Digitaalisen arjen viestintä

Page 108

Viestintävalmiuksissa on suuria eroja Kansalaisten viestintävalmiudet poikkeavat toisistaan tavattomasti. Osalle ihmisistä puhelin on tärkein viestintäväline. Sillä hoidetaan kaikki eteen tulevat tilanteet henkilökohtaisesta yhteydenpidosta työasioihin, kaupankäyntiin ja jopa pankkiasioihin. Osa ihmisistä taas käyttää kaikkia välineitä. He valitsevat viestintävälineen sen mukaan, miten vastaanottaja kykenee käyttämään yhteensopivaa laitetta. Hyvin harvalle kansalaiselle itse välineet tuottavat ongelmia: he käyttävät niitä, mitä on, ja hankkivat uusia, kunhan laitteet osoittautuvat tarpeellisiksi. Tarpeellisuus syntyy lähinnä ystävä- ja harrastuspiirien muiden jäsenten tavoista viestittää ja ottaa vastaan viestejä. Laitteiden ja palvelujen hintaa ei koeta kalliiksi tai hankalaksi, sitä ei oikeastaan edes ajatella. Kännykkäkulttuurin oma lukunsa ovat nuoret, jotka soittelevat tuon tuostakin, pitävät ikään kuin joukon koossa. Perusjengi tietää aina missä kukin on, sana kulkee soittamalla, sähköpostilla, tekstiviestillä ja kaikki tietävät, että jossakin tapahtuu. Yleistä on myös se, että tieto tapahtumasta on suosikkipaikan (pub, kahvila, käytävä) seinällä pienellä lapulla. Arjen asioissa, suvun, harrastusten ja ystävien kesken ei sähköposti ole puhelinta voittanut. Välineitä sinänsä ei koeta ongelmaksi. Syynä saattaa olla, että vanhat tavat, puhelin, televisio ja päivälehdet riittävät hyvin arjen askareista ja yhteisöllisyydestä selviämiseen. Uusia tapoja toimia ja pitää yhteyksiä ei yleensä koeta ongelmaksi. Osa ihmisistä käyttää välineitä suvereenisti, osa tyytyy nykyisiin ja osa odottaa, kunnes ystävät ja tuttavat tai harrastus- ja osallistumispiirit siirtyvät käyttämään uusia viestintätapoja. Kansalaisyhteiskunnan verkostomaiset toimintatavat ovat osaksi tiedostamattomia tarpeita. Perheen sisäinen välineellinen viestintä perustuu puhelimen käyttöön. Kännykkä on tuonut mukanaan uusia tapoja perheen sisäiseen viestintään; yksinkertaiset neuvotkin kysytään puhelimitse. Perheen sisäinen huolenpito hoidetaan puhelimella, soitellaan lapsille kun he tulevat koulusta tai varmistetaan puhelimella, missä he liikkuvat. Puhelin on luonnollinen ydinperheen kommunikointimuoto ja sitä käytetään sekä asioiden hoitamiseen että perheen yhteisölliseen viestintään. Kun lapset muuttavat pois kotoa, myös sähköposti tulee yhteydenpitovälineenä kuvaan mukaan.

139


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.