montointitarvekeskustelu ei toisessa kunnassa johda samanlaiseen harmitteluun? Siellähän on niin ikään unohdettu uuden kunnan toimintasuunnitelmasta nuorten tärkeänä pitämä asia kuntaliitosneuvotteluja tehtäessä. Nuorisotilojen remontointikeskustelussa ei syystä tai toisesta päästä strategisen tason keskusteluun nuorten asemasta ylipäätään kuntasuunnittelussa. Strateginen taso tarkoittaa, että pohdittaisiin, miten kuntaorganisaation käytössä olevaa tapaa tehdä päätöksiä saataisiin kehitettyä nuoria mukaanottavammaksi jo asioiden valmisteluvaiheessa. Jos kuntien toimintaa ei kehitetä nuorten osallistumista huomioivaksi, nuoret joutuvat tulevaisuudessakin yrittämään asioiden lisäystä listoille jälkikäteen, eikä kohtaamisesta ole silloin opittu mitään. Oppimista, joka johtaa pysyvään paremman toimintamallin omaksumiseen, pidetään yhtenä oppivan organisaation tunnusmerkkinä. Myös kyky valppauteen ja oman toiminnan kriittiseen tarkasteluun on oppivan organisaation tunnusmerkkejä. (Ks. esim. Argyris ja Schön 1996.) Nuorten kanssa keskusteluista tulisi kuntien pyrkiä oppimaan oppivien organisaatioiden tavoin, toisaalta myös nuoret oppivat keskusteluissa kunnallisesta päätöksenteosta. Remontointitarvekeskustelussa päättäjät eivät esitä omia toiminnan perusteluja, eivät puoltamis- eivätkä kiistämistarkoituksessa. Voidaan sanoa, ettei ehdotusta nuorisotilojen remontoinnista liitetä osaksi kuntaorganisaation suunnittelu- ja päätöksentekopuheen myllyä, vaan asiasta puhutaan yhtenä yksittäisenä nuorten ehdottamana toimenpiteenä, joka pitää saada kuntoon. Seuraavassa on ote erään kunnan oppimista lupaavasta puheesta. Päättäjä toteaa nuorille:
etenemistä arvioivat (Allianssi ry. 2009). Kaikista 18 keskustelutilaisuudesta kootuissa palautelomakkeissa niin nuoret kuin päättäjätkin pääosin kiittelevät kohtaamisensa onnistumista. Kaikissa kunnissa ei kuitenkaan vuoden 2008 keskusteluissa päästy näin pitkälle. Joissakin kunnissa nuoret purkavat harmiaan palautelomakkeisiin, tässä yksi esimerkki: ”Päättäjät eivät oikein innostuneet mistään, olivat enemmänkin eri mieltä (N1 pal 7).” Eräässä toisessa kunnassa nuori kertoo turhautumisestaan jo keskustelun aikana suoraan päättäjille: Totta kai meidän täytyy itse tehdä jotain, mutta nyt on sellainen olo, että kaikki kaadetaan meidän niskaamme. Onko tämä nyt vain sitä, että te kuuntelette nämä jutut, vai viettekö te näitä asioita oikeasti eteenpäin? (N9)
Myöskään päättäjät eivät kaikissa kohden luota nuoriin vaikuttajina ja toimijoina. 18 kunnan keskustelu- ja palautelomakeaineistosta löytyy yksittäisiä esimerkkejä päättäjien epäilyistä, että nuoret ottaisivat kuultavina ja vaikuttajina kantaa vääriin asioihin, ajaisivat omaa etuaan, eivät toisi uutta tilanteessa, jossa parhaat asiantuntijat työryhmiin on jo valittu, tai että nuoria ei kuitenkaan kiinnosta vaikuttaa ja toimia. Näitä esimerkkejä löytyy vain niistä kunnista, joissa tehdyn arvioinnin mukaan nuorten vaikutusmahdollisuudet ovat heikot (Gretschel 2009, 93–95). Heikot vaikutusmahdollisuudet tarkoittavat usein sitä, että kunnissa päättäjät eivät kuule, tapaa tai tunne nuoria ja päinvastoin. Niissä kunnissa, joissa nuoret voivat vaikuttaa ja päättäjät ovat oppineet tuntemaan nuoria vaikuttajina ja toimijoina, keskustelutilaisuuksissa tai muutoin, heidän kykyjään vaikuttaa ja osallistua ei epäillä. (Ks. myös Gretschel 2009, 99.)
Toivottavasti me tämä vuorovaikutus saadaan sille tasolle, niin että te näkisitte, että mihin niitä euroja mennee ja voisitte tehdä muutosehdotuksia. (P17)
Nuorten huomioiminen jatkossa Bändikämppätilanteesta puhuminen johtaa päättäjät harmittelemaan päätöksentekojärjestelmän puutteita. Miksi nuorisotilojen re-
Saman kunnan keskustelussa päättäjä puhuu myöhemmin: 163