkkisen voimakas tahto puuttui peliin. Rakennus säilyy koulu-

toisessa kuvankäsittelyprosessissa, jossa valokuvan hetkellinen

käytössä, mutta menee pian remonttiin.

todistusvoima pala palalta muuttuu taiteilijan omien ratkaisujen seurauksena subjektiivisemmaksi kadottamatta silti objektiivisuuttaan.

Kävely kotikaupungissa Teen

kesäisenä

sunnuntaina

kävelyretken

kotikaupungis-

sani Rovaniemellä. Vedän jalkaan reisitaskuhousut ja lenkkikengät. Kietaisen kaulaani villakaulahuivin, puen päälle paksun takin ja vedän käsineet käsiin. On 7.6.2009, sää on puolipilvinen ja lämpötila kahdeksan astetta. 154

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

“Se on eräänlainen käsin tehty mukael-

ma todellisuudesta, josta jotakin merkittävää jää välttämättä pois, mutta jotakin muuta nousee vastavuoroisesti esiin.


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Lyseonpuiston lukio, vanha asemarakennus ja päiväkoti ovat

suuntaisesti. Only on kirjoitettu horisontaalisesti Locals sanan o-

betonisen pysäköintihallin seurana kertomassa kaupungin histo-

kirjaimesta. Lähempänä Arktikumia sijaitseva pysäköintialue on

riasta ja nykyisyydestä sekä niistä päätöksistä, joita kaupungissa

täynnä. Lakotaintiaani Ernie La Pointe puhuu sisällä. Alkaa sataa

tehdään ja toteutetaan. Kauppakeskuskompleksia on kutsuttu

rakeita. Suojaudun suuaukon alle.

Lapin Kansan yleisönosastolla ympäristörikokseksi. Nappaan muutaman kuvan betonisesta parkkihallista päiväkodin puolelta. Kävelen nelosmontun ylittävälle sillalle, josta käsin saan koko

Valokuvasta pisteiksi

kompleksin mainoskyltteineen ja tunneleineen kuvaan. Revon-

Seuraavana päivänä kävelen työhuoneelle. Siirrän kuvat tietoko-

tuli-Rinteenkulmaan ei ole hankittu promilleakaan taidetta. Ro-

neelle. Valitsen sommittelultaan onnistuneimmat ja mielenkiin-

vaniemen kaupungin päättäjät eivät tingi kulttuuripoliittisesta lin-

toisimmat. Printtaan kuvat mustesuihkutulostimella värillisinä

jastaan.

tavalliselle A4-tulostuspaperille. Ujutan printit kirkkaisiin muovi-

Kävelen Lapinkävijäntietä pohjoiseen. Kuollutta harmaata

taskuihin.

kauppakeskusseinää riittää. Muoviset kuvat hedelmäkasoista rik-

Piirrän ääriviivat mustalla ohuella, 0,05 millin kalvotussilla

kovat seinää tasaisin välein. Istutuksia ei ole. Viereisessä vesivau-

melko kurinalaisesti, mutta valikoiden. Kaikkia suoria viivoja en

rioisessa rakennuksessa toimi Galleria Napa vielä viime vuonna.

vedä viivoittimella, vaan pyrin siihen, että kädenjälki olisi suhteel-

Talossa on edelleen liiketoimintaa.

lisen vapaa.

Jatkan kauppakeskuskompleksin tieltä siirretyn jääkärimuisto-

Heijastan ääriviivapiirroksen piirtoheittimellä puolikkaalle sy-

merkin ohi alikulkutunneleita pitkin aina Arktikumin pysäköinti-

väpainopaperille (56 cm x 76 cm) ja pistelen ohuella neulalla reikiä

hallille. Betonilaatikon pinta on peitetty kermanvärisellä maalilla.

viivojen mukaisesti. Kun käsillä on yksityiskohtainen piirros, voi

Puhelinlangoilla heiluu muutama kenkäpari, jotka on sidottu yh-

pisteleminen viedä yli tunnin. Kun pistely on valmis, sammutan

teen ja heitetty roikkumaan pysäköintihallin ylätasanteelta.

piirtoheittimen ja siirryn pöydän ääreen työskentelemään.

Kävelen ylätasanteelle, jonka jokaisella sivulla on suora-

Pujotan neulaan tummanruskeaa ompelulankaa ja alan tui-

kaiteen muotoinen palkki. Palkissa on sen itsensä muotoinen

jottaa paperiarkkia, jossa on satoja pisteitä ellei enemmän. Pyrin

aukko keskellä, Pohjoisrannan puoleinen toimii sisääntuloauk-

arkkia pienempää tussipiirrosta seuraamalla selvittämään kuva-

kona. Yksi auto on pysäköitynä. Sisääntuloelementin toisella puo-

arvoituksen, mutta toisinaan minun täytyy tarkistaa linjoja piirto-

lella lukee Locals only. Teksti on spreijattu siten, että Locals on

heittimen avulla.

kirjoitettu ylhäältä alas, jolloin s-kirjain ei ole ihan mahtunut ele-

Valot ja varjot katoavat. En käytä viivaa varjostamismielessä,

menttiin vaan viimeinen sakara jatkaa betonisen ylätasanteen

kuten piirrettäessä usein tehdään, vaan seuraan muotoja ja mas-

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Pistelemällä tulkittuja kohteita

155


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Kuvat: Arto Liiti

Keltainen talo Nelostien varressa, Rovaniemi, 2009. Lanka syv채painopaperille, 56 x 70 cm. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelma/Rovaniemen taidemuseo.

156

Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Kauppakeskuskompleksi Revontuli-Rinteenkulman parkkihalli, Rovaniemi, 2009. Lanka syv채painopaperille, 52 x 82 cm. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelma/ Rovaniemen taidemuseo.


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Revontuli-Rinteenkulma kauppakeskuskompleksi, Rovaniemi, 2009. Lanka syv채painopaperille, 56 x 70 cm. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelma/Rovaniemen taidemuseo.

Tekij채noikeuden alaista materiaalia

157


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Hannu Karisto

Sture köökissä, 1990. Kuva: Jaakko Heikkilä.

Radiodokumentti ehdotuksia korvalle ja mielelle

166

Radio ja radiodokumentti ovat assosiaatioiden virtaa. Radio on

Radiodokumentti ja dokumenttielokuva puhuvat samaa kieltä.

mielikuvia, mielikuvitusta, muistoja, unta (ehkä myös lunta),

Radiodokumentti toimii tosiasiallisesti erittäin visuaalisessa vä-

tunnetta, alitajuntaa, tuonpuoleista, toista maailmaa. Radion

lineessä ja käyttää kaikkia tämän välineen ilmaisukeinoja. Puhe,

kielen logiikka muistuttaa unen logiikkaa. Asiat voidaan ilmaista

puheen sisältö, on vain yksi tapa kertoa viesti. Kaikki se, mitä

ei-kronologisesti, päällekkäin, väärässä järjestyksessä ja liittää

voidaan korvin kuulla, toimii dokumentintekijän työkaluna.

yhteen asioita, jotka eivät kaiken järjen mukaan mitenkään lii-

Aivan kuten dokumenttielokuvassa radiodokumentissa on

ty yhteen. Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus, toiveet, unelmat,

monentasoisia viestejä. Tarinan päähenkilön läsnäolo on tär-

realismi ja ei-realismi voidaan sotkea keskenään.

keää ja se, miten hän on läsnä: mielentila kuuluu. Koen ra-

Radion voima on juuri assosiatiivisuudessa, kuuntelijan mie-

dion maailman elokuvaa avarammaksi ja moniulotteisemmaksi,

lentilaan vaikuttamisessa. Radio on tekemisissä emootioiden

koska se ei tarjoa valmista kuvaa. Kuuntelijalle jää vapaus luoda

kanssa enemmän kuin muut välineet. Kuuntelijan tavoittaminen

teoksesta ja sen sanomasta oma tulkintansa, oma kuva mie-

emotionaalisesti on ensisijaisen tärkeää.

leensä. Liikkeellä, syvyysvaikutelmalla ja etäisyydellä mikrofo-

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Tuottaja-ohjaaja Hannu Karisto (vas.) ja äänisuunnittelija Kai Rantala Inarinjärven jäällä tammikuussa 2009. Tekeillä on radiodokumentti Pimeyden valo. Kuva: Jean-Claude Kuner.

nista on merkitystä sekä tietenkin sillä, miten ja millaiset äänet, äänimaailmat ja tauot kuuluvat. Kaikkia näitä elementtejä taitava radiodokumentintekijä käyttää välittäessään kuuntelijalle oman tulkintansa aiheesta. Radiodokumentin yksi voimatekijä on autenttisuus: maailma kuuluu ja on läsnä. Kuullaan aitoja tilanteita ja tapahtumia. Äänessä ovat todelliset ihmiset. Tosi-tv on tämän rinnalla keinotekoista.

