Elämän umpisolmuja avaamassa Toimijuus ja institutionaaliset rajat nuorten siirtymissä1 Sanna Aaltonen
Kaksi kasvatusinstituutiota, perhe ja koulu, kehystävät vahvasti kouluvelvollisuusiässä olevien nuorten toimijuutta. Perhe tarjoaa alaikäisille nuorille materiaalisia, kulttuurisia ja sosiaalisia resursseja toimijuuteen, samalla kun se asettaa rajoituksia. Peruskoulu puolestaan edellyttää nuorten läsnäoloa ja oppilaan positiossa toimimista sekä tarjoaa välineitä jatkokoulutuksen hankkimiseen ja itsenäisen työmarkkinakansalaisuuden saavuttamiseen. Monet nuorista risteilevät näiden instituutioiden odotusten, tuen ja kontrollin välimaastossa melko vaivatta kohti aikuisuutta. Erinäisistä syistä osa nuorista kuitenkin poikkeaa odotusten mukaiselta elämänpolulta, ja näissä tilanteissa muiden instituutioiden kuten lastensuojelun tai erityisopetuksen pyrkimys puuttua nuoren elämään korostuu. Nuorten ja instituutioiden suhdetta on erityisesti sosiaalityön tutkimuksessa tarkasteltu nuorten institutionaalisen säätelyn, hallinnan ja hallinnoimisen näkökulmasta (esim. Satka ym. 2011), mutta tässä artikkelissa tavoittelen nuorten näkökulmaa. Tarkastelen 15–17-vuotiaiden nuorten toimijuutta hankalissa elämänvaiheissa, joissa institutionaalinen hoiva- ja kontrolli koneisto valpastuu. Toimijuudella viittaan yksilön kykyyn muuttaa asioiden kulkua rakenteiden mahdollistamana ja rajoittamana (esim. Giddens 1984). Pohdin toimijuuden eri muotoja kolmen tapaustutkimuksen kautta ja kysyn, miten nuoret ovat pyrkineet selvittämään monimutkaisia elämäntilanteitaan ja siirtymiä yhdestä
180
positiosta toiseen institutionaalisen kontrollin ja hoivan kontekstissa. Tässä artikkelissa siirtymillä ei viitata niihin peruskoulun jälkeisiin muutoksiin, joita pidetään perinteisinä aikuistumisen siirtymävaiheina (peruskoulusta toisen asteen koulutukseen, koulusta töihin, kasvinperheestä itsenäiseen asumiseen siirtyminen) (ks. esim. Evans 2002; 2007), vaan kiinnitän huomiota seuraaviin peruskoulun aikana tapahtuneisiin muutoksiin: standardikoulusta erityisopetukseen siirtyminen, siirtyminen vanhempien huoltajuudesta huostaan otetuksi sekä radikaali ystäväpiiristä toiseen siirtyminen. Näissä melko mittavissa elämänmuutoksissa nuorten oma toimijuus, neuvottelut osallisuudesta päätöksentekoon ja erilaisten instituutioiden tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitukset korostuvat, mikä tekee niistä otollisia toimijuuden tarkastelun lähtökohtia. Tapaustutkimukset olen valinnut aineistosta, joka koostuu moniammatillisissa, tukea tarjoavissa hankkeissa tehdyistä nuorten elämänkerrallisista haastatteluista.
Näkökulmia nuorten toimijuuteen Yksilön vastuuta ja valinnanmahdollisuuksia korostavassa uusliberalistisessa ilmapiirissä nuoret ovat yhtäältä tietoisia rakenteista, mutta toisaalta tuovat vahvasti esille toimijuuttaan ja sitä, että oman elämän rakentaminen riippuu heistä itsestään (esim. Aaltonen 2006; Tolonen 2005).