Dokumentaarisesta radioilmaisusta Todellisia tarinoita -kirjassa (1997) päädyimme toimittaja Airi Leppäsen kanssa määrittelemään radiodokumentin seuraavasti: ”Radiodokumentti on tekijänsä persoonallinen ja perusteltu, radion keinoja hyväksikäyttävä, materiaalinsa tästä todellisuudesRantala (vas.) ja Karisto Inarin kyläraitilla tammikuussa 2009. Kuva: Jean-Claude Kuner.

ta ja muotonsa kyseisestä aiheesta hakeva dramaturgisesti viimeistelty tulkinta jostakin todellisuuden osasta.”1 Radiodokumentin on sanottu olevan journalismin ja runouden tai taiteen yhdistelmä. Pitää paikkansa. Radiodokumentti nojaa journalismiin; journalistinen tiedonhankinta on tärkeä osa prosessia. Faktat, tämän todellisuuden asiat, kuuluvat dokumenttiin, mutta siihen kuuluu myös näkemyksellisyys, tekijän tulkinta.

1 Määritelmä on pitkä ja hieman kömpelö, mutta siihen sisältyy kaikki olennainen: 1) tekijän rajaus 2) aihe tästä maailmasta 3) materiaali tästä maailmasta (oikeat ihmiset, oikeat tapahtumat, ei fiktiota) 4) radion keinoja käytetään 5) viimeistelty muoto 6) kuuntelijalle tilaa omaan oivallukseen ja elämykseen.

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Tulkinta ei ole tekijänsä mielipide aiheesta vaan tosiasioihin nojaava näkemys ja näkökulma todellisuuteen. Radiodokumentti on kuin ehdotus: voisivatko asiat olla näin, voisiko tämän värinen tulkinta olla totta. Dokumentti väittää jotakin maailmasta. Se ei selitä maailmaa kokonaan eikä ole objektiivinen. Mutta dokumentti on totta – ei koko totuus, vaan osa-

“Radiodokumentti on kuin ehdotus:

voisivatko asiat olla näin, voisiko tämän värinen tulkinta olla totta.

totuus. Olennaista on se, että dokumentintekijä tietää, mitä haluaa

ei sanota mitään. Kokemukseni mukaan juuri tarpeeksi vinot,

sanoa kuuntelijalle. Kun ilmaisuväline, radio, on näin valloittava

persoonalliset, oudot, jopa yksipuoliset tai kärjistävät tulkinnat

ja mahdollisuuksia täynnä, tekijän on hiottava näkemystään it-

puhuttelevat vastaanottajaa eniten.

selleen (ja tuottajalle) selkeäksi. Oman rajauksen ja tulkinnan

Radiodokumentti pyrkii elämyksellisyyteen. Faktatiedon välit-

muodostaminen on teoksen onnistumisen kannalta olennainen,

täminen on toissijainen asia. Tässä dokumentti eroaa perusjour-

muttei mikään helppo asia. Jokaisesta aiheesta on varmaan

nalistisista ohjelmista. Itse asiassa radio on huono väline fak-

tehty dokumenttielokuva tai radiodokumentti, mutta persoonal-

tojen välittämiseen. Faktat eivät tartu mieleen helposti silloin,

lisia tulkintoja ei ole liiaksi asti. Kuten radiokouluttajien rohkai-

kun käytettävissä on ainoastaan kuuloaisti.

seva lausahdus kuuluu: ”Kaikki on jo tehty, mutta sinä et ole.”

Asioiden esittäminen yleisellä tasolla ei toimi radiossa. Jos

Oman näkemyksen, tulkinnan, viestin (mitä sanaa sitten käy-

asia esitetään yleisellä tasolla, viesti ei mene helposti perille.

tetäänkin) hakemiseen ja rakentamiseen kiinnitetään mieles-

Radioilmaisun perusasioita on asioiden esittäminen konkreetti-

täni edelleen liian vähän huomiota. Tämä pätee radiodokument-

sella tasolla, pienen kautta, jopa yksityiskohtiin takertuen. Sisäl-

tiin ja dokumenttielokuvaan, mutta etenkin tv-dokumenttiin. On

löllisesti tämä tarkoittaa rajausta ja pyrkimystä päästä syvälle.

kiire äänittämään ja kuvaamaan. Ei malteta kehittää aihetta tar-

Aihetta ei tarkastella yleisesti, laajasti tai monesta näkökul-

peeksi, tehdä taustatutkimusta ja testata omaa hypoteesia.

masta, vaan pyrkien kapealta syvälle. Radiodokumentissa teh-

Joskus tekijä ei materiaalin keruuvaiheessa vielä tiedä, mikä

dään juuri näin.

ja mitkä teoksen teema ja teemat tai perimmäinen viesti ovat.

Mikrofoni ja haastattelutilanne tuottavat usein lausuntopu-

Tämä on kohtalokasta. Sen mihin pyritään, tulee olla tekijälle

hetta. Haastateltava suojautuu tässä vallankäyttötilanteessa ot-

täysin selvää — samoin kuin se, että matkan varrella premissi

tamalla roolin, menemällä sen taakse piiloon ja ryhtymällä tuot-

voi muuttua. Hypoteesin tai näkökulman puuttuminen jättää oh-

tamaan lausuntoa. Lausuntopuhe on hyvin ohutta. Puhuja ei ole

jelman vain ”kuvauksen” tasolle. Kuvataan, mitä tapahtuu, mutta

läsnä, hänen persoonansa ei kuulu eikä kuuntelijalle muodostu

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Radiodokumentti -ehdotuksia korvalle ja mielelle

169


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

kuvaa tai kokemusta ihmisestä. Ainoa viesti tulee puheen sisällön kautta ja sekin yleisellä tasolla liikkuen. Puheen sisältö on kuitenkin vain yksi viestinnän taso. Ei-sanalliset, hämärät viestit antavat mahdollisuuden muodostaa täydempi ja syvempi kuva kyseisestä ihmisestä ja asiasta sekä mahdollisuuden samastumiselle. Luonnollinen puhumisen tapa (ei-lausuntopuhe) ja läsnäolo ovat erityisen tärkeitä silloin, kun kuvaa ei ole.

Yhdessä kuuntelijan kanssa Vaikka tekijälle radiodokumentin viesti olisikin selkeä, itse ohjelman tulee olla kuuntelijan kannalta monitulkintainen. Kuuntelijalle pyritään tarjoamaan mahdollisuus samastua tai kokea toisen henkilön elämä nahoissaan ja sydämessään. Kuuntelijalle on jätettävä tilaa ja ilmaa muodostaa ohjelmasta oma tulkintansa. Kuuntelija ei ole radiodokumentin edessä passiivinen vastaanottaja, jonka päähän kaadetaan valmiiksi pureskeltu tavara, vaan aktiivinen toimija, joka löytää ohjelmasta itselleen tärkeitä asioita tai itseään kiinnostavia havaintoja tai väitteitä. Kuuntelija parhaimmassa tapauksessa luo päässään oman radio-ohjelmansa. Meillä jokaisella on oma tapamme kuulla ja kuunnella radioohjelmaa. Se riippuu siitä, millaista elämää olemme eläneet, miten lähellä meitä dokumentin aihe on, mikä on mielentilamme, millä tavalla reagoimme ohjelmaan ja millaiseksi oma Hannu Karisto (vas.) ja Kai Rantala Ivalossa, tammikuussa 2009. Pimeyden valo radiodokumentti sijoittui toiseksi Prix Italia -kilpailun radiodokumenttien sarjassa Torinossa syyskuussa 2010. Ohjelma on lähetetty mm. BBC:ssa ja Australia ABC:ssa sekä lukuisilla saksalaisilla radioasemilla. Kuva: Jean-Claude Kuner.

170

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

tulkintamme radiodokumentista muodostuu. Radiodokumentti on alku, ei loppu, eli se antaa mahdollisuuden uusille tulkinnoille.


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

“...radiodokumentti tarjoaa ihmisille

materiaalia, jota vasten he voivat testata omaa identiteettiään.

Kuulemisessa korostuvat näkeminen ja kokemus ilman erittelyä ja analyysia. Kuuntelemalla maailma on enemmän läsnä juuri minulle. Kun käytettävissä on vain kuuloaisti, kokemus ympäröivästä todellisuudesta on henkilökohtaista, intuitiivista, yksilöllistä, monitulkintaista2, läsnäolevaa sekä tunteiden, kuten pelon, turvallisuuden tai erillisyyden sävyttämää. Tavastamme hahmottaa maailmaa, kuulemisen ja radion luon-

Radiodokumentin tekemisen prosessi ei pääty siihen, kun oh-

teesta kasvaa luontevasti se, minkä näen radiodokumentin teh-

jelma on tullut ulos radiosta. Parhaimmillaan ohjelma jatkuu

täväksi nykymaailmassa: välittää tai synnyttää kokemus ih-

kuuntelijan mielessä. Radiodokumentti voi tarjota kuuntelijalle

misten välisestä yhteisyydestä.

mahdollisuuden tarkastella omaa elämäänsä ulkopuolisena.

Turvallisuuden kaipuumme saa tyydytystä, kun koemme kuu-

Kuunnellessaan hän on yhtä aikaa ohjelmassa sisällä ja ulkona

luvamme johonkin joukkoon, jonka muutkin jäsenet kokevat sa-

siitä. Maailmat voivat olla päällekkäin ja limittäin. Tämä voi olla

mankaltaisia asioita. Yhteisyyden tunne ei ole vain empaatti-

uusia oivalluksia avaava kokemus.

suutta vaan syvempi tunne siitä, että meissä kaikissa on jotakin samaa tai että me olemme osa jotakin samaa. Ajatus, että

Mitä radiodokumentilla on annettavaa?

olemme kaikki yhtä, on kaunis ja ennen kaikkea lohduttava. Jo-

Kun visuaalisuus on mediamaailmassa vallitseva viestin välit-

minä elän omaa elämääni. Jokaisen elämä on ainutkertainen, ja

tämisen tapa ja meitä ympäröivä maailma on täynnä visuaali-

samanaikaisesti meissä on jotakin samaa. Olemme erillämme ja

sia viestejä, on tärkeätä, että kiinnitetään huomiota myös audi-

silti yhdessä muiden kanssa.

kainen elää tällä hetkellä omaa elämäänsä samanaikaisesti, kun

tiiviseen maailman hahmottamiseen. Voidaan kysyä, miten olen

Joukkotiedotusvälineiden, tai nykytermein median, merkitys

kuulemalla olemassa tässä maailmassa, mitä kuulemalla voi

ihmisille on muuttunut. Maailmasta kertominen ja todellisuuden

tietää tai oikeammin mitä kuulemalla voi nähdä.

”kuvaaminen” eivät riitä. Yhä tärkeämpää nyt ja tulevaisuudessa

Maailman hahmottaminen kuulemalla on tieto-opillisessa ja ontologisessakin mielessä erilaista kuin visuaalinen hahmotta-

on se, että radiodokumentti tarjoaa ihmisille materiaalia, jota vasten he voivat testata omaa identiteettiään.

minen. Visuaalinen viestintä on yksiselitteisempää ja ikään kuin lähempänä, pinnassa, tässä. Siinä tiedollinen ja rationaalinen puoli ovat keskeisiä. Tekijänoikeuden alaista materiaalia

2 Jokainen tekee tulkintoja omaa kokemusmaailmaansa vasten ja sen läpi.

Radiodokumentti -ehdotuksia korvalle ja mielelle

171


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Timo Haanpää

Hiljaa toivotut, 2010. Piirros: Olli Österberg.

Oma elämä dokkaristin työkaluna Kohtaus oikeasta elämästä syksyllä 2004: Kävelemme puolisoni kanssa maistraattiin. Emme kuitenkaan ole menossa naimisiin. Meidät ohjataan pöydän ääreen istumaan, ja totinen virkamies alkaa saman tien lukea lakitekstiä edes katsomatta meihin. Hetken päästä hän nostaa vähän katsettaan ja kysyy: ”Milloin luulette lapsen saaneen alkuunsa?” Olen hetken hämmennyksen vallassa ja kahden vaiheilla vastaanko: ”Odotas, kun soitan lapsettomuusklinikalle, niin saan sen tiedon minuutilleen”. Jään miettimään kerronko, kuinka monta vuotta odotimme, että lapsi saatiin maailmaan. En sitten sano mitään. Puolisoni vastaa kysymyk-

182

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

seen kuukauden tarkkuudella. Allekirjoitan paperin, jossa ilmoitan olevani tytön isä. Poistuessamme maistraatista ajattelin, että valtion virkamiehen kohtaaminen oli kuin suoraan Kaurismäen elokuvasta. Se tapahtui kuitenkin meille. Jo omina lapsettomuuden vuosinamme kehittelin ajatusta tahattomasta lapsettomuudesta kertovasta elokuvasta. Oma ”hiljaa toivomisemme” antoi syyn ja samalla keinoja tehdä aihetta käsittelevä elokuva. Nyt ”lapsellisena lapsettomana” olen saanut valmiiksi dokumenttielokuvan Hiljaa toivotut (2011). Elokuvassa seurataan kahta pariskuntaa ja heidän tahattoman lapsettomuuden prosessinsa vaiheita. Vaikka dokumenttielokuvalla


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Nukke rikki, 2009. Kuva: Timo Haanpää.

on vahvat juuret omassa elämässäni, en esiinny sen päähenki-

suussuhteisiin genreajattelun pohjalta. Hän jakaa dokument-

lönä enkä ole läsnä kuvana tai edes kertovana äänenä1.

tielokuvat kuuteen moodiin: runollinen, selittävä, havainnoiva, osallistuva, refleksiivinen ja performatiivinen. Hiljaa toivotut -do-

Havainnointia oikeassa paikassa oikeaan aikaan

kumenttielokuvassa on myös performatiivista moodia muistut-

Heti alusta alkaen minulle oli selvää, että tahattomasta lapsetto-

vien henkilöiden kanssa.

muudesta kertovassa elokuvassa kamera ja mikrofoni tallentavat – seuraavat – tiettyjä ratkaisevia vaiheita lapsettomuuden ja hedelmöityshoitojen prosessissa. Niiden on oltava läsnä emotionaalisesti tärkeissä hetkissä ja tallennettava myös arkielämää. Ajattelin, että vahvan seurantamateriaalin avulla voin rakentaa dramaturgisia kaaria ja elokuvallista tarinankerrontaa. Hiljaa toivotut -dokumenttielokuvaa suunnitellessani laadin listan elokuvan mahdollisista kohtauksista omien kokemustemme, keskustelupalstojen ja lapsettomuutta käsittelevän kirjallisuuden pohjalta. Kirjoitin suhteellisen tarkkoja kuvauksia ti-

tavia osioita, joissa kohtaukset on tietoisesti rakennettu kuvattaNicholsin mukaan havainnoiva dokumenttielokuva lähestyy usein fiktioelokuvaa kerronnan keinojen ja muodon osalta. Leimallista siinä on tekijän poissaoleva ”läsnäolo” samaan tapaan kuin fiktiossa. Fiktiota katsoessamme voimme omaksua ajatusmallin: ”tiedän hyvin, että tämä on fiktiota, mutta kohtelen sitä, kuin se ei olisi”. Havainnoivan dokumenttielokuvan katsojina jatkamme ajatusta edelleen: ”elämä on kuin tämä, eikö niin”. Tämä ehyt tarinamaailma antaa mahdollisuuksia samaistumiseen. Havainnoivan dokumenttielokuvan ja fiktion yhtäläisyydet

lanteista, joihin päähenkilöt saattaisivat joutua prosessin aikana.

rakentuvat myös henkilöhahmojen elokuvallisten funktioiden

Kuvausvaiheen jo päätyttyä silmäilin ensimmäisiä käsikirjoituk-

kautta. Tästä esimerkkinä ovat psykologisesti rakennetut henki-

siani ja huomasin, että lähes puolet luonnostelemistani koh-

löhahmot, jotka kamppailevat eteen tulleiden ongelmien kanssa

tauksista oli toteutunut.

tavoitellakseen tiettyä päämäärää.

Elokuvateoreettisesti Hiljaa toivotut asettuu monien seuran-

Havainnoivan moodin sisällä on erilaisia näkemyksiä ohjauk-

takohtaustensa ja pääasiallisen draamallisen runkonsa pe-

sellisista toimintatavoista. ”Suoran elokuvan” manifestit loivat

rusteella Bill Nicholsin määrittelemään havainnoivan doku-

tiukkarajaisten toimintatapojen säännöstöjä. Sen perusfiloso-

menttielokuvan moodiin (genreen). Paljon lainatussa ja osin

fian voi tiivistää: ”mitä näimme, oli se, mitä siellä oli”. Säännöstö

myös polemisoidussa luokittelussaan dokumenttielokuvien tutkija Nichols keskittyy erityisesti dokumenttielokuvien todelli-

kertoo nimenomaan sen, mitä kuvaustilanteissa ei saa tehdä tai ainakin mitä tulee välttää. Kiellot koskevat kertojaääntä, haastatteluja, musiikkia, välitekstejä, lavastuksia ja uudelleen näytel-

1 Engl. voice-over. Tekijänoikeuden alaista materiaalia

tyjä kohtauksia. Nichols liittää havainnoivaan moodiin etenkin ne Oma elämä dokkaristin työkaluna

185


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

elokuvat, joissa vallitsevana periaatteena on tarkkailla kameran

lentamiseen. Flahertyn Nanookissa2 ja Seidlin Modelsissa3 kuvat

edessä tapahtuvaa ilman, että puututaan tapahtumien kulkuun.

eivät viittaa niinkään vain yhteen hetkeen, vaan niissä on olen-

Havainnointi ei mielestäni ole sidottu kuvaushetkeen tai tiet-

naista kerroksellinen ilmaisu. Helke kutsuu näitä elokuvia näy-

tyyn autenttiseen hetkeen. Dokumenttielokuvan teossa kaikki ei

tellyiksi dokumentaareiksi, sillä elokuvatyylillisesti ne raken-

tapahdu tuotannollisesti ”oikeaan aikaan”. Elokuvan tekijän ha-

tuvat pikemminkin näyttämölle asettamisena4 kuin tilanteeseen

vaitsemaa sosiaalista todellisuutta voi olla yksinkertaisesti mah-

asettamisena5. Helke painottaa, että sattuman ja havainnon es-

doton kuvata spontaaneina tapahtumina ja seurantana. Näke-

tetiikka ei suinkaan tarkoita sattumanvaraisuutta ja välinpitä-

mykseni mukaan havainnoivaan dokumenttielokuvaan voidaan

mättömyyttä. Suoran dokumentin autenttisuus vakuuttaa läs-

todellisuuden tapahtumien lisäksi sisällyttää myös kohtauksia,

näololla historiallisessa hetkessä. Tietyn hetken yli voidaan

joiden draamallisen rakenteen muodostavat suunnitellut ta-

kuitenkin mennä ja siitä irrottautua, kun henkilöistä ja hetkistä

pahtumat. Todellisuuden havainnoimisen voi siis ymmärtää laa-

tulee kerronnan agentteja eli ne kertovat jostakin muustakin

jemminkin kuin vain kuvaustilanteen ”kärpäsenä katossa” tark-

kuin itse hetkestä. Minusta varsinkin Models on virkistävä muis-

kailuna. Se, että kamera taltioi jotain, ei vielä tee materiaalista

tutus ohjauksen laajoista keinovalikoimista. Toisaalta katsoes-

”tositarinaa”. Esimerkkinä tästä on professori Trevor Ponechin

sani sitä mieleeni tulee dokumenttielokuvan kannalta tärkeä ky-

mukaan valvontakamera, joka rajallisesti tallentaa todellisuutta.

symys: mikä on elokuvan sävy, tunnelma ja sen ominainen tapa

Tällaista kuvaa ja ääntä voidaan kutsua todellisuuden ”lämpömittariksi”. Sen numerot ovat sopimuksia lämpötilasta, ja se näyttää jotain sovitulla asteikolla. Sen sijaan se ei kerro mitään absoluuttisesta todellisuudesta. Dokumenttielokuvan tekijä Susanna Helke on väitöskirjassaan Nanookin jälki – tyyli ja metodi fiktiivisen ja dokumentaarisen elokuvan rajalla (2006) tarkastellut kriittisesti erityisesti havain-

”puhutella katsojaa”? Modelsin katsomiskokemus on mielestäni hämmentävä ja jollain tavalla myös etäännyttävä. Hiljaa toivotut -dokumenttielokuvani keskeisenä sisältönä on lapsettomuuden tunnematka. Kerronnallisesti pyrin rakentamaan ehyen tarinamaailman, jonka henkilöt ja tapahtumat ovat samaistuttavia. Perusajatuksena oli, että kuka tahansa voisi kuvitella itsensä elokuvan tilanteisiin. Elokuvan teemaa ajatellen se

noivaan moodiin kuuluvien dokumenttielokuvien ohjauksellisia metodeja. Helke esittää dokumenttielokuvan alkutaipaleelta ja nykyajasta kaksi esimerkkiä, joissa havainnointi ei rakennu niinkään erityisen ja tarkkaan määritellyn historiallisen hetken tal186

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

2 Robert J. Flaherty, Nanook of the North, 1922. 3 Ulrich Seidl, Models, 1998. 4 Ransk. mise-en-scène. 5 Ransk. mise-en-situation.


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

on erityisen tärkeää, sillä tahaton lapsettomuus voi olla kenen tahansa kohtalona.

Heiluriliike kahden maailman välillä

“... sosiaalista todellisuutta voi olla yksinkertaisesti mahdoton kuvata spontaaneina tapahtumina ja seurantana.

Kun mietin, miten voisin kuvailla konkreettisesti arkikokemuksiani ja tunteita tahattomasta lapsettomuudesta, mieleeni nou-

täsi. Tekijän pitää etsiä parhaat elokuvalliset ilmaisukeinot do-

si muisto armeija-ajalta.

kumentaarisuudelle, ja hänestä itsestään on löydyttävä herkkyys

Aikaisin aamulla juoksemme hirveällä kiireellä ulos tuvasta riviin kasarmin pihalle. Seistessäni asennossa havahdun äkkiä horroksestani ja senhetkiset havaintoni piirtyvät terävinä mieleeni. Syksyn ensimmäisten yöpakkasten jäljiltä ka-

todellisuuden näkemiselle ja sen tulkinnalle. Amerikkalaisen dokumenttielokuvaohjaaja Jennifer Foxin mukaan havainnoivan dokumenttielokuvan yleisen metodiikan voi tiivistää kolmeen tekijään7 : itsereflektio pulssina, itsensä käyt-

sarmin lammikot ja nurmi ovat riitteessä. Hohtava aamu-

täminen mittatikkuna sekä muuhun tutkimukseen aiheesta.

aurinko saa maan kimaltelemaan oranssinkeltaisena. Hetki

Foxin jaottelussa pulssi-käsite8 on minusta erityisen kiinnostava.

on ristiriitainen: on ankeaa seistä rivissä, mutta toisaalta on

Suomen kielessä käyttäisin siitä nimitystä mentaalinen pulssi.

niin kirpeän kaunis aamu.

Foxin mukaan metodissa on kyse siitä, että tekijä liikkuu mentaa-

Jotain vastaavaa tunnetta ja sävyä halusin sisällyttää dokumenttielokuvaani. Oma elämäni ja kokemukseni tahattomasta lapsettomuudesta ovat merkittävästi vaikuttaneet elokuvan materiaalin saamiseen eli pääsyyn6 kuvaamaan ihmisiä ja koko elokuvan tekemisen prosessiin ennakkosuunnittelusta leikkaukseen. Ohjauksellinen teesini elokuvan teossa on ollut: luota itseesi,

lisesti edestakaisin kohteen (eli kuvattavan henkilön) maailman ja oman sisäisen maailmansa välillä koko elokuvan tekemisen ajan. Tämä heiluriliike pakottaa ohjaajan jatkuvasti kysymään, mikä on totta, ja testaamaan omia havaintojaan ja päätelmiään. Tekijän oma persoona on eräänlainen työkalu, mittari, joka prosessin ja liikkeen myötä auttaa häntä havainnoimaan kriittisesti ja syvällisesti tilanteita ja ihmisiä.

kun puhut elokuvallasi ja kerrot tarinaa myös muista kuin itses7 Termien suomennos kirjoittajan. .6 Engl. access. Tekijänoikeuden alaista materiaalia

8 Engl. pulsation. Suomenkielisiä synonyymejä mm. sykintä ja värähtely.

Oma elämä dokkaristin työkaluna

187


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Pekka Jaatinen

Pekka Jaatinen taustatutkimusmatkalla Hamninbergin saksalaisen rannikkotykistölinnakkeen raunioilla Varangin niemimaalla Norjassa kesällä 2008. Kuva: Janne Laine.

Sellaista se oli dokumentaarisuus kaunokirjallisissa teoksissani Olen kirjoittanut, kuten monet romaanikirjailijat, aluksi omaan

kemusteni perusteella. Z-Erilainen profiili (2004) käsittelee huu-

henkilöhistoriaani ja sittemmin taustatutkimukseen perustuen.

lisuulakihalkiota sekä tämän Suomessa kohtalaisen yleisen syn-

Teosteni joukossa ei ole yhtään täysin fiktiivistä romaania. Do-

tymävian hoitoa ja vaikutuksia omiin kokemuksiini nojautuen.

kumentaatioon nojaava kerronta on minulle luontevaa ja luonnollista. En ollut analysoinut työskentelytapaani, ennen kuin luin Ingmar Bergmanin Laterna Magican (1987), ja huomasin metodini olevan

Vuonna 2004 julkaisin Lapin sota -romaanisarjani ensimmäisen osan Viimeiseen patruunaan. Tästä teoksesta lähtien dokumentaarisuus on ilmennyt romaaneissani oman kokemusmaailmani ulkopuolelta, taustatutkimuksen tuloksena.

saman kuin Bergmanilla. Ensin tehdään taustatutkimusta, jonka tuloksena syntyy työkirja. Toisessa vaiheessa työkirjasta muokataan taideteos, joka minun tapauksessani on romaani.

202

Historiaan sukeltaminen

Ensimmäisten kirjojeni joukossa on kaksi omaan henkilöhis-

Sotaa ja sota-aikaa käsitteleviä romaanejani varten olen hank-

toriaani pohjautuvaa teosta. Tilkkutäkkiplanetaario (2000) kertoo

kinut tietoa kirjallisista lähteistä kirjastoista sekä eri arkistois-

nyrkkeilystä sekä nyrkkeilijän elämästä omien kilpanyrkkeilyko-

ta. Tietoa olen saanut myös eri tahoilta löytämistäni ja käyttööni

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

saamista valokuvista sekä ääni- ja kuvanauhoista. Yksityishenki-

maanissani Tyttö ja sotilas (2008) sekä kahdessa tuoreimmassa

lötkin ovat ilokseni antaneet käytettäväkseni valokuvia, kirjeitä ja

romaanissani.

muuta materiaalia aiheena olevista tapahtumista. Perustiedot hankittuani etsin tapahtumissa mukana olleita henkilöitä ja haastattelen heitä. Useimmat haastattelut taltioin

Faktaa fiktioon

minidisc-soittimella ja litteroin eli kirjoitan ne puhtaaksi. Ruo-

Havainnollistan

honjuuritason näkökulman saavuttamiseksi henkilöhaastatte-

tutkimusvaiheessa keräämäni faktasirpaleet punoutuvat fiktioon

lujen anti on ollut teoksilleni erinomaisen tärkeä. Olen iloinen,

kaunokirjallisessa tuotannossani.

että olen päässyt haastattelemaan useita sotaveteraaneja sekä entisiä lottia ja siviilisilminnäkijöitä. Lapin sota -sarjassa on esillä myös saksalainen näkökulma,

kahden

esimerkin

avulla,

miten

tausta-

Seuraavassa katkelmassa Kemin taisteluihin 1944 osallistunut suomalaisluutnantti kertoo kokemuksistaan. Katkelma on litteroitu ääninauhalta.

joka suomalaisnäkökulman tavoin nojautuu mukana olleiden kokemuksiin. Olen haastatellut useita Lapin sotaan osallistu-

Ajettiin lentokentälle ja kyllä mua rupes heti kauttammaan ku

neita saksalaisia sotaveteraaneja kirjeitse. Haastattelujen tulok-

tultiin sinne, kun jouduin semmosen SS-joukkojen kujan läpi

sena saamaani materiaalia olen upottanut Lapin sota -sarjan ja

menemään. Minusta tuntu, että ne oli kaikki semmosia 180-

muihin vuoden 2004 jälkeen ilmestyneisiin romaaneihini siten,

190 senttiä pitkiä ja jokaisella 5 m konekiväärinauhaa kaulan

että olen esimerkiksi muokannut ääninauhalta litteroimani haas-

ympärillä ja maastopuvut ja niin saataran hyvät varusteet ku

tattelun pätkän romaanikäsikirjoituksen fiktiiviseen ympäristöön

niillä on ja vihasen näkösiä miehiä niin perkele.. No me men-

sopivaksi. Tätä taustatutkimus- ja haastattelumenetelmää olen

tiin Tapsan kanssa siihen esikuntaan sitte ja siellä oli sitten

käyttänyt myös Lapin sota -sarjan lomassa ilmestyneessä ro-

Rautaristin Ritariristin runnari tää majuri oli joka oli pataljoonankomentajana.

“... olen esimerkiksi muokannut

ääninauhalta litteroimani haastattelunpätkän romaanikäsikirjoituksen fiktiiviseen ympäristöön sopivaksi.

204

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Oli kova kasvo. Sillä oli arpiset naamat oli… oli joskus vissiin tullu laskuvarjolla taivaalta. Sehän oli niin vihanen, niin vihanen ettei se pysy nahoissaan ollenkaan, että me ollaan semmosia, ettei me välitetä mistään, hyökkäämme toisten selkään ja niin päin pois… Minä että miten niin? Meillähän pojat sen Veitsiluodon alueen yhteydessä otti sen Ajoksen sillanpäähomman siellä ja minulla oli kova työ selittää, että


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

minä en tunne ollenkaan sitä porukkaa joka siellä on. Mitähän

kasvot sekä silmäkulmat täynnä ylhäältä alas kulkevia kuin

lienee joukkoja ne on. Eivät kuulu meille, meidän porukkaan.

puun oksien repimiä viirumaisia arpia.

Jälkeenpäin tämä yliluutnantti sano myöhemmin, että se

(...)

majuri oli vaatinu minun vangitsemista, että panttivangiksi

Suurimmalla osalla SS-krenatööreistä roikkui aimo pätkä

ilman muuta otetaan tämä suomalainen luutnantti… käyttö-

konekiväärin panosvyötä olkapäiltään, kuten viimeksikin

kelpoa neuvotteluissa… tämä oli tämän SS-komppanianpäällikkö sanonu sitten, ettei hän sitä voi, että minä olen hänen sanaansa vastaan lähteny. Hän vie minut takaisin komppaniaan aivan niin kuin on puhe ollut. Siirryttiin upseerien… siellä oli tykistöä, jalkaväkeä, pioneereja ja lentäjiäkin siellä upseerikerholla. Niillä oli aika kivat pienet korkista tehdyt snapsilasit. Steinjägerit pistettiin kiertämään ja me iskettiin juttua ja seinän takkaa kuulu kauhia mylyvintä, kun se majuri huusi sille luutnantille että saatara vieköön tuo tasavaltalainen otetaan kuule vangiksi. Sotaveteraanin haastattelusta saamaani informaatiota hyödynsin romaanissani Verenpunainen kaupunki (2007).

täällä käydessämme. – Kato mitkä varusteet, luutnantti Örö sanoi minulle kulkiessamme kujan läpi Unterstumführerin perässä. – Saatara mitkä varusteet! Olisipa meilläkin joskus yhtä hyvät! (…) Taisin vähän kalveta huoneeseen astuttuamme. Näin Rautaristin nauhan Mörököllin toiseksi ylimmässä napinlävessä ja verisuonten pullistelevan tulipunaiseksi lehahtaneen kaljun molemmin puolin. – Mitä perkeleen miehiä te oikein kuvittelette olevanne? SSupseeri huusi niin valtavalla äänellä, että arvelin metelin helposti kuuluvan kauas kiitoradoille asti. – Ettekö te tosissanne välitä mistään sopimuksista mitään?!! – Miten niin? luutnantti Örö kysyi jämäkällä äänellä. Hän

Huomioni kiinnitti nuorten, pitkien, maastopukuisten SSmiesten suuri lukumäärä: 180–190-senttisiä sotilaita oli todella paljon. Monen komppanian verran. Usealla heistä roikkui kaulalta konekiväärin panosvyötä metrikaupalla. (...) Silmäilin työpöydän ääressä istuvaa SS-kapteenia, Hauptsturmführeriä, jonka arpisilta kasvoilta en voinut lukea paljoakaan. Mies oli ulkoiselta olemukseltaan kuin raskaansarjan painija tai nyrkkeilijä. Nenä oli kyömy, läjään isketty ja Tekijänoikeuden alaista materiaalia

tuijotti saksalaista suoraan silmiin. – Teidän joukko-osastoonne kuuluva yksikkö hyökkäsi viime yönä Ajoksessa meidän miestemme kimppuun! Torniossakin tapahtuu parasta aikaa jotakin, jolle te varmasti osaatte antaa selityksen! Te perkeleet luulette voivanne hyökkäillä salakavalasti vanhan aseveljenne selkään ilman jälkiseuraamuksia! – Nyt Herr SS-Hauptsturmführer on kyllä käsittänyt ihan väärin, luutnantti Örö sanoi kunnioitettavan rauhallisella äänellä. Sellaista se oli

205


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

– Älkää te perkele herroitelko ja valehdelko minulle! Mörökölli karjaisi ja jysäytti suuren nyrkkinsä taas pöytään. – Teidät on pidätettävä välittömästi! (…) – En minä valehtele, luutnantti Örö sanoi. – Minä en tunne ollenkaan sitä porukkaa, joka on Ajoksessa. Mitä lienee joukkoja, jos kerta sellaista ovat menneet tekemään… Ja Torniosta minä en tiedä yhtään mitään, en ole koskaan edes käynyt siellä! Ei ne kuulu meihin! (…) Mörökölli ja saattajamme jäivät toimistoon, eikä aikaakaan, kun siellä taas mylvittiin. – Nuo tasavaltalaiset otetaan ilman muuta vangiksi! Kuulimme Hauptsturmführerin huutavan seinän takana. (…) – Ei! kuulimme Untersturmführerin vastaavan napakasti. Suomalaiset tulivat minun sanaani vastaan ja minä vien heidät takaisin, niin kuin olen luvannut. (…) – No jopa meinasi olla runnari tämä näiden pataljoonankomentaja, luutnantti Örö sanoi minulle. – Vai mikä lienee adjutantti ollu. Kova kasvo kuitenkin. Heh. Melkein yhtä kova kuin minä. Metodi on tuotannossani johtanut siihen, että esimerkiksi Lapin sota -sarjan romaaneissa jonkun sinänsä fiktiivisen hahmon kokemukset saattavat olla peräisin usean haastattelemani todelPekka Jaatinen haastattelee sotaveteraani Esko Hemmilää saksalaiseen Krieg in der Arktis -tv-dokumenttiin Rovaniemellä syyskuussa 2006. Jaatinen on käyttänyt Hemmilältä saamiaan tietoja useissa romaaneissaan. Kuva: Jens Becker.

lisen henkilön kokemuksista. Sotahistoriaa tunteva lukija voi myös havaita, että romaaneissani fiktiivinen hahmo saattaa nimeään myöten muistuttaa olemassa olevaa tai jo edesmennyttä henkilöä.

206

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Faktan ja fiktion identtisyydestä ei ole aiheutunut mainittavia ongelmia. Olen tältä osin luottanut lukijoiden arvostelukykyyn.

laski römpsän kannen täyteen. Niin se laski sen täyteen. Niin se anto sen pari litraa litran hinnalla mulle.

Joskus joku kirjani lukija on tullut kysymään ja varmistamaan,

Vääpeli oli vanaha mies. Se oli viimesiä ikäluokkia, jota ne

mikä tarinassa perustuu todellisuuteen ja mikä on kirjailijan

otti. Hyvänen aika, se otti ja hörppi sitä viinaa. Ja miten se lie

omaa panosta. Tällaiset keskustelut olen kokenut hedelmällisiksi.

niin huono mahane ollu, niin se tuli, saa sanua, paskatille…Oli

Luova taiteellinen panokseni on ollut laatia tarina ja hahmot,

ja sano, voi kun minä… ja se yritti lähtiä, se papparaine. Se oli

joiden kautta ja avulla olen pystynyt kertomaan – kaunokirjalli-

kuiva mies ja pienone.

suuden lainalaisuudet huomioon ottaen – mahdollisimman elä-

Niin minä otin sen kainaloon ja vein riu´ulle ja sanoin, että

västi todella tapahtuneista ja ihmisten kokemista asioista. Kir-

ryttyytä siihen, ettei tuu housuun. Sanoin, että pyhkimään

joissani lukija pääsee eläytymään fiktiivisten, mutta todellisiin esikuviin pohjautuvien kertojahahmojen kautta historian tapahtumiin siten, että ajankohdilla, paikoilla ja suurimmalla osalla tapahtumista on vastineensa todellisuudessa. Kutsun tätä historian tarkastelemiseksi fiktiorepeämän kautta. Toisessa esimerkissäni sodanaikaiseen Rovaniemen valtaukseen 1944 osallistunut suomalaiskersantti muistelee ääninauhalla.

minen ala enkä niitä housujakkaa paa. Nyki ite niitä. Vähän ajan päästä sano, että lähe uuestaan, se tullee mulla. Ja pojat sano, että älä lähe, anna sen ukon paskantaa housuun. Vaan minä sanoin, että se on ikävä, että ku se tuosa on, niin se rupiaa haisemaan. Ja minä pijin sitä kauluksesta kiinni, ku se ryttyytti… Kyllä se ihhaili. Että kyllä sinä oot niin mukava mies, ettei kukkaan lähtis tämmöstä vanahaa miestä tällä lailla jeleppaamaan. Hyvänen aika, miten minä sitä nyt liikaa

Se pyssäytti meijän majapaikan kohalla. Sill’ oli 200 litran tynnyri. Ne sano konijakiksi sitä. Se oli sitä jotaki, vaa kovvaa ainetta se oli. Niin ne ajo meijän yksikön tykö ja rupesivat kauppaamaan, että saa viinaa ostaa. Nii ne meinasi, että ei heilä oo rahhaa, vaa sullaha o, nii saahaa joku römpsälline konijakkia. Minähän tuota ostin sitte niiltä. Ne römpsään pillillä laski sitä ainetta. Ja ku se oli pimiä, nii ne sormella koitti, minkä verra siellä o. Nii minä sannoin: elekää kovin nuukana oloko, näin meille vanahoille miehille, että antakaa ny joku ryyppy vähä halavemmalla. Nii, se sano, Tekijänoikeuden alaista materiaalia

otin, maha meni aivan sekasin. Tämä tosielämän episodi päätyi romaaniini Uhrivalkeat (2005). Kun muutkin lähtivät kävellä paarustelemaan osoitettuun suuntaan tien laitaan pysähtyneen kuorma-auton lyhtyjä kohti, pysähtyi Akseli. – Te jäättä tähän. Mie olen kauppamies ja ossaan nämä hommat paremin ko te. Te että tule matkhan, sotketta neuvottelut turhhan. Nyt römpsät tähän kourhan joka ukko. Arppa lähtee mukhan kantomieheksi. Sellaista se oli

207


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Tapani Niemi

Kemi-Sompion paliskunnan vasanleikko 2010. Vasanleikossa keväällä syntyneet vasat merkitään emänsä merkkiin. Kuva: Tapani Niemi.

Dokumentaristi rakentaa maailman kuulijan päähän

216

Kolmiosainen Nyljetty maa -radiodokumenttisarja taitaa olla

ja vähemmän kiinnostavalta kuin monimerkityksinen Nyljetty

Yleisradion historian ainoa neliosainen trilogia, johon tulee vii-

maa.

des ja kuudes osa. Alun perin ajattelin kertoa kolmella noin tun-

Äitini Linda Niemi käytti sanaa ”nyljetty” aivan tietyssä merki-

nin ohjelmalla olennaisimman, mitä Itä-Lapissa on tapahtunut

tyksessä. Kun isäni tuli kalasta tai metsätöistä, äiti pudisti pää-

viimeisten vuosikymmenien aikana ja miltä muutos tuntuu lap-

tään ja noitui ääneen: ”Ja taas niinku nyvitty metto.” Ilmeisesti

pilaisista itsestään.

sulista ja höyhenistä nypitty metso edusti naisen mielestä ru-

Ohjelmasarjassa arjen tuntemukset ja taloushistoria kommu-

minta, mitä pukeutumisen saralla saattoi esiintyä. Sanat nyppiä

nikoivat keskenään. Siinä pelkistetään ja kärjistetään historiaa

ja nylkeä merkitsevät minulle yhä asian riisumista rujoihin al-

tarkoituksella eikä lopputulos muistuta ylevää suomalaiskan-

kutekijöihin. Nyljetty maakin tuo mieleen nypityn metsovainaan.

nallista historiankirjoitusta tai yltiöisänmaallista ohjelmanju-

Nyljetty maa ja nyljetty Lappi kuulostavat tuomiopäivän julis-

listusta. Dokumenttisarjani voisi olla nimeltään ”Lapin ryöstö-

tukselta. Ne eivät ensimmäisenä tule mieleen sanoista Lappi ja

talouden lyhyt historia” mutta se kuulostaa liian akateemiselta

pohjoinen. Pikemminkin Lappi-sana loihtii eteerisen hauraita

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekij채noikeuden alaista materiaalia

Tekij채noikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Maakunta-arkeologi Hannu Kotivuori Lapin ja lannan rajapyykillä Lentovaarassa, Unarin Luusuassa 2007. Kotivuori oli pääasiantuntijoita Vanha Sompion Aapa-Lappi -radiodokumentissa. Kuva: Tapani Niemi.

218

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

tunnelmia rakovalkealla tai mielikuvan lapintakkisesta saame-

joka kertoo kauan sitten kadonneesta ajasta, suodattuu nykyajan

laisesta, joka jutaa takkaporon kanssa korpi-Lapin kiveliöihin.

läpi. En kerro lopullista historiallista totuutta menneestä maa-

Ohjelmani väittää, että näitä kuvastoja tapaa enää vain romant-

ilmasta vaan tulkinnan pohjoisesta näkökulmasta. Tähänastiset

tisissa matkaesitteissä ja eräkirjoissa. Minun Lappiini kuuluu

vallitsevat lapinkuvat peilaavat liiaksi vain lannanmaan etuja ja

moni-ilmeisempiä piirteitä, toki lapinhullua romantiikkaa mutta

ajattelutapoja.

myös nyljetyn maan realismia. Olen syntyperäinen lappilainen ja Nyljetty maa on henkilökohtainen fiksaationi. Moni luova ihminen toistaa vain muutamaa

Vanha Kemin Lappi kuolee

keskeistä henkilökohtaista teemaa. Minulle alkuperän ongelma

Dokumenttisarjani ensimmäinen osa, Vanha Sompion Aapa-Lap-

merkitsee eräänlaista kohtalon tai elämän suurta kysymystä.

pi (ensiesitys huhtikuussa 2008), kuvaa ikivanhaa keminlappa-

Kuinka kaikki olevaiset maanäärellä syntyvät ja kehittyvät? Nuo-

laista kulttuuria. Sen elinvoimaisin kausi ajoittuu 1200-luvulta

rempana esitin tämän ontologisen kysymyksen melkein kaikille

1700-luvun loppuun. Metsälappalainen kulttuuri kykeni vuosisa-

asioille tämän taivaanvahvuuden alla, mutta nyt olen onnistunut

toja selviytymään Euroopan pienistä jääkausista, nälänhädistä ja

laittamaan itselleni silmälaput.

lantalaisista2 rosvoista. Parhaimmillaan se tuotti runoutta, jota

Niiden välistä näkee vain Lappiin liittyviä asioita, joissa toki

luettiin ihastuneena 1700-luvun Euroopan hoveissa. Mutta mitä-

riittää työsarkaa yhdelle kuolevaiselle. Lausun alituiseen kysy-

pä se merkitsi sen ajan kruunulle, kun se ei merkitse muka va-

myksiä: Mitä ovat Lappi ja pohjoinen? Missä Pohjola sijaitsee?

listuneelle nykyajallekaan.

1

Miten ne syntyivät? Miksi Lapin kulttuurihistorialliset ja talou-

Ruotsi kävi 1500–1700-luvuilla suurvaltasotia ja kärsi kroo-

delliset murrokset vaikuttavat niin tuhoisasti Lappiin ja lappilai-

nisesta rahapulasta. Se tarvitsi uusia verotalonpoikia ja kiin-

siin, mutta silti ne säilyttävät ominaislaatunsa? Voiko Lapin ke-

teää asutusta erämaihin, ettei Lappiin olisi syntynyt strategista

hitykseen vaikuttaa muuttamatta Lappia itseään? Loppupään

tyhjiötä. Kruunu antoi 1673 Kalmarin asutusplakaatin, erään-

kysymyksiin vastaaminen edellyttää, että ensin ratkaisee ensim-

laisen asutuslain. Sillä poistettiin ikivanha Lapin ja lannan raja,

mäiset, muun muassa sen, mitä Lappi on.

joka oli suojellut vuosisatoja lappalaisten maita liikanautinnalta.

Koska radiodokumentti on läsnäolon taidetta, ohjelmasarjani

Sen jälkeen lantalainen saattoi asettua lappalaisen haukivesille

painottuu viimeiseen puoleen vuosisataan. Sellainenkin aines,

1 Tutkijoiden mukaan Lappi tarkoittaa syrjäseutua. Esimerkiksi katon lape tarkoittaa katon takaosaa. Lappeellaan viittaa samaan. Tekijänoikeuden alaista materiaalia

2 Lantalaiseksi on kutsuttu suomalaista talonpoikaa, joka asettui Lapinmaille. Myöhemmin saamelaiset sanoivat kaikkia etelän ihmisiä lantalaisiksi. Sana lanta tulee vanhasta skandinaavisesta sanasta land, landsbo, josta muodostui saamensana láddi, lantalainen, talonpoika.

Dokumentaristi rakentaa maailman kuulijan päähän

219


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

ja peurakankaille. Tämä hallinnollinen päätös heijastuu monella

Lappi-teoksessaan, kuten Sompiossa4. Mutta tämä oli vain alku-

tavalla kaikkiin myöhempiin maa- ja vesioikeuskiistoihin sekä

soitto sarjassa luopumisia ja hyväksikäyttöjä.

saamelaisten ja suomalaisten nykyisiin suhteisiin.

Aikakaudet muuttuvat ja kansat liikkuvat maan äärestä toi-

Kirjailija Samuli Paulaharju kuvaa muutosta teoksessaan

seen, mutta Lapille siunautuu aina sama kohtalo. Edes uusin

Lapin muisteluksia3: ”Riistaisa, rannaton lappalaisten maa veti

aika ei poikkea tutusta kaavasta, vaikka pidämme sitä demo-

väkisinkin erämiestä helmoihinsa, ja pimeästä Pohjasta tulevat

kraattisena ja jopa inhimillisenä. Vain keinot muuttuvat, mutta

valtavat kalaisat virrat, Kemi- ja Torniojoki, viittoivat tiet, joita

marssin poljento on määräävä ja ylimielinen. Keskiajan mystiset

myöten voitiin tunkeutua koskemattomiin korpiin. Ja mitäpä tar-

utulinnat ja uuden ajan romanttiset kuvaelmat yrittävät peittää

vitsi välittää vähäväkisestä metsäkansasta, karvaisista lintuko-

sitä julmaa tosiasiaa, että Lappi mielletään yhä vain etelän

tolaisista, enempää kuin muistakaan kiveliöitä kiertelevistä met-

raaka-ainevarastoksi ja nykyään uraaniteollisuuden kaatopai-

sänelukoista, jotka myös jo ikiajoista olivat samoilleet samoja

kaksi. Sellaisia lausuntoja moni Lapin liiton virkamies on jo ohi-

salomaita. Samanlaisia pakanoita kaikki.”

mennen päästänyt suustaan.

Keminlappalaiset ja lantalaiset elivät osittain samasta resurs-

Kummallisella tavalla Lapin ihminen osaa tapella jopa yli-

sista, ja siksi alkoi katkera taistelu hauesta, peurasta ja maja-

maallisia luonnonvoimia vastaan mutta sortuu huomattavasti

vasta. Luonnon voimavarat ehtyivät. Professori Pekka Sammal-

heikomman juoniin. Viime sota sen taas osoitti. Veteraanit pitivät

lahden mukaan maanviljelyskulttuuri kykenee elättämään jopa

asemansa, vaikka vihollinen rynnisti päälle satakertaisella voi-

satakertaisen määrän väkeä erätalouteen verrattuna. Lappalai-

malla. Mutta he eivät voineet mitään, kun omat miehet alkoivat

sille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä maanviljelykseen.

”kehittää” Lappia muka yhteisen edun nimissä.

Murros jauhoi pienen kansan ja lopulta lappalaiset lantalaistuivat, kun elinkeino ja elämäntapa yhdenmukaistuivat. Ikimuistoinen metsälappalainen kulttuuri tuhoutui vajaassa

220

Kuulemme kuvia, näemme ääniä

sadassa vuodessa niin perusteellisesti, että keminlappalaisten

Mutta kuinka kertoa radion keinoin historian tulkinnasta, joka

elämänmuodosta ja kielestä jäi jäljelle vain muutama paikan-

kuulostaa akateemiselta luennolta tai poliittiselta saarnalta?

nimi. Keski-Lapin alueelle syntyi uusi kansa, jossa yhdistyi saa-

Kuinka kertoa ymmärryksen kannalta välttämättömiä tosiasioita

melainen ja suomalainen eräkulttuuri. Paulaharju kuvaa lois-

ilman, että pitkästyttää kuulijan? Jotkut puhujat vetoavat aukto-

teliaasti tämänkin kulttuurin viimeisiä kotahaikuja monessa

riteettiin ja asemaan: he pakottavat kuuntelemaan. Jotkut luot-

3 Samuli Paulaharju, Lapin muisteluksia,1922.

4 Samuli Paulaharju, Sompio. Luiron korpien vanhaa elämää, 1939.

Tekijänoikeuden alaista materiaalia


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

”Dokumentaristi kertoo tarinan kuuloaistin keinoin silmille.

Se minkä koemme silmän näkemisenä, siis kykynä muodostaa kuva maailmasta, on itse asiassa mielen näkemistä, mielikuvaa. Silmä ei näe maailmaa vaan ihmismieli. Silmän lisäksi maailmankuvan rakentaminen edellyttää varhaisempia muistoja, tietoa ja tunne-elämyksiä, siis paljon enemmän, kuin mitä silmä

tavat kuulijan velvollisuudentuntoon. Jotkut kietovat kuulijan

”näkee”. Vastaavasti kuuloaistimukset, ääniaallot, aiheuttavat

tiheään psykologiseen seittiin alistaen tämän kiusalliselle ma-

tajunnassa muutoksia synnyttäen mielikuvia.

nipulaatiolle. Nämä strategiat eivät toimi radiossa, vaan kuulija

Kuulla kuvia ja nähdä ääniä -periaate sopii erinomaisesti histo-

pitää saada pidettyä otteessa hienovaraisin, viettelevin keinoin.

rialliseen kerrontaan. Dokumentaristi kertoo tarinan kuuloaistin

Hänet on houkuteltava matkalle ja saatava eläytymään kuule-

keinoin silmille. Siksi tarina pitää rakentaa kuvalliseksi käsikir-

maansa.

joitusta myöten. En piirrä konkreettista kuvaa tekstin joukkoon

Eläytyminen tarkoittaa sitä, että elää jossakin mukana tai ai-

kuten elokuvaohjaajat, vaan valitsen tekstin, joka kuvailee ta-

nakin kuvittelee elävänsä. Mutta miten kuulijan saa eläytymään

pahtumia, kertoo tarinan, johon voi eläytyä. Tai käytän tehosteita,

aikaan, jota hän ei ole kokenut, nähnyt eikä kuullut. Miten esittää

jotka herättävät tunnemuiston kuulijassa. En tiedä, miten muut

historiallinen kertomus niin, että kuulija elää koko ajan mukana,

radiodokumentaristit käsikirjoittavat juttujaan. Käyttävätkö he

näkee tapahtuman sielunsa silmin? Siihen on keksitty keino iki-

hyväksi tätä periaatetta? Jokainen tuntemani radiodokumenta-

ajat sitten, ja se on nimeltään kuulokuva. Sana kuulostaa para-

risti uskoo kuitenkin vakaasti, että radiossa on paremmat kuvat

doksilta. Kuinka voi kuulla kuvia?

kuin televisiossa.

Vaikka kuulokuvia on esitetty Yleisradiossa vuosikymmeniä ja sitä pidetään radionomaisuuden omimpana alueena, en ole löytänyt varteenotettavaa pohdintaa, mihin ilmiö perustuu. Ku-

Kuvallinen käsikirjoitus auttaa

kaan ei ole edes avannut tämän käsitteen ristiriitaisuutta. Ar-

Kun laadin Vanha Sompion Aapa-Lappi -dokumentin (2008) kä-

kiajattelun mukaan silmillä näkee ja korvilla kuulee mutta ei

sikirjoitusta, sijoitin lyhyiden faktaspiikkien joukkoon pieniä tari-

päinvastoin. Harhaudumme kielenkäytössä väärille urille, kun

noita, jotta kuulija eläytyisi tapahtumiin ja alkaisi pohtia tulkintaa

vertaamme aisteja teknisiin laitteisiin. Ajattelemme, että silmä

kuulemalleen, alkaisi ”nähdä” historiaa.

toimii kuten kamera tai objektiivi ja korva kuin nauhuri. Näin ei

Äänellisen kerronnan keinot rinnastuvat kiintoisasti kameran

ole. Kamera vain näkee ja nauhuri vain kuulee, mutta ihminen

optiikkaan. Abstraktit asiat ja teoreettinen tieto toimivat laaja-

aistii moniulotteisesti.

kulman tavoin. Kun kerron yhteiskunnan valtarakenteesta, kuu-

Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Dokumentaristi rakentaa maailman kuulijan päähän

221


Tekijänoikeuden alaista materiaalia

Ensi kertaa yksiin kansiin on koottu dokumentaarisen ilmaisun moniulotteisuus elokuvassa, radiossa, valokuvauksessa, kaunokirjallisuudessa, kuva-, tanssi- ja äänitaiteessa.Todellisuuslähtöisyys taiteen tekemisen perustana on yhteinen nimittäjä, joka mahdollistaa eri taiteenalojen tekijöiden hedelmällisen dialogin. Kirjan avarana horisonttina on pohjoinen ulottuvuus, kulttuuri, näkökulma ja identiteetti. Kaikilla kirjoittajilla on yhtymäkohtansa pohjoiseen: juuret, nykyinen kotipaikka, teosten lähtökohta tai syntysija.

Tekijänoikeuden alaista materiaalia ISBN 978-952-5897-01-2

Tokallinen toellisuutta  

Pohjoinen ulottuvuus ja dokumentaarisen ilmaisun rajattomuus elokuvassa, radiossa, valokuvauksessa, kaunokirjallisuudessa, kuva-, tanssi- ja